Minullevtuli näinnyösydännä mieleen asia, josta haluaisin meitä muistuttaa.
Nimittäin puhumisesta.
On kirjoitettu, että ihminen puhuu sitä, mitä on sydämessä.
Jos ja kun ihmisen sydämeen tulee asumaan Pyhä Henki, pitäisi sen näkyä myös puheissamme.
Ilkeily ja nälviminen sekä toisen jopa suoranainen haukkuminen eivät ole Pyhän Hengen hedelmiä.
Kirjoitan tämän samalla muistutukseni itselleni.
Olen täällä lukenut joidenkin puolustelevan huonoa kielenkäyttöään sillä, että aikoinaan profeetatkin tai Jeesus käytti sanan ruoskaa.
Mutta kuka meistä on siinä asemassa, että voi korottaa itsensä profeetaksi tai Jeesukseksi.
Uskovaiselle ei ole sopivaa ilkeät ja tyhmät puheet
Tyhmillä puheilla tarkoitan sydämen tyhmyyttä, en päänsisäistä tai hankittua viisautta.
Muistutan tosiaan myös itseäni tässä samalla. Usein tuohon itsekkin langenneena.
Nimittäin puhumisesta.
On kirjoitettu, että ihminen puhuu sitä, mitä on sydämessä.
Jos ja kun ihmisen sydämeen tulee asumaan Pyhä Henki, pitäisi sen näkyä myös puheissamme.
Ilkeily ja nälviminen sekä toisen jopa suoranainen haukkuminen eivät ole Pyhän Hengen hedelmiä.
Kirjoitan tämän samalla muistutukseni itselleni.
Olen täällä lukenut joidenkin puolustelevan huonoa kielenkäyttöään sillä, että aikoinaan profeetatkin tai Jeesus käytti sanan ruoskaa.
Mutta kuka meistä on siinä asemassa, että voi korottaa itsensä profeetaksi tai Jeesukseksi.
Uskovaiselle ei ole sopivaa ilkeät ja tyhmät puheet
Tyhmillä puheilla tarkoitan sydämen tyhmyyttä, en päänsisäistä tai hankittua viisautta.
Muistutan tosiaan myös itseäni tässä samalla. Usein tuohon itsekkin langenneena.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Viitannet 1. Pietarin kirjeen kolmanteen lukuun? Kuitenkin vaikutat aiempien viestiesi perusteella hyväksyvän jopa sellaisenkin, että suomalainen helluntailainen vammauttaa ja tappaa venäläisiä helluntailaisisia, kunhan vain joku tämän maailman johtaja niin määrää?
En osaa nyt yhdistää mihin viestiini viittaat.Jos olen antanut sen kuvan, olen kirjoittanut huolimattomasti.
Sillä en ole koskaan puoltanut kenenkään vammauttamista tai tappamista.
Kirjoitan aina täällä tällä samalla nimimerkillä.
En muista Pietarin 3. lukua. Tarkistan sen kohdan
Oli todella vakava syytös, selitätkö tarkemmin mitä tarkoitat.
Muistelen vain samaatietä hyväksyneen sotilasvalan tekemisen aiemmin, kun aiheesta keskusteltiin saviksen galluppikyselyssä?
Tarkistin Pietarin ensimmäisen kirjeen. Tämä ei liity siihen tämä aloitukseni. Eikä aloitukseni ollut tarkoitettu henkilökohtaisesti kenellekkään yksityiselle ihmiselle.
Vaan yöllä tuli mieleeni se miten täälläkin on paljon sopimatonta keskustelua niin siksi tein aloituksen.
Enkä tarkoita aloituksellani sitä, ettenkö minä kirjoita myös välillä sopimattomasti.
Venäläisistä helluntailaisista minulla ei ole hajuakaan.
Aaaa, totta!!! Olet oikeassa. Kirjoitin silloin, että hyväksyn sotilasvalan.
Mutten ajatellut, että se olisi sopimus tappamisesta.
Ajattelen, että jos suomalaine joutuu puolustamaan Suomea ilman sotilasvalaakin, useimmat.
Tarkoitukseni ei ole ilkeillä, mutta ymmärräthän, että sotilasvalan vannonut suomalainen, myös helluntailainen, on valansa puolesta velvollinen tekemään sitä, myös kaikkea kelvotonta, mitä tämän maailman johtajat sitten keksivätkin käskeä?
En ottanutkaan sitä niin, että ilkeilisit.Ajattelin, että sekoitat minut johonkin toiseen. En osannut yhdistää aloitusta sotilasvala kyselyyn.
Toisaalta, mitä jos kukaan ei puolustaisi Suomea jos tänne hyökättäisiin?
Siinäpä se juuri onkin ongelma. Kahden maan kansalainen -ajattelutapa johtaa ennenpitkää sovittamattomaan ristiriitaan kahden valtakunnan, joilla ei voi, eikä pitäisi olla mitään tekemistä toistensa kanssa, välille. Mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä, kysyy jo Paavali. Mitä yhteistä osaa voi olla uskovalla ja uskomattomalla? 2. Kor. 6:14,15
Eniten sotilasvalassa minua häiritsee kun vannotaan Jumalan nimeen. Sotilasvakuutus on minusta parempi ja olenkin sen kannalla.
Sotilasvakuutus eroaa sotilasvalasta niin ettei sotilasvalassa vannotta Jumalan kautta, vaan pelkästäön kunnian ja omantunnon kautta.
En hyväksy tappamista, mutta hyväksyn Suomen puolustamisen. Jos Suomeen hyökätäön, hyväksyn että Suomea puolustetaan.
Tai miten sinä ajattelet puolustuksen hoituvan?
Artturi Kukkula, kuten monet muutkin helluntalaiset kieltäytyivät sodan aikana aseesta. He palvelivat isänmaataan rintamalla muissa tehtävissä. Monet helluntalaiset tosin myös tarttuivat aseeseen. Kai se oli omantunnonkysymys jokaisen kohdalla.
Mutta kerran kun joku upseeri sanoi Kukkulalle, joka oli vielä nuori uskovainen, että mitä jos kaikki suomalaiset valitsisivat aseettoman palveluksen. Miten kävisi Suomelle? Silloin hän sai ylhäältä viisauden sanat sanoa, että jos Sodomassa olisi ollut kymmenen vanhurskasta, ei sitä olisi hävitetty. Samoin, jos Suomessa olisi tarpeeksi vanhurskaita, saisimme olla rauhassa.
Ajattelen sen (Suomen puolustuksen) kuuluvan Suomen kansalaisille.
Valitettavasti vain monet, suorastaan useimmat Jumalan valtakunnan kansalaisetkin vaikuttavat jostain kumman syystä olevan tässäkin kysymyksessä "enemmän" suomalaisia, Suomen valtakunnan kansalaisia.
Vaikka meitä uskovia on selkeästi kehotettu lähtemään ulos tämän maailman systeemeistä. "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra..."! 2.Kor. 6:17
On valittava kahden pahan välillä: tappako vihollinen VAI salliako oman kansansa tappaminen.
Vaikka 10 käskyä kieltää: "älä tapa", meidän, syntisen ihmiskunnan on valittava sotatilanteessa, ketkä kuolevat.
Myös israelilaiset tappoivat vihollisiaan. Jeesus söi verkolla pyydettyä kalaa sekä esim. lammasta. Joi viiniäkin!
Nämä asiat eivät ole niin yksiselitteisiä.
Tappaminen on kauheaa ja kun siihen omin käsin syyllistyy, se ei koskaan jätä rauhaan. Olen itse, omin käsin lopettanut joitain eläimiä ja sellaisen jälkeen ei ihminen enää ole entisensä.
Elämässä on joskus "pakko" tappaa. Joku tappoi puolestamme ne eläimet, jotka ostamme lihatiskiltä.
Vihollinen voi olla kuka tahansa, tuo Klonkkun viittaus venäläisiin vihollisina on mautonta. Itselleni eivät venäläiset ole vihollisia, mutta esim. ruotsalaiset ja heidän meille toimittamansa, nk. "maahanmuuttajat" sitäkin enemmän.
Eli uskova saa ueimpien helluntailaisten ja muidenkin mielestä tappaa toisen maan helluntailaisen ja päinvastoin?
Kunhan vain ei sitten kuitenkaan ehkä vanno sotilasvalaa, vaan antaakin vaan juhlallisen vakuutuksen, koska valan joutuisi vannomaan Jumalan nimessä?
Kaksinaismoralismia?
Mitä ajattelet siittä, että kun puhutaan Jumalan varjelleen Suomea sodan aikana?
Mitä ajattelisit, jos Suomella ei olisi puolustusta ollenkaan?
Ymmärrän tuon mitä kirjoitat, mutta suojeleehan Suomen kansa myös Jumalan kansaa puolustaessaan Suomea.
Niin, kyllä sotaveteraanitkin ovat kertoneet tappamisen olleen kauhea asia ja sodan täyttä hulluutta, mutta he joutuivat valitsemaan joko tulevansa itse tapetuiksi tai tappaa itse.
Lopulta sitä meni kuin kone. Ei se ole ihmisen elämää ja jättää ikuiset arvet. Sitä ei varmasti unohda koskaan.
En usko tuohon lainkaan mitä kirjoitat, siis että Suomen kansa puolustaa Jumalan kansaa. Tämän maailman valtakunnat, valtiot, tulevat ja menevät, mutta Jumalan valtakunta pysyy iankaikkisesti. Herra huolehtii omistaan, niistä, jotka Hän on lapsikseen valinnut.
Siksi juuri meidän tulee tehdä selkeä päätös jo tämän maallisen elämän aikana, kumpaan valtakuntaan ihan oikeasti tahdomme kuulua ja kuulumme - - ja kummanko vallan käskyjä haluamme noudattaa ja noudatamme.
Tarkoitin sotilaallista maanpuolustusta, että Suomen kansa puolustaessaan maatamme puolustaa silloin koko Suomen kansaa riippumata siittä onko hön uskovainen vai ei.
Niin niin, ja minä vastasin, että en usko sitä. Vaan Herra puolustaa omiaan.
Se, kuka tämän maailman valtioita kulloinkin hallitsee, ei pitäisi olla uskovien huolenaihe eikä päänvaiva ja murhe. Jumalan valtakunnan asioiden tulisi mennä tällaisen huolehtimisen edelle niin ajatuksissamme kuin teoissammekin.
Piti kirjoittaa.Suomen armeija.Puolustaa koko Suomen kansaa riippumatta siittä ovatko puolustettavat uskovaisia tai ei, kunhan ovat Suomalaisia.
Kolmannen kerran. Ei puolusta, vaan Herra puolustaa omiaan. Vaikka pidätkin itseäsi suomalaisena kristittynä, niin kysypä itseltäsi oletko ennenkaikkea suomalainen vai uskova. ?
Voi ihme, vastailet kuin Gestapon edessä.
Kymmenen pisteen vihje: älä yritä miellyttää ihmisiä jotka pitävät sinua vihollisenaan. He pitäisivät sinua silloin vain tyhmänä vihollisenaan.
Mikä hemmetin klonkku? Joku koppalakkinen Harry Potter-hyypiö? Sieg heil!🤚
No niin, sodan ja veljestapon hyväksyjät, nyt saitte ihka oikean natsinkin tulemaan väittelemään puolestanne. Hei hei vaan sinulle.
Olisiko kaikenkaikkiaan paras, ettei Suomella olisi puolustusta ollenkaan? Sillä jos ei hyväksy omaa tappamistaan niin voiko hyväksyä, että joku toinen tappaa?
Jos "sinulla" olisi ase / vasara / puukko / viikate kädessäsi ja edessäsi seisoisi ruotsalainen joka tähtäsi aseella perhettäsi, mitä tekisit?
"Ihan hirveetä... rakkaat lapseni, vanhempani. Särkynein sydämin sanon teille hyvästit, sillä on parempi, että teidät tapetaan kuin että itse vetäisin liipasimesta ja herrajumala ehkä minut tästä syystä Helvettiin pistäisi. On ensin ajateltava omaa etuaan! Kyynelsilmin luovutan teidät vihollisen raiskattavaksi, kidutettavaksi, tapettavaksi. Isi / äiti rakastaa teitä!"
Itse taas vetäisisin lyhyemmän version heng.laulusta "Han har öppnat pärleporten" ja arvelematta ampuisin, siis sitä hurria.
Et siis ole valmis antamaan henkeäsi Isän, Jumalan käsiin ja katsoa rukoillen, mihin se johtaa - - kuten Jeesus itse ja opetuslapset ja muutkin ensimmäiset kristityt tekivät. Eivät he tarttuneet maailmallisiin miekkaan ja aseisiin itseään ja perhettään puolustaakseen. Oletko siis kristitty tai uskova ollenkaan, kysyn?
Jeesus sanoi: "Antakaa keisarille (valtiolle), mikä keisarin on ja Jumalalle, mikä Jumalan on."
Jeesus ei opettanut, että keisarin / valtion ja kansan hyväksi emme saisi mitään tehdä.
"Olkaa alamaiset kaikelle esivallalle, sillä se on Jumalan säätämä, eikä se turhaan miekkaansa kanna."
Jeesus sanoi, joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.
Mutta jos lapseni olisivat siinä niin uskon, että ennenkuin ehtisin miettiä, olisin jo ampunut.
Niinpä sanoi. Olisi siis jo korkea aika antaa rahat keisarille eli tämän maailman hallitsijalle luopumalla mammonanpalvonnasta ja antaa itensä ja kaikkensa Jumalalle, niin että Jeesus ja Jumalan valtakunta olisi kaikessa meillä ensimmäisellä sijalla. Esivallan käskyjen noudattaminen vasta toissijaisena.
Tuo oli tietenkin karrikoitu teoria, mutta tuosta sodassa on kyse.
Sota koskettaa meitä kaikkia, on vain valittava puolensa ja kunkin puolustettava sitä.
Sivarit ja käpyjenkeräilijät vetoavat muka korkeaan moraaliinsa.
Mitä moraalia on siinä, että sallii muiden sotia puolestaan, sireenien ulvoessa, koneiden äänet taivaalla, sortuvat talot ja ihmisten kirkunta ja itse sitten perse pystyssä, korviaan pidellen ja parahdellen, pää sängyn alla. 🐓
"Herrajumala kun pelottaa! Älä anna osua! Anna osua muihin! Jeesus, minä tunnustan! Kavalsin helluntaiseurakunnalta 300 000 markkaa, se oli markka-aikaa, eikä niin iso raha euroissa ja jo vanhentunut asia, eikö?! Sitten törmäsin äitiin ja lapsenrattaisiin, pakenin paikalta, mä kun pelkään verta. Ne kuoli! Minkä minä sille voin? Mikset auttanut ja jättänyt henkiin?! Uiiii... taas jytisee, voi minua raukkaa! Löin varpaani, ai kun sattui, ambulanssi tänne ensin!" 🐰
Paitsi minulla on niin voimakas hoiva ja suojeluvietti lapsiani kohtaan, vaikka ovat isoja jo, että voisin ampua niin etten ehtisi ajatella mitään ja olen jopa melko varma, että niin tekisin.
Julkeatko nimitellä ja verrata rehellisesti Raamatun ilmoitukseen uskovia sekä epäsuorasti vieläpä Jeesusta ja opetuslapsia pelkureihin ja käpyjen keräilijöihin? Onko Saatana isäsi?
Minä en ole ainakaan sotaa kokenut. Tuskin sinäkään. Joten parempi meidän pitää pienempää suuta. Kuulemma suurimmat uhoajat ovat olleet tosipaikan tulle suurimpia pelkureita. Näin olen lukenut aikalaisilta. Olen myös lukenut ja kuullut monesta aseettomasta helluntalaisesta, jotka olivat rintamalla siinä missä muutkin. Ei heidän vakaumuksensa syy ollut pelkuruus, vaan rohkeus.
Esimerkiksi Arthur Kukkula oli viimeisten suomalaisten joukossa, jotka poistuivat Viipurista. Silloin miehiä kuoli valtavasti. Ja erään kerran kun komentaja kysyi löytyykö vapaaehtoista miestä viemään lähetystä, nosti Kukkula ainoana käden pystyyn ja lähti suorittamaan sitä hengenvaarallista tehtävää.
On helppo hurskastella, kun ei joudu itse tekemään vaikeita päätöksiä. Se, joka ei hyväksy Suomen puolustamista mahd. hyökkääjää vastaan, hyväksyy sitten ilmeisesti suomalaisten tappamisen ja orjuuttamisen.
Olen muuten kokenut sotaa ja sen monet lieveilmiöt, ulkomailla asuessani.
Älä ala arvailemaan toisen ihmisen elämää. Kerran yövyin talossa jonka viereiseen taloon osui yksi monesta rajan yli ammutusta raketista. En pelännyt.
Ok. Varmaan ihan mielenkiintoisia kokemuksia. Mutta kannattaako sinunkaan alkaa arvailemaan muiden vakaumusten perusteita? Ei aseista kieltäytyminen tarkoita automaattisesti pelkuruutta.
Onko joku väittänyt, ettei suomalaisilla ole oikeutta puolustaa itseään?
Taidat olla itse melkoinen "hurskastelija" jos sotaisuudestasi ja väkivaltaisuuden hyväksynnästäsi huolimatta väität olevasi Jeesuksen oma?
Jeesus totesi tosiasian. Mutta olisitko valmis miekkaan hukkua, omien rakkaittesi puolesta?
Öisin on silmäkuopat täynnä. Vettä, valuen korviin kuullakseni, silmissä nähdäkseni.
On kyllä ihmeteltävää, ja rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, siitäkin syystä, että keskustelun aiheena on tyhmät ja pahat puheet: suomalaiset uskovat näyttävät enemmistöltään olevankin tämän maailman ruhtinaan koiria.
Rauhan aikana elelevät kyllä suunnilleen kiltisti, eivät tapa eivätkä ole väkivaltaisia, koska myös maailmalliset lait sen kieltävät, siis tämän maailman johtajat käskevät. Sodan aikana sitten taas ollaan valmiita tappamaan ja vammauttamaan vaikka uskonveljiä, - taas koska tämän maailman johtajat käskevät ja maailmalliset sotatilalait niin sanovat.
Tyhmää ja pahaa puhetta kyllä on paitsi paljastaa oma tyhmyytensä, niin vieläpä kehottaa muitakin samaan järjettömyyteen, mihin itse on valmis.
Ettekö ole Jeesuksen ilmestyksestä lukeneet, että koirat eivät ole sisällä pelastuneiden joukossa?
Mitä sinä tekisit, jos seisoisit lapsesi vieressä ja joku osoittaisi lastasi päähän pyssyllä?
Sitähän ei yksikään ihminen voi tietää. Mutta edeltäkäsin voi toki päättää jättää tuollaisessakin tilanteessa itsensä ja lastenkin elämän hyvän Isän käsiin ja kaikkien kohtalot Hänen päätettäväkseen.
Mitä tunnen itseäni ja vahvaa suhdettani lapsiini, uskon että yrittäisin automaattisesti pelastaa lapseni niin etten edes miettisi. Vasta jälkeenpäin tajuaisin mitä tein.
On ollut joitakin tilanteita, joista voin päätellä käyttäytyväni noin primitiivisesti kun kyseessä on lapsi.
Siinä toimii kuin robotti eikä ehdi ajatella mitään. Se on varmaan vanhempien suojelumekanismi lapsiaan kohtaan.
Aivot lyö vain yhden vaiheen päälle kaiken muun häipyessä.
Vähän sama kuin ensiapua antaessa tai rientäessä pelastamaan hukkuvaa silläkin uhalla, että voi itse hukkua.
Ei ehkä järkevää, sillä jos itse menehtyy, ei ole sille toisellekkaan apua hänestä sitten.
Minulla tuo on voimakkaana. Se lyö päälle kuin paukaus. En tiedä yhtään mitä tekisin, jos lastani uhattaisiin pyssyllä, mutta varmasti tekisin jotain ,vaikka sitten vahingossa pelastaakseni lapseni.
Varmasti moni muukin vanhempi.
Tai sitten, ehkä voisi yrittää osoittaa pyssyllä ja huutaa Jeesuksen nimessä !!!
En tiijä. On nämä niin vaikeita asioita nuo murhaamiset ja tappamiset.
Tulee mieleen Kain ja Aabel. Vanhurskauden uhri kelpasi Jumalalle ennemmin kuin itse tehty.
Mutta ihminen voi toimia ennalta-arvaamattomalla tavalla tietyissä tilanteissa.
Pitäisi ennakkoon rukoilla ohjausta ja oikein toimimista ja viisautta.
Ehkä kyse on loppujen lopuksi uskosta.
Elämässä ei voi aina valita vain hyvän ja pahan välillä. Joskus joutuu valitsemaan kahden pahan välillä ja valitsematta jättäminen olisi se kaikkein raukkamaisin vaihtoehto.
Mitä tekisit, jos sinun pitäisi päättää kriisitilanteessa kenet pelastat ja kenet jätät pelastamatta? Tai jos tartut aseeseen, niin pelastat 20 henkeä, mutta jos olet liian hurskas liataksesi käsiäsi, kuolee 30 henkeä. Mikä on tässä tilanteessa lähimmäisen rakkautta? Sinun hurskautesi, vai sinun toimintasi?
Samaa voit miettiä myös maanpuolustuksen suhteen.
Johan tuo edellä sanoi jättävänsä itsensä ja lapsensa "hyvän Jumalan käsiin".
Mitähän mieltä hänen lapsensa tästä olisivat? He ehkä mieluummin valitsisivat elämän, sekin Jumalan lahjaa. Isän ja äidin velvollisuus on suojella lapsiaan ja jokaisen kunniallisen kansalaisen myös omaa, maallista isänmaataan.
Tuossahan olisi jopa lastensuojeluilmoituksen paikka.
Jumalan sodassa viholliselle ja tämän seuraajille käy tosi kalpaten. Laukaus hyökkäävää hurria päin on pienempi paha kuin vastaava Jumalan luoti: ikuinen helvetti.
Entäs israelilaiset, Valittu Kansa? He eivät aikaile puolustaessaan omia lapsiaan. Onko heilläkin Saatana isänä?
No, ainakin he itse ovat oikeita isiä ja äitejä lapsilleen.
Onko vanhurskaudessa siis jotain vikaa sinun mielestäsi?
Samaa voit toki sinäkin miettiä etenkin tuon maanpuolustuksen suhteen, että oletko siis enemmän suomalainen, tämän maailman hallitsijan alainen ja hänen käskettävissään oleva koira kuin uskova suoraselkäinen kristitty, joka kuuntelee ja kuulee Jumalan Sanan käskyjä.
Pelastuneiden on selvästi ilmoitettu olevan niitä, jotka pitävät Hänen käskynsä. Tämän maailman ruhtinaan koirille on oma loppusijoituspaikkansa.
"Onko israelilaisillakin Saatana isänä?"
"Te olette isästä Perkeleestä. Hänen himonsa te tahdotte tyydyttää."
"...Saatanan synagoogasta..."
Minun ei tarvinne sanoa itse mitään.
Meinaat, että Jeesuksen nimi on taikakalu.:)
Riippuu tilanteesta. Seurakuntani piti 70-luvulla Nykissä katuprostituoiduille kriisiasuntolaa, jossa tein vapaaehtoistyötä. Istuin kerran yksin asuntolan vastaanotossa, kun sisään tunkeutui aseen kanssa yksi sutenööreistä. Hän uhkasi tappaa minut, koska "olin vienyt hänen tyttöjään". Sanoin rauhallisesti, että tapa vaan, mutta Jeesus kuoli sinunkin syntiesi vuoksi. Ei tappanut, ja kaksi viikkoa myöhemmin pastori talutti saman miehen luokseni anteeksipyyntökeikalle. Hän oli tullut uskoon.:)
En välitä niin kauheasti omasta hengestäni. Mutta jos vastuullani on muita ihmisiä - kuten on kriisialueilla ollut - niin silloin minun on ajateltava ensisijaisesti heidän pelastumistaan. Jos tarve vaatisi, olisin valmis puolustamaan vastuullani olevia kaikin mahdollisin keinoin, koska se on minusta käytännön lähimmäisenrakkautta. Oli meillä toki aseistetut turvamiehet, mutta mietin monesti mitä tekisin, jos joku heistä kuolisi. Onneksi näin ei tapahtunut, eikä tarvinnut tehdä sekunnin murto-osan päätöstä tarttuuko itse aseeseen.
Elämä on kuulkaas yksinkertaista vain nojatuolissa tv:n edessä karkkia mussuttaessa. Muutoin se on arvaamatonta, sotkuista ja pelottavaa mutta kaikesta huolimatta kummallisen ihanaa.:)
Ei, vanhurskaus - eli oikeamielisyys - on ollut aina ohjenuorani. Mutta raamattu kertoo Daavidin olleen Jumalan mielen mukainen mies, vaikka hän tappoi Goljatin - ja paljon muitakin sodissa sen jälkeen. Tietenkään sotia ei pidä ihannoida. Minäkin olen sattumoisin tehnyt aktiivista työtä 46 vuotta rauhan puolesta.
Mutta voi tulla tilanne, jolloin Suomeakin joudutaan vielä puolustamaan. Enkä oikein näe vaihtoehtona, että kaikki nostavat silloin kädet hurskaasti ilmaan. Se on vastuusta luistamista ja muilla likaisen työn teettämistä. Mutta kukin taaplaa tietenkin tyylillään.
Epäuskoisen elämä tosiaan voi olla arvaamatonta, sotkuista, miksei ihanaakin ja lopputulema epäselvä.
Mutta uskovan elämällä on nimi, joka on kaikkia muita nimiä korkeampi, eikä lopputulos ole arvaamaton eikä epäselvä, vaikka tämä maallinen vaellus ei niin ihanaa olisikaan.
En meinaa. Olen vain kuullut joidenkin tekevän niin , että nostavat kätensä ilmaan huutaen Jeesusta.
Oikeastaan ajattelin tuon huudahduksen ilmentävän vertauskuvallisesti Jeesukselle asioiden jättämistä.
Mutta veressähän se voima on kuin myös tosin nimessä. Toisaalta kerran olen tehnyt noin itsekkin, kun keinot loppuivat. Eräs humalainen häirikkö riehui ja tuli kohti niin säikähdin niin kovasti, että karjasin "Jeesuksen nimessä lopeta".
Mies lähti kun rasvattu :D Liekkö katsoi että hullu akka :D No ei nyt sentään.
Sinulla on varmasti ollut monenlaisia kokemuksia työsi kautta!!
Joitakin kokemuksia minullakin, että tiedän toimivani erillälailla kriisitilanteessa kuin osaan nyt ajatella.
Niin se menee niinkuin sanoit. Ei voi ennakkoon tietää miten käyttäytyy.
Minullakin tahtoo olla ennemmin se nopea toiminta kuin paikalleen jäätyminen.
Jälkikäteen sitten tajuaa vasta kaiken ja tulee ehkä vapinakin.
Ensihoidossa siittä on hyötyäkin, mutta oma henkikin on vaarassa kun sitä ei muista.
Vasta kun tilanne on ohi alkaa ympäristö hahmottumaan ja huomaamaan että oho, pusero on veressä ja oksennuksessa.
Ehkei aina paras reagointitapa?
Se, että pidät vanhurskautta ohjenuoranasi, ei kyllä riitä vielä mihinkään.
Jos Vanhurskas itse ei asu sydämessäsi, niin turhaa on sinun omat ponnistelusi.
Eipä silti, huomaanhan minä, ettet kyllä edes ponnistele. No, se on sinun tyylisi taaplata.
Varmasti Capichella on ollut omat ponnistelunsa ja on edelleenkin. En tekisi tämän vajavaisen palstan perusteella tuollaisia huomijoita.
Jumala näkee sydämen, vain Jumala ja hön on ainoa, joka kykenee näkemään nuo asiat oikein ja arvioimaan.
Veljiensä tappamisen hyväksymistä ei pidä hyväksyä eikä sellaisen töryn puhujia silitellä silkkihansikkain.
Jaaha. Gestapo, kuten edellä Samaatielle sanoinkin.
" oletko siis enemmän suomalainen, tämän maailman hallitsijan alainen ja hänen käskettävissään oleva koira kuin uskova suoraselkäinen kristitty"
Jumalan palveleminen ja lähimmäisen rakkaus eivät ole hengelliseen norsunluutorniin linnoittautumista, vaan arkielämän ympäristöissä toimimista. Joskus on uskallettava mennä myös sinne, missä tekohurskaat papit ja leeviläiset pelkäävät kulkea. Ja joka tilanteessa on mietittävä mikä on oikeaa lähimmäisen rakkautta juuri tässä ja nyt.
Miten onnistutkin esittelemään sokeuttasi noin näkyvästi? Olet tainnut oikein opiskella, miten paha sanotaan hyväksi ja hyvä väännetään pahaksi?
Mitä tarkoitit tuolla, ettei vanhurskaus riitä? Eikö se ole Jumalan asia mikä riittää? Tarkoititko arvioida Caoichen uskon määrää tai ymmärsinkö väärin?
Se vasta on tekohurskautta, jos vihaa veljiään niin paljon, että hyväksyy väkivallankäytön heitä kohtaan ja on jopa valmis itse tappamaan oman veljensä tai vaikeasti vammauttamaan tämän, mutta silti väittää kuuluvansa Herralle. Sellaiseenko touhuun Jeesuksen omat on sinun mielestäsi kutsuttu.
Et voisi olla pahemmin väärässä.
Törkeät ja halveksivat heittosi norsunluutorneista ja hurskastelusta osuvat kyllä nyt omaan nilkkaasi. Puheesi ovat selvästi paljastaneet kuka sinunkin herrasi itseasiassa on.
Capiche kyllä pärjää, koska hän tietää Lunastajansa elävän.:)
Sinullakin on ollut kaikenlaista, mutta olet hyvissä käsissä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli varmasti sinunkin duunissasi. Teit arvokasta työtä.
Olenko muuten kertonut, että äitini oli samalla alalla kuin sinä. Ja ajattelin nuorena seurata hänen jalanjälkiään. Mutta Jumala yllätti täysin omalla suunnitelmallaan. Se oli kuin tuli ja leimaus, ihme ja keikaus. Vasta myöhemmin ymmärsin, että se oli rakastavan Isän suunnitelma juuri minulle.
Kun sanoo, että elämä on mielenkiintoista ja ihanaa, niin monet luulevat, että se on ollut helppoa. Omalla kohdallani juuri päinvastainen on ollut totta. Mutta Jumalan johdatuksessa ja armosta olen löytänyt sen rauhan ja tasapainon, jossa voi elää kiitollisena sekä kohdata tulevatkin haasteet.
Tarkoitin tietenkin sitä, ettei ulkokohtainen vanhurskauden ohjenuorana pitäminen ole todellista vanhurskautta. Vaan Vanhurskaan Jumalan pitää itse asua Kristusta korottavana Pyhänä Henkenä uskovan muuten tietysti kaikin puolin vajavaisessa ruumiissa. Muuten vanhurskaus ei ole aitoa.
Ahaa. Minun äitini taas oli uranainen, joka teki työtään monessa sorvissa ja monen yrityksen omistajana. Ajattelin, että tuohon rumbaan en kyllä hyppää :D Halusin pienikuvioisen työn, jossa ollaan lähellä ihmisiä ja auttamista. Paikoillaan olevan.
Minusta tuli kotiäiti pitkäksi aikaa ja en voi olla kiitollisempi. En olisi voinut parempaa toivoa. Se sopi minulle paremmin kuin tiesinkään mieheni huijellessa pitkin maailmaa. Olen myös kiitollinen Jumalalle. Myöhemmin aloitin hoitoalan.
Sinunntyösi on ollut varmasti liikkumista. Minusta ei olisi ollut siihen, en ainakaan usko.
Kyllä todellakin Jumala näkee ja tietää mikä kellekkin sopii sekä ohjaa ja johdattaa uskovaisia.
Ihana kuulla, että olet kiitollinen ja tyytyväinen. Tuokaan mielentila ei ole itsestäänselvyys uskovaistenkaan keskuudessa.
Tulee mieleen raamatun kohta, jossa on kirjoitettu, että kuka on paljon saanut anteeksi, se paljon rakastaa.
Jos siis ymmärtää ja kokee saanensa paljon anteeksi, hänellä on myös kiitollinen ja rakastava mieli.
Tarkoitatko, ettei Capichen vanhurskaus ole aitoa tai epäiletkö sitä?
Oli aitoa tai ei, niin ainakaan se ei ole pysyvää, kuten iankaikkinen elämäkään, kenessäkään, joka vihaa veljeään ja on näinollen siis murhaaja. Katso vaikka 1. Joh. 3:15
Minä en ymmärrä enkä osaa kuin sinä raamatunpaikkoja, mutta Herran tuntien siis mitä olen tähän mennessä hieman saanut nähdä Hänen luonnettaan niin miten vanhurskaus ei ole pysyvää?
Jos kerran Herra vanhurskauttaa eikä ihminen itse niin onko vanhurskauden pois ottaminen mahdollista ja mitä sanotaan raamatussa vanhurskauden pysyvyydestä?
No minäpä luen laittamasi raamatun kohdan niin jos olen sitten viisaampi, hetkonen...
Luin. Minulle tuli mieleen lisä kysymyksiä. Entä armo? Niinkuin raamatussa Paavali sanoo roomalaiskirjeessä jokseenkin niin että armo ei ole teoissa sillä silloin se ei olisi armoa.
Mutta Jeesus myös sanoi Johanneksessa valinnasta, että ette te valinneet minua vaan minä valitsin teidät ja sääsin että te tekisitte hedelmää ja mitä ikinä te anotte Isältänne Hän sen teille antaisi.
Kuin myös Jeesus sanoi, että Hän rakasti ensin. Kuin myös käskyjen pitämisestä ja taivaallisen Isän tahdon tekemisestä.
Mutta ette omien tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi. Ja että omiin tekoihin perustuva usko onkuin likainen vaate.
Hajanaisten ajatuksieni päätteeksi ja sieltä täältä otettujen raamatun kohtien vuoksi minulle tulee miekeen vain armo.
Armosta me olemme pelastetut, emme tekojemme kautta, ettei kukaan kerskaisi, sillä siinä on Jumalan rakkaus.
Entä armo???
Olen haastanut sinua katselemaan asioita useammalta kantilta, kuten keskusteluissa tapana tehdä. Olet tietenkin oikeutettu käsityksiisi, kuten minä omiini.
Minä nyt kuitenkin satun olemaan meistä se, joka on tehnyt päätoimisesti konkreettista työtä rauhan puolesta.:) Se on ollut minun maallinen elämäntehtäväni. Sotilaiden tehtävä on taas puolustaa maata ja vakauttaa olot mahdollisen konfliktin syttyessä. Ja uskottava puolustus ehkäisee jo pelkällä olemassaolollaan konflikteja.
Samalla rauhan asialla ollaan, vaikka eri rooleissa. Jeesus julisti rauhan tekijät autuaiksi, joten rauhan puolesta työskentelemisen ei pitäisi olla missään roolissa kristitylle hävettävä asia.
Jokainen valtio on ensisijaisesti vastuussa omista kansalaisistaan. Joten lähetä Klonkku kirje Putinille, jos olet huolissasi venäläisten kärsimyksistä sodissa. Sano, että Suomi ei tule missään vaiheessa hyökkäämään Venäjälle, mutta vastaan panemme, jos joku tunkee kutsumatta tänne. :)
Toisaalta taas se joka ei muita armahda, saa itse armottoman tuomion, sanoo Jaak. 2:13, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. Päättele itse siitäkin, kannattaako lähteä tämän maailman sotiin veljiään tappamaan, vai jättääkö menemättä mukaan pahuuteen ja siis armahtaa siten toisen maalaiset veljensä.
Myös Israel on monesti saanut kokea, että Herra ei armahtanut. Katso esim. Jes. 9:16, miten Herra ei säästänyt kansan nuorukaisia, ei armahtanut sen orpoja ja leskiä - - kansan pahuuden ja pahojen puheiden tähden.
Minä en sinun käskystäsi lähettele mitään kirjeitä kenellekään. Ja äläpäs kerskaile vanhoilla tekemisilläsi, vaan tee nyt lähinnä parannusta sydämesi kovuudesta tai sinulle käy vielä kehnosti.
Minusta löytyy varmasti vikoja, mutta voin sanoa hyvällä omalla tunnolla ette ole koskaan vihannut ketään. En edes jaksa olla vihainen paria tuntia kauempaa.
Kohta puoli vuosisataa ollaan oltu Jumalan kanssa kimpassa. Joten eiköhän tässä jatketa loppuun saakka, meni syteen tai saveen. Sillä kuten Samaatietä sanoi, viime kädessä kukaan meistä ei voi tehdä muuta kuin luottaa armoon.
Kristuksen tuntemisessa kasvaminen on nimittäin armossa ja totuudessa kasvamista. Ja koska me kaikki olemme tällä tiellä eri kasvuvaiheissa, niin ymmärrämme asiat myös hieman eri tavoin. Se mitä vanhat kokeneet kristityt puhuvat, on joskus nuorille täyttä hebreaa.
Jos kristitty ei vielä ymmärrä armon suuruutta, hän ryhtyy joko tuomariksi tai vajoaa epätoivoon. Been there, done that. Armoa ymmärtävä kristitty on usein vaikeuksissakin valoisa, sillä Jumalan täydellinen rakkaus on karkottanut pelon. Joskus menee vuosikymmeniä, ennen kuin armo avautuu niin, että sen varassa uskaltaa myös levätä. Paremmalla puolella onneksi jo ollaan:)
Olen lukenut Israelilaisten kohtalosta. Tuon takiahan lukeekin, että pelastus on Israelilaisista..israel on malliesimerrki meille kuinka köy jos olemme tottelemattomia, emmekä peri siunauksia siis pelastusta.
Mutta silti vielä armost. eikö pelastus ja vanhurskauttaminen tule armosta? Painotetaanko nykyään liikaakin tekoja, tekojen kautta pelastumista?
Eiköhän me olla kaikki tuolla samalla paikalla? Jokainen meistä on Jumalan kirkkautta vailla.
No se on tietysti totta, että missä synti on tullut suureksi, on armo tullut ylenpalttiseksi. Itse en kuitenkaan uskaltaisi noin räikeästi puheillani rikkoa Jumalan sanaa vastaan ja eksyttää vielä muitakin - - ja silti olettaa kevyesti sinun tavallasi, että kyllä se armo kantaa kaiken!?
Kärsitkö akuutista vai synnynnäisestä huumorintajun puutoksesta?. Olen taas itse kehittänyt jo kauan sitten immuniteetin kiukuttelulle. Kukaan ei ole täydellinen.:)
Tottakai me pelastumme yksin armosta, eikä omilla teoillamme. Mutta kun meidät kerran on siis pelastettu, niin emmehän me voi sitten surutta jatkaa synnissä elämistä ja niin kieltää Pelastajamme ja kirjoitukset - - silloinhan niin sanotusti naulitsemme Herran uudelleen ristiin, eikä meillä ole enää muuta odotettavaa kuin ahnas tuomion tuli. Tuomitaanhan tämänkin maailman valtakunnissa rikolliset, niin eikö sitten myös Jumalan valtakunnassa, jos vaikka olemmekin sinne armosta päässeet? Ei kannata todellakaan kenenkään murhaamista jatkavan elätellä liikoja toivoja.
Kiitos kysymästä. Huumorilla on sijansa elämässäni :) Tässä keskustelussa en ole vielä löytänyt aihetta huumorinkukkaselle :(
Totta. Miten ajattelet, turvautuuko liian moni tekoihinsa ja eksyy?
Iket tuonut nyt esille käskyn "älä tapa".
Mitä ajattelet esim käskystä "älä tee huorin"? Raanatussahan lukee, että jos katsoo himoiten toisen puolisoa, on jo tehnyt huorin.
Huorin tekemistähän on myös epäJumalan palvelus joka onkin pahempi juttu, koska se vie epäuskoon.
Käsky "älä tapa" on ihan samanarvoinen kuin muutkin käskyt.
Suurin käskyistähän oli kaksoiskäsky.
Mietin tuota, kun kirjoitit Capichelle, että siellä missä synti on tullut suureksi, on armo tullut ylenpalttiseksi.
Eli voiko tuon käsittää myös niin pöin, kuten ylempänä jo kirjoitin, että joka kokee saanensa paljon anteeksi , rakastaa paljon?
Ja joka kokee saaneensä vähän anteeksi rakastaa vähän eli toisin sanoen voimmeko ajatella, että joka kokee ansainneensa anteeksi annon omilla töilläön, rakastaa vähän, mutta joka kojee saanensa paljon anteeksi armosta, rakastaa paljon.
Jumala on rakkaus ja Hänen armonsa ymitsevuotavainen.
Halpaa armoa en tarkoita. Halpa armo on sidoksissa ihmisten omavanhurskauttamis yrityksiin.
Oma vanhurskaus on siis kuin tahraiset alusvaatteet, mutta se vanhurskaus, joka tulee siitä, että Herran henki asuu meissä ja vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen, ettemme eksy vääryyksiin, vaikka lihallinen luontomme niihin meitä vetääkin, on oikeaa vanhurskautta, Jumalan omaa vanhurskautta, jossa Hän tekee mitä tahtoo. Myös tietenkin ne sellaisetkin teot, joita ihminen kertakaikkiaan ei itse pysty tekemään.
Tähän siis Jumala armahtaa kenet haluaa ja toisaalta taas paaduttaa tästä pois kenet tahtoo, sillä Hän tuntee meidät läpikotaisin eikä mikään meissä ole Hänen tutkinnaltaan piilossa.
Myös se, miten suhtaudumme kirjoitettuun Jumalan sanaan paljastaa meistä ja asenteistamme ja motiiveistamme terävämmin kuin mikään kaksiteräinen miekka paljon. Siksi meidän ei tulisi paaduttaa sydäntämme Jumalan sanan äärellä, tai saattaa tosiaan käydä niin ohraisesti, että Jumalakin vielä paaduttaa meidät, ettei Hänen tarvitse meitä ainaisia niskoittelijoita pelastaa.
Roomalaiskirjeessä 6 olikin armosta.
Klunk klunk! :D
Hillitse itsesi :D
Mutta joka juo sitä vettä, mitä minä annan, hän ei enää ikinä janoa.