TV:n aamu-uutisissa juuri kerrottiin, että YLE:n kyselyn perusteella perussuomalaisten kannatus on noussut yli kahdella prosentilla. Näyttää siltä, että taas ollaan menossa uuden jytkyn suuntaan. Nyt jytky ei ole tulossa Soinille.
Perussuomalaisten kannatus lähtenyt nousuun
Gädddasta
4058
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Todellinen+luku+kannatuksessa+on+jo+20%.
Ihmisten muisti tuntuu olevan lyhyt. Onko yhtään asiaa, jossa persut ei olis pettänyt äänestäjiä. Ja matuja tuli Suomeen melkein 40 000 kun persut oli hallituksessa. Yksikään persu ei uskaltanut vastustaa maahantunkeutumista kun pelkäs että lentää hallituksesta=eduskunnan hillotolpalta.
Älä syytä jatkuvasti perussuomalaisia tuosta matuvyörystä. Situt jo perussuomalaisina pettivät perussuomalaiset äänestäjät, ja saivat kannatuksen alas heti kun tekivät hallituskompromissin. Olisi jo silloin neuvotteluissa pitänyt olla niin tiukkana, ettei tuollaista vyöryä olisi päässyt syntymään. Sitten vielä ei noudatettu sitäkään vähää, jotka oli sovittu hallitusneuvotteluissa. Lupailtiin vain olla napinpainajia kokoomukselle ja keskustalle.
Persuehdokas yrittää nostattaa takinkääntäjien suosiota;) TURHAAN..Aivan Turhaan!!
Kuten se malmin kentän "vähäosaisten" lentäjien väkipakolla suosiminenkin!
Kyllä vaan ihmettelen jos PS ei olisi peräti vaalivoittaja. Tässä on nyt niin monia asioita ollut jossa PS on ollut oikeassa. Mutta kuitenkin pelkään sitä että ihmismuisti on liian lyhyt.
Kyllä+korruptio+pitää+huolen+siitä+ettei+PS+voita+vaaleissa.+Vaikka+kannatus+olisi+62%:a+niin+ei+ihmisten+anneta+äänestää+"väärin".
Näennäiset+vaalit+ja+muka+demokratiaa.
Samat+naamat+jatkaa+äänestää+ketä+vaan..
Sori+vaan.+Usko+mennyt+Suomen+päättäjiin+ja+Suomi+on+menetetty+maa.
Kyllä on ylen uutislukijoilla ja haastateltavilla kova peppukipu!
Kovin on lyhyt tosiaan muisti osalla äänestäjiä kune ei muista kuinka persut petti kaikki vaalilupauksensa. Taas kerran mennään samaan populistien halpaan.
Pettäjillä+onkin+nyt+0,5%+kannatus,+käkäkä!
Soini ei ole enää mukana. Perussuomalaiset oli aikaisemmin sama kuin Soini. Takinkääntelijä Soini meni nyt muualle yrittämään tuota "gold digger" asennettaan.
Ilmankso pääpuolueet itkee ettei maahanmuutosta saisi tehdä vaaliteemaa :D
Sitä saa mitä tilaa.
Ylen Aamu-tv:n mukaan Perussuomalaisten kannatuksen nousun syy on maahanmuuttajien rikosepäilyjen uutisointi.
Siis uutisointi. Nähtävästi maturikoksista ei saisi hiiskuakaan.
Tämä onkin kummallista koska YLE ei niistä juuri ole uutisoinut,v arsinkaan näyttävästi :D
Vajakki YLEN mukaan rikollisia pitää saada lisää eikä niitä saa tuomita rikoksista.
Nyt+on+mediakin+ruvennut+palaamaan+lähemmäs+oikeata+totuutta,+perussuomalaisten+kannatus+%+nousu+ei+tullut+minulle+yllätyksenä,+vaan+pikemminkin+jälki+uutisena,+hieno+homma.
Uusia raiskaus tapauksia ei julkisteta YLE:ssä, koska ne on "vaalimanipulointia".
Mutta mitä se raiskausten piilottaminen sitten on. ?......"vaalimanipulointia" kokoomuksen, kepun, vihreiden ja demareiden piikkiin.
YLE on vihamedia kaikessa oikeassa olleita ihmis- ja poliittisia ryhmiä kohtaan.
Pakolaisten rikosten kertominen tulee median mukaan trollitehtaalta, jolla pyritään vaikuttamaan vaaleihin ja niiden luotettavuuteen. Ankarasta, poliisin ja median harjoittamasta sensuurista huolimatta suomalaisilla on oikeus tietää mitä maassa tapahtuu.
Ylen Annolta veroeurojemme pakkoriisto loputtava!
Seuraavan perussuomalaisvetoisen hallituksen tehtävä!
Suvakkitoimittajalaumat kilometritehtaille!
Varmasti tässä kevään mitaan tulee olemaan propagandaa ja paljon perussuomalaisten rikollisuudesta, rasismista ja kaikesta mahdollisesta mikä ikinä esiin saadaan kaivettua, sillä mikään ei varmasti valtapuoluepiirejä enempää rassaa kuin se, että kansa tulisi äänestämään väärin.
Ja jos niin onnettomasti tulee käymään, että kannatusluvut nousevat samaan tahtiin, kaikesta peittelystä, salailusta ja valehtelusta huolimatta, ei ole mitenkään uutta, että mennään jatkossakin yli siitä, missä aita on matalin, rikkoen jopa omaa lainsääntöä.
Siinä on jo tämän hallituksen toimesta kunnostauduttu, miksi sitä ei voisi jatkaa edelleenkin?
Suomalainen ei äänestä Venäjän tukemia persuSSuomalaisia.
"vihapuhe" lähtee aina persujen suusta ? Vaikka miten muut persuja arvostelevat ja haukkuvat, niin se on vain "mielipiteen vapautta".
Totta ja mikään muu vihapuhe ei olekaan niin toivottavaa, sallittua suorastaan suotavaa kuin persujen haukkuminen, se sataa kaikki matuttajien laariin ja kv-pääomasijoittajien/matu-bisneksen verovapaille panama-tileille.
Kun kannatusluvut jo tässä vaiheessa ovat näin näyttävästi nousseet, on suorastaan mielenkiintoista nähdä, minkälainen "sota" tässä kevään mittaan vielä tullaan näkemään.
Tämä on juuri sitä propagandaa.
Mihin+verrattuna+on+nousua?+Eduskuntavaaleissa+kannatus+oli+17,7%,+nyt+gallup+ennustaa+10,2%.+Eli+kannatuksen+lasku+5,5+%-yksikköä.+
On+tässä+se+lohdutus+persuille,+että+nyt+näyttää+mahdolliselta,+että+vaalien+suurin+häviäjä+onkin+Kepu+eikä+persut.+Nyt+Kepun+lasku+viime+vaaleihin+on+5+%-yksikköä.+Eli+vielä+persut+ovat+suurin+häviäjä,+mutta+Kepu+kirii+rinnalle.
PS.+Huvittavaa,+että+persut+huutavat+kuorossa+miten+gallupit+ovat+vääristeltyjä+eikä+pidä+paikkaansa,+mutta+kun+persuille+tulee+nytkähdys+ylöspäin,+niin+galluppi+kertoo+juuri+tasan+tarkkaan+missä+mennään.
Kun+vaaleissa+PS+kannatus+aina+ollut+6-10%+enemmän+kuin+gallupeissa+ennen+vaaleja,+todellinen+kannatus+on+siis+vähintään+15%
Ei tule jytkyä, mutta ennätys punaiset posket saattavat Halla-aholla hehkua taas, kunhan on käynyt painamassa uuden lehtolapsen alulle.
millaisella paniikilla Soini, Sipilä ja Sauliniinistö runnoivat laittomat hallituskuviot puheenjohtajan vaihtumisen vuoksi. Niin odotettavissa on rikosjohtajilta aika rumaa peliä, jos näyttää siltä että perussuomalaisten suosio nousee vaalien alla liikaa. Nuo kolme ovat jo osoittaneet valehtelukykynsä ja moraalisen elastisuutensa.
En tunne ainoatakaan poliisia tai maanpuolustuksesta leipänsä ansaitsevaa tai evp, joka ei kannattaisi Perussuomalaisia. He eivät kantaansa gallupeissa kerro.
Eipä tähän kauheuteen muuten tule loppua ellei äänestä persuja. On se vähintäänkin viesti että tällainen meno ei vetele. Pikkuhiljaa alkaa vituttamaan hiljaisempaakin miestä.
Pakkohan se on joskus lähteä nousuun tai millään ei ole mitään väliä. Kun puolue ainoana vastustaa maamme tuhoavaa GCM-sopimusta, sen on näyttävä kannatuksen nousuna.
Ongelma on se että maahanmuuton käsittely on jätetty vain persuille.
Joukkoraiskaavat mamut ovat kauhistus.
onpas hyvä uutimen
Persujen Vaalimainonta on täälläkin jo alkanut! Vaan ei kansa niin lyhytmuistista ja tyhmää ole etteikö ymmärtäisi mikä on jutun juoni. Halpamaista !
Halla-aho on luotettava ja linja vakaa. Sitä kaivataankin, oli se hirveää aikaa kun Soini petti omansa ja myi itsensä porvareille. Soinia ja sinisiä vietiin sitten kuin litran mittaa, näyttelevät vaihtoehtoa vaikka ovat korruptoituneita ja ostettuja apupoikia.
Kepun, Kokoomuksen ja SDP:n linja on valitettavasti matumyönteinen ja pedofiilien maahan kuskaamista edistävä. Islam on ongelma, ja tämä ongelma kasvaa ajan myötä yhä suuremmaksi, eivätkä haitat jää lasten tulevaisuuden pilaamiseen ja kantaväestön taloudelliseen kuppaamiseen. Tarvitaan päämäärätietoisia ministereitä jotka torjuvat uhan, eivätkä piiloudu tekosyiden taakse tai tee puolivillaisia ratkaisuja. Halla-ahon kaltaiset miehet pää- ja sisäministerinä olisi avain ongelman ratkaisuun.
Persut eivät halua irti EU:sta. Kansalaispuoluetta äänestän siksi
Kannatus nousee, koska me olemme perussuomalaisia ja emme muuksi muutu.
Me ei haluta haitta maahanmuuttoa, eikä paperittomia tunkeilijoita maahamme.
Tänne on jäänyt somaleja loisimaan, joista vain muutama prosentti on työ elämässä.
Miksi heitä ei olla palautettu.
Me ei olla ulkomaalaisten elättäjiä.
Perussuomalaiset nousuun ja se on hyvä.
Todellinen+luku+kannatuksessa+on+jo+45%
Vastaus ilman sekopäistä jytkypaskaa Sipilälle ja Orpolle, kun maahan oli tullut 100 000 sotilaskarkuria.
Näin siis Halla-aho Facebookissa: "Tein selväksi, että nykyinen hallitusohjelma ja turvapaikkapolitiikka riittävät"