"Se, kuka mitäkin panee, ei tietenkään kuulu muille. Ja vastustan ”pettäminen”-sanan käyttämistä. Pettämistä ei ole välttämättä sivusuhde, vaan pettämistä on sopimuksen pettäminen. Emme me voi tietää, minkälaisia sopimuksia ihmisillä on kumppaneidensa kanssa, vaikka siitä suomalaisten naisten haippiringissä, eli Vauva-lehden keskustelupalstalla aina varmoja ollaankin".
https://blogit.iltalehti.fi/tuomas-enbuske/2017/08/11/kun-kikkeli-vie-miesta-se-on-edelleen-naisen-syyta/
Vanhasen ja Kanervan tapauksissa hihiteltiin sille, että Susan Ruusunen ja Johanna Tukiainen olivat työväenluokkaisia. Heidät leimattiin ”halvoiksi naisiksi”. Lenita Airisto oli harvoja naisia, jotka puolustivat Ruususta ja Tukiaista. Suurin osa oli hiljaa. Jos kyseessä olisi ollut vaikka kauppiksessa opiskelevia ”oikeantyyppisiä” naisia, suomalainen älymystö ei olisi naureskellut suhteille. Vaikka Johanna Tukiainen juuri on päinvastoin ”oikeanlainen nainen”, sillä hän on osannut markkinoinnin paremmin kuin suurin osa ekonomeista. Tukiainen on hyödyntänyt julkisuutensa.
Touko Aallon tapauksessa iltapäivälehdet taas maalasivat uuden naisystävän suoraan epäilyttäväksi. Tämä ”epäilyttävyys” johtui siitä, että nainen puhui podcasteissa avoimesti seksistä ja julkaisi Instassa feministisiä kuvia, jotka julkisuudessa irrotettiin asiayhteydestä. Se on vastenmielistä sovinismia.
Pekka Haavisto taas on tuonut kehitysmaasta nuoren puolison. Kaikki nämä ovat hyvin perinteisiä sovinistisia valta-asetelmia, joita sekä feministit että tasa-arvon ajajat aivan syystä ovat kritisoineet. Paitsi tietysti vihreiden yhteydessä.
Jos aikoinaan kehitysyhteistyöstä vastaavana ministerinä toimineen Haaviston edeltäjä Toimi Kankaanniemi olisi tuonut englantia puhumattoman, kehitysmaasta kotoisin olevan alle parikymppisen naisen Suomeen, niin kyllähän siitä olisi Kalliossa ja Vallilassa viisasteltu ja sille hihitelty.
https://blogit.iltalehti.fi/tuomas-enbuske/2017/08/11/kun-kikkeli-vie-miesta-se-on-edelleen-naisen-syyta/
Vanhasen ja Kanervan tapauksissa hihiteltiin sille, että Susan Ruusunen ja Johanna Tukiainen olivat työväenluokkaisia. Heidät leimattiin ”halvoiksi naisiksi”. Lenita Airisto oli harvoja naisia, jotka puolustivat Ruususta ja Tukiaista. Suurin osa oli hiljaa. Jos kyseessä olisi ollut vaikka kauppiksessa opiskelevia ”oikeantyyppisiä” naisia, suomalainen älymystö ei olisi naureskellut suhteille. Vaikka Johanna Tukiainen juuri on päinvastoin ”oikeanlainen nainen”, sillä hän on osannut markkinoinnin paremmin kuin suurin osa ekonomeista. Tukiainen on hyödyntänyt julkisuutensa.
Touko Aallon tapauksessa iltapäivälehdet taas maalasivat uuden naisystävän suoraan epäilyttäväksi. Tämä ”epäilyttävyys” johtui siitä, että nainen puhui podcasteissa avoimesti seksistä ja julkaisi Instassa feministisiä kuvia, jotka julkisuudessa irrotettiin asiayhteydestä. Se on vastenmielistä sovinismia.
Pekka Haavisto taas on tuonut kehitysmaasta nuoren puolison. Kaikki nämä ovat hyvin perinteisiä sovinistisia valta-asetelmia, joita sekä feministit että tasa-arvon ajajat aivan syystä ovat kritisoineet. Paitsi tietysti vihreiden yhteydessä.
Jos aikoinaan kehitysyhteistyöstä vastaavana ministerinä toimineen Haaviston edeltäjä Toimi Kankaanniemi olisi tuonut englantia puhumattoman, kehitysmaasta kotoisin olevan alle parikymppisen naisen Suomeen, niin kyllähän siitä olisi Kalliossa ja Vallilassa viisasteltu ja sille hihitelty.
Vastaukset 1
Vanhimmat
jaa,aa
löysin tämän ku aiemmin joku lauta-masa juttu oli otsikossa
en näe syytä miksi se sensuroitu ja kuka sen teki,