Mitä Raamattu sanoo

puolisosta

Pitääkö itse etsiä puolisoa vai pitääkö odottaa, että Jumala antaa puolison?

12

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kesto.seisokki

      Täytyy etsiä. Jumalan lähettämät puolisot ovat olleet aina enemmän tai vähemmän harhaisia.

      • kelpo-vaimo

        Jumala ei ole ihmisten avioliittotoimisto. On hyvä tutustua mahdolliseen puolisoonsa ennenkuin solmii avioliiton. Jumala voi kuitenkin antaa siunauksen avioliitolle, jos puolisot pyrkivät toimimaan hänen tahtonsa mukaan.
        On myös oikein rukoilla viisautta puolison valinnassa.

    • Uloskutsuttu

      Herra, Kristus Jeesus sanoi uskovilleen, että ETSIKÄÄ ihan ensin, Jumalan VALTA kuntaa ja Hänen kaikille hyväksi vvanhurskautta, sanoi että sen ohessa teille etsiville KAIKKI muukin tulee / annetaan mitä Oikein, (kaikille hyväksi) Raamatun UT mukaisessa elämässä tarvitaan. Siinä se oikea järjestys.

    • Samaatietä

      En kyllä muista raamatusta sellaista kehotusta että oikein pitäisi etsiä puolisoa. Että raamattu kehottaisi etsimällä etsimään itselle puoliso.

      Mutten kyllä muista sellaistakaan kehotusta, että silmät kiinni pitäisi kulkea.

      Enkä muista sellaistakaan kieltoa, ettei saisi toivoa tai pyytää itselleen puolisoa. Kaikesta saa avautua Jumalalke, vaikka Hän tietääkin jo tarpeemme.

      Ja toiselle uskovaiselle pitää tarvittaessa ja jos haluaa pystyä avautumaan asioista pelkäämättä, että asiat leviävät muiden korviin.

      En tykkää kun uskovaiset juoruavat. Tuossa on valvomisen paikka.

    • valhekirjoja

      Jumala antaa puolison? Oletko itse joku jumalan sätkynukke, vai oletatko vain vastakkaisen sukupuolen olevan?

      • edeltä.johdettu

        Kyllä se Herra antaa puolison. Eli Hän on elämän antaja ja tietää sopivan.
        Vaimoni - hänelle nuorena Herra sanoi, että Hänellä on katsottuna puoliso elämäänsä.
        Itse palvellessani Puolustusvoimissa sanoin Herralle, että haluan perheessäni palvella Häntä, ja toivon, että saisi uskovan aviopuolison.
        Siitä meni 4- vuotta noin. Ja se tapahtui, että heti ensisilmäyksellä tiesin, että tässä hän on.
        Ja meillä on ollut vuosikymmenten rakkausliitto. Ei siinä ole ollut epäilystä.
        Joskus olemme näistä asioista keskusteltu.
        Sama se on ollut liitossakin. Tieten on pantu ovia kiinni ja toisia avattu ja jälkikäteen olemme todenneet, että näinhän se on pitänyt mennä. Asumiset ja ratkaisut ovat olleet ennalta määrättyjä linjauksia.
        Jopa lasten määrä on ilmoitettu ja sukupuoletkin ennen liittoa. Jopa työmaa toisen kohdalla on ilmoitettu, ennen sen jälkikasvun olemassaoloa, sekä toisen olevaisen elämänkuva ja luonne, sekä elämä on etukäteen tuotu julki.
        Siis ennenkuin on edes siinnyt tähän aikaan. Ja nämä on vahvistettu toisen todistajan kautta, ennen elämää. Siksi kuljemme luottain matkaa.

      • valhekirjoja
        edeltä.johdettu kirjoitti:

        Puolisosi valitsi sinut omasta tahdostaan. Jumalallasi ei ole siihen mitään osaa tai arpaa. Orjuus jumalasi tahdolle loppui syntiinlankeemuksessa.

      • open_book
        edeltä.johdettu kirjoitti:

        Kyllä se Herra antaa puolison. Eli Hän on elämän antaja ja tietää sopivan.
        Vaimoni - hänelle nuorena Herra sanoi, että Hänellä on katsottuna puoliso elämäänsä.
        Itse palvellessani Puolustusvoimissa sanoin Herralle, että haluan perheessäni palvella Häntä, ja toivon, että saisi uskovan aviopuolison.
        Siitä meni 4- vuotta noin. Ja se tapahtui, että heti ensisilmäyksellä tiesin, että tässä hän on.
        Ja meillä on ollut vuosikymmenten rakkausliitto. Ei siinä ole ollut epäilystä.
        Joskus olemme näistä asioista keskusteltu.
        Sama se on ollut liitossakin. Tieten on pantu ovia kiinni ja toisia avattu ja jälkikäteen olemme todenneet, että näinhän se on pitänyt mennä. Asumiset ja ratkaisut ovat olleet ennalta määrättyjä linjauksia.
        Jopa lasten määrä on ilmoitettu ja sukupuoletkin ennen liittoa. Jopa työmaa toisen kohdalla on ilmoitettu, ennen sen jälkikasvun olemassaoloa, sekä toisen olevaisen elämänkuva ja luonne, sekä elämä on etukäteen tuotu julki.
        Siis ennenkuin on edes siinnyt tähän aikaan. Ja nämä on vahvistettu toisen todistajan kautta, ennen elämää. Siksi kuljemme luottain matkaa.

        Kuka mahtoi ilmoittaa lasten lukumäärän ja sukupuolen. Tuntuu menevän ennustelijan piikkiin. Tällaisia asioita ei Raamattu puolusta.

        Nimim. Valhekirjoja, kyllä syntiinlankeemuksesta oli seurauksena kuolema, sairaudet ja epätäydellisyys. Jumalan vastustaja Saatana kehoitti riippumattomuuteen Jumalasta ja sen seurauksia on nähtävissä kaikkialla. On sotia, rikollisuutta, moraalin luhistuminen ja paljon paljon ikäviä asioita. Eipä ole ihminen kovin hyvin pärjännyt erossa Jumalasta.

    • näin.se.on

      Mitä Raamattu sanoo puolisosta
      4.1.2019 22:58 Pitääkö itse etsiä puolisoa vai pitääkö odottaa, että Jumala antaa puolison?
      kysyy aloittaja.

      Hmmmm.

      Raamattu sanoo, että olemme morsian ja Ylkä tulee taivaista. Eli täällä odotetaan puolisoa, aivan työtä tehden ja ei hötkyillä. Pidetään huoli, että odotusaikana on öljyä lampussa, sekä hääpuku ei ole ryppyinen, eikä tahrainen.

      Sellaista se raamattu sanoo odottamisesta.

      Minä taas otin emännän työpaikaltani ja hän taas oli Herran suunnitelman mukaan OK.
      Eli siinä aivan normaalisti alkoi keskustelut ja ajatustenvaihdot, vaikka jo alussa hänet näkien, tiesin, että tässä hän on.
      Ja luomisen kautta, Jumala on tavallaan asettanut meille tahtotilan, että me oikealla mielellä haetaan se oikea "rakkaudessa"!
      Ei vaatien, eikä pakottamalla, eikä niin, että normaalia vapautta rajoittamalla.
      Puolisolla on oltava tilaa "hengittää".
      Vaimollani on ollut vapaus tulla ja mennä, eli harrastukset ovat hänen.
      Eli on ollut kuoroa, taidekursseja, sitä ja tätä, välillä matkalla jne. Hyvin ollaan nämä vuosikymmenet pärjätty ja niin olen minäkin omissa harrastuksissa käynyt, eikä koskaan ole kysytty, että onko pakko mennä.
      Rakkaus on side, jossa MINÄ saan rakastaa ja hän saa rakastaa - jos olen hänen rakkaudelleen arvollinen. Hyvin on kelvannut.

      Ts. mies saa "otaa vaimon" ja vaimolla on lupa lähteä mukaan. Se valinta on tehtävä aivan ite.

    • Mutta sitten kun löytää puolison joka on väärää sukupuolta tai ei usko jumalaan niin sitten mennään kiireesti helvettiin.

    • fhjsdfhsdgh

      Ainakin pyytää voi.
      Eräs poika rukoili vaimoa. Eräässä tilaisuudessa tuli muuan likka hänen luokseen ja sanoi: "Tässä minä olen. Ota tai jätä".

    • jumalantahto

      Nai serkkutyttö naapuriteltasta niin pyhä sukusi jatkuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      51
      10083
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      116
      5795
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      64
      4494
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      141
      3097
    5. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      266
      2913
    6. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      145
      2777
    7. Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen

      haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota
      Maailman menoa
      47
      2682
    8. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      30
      2051
    9. Milloin näit kaivattusi edellisen kerran?

      Olitteko juttusilla vai sivusta vain? Miten reagoit?
      Ikävä
      20
      1747
    10. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      37
      1619
    Aihe