YLE Tampere

Kerrottakoon täälläkin, että YLElle on juttua tulossa. Kuvassa pääpakana itse vastaamassa kysymyksiin eroakirkosta.fi-palvelusta:

https://www.facebook.com/groups/tavaface/permalink/10156149751598786/
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joulukuun puolivälissä kun YLE julkaisi evl. kirkon ennusteen, 52 000, vuoden 2018 erojen määrästä, laitoin YLE:lle palautetta, että miksi kritiikittä uskotte ja toistatte vuodesta toiseen kirkon ennakkoarvion koko vuoden eroista, kun se perinteisesti on tuhansia eroja alakanttiin.

Vaikea uskoa, että kirkko olisi niin tietämätön, asiantuntematon, eli vaikuttaa tahalliselta vääristelyltä, kirkon eduksi.

Totesin, että miksi ette kysy mieluummin ek.fi:stä vaikkapa J. Mäntysalolta toista arviota erojen määrästä, joka varmasti on lähempänä totuutta, lopullista erolukua, kuin kirkon ilmoittama arvio.

Loppuun laitoin piikin: "Vastuullista journalismia?" (YLE:n käyttämä slogan itsestään, toki ilman minun käyttämääni kysymysmerkki lopussa.)

Nostelen tässä oma häntääni - Josko tämä viestini YLE:lle olisi osaltaan vaikuttanut siihen, että tekivät jutun?

1Äänestä
  • Aloittaja

    Mielenkiintoinen kysymys.

    Ensiksi YLE ei ole periaatteessa samalla tavalla asiakkaiden rahoista elävä kuin vaikkapa Hesari. Epäsuorasti toki senkin tehtävä on palvella yleisöä.

    Miten itse suhtautuisin toimittajana, jos aatteen aktiivit pyytäisivät tekemään vaikkapa jutun Vegaaniliitosta vastineeksi Maitotytön valinnasta kertovaan juttuun, tai pyydettäisiin pasifistien haastattelua sotilasparaatin jälkeen? Ehkä tekisinkin niin, jos sillä saisi laajempaa näkökulmaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jori.mantysalo kirjoitti:

Kerrottakoon täälläkin, että YLElle on juttua tulossa. Kuvassa pääpakana itse vastaamassa kysymyksiin eroakirkosta.fi-palvelusta:

https://www.facebook.com/groups/tavaface/permalink/10156149751598786/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu