Migrin tilaston mukaan viime vuonna(2018) se hyväksyi peräti 73 000 uutta oleskelulupaa ulkomaalaisille!? Eli se on yli tuplasti enemmän , minkä mamutulva toi maahan vuosien 2015-2016 vaihteessa???
Jotkut tahot kehtaavat kuitenkin väittää, että mamutulva olisi lähes loppunut ja siksi ei kannata äänestää ainoaa tulvaa vähentämään pyrkivää puoluetta? Valta- eli mamutusmediammekin on ollut tarkoituksella hiljaa yhä lisääntyvästä mamutulvasta, jotta PS.n kannatus ei nousisi vaalien alla.
Näin meitä suomalaisia huijataan ja pimitetään, jotta emme puolustaisi sitä tärkeintä asiaa eli Suomemme suomalaisuutta!
Mamutulva vain pahenee!!??
14
203
Vastaukset 14
- olemmeko_typeryksiä
Mamuttajapuolueet ja -poliitikot ovat olevinaan suomalaisten puolella, kun vaativat hieman lisää rahaa ja palveluja kansalaisille?
Tuo 73 000 uutta mamua aiheuttaa veronmaksajille peräti 37 MILJARDIN euron laskun pidemmän päälle norjalaisen arvivaltaisen tutkimuskeskuksen laskelmien mukaan! Siis pelkästään yhden vuoden aikana kerätty lasku!?
Jos kansamme on tosiaan NIIN tyhmää, että menee tuollaiseen huijaukseen, niin Suomen tuleekin tuhoutua...- JoooooooEi
Viimeksi kun Perussuomalaiset oli hallituksessa syksyllä 2015 Suomeen tuli yli 40 000 matua. Maahantuloa ei vastustanut yksikään persu, ei sanoin tai eroamalla hallituksesta.
Eli onko suomalaiset niin tyhmiä, että antaa taas persujen huijata itseään ensi kevään vaaleissa? - vaihtoehtosi_puuttuu
JoooooooEi kirjoitti:
Viimeksi kun Perussuomalaiset oli hallituksessa syksyllä 2015 Suomeen tuli yli 40 000 matua. Maahantuloa ei vastustanut yksikään persu, ei sanoin tai eroamalla hallituksesta.
Eli onko suomalaiset niin tyhmiä, että antaa taas persujen huijata itseään ensi kevään vaaleissa?Niin? No kerropa se VAIHTOEHTO sille hallitukselle? Kokoomuksen mamuttajajohdon johtama punaviherkelta-puolueiden hallitus?
Arvaapa PALJON olisi tullut mamuja, jos Stubbin johtama hallitus olisi ollut vielä vallassa? Moninkertainen määrä!
Silloinen PS oli halvaantunut, koska takinkääntäjä-Soini oli yhä puolueen diktaattorina. On helppo kritisoida, kun ei halua ajatella ja esittää vaihtoehtoa...
- Älkääsanokoväärää
Oletteko tyhmiä vai näyttelettekö ? Tuossa oleskelupaluvussa on kaikki ulkomaiset opiskelijat , ulkolaiset puolisot jotka eivät ole saaneet vielä kans@laisutta ja kaikki jotka ovat täällä tilapäisesti töissä. Sitä en tiedä, miten adoptoitujen lasten kansalaisuus menee, ovatko aluksi oleskeluluvalla ennen kandalaisiiden saamista.ei kannata vouhottaa ja valehdella.
- HerääSuomi
Oletko itse tyhmä vai näytteletkö?!
VAIKKA tuosta karmeasta luvusta vähenettäisiinkin joitain marginaaliryhmiä, on se SILTI valtava!
Sitä paitsi. Kaikki ei-valkoisista maista tuleet "opiskelijat" tulevat tekemään kaikkensa jäädäkseen maahan. Myös ne puolisot ja tilapäisesti töissä olevat. Puhumattakaan adoptoiduista!
Että KUKAKOHAN tässä valehtelee ja vouhottaa, jotta vähättelisi hirveä mautulvaa??? - TotuusSattuuQC
HerääSuomi kirjoitti:
Oletko itse tyhmä vai näytteletkö?!
VAIKKA tuosta karmeasta luvusta vähenettäisiinkin joitain marginaaliryhmiä, on se SILTI valtava!
Sitä paitsi. Kaikki ei-valkoisista maista tuleet "opiskelijat" tulevat tekemään kaikkensa jäädäkseen maahan. Myös ne puolisot ja tilapäisesti töissä olevat. Puhumattakaan adoptoiduista!
Että KUKAKOHAN tässä valehtelee ja vouhottaa, jotta vähättelisi hirveä mautulvaa???"VAIKKA tuosta karmeasta luvusta vähenettäisiinkin joitain marginaaliryhmiä, on se SILTI valtava!"
Mitä ihmeen marginaaliryhmiä? Tajuatko ollenkaan että yleisimmät ulkomaalaiskansallisuudet Suomessa ovat venäläiset ja virolaiset? Yksistään virolaisia on reilusti yli 50.000 ja venäläisiä 30.000. Isoja rymiä ovat myös ruotsalaiset, thaimaalaiset ja kiinalaiset.
Turvapaikanhakijat ovat varsin pieni osa kaikista ulkomaalaisista Suomessa. - ValheSattuuQC
TotuusSattuuQC kirjoitti:
"VAIKKA tuosta karmeasta luvusta vähenettäisiinkin joitain marginaaliryhmiä, on se SILTI valtava!"
Mitä ihmeen marginaaliryhmiä? Tajuatko ollenkaan että yleisimmät ulkomaalaiskansallisuudet Suomessa ovat venäläiset ja virolaiset? Yksistään virolaisia on reilusti yli 50.000 ja venäläisiä 30.000. Isoja rymiä ovat myös ruotsalaiset, thaimaalaiset ja kiinalaiset.
Turvapaikanhakijat ovat varsin pieni osa kaikista ulkomaalaisista Suomessa.VIELÄ saattaa noin olla, mutta kyllä uudet mamut tulevat jo muista maista! Migrin tilasto kertoi viime vuoden tulijoista, ei nykyisestä tilanteesta.
Muuten. Ruotsalaisia ei ole kuin pari tuhatta, mutta "jostain syystä" kotimaahansa palaavat ruotsinsuomalaiset lasketaan nykyisin ruotslaisiksi!?
Ja miksi thaimaalaisia ja kiinalaisia otetaan vastaan, vaikka maat ovat luokiteltu turvallisiksi?
Tätä vauhtia ei kestä kuin pari vuotta, niin turvapaikanhakijat eli laittomat maahantunkeutujat ovat suurempi ryhmä kuin muut mamut yhteensä. - Paradicemme
TotuusSattuuQC kirjoitti:
"VAIKKA tuosta karmeasta luvusta vähenettäisiinkin joitain marginaaliryhmiä, on se SILTI valtava!"
Mitä ihmeen marginaaliryhmiä? Tajuatko ollenkaan että yleisimmät ulkomaalaiskansallisuudet Suomessa ovat venäläiset ja virolaiset? Yksistään virolaisia on reilusti yli 50.000 ja venäläisiä 30.000. Isoja rymiä ovat myös ruotsalaiset, thaimaalaiset ja kiinalaiset.
Turvapaikanhakijat ovat varsin pieni osa kaikista ulkomaalaisista Suomessa."On" on eri asia kuin "haki 2018". Ei Suomeen vuonna 2018 pyrkinyt 50 000 venäläistä. Ne o n tulleet aikoja sitten.
- viherpellettuo
Etkö ole valmis kalifattiin. Ruoskinta ja teloitukset? Jäseniä pätkitään..
- Hohhoijaaa
"Ja miksi thaimaalaisia ja kiinalaisia otetaan vastaan, vaikka maat ovat luokiteltu turvallisiksi?"
Olisiko syynä ihan se, että tulevat opiskelemaan/kautta töihin. Kuinka vajaa persu oikein on? - Persupellet.hehheh
Persujen mamutulva: Kartsalla nähty vilaukselta yx neekkeri...
- mamuttajajunttipelle
En tiedä, missä maaseudun syrjäkylässä sina asut? Mutta tervetuloa vaan katsomaan suuretn kaupunkien lähiöitä!
Kartsalla voit nähdä vilauskelta yhden aidon suomalaisen...
- salakuljetusoyab
Tuodaan,kun bisnes. Rovikat joutuu politiikoille maksaa...
Kyllä nykyisten hallituspuolueiden tulee hätä kun mamu asia on nyt pääaihe vaaleissa. Epäonnistuneet täysin asiassa ja selityksiä tulee. Miwelenkiintoisia vaalikeskusteluja tulossa. Orpo 2015 ollessaan sisäministeri on päävastussa. Toivottavasti turkulaiset muistavat asian äänestyskoppiin mennessä, eikä sitä pölvästiä enää politiikassa nähdä.
Kristittynä en ymmärrä, kun jos me autamme toisiamme, niin silloin myös vastapuoli on kiitollinen ja pyrkii tekemään hyvää vastapalveluksena. Ei niinkuin matut että lisää vaan pitäisi saada.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on161265Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041050Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1661024- 65775
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51741Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y27719Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.51706Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47704- 51659
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee531611Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30607Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20563- 31551
- 74525
- 43523
- 6516
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14505- 44501
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81499