JA TAPAHTUU NÄINÄ PÄIVINÄ
Näinä päivinä aletaan koota ryhmittymiä, ihmisiä, ajattelevia yksilöitä, esiteltäväksi lehtien sivuilla ja muussa paikallisessa mediassa. Heidän halunsa tulla kansan edustajiksi on kova. Vai oliko se nimitys kansanedustaja. Nimike on sivu seikka, mutta kaikki haluavat vain juuri meidän, vähäväkisten parasta. Rikkaista ei kukaan puhu mitään. He jaksavat odottaa. Saavutettuja etujahan ei leikata. Puolustetaan nyt tätä omaa kallista kotimaakuntaa.
Konklaavit istuvat. Halukkaat ehdokkaat ilmoittavat sirkeinsilmin paikallisille konklaaveille halunsa tulla vaaleissa äänestäjien arvioitaviksi. Kaikki halukkaat tahtovat innosta puhkuen päästä istumaan tuohon korskeaan, pääkirkon punatiiliseen pytinkiin neljäksi vuodeksi . Anteeksi, ei istumaan, vaan päättämään juuri hänen kotimaakuntaansa koskevista tärkeistä asioista. Kuten siitä, tarvitaanko kotikaupungissa käräjäoikeutta vai siirretäänkö se kenties suurempaan keskuskaupunkiin. Anteeksi taas. Asiahan päätettiin jo aiemmin, käräjäoikeutta ei kotikaupungissa tarvita. Sille on turha enää ajatuksia uhrata. Saatiin yöjuna. Ajellaan sillä keskuskaupunkiin ja pidetään oikeuden istunnot junan ravintolassa. Huomioitavaa tässä on se. Jos puolustat oman asuinpaikkasi etuisuuksia ajaudut polittiseen tyhjiöön. Siis vaihde käännetään kohti sivuraidetta. Sieltä sivuraiteelta ei enää saavu kultainen pendoliino kera ministerisalkun vaikuttajaa noutamaan.
Kaikesta huolimatta halukkaita riittää pistämään arvomaailmansa, rahansa ja jopa oman ihmisyytensä likoon päästäkseen tuonne päättäjien linnakkeeseen. Konklaavi tutkii, kääntää ja vääntää. Ehdokkaita on useita. Paikallisesti suosittu ehdokas pudotetaan pois, koska uskotaan, ettei hänen rahansa riitä kiertelemään ja mainostamaan kyky puolueen edistyksellistä, isoja keskuksia suosivaa politiikkaa. Liian köyhä edustaman maakuntaa. Joku toinen huomaakin ennen valintatilaisuutta uskonnolliset tilaisuudet aivan mahdottoman juhlaviksi, vaikka ne ovat olleet vuosia hänelle yhdentekeviä. Luovutaan periaatteista jo varmuudeksi. Sitten nuori , joka on jo noussut paikallisesti korkealle. Ei hän tiedä eikä osaa. Hänen valintansa ehdokkaaksi on mahdoton ajatus. Me vanhat edustajat, kaiken kokeneet, pystymme siihen mihin ei kukaan aikaisemmin ole pystynyt.
Entäs kun koittaa hetki jolloin astut pääkallonpaikalla eduskuntatyhmän kokoukseen. Ennen vaaleja julkaistuista lehtikirjoituksista päätellen yrität innokkaasti puolustaa maakunnan etuja. Koko eduskuntaryhmä kuuntelee käsiposkella vuodatustasi siihen saakka kunnes IsoPomo lukee madonluvut. Luovut ajatuksistasi ja painat seuraavassa kokouksessa juuri sitä nappia mitä IsoPomo käski.” InterCity vie InterCity tuo PikkuPomon Helsinkiin IsonPomon luo.” (lainaus Mikko Perkoila)
Kun näitä asioita vatvoo mielessään ei voi välttyä ajatukselta, onko menossa suuren kotimaisen draamaelokuvan traileri, josta sitten muodostuu koko kansan nelivuotinen näytelmä. Monessa mielessä kalliimpi kuin yksikään kotimainen elokuva.
Näinä päivinä aletaan koota ryhmittymiä, ihmisiä, ajattelevia yksilöitä, esiteltäväksi lehtien sivuilla ja muussa paikallisessa mediassa. Heidän halunsa tulla kansan edustajiksi on kova. Vai oliko se nimitys kansanedustaja. Nimike on sivu seikka, mutta kaikki haluavat vain juuri meidän, vähäväkisten parasta. Rikkaista ei kukaan puhu mitään. He jaksavat odottaa. Saavutettuja etujahan ei leikata. Puolustetaan nyt tätä omaa kallista kotimaakuntaa.
Konklaavit istuvat. Halukkaat ehdokkaat ilmoittavat sirkeinsilmin paikallisille konklaaveille halunsa tulla vaaleissa äänestäjien arvioitaviksi. Kaikki halukkaat tahtovat innosta puhkuen päästä istumaan tuohon korskeaan, pääkirkon punatiiliseen pytinkiin neljäksi vuodeksi . Anteeksi, ei istumaan, vaan päättämään juuri hänen kotimaakuntaansa koskevista tärkeistä asioista. Kuten siitä, tarvitaanko kotikaupungissa käräjäoikeutta vai siirretäänkö se kenties suurempaan keskuskaupunkiin. Anteeksi taas. Asiahan päätettiin jo aiemmin, käräjäoikeutta ei kotikaupungissa tarvita. Sille on turha enää ajatuksia uhrata. Saatiin yöjuna. Ajellaan sillä keskuskaupunkiin ja pidetään oikeuden istunnot junan ravintolassa. Huomioitavaa tässä on se. Jos puolustat oman asuinpaikkasi etuisuuksia ajaudut polittiseen tyhjiöön. Siis vaihde käännetään kohti sivuraidetta. Sieltä sivuraiteelta ei enää saavu kultainen pendoliino kera ministerisalkun vaikuttajaa noutamaan.
Kaikesta huolimatta halukkaita riittää pistämään arvomaailmansa, rahansa ja jopa oman ihmisyytensä likoon päästäkseen tuonne päättäjien linnakkeeseen. Konklaavi tutkii, kääntää ja vääntää. Ehdokkaita on useita. Paikallisesti suosittu ehdokas pudotetaan pois, koska uskotaan, ettei hänen rahansa riitä kiertelemään ja mainostamaan kyky puolueen edistyksellistä, isoja keskuksia suosivaa politiikkaa. Liian köyhä edustaman maakuntaa. Joku toinen huomaakin ennen valintatilaisuutta uskonnolliset tilaisuudet aivan mahdottoman juhlaviksi, vaikka ne ovat olleet vuosia hänelle yhdentekeviä. Luovutaan periaatteista jo varmuudeksi. Sitten nuori , joka on jo noussut paikallisesti korkealle. Ei hän tiedä eikä osaa. Hänen valintansa ehdokkaaksi on mahdoton ajatus. Me vanhat edustajat, kaiken kokeneet, pystymme siihen mihin ei kukaan aikaisemmin ole pystynyt.
Entäs kun koittaa hetki jolloin astut pääkallonpaikalla eduskuntatyhmän kokoukseen. Ennen vaaleja julkaistuista lehtikirjoituksista päätellen yrität innokkaasti puolustaa maakunnan etuja. Koko eduskuntaryhmä kuuntelee käsiposkella vuodatustasi siihen saakka kunnes IsoPomo lukee madonluvut. Luovut ajatuksistasi ja painat seuraavassa kokouksessa juuri sitä nappia mitä IsoPomo käski.” InterCity vie InterCity tuo PikkuPomon Helsinkiin IsonPomon luo.” (lainaus Mikko Perkoila)
Kun näitä asioita vatvoo mielessään ei voi välttyä ajatukselta, onko menossa suuren kotimaisen draamaelokuvan traileri, josta sitten muodostuu koko kansan nelivuotinen näytelmä. Monessa mielessä kalliimpi kuin yksikään kotimainen elokuva.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.