Oikeistohallitusten jäljet pelottavat.

sairas.oikeistoideologia

Sipilän oikeistohallitus on leikannut sosiaaliturvaa, lisännyt sairaiden vastuuta lääkekuluistaan, nostanut sosiaali- ja terveyspalvelujen maksuja ja tarjonnut rankkaa keppiä työttömille, kuten leikannut korvauspäiviä ja säätänyt aktiivimallin.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa taistellaankin siitä, keiden ehdoilla perusturvasta päätetään. Sipilän hallituksen – tai saman tyyppisen – ideologisen hallituksen kokoonpano merkitsee nykypolitiikan jatkumista eli sosiaaliturvaa leikataan, työttömiä kuritetaan ja sotepalveluja tarvitsevat maksavat enemmän palveluistaan.

Kokoomusvetoinen oikeistohallitus olisikin myrkkyä perusturvan uudistamiselle, työläisille, työttömille, opiskelijoille, eläkeläisille ja kaikille pienituloisille.

Äänestäkäämme siis vasemmiston ehdokkaita!

129

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kepulien.varasliiga

      Se, että valtio olisi ollut vuosikausia rikollisten ihmisten johtama, on kammottava väite. Ei siihen Suomessa usko kukaan.

      Ikävämpää, että Sipilän hallinnon omavaltaisuus viittaa juuri tähän. Koko hallinnon rakentaminen auton peräkontissa piilossa julkisuudelta kuljetettuine neuvottelijoineen on kuin toisesta maailmasta. Missä tällaista voi tapahtua? Valko-Venäjällä? Kazakstanissa? Maissa, joissa toimittajia tapetaan ja presidentit ja pääministerit ovat oudon nimisiä? Mutta ei täällä Suomessa. Ei meillä, taivas varjelkoon.

      Ja kuitenkin juuri meillä. Meillä toimittajia ei tapeta. Heidät hiljennetään muilla keinoin. Meillä on ensimmäistä kertaa pääministeri, joka on aivan suoraan uhkaillut sekä toimittajia että tiedotusvälineitä. ”Mitä jos ei olisi Yleä ? Mitä jos ei olisi maikkaria? Hähää, hähää…” Juuri tämä meillä on tapahtunut, ja siitä on tullut tavanomaista, uusi normaali, jota kukaan ei mahdottomasti päivittele.

      Siitä tämä hiljaisuus. Kun yhteiskunnan tärkeimmät tiedotusvälineet vaiennetaan, tulee hiljaista. Ja hiljaisuudessa hallinto tekee asioita, joita se ei avoimessa yhteiskunnassa uskalla tehdä. Juuri näin meillä Suomessa on tapahtunut.

      • kuitu

        Kempeleen Ajatollahin hallinnoima kalifaatti


      • kanssasijokapäiväJS

        Älä pelkää. Minä olen


    • SDP ei ole koskaan piitannut huono-osaisten asiasta. Eivät ansiosidonnaisella olevat ole mitään huono-osaisia.

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Siksi kannattaakin äänestää ainoaa oikeaa työväenpuoluetta, Vasemmistoliittoa!


      • vasemmisto.vaalivoittoon kirjoitti:

        Siksi kannattaakin äänestää ainoaa oikeaa työväenpuoluetta, Vasemmistoliittoa!

        Tuossa olet kyllä oikeassa. Täytyy muistaa että Keskusta on ajanut ei Ansiosidonnaista sosiaaliturvaa.


      • SaatanallinenLahko
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Tuossa olet kyllä oikeassa. Täytyy muistaa että Keskusta on ajanut ei Ansiosidonnaista sosiaaliturvaa.

        Lestakepulit eivät aja minkäännäköistä sosiaaliturvaa vaan päinvastoin, lestoina haluavat saatanallisen lahkonsa agendaa eli vähäosaisten kyykytystä ja ihmisroskiksi leimaamista harrastaa...


      • ValheJaSenSeuraus
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Tuossa olet kyllä oikeassa. Täytyy muistaa että Keskusta on ajanut ei Ansiosidonnaista sosiaaliturvaa.

        Sosiaaliturvaa leikkaamalla Sipilän Keskusta on ajanut ihmiset köyhyyteen ja ahdinkoon. Ihmisten epätoivosta ja epätoivoisista teoista on raportoitu siitä lähtien, kun Sipilän hallitukset leikkurit alkoivat viipaloida heikko-osaisilta sosiaaliapua pienemmäksi.

        Noin 800 000 ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella. Sipilän hallituksen leikkurit haukkaavat kaiken aikaa heidän sosiaaliavusta ja hyvinvoinnista siivuja pois. Tähän se Sipilän ei leikata -valhe johti.


      • onhärkitty
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Tuossa olet kyllä oikeassa. Täytyy muistaa että Keskusta on ajanut ei Ansiosidonnaista sosiaaliturvaa.

        Oikein


      • asiaa.olis
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Tuossa olet kyllä oikeassa. Täytyy muistaa että Keskusta on ajanut ei Ansiosidonnaista sosiaaliturvaa.

        Vaihda nyt edes nimimerkkiä kun omaa toljailuasi kehut "ansiosidonnainen ei ole huono osainen" ?

        Niin, onhan eduskunnan omat,itselleen tekemät sopeutumiseläkkeet ym. tietysti parempia kuin tavallisen kansalaisen. Eikä työntekiä saa ansiosidonnaista mentyään töihin. Toisin kuin eduskunnan sopeutumiseläkettä esim. lahtelainen lääkäri nosti jäätyään pois eduskunnasta ja aloitettuaan työnteon lääkärinä.
        No, minkäs mittanen on eduskunnassa "joululoma" tai minkä mittanen on heidän kesäloma ? Duunarilla on liikaa vapaita ja liian suuri palkka, vaikkei duunari itse voikkaan palkkaansa nostaa,niinkuin eduskunnan palkkoja, palkkioita on nostettu. Lisäksi saaneet avustajat, tekemään heidän työtään ! Matkojakaan heidän ei itse tarvitse maksaa. Duunarin omavastuuosuutta on nostettu, vaikka edellytetään työn vastaanottamista kauempaakin.
        Hyvin hallitus hoitaa omat etunsa


      • asiaa.olis kirjoitti:

        Vaihda nyt edes nimimerkkiä kun omaa toljailuasi kehut "ansiosidonnainen ei ole huono osainen" ?

        Niin, onhan eduskunnan omat,itselleen tekemät sopeutumiseläkkeet ym. tietysti parempia kuin tavallisen kansalaisen. Eikä työntekiä saa ansiosidonnaista mentyään töihin. Toisin kuin eduskunnan sopeutumiseläkettä esim. lahtelainen lääkäri nosti jäätyään pois eduskunnasta ja aloitettuaan työnteon lääkärinä.
        No, minkäs mittanen on eduskunnassa "joululoma" tai minkä mittanen on heidän kesäloma ? Duunarilla on liikaa vapaita ja liian suuri palkka, vaikkei duunari itse voikkaan palkkaansa nostaa,niinkuin eduskunnan palkkoja, palkkioita on nostettu. Lisäksi saaneet avustajat, tekemään heidän työtään ! Matkojakaan heidän ei itse tarvitse maksaa. Duunarin omavastuuosuutta on nostettu, vaikka edellytetään työn vastaanottamista kauempaakin.
        Hyvin hallitus hoitaa omat etunsa

        Ja hyvin hoitaa Vasemmisto jota ei pätkän vertaa kiinnosta todellisten huono-osaisten asia ansiosidonnaisella olevien ja keskiluokan asiaa.
        Miksiköhän muuten matalapalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla ei juuri koskaan lakkoilla vaan kyse on aina eliittiduunareista.
        Se on sitä Vasemmiston solidaarisuutta.


      • stiiknafuulia
        SaatanallinenLahko kirjoitti:

        Lestakepulit eivät aja minkäännäköistä sosiaaliturvaa vaan päinvastoin, lestoina haluavat saatanallisen lahkonsa agendaa eli vähäosaisten kyykytystä ja ihmisroskiksi leimaamista harrastaa...

        Sanassahan sanotaan, että "kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä". Mutta entä kaikki ne, jotka tahtoisivat, mutteivat saa?!


    • sairas.oikeistoideologia

      Oikeistohallituksen saavutuksia:

      Uusimman köyhyystutkimuksen mukaan monien köyhien elämänlaatu on Suomessa jopa huonompi kuin afrikan köyhimmissä maissa keskimäärin.

      Uutena ilmiönä köyhyystutkimukseen on hiipinyt mukaan se, että köyhyyden nujertamat ihmiset harkitsevat itsemurhaa tai huokuvat vihaa ja raivoa ”päättäjiä yhteiskuntaa, systeemiä ja koko elämää kohtaan”. Uutta oli myös se, että monissa vastauksissa itsemurhasta puhuttiin järkeillen, harkittuna ratkaisuna ongelmiin, eikä asiana, johon ajaudutaan.

    • maatalouskommarien.loppu

      Maatalouskommunismi pitää jo lopettaa!

    • TOSIASlA

      Paljon lääkkeitä käyttävien lasku pienenee v. 2019. Vuosiomavastuu laskee 572 euroon.

      • Ei_koskaan_tukia_saanut

        Mitä sitten, ei kaikki osta sv- korvattavia lääkkeitä tuollaisella summalla edes koko vuonna, niin ketä tämä päätös auttaa. Vaikeasti sairaita, mutta ei perusterveitä. Pitää olla lähes kymmenen erilaista lääkettä ja kalliita, että pääsee omavastuun yli. Siis kansalainen, joka ei sairasta ollenkaan, osallistuu tämänkin kustantamiseen vai luuletteko, että nämä rahat tulevat "taivaasta".

        Tämähän on samanlaista sosiaaliturvaa kuin takuueläke. Ei ole tarvinnut olla päivääkään töissä kun napsahtaa 784,52 € miinus pieni vero ja aivan varmasti ne, jotka asuvat vuokra-asunnoissa saavat vuokratuenkin.

        Ketkä kuuluvatkaan suurimpaan takuuelkkeiden saajien ryhmään?


      • mietipäuudelleen

        Väität siis, että eläkkeelle pääsee sormia napsauttamalla. Luepa eläkeyhtiöiden todelliset kriteerit eläkkeelle pääsystä. Jolloin sinulla on oikeus ehkä takuueläkkeeseen. Et pääse edes pää kainalossa.
        Jos sinä olet työkyvytön, sinä olet siis kirjaimellisesti työkyvytön. Kun katsot vakuutuslääkäreiden päätöksiä työkyvyttömyydestä, nämä ihmiset ovat jo melkein kuolleita.
        Et kai väitä, että heiltä pitäisi ottaa tuo vähä pois. TOiset ovat joutuneet tapaturmaisesti siihen tilanteeseen lukusien leikkausten ja niiden epäonnistumisien vuoksi.


    • sairaan_ahne_oikeisto

      Juha Sipilä on ajanut koko pääministerikautensa sosiaali- ja terveysalan yksityistämistä. Siinä hän on täysin kokoomuslainen.

      Vuonna 2015 Sipilän ja Stubbin tekemä öinen sopimus ”soten valinnanvapaudesta ja maakuntahallinnosta” oli vain mediaa varten lavastettu teatteritemppu, jolla syrjäseutujen keskustalaiset huijattiin heille erittäin epäedulliseen sosiaali- ja terveyspalveluiden heikentämiseen.
      Köyhien maaseutukuntien sosiaali- ja terveystoimen kiinteistöt ja palvelut ajetaan alas ja myydään pilkkahinnoin alan suuryrityksille ja voittoja saalistaville sijoittajille. Loput palvelut keskitetään maakuntien keskuskaupunkeihin, jonne voidaan kulkea entistä kalliimmilla berneröidyillä takseilla, joita tulee maaseudulla olemaan huonosti saatavana.

      Vieläkään ei tiedetä varmuudella sitä, onko Sipilän salatuissa vakuutuskuorissa sijoituksia sote-alan yrityksiin, mutta todennäköisyys on todella suuri Juhan ykssityistämisinnon perusteella.
      Sen lisäksi hallintarekisteritietojen salaaminen mahdollistaa entistä enemmän keinottelua sairaiden kustannuksella.

    • onneksi_vaalit_tulossa

      Sipilän hallitus vähättelee työttömyyttä. Kun otetaan mukaan kaikki monenlaisissa työllisyyspalveluissa olevat sekä osaaikatyöllistetyt nousee työttömien määrä tuonne 450 000 ihmiseen. Hallitus esittää vain 200 000 työtöntä.
      Köyhiä on paljon ja niiden joukossa paljon lapsia. Hallitus ei ole välittänyt heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä. Johdonmukainen linja puutuu, jotain pientä on vain tehty. Kärkihankkeiden kanssa on temppuiltu, jolloin kansaa eheyttävä sosiaalinen nousu on pysähtynyt. Köyhien määrä on vain lisääntynyt ja lasten oppimistulokset heikkenevät.
      Hallitus on tehnyt eriarvoisuutta lisääviä ja koulutuksen tasa-arvoa heikentäviä päätöksiä. Tämä on ollut hallituksen johdonmukainen linja, jolla köyhyyttä on lisätty.

    • sairaan_ahne_oikeisto

      Itse asiassa suurimmat tuet valtiolta saavat rikkaat.

      Miljardien yritystuet menevät rikkaille. Osinkoja maksetaan säästelemättä näissä yrityksissä, työntekijöille jää vain yt:t.

      Kaikki tuloihin perustuvat tuet ovat rikkailla suuremmat: sairaus-, äitiys- ja työttömyyspäivärahat sekä eläkkeet.

      Työttömistä puolet on johtajia, asiantuntijoita ja toimihenkilöitä. Tämäkin tieto tuli julkisuuteen vasta äsken. Heillä tuskin on köyhyys uhkana.

      Rikkaille on operoitu kotitalousvähennys, jolla voi palkata vaikka siivoojan kotiin osin valtion laskuun.

      Uuden auton ostosta saa 1500 euron palkinnon. Köyhällä kun ei ole koskaan varaa uutta autoa ostaa. Näihin tukiin riittää rahaa.

      Sähköpyörästäkin aiottiin osittain korvattavaa, mutta se saatiin sentään peruttua. Köyhä ei pyörääkään olisi voinut hankkia, ostohinta 500-3000 euroa. Se on perustoimeentulolla 1-6 kuukauden rahat.

      Turha puhua köyhien loisimisesta mitään. Rikkaat loisivat eniten veronmaksajien kustannuksella. Ihme, ettei tästä puhuta enempää julkisuudessa. Sensuuri toimii.

    • Eijatkoon

      Hänen herrojensa valinta on sitä.

    • Sipilän.idioottihallitus
      • Täällä, oikea Osmium 76, nykyisin osmium1, koska Suomen keskustan parhaat voimat alkoivat käyttää nimimerkkiäni herjakirjoituksissa esimerkiksi KapiKorhosta herjatessaan.

        Laitoin kolme kertaa tuon Sirpa Asko-Seljävaaran erittäin hyvän kirjoituksien tänne Suomen keskustan Suo0mi 24 palstalle, mutta ylläpito poisti ne joka kerta sääntöjen vastaisena! NÄIN TOIMII MAALAILIITTO.


      • osmium1 kirjoitti:

        Täällä, oikea Osmium 76, nykyisin osmium1, koska Suomen keskustan parhaat voimat alkoivat käyttää nimimerkkiäni herjakirjoituksissa esimerkiksi KapiKorhosta herjatessaan.

        Laitoin kolme kertaa tuon Sirpa Asko-Seljävaaran erittäin hyvän kirjoituksien tänne Suomen keskustan Suo0mi 24 palstalle, mutta ylläpito poisti ne joka kerta sääntöjen vastaisena! NÄIN TOIMII MAALAILIITTO.

        TEE SINÄ TÄLLE SU0MEN KESKUSTAN PALSTALLE AVAUS, JOSSA ON TUO SIRPA ASKO-SELJÄVAARAN KIRJOITTAMA ARTIKKELI, NIIN KATSOTAAN KUINKA NOPEASTI SEN YLLÄPITO POISTAA SÄNTÖJEN VASTAISENA.
        Päävatulaatori Juha Sipilän rautasaapas näyttää polkevan alleen kaiken, kuten teki jo Ylessä.


    • peruspersu_Tku
    • viimeiset.kyykytykset

      Sipilän oikeistohallitus esittää terveyskeskusvuosimaksun ja välikaton poistamista, jonka jälkeen jokaisesta terveyskeskuskäynnistä pitää maksaa normaali käyntimaksu aina siihen asti, että vuotuinen kattoraja 683 euroa täyttyy.
      Terveyskeskuksessa käynnin enimmäishinta aiotaan siis kymmenkertaistaa kertarysäyksellä.

      Tämä sattuu takuulla niihin, joita satuttamaan se on tarkoitettukin. Kaikkein eniten terveyskeskuspalveluja tarvitsevat joutuvat maksamaan kaikkein eniten, ja kaikkein eniten niitä palveluja tarvitsevat pienituloiset ja paljon sairastavat eläkeläiset. Viimeisenä temppunaan hallitus siis mätkäisee köyhiä eläkeläisiä kunnolla turpiin.

    • järjestelmällistä.tuhoa

      Hallintarekisterilaki, poliisin tutkintamäärärahojen leikkaukset.... Kepulais-kokoomuslaisen kaverikorruption merkit? Maku- ja soteuudistukset haisevat korkeuksiin asti. Vastausautomaatti ja besserwisser Saarikko on pantu asialle, joten ymmärtää miksi edeltäjänsä, harvasanaisempi Juha Rehula oli ministerinä ensimmäiset kaksi vuotta.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000005961557.html

      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/268883-nakokulma-kun-omatkin-hylkasivat-annika-saarikon-tassako-selitys-ryopytysnaytelmalle

      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/268797-asiakasmaksujen-pommi-kuohuttaa-62-euron-omavastuu-nousee-jopa-sadoilla-euroilla-tama

      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/268847-kaikkien-aikojen-vedatys-jarkyttavaa-ryostokapitalismia-ministeri-saarikko

      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/268589-ex-ministeri-juha-rehulan-sote-tunnustus-hammentaa-li-andersson-kertoo-taman-maan?ref=valinnat

      Tälle ryöstöretkelle ja muutenkin valtion hyväksikäyttämiselle on pantava piste kevään vaaleissa. Kokoomuksen susi lampaan vaatteissa, kiltokuvapuheenjohtaja Petteri Orpo joukkioineen on myös saatava oppositioon siinä missä verovälttelijän ja valtion omaisuuden myyjän Juha Sipilän johtama Keskusta. Tästä on tulossa vuosituhannen lehmänkauppa ja puhallus.

    • Karua_luettavaa

      Tämän hallituksen toimilla on sairaiden ja eläkeläisten sairaanhoidon kustannuksia lisätty niin paljon, että ajatuksena ei voi olla mikään muu kuin se, että tuon tyhmän elinikää ollaan aivan tahallisesti lyhentämässä.
      Nyt on nostettu kaikkia omavastuita ja nyt hallituksen toimet aikovat ajaa eläkeläiset sairaanhoidosta kerralla ulos.
      "Jatkossa paljon terveyskeskuspalveluja tarvitsevat joutuvat maksamaan jokaisesta käyntikerrastaan, kunnes 683 euron maksukatto on täyttynyt."
      "Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) totesi täysistunnossa, että huoli pienituloisten asemasta on aivan oikeutetusti nostettu esille.

      Ministeri myönsi, että uudistus voi heikentää joidenkin kansalaisten asemaa, mikäli asiakas käyttää paljon perustason lääkäri- tai hoitajapalveluja tai sarjahoitoa, joista maksun saa jatkossa periä jokaiselta käyntikerralta."

      Nämä lisää vaikka meillä on nyt jo EU:n suurimmat asiakasmaksut:
      "OECD:n vertailun (2017) mukaan Suomessa yksityisen rahoituksen osuus terveydenhuoltomenoista on korkeampi kuin muissa Pohjois- tai Länsi-Euroopan maissa. Yksityinen rahoitus perustuu Suomessa pääosin käyttäjiltä perittäviin maksuihin.

      Suomessa käyttäjiltä perittävien maksujen osuus terveydenhoitomenoista on noin 20 prosenttia, mikä on enemmän kuin useimmissa muissa EU-maissa. EU-maiden keskiarvo on noin 15 prosenttia.

      Terveydenhuoltomenot asukasta kohti ovat kasvaneet Suomessa viimeisten reilun kymmenen vuoden ajan, ja ne ovat hieman EU:n keskiarvon yläpuolella. Julkinen rahoitus kattaa Suomen terveydenhuoltomenoista 74 prosenttia, mikä on vähemmän kuin EU:ssa keskimäärin, selviää OECD:n raportista.

      Suomalaiset kotitaloudet maksavat itse suurimman osan jäljelle jäävistä menoista."

      "Sen sijaan esimerkiksi Ruotsissa reseptilääkkeiden ja avohoidon palveluiden asiakasmaksujen yhdistetty maksukatto on noin 370 euroa. Norjassa terveyspalveluiden, psykologin palveluiden, hoidosta aiheutuneiden matkakustannusten ja lääkkeiden maksukatto on noin 265 euroa. Esimerkit ilmenevät hallituksen esityksestä."

    • sairaan_ahne_oikeisto

      Oikeistohallitukset ajavat maamme perikatoon omalla ahneudellaan.

      • qåaäzm

        Ja vasemmisto etenkin matutuksella. Kun tämä hallitus jo teki siinä tuhoa aivan tarpeeksi, vihervasurit lisäävät löylyä kiukaaseen. Näin se menee vaikka ette myönnä.


    • hyvävelikerho.toimii

      Kun sote- ja maakuntauudistuksen toteutuminen näyttää epävarmalta, niin hallitus on päättänyt ajaa terveydenhuollon siihen tilanteeseen, että uudistus on pakko toteuttaa. Tämä tehdään mahdollistamalla monen osa-alueen yksityistäminen. Eduskunnalle annettavassa lakipaketissa mahdollistetaan kiireettömien leikkausten, ensihoidon ja potilaskuljetusten yksityistäminen, kertoo Kauppalehti.

      • Hallitus.kusettaa.kansaa

        Aivan kuin hallituksessa ei ymmärrettäisi yhtään kapitalismin ja markkinatalouden toimintatapoja tilanteessa jossa suuryrityksille annetaan mahdollisuus päästä asemaan, jossa voi lisätä palvelutarpeita ja kasvattaa kustannuksia maksajalle. Ja vieläpä maksajalle joka ei varsinaisesti itse ole palvelun tarvitsija vaan pelkkä kassan vartija.
        Joku kärsii, potilaat tai veronmaksajat, ”kasakka” eli yritys ottaa sen minkä irti saa.


    • Pertti.Paimiosta

      Oikeistolaiset päättäjät haluavat, että leikkaukset, perusturvan heikennykset sekä muu tasavertaisuuden ja ihmisarvon kaventaminen unohdetaan.
      Että niistä tulee vähitellen totuttuja käytäntöjä, joita ei enää kyseenalaisteta. Että lopulta kyllästytään ”vatvomaan samoja asioita”.
      Että ennen selvä epäoikeudenmukaisuus alkaa näyttää normaalilta, jopa oikeudenmukaiselta.

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Pertti on oikeassa, ja siksi valta kannattaa vaihtaa nyt, kun siihen on mahdollisuus!


      • Seppo.isänmaan.asialla
        vasemmisto.vaalivoittoon kirjoitti:

        Pertti on oikeassa, ja siksi valta kannattaa vaihtaa nyt, kun siihen on mahdollisuus!

        Seppokin kannattaa vallanvaihtoa!


    • atte.vantaalta

      Sipilän oikeistohallitus on onnistunut julistamaan maamme kaikkiin ongelmiin syyllisiksi ainakin työttömät, eläkeläiset, opiskelijat, kotiäidit ja pitkäaikaissairaat. Näitä Suomen tuhoajia ja loiseläjiä onkin sitten rangaistu ankaralla kädellä.
      Hallituskoijarit sen sijaan poistuvat vakuutuskuoria povitaskuihinsa sulloen virne naamalla kohti lentokenttää.

    • valta.vaihtoon

      Köyhyys, syrjäytyneisyys, eriarvoisuuden kasvu, indeksijäädytykset, sotesekoilu, maakuntauudistus, palvelujen alasajo, kolulutusleikkaukset, veroparatiisit, aktiivimalli ja muu työttömien kyykytys, ilmastonmuutos.

      Noista asioista pitää hallituspuolueita ahdistella vaalitenteissä. Ei raiskauksista!

    • UusiHallitus

      Tämän Hallituksen toimesta. On joidenkin diabetes lääkkeiden, hinta nuossut yli kymmenkertaisiksi.
      Mistä johtuu tämä. Mieletön hinta nykyään.
      Olisi varmaan kohtuulista diabeetikoille. Muuttaa joitain päätöksiä
      Toivottavasti saamme uuden Hallituksen. Jonka touhuissa on jotain järkeäkin.

      • kansanvihaajaHallitus

        Oikeistohallitus näyttää ihan vihaavan kansamme heikoimpia. Miksiköhän?


      • peräkyllässäollaan

        Olen ihmetellyt miksi kukaan ei ole ottanut puheeksi,näitä omavastuu kattoja polimaksut kaikki muu terveydenhoito.Pienet eläkkeet olisi tärkeää,että saataisiin nämä omavastuu katot Pohjoismaiselle tasolle,Ruotsissa 100€kaikki terveys lääkekulut tähän hintaan,Tanskassa ilmaiset,
        täällä junttien maassa noin 600€lääkekatto,kova sana 1000 kuussa käteen saavalle.Täällä kaikille terveys kuluille oma katto terveydenhoito kuluille.Valovuosia ollaan jäljessä muista pohjoismaista,kukaan politikko ei ole sanaakaan sanonut.


    • sairas.oikeistoideologia

      Miksi minun pitäisi mennä töihin? Yhteiskunta on velvollinen elättämään minut kotiin!

      • kepulien.varasliiga

        Eihän maatalouskommunisteja koskaan töissä olekkaan, he vaan laativat tukiasis/satokorvaus-anomuksia päätoimenaan!


    • atte.vantaalta

      Kun joskus myöhempinä aikoina joku kirjoittaa Suomen historiikkia näistä ajoista, niin hänen lukijansa eivät todennäköisesti usko että se on totta.
      Nykyjohdon tempauksista saisi kyllä melkoisen bestsellerinkin kaikkine kähmintöineen, sipilöinteineen, orpolointeineen, vatulointeineen, sirkusesityksineen, takakonttitemppuiluineen, luikurinlasketteluineen ja äkkikäänteineen. Sivujakin kertyisi melkoisen tiiliskiven verran. En tosin tiedä tulisiko tyylilajiksi sitten sitten veijaritarina vaiko kauhukertomus.

    • oikeistomedia.haisee

      Mielenkiintoista on, että media menee perussuomalaisten poliitikkojen vedätykseen ja nielee syötin kokonaisena, muistamatta että yksikään perussuomalainen edustaja ei vastustanut hallituksen toimia 2015-2017.
      Kaikki syyt laitetaan Sinisten piikkiin vaikka kuka tahansa perussuomalainen kansanedustaja olisi voinut, vaikka eroamalla eduskuntaryhmästä, vastustaa päätöksiä. Mutta ei, kaikki kannattivat leikkauksia ja hallituksen politiikkaa yksimielisesti.
      Siniset jatkaa samalla linjalla ja tekee ehdotuksia asioista jotka olisivat voineet hoitaa hallituksessa tai jotka ovat moneen kertaan todettu mahdottomiksi toteuttaa.

    • sairas.oikeistoideologia

      Muistakaa palkkatyöläiset ja varsinkin työttömät se, että me emme kestä enää toista nelivuotiskautta oikeistolaista diktatuuria.
      Jos noususuhdanteessa leikattiin köyhiltä, mitä kuvittelette että tapahtuu laskusuhdanteessa. Oli nousu tai laskukausi, niin se syntipukki löytyy aina työttömistä tai muista sosiaalietuuksien varassa elävistä.

    • sairas.oikeistoideologia

      Olen joskus kuullut väitteen, että politiikka olisi yhteisten asioiden hoitamista.
      Kokoomukselle ja kepulle se näyttäisi olevan omien ja kavereiden asioiden hoitamista kansan kustannukselle. Etenkin pienituloisten ja vähävaraisten kustannuksella.

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Työntekijöiden ja työttömien kyykytyslakien laatiminen ei ole minusta mikään meriitti, vaikka Sipilä siinä onkin onnistunut paremmin kuin moni muu porvari.
      Valtionvelan kasvattaminen ennätysmäisessä noususuhdanteessa kertoo myös Sipilän osaamattomuudesta valtion asioiden hoidossa.
      Ilman maailmantalouden nousua olisimme syvemmällä suossa kuin koskaan. Rikkaiden rikastuttaminen kun ei koskaan luo kansalle hyvinvointia.

      • demariunelma

        Nyt kaivataan Petosmies Rinnettä. Kunnon talousrikollinen saisi Suomen lamaan eikä tovereiden tarvitsisi käydä töissä.


      • KansanvihaajaSipilä
        demariunelma kirjoitti:

        Nyt kaivataan Petosmies Rinnettä. Kunnon talousrikollinen saisi Suomen lamaan eikä tovereiden tarvitsisi käydä töissä.

        Meillähän on jo sellainen ollut kohta 4 vuotta. Ja kansa on kärsinyt siitä ihan joka päivä!


    • vaalitulee

      peukutettava otsikko pelkästään jo

      • jeppis1111

        hyvä palsta


    • jauppoaa

      otsikko osuu

    • sairas.oikeistoideologia

      Työllisyyskurssit ovat aivan pilipalitouhua, joiden työllistämisvaikutus on lähellä nollaa. Niin on myös työharjoittelu, kertoo tuore valtioneuvoston raportti.
      Työtä tehdään palkatta siinä toivossa, että se jossain vaiheessa muuttuisi palkkatyöksi. Toive on ihan järjellä ajatellen turha, sillä kukapa nyt palkkaa maksaisi, kun palkattomia tekijöitä on saatavissa koko ajan. Raportin mukaan ainoa toimiva tukimuoto on yrityksille annettava palkkatuki. Sen aikana yritys voi oikeasti löytää tekevälle pysyvää palkkatyötä.

      Hallituksella ei ole siis ollut aikomustakaan auttaa työttömiä, vaan lihottamaan koulutusyrityskavereidensa voittoja. Hyvävelihengessä!

      • rahanjakoaköyhätapuna

        kts ohjelma MOT yle 21.1 . 2019


      • sairas.oikeistoideologia
        rahanjakoaköyhätapuna kirjoitti:

        kts ohjelma MOT yle 21.1 . 2019

        Katso myös A-studio 22.01. klo 21:00
        Yle TV1


    • Markku.Keravalta

      Nyt pitää toivoa, että kaikki työttömät, eläkeläiset, opiskelijat, kiky:stä kärsineet, kuten mm. sairaanhoitajat ja muut, joiden elämänlaatua ”Oy Suomi Ab”:n toimitusjohtaja Juha Sipilä kavereineen on viimeisen 4 vuoden ajan heikentänyt, käyvät joukolla näyttämässä voimansa vaalipäivänä ja passittavat Juhan kumppaneineen salin toiseen nurkkaan seuraavan 4 vuoden ajaksi. Toivottavasti lehdet vielä jaksavat syyllistää työttömiä, niin että lopultakin läikkyy yli ja kaikki raahautuvat äänesttysuurnille.

      Jokainen nukkuva äänestäjä äänestää suoraan Kokoomuksen ja Kepun laariin: niiden äänestäjät eivät koskaan nuku. Heillä on niin paljon rahaa kiinni siinä, että saadaan omat kaverit hallitukseen.

    • S24uomlaineN

      Hallituksen talouspolitiikka sai arvioijilta kiitosta.
      Uutisten mukaan Suomi tuottaa eniten hyvää ihmiskunnalle.
      Innovaatioissa Suomi on noussut maailman 3. parhaaksi maaksi.

      Meillä on kaikkien aikojen paras hallitus!

      • KansanvihaajaSipilä

        Ja maailman pisimmät ruoka-apujonot. Kiitos Sipilän oikeistohallituksen.


    • hyväsuomi

      Suomi todettu maailman parhaaksi maaksi asua. Jippii hallitus. Kantsis monen kierrellä maailmalla niin huomais saman.

      • kepulien.varasliiga

        Jonkun kepulin tekemä tutkimus varmaan. Tukiaisilla elää varmaan hyvin!


      • sairas.oikeistoideologia

        Mutta miksi maailman "parhaassa" maassa on maailman pisimmät ruoka-apujonot?


      • puusilmä_hallitus
        sairas.oikeistoideologia kirjoitti:

        Mutta miksi maailman "parhaassa" maassa on maailman pisimmät ruoka-apujonot?

        Ja nekin hallitus on halunnut lopettaa, koska maine kärsii. Ilmeisesti hallituksen mielestä on "hyväksyttävä uhraus" näännyttää sitten nämä ihmiset hengiltä.


    • kansanvihaajaHallitus

      Kaikki tämä työttömyyden vähentymistodistelu on vaalityötä. Joka eniten ääntä pitää asiasta paljastaa samalla että luvut ovat pelkkää propagandaa.
      Ikävintä tässä on se että kaikki tahot on valjastettu yhden totuuden torveksi kuten media, jonka omistaa lähes täysin yksityinen taho.

      Huvittavinta on että lukemia julistaa itse hallitus ja sen lähellä olevat tahot, saati että asiasta kysytään vain niiltä, jotka asiasta hyötyvät jollain tapaa sidonnaisuuksiensa mukaisesti.

      Vaaleihin on enää muutama kuukausi ja siksi tarvitaan nyt positiivista pöhinää jotta vaalikarja juoksee haluttuun suuntaan mielikuvia luomalla ”hyväntekijöistä”.

      Ihmisten muistia pitäisi virkistää että mitä hallitus on tosiasiassa tehnyt viimeiset 4 vuotta.

    • qåaäzm

      Annan vinkin. Jos haluatte että kansamme säilyy olemassa matutuksen paineessa jota kaikki muut paitsi persut haluavat, äänestäkää persuja. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Ei vasemmistoa eikä ns. oikeistoa, vaan persuja.
      Tässä hakusanat tuben videoon, jossa Jussi puhuu asiaa jota muut eivät yksinkertaisesti puhu. Kiitos mestari.

      Hakusanat siis ovat:
      ”Jussi Halla-ahon Viesti Suomalaisille”

      • qåaäzm

        Viherkommareilta siis. Millloin kuulemme demareiltakaan tuollaista järkipuhetta? Emme milloinkaan. Painakaa nämä mitä sanoin, mieleen. Katsotaan vaalien jälkeen kuinka ääni muuttuu suvakkipuolueiden kellossa suhteessa matutukseen. Nyt saattavat olla persujen linjoilla hiukan, mutta vaalien jälkeen hurjempi meno vain jatkuu matutuksessa, ja oma kansa saa kokea ne kauhut mitä se aiheuttaa. Viittaan Ouluun, Turkuun, Helsinkiin ym.


      • persujen.valheet

        Rasistiraukka poistattaa muiden vastauksia, kun niissä todistetaan hänen kirjoittelunsa pelkäksi pas*aksi.

        No kirjoittele sitten itsellesi rasistisia monologejasi, sillä et edes ansaitse vastauksia!


      • qåaäzm

        Varmasti pelottaa. Vielä enemmän pelottaa seuraavan vihervasurihallituksen jäljet. Se tuhon (matutuksen) minkä tämä hallitus aloitti, sen seuraava hallitus saattaa loppuun.


    • sairas.oikeistoideologia

      Oikeistohallitusten jäljet pelottavat. Työväki pelkää siis uutta hyvävelihallitusta!

      • AitoKepuli

        Turha hallitusta on syyttää valtion toimista.


      • kansanvihaajaHallitus
        AitoKepuli kirjoitti:

        Turha hallitusta on syyttää valtion toimista.

        Hallituksen tekemiä kyykytyslakeja saa ja pitää arvostella!


    • hallitus.valehtelee

      Ei hallitusta kiinnosta, tulevatko vanhukset tai sairaat hoidetuiksi, tai tuleeko työtön tai edes työtä tekevä perheineen toimeen.
      Pääasia että tilastot näyttävät (kun ne luetaan oikein päin) hallituksen onnistuneen loistavasti kaikessa mihin on tahmasormillaan koskenut. Ja että kavereille luvatut rahasammot saadaan käyntiin. Enkä jaksa uskoa etteikö siinä samalla jokunen noista sähläreistä itsekin (tai ainakin lähipiiriin kuuluva) pääsisi taloudellisesti jotenkin hyötymään.

      • juhan.valheet

        Valehtelee tietysti!


    • varajussi

      Äänestäkää Keskustaa!!!
      Mm. vanhustenhoito on yksityistettävä. Sote on suuri Siunaus!
      Nykyisellään ihmiset elää liian vanhoiksi. Sote korjaa ongelman.
      Äänestä Keskustaa!!! Sote tekee meistä keskustaloisista miljonäärejä!

    • sairas.oikeistoideologia
      • kepulien.varasliiga

        Kepu pettää aina ja Sipilä joka kerta!


    • HulluMailma

      Minua ei peloita niinkään oikeisthallituksen jäljen.
      Vaan teot.

      • kepulien.varasliiga

        Älä siis enää koskaan äänestä kepulia ... sillä niistä päästään!


    • ahneudella.johtaminen

      Luulisi että viimeistään nyt valkenee myös niille sinisilmäisimmille ja naiveimmillekin markkinauskovaisille mitä tarkoitetaan kun puhutaan markkinatalouden pimeistä puolista ja miksi sille ei saa antaa liikaa valtaa.

      Yhä edelleen näitä uskossaan vahvoja partiolaisia kuitenkiin ilmestyy puolustamaan vastuuttomia yrityksiä ja syyttelemään kaikkia muita, asiakkaita, ostajia, maksajia, potilaita, valvojia, muita toimijoita, ketä tahansa muita kuin sylttytehdasta itseään.

      Ja jos joku yrittää saada asioihin järkeä niin neliraajarrutuksella koetetaan estää asioiden korjaaminen. Tästä esimerkkinä Kokoomuksen sabotoima hoitajamitoitus ja vakavan asian hautaaminen takaisin pimentoon mihin Keskusta pyrkii kun se leimaa SDP:n ja muun opposition valmisteleman välikysymyksen pelkäksi vaalipolitiikaksi.

      Miksi Kokoomus, Keskusta ja Siniset eivät halua ratkaista vanhuspalveluongelmia, vaan haluavat samat ongelmat myös terveyspalveluihin. On ne ahneita!

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Ei pidä unohtaa myöskään persujen petoksia työläisiä kohtaan.


    • AhnesikaVasuriLoinen

      Vasemmisto keksi vuonna 1995 eduskunnan suosiollisella avustuksella ottaa käyttöön niin kutsutun taitetun eläkeindeksin.

      Indeksin tarkoituksenahan on varmistaa eläkkeen ostovoima elinkustannusten noustessa. Lipposen hallitus sitoi työeläkeindeksin 80-prosenttisesti hintatasoon ja vain 20 prosentin osalta palkkakehitykseen. Ennen muutosta eläkkeet oli sidottu kokonaan palkkaindeksiin eli palkat ja eläkkeet olivat nousseet samaa tahtia.

      Syynä taitetun indeksin käyttöönottoon oli pelko suurten ikäluokkien eläköitymisestä. Eläkerahojen loppumista pelättiin myös siksi, että nykyään väki elää huomattavasti vanhemmaksi.

      Suuret ikäluokat ovat nyt eläkkeellä, eivätkä eläkesäätiöiden varat ole loppuneet. Maksettujen eläkkeiden määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1995 lähtien, mutta eläkesäätiöiden pääasiassa ulkomaille sijoittamat varat ovat viisinkertaistuneet.

      Parissa kymmenessä vuodessa palkat ovat nousseet 88 prosenttia, mutta eläkkeet vain 46 prosenttia.

      Eläkkeet ovat siis jääneet huomattavasti jälkeen yleisestä ansiokehityksestä. Nykyisellä taitetulla työeläkeindeksillä eläkkeet jäävät 1-2 prosenttia vuodessa palkkakehityksestä.

      Milloinka vasemmisto korjaa tämän virheensä? Vai onko päässyt unohtumaan.
      Aika irvokasta huutaa köyhän puolesta, kun samalla viedään rahat taskusta.

      • Maatalousryssät.töihin

        Aivan.
        Kepulien maatalousryssät ovat aina eläneet meidän rehellisten työläisten maksamilla verovaroilla!

        Onneksi maatalouskommunismi loppuu kohta, kun vihervasemmisto ottaa vaaleissa vallan!!!!


    • oikeistomedia.haisee

      Oikeikeistolainen sensuurikin pelottaa. Tästäkin on poistettu kaikki Sipilään kohdistunut kritiikki.
      Maksettu media ei kestä rahalähteensä arvostelua!

    • siittäsipilä

      On selvä, että sosiaalietuuksia leikkaamalla julkisen sektorin taloustilanne paranee, ainakin hetkellisesti. "Siittä" vaan kärsivät ihmiset. "Siittä"-Sipilä ei ole leikannut näissä talkoissa minulta mitään, päinvastoin, olen saanut verohelpotuksia. Tällainen politiikka on kuitenkin väärää, eriarvoisuus lisääntyy, Suomi on koko ajan vähemmän kaikkien Suomi. Heittäkää tämä siittämies sivuun.

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Tämän me halusimme ja tämän me saimme.
      Ihan oma syy, kun kokoomusta ja kepua äänestimme. Tai vielä pahempaa, jätimme äänestämättä ja sillä sataa äärioikeiston laariin.

      Onneksi nyt on taas mahdollisuus vaihtaa parempaan. Jos vaan kansa on oppinut virheistään.

    • kyykytyshallitusvaihtoon
      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Ei kaatunut, eli nyt vaan odotamme vaaleihin asti. Sitten se tapahtuu!


    • 5378332

      Työttömiä pelottaa töihin joutuminen. Siksi he odottavat kädet ristissä, että vasemmisto tulisi taas kasvattamaan Suomen työttömyyttä.

      • Maatalousryssät.töihin

        Maatalouskommunistithan ovat tosiaan työttöminä suuren osan vuotta. Vai onko joku nähnyt yhtään heinähattua pellolla viime elokuun jälkeen?
        Mutta tukiaiset juoksee koko vuoden!


    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Oikeistopuolueet haluavat nostaa välillisiä veroja, jotka rasittavat eniten pieni- ja keskituloisia lapsiperheitä, opiskelijoita, eläkeläisiä, sairaita ja työttömiä. Hekin pahoitttavat toki mielensä, mutta meillä jokaisella on omat rajoitteensa, kuten kansanedustaja Koski (kok) kertoi köyhyysrajalla elävälle tv:ssa.
      Loputkin valtion tuottavat yritykset myydään ulkomaisille sijoittajille, jotta saadaan ”tase töihin”, eli kusaistaan pakkasella housuun. Myynnistä saadut rahat lämmittävät hetken, mitta sitten tulee vielä kylmempi, kun tuotot menevät yksityisten taskuihin ja usein veroparatiiseihin.

      Tuota kaikkea ja paljon muutakin älyttömyytä nykyiset hallituspuolueet kutsuvat ”vastuullisuudeksi”. He jättävät lapsillemme ja lapsenlapsillemme savuavat rauniot.

    • mamuhallituseijatka

      Luetuimmat uutiset
      Nyt
      Tänään
      Tällä viikolla
      ”Tämä maa on moraalisessa konkurssissa” – Jari Sarasvuo sauhusi Ylellä: Miten heitteillejättö on mahdollista hoivakodissa?
      Yleisö räjähti nauruun – Sanna Marin hämmästyi Juha Sipilän heitosta
      ”42%, maailman korkeimpia veroasteita jo nyt” – VM:n uusi verolinja säikäytti työnantajat
      SuPer: ”Tikittävä aikapommi” koskee 250 000 palkansaajaa – ”Tämän ryhmittymän turhautuminen voi vaarantaa yhteiskuntarauhan”
      Juhana Vartiainen tyrmää lakiin kirjatun hoitajamitoituksen: ”Tuo mieleen sen, miten Neuvostoliitossa mitattiin tuotannon onnistumista”
      ”Jääkaapissa saattaa olla välipalaksi kaksi jugurttia kahdellekymmenelle lapselle” – JHL varoittaa yksityisten päiväkotien tilanteesta
      ”Punaviherhipit ovat soluttaneet valtiovarainministeriön”
      Nyt tuli Juha Sipilältä selitys ”eläkesataselle”: ” Tämä nostaisi köyhyydestä erittäin tehokkaalla tavalla kymmeniä tuhansia suomalaisia”
      HUS-ylilääkäri ja professori: ”Esperi Caren tapaus osoittaa, kuinka heikolle perustalle sote-uudistus on rakennettu”
      Juha Sipilä naljaili puolueristeilyllä: ”Entä jos tämä porukka – kokoomus, vihreät ja sdp – lähtee tätä yhdessä tekemään, niin mitäs sitten käy?”
      Uusi Suomi otsikoita

    • kepu.pettää.aina

      Kun vaalirallit ovat taas alkaneet ja hymynaamoja on hallituspuolueetkin täynnä, kannattaa pitää mielessä vanha kiinalainen viisaus kun menee äänestyskoppiin. "Sinä petät minut kerran, sinun häpeä. Sinä petät minut toisen kerran, minun häpeä."
      Kokoomuksen linja ei muutu, se on selvä, mutta kes-kusta joka on ollut koko kauden kokoomuksen linjoilla lupaa tehdä seuraavalla kaudella juuri päinvastoin. Niin aina, mutta ei koskaan tällä kaudella vaan seuraavalla. Puheet pitää jättää omaan arvoonsa ja seurata tekoja. Vain ne ovat ratkaisevia.

      • hoitoalajamamut

        Eikös uutisissa keskusta syytellyt kokoomusta vastuunsiirrosta kun kaikki kaatuu keskustan päälle.
        eikös se pidäkin kaatua kun pääminiseri johtaa?


      • sairas.oikeistoideologia
        hoitoalajamamut kirjoitti:

        Eikös uutisissa keskusta syytellyt kokoomusta vastuunsiirrosta kun kaikki kaatuu keskustan päälle.
        eikös se pidäkin kaatua kun pääminiseri johtaa?

        Pelkkää teatteria. Hyväveliporukat ei toisiaan syyttele!


    • espericare.caruna

      Oikeiston yksityistämiskiiman tulosta:

      Vanhustenhoidon karu tila on paljastunut kaikille, ja päivittäin tulee yhä karmeampia uutisia. Nyt on käynyt oikeasti niin, että on ruvettu laskemaan ruumiita. Samaan aikaan Helsingissä on käynyt ilmi, että useampikin yksityinen päiväkoti on toiminut vuosikausia ilman asianmukaista lupaa. Vakavia ongelmia on muuallakin.

      • espericare.caruna

        Nyt lasketaan jo vanhusten rumihia. Kiitos oikeistolaisen hallituksen.


    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Miksiköhän oikeistohallituksen tekemät "kipeät päätökset" koskevat aina vain heikoimmassa asemassa olevia? Kuten työttömiä, sairaita, opiskelijoita jne.

      No oikeistohan ajaa VAIN kansamme rikkaimman 5% etuja.
      Ja jotkut hölmöt keskituloiset luulevat vielä Suomen hyötyvän oikeistoa äänestämällä. Niinhän se ei ole, ja siitä on hyviä esimerkkejä oikeiston harrastaman yksityistämiskiiman tuloksista. Rahat valuvat ulkomaille ja hyvinvointiyhteiskuntamme varallisuus yksityistetään tuon 5% omaisuudeksi.

      • timppa.vornanen

        Porvarien aatemaailma perityy lahtareilta, jolloin työläisillä ei ollut mitään oikeuksia.


    • matti.mutka

      Toisinaan tuntuu, ettei Sipilän esikunnalla ole minkäänlaista käsitystä kansalaisyhteiskunnasta. Millainen maa ja valtio ampuu itseään jalkaan rajoittamalla jonkun sukupolven koulutusta? Se on näköalattomuutta ja suurinta typeryyttä, mitä kukaan vallankahvasta vetelevä voi tulevaisuutta ajatellen tehdä.

    • 4polvenViljelijä

      Pankolla on kiva piereskellä pakkasella ja saada siitä vielä palkkaakin!

    • toivottavasti

      Niin kauan ,kuin SIPILÄN keskustakokoomus ja Orpo urpon kokoomus on vallassa,ei tartte kenenkään vahäosaisen kuvitella parempia aikoja. Se vaan on niin, elämässä faktat on faktoja. Susi on aina susi karvossaan. Sen kun KAIKKI heikompiosaiset säätyyn katsomatta ymmärtäis. Siinä ei selittelyt ja puolustamiset auta. Heikompiosaisia on paljon, ja vaalit tulossa. Järjenkäyttöhän on sallittua. Selittelyt ei auta, vain oikein toimiminen.

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Vaalit lähestyy, oletko valmis?


      • vanha_vasuri
        vasemmisto.vaalivoittoon kirjoitti:

        Vaalit lähestyy, oletko valmis?

        Valmiina kuin partiopoika ...


    • lolls

      Itämaan trolleilla on taas kirjoituskilpailu siitä, kuka keksii enemmän valeuutisia. Meillähän on niin vapaa maa (vielä), että voisi ihan hyvin paeta tätä kauhistuttavaa hyvinvointia vaikka Venezuelaan loistaviin vasemmistolaisiin oloihin. Voisi olla, että siellä ei ihan niin anteliaita ne työttömyyskorvauksetkaan ole, kuin täällä "köyhässä" Suomessa. Jopa Ruotsissa joutuu jotain aktiivisuutta osoittamaan saadakseen korvauksen.

      Hauskinta näissä vasemmiston agendoissa on se, että kurja köyhimmistä köyhin Suomi pitäisi pelastaa työn tekemisen aiheuttamalta hyvinvoinnilta lopettamalla kaikki työt. Jostain salaperäisestä kassasta kyllä löytyisi kaikille vielä enemmän rahaa jaettavaksi kaikille. Kaikille vaaditaan esimerkiksi ilmaista toisen asteen koulutusta ja rajatonta päivähoitoa, vaikka siitä hyötyisivät eniten juuri ne, joilla muutenkin olisi rahaa ja halua kouluttaa tai hoitaa itse lapsiaan. Kassan pohja rupeaisi häämöttämään vasemmiston hallitessa jo Vappuun mennessä.

      Seuraavana päivänä taas vasuriagendassa Suomi onkin niin helkkarin rikas maa, että se voi ihan hyvin ottaa rajattomasti pakolaisia ja pelastaa koko maapallon ilmaston-

      Koettaisitte edes päättää-

      • Maatalousryssät.töihin

        Onhan Suomi rikas maa! Meillähän on varaa elättää maatalouskommunisteja useammalla miljoonalla eurolla / pvä. Ilman mitään velvoitteita.


    • sairas.oikeistoideologia

      Kun jonkun valtion ministeri palkataan käytännössä jo ministeriaikanaan kaikkine sisäpiiritietoineen ulkomaisen suurpankin hallitukseen, niin kuka uskoo sen tapahtuvan muusta kuin siitä syystä, että hänellä on näitä pankin bisneksille huipputärkeitä sisäpiiritietoja valtion hankinnoista ja suunnitelmista!

      • sairas.oikeistoideologia

        Sipilän hyvävelisisko jakaa kaikille ...


    • sipilismin.tulos

      Lähes korvaamattomat vahingot sotesta johtuen on jo kuitenkin ehtineet toteutua. Nimittäin puolet suomen vanhusten hoivasta on siirtynyt veroparatiisiyhtiöiden rahastussammoksi veronmaksajien kukkarosta. Tämän asian korjaaminen on vaativa urakka seuraavalla hallituskaudella.

      • matolaatikko

        Onneksi Rinne kuolee ennen vaaleja, joten toivoa on.


      • lestaSipilöinnin.tulos
        matolaatikko kirjoitti:

        Onneksi Rinne kuolee ennen vaaleja, joten toivoa on.

        Kepulien epätoivoiset lestat rukoileekin jo seuroissaan Antin kuolemaa.
        Kertoo paljon kepulien moraalista.


    • kempeleenkotoavoin

      kovaapeliä porvarisuomessa

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Nyt näyttää hyvältä. Uutta oikeistohallitusta ei tule. kansa iloitsee jo!

    • punikkiaenäänestä

      sisällissota ol hirvee.enkä siis äänestä punikkia.onneks oikeet voitti.muuton oltas ryssiä.lukekaaha tuo historia,mut minkään kirkkojen aittojen seinis ei sais telotus jälkiä olla.niitä on.halutaanko niitä taas.

      • Maatalousryssät.töihin

        Eihän niitä punikkeja ole enää kuin lahtarien perillisten sairaissa nupeissa.

        Maatalousryssiä kyllä vielä on, mutta niitä kannattaa välttää kuin ruttoa.


    • työväenvihaaja.Sipilä

      Yksi pahimmista Sipilän hosumalla tehdyistä uudistuksista oli työttömyysturvan aktiivimalli. Se runnottiin läpi luottaen sihen, että työttömille saa tehdä mitä vain ilman että kukaan älähtää. Aktiivimalli ei tuonut pysyviä työpaikkoja, vaan korkeintaan lyhyitä pätkätöitä, joilla ei elä. Tilastollisesti ne ovat työpaikkoja, mutta tosiasiassa aktiivimalli on pelkkä tukileikkuri.

      • ValheOnLestanMerkki

        Tyhjänpäiväisellä ja täysin turhalla "työvoimapoliittisella koulutuksella" yritetään epätoivoisesti pitää tämän aktiivimallin tilastoharhaa yllä...

        Esimerkiksi työnhaun aktiivisuudella ei ole mitään vaikutusta tähän Juha-Lesta Sipilän väkisin lestatyylisesti runnomaan leikkuriin, miksi..?

        Eli hyvin lestatyylinen "aktiivimalli", jossa pääasia ei ole se, että mitä se on vaan se miltä se näyttää.


    • HYVÄALOITUSH

      OIKEISTO HALLITUS JÄLJET , SEN VERRAN TUHOISAT ETTÄ PÄÄSEVÄTKÖHÄN AKTIIVIMALLIN YM LEIKKAUKSIEN ALLE JÄÄNEET, EDES ÄÄNESTYSPAIKOILLE. .TOIVOTTAVASTI PÄÄSEVÄT.

      • annammekotapahtua

        No jos siltä näyttää että SDP ottaa Kokoomuksen hallituskumppaniksi ja lisäksi on kaavailleet Vihreitä sekä RKP:tä ,niin miten vopi aktiivimallilta välttyä?Ei varmasti tuota kumota tuolla haalituspohjalla ja leikkaksia tulee uskokaa pois.

        Lisäksi SDP ja Kokoomus ovat ilmoittaneet että hallitusyhteistyötä eivät tee Perussuomalaisten kanssa .Tuo tulee julki iltalehden maaliskuisesta artikkelista 29 pvä:ltä.

        Yleensä hallitus yhteistyö neuvottellut käydään ennen kuin täysin poissuljetaan hallitusyhteistyö kumppanuuden mahdollisuus. Toki jo vaalien alla potentiaalisimmat yhteistyökumppanit ilmoitetaan ,mutta poissulkemminen kokonaan on poikkeuksellista toimintaa . Toimitavan muodostuttua tavaksi voidaan puhua demokraattisen vaalituloksen hylkäämisestä ja toimivallan ottamista omavaltaisesti, muodostaen hallituksen muilla muodon kuin pyrkimykseen perustaa hallituspohja kansan äänestyksen tulokseen perustuen.

        Toisinaan saattaa tilanne myös luonnostaan muodostua sellaiseksi että hallituksen muodostus muotoutuu puolueiden kieltäytyessä hallitustyöstä ,äänestystulosta vastaamattomaksi,mutta lähtökohtaisesti siihen tulee pyrkiä. Joukko sulkemisella jokin kansanryhmittymä pois muiden puolueiden toimesta hylätään demokraattinen toimitapa ja tehdään vaaleista turhat, sillä niin toimimalla päätetään että osaa kansasata ei kuulla vaikka heitä olisi kuinka paljon.

        Nykyiset ilmentymät toimia tuon suuntaisesti on demokraattisen toimitavan vastaisia ja yhtä peloittavia demokratian kannalta kuin viimekauden oikeistolainen politiikka jossa maksajan oli kansakunnan heikoimassa asemassa olevat ja tuohon soisi muutoksen tulevan,vaan ei tule tuolla Rinteen kaavailemalla hallitusmuodolla .

        Jos katsomme vielä taaksepäin voimme todeta edellisen hallituksen muodostuksen olevan täysin poikkeuksellinen ja halitusenemistön toimesta tapahtuneena myös omabvaltaisuutta lähentelevä .Pidän kehitystä ei hyväksyttävänä kehityksenä ja turmiollisena kansandemokratian kannalta. Kansandemokratian totettamisesta poliittisesti on alkanut muodostua näkemyskysymys kuten aktiivimallin kohdalla jolloin kansalais aloite sivuutettiin kansalaisaloitteen huomatttavasta kannatuksesta huolimatta

        Mielestäni tämä demokratian valinnallisesti toteutaminen poliittisten päättjien taholta on yhtä huolestuttavaa kuin kansan eriarvoistuminen harjoitetun politiikan kautta. Tuollaista ei tule hyväksyä ja siksi näenkin että tuki on annetava vaaleissa sellaiselle taholle, joka syrjäytetään politiikan päättävällä paikalla, vaikka sillä olisikin äänellisesti oikeus tuoda julki kansan tahto tilaa ,kansan mandaatilla ,kansandemokratiassamme.


    • työtön.Kainuusta

      Turha pelko pois! Pääsemme jo huomenna ennakkoäänestämään aktiivimallin poistavia puolueita!

      • atte.vantaalta

        Tein sen jo. Vasemmistoliitto sai ääneni. Suosittelen!


    • SOS-hallituksen.valheet

      Jos luulette hallituksen luoneen työpaikkoja, niin miettikääpä, miten julkisen sektorin pienipalkkaisten ihmisten lomarahojen leikkaus lisäsi Suomen vientiä ja kotimaista kysyntää.
      Miettikää samalla, miten hallitus loi työpaikkoja aktiivimallin kaltaisella täsmätoimella, jossa yksi tunti työtä viikossa tilastoidaan työpaikaksi.

      Valheilla on lyhyet jäljet!

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Nyt kaikki äänestämään ... ja muistakaa Sipilän oikeistohallituksen "saavutukset" ...

    Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe