ns. henkimaailma

En usko Jumalaan tai muuhun. Mutta olen kyllä nähnyt elämässäni jos jonkinlaista, olen vakuuttunut ns. henkimaailman olemassa olosta, "yliluonnollisesta" tulee luonnollista kun tiede kehittyy! Aivan kuin esimerkiksi radioaaltoja me emme osaa aistia ilman laitteita, tulevaisuudessa on laitteita joilla myös tähän asti vieraasta tehdään tuttua.
15835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Vieraita asioita selitellään nyt jos minkämoisella pirulaisella ja aaveella, aivankuten ennen vanhaan maanjäristykset olivat jumalten vihaa jne. Yksinkertainen ihminen ajattelee miksi kirjoitan Jumalan isolla, siksi että se on nimi, siksi että viittaan sillä tiettyyn asiaan.

Äänestä
  • "Yksinkertainen ihminen ajattelee miksi kirjoitan Jumalan isolla, siksi että se on nimi, siksi että viittaan sillä tiettyyn asiaan."

    Eiköhän tarkoittamasi nimi ole Jahve.

    Äänestä

  • olen samaa mieltä, mutta uskon, että se ei ole lukijoiden ongelma::)
    Miten lie kirjoittajan laita?

    Äänestä

Entäpä jos tiede ei pystykkään selittämään ja olet väärässä? Jospa elät turhassa toivossa uskoen tieteen kaikkivoipaisuuteen?

Äänestä
  • ei tiede ole "kaikkivoipa", jos se olisi sen ei tarvitsisi kehittyä mihinkään suuntaan.
    Luultavasti on asioita joita tiede ei pysty vielä huomaamaan, ehkä ei ikinä pystykkään...
    mutta omasta mielestäni maailmassa ei ole mitään "yliluonnollista". Kaikki, jopa Jumala toimii luonnonlakien mukaan

    Äänestä

  • Maukka kirjoitti:

    ei tiede ole "kaikkivoipa", jos se olisi sen ei tarvitsisi kehittyä mihinkään suuntaan.
    Luultavasti on asioita joita tiede ei pysty vielä huomaamaan, ehkä ei ikinä pystykkään...
    mutta omasta mielestäni maailmassa ei ole mitään "yliluonnollista". Kaikki, jopa Jumala toimii luonnonlakien mukaan

    >> mutta omasta mielestäni maailmassa ei ole mitään "yliluonnollista". Kaikki, jopa Jumala toimii luonnonlakien mukaan >>

    Valmista tekstiä, ateistin allekirjoitusta vaille !

    Avaaja taitaa puhua tieteiden ja tänään paranormaaleiksi luokiteltavien ilmiöiden välisestä rajasta. Siinäkin olen samaa mieltä, tuskin raja vielä lopullista paikkaansa on löytänyt.
    Varovoinen kuitenkin olisin ennusteluissa. Vaikka moaailmalla useammassa yliopistossa on jopa professuureja paratieteille, ei vain tunnu olevan helppoa todistaa, että mitään 'yliluonnollista' todella tapahtuisi.
    Joutaisi kierrätykseen sekin 1 milj.US$, Joka Randi Foundationin tilillä käyttämättömänä lojuu !!

    Äänestä

  • Farfar kirjoitti:

    [Valmista tekstiä, ateistin allekirjoitusta vaille !]

    pff, eihän ateisti nyt Jumalaan uskoisi missään tilanteessa :)

    Äänestä

  • Maukka kirjoitti:

    [Valmista tekstiä, ateistin allekirjoitusta vaille !]

    pff, eihän ateisti nyt Jumalaan uskoisi missään tilanteessa :)

    >> eihän ateisti nyt Jumalaan uskoisi missään tilanteessa :) >>

    Ei henkilökohtaisesti, ja jos mielipide muuttuu, ei ole enää ateisti.
    Pidän kuitenkin todistettuna juttuna, että hyvin monella uskovalla on jumala. Tämän palstan uskovista useimmat kutsuvat jumalaansa Jumalaksi.

    Äänestä

Multiversumit ovat täynnä elämää myös todella hienojakoisen energian synnyttämänä.

Emme koskaan pysty tällä tasolla ollessamme kehittämään riittävän herkkiä mittalaitteita niiden mittaamiseen.

Sanoit, että yliluonnollisesta tulee luonnollista tieteemme kautta.
Eritasoiset ulottuvaisuudet eivät ole koskaan olleet yliluonnollisia uskontofilosofisessa mielessä.

Äänestä
  • "Multiversumit ovat täynnä elämää myös todella hienojakoisen energian synnyttämänä.

    Emme koskaan pysty tällä tasolla ollessamme kehittämään riittävän herkkiä mittalaitteita niiden mittaamiseen."

    Joten miten sinä tiedät niiden olevan olemassa?

    Usko ei tiedon väärti >;)>

    Äänestä

Yliluonnollisesta tulee luonnollisesti luonnollista kun se rajataan inhimillisin termein ymmärrettäväksi :)

Aivojen toimintaa ei täysin ymmärretä, ja tietoisuuden ja kielen syntyminen on kilpailevien teorioiden kenttää.

Tuntuu vaikealta uskoa henkimaailmaan Ghostbusters-mielessä, mutta jonkinlainen kollektiivinen tietoisuus, luovuuden ja unien lähde, taiteen aiheuttama mielihyvä kenties kumpuavat tietynlaisesta vaihtoehtoisesta maailmasta. Se on osa ihmisen ajattelua mutta silti osa "jotain muuta".

Äänestä
  • Miten tämä systeemi sitten ilmenee? Tämä ns. multiversumi.

    Äänestä

  • >>>mutta jonkinlainen kollektiivinen tietoisuus, luovuuden ja unien lähde, taiteen aiheuttama mielihyvä kenties kumpuavat tietynlaisesta vaihtoehtoisesta maailmasta. Se on osa ihmisen ajattelua mutta silti osa "jotain muuta".

    Äänestä

  • PoterO kirjoitti:

    >>>mutta jonkinlainen kollektiivinen tietoisuus, luovuuden ja unien lähde, taiteen aiheuttama mielihyvä kenties kumpuavat tietynlaisesta vaihtoehtoisesta maailmasta. Se on osa ihmisen ajattelua mutta silti osa "jotain muuta".

    Luonnollistahan se onkin. Ja osa luonnollisista asioista on vaikeasti määriteltäviä. Jostain syystä jotkut haluavat siirtää ne omalakiseen erilliseen maailmaansa.

    Äänestä

  • Rausku kirjoitti:

    Luonnollistahan se onkin. Ja osa luonnollisista asioista on vaikeasti määriteltäviä. Jostain syystä jotkut haluavat siirtää ne omalakiseen erilliseen maailmaansa.

    ...ajattelin asiaa siltä kantilta ettei noita asioita tarvitse ruveta selittelemään ns. henkimaailman jutuilla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ateisti-76 kirjoitti:

En usko Jumalaan tai muuhun. Mutta olen kyllä nähnyt elämässäni jos jonkinlaista, olen vakuuttunut ns. henkimaailman olemassa olosta, "yliluonnollisesta" tulee luonnollista kun tiede kehittyy! Aivan kuin esimerkiksi radioaaltoja me emme osaa aistia ilman laitteita, tulevaisuudessa on laitteita joilla myös tähän asti vieraasta tehdään tuttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu