Sipilän työttömyystilastot ovat valhetta. Työllisiksi laskettava ainoastaan heidät jotka saavat oikeata palkkaa työstään.
Sipilän tilastoissa on laskettu työssä olijoiksi kaikki tunti viikossa työntekijätkin.
Kuinka kauan tuota valehtelevaa hyeenaa pitää sietää ja vielä pääministerinä.
Työttömyystilastot valhetta
27
<50
Vastaukset
- TörkeätäOn
Työtön yritetään laittaa kuntouttavaan työtoimintaan kiristämällä karenssilla ja perusturvaa leikkaamalla, näin tehdään terveille työkuntoisille ihmisille.
Samalla henkilö kuuluu aikuissosiaalityön piiriin, eli on jonkinasteinen holhottava.
Tämä alkaa olla äärimmäistä vittuilua ja kavoille syljeksintää, kun nyt vielä muistetaan että työpaikkapula ei ole työttömän syytä.
Toiminta hallituksen taholta on kuin suoraan jostain mielisairaalaelokuvasta.- faktaa
Jokainen on oman onnensa seppä.
- gfhdjghkhjk
Sanopa muuta. Ja samalla, kun tervettä ihmistä yritetään saada näyttämään sosiaalitantan holhokilta, hänet tilastoissa lasketaan työssäkäyväksi, jos hänellä on tunti viikossa jotain hommaa, josta ei ole mitään rahallista hyötyä.
Sosionomilla ei ole valtuuksia määritellä tervettä ihmistä holhoukseen. Vähintään kirjallinen viranomaispäätös on vaadittaessa annettava, ja sen antamiseen ei sosionomilla ole valtuuksia eikä pätevyyttä. Pakolla kiristetty 'sopimus' ei ole pätevä. - frihqw
faktaa kirjoitti:
Jokainen on oman onnensa seppä.
Sanoo palastan vakio kokoomustrollaaja.
- oyqw
gfhdjghkhjk kirjoitti:
Sanopa muuta. Ja samalla, kun tervettä ihmistä yritetään saada näyttämään sosiaalitantan holhokilta, hänet tilastoissa lasketaan työssäkäyväksi, jos hänellä on tunti viikossa jotain hommaa, josta ei ole mitään rahallista hyötyä.
Sosionomilla ei ole valtuuksia määritellä tervettä ihmistä holhoukseen. Vähintään kirjallinen viranomaispäätös on vaadittaessa annettava, ja sen antamiseen ei sosionomilla ole valtuuksia eikä pätevyyttä. Pakolla kiristetty 'sopimus' ei ole pätevä.Asiaa kirjoitat.
- Köyryngän_Jougahainen
Oliko sen elokuvan nimi Yksi lensi yli Sinisten pesän?
Ja miksi Köyryngän ohitustie rakennettiin, joka kiertää yli 200 kilometriä Köyryngän keskustan? - faktoja_vaihteeksi
Kuntoutujat ja muut eivät ole työllisten luvussa mukana.
Valitettavaa että kansainvälisesti on sovittu tunnin viikossa merkitsevän "työssäoloa" mutta jatkoksi todettava näiden lukumäärä ja merkitys varsin pieneksi
Syksyllä tutlittaessa oli 100 000 uudesta työpaikasta 85% kokopäivätoimia- wnre
Älä valehtele koska 9 euron kuntouttavassa työtoiminnassa olevat lasketaan työllisiin.
- mediahuijaa
Media ei ole uutisoinut 100 000 uuden työllisen laskukaavaa. Pääministeri ja valtiovarainministeri ovat saaneet lasketella lukujaan median kyseenalaistamatta niitä. Hyvään lehtimiestapaan kuuluu lähteiden ilmoittaminen ja lähdetietojen tarkistaminen.
- njdbhfj
wnre kirjoitti:
Älä valehtele koska 9 euron kuntouttavassa työtoiminnassa olevat lasketaan työllisiin.
Laajasta työttömyydestä on omat tilastonsa, helposti saatavilla. Aivan avoimesti on kerrottu työvoimapoliittisissa toimenpiteissä olevien määrä.
- djuer
njdbhfj kirjoitti:
Laajasta työttömyydestä on omat tilastonsa, helposti saatavilla. Aivan avoimesti on kerrottu työvoimapoliittisissa toimenpiteissä olevien määrä.
Ja ne ovat mukana Suomen korkeissa työttömyysluvuissa.
- 875385
Sipilän hallituksella ei ole omia tilastoja. Niitä laativat muut, yleensä kansainvälisten kriteerien mukaan. Mutta saat sinä laatia ihan vapaasti omasi.
- odmw
Sipilän hallituksen rankasti kaunistellut työttömyystilastot laatii Tilastokusetuskeskus Helsingissä.
- 0taKoulutusta
Nythän on lisätty raskaalla kädellä aikuiskoulutuksia, kymmeniä tuhansia 40 vätyksiä siivotaan pois kortistosta. Toivottomat tapaukset höpöhöpö-koulutetaan "uuteen" ammattiin. Pääasia, että tilastot saadaan Sipilän hallituksen ajaksi näyttämään paremmilta, voidaan paukutella henkseleitä hallituksen saunassa vielä 20v päästäkin.
Pätemättömiä lähäreitä ja hitsareita tulee kuin liukuhihnalta, kortistoon takaisin.- tgojd
Näin se menee.
- Totuus123
En ymmärrä miksi opiskelija joka osa-aikatyötä tekee opintojen ohessa lasketaan työlliseksi. Työlliseksi pitäisi mielestäni laskea pelkästään henkilö joka tekee vain työtä.
- fhdwe
Nimenomaan näin.
- komukantilastot
Mielipuoli komukkapummi keksii taas omia tilastojaan. Työllisyystilastot on tehty iät ajat samalla tavalla.
- ierx
Tilastokusetuskeskuksen työttömyystilastot ovat siistittyjä koska kepu Siplän hallitus tilaa ne.
Komukat kokoomuspersulla on housuissaan. - vanhavitsi
ierx kirjoitti:
Tilastokusetuskeskuksen työttömyystilastot ovat siistittyjä koska kepu Siplän hallitus tilaa ne.
Komukat kokoomuspersulla on housuissaan.Samalla tavalla ne on "siistitty" jo vuosikaudet. Turha siitä on itkua vääntää.
- krjwe
vanhavitsi kirjoitti:
Samalla tavalla ne on "siistitty" jo vuosikaudet. Turha siitä on itkua vääntää.
Ei näin räkeästi kuin kepu Sipilän porvarihallituksena aikana.
- Nenukkuudelle
Just, sähköt on jo siirrossa, vain elimiä puuttuu vielä...
- Hahhhhhhhhh
Joku heittää, työttömyys prosentti 6,6% työvoimasta ja työttömiä on yli 400000. Sen mukaan suomessa on n.6,5 miljoonaa työikäistä. Toinen valhe 100-73,5=6,6
- KaskulaavaOppiNatsaan
Työlliseksi pitäisi laskea henkilö joka, pärjää palkallaan ilman perusturvaa.
Kaikki muu on vittuilua ja tilastojen väärentämistä.- diue
Fakta.
- Aktiivilangallaelämään
Huh, keksiskö joku siirtosulakkeen...
- muualla
Yritykset potkii toisesta päästä ulos normityöntekijät ja ottaa toisesta sisään ilmaiset orjat.
Paljonko työttömyyskorvausmenot ovat laskeneet tuon muka työllistymisen ansiosta? Niidenhän olisi pitänyt pudota himasti jos oikeisiin töihin on palkattu noin runsaasti tekijöitä. Kuka valehtelee?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1876698- 352403
- 1872139
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101413Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1181393- 731097
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241057Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,301035Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44961Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke13936