Katso, mistä Suomi puhui viime vuonna. Hyvää uutta vuotta!

Hyvää alkanutta vuotta, rakkaat Suomi24-keskustelijat! Viime vuosi oli jo palvelun 20. vuosi: sen edeltäjä Sirkus.com perustettiin syksyllä 1998, ja Suomi24-nimen saimme vuonna 2000. Yhä edelleen keskustelu jatkuu vilkkaana, ja Suomi24 jatkaa Suomen suurimpana keskustelufoorumina, kiitos siitä teille!

Näin vuoden aluksi on hyvä aika vilkaista viime vuoteen ja siihen, mikä teitä silloin puhutti. Tässä kirjoituksessa kurkistamme myös tänä vuonna odotettavissa oleviin keskusteluteemoihin.

Suomi24 Keskustelujen vilkkaimmat aihepiirit liittyvät usein ajankohtaisiin aiheisiin ja uutistapahtumiin, mutta myös kestosuosikkeja on useita. Vuodesta toiseen, niin myös viime vuonna, keskustellaan pullonpyöritys- ja en ole koskaan -kysymyksistä ja annetaan ohjeita mm. kiljunteosta, slime-resepteistä tai vaikkapa erilaisten sovellusten asentamisesta. Runsaasti keskustelua herättävät jatkuvasti myös sairaudet, niiden oireet, lääkkeet ja erilaiset sivuvaikutukset. Suomi24 onkin perusluonteeltaan juuri henkilökohtaisten, arjessa tärkeiden kokemusten jakamisen ja avun antamisen foorumi.

Viime vuoden kiivaimmat poliittiset keskustelut käytiin – ei niin yllättävästi – maahanmuuton, työttömyysturvan aktiivimallin ja poliitikkojen moraalin tiimoilta. Poliitikkoihin liittyviä keskusteluja syttyi vuoden uutistapahtumista, mm. Jani Toivolan taksikulu- ja kouluvierailu-uutisoinnista ja Teuvo Hakkaraisen oltua syytteessä pahoinpitelystä ja seksuaalisesta häirinnästä.

Uutistapahtumat puhuttivat muutenkin: keskustelua käytiin monista onnettomuuksista, kuten Kuopion linja-autoturmasta, mutta myös rikoksista. Erityisesti Anni Törnin surma, Oulussa tapahtuneet lasten hyväksikäyttötapaukset sekä Arabianrannan lapsisurma koskettivat monen tunteita ja herättivät näin myös runsaasti keskustelua.

Kevyemmät aiheet liittyvät usein vuodenkiertoon. Vuonna 2018 keskusteltiin keväällä jälleen vilkkaasti koulutushauista, mutta myös hellekesä ennustettiin nappiin:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14991293/kesa-2018-tulee-olemaan-hellekesa

Oletettavaa on, että samantyyppiset teemat puhuttavat myös tänä vuonna, mutta oman leimansa antavat varmasti myös kevään 2019 eduskuntavaalit. Vaalivuosi on erityisen tärkeä yhteiskunnallisen keskustelun vuosi myös Suomi24-palvelussa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nosti uudenvuodenpuheessaan esiin useita teemoja, joiden ympärillä vaalikeskustelukin pyörinee:
https://www.presidentti.fi/uutinen/tasavallan-presidentti-sauli-niiniston-uudenvuodenpuhe-1-1-2019/

Puheessa presidentti Niinistö käsitteli mm. Euroopan levottomuuksia ja maailmanjärjestyksen muutosta, muuttoliikettä, pakolaisuutta ja turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttöä, mutta myös ilmastonmuutoksen asettamia ja suomalaisen demokraattisen järjestelmän kohtaamia haasteita. Puheen punaisena lankana kulkivat kuitenkin demokratia ja eurooppalaiset arvot sekä niiden puolustaminen:

”Oikeus kyseenalaistamiseen on demokratian ytimessä. Valta tyytyä tai olla tyytymätön kuuluu kansalle. Tyytymättömyydestä nykypuolueetkin ovat aikanaan syntyneet. Myös näiden uusien liikkeiden voima voi siis kanavoitua yhteistä hyvää rakentavaksi.

Mutta muutoksen keskellä näkyy huolestuttavia merkkejä myös vaarallisista ääriliikkeistä. Keltaisten liivien suojaan piiloutuneet anarkistit ja avoimesti natsitunnuksin marssivat vievät ajatukset viime vuosisadan julmuuksiin ja raakuuksiin. Demokratiassa ei niille ole sijaa.”

Suomi24:ssä haluamme puolustaa rakentavaa, demokraattista keskustelua. Tänä vuonna palveluun tulee uudistuksia, jotka tukevat edelleen monipuolisesti erilaisten näkemysten esilletuomista, mutta myös muiden kuuntelemista ja ymmärtämistä. Pääsette osallistumaan moniin kiinnostaviin Kysy mitä vain -asiantuntijakeskusteluihin. Vaaliteemoista käytävää keskustelua seuraamme tiivisti ja julkaisemme pitkin kevättä katsauksia puhutuimmista aiheista.

Mitä mieltä sinä olit presidentti Niinistön puheesta? Mitkä teemat juuri sinua kiinnostavat kevään eduskuntavaaleissa? Mistä ainakin haluaisit Suomi24:ssä tänä vuonna puhua? Jatketaan keskustelua!

24

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjautumaton

      Monesta kulloinkin ajankohtaisesta aiheesta ilman pakkorekisteröitymistä tai kirjautumista.

    • en_tykkää

      Puhe oli munatonta, selvästi suvakkimaista höpinää...

    • Hallaahon.äänestäjä44

      "Suomi24:ssä haluamme puolustaa rakentavaa, demokraattista keskustelua"

      Tällaista paskapuhetta ylläpitää vallassaoleva eliitti ja sen lakeijat
      jotka pääsevät määrittelemään mikä on rakentavaa ja mikä on demokraattista
      eli niiden omat puuhat

      kukapa sanoisi julkisesti
      haluan puolustaa repivää, epädemokraattista keskustelua
      ei kukaan tietenkään, pahin diktaattorikin väittää olevansa rakentava ja demokraatti
      Kongon ja Korean demokraattinen (epä)tasavaltakin on olemassa

      Koska valta ja demokratia on vallassakeikkuvan Sipilä käsissä

      hän ei kerro kutsuneensa ympäri maailmaan takapajuloiden tyyppejä tänne
      siis kehitsmaiden miehiä joiden uskontona on yleensä islam

      ja sitten Sipilä alkaa DEMOKRAATTISESTI JA RAKENTAVASTI SYYTTÄÄ KANSALAISIA VIHAPUHEESTA

      2Juha Sipilä ja esim. Demareiden ja Vihreiden islamin kiistattomaan halaamiseen
      profiloituneet puolueet voisivat kertoa näille kutsumattomille vieraille vasta-
      vuoroisesti Suomen oikeusjärjestelmän perusteita. On surullisen onttoa kuulla
      tällaista vuodatusta yhdeltä koko turvapaikkahärdellin päätähdistä ja hallituksen
      toiminnan arkkitehdeistä. Kyllä varmasti suurin osa suomalaisista tajuaa sanomatta-
      kin, että eivät kaikki irakilaiset tai afganistanilaiset uroot syyllisty lasten tai naisten
      raiskauksiin mutta aivan liian moni suhteellisesti on syyllistynyt, vaikka millä mitta-
      reilla tilastoja tulkitsee. Maailman parantamisen pöhnässä ovat vain omat lapset
      päässeet unohtumaan, kun on oppia haettu aivan Angela Merkelin sylistä ?"

    • Pääasiassa erimuotoisista valheista ja paskatarinoista, koska jostain syystä ylläpidolla vaan ei tunnu onnistuvan homman saaminen haltuun. Meno jatkunee tämäkin vuonna samanlaisella mielisairaiden kehittämien juttujen ja julistusten lueskelulla. Sikäli kuin ne enää jaksaa edes kiinnostaa.

    • hahonäänestäjä44

      En usko että tällaisen palstan vaalikeskusteluja kukaan viitsii seurata

      Keskustelussa pitää olla jännite

      Pääministeri saa turpiinsa moralisoinnistaan vihapuheesta
      https://www.youtube.com/watch?v=gKqcE1-jXm8

      Yle-Mykkäsen eliittipoika saa armotta turpiinsa
      https://www.youtube.com/watch?v=ecvMhgszW4M

    • Vakikävijä

      Hyvää uutta vuotta ylläpidolle! Mukavaa, että meillä on tällainen monipuolinen keskustelusivusto. Päivittäin kun täällä käy, niin on kuin kotonaan :)

      Meidän pressan puhe oli kattava ja monipuolinen. Ei ole mitään moitittavaa.
      Jännää on noi tulevat eduskuntavaalit. Mielenkiinnolla odotan miten puolueet ottaa kantaa esim. turvapaikanhakijoihin ja työttömyydenhoitoon.

    • Hyvää kuluvaa vuotta!
      Minä kannatan rekisteröimistä.
      Mutta en pidä sitä pakollisena.
      Sillä.
      -
      Yksikään rajoite ei ole aitoa Demokratiaa.
      Ei sanan-vapautta.
      Vaan Ruotsalaista puolue-politiikkaa.
      -
      Vaikka minua ei ole paljon poistettukaan, niin toivoisin poistoihin selityksiä.
      Yhteis-kunnan normeihin viittaaminen ei sitten riitä.

      H.

      • Niin ja.
        -
        Palauttakaa heti mahdollisuus Profiili-kuviin.
        Tehkää alustasta suora-kaide.
        Jonka voi kääntää pystyyn tai vaakaan.

        H.


      • Tätskyz
        hunksz kirjoitti:

        Niin ja.
        -
        Palauttakaa heti mahdollisuus Profiili-kuviin.
        Tehkää alustasta suora-kaide.
        Jonka voi kääntää pystyyn tai vaakaan.

        H.

        Ei taida ihan pitää pitää paikkaansa, ettei aidossa demokratiassa olisi rajoitteita, tai ettei sananvapaudessa olisi rajoitteita. Kun on vapautta, on myös vastuu. Rajoitteita mm. sananvapauteen pitää olla, koska osa porukasta ei ymmärrä niitä rajoitteita ja vastuitaan ilman että niitä pakolla välillä vahditaan ja ohjataan.

        Poisteojen selittelyt menevät sarjaan, turhaa niille joilla ei ole käsitystä ja ymmärrystä niistä rajoitteista, velvollisuuksistaan sananavapaudessa.

        Profiilikuvien alusts olkoot vaikka kirjjoveneiden mallisia, jos haluaa sananvapautta ja demokratiaa harjoittaa, se kuva muoto ei taida olla se oleellinen juttu.


    • EtimespaceYoutubesta8888

      Mitähän sääntöjä vastaista näissä viesteissä oli?

      Eikö viestiin voi laittaa linkkiä omiin youtubevideoihin joissa selventää omia näkemyksiään liittyen keskusteltavaan aiheeseen ja jos, niin minkä takia ei?

      🤔

    • phuck-eu

      Vuonna 2018 puhuttiin paljon höpöä ja muuta sontaa. Ollaan oltu muutamia vuosia murrosvaiheessa, jossa haimme paikkaamme kaaokseen ajautuneessa "kansainvälistyvässä" yhteiskunnassa. Euromania, natomania, viha ja valheet, sekä poliittiset kieroilut näytteli pääosaa. Jakaannuimme toisiamme vihaaviin yhteiskuntaluokkiin. Toivottavasti tulevat vuodet tuovat mukanaan jotain järkevää:

      - EU:n romahtaminen
      - USA:n järkiintyminen
      - NATOperseilyn loppu
      - itsenäisten valtioiden paluu
      - aidon demokratian paluu
      - oman hyvinvointijärjestelmän rakennustalkoot
      - globalismin romahdus
      - päättäjien harkintakyvyn ja rohkeuden vahvistuminen
      - tasa-arvon vahvistuminen
      - kansan yhtenäistyminen
      - anttifantti/suvakki/anarkismi/punaviher yms. -perseilyn loppu
      - antiglobalistiset tasa-arvoiset euromarkkinat

      PS: turpa kiinni Eurofagster ;)

    • PoistakaaTekoäly

      Mitäpä sitä kannattaa mistään keskustella kun tuo teidän "tekoäly" siivoaa ne kuitenkin pois.
      Haluaisimmekin keskustella tuon teidän palstaa siivoavan "tekoälyn" viemisestä uudelleenkoulutukseen.
      Tuntuut tällä teidän "tekoälyllä" olevan sen verran vahvat mielipiteet että siivoaa jopa sääntöjenmukaisiakin viestejä vain siitä syystä että asiasisältö ei tätä "tekoälyä" miellytä.

      Kun kuitenkin teillä tapahtuu näköjään aika runsaasti näitä aiheettomia poistoja, ja julkaisette viestin että: " Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena", niin laittakaa siihen tekstin viereen painike jossa kysytään että oliko poisto aiheeton, ja siitä klikkaamalla voi perustella miksi viestin poisto oli aiheeton, viestin palautus tietysti pitäisi tapahtua mielellään tunnin sisällä jotta keskustelu voisi jatkua taas normaalina, eikä vasta päivien kuluttua.

      • Älyteko

        Kovat on Tekoäly-tyypillä vaatimukset ylläpidolle. Mutta sehän on hienoa että nykyään uskalletaan vaatia rahoilleen vastinetta. Eiku..


    • Urek

      Hyvää alkanutta minultakin. Selvennykseksi! Tarkoitan vuotta 2019.

      Rekisteröityminen täällä ei ole pakollista vaan toivottavaa. Asiattomuutta ja muuta tyhmyyttä ei täällä koskaan tarvita.

      • enrekisteröidyen

        Tarvitaanko sähköpostittomia tai pankkitunnuksettomia.Tännehän jäätte rekisteröityneet keskenänne hymistelemään jaSuomi24:ää ylistämään.


    • tvkatsoja

      Mistä tv viikko ohjelma? Tämä "sääntöjen vastainen" kysymys poistettiin Lahden osastosta.

      • pienipalabottia

        Lahden robotti on ohjelmoitu poistamaan lähes kaikki kirjoitukset.


    • Paloma.se

      Poistin välillä tilini koska halusin muuttaa vähän nikkiäni ja se onnistuu vain uudelleen rekisteröitymisellä. Mutta kuinkas kävikään! Ilman suomalaisen operaattorin puhelinnumeroa ei pysty enää rekisteröitymään. Tää oli paha.

      • E-mail.Riittää

        Mikä tämä PUHELINNUMERO homma oikein on?
        Miksi sivusto utelee PUHELINNUMEROANI kun yritän rekisteröityä???

        Ei missään muussa keskustelufoorumilla kysytä puhelinnumeroa, niin miksi sitä pitää sitten täällä kysyä??? Muutenkaan jaa salaista puhelinnumeroani kenelle tahansa!

        Jos se ylläpidossa työskentelevä välttämättä haluaa saada puhelinnumeroni, niin me voidaan kyllä sopia tapaaminen ja katsotaan kuinka keskustelu sujuu ja edetään sen pohjalta eteenpäin. Jos asiat sujuu niin ehkäpä sen puhelinnumeron voi sen jälkeen saadakin, tai sitten ei...
        Mutta mihinkään epämääräisille AllerMadian Suomi24 sivustolle sitä kaikkein viimeisenä menen jakamaan.


      • tulevaxkirjoittelija
        E-mail.Riittää kirjoitti:

        Mikä tämä PUHELINNUMERO homma oikein on?
        Miksi sivusto utelee PUHELINNUMEROANI kun yritän rekisteröityä???

        Ei missään muussa keskustelufoorumilla kysytä puhelinnumeroa, niin miksi sitä pitää sitten täällä kysyä??? Muutenkaan jaa salaista puhelinnumeroani kenelle tahansa!

        Jos se ylläpidossa työskentelevä välttämättä haluaa saada puhelinnumeroni, niin me voidaan kyllä sopia tapaaminen ja katsotaan kuinka keskustelu sujuu ja edetään sen pohjalta eteenpäin. Jos asiat sujuu niin ehkäpä sen puhelinnumeron voi sen jälkeen saadakin, tai sitten ei...
        Mutta mihinkään epämääräisille AllerMadian Suomi24 sivustolle sitä kaikkein viimeisenä menen jakamaan.

        Puhelimella vihapuhepoliisi saa kutsuttua kuulusteluun ja raastupaan tuomittavaksi jos vihapuhetta on kirjoitukseen lipsahtanut.


      • tulevaxkirjoittelija
        tulevaxkirjoittelija kirjoitti:

        Puhelimella vihapuhepoliisi saa kutsuttua kuulusteluun ja raastupaan tuomittavaksi jos vihapuhetta on kirjoitukseen lipsahtanut.

        Tai edes sallitun valtamielipiteen vastaisia mielipiteitä niinrangaistaan varsinkin näin vaalien edellä.


      • suoramainontaa
        tulevaxkirjoittelija kirjoitti:

        Puhelimella vihapuhepoliisi saa kutsuttua kuulusteluun ja raastupaan tuomittavaksi jos vihapuhetta on kirjoitukseen lipsahtanut.

        Niin ja Aller Median lehtikauppiaat kaupitella seiskaa


    • kauheasti taas moderointi tökkii eikä ole ajantasalla ollenkaan vaikka useasti ilmiantanut kirjoituksia mitkä ei kanavalle kuuluisi ja ovat loukkaavia sekä häirikkö ihmisten kirjoittamia juttuja..
      Viimeisestä trolli kirjoittelusta tein vuorostaan poliisille nettivinkki ilmoituksen.!

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1254
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1082
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      867
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      751
    Aihe