Stoppi turhille kuntaliitoksille, palvelut kadonneet liittyneissä kunnissa ja kallistuneet.

EiKuntaliitoksille

Kun vain yritetään tehdä "isoja kaupunkeja pakkoliittymillä, " ja saatu näin liitoskunnasta katoamaan kaikki asukkaiden tärkeimmät palvelutkin virastoineen. Terveyspalvelut, Kela, Poliisilaitos, Verovirasto, TE-palvelu työttömille, Hammashoito, ja paljon, paljon muita. Asukkaiden täytyy ottaa töistä vapaata että pääsevät hoitamaan niin sanottuihin "kasvukeskuksiin" asioitaan. Kysynkin ken lienee keksinyt tämän vouhotuksen. Ei kertakaikkiaan mitään järkeä, ei päätä ei häntää. Ihmisten terveydellä on alettu leikkimään näillä " liitosjutuilla. Eikä ne ole " pelastaneet" liittyneiden kuntien palveluita. Miten olisikaan, kun ne on kadonneet näiltä paikkakunnilta. On kuin hölmöläisten liian lyhyt peite, leikkasivat toisesta päästä palan ja ompelivat sen toiseen päähän , kuvitellen sen peitteen näin pidentyneen. Samaa voi verrata näihin ns. Kasvukeskuksiin pakkoliittyneiden kuntien tilanteestakin. Toivonkin ettei ihan kaikkea yritetä pakkoliittää , puhumalla tyhjää mukamas, liittymällä säilyttää "palveluita" Täyttä potaskaa. Kaikki palvelut katoaa kunnista jonnekin kymmenien kilometrien päähän ja vaikeuteraan tällä tavalla asukkaiden, eli ihmisten joka päiväistä elämää.

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totta.ei.mitään.hyvää

      Tuo kirjoitus niin totta. Sukulaisia asuu näillä paikkakunnilla jotka hölmöyttään ovat liittyneet juurikin sanomiseesi kasvukeskukseen?ja omalta asumispaikkakunnalta alkoi kadota palveluja vuosivuoden jälkeen. Ja totta sekin että vapaata töistä kuuleman mukaan joutuu ottaan että pääsee hoitamaan asioitaan. Eivätkä asukkaat ole tyytyväisiä tilanteisiin. Kaupunkien päättäjissä aina mukana näitä lobbareita jotka havittelee itselleen parempaa pestiä, liitoksen myötä.

      • TurhatYritystuet

        Siis aivan päätöntä touhua koko kuntaliitokset. Väenväkisin yritetään Kaikki ihmiset saada ahtaalle kivikyliin asumaan ja autioitetaan maakuntaa. Sielä sitä idänihmeet touhuaa matujen kera omiaan. Ihmiset menettävät omaisuutensa pilkkahintaan ja silti palvelukustannukset kasvaa vaikka muuta hallitus höpöttääkin. Alkakaas karsimaan niitä Yritystukia joilla jaellaa osakeantia,bonuksia ja mitä lie eläkkeitä lisäeläkkeineen, kultaisina kädenpudistuksinaan valtionyhtiöt sun muut sotkut. Siinä sitä olisi näiden tukien poistoilla kustannettu aika päiviä tarpeeksi lääkäreitä,hoitajia, palveluja ym.ym.. Kuntaliitokset Ei ole muuta kuin ihmisten vedätystä. Kuin Sotesotku sekoomuksen bisnesmarkkinamalli yksityisilke. Maakuntauudistukset lehmäkauppoineen.


      • AivotNarikassaNariHukasa

        En ole hullumpaa touhua nähnyt, kuin on nämä kuntaliitokset. Ihmisiä yritetään tukkia kaikkia kaupunkiin, näihin kalliisiin ns. Kasvukeskuksiin, joitka ympäri suomen maan ovat jättäneet liittyneet kunnat ILMAN palveluja. Kaikki virastot ym.ovat siirtyneet turhiin kasvukeskuksiin, ja näin jätetään suuri osa asukkaista ilman hyviä yhteyksiä virastoihin ym.palveluihin. Kenen älytön idea tämäkin on? Sama asia vanhustenhoidossa. Voittoja ja mukamas säästöjä tavoitellaan. Turhaa puhetta. Vaikeaksi on tehty ihmisten elämä tällä porvarihallituksen kaudella. Ei kaikki voi asua kaupungeissa, tyhmempikin sen tajuaa muttei hallitus, eikä nämä lobbari kaupungien päättäjät. Jätetään maaseutukaupungit ja niide3n asukkaat, ja entäs nämä ulkomaalaisten idänihmeiden maanostajat sun muut jotka vierasperäistä touhuavat suomen maaperällä. Pitäiskö jo ottaa järki käteen. On kuin tyhmät maa-omistus-saarten. myynnit vieraaalle valtiolle. Onko tyhmempää kuultukaan. Mitähän vielä saavat aikaan porvarit ym.kasvukeskuksien häärääjät..


      • KieltoPikavipiyrityksile

        Kirjoitukseni pikavippiyhtiöiden tv kanavilta ehdoton mainoskielto voimaan, maltalaisia veroparatiisiyhtiöiden kalliit pikavipit älyttömillä yli sadan prosentin koronkiskonnoilla S 24 aloitus poistettiin. Ihme s24 onko mahdollisesti kytköksiä ja (oma.t,, lehmä.t,,ojassa). Eikö tällä hallituksella ole järkeä lopettaa näiden yhtiöiden rahastus veroparatiiseihin suomalaisten kustannuksella, jo nyt on näiden pikavippiyritysten mainonnan uhrit velkavankeina loppuelämänsä. Näillä porvareilla ei ole mitään muuta mielessä kuin voiton tavoittelu heikompien kustannuksella. On se sitten vanhusten, pikkulasten huonon hoidon heikennyksillä ja rahastuksella ja pikavippiyritysten kalliilla koroilla ratsastavat veroparasiitit. Ei tarvi poistaa valvojan, asiallista kirjoitusta . Pahvi


      • Hyvä.hyvä

        Juuri saamamme tiedon mukaan, keskustan berneri jättää politiikan ,ei ole ehdolla enää vaaleihin ensikaudelle. Johan tuo saikin suomen sekaisin aloituksillaan. Mutta näin, kaikki råtat jättävät uppoavan laivan.


      • Stoppi.kuuroille
        TurhatYritystuet kirjoitti:

        Siis aivan päätöntä touhua koko kuntaliitokset. Väenväkisin yritetään Kaikki ihmiset saada ahtaalle kivikyliin asumaan ja autioitetaan maakuntaa. Sielä sitä idänihmeet touhuaa matujen kera omiaan. Ihmiset menettävät omaisuutensa pilkkahintaan ja silti palvelukustannukset kasvaa vaikka muuta hallitus höpöttääkin. Alkakaas karsimaan niitä Yritystukia joilla jaellaa osakeantia,bonuksia ja mitä lie eläkkeitä lisäeläkkeineen, kultaisina kädenpudistuksinaan valtionyhtiöt sun muut sotkut. Siinä sitä olisi näiden tukien poistoilla kustannettu aika päiviä tarpeeksi lääkäreitä,hoitajia, palveluja ym.ym.. Kuntaliitokset Ei ole muuta kuin ihmisten vedätystä. Kuin Sotesotku sekoomuksen bisnesmarkkinamalli yksityisilke. Maakuntauudistukset lehmäkauppoineen.

        Juu, ja lopettaa ne kuntienkin asukaslukumäärienkin tyrkyttäminen. "Pitää" joniun orpon mielestä joku luku niin ei tarvi " liittyä" jonkun muun kanssa. Puhuu kuin ruuneperi.


      • NäinSenNäenkin

        Naurettavaa että isot pörssiyhtiöt esim. UPM ovat hakemassa etunenässä yritystukia, jotka jaetaan ylimääräisenä antina jouluna ja juhannuksena osakkeen omistajille ja alkuvuosi aina jaellaan yt neuvottelujen tuloksena potkuja työläisille. Näin meillä kuis teillä. Kuntaliitokset ovat turhia tyhjätään vaun pienemmät liitoksen myötä ja annetaan isolle syöjälle loputkin tuhkat pesistä.


      • Anonyymi

        Meiltä on kadonnut niin kela vrerotsto, työkkäri , . Miksi niitä veroja maksellaan oikein. Seuraamme mitä paatero oikein meinaa.


    • Uutisista_kuultu

      Tälle vuotta ei tulossa uusia kuntaliitoksia. Uutisissa viimeviikolla.

      • EiPalveluja.vainMaksuja

        Jotain hyvää siinäkin. Toivonmukaan loppuu nämä pakkoliitokset, ihmisten arjen vaikeuttajat, jotka eivät ole tuoneet mitään hyvää, jos joku muuta sanoo valehtelee. Kuinka moini liittynyt kunta voi sanoa että heillä on virastot ja kelat ym.palvelut liittymisen jälkeen. Ei muuten ole.


      • VoiTätäTyhmyydenMäärää

        Aivan alkoi naurattamaan tuo Helsingin herran pormestari vaappaavuoren möläytys , että ISOJEN kaupungien pitää?? saada olla päättämässä!!! uudesta SOTE rahoituksista. Kyllä on mennyt joku neste päähän kun tuollaisia päästelee suustaan... Ja että vain kolme!!??SUURTA kaupunkia Tullee olemaan MAASSA nimeltä SUOMI KAUPUNKI. Meinaako pormestari että' muu maa on autiona ja lehmätkin lypsetään kerrostaloissa ja maanviljely hoituu kerrostalojen katoilla. Itänaapuri ko salaa asuttaa SuomiKaupungin muuta maataa......


      • Koko.maa.asutettuna

        Eipä noilla teoreetikoilla kuten vapaatavuortakin ku ajattelloo vuan helesinkin parast, ei muu maa mittää merkihe hälle. Ei vuon voi uatella jottas kaikk immeiset eteläs asustelloo. Koko maa pittää pittää asuttavana.
        Näin on marjat.


    • kun.kansa.ei.ymmärrä

      Mutta näistä palveluiden lopettamisistahan ne säästöt kertyvät. Sehän on ollut tiedossa alusta saakka.

      Jos nyt edes auttavasti ymmärtää poliittista liturgiaa, niin on helppo nähdä sen läpi, mitä keskittämisellä ja toimintojen päällekkäisyyksien karsimisella tarkoitetaan.

      Samalla romahtavat tietty asuntojen arvot. Kukapa sitä haluaa asua paikassa, mistä on 15 kilometriä lähimpään kouluun tai terveyskeskukseen. Näistä olisin paljon enemmän huolissani. Muutto lähemmäksi palveluita on hiukka vaikeaa, jos asunnon arvosta on tällä keskittämisellä onnistuttu pyyhkäisemään 90% bittien taivaaseen.

      • PipoAlkaaJoKiristää

        Eihän ne mitään säästöjä tuo, enempi pitää palkata virastoihin ym...väkeä kun on vain yksi ja ainoa paikka ja paljon asiakkaitten asioita hoidettavana kutakin virastoa tms palvelua hakeva. Päinvastoin asukkaiden elämää näillä toimilla vain on vaikeutettu, uskokaa nyt jo. Haamuvirastoja ja sen palveluja kadotetuilla liitospaikkakunnilla.


    • Yritystukimiljardit

      Iltalehdykät oikein suosivat poroporvarien äänientuottajaleikkureita, sama yritystuki Mtv, yle. Voi teitä ja teidän kanssanne. Kansalaisten äänenä teitin pitäisi olla eikä päinvastoin........

    • Turhialiitoksia

      Joo suuruudenhulluutta. Ei oo oikeen kun kaikki palavelut on viety useimpien kymmenien kilomeetereiden taa. Ei ne vanhukset oo mitään tietokonneenkäyttäjiä. On paljo semmottii asioit joita täytyisi paikanpiällä hoitaa. Puhelimillakaan ei nykyää ketää kiinni saa. Turhaa vouhotusta kaikki kuntaliitokset. Ei oo palaveluita ees omilla asumiskunnilla.

    • Näkökanta.kantoja

      No niin kuntaliitokset on ärseestä. Näkee uutisistakin . Tämän hallituksen tekemisien ja älyttömien ,,kasvukeskuksien,, jatkuva liitoksilla kasvattaminen on vienyt kunnat tappioille. Mitähän järjetöntä vielä keksivät. Vanhukset on jäänyt hoitamatta ja laittomia lastentarhoja kok suosiollisella avustuksella . Valtavia maakuntapalatseja rakennettu,, miksi kuka on sanonut et se sote tuleee, ,, tai älytön maaakuntauudistus , turhia suojatyöpaikkoja uusille politiikasta pudonneille vain perustetaan. Ja mitään ei ole kirkos kuulutettu ja toivottavasti ei kuulutetakkaan. Päällekkäisyys virkoja ja päällekkäisyts hallintoja siihenhän ne verovarat loputkin hävitetään.

    • kirstut.täynnä

      Onhan siinä järkeä, ja paljonkin. Säästöjä syntyy, kun lopetetaan lähipalvelut, eli käytännössä siis karsitaan palveluverkkoa. Nyt sille on keksitty oiva tekosyy.

      Näin on toimittu jo 20 vuotta, mutta nyt se tehdään ronskimmin. Se vanha tapa on tämä: entisellä paikkakunnalla oli valaistu, lämmitetty ja siivottu tila, jota kutsuttiin kunnan toimesta terveyskeskukseksi. Tosin, siellä ei oltu nähty vakinaista lääkäriä aikoihin. Aikoja sai jonottaa viikko ja kuukausikaupalla, jos kunta sinne joskus keikkalääkärin sai. Mutta lakipykälöiden mukaan mentiin: kunnalla oli TERVEYSKESKUS (palveluiden saatavuus oli sitten toinen juttu).

      Nyt sama homma tehdään siten, että lopetetaan koko valaistu, lämmitetty tila ja siirretään se sinne kunnan keskustaajamaan, 20 kilometrin päähän. Synnyttäjät joutuvat liikkumaan jopa useita satoja kilometrejä. Meno on hurjempaa kuin 60-luvulla. Palvelutaso ei tosin paljoa tuosta huonone, sillä ei niitä palveluita tähänkään mennessä ole enää saanut taajamissa.

      Sama meno on käynnissä KELA:n, apteekkien, pankkien ja monien muiden palveluiden kanssa. Vedotaan siihen, että digitaaliset palvelut ovat aina tarjolla.

      Yksi syy löytynee myös asuntokuplasta. Moni taajamassa asuva tulee huomaamaan, että palveluiden lopettaminen rupustaa myös asunnon arvon. Kunnat ja kaupungit taas odottavat, että kansa muuttaa palveluiden perässä, hinnat nousevat ja rakennetaan uutta. Pankit kääräisevät isot massit toiseen kertaan, kun asuntolainoja pitää ottaa, ja kaupunki kääräisee tonttimaan myynnillä sievoiset summat. Tietenkin valtio säästää oman osansa.

      • PeräErelläTaasPuuhun

        Tästä kaikesta on kiittäminen kokkareita ja kepua, vapaavuorta ja sen keksimää C 21 ,,isoimpia,, mukamas kaupunginvedättäjiä, palvelut halutaan useilta kaupungeilta ja pikkukunnilta ,,keskittää,, suuruudenhulluudessaan asukkailta heidän ulottumattomiin joillakin muutamien KYMMENIEN PÄÖHÄN JA TOISILLA JOPA SADAN KILOMETRIN PÄÄHÄN. Voihan helavatta tätä suhmurointia ja sotkemista, ihmisten eloa ja oloa hoitaa asioitaan vaikeutetaan tahallisesti suuruudenhullujen " kasvukeskus" kaupunginjohtaja tunarien vuoksi.vanhuksia myöten


      • 100KuntaaRiittää

        Valtion avustusrahat eivät riitä lähes neljänsadan kovapalkkaisen kunnanjohtajan ja kalliin esikunnan ylläpitoon.
        Siksi kuntaliitokset on tehtävä, että kuntalaiset saavat verorahoilleen vastiketta.
        100 kuntaa Suomessa riittää.


      • LopettakaaLiitostouhut

        Jaa, ja loput mitä niiltä 300 sadalta jää, menisi lopun sadan taskuun.vai?? Älä viitsi kuule naurattaa. Niin oikein hölmöläisten hommaa koko kuntien hävitys. Menkääs itseenne ja pian. Jos se on kiinni 300 sadan kunnan johtajan palkasta nii johan on köyhää, silti on varaah hallintarekistereihin ja veroparatiisi parasiittien yhtiöitä pönkittää , ilman että valtio sais veronsa näiltä kepulikokoomus suosikkien yksityisyrittäjien tuloista. Täytyy todeta , kyllä ois krveelle töitä.


      • Anonyymi

        Eettiset neuvostot jokaikiseen Valtion yhtiöön ja jatkuva seuranta, palkat johtoportailta yli puolella alas, normi eläkkeet ilman lisäeläkkeitä, palkkiot myös pois, poliitikot kaikki pois näistä yhtiöistä. Ulkopuolinen taho päättämään palkoista ilman mitään kytköksiä johtajiin.
        Loppu suojatyöpaikkojen järjestäminen myös näille eduskunnasta tippuneille , loppu myös tälle liian pitkään maksetuille sopeutumisrahoille,/eläkkeille. Se on 400 päivää ,kuten se on kaikilla muillakin työttömiksi jääneille. Ei EI EI niin että, olenpas 56 vuotias ja nostelen 3 vuotta sopeutumisrahaa, ja sitten olenkin jo 59 vee ja voin nostaa sopeutumisEläkettä 65 vuotiaaksia asti, verovaroja. On kyllä juoni ollut tämä henkilö/löt jotka tälläisen on saanut k.edusta,ministereille juanittua. Luulisi sitä noinkin hyvin koulutettujen löytävän hyvinkin helposti heti uutta työtä , mutta ei, ei vain huvita enää työtä tehdä kun kansan verovaroija hyväksi käyttämällä saa ilmankin hyvää liksaa, tekemättä yhtään mitään. Kuin esim. T. Karpelat Niemi . Suvi lindeenit ja kaikki muut jotka jäivät kansan eläteiksi 40 kymppisinä. SAISIVAT KAIKKI HÄVETÄ. Samoin nykyiset susanna kosket sun muut laiskat. Haukkuivat pitkäaikaistyöttömiä ja mitä nämä itse nyt tekevätkään. Ovat verovaroin ELÄTTEJÄ.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eettiset neuvostot jokaikiseen Valtion yhtiöön ja jatkuva seuranta, palkat johtoportailta yli puolella alas, normi eläkkeet ilman lisäeläkkeitä, palkkiot myös pois, poliitikot kaikki pois näistä yhtiöistä. Ulkopuolinen taho päättämään palkoista ilman mitään kytköksiä johtajiin.
        Loppu suojatyöpaikkojen järjestäminen myös näille eduskunnasta tippuneille , loppu myös tälle liian pitkään maksetuille sopeutumisrahoille,/eläkkeille. Se on 400 päivää ,kuten se on kaikilla muillakin työttömiksi jääneille. Ei EI EI niin että, olenpas 56 vuotias ja nostelen 3 vuotta sopeutumisrahaa, ja sitten olenkin jo 59 vee ja voin nostaa sopeutumisEläkettä 65 vuotiaaksia asti, verovaroja. On kyllä juoni ollut tämä henkilö/löt jotka tälläisen on saanut k.edusta,ministereille juanittua. Luulisi sitä noinkin hyvin koulutettujen löytävän hyvinkin helposti heti uutta työtä , mutta ei, ei vain huvita enää työtä tehdä kun kansan verovaroija hyväksi käyttämällä saa ilmankin hyvää liksaa, tekemättä yhtään mitään. Kuin esim. T. Karpelat Niemi . Suvi lindeenit ja kaikki muut jotka jäivät kansan eläteiksi 40 kymppisinä. SAISIVAT KAIKKI HÄVETÄ. Samoin nykyiset susanna kosket sun muut laiskat. Haukkuivat pitkäaikaistyöttömiä ja mitä nämä itse nyt tekevätkään. Ovat verovaroin ELÄTTEJÄ.

        Juu, enpä yhtään ihmettele Postin Malisen tai muiden Valtion yhtiöiden älyttömiä palkkoja palkkioita lisäeläkkeineen, kun postin hallituksessa istuu kokoomuksen Vartiainen puolustelemassa heitä ja esim. Päättämässä myöskin heidän palkkioistaan!!??!! ja jakelemassa sipilöitten omistajaohjausskanisterin 2016 näitä malisten ylisuuria palkkoja. Kyllä nyt on kusetettu niin kansan omistamia silmään enempi kuin laki sallii. Uskomatonta verdätystä, Nyt jos koskaan tähän härskiyteen pitää jo puuttua. Tosin olenhan kirjoittanut juuri näiden johtoportaitten iloisista joulubonuksista ja palkkioista palkoista juurikin jo muutaman vuoden ajan. Nytkö vasta muut saivat silmänsä auki tälke hyväveli vedätykselle. Sama kun saavat yhtiöt niitä Yritystukia ja jotka härskisti sitten jakelevat yt neuvotteluissa potkuja, jotta saavat johtoporras ja osakkeen omistajat niitä OSAKEANTIA jaettuna jouluksi verovaroin tuettuna. Mättääköhän jossakin. Herätys jo silmät auki ja korvat myös jo., ja muuten olen sdp: n kannattaja . Enkä poroporvari. Kun on silmät auki niin näkee selväst ja kuulee kun on korvat auki.
        Eiks niin Vartiainen, Harkimo.?


      • Anonyymi

        Kaikki hyvä veli kaverit pois jakamasta suomen kansan verovaroja toisilleen valtion yhtiöissä, sama koskee ns. poliitikkoja. Sama näille yritystuensaajille, inuvat yritystukia vain että saavat jouluna jakaa osakkailleen bonuksia, ja silti jakavat potkuja ja palkanalennuksia raskaantyönsätekijöilleen. Palkkakatto kaikkiin valtionyhtiöihin ja ylimääräiset palkitsemiset narikkaan. Johan nuo ovatkin törsäilleet sumeilematta kansan keräämillä verovaroilla jakamalla mulle sulle periaatteella. Mahtoivat olla poroporvarit kokoomus ja kepu etunokas politikkoineen näitä virkoja ja palkkoja jakelemassa, kuten esim. Vartiainen postin hallituksessa ja nämähän ovat ristiin rastiin toistensa palkkoja ja palkkioita lisäeläkkeineen toisilleen nostamassa 30-50% vuosittain. Voihan helvatta mitä myyrän työtä verovaroilla jaettu toinen toisilleen surutta.


    • Anonyymi

      Piateron sdp, kuntaministeri kö, ei kuntaliitoksia enempää kiitos, ja hössötetään aivan turhaan näistä ns.näistä vapaavuaren kasvukeskuksista, juu juu, kaikk rahat helesinkiin kö.
      Todellakin stoppi enemmille kuntaliitoksille. Palvelut on kadonneet kuin gusi saharaan liittyneiltä kunnilta, ei kiitos liitoksille.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ja järjetöntä on se, että tänne otetaan satoja ja tuhansia elättejä milloin afrikasta tai lähi-idästä. Suurin osa on sitten täällä helsingin alueella.
      Kyseessähän on viherpunikkien unelma.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe