YLE taas Unkarin kimpussa!

https://yle.fi/uutiset/3-10580652

YLE haastatteli uutta suosikkitutkijaansa, kun tuo tilaustutkija haukkui Unkarin mediaa. Hän vertasi sitä, kuin Suomen valtamedia "olisi yhtä MV-lehteä"?

Niinpä, olisikin niin!!! Se olisikin mahtavan hieno asia, jos maamme suomalaisvastainen mamutusmedia olisi suomenmielistä ja isänmaallista! ;-)
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuo nuori naistutkija heilutteli myös fasismi-korttia, vaikka bimbo ei tiedä oikeasta fasismista yhtään mitään. Nimittäin oikea fasismi on kansanvaltaisempi eli demokraattisempi kuin nämä näennäisdemokratiata ja elitokratiat!

Äänestä

Oman maan, kansan, kuttuurin, uskon ja kielen rakastaminen ei ole muiden vastaavien vihaamista!

Äänestä

Kyllä on taas kuplassa elävä. Eihän tuota mielikuvitustarinaa voi lukea loppuun asti.
Eihän aikuisille kirjoiteta satuja nehän ovat pikkulapsille. Unkari on terve maa kun puolustaa kansalaisiaan ja omaa päätäntävaltaansa.

Äänestä
  • Tyyppiesimerkki tietyn ihmisryhmän kanssa keskustelevasta henkilöstä.

    Yliopisto Soroksen rahoittama.

    Mies iranilainen.

    Kallius varttui aikuiseksi Budapestin liberaaleissa piireissä.

    Pariskunta yhdessä perustamassa turvapaikanhakijoita auttavaa MigSzol-aktivistiryhmää.

    Paljon löytyy yhtäläisyyksiä meikäläisiin tiettyihin piireihin.

    Onkohan pariskunta aloittanut jo työnteon Suomessa - sitä ei kerrota?

    Ainakin saatiin kaksi lisää tekemään myyräntyötä suomalaisen yhteiskunnan murentamiseksi.

    Äänestä

Ja todennäköisesti pysyvästi elämään meidän maksamillamme verovaroilla.

Äänestä

Unkari, Puola, Tsekit jne. Hienoja maita!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HerääSuomi kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-10580652

YLE haastatteli uutta suosikkitutkijaansa, kun tuo tilaustutkija haukkui Unkarin mediaa. Hän vertasi sitä, kuin Suomen valtamedia "olisi yhtä MV-lehteä"?

Niinpä, olisikin niin!!! Se olisikin mahtavan hieno asia, jos maamme suomalaisvastainen mamutusmedia olisi suomenmielistä ja isänmaallista! ;-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu