Persut mölisee

Niin, persut ovat SMP:n jämä. Smp taas oli kepun poliittinen mölinäpuolue. Mikään ei ole Vennamon ajoista muuttunut kuin nimi.

Eli jos kannatat keskustaa, kannatat persuja sekä toisinpäin.

Kannatuksen perusteella joka 5:s ihminen on maanviljeliä.

Nuoriso tuskin muistaa Vennamoa. Ei edes Kepun lesta-ahoa joka räjäytti ulkomaanvelan.

Ehei. Rauhanyhdistyksen maallikkosaarnaajat laittavat kaiken vasemmiston syyksi.

Ja aivopestyt tolllot muna pystyssä komppaavat.

LESTAT =IDIOOTTEJA
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Asiaa kirjoitat.

Äänestä

Suomen sai lamaan demarit Koivisto ja Lama-Liikanen typerällä talouspolitiikalla. Aho joutui pesänselvittäjäksi, aivan kuin Sipilän nyt. Kunnia heille.
Vasemmiston kannatuksen perusteella joka neljäs suomalainen on typerä. Onneksi ei ole enemmän yksisilmäisiä.

Äänestä
  • Pääministerinä oli ennen lamaa kokoomus Holkeri joka sössi talouden vapauttamalla rahamarkkinat kertarysäyksellä ja seurauksena lama. Kepu Aho syvensi lamaa rikkaita pääomapiirejä suosivalla vuoden 1993 verouudistuksella ja valtionvelka alkoi kasvaa exponentiaalisesti koska valtion verotulot vähenivät kepu Ahon ennestäänkin rikkaille lappamien verohelpotusten takia pääomatuloverouudistuksen livulla.

    1Äänestä

  • nxir kirjoitti:

    Pääministerinä oli ennen lamaa kokoomus Holkeri joka sössi talouden vapauttamalla rahamarkkinat kertarysäyksellä ja seurauksena lama. Kepu Aho syvensi lamaa rikkaita pääomapiirejä suosivalla vuoden 1993 verouudistuksella ja valtionvelka alkoi kasvaa exponentiaalisesti koska valtion verotulot vähenivät kepu Ahon ennestäänkin rikkaille lappamien verohelpotusten takia pääomatuloverouudistuksen livulla.

    Holkeri sai presitentti Koivistolta tehtäväksi purkaa valuuttasäännöstelyn, jotta demarit pääsevät hallitukseen. Siis Koivisto nimitti hallitustunnustelijaksi Koiviston.

    Koivisto oli pankkivaltuuskunnan puheenjohtaja. Aho oli suoraan Koiviston ja demareitten ottopoika ja suosikki.

    1Äänestä

  • löitkätesipaskaan kirjoitti:

    Pujahti virhe, siis Koivisto nimitti hallitustunnustelijaksi Holkerin.

    Asian selittää se että Koivisto oli oikeistodemari eli piilokokoomuslainen kuten nyt jo politiikasta eläköitynyt Lipponen joka nykyään on kokoomuslainen liikemies.

    1Äänestä

  • ettäpäsilleen kirjoitti:

    Pujahti virhe, siis Koivisto nimitti hallitustunnustelijaksi Holkerin.

    Koivisto olikin oikeistodemari eli piilokokoomuslainen ja ennenkaikkea pankkimies kuten aikalaisensa Postipankin johtajan ollut Seppo Lindblom.

    Äänestä

  • löitkätesipaskaan kirjoitti:

    Holkeri sai presitentti Koivistolta tehtäväksi purkaa valuuttasäännöstelyn, jotta demarit pääsevät hallitukseen. Siis Koivisto nimitti hallitustunnustelijaksi Koiviston.

    Koivisto oli pankkivaltuuskunnan puheenjohtaja. Aho oli suoraan Koiviston ja demareitten ottopoika ja suosikki.

    Annapa linkki "tietoosi", muutoin huuhaata.

    Äänestä

  • dfje kirjoitti:

    Annapa linkki "tietoosi", muutoin huuhaata.

    Linkki löytyy Pentti Kourin kirjasta, lue se !

    Äänestä

Nähtiinhän se jo ettei persuista ollut hallituspuolueeksi ja Suomen peräsimeen. Keskenään riitelyksi se heti meni ja puolue mureni paineessa kahteen toisiaan vihaavaan osaan.

Äänestä
  • Asiaa kirjoitat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TimoSimilä kirjoitti:

Niin, persut ovat SMP:n jämä. Smp taas oli kepun poliittinen mölinäpuolue. Mikään ei ole Vennamon ajoista muuttunut kuin nimi.

Eli jos kannatat keskustaa, kannatat persuja sekä toisinpäin.

Kannatuksen perusteella joka 5:s ihminen on maanviljeliä.

Nuoriso tuskin muistaa Vennamoa. Ei edes Kepun lesta-ahoa joka räjäytti ulkomaanvelan.

Ehei. Rauhanyhdistyksen maallikkosaarnaajat laittavat kaiken vasemmiston syyksi.

Ja aivopestyt tolllot muna pystyssä komppaavat.

LESTAT =IDIOOTTEJA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu