Jo toinen venäläis autoilijoiden aiheuttama kuolonkolari. Ensin Haukiputaalla ja nyt Sodankylässä. Näissä kahdessa holtittomassa ohitus kolarissa kuolivat vain venäläiset itse, ei suomalaiset, joten syylliset itse saivat mitä ansaitsivat. Venäläiset ovat tulleet sankoin joukoin suomeen viettämään joulu vapaitaan ja kuten tiedetään, heidän ajo tapansa on holtitonta.
On se kiire päästä hengestään, kun pitää ohittaa holtittomasti. Eihän ajoneuvo yhdistelmiä pidä lähteä noin vain ohittelemaan, sillä siinä on varsinkin talvella pöllyävän lumen aikaan mahdottoman iso riski. Siinä ei menetä yhtään mitään, vaikka matka aika itsellä pidentyisi muutamalla minuutilla, kuin että pääsee henki kullastaan ja kiire loppuu siihen paikkaan.
Tämä ohje on kullan arvoinen myös suomalaisille autoilijoille ja ei siihen ole vastaan vänkäämistä. Ohitus on tähän aikaan niin riski altista johtuen teiden uraisuudesta ja sohjoisuudesta sekä tietysti pöllyävästä lumesta. Malttia pitää olla, sillä vauhti on se ainut tekijä, mikä juuri talvi liikenteessä korostuu. Hitaampi ajotapa on turvallista, vaikka se takana tulija tuleekin siihen peräpuskuriin huohottamaan koittaen saada edellä ajavaa lisäämään vauhtiaan. Ei ole pakko ajaa niinkuin venäläiset jokaisesta ohitse hinnalla millä hyvänsä.
Venäläiset liikenteen vaarantajina nyt
10
91
Vastaukset
- älkääihailko
Kyllähän aika moni täällä Suomessakin suosii tuota venäläistä ajotapaa, vauhdin ihannointia. ( Usea tällä palstallakin kirjoittelijoista!!)
Kyllä ajotavat kannattaa kopioida läntisistä naapureista. Siihen kuuluu kohtuulliset ajonopeudet ja kohtelias ennakointi. Saadaan liikennekuolemat sinne 130/vuosi! - LisääHupiaLiikenteeseen
Tulispa vielä nuo maantietappelutkin sieltä tänne kotimaiseen autoilukulttuuriin, niin niitä olisi hauska seurata omasta autosta paraatipaikalla!
- Kamikatze
Nyt rajat umpeen ja jalkaväki miinoja myös!
- KODK
Venäläisiä vaivaa yleisesti ajattelun, mielikuvituksen ja ennakoinnin puute.
Jos venäläinen ei näe vastaantulevaa, niin monen ajatus aivoissa on ettei ketään tule vastaan olkoon siinä mäenharjanne, pimeä kaarre, pöllyvävä lumi tai ihan mikä tahansa tilanne.
Nämä ovat yleisesti todellisia, helvetin vaarallisia riskikuljettajia.
Olen ollut paljon venäläisten kyydissä - ja kauhulla.
Kantasuomalaisista olen 50 vuoden aikuisaikana tavannut vain yhden vastaavan kuskin. - MelkoKoheltajia
Youtubesta kun katsoo venäläisten koheltamista liikenteessä, niin kymmenissä videoissa näkyy sellainen outo piirre, että onnettomuus olisi kyllä vältettävissä, mutta venäläinen keskittyy torven painamiseen, eikä onnettomuuden välttämiseen. Tietysti ne tööttäysäänet on voitu liittää videoon jälkikäteenkin, mutta kuulostavat pääasiassa autenttisilta. Samoissa kohelluskoosteissa ohitukset ovat niin kaistapäisiä, että ilmeisesti vodkalla on aika moneen onnettomuuteen osansa.
- en.tiiä
Mutta, kun kattoo siellä saattaa olla molempiin eri suuntiin kolmekaistaa ihan vierekkäin eikä mitään keskijakajaa eikä kääntyville ryhmittymiskaistoja ole erikseen. Vain yhdet valot suoraan ja kääntyville sekä ajetaan yli neljääkymppiä niin soppa on valmis. Esim. auto1 ajaa kolmesta kaistasta vasenta kaistaa ja isoauto2 on edessä kääntymässä vasemmalle peittäen näkyvyyden ja takanatuleva suoraan menevä auto1 vaihtaa keskikaistalle ja törmää risteyksessä vastakkaisesta suunnasta vasemmalle kääntyvään auto3:een.
Vaikka Venäjällä on rikas kulttuuri niin liikennekulttuurista siellä ei voi samaa sanoa ikävä kyllä. - KODK
en.tiiä kirjoitti:
Mutta, kun kattoo siellä saattaa olla molempiin eri suuntiin kolmekaistaa ihan vierekkäin eikä mitään keskijakajaa eikä kääntyville ryhmittymiskaistoja ole erikseen. Vain yhdet valot suoraan ja kääntyville sekä ajetaan yli neljääkymppiä niin soppa on valmis. Esim. auto1 ajaa kolmesta kaistasta vasenta kaistaa ja isoauto2 on edessä kääntymässä vasemmalle peittäen näkyvyyden ja takanatuleva suoraan menevä auto1 vaihtaa keskikaistalle ja törmää risteyksessä vastakkaisesta suunnasta vasemmalle kääntyvään auto3:een.
Vaikka Venäjällä on rikas kulttuuri niin liikennekulttuurista siellä ei voi samaa sanoa ikävä kyllä.Tuossa on hyvä esimerkki ettei monen venäläisen aivot pysty tajuamaan sellaisen olemassaoloa mitä ei näe. Vasemmalle kääntyvä 3 on hyvin tyytyväinen itseensä huomattuaan ratkaisseensa ongelman, että voi kääntyä samaan aikaan näkyvän kuorkin 2 kanssa vasemmalle.
Mutta kapasiteetti ei riitä hahmottamaan kokonaistilannetta ja mahdollisuuksia.
Minun määrittelyssä se on aivovaurio.
***
En usko, että niissä videoissa on kovinkaan paljon vodkan osaa vaan tämä edelläoleva. - en.tiiä
KODK kirjoitti:
Tuossa on hyvä esimerkki ettei monen venäläisen aivot pysty tajuamaan sellaisen olemassaoloa mitä ei näe. Vasemmalle kääntyvä 3 on hyvin tyytyväinen itseensä huomattuaan ratkaisseensa ongelman, että voi kääntyä samaan aikaan näkyvän kuorkin 2 kanssa vasemmalle.
Mutta kapasiteetti ei riitä hahmottamaan kokonaistilannetta ja mahdollisuuksia.
Minun määrittelyssä se on aivovaurio.
***
En usko, että niissä videoissa on kovinkaan paljon vodkan osaa vaan tämä edelläoleva.Liikennejärjestelyt, kun on Venäjällä mitä on ja ajetaan sen mukaan miten sattuu niin tuskin se pitkään jatkunut ajotyyli/tottumus sitten hetkessäkään Suomen puolella paljon muuttuu.
- Maansa.myynyt
Johan Bäckman todistaa pian, että onnettomuudet johtuivat suomalaisten venäläisvastaisuudesta.
- kysyvä.ei.eksy
Varoitus vaarallisesta ajokelistä
Ilmatieteen laitos varoittaa vaarallisesta ajokelistä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa. Lisäksi ajokeli saattaa olla vaarallinen Satakunnassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa.
Saako ajo nopeuttaan pudottaa vaarallisen ajokelin johdosta, vai onko ihan pakko suosia liikenne kulttuurin mukaista ajotapaa, ettei saa koskaan eikä missään tilanteessa olla nopeampien kuskien tien tukkona ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949257Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki574826Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414511Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532833Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641232Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota431211Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691154