Natsit murhasi pahimmillaan 15 000 ihmistä päivässä

Natsien suorittamasta kansanmurhasta on tehty uusi laskelma, jonka tulos on kauhistuttavaa luettavaa.

Holokaustin aikaan miljoonia juutalaisia, muita etnisiä ryhmiä sekä sotavankeja tapettiin useilla keskitysleireillä.

Fox News kertoo matemaatikko Lewi Stonesta, joka työskentelee Tel Avivin yliopistossa. Stonen mukaan kansanmurhasta on olemassa yllättävän vähän kvantitatiivista aineistoa, vaikka tapahtuma on muuten historiallisesti kattavasti dokumentoitu. Tapettujen ihmisten määristä ei ole kattavasti materiaalia, sillä natsit onnistuivat tuhoamaan lähes kaikki tiedot keskitysleirien uhreista.

Stone päätti tutkia rautatieverkoston tietoja, sillä ihmisiä kuljetettiin keskitysleireille junilla. Stonen mukaan rautatiekuljetusten tiedoista paljastui vuonna 1942 kolme kuukautta kestänyt ”hyperintensiivisen” tappamisen jakso. Tutkimuksen perusteella natsit tappoivat kyseisenä ajanjaksona noin 15 000 ihmistä joka päivä.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Heute Saksa on taas ongelma, vaihteeks natsihenkisen talousähkyn vuoksi.

Toisen maailmansodan päätyttyä monen mielestä (minä, Molotoff ja miljoona muuta ja natsien uhrit) Saksan olisi pitänyt antaa olla raunioina ja antaa niille apinoille kuokka ja jotain kotieläimiä.

Tämän päivän Saksa olisi harmiton teollisuudesta vapaa ilmastoystävällinen läävä, missä alkuasukkaat hörhöis jotain deutches bää bää sparchen.

Ei enää natsipöhinää vaan lantaa ja hapankaalia.

1Äänestä

Joo-o. Stalingradissa kuoli alkuvuonna 1943 pahimmillaan 1000 Wehrmachtin sotilasta päivässä, mutta se ei paljon Hitleriä liikuttanut.

Äänestä
  • Joo ja laittomat taksit on kuin ay-liitto: suomen syöpä ja vie leivän työmiehiltä

    Äänestä

Satujuttuja.

Äänestä

Tänään on n. miljoona keskitysleireiltä selvinnyttä juutalaista hengissä. Sodan loputtua heitä on pitänyt olla n. viisi miljoonaa jotka selvisivät hengissä. Kuusi miljoonaa tapettiin viisi miljoonaa selvisi, yhteensä vangittuja oli n. yksitoista miljoonaa. Ja Saksan vaikutusalueella sodan aikana oli vain n. kolme ja puoli miljoonaa juutalaista. Eli miten tää kaikki nyt sit menikään?

Äänestä
  • Oikein oivallettu. Ei tarvi kuin pikkuiseksi ajaksi pysähtyä ja miettiä ja tarkistaa ihan perusasioita ja eritoten historiaa. Eli Saksa oli sodan pari viime vuotta aivan hajalle pommitettu valtio, miltei kaikki infra tuhottu ja ruokatarvikkeista oli todellinen pula, siis kaikesta pula. Ja sitten pitäisi keritä tuhoamaan leireillä ihmisiä. Jopa liittoutuneet tuhosivat pommittamalla leirejä,esim, Nordhausen.

    Äänestä

Miksei muuten Winston Churchill mainitse sanallakaan holokaustia 6-osaisessa II maailmansotaa käsittelevässä teossarjassaan? Tämän väitteen olen kuullut.

Äänestä

Hämmästyt vielä enenmmän, kun on arvioitu, että uhreista juutalaisia oli vain 1/10:stä.

Äänestä

On näitä vihattavia ollut sitten todella paljon. Meneekö eurooppa samaan uudestaan ja uudestaan?
Vai mitä luulette näiden matujen ja mamujen pahanteon tuottavan?
Olen tosi surullinen, että tilanne aiheutetaan tahallaan jotta voidaan taas " siivota".
Ihminen on kurja olento.. tai ehkä pitäisi todeta, että valtaan pyrkii sairaita ihmisiä taka-ajatuksineen.
Nyt sosialisteja on Suomessa melko paljon, ei puutu enää kun kansallissosialismi ja se on siinä.
Natsius tai muu ei eroa vihreiden, vasemmiston tai sdp:n pyrkimyksistä juuri ollenkaan.
Odotetaan vaan, että tilanne eskalisoituu uudestaan.

Äänestä

Holokaust on häikäilemätön SATU.

Äänestä

Ei niitä 15 000 välttämättä poltettu heti samana päivänä. Eikös pitänyt olla joukkohautoja jotka sitten Saksan peräytyvä armeija kaivoi auki ja poltti vasta siinä vaiheessa ruumiit ja hävitti kaikki jäljet niin että tänäkään päivänä niistä ei ole löytynyt , niin no, jälkeäkään.
Ja sen on täytynyt olla tehokasta toimintaa! Kaivuhommat, poltto, jälkien hävitys siinä peräytymisen sivussa. Paljonko siihen tuhraantui aikaa, kuitenkin yli kuusi sekuntia per capita?

Äänestä
  • Saksan perääntyvä armeija kerkesi kaivamaan haudoistaan ja polttamaan täydellisesti miljoonien juutalaisten ruumiit sotatoimien ohessa. Uutta tietoa.

    Äänestä

  • Yhdestä väitetystä leiripaikasta löytyi kivikautisen hain hammas! Kaivoivat ihan tosissaan isoja maansiirtoja.

    Äänestä

Halkokauppiaan kulta-aikaa.

Äänestä

Oho Natsien teot tuomitseva viesti poistettiin. Onko modella natsisympatioita?

Äänestä
  • Piti varmaan sitä valeuutisena

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


RyssäTuleeJaTappaa kirjoitti:

Natsien suorittamasta kansanmurhasta on tehty uusi laskelma, jonka tulos on kauhistuttavaa luettavaa.

Holokaustin aikaan miljoonia juutalaisia, muita etnisiä ryhmiä sekä sotavankeja tapettiin useilla keskitysleireillä.

Fox News kertoo matemaatikko Lewi Stonesta, joka työskentelee Tel Avivin yliopistossa. Stonen mukaan kansanmurhasta on olemassa yllättävän vähän kvantitatiivista aineistoa, vaikka tapahtuma on muuten historiallisesti kattavasti dokumentoitu. Tapettujen ihmisten määristä ei ole kattavasti materiaalia, sillä natsit onnistuivat tuhoamaan lähes kaikki tiedot keskitysleirien uhreista.

Stone päätti tutkia rautatieverkoston tietoja, sillä ihmisiä kuljetettiin keskitysleireille junilla. Stonen mukaan rautatiekuljetusten tiedoista paljastui vuonna 1942 kolme kuukautta kestänyt ”hyperintensiivisen” tappamisen jakso. Tutkimuksen perusteella natsit tappoivat kyseisenä ajanjaksona noin 15 000 ihmistä joka päivä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu