Nyt kait otatte huomioon erään olosuhteiden lainalaisuuden?
Mistä otetaan rahat kiinteistön ylläpitoon?
Millä komeus pysyy elinvoimaisena, huollettuna, sisältötuotantoon panostavana, monipuolisena ja rikkaana kullttuuri-ja liikuntakehtona?
On hyvin helppoa haluta, olla mukana, sanoa kyllä tarvitsemme ja kyllä tilat ovat tarpeelliset.
Se on liian huttua, liian näppärää, liian lupaavaa ollakseen vastuullista haluamista.
No rakentamiseen kuulemma löytyy pätäkkää ja puuhaan on kiinnitetty aiemman paikkallisen välttämättömän vetovoimatekijän ykköskasvo.
Aivan, ainakin kirjaston saamiseksi takaisin keskustan alueelle, pois sekavan etäisyyden ja vielä sekavamman väistötilaratkaisun keskeltä. Kuolemanhaju siellä nykyisessä tilassa on, hyi sentään, sellaisen kuoleman haju, mikä syntyy jonkin johonkin unohtamisesta.
Itse asiaan, eli siihen kun toimintaa on jo uusien hulppeiden seinein sisällä ja kuluttajat, asiakkaat, käyttäjät täydessä valmiudessa.? Niin, miten sinne kehitetään itsensä ylläpitämää ja vähän tilillekin jäävää "käyttörahaa". ? Ettei käy, kuten on käynyt Täydenkuun tanssit festarille, marginaalikävijätapahtuma syö joka vuosi enemmän kun tienaa, monioimihalli, yhtiö jonka toiminta kuivui siihen, että se myi liian kauan ns. ilmanaikasia tunteja ja lopulta koko unelman, ideansaja pytingin veronmaksajien ylläpitoon. Lieneekö yhtiö jo ajettu uinumaan?
No, nuo esimerkkinä, huonoina sellaisina, joten HALOO kulttuuritilan intohimoiset vaatijat, NYT SKARPPINA! kaikki sitä halajavat järjestöt, seurat, yhdistykset, kaikilta vapaa-ajan osa-alueilta,.(lukuunottamatta kirjaston osaa, sillä sehän on veronmaksajien varoin kuuluvaa ylläpitoa ja yleissivistyksen tarve)
ENNEN KUIN HALUATTE ETEENPÄIN, perustakaa kulttuuriosuuskunta, tai vapaa-ajan palveluyhtiö, joka on oikeasti satsaamassa sisältöön rahaa, perii siitä hintaa, ja tuottaa monipuolisesti niin liikunnan kuin taiteen alata esityksiä, tilaisuuksia ja hallinnoi ko. tilan neliöitä niiltä osin vastuullisesti, voittoa hinkuamatta, mutta kuitenkin kannatellen itse talon virkistävää henkeä.
Ettei käy, kuten minituissa esimerkkitapauksissa kävi.
Helppoheikkinä on hauskaa tilata, hilpeää saada tilaus toteen, mutta siihen lysti lopahtaa...KUKA kaiken maksaa ja jos maksajakin on luvattu, niin kauako kuihtuvan kunnan hartiat kestävät kurmuutusta?
Mistä otetaan rahat kiinteistön ylläpitoon?
Millä komeus pysyy elinvoimaisena, huollettuna, sisältötuotantoon panostavana, monipuolisena ja rikkaana kullttuuri-ja liikuntakehtona?
On hyvin helppoa haluta, olla mukana, sanoa kyllä tarvitsemme ja kyllä tilat ovat tarpeelliset.
Se on liian huttua, liian näppärää, liian lupaavaa ollakseen vastuullista haluamista.
No rakentamiseen kuulemma löytyy pätäkkää ja puuhaan on kiinnitetty aiemman paikkallisen välttämättömän vetovoimatekijän ykköskasvo.
Aivan, ainakin kirjaston saamiseksi takaisin keskustan alueelle, pois sekavan etäisyyden ja vielä sekavamman väistötilaratkaisun keskeltä. Kuolemanhaju siellä nykyisessä tilassa on, hyi sentään, sellaisen kuoleman haju, mikä syntyy jonkin johonkin unohtamisesta.
Itse asiaan, eli siihen kun toimintaa on jo uusien hulppeiden seinein sisällä ja kuluttajat, asiakkaat, käyttäjät täydessä valmiudessa.? Niin, miten sinne kehitetään itsensä ylläpitämää ja vähän tilillekin jäävää "käyttörahaa". ? Ettei käy, kuten on käynyt Täydenkuun tanssit festarille, marginaalikävijätapahtuma syö joka vuosi enemmän kun tienaa, monioimihalli, yhtiö jonka toiminta kuivui siihen, että se myi liian kauan ns. ilmanaikasia tunteja ja lopulta koko unelman, ideansaja pytingin veronmaksajien ylläpitoon. Lieneekö yhtiö jo ajettu uinumaan?
No, nuo esimerkkinä, huonoina sellaisina, joten HALOO kulttuuritilan intohimoiset vaatijat, NYT SKARPPINA! kaikki sitä halajavat järjestöt, seurat, yhdistykset, kaikilta vapaa-ajan osa-alueilta,.(lukuunottamatta kirjaston osaa, sillä sehän on veronmaksajien varoin kuuluvaa ylläpitoa ja yleissivistyksen tarve)
ENNEN KUIN HALUATTE ETEENPÄIN, perustakaa kulttuuriosuuskunta, tai vapaa-ajan palveluyhtiö, joka on oikeasti satsaamassa sisältöön rahaa, perii siitä hintaa, ja tuottaa monipuolisesti niin liikunnan kuin taiteen alata esityksiä, tilaisuuksia ja hallinnoi ko. tilan neliöitä niiltä osin vastuullisesti, voittoa hinkuamatta, mutta kuitenkin kannatellen itse talon virkistävää henkeä.
Ettei käy, kuten minituissa esimerkkitapauksissa kävi.
Helppoheikkinä on hauskaa tilata, hilpeää saada tilaus toteen, mutta siihen lysti lopahtaa...KUKA kaiken maksaa ja jos maksajakin on luvattu, niin kauako kuihtuvan kunnan hartiat kestävät kurmuutusta?
Vastaukset 74
Vanhimmat
Et sitten valaise Pohdintalo asiaa? Ei tarvita "kymmenettä urheilumakasiiniakaan." Noita tönöjä on kunta puolillaan. Kirjaston kohtalo harmittaa, että teollisuusalueella, uskomatonta, mutta totta!
Pitää El Ekille olla hydraulisesti nousevat katsomot ja pehmeät lattiat.Kimmolle,Paavolle ja Hiihtelijä Kaketeamille uusi uljas Pohdin Talo.Sivukoulujen sulut päälle ja pienet koululaiset mieron päälle,tienpäälle Tenupiilin kyytiin.Makso mitä makso!Kepulaisille leipää ja sirkushuveja.Tikkalanmäen herrojen märkä päiväuni toteutuu ja pitäjän väkimäärä laskee alle 5000asukkaan ja sitten v.2021 kunnallisvaaleissa saa valita valtuustoon vain 21 valtuutettua.Näin kepu ottaa Ison Talon Isännän paikan suurimpana puolueena takaisin.Kepuherrat oli kehuneet että ei Pyhäjärvelle tarvita uusia yrityksiä,kun meillä on kaivos ja kun kaivos sulkeutuu,niin meillä on niin paljon eläkeläisiä,ettei enää mitään työpaikkoja tarvita ja näin ollen Pyhäjärvi on resurssiviisas työpaikka omavarainen kunta Suomessa!
Minä en tiedä Pohdin puhkikäytetyistä puhinoista, vain sen mitä paikkaliskorruptoitunut lehti on uutisoinut. Talo on "käyttökiellossa" tanssit tanssittu ja bingon väistösiirrännäisenä Hiisituvalla.
Mutta jos vähänkin ottaa entisestä toteuttamiskaavasta mallia, versus monitoimihalli, lentokenttä, jne..pohti kisuttaa tossunsa sisätilaan, jota se ei itse koskaan kykene hankkimaan muutoin. Tonttihan on jotenkin kuin taivaasta H-paikaksi tipahtanut tilaus.
Joten kiiruulla pohdin tarpeita silmällä pitäen PURKUPAKKO ja lopputuloskin tulee olemaan pakkoynnytettyä, tässä kulttuuritalon paikka.
Voi että se on kuin voisilmä kaurapuuroon, aivan ihana ja otollinen.
Näin se varmaan on, on hankkeelle tilaisuus, motiivi ja teolle tekijät.
Maksajista ei ole vielä selvyyttä.
Suorastaan hedelmällinen yhteistyön jatkumo, tontti tyhjäksi, kalliilla hinnalla myynti kunnalle, ja siitä ajan päästä muuttokuormaa vaan sisälle.. Pohti on puhdas ja vastuunsa kiepauttaen urheiluseura seurtukunnan parhaasta päästä.
Tuleva kylttyyritalo maksaa n. 4...6 miljoona kun siihen laitetaan yhteen rehellisesti kaikki siihen tulevat kustannukset (mm. parkkipaikat jne.)
Käyttökustannuksetvn. 15.000 € / kk.
Mistä maksajat?
Vai olisko oikeasti nyt aika lyödä jarrut päälle ennen kuin ollaan konkurssikypsä kriisikunta?
Eli osa Haapajärven kaupunkia.
Ei muuten laiteta jarruja päälle.Erkki tarvitsee nykytanssille pehmeät lattiat ja hydraulisisesti nousevat katsomot.Nyt pitää tehdä päätökset nopeasti tämän talven aikana,koska vielä saadaan lainaa kun kaivos pyörii.Nopeus on valttia tässä kultturi,kirjasto -ja Pohdin Talo asiassa.Pyhäjärven Seniori väestö tämän asian ratkaisee,koska heitä on enemmistö Pyhäjärvellä.Viisasta vanhuutta pitää arvostaa ja tarjota heille elämyksiä ja Keskustapuoluetta Eläkeliiton kera.Alle 65-vuotiaat ei päätä tätä asiaa,koska tämä on ikäkysymys,jonka kokeneet ratkaisee.
Jaa millähän laskuopilla olet tuon 15000e/kk saanut aikaiseksi? Aika epätoivoista lässytystä, pitäkää vaan leipäluukkunne kiinni, valtuusto on puhunut.
Ihan vt kaup.johtajan esityksestä tuo 15000€/kk.
Uuden rakennuksen käyttökulut n. 10€/neliö kuukaudessa. Arviolta 1500 neliön rakennus tulossa.
Laskeppa siitä?
Huom! Ja Tåmä siis tosiaan on kaupungin oma arvio. :)
Näin meillä säästetään....
180000 euroa vuodessa!!!!!!??????
kaupungintalolla on vahvistamattomien huhujen mukaan pidetty viikolla järjestö ym tapaaminen kaikessa salaisuudessaan. Siellä on vissiin muurattu peruskivi ja sisällec lieriö umpeenhitsattuna, vievät salaisuutensa mukanaan. eikö tekijöitä saada vastuuseen..
Siellä net nyt on ne nimet ja kunkin intressipiirit eli kaikki nämä taustatahot, jotka lähtivät koulujen alasajoon, kirjaston paiskomiseen hevon kuuseen ja jotka ovat kukkoina ja kanoina tunkiolla kiljumassa kullttuuriauditorion valonheittimien loisteessa
MEILLE, MULLE , ME ainakin estraadille, jotka saimme olla niin hyväntekijöitä, että lapsenlapsetkin kiittää patsaalla, elleivät useamalla. Paavolle ainakin ja Jukat jopa Askot, kaikille omannäköisensä pylväsapinapatsas
Ollaan jo osa Haapajärven kaupunkia. Kirjastotoimi kenkättiin ensimmäiseksi haapajärvisille. HÄVETKÄÄ ,TE jotka sen teitte. Joka ainoa kirjanlipare leimattiin ensi töikseen "Haapajärven kirjasto", siitä selvisi omistaja akuunsa . Paljon piti olla käsipareja leimaamassa. Makso mitä makso , ja työvoima maksaa. Kirjastotoimenjohtaja tietty Haapajärveltä, hän käy ohjastamassa täällä "sivukylällä" kirjaston henkilökuntaa, että osaavat työskennellä. Pyhäjärvellä kirjasto oli ennemmin ,kuin Haapajärven kirjasto, tiedoksi näille hävittäjille. Nyt kirjasto on työnnetty unohduksiin teollisuusalueelle. " Pois silmistä, pois mielestä." Semmoinen on Pyhäjärven kulttuuritarjonta. Mitä enää on ? Kysyn tätä sivistyslautakunnalta.
"Kysyn tätä sivistyslautakunnalta."!
Kysy pois, mutta mene pois täältä itkemästä!
Haapajärven kirjasto on vanha, nuhjuinen ja sokkeloinen pieni "ullakkopaikka". Painivat nyt samassa sarjassa. Turhaa vouhkata, kirjastoa tarvitaan. Muusta en tiedä.
Osuuspankin hylkäämä pankkitalo kirjastoksi. OP- Yritys voisi olla paikallisille koronmaksajille suopea sekä lojaali, ja tarjota ko. tiilitalon asevelihintaan uusiokäyttöön.
Mikä tahansa keskustassa oleva paikka on kirjaston arvolle sopivampi, kuin se älynväläyssiirto lumikinosten, autonromujen, kärryjen, häkkyröiden ja romujen ympäröimä "paikka".
Puro ei sitä anna,kun OP tamppoonipankki rakentaa siihen nelilkerroksisen Onnelan.Ois VSHP rakentanut siihen heti suosiolla Kuusvooninkisen tornitalon.
Hyvä ajatus. Paikka on keskustassa niin kuin kirjaston kuuluu ollakin.
Kannatan ajatusta. OP:n tilat kirjastolle. Siinä paras mahdollinen paikka, keskellä kylää, niin kuin kirjaston pitääkin olla. Rakennukseen kerroksia lisää, niin että nouseva katsomo sopisi samaan taloon. Sitä tarvitaan.
Pyhäjärvellä ei ole ainoatakaan juhlasalia, konserteille, teatteri- ja tanssiesityksille. Pyhäjärvi on "tanssipitäjä" , tanssin esittäminen tarvitsee tilat, jäähalli ei ole sopiva juhlasali millekkään esitykselle. Jääkiekon pelaamiseen halli on tehty
Entisen ammattikoulun tilat sopivat hyvin liikuntatiloiksi. Siitäpä Pohti ostamaan tiloja ja saleja liikuntaharrastuksiin.
Hei, sehän on ihan hyvä juttu! Ammattikoulun tilat tanssihötkyilijöille. Siellä voi harrastaa burleskia, heittää häränpyllyä ja maata "kera kavereitten," tyyliin Jorma Uotinen. "Nyt mä heitän hiuka sivuun, mutta menköön."
aloituksesta poimittua ;"ENNEN KUIN HALUATTE ETEENPÄIN, perustakaa kulttuuriosuuskunta, tai vapaa-ajan palveluyhtiö, joka on oikeasti satsaamassa sisältöön rahaa, perii siitä hintaa, ja tuottaa monipuolisesti niin liikunnan kuin taiteen alata esityksiä, tilaisuuksia ja hallinnoi ko. tilan neliöitä niiltä osin vastuullisesti, voittoa hinkuamatta, mutta kuitenkin kannatellen itse talon virkistävää henkeä."
Erittäin vakavasti olen samaa mieltä. paikkakunnalla on kymmeniä eri järjestöjä, yhdistyksiä, seurja ym. jotka voisivat tyhjentää nyt pankkitilill kertyneet varat kulttuuritalon rakentamiseen.
Siis pohjapotti, kun eivät muuta enää tee rahoilla, kuin matkustelevat naapurikuntiin ja maihin nauttimaan viihteestä. Kotiinpäin eurojen pitää jäädä pesäntekoon.
hallinnollisesti perustaisivat, aivan oikein vaikka osuuskunnan, ja alkaisivat yhteistyössä parantaa paikkakunnan tarjontaa eri taitojensa innoittamana.
Liikunta Pehkonen kehui tänään uimahallilla,että kulttuuritalo on tarpeellinen ja että hanke on myötätuulessa.Kun saadaan sivukoulut suljettua ja kirjastokin siirrettiin,niin kulttuuritalo toteutuu varmasti,kehu Pöhkönen.
Yksityinen vallankiihko, esittää mielipiteitään. Suurin osa on täyttä puppua. Tämäntasoisessa kunnassa ei pienet yhdistykset vuole kultaa. Eläkeliitto ilmeisesti pyörittää kunnan piilotuetuilla varoilla ja huuhaa jäsenmäärällä budjettiaan. Tämän ymmärtää tollokin.
Juu räpätään kunnon käyttömaksu,ilmaisporukoita ei sinne tule se on selvää.
Saako "Aitajuoksija" päättää senkin asian?
Vittuun koko kylttyyritalo.
Hihiii, juuri näin aattelin, kun unestani heräsin.
Ei varmaan,sitä virkaa ei tiettävästi ole enää.
kaivokseen kulttuuritilat. kaikin puolin erinomainen paikka. kuin temppeliaukion kirkko.kalliossa.
Pula-ajan hipit ovat pahimpia.
Meinaatko, että tukka jo pois ja hampaat naulassa. Sepalus aina auki, ei kun menox.
tiesihän sen, ettei keskusteluun, pohdiskeluun ja idointiin kirjoittajat suuremmin " alennu". Paljolti kommentointi jää vastanälvintään kirjoittajasta, aihe/asia on valitettavasti suurimmalle viestittelijäporukalle (omintakeisen hallinnon puolustajille) heittokauraa.
Se kertoo karua kieltään myös heidän valtuutetuistaan, kokeneista "asianhoitajistaan". Vahva viesti välittyy siten, ettei keskustelua, vuoropuhelua, mielipiteiden esittämistä, näkökulmien avaamista eri kulmista siis myös täällä kirjoittavien, ei pidetä minkään arvoisena.
Piristystä ja uusia tuulia keskuuteemme. Tälläinen tarkoitushakuisesti aiheutettu anemisuus, mitä tarkoitusta sillä muuta olisi, kuin vallan pitäminen hinnalla millä tahansa?
No, tiedän, tiedän. samaa kaavaa mekin "keskusteluun kykenevät" toistelemme. Miksikö? Ihan siksi, että siitä puhe, mistä on puute, ja siitä muistutamme, mikä meitä muistuttaa!
Säästöihin perustaen tehdyt kaksneuvoset päätökset eivät ole tästä ajasta eikä varsinkaan tulevasta.
-koulujen sulkeminen
-kirjaston siirto
-kulttuuritalon rakennustavoite?
Päättäjillä on ilmeisesti suuria ongelmia erottaa oman rahan, verorahan ja otettavan velan liikkumatila. Säästöt on jo syöty välittömästi ja vieläpä monin kertaisesti !
Väestön kaikkoamista ei pysäytetä miljoonien satsauksella, ei. Siihen ei pystynyt edellinenkäään suursatsaus vetovoimajäähalli.
Siitäkö sitä mallia ottaen toteutuu tavoite, kikyloikkaamalla tuottamattomiin lisäneliöihin. Pidän ko. päätöstensarjaa epäonnistuneena, farssiksi muutuvana kulttuurikuherteluna.
Mielestäni sana "holtittomuus" kuvaa parhaiten v.2018 saavutettua enemmistöratkaisua ja se on liian pelottavaa!
Tuulivoimaloita pystyyn, verotulojahan se tietää..jokaista menetettävää asukasta kohti yksi mylly jauhamaan rahaa! Se on päätöksentekijöiden kädenojennus pyhäjärvisille luonnonystäville ja paikkakuntaa kotinaan vielä pitäville.
Mitä sitä työtä, työpaikkoja, nehän olisivat samalla kulueriä.
Poistoja piikkipaikoilta ja kiireesti, sitä todella kaipaa köyhäksi käynyt paikkakunnan klaani.
Jokaisella on omat murheet ja tutut turinat sen kun jatkuu.
Tuskainen on sinun elämä,aina samaa vinkumista päivästä toiseen.
On kauhiaa, kun joutuu kantamaan kaikkien huolet, ku muut ei tee mittää.
Mitä minä juurikin sanoin, muutama minuutti ja te ikilänkyttäjät, iskette KIRJOITTAJAN kimppuun!
Menikö ihon alle?
Joten , se onsiis faktaa että mitä isompi maha, sitä pienemmät aivot.hhe hhe
Tutkittua tietoa.
Joka on myös kunnan asioissa vuosikausia jatkuneena ja täällä teidän myötä todeksi osoitettua..
Älä välitä noista "länkyttäjistä". Kirjoituksesi ovat mielenkiintoisia, siltä pohjalta, että juttu versoo ajatuksia aivokuoreen enemmän kuin pelkät, tyhjänpäiväiset roskavastaukset. Meillä puuttuu kuntatasolla järkevä vuoropuhelu. Motto on vain; "kaikki minun kuppiin, muusta viis". Tulos on nähtävissä.
"Syntyyvden lasku ja väestömäärän väheneminen vaikuttaa lasten joukkueharrastuksiin: Pyhäjärven juniorikiekkoiluun kaivataan lisää harrastajia
SelännePohjois-Pohjanmaa" 12.1.2019
LUKEKAA myös lehdistöä, tänne PYHÄJÄRVELLE ei tule asiakas/käyttäjäkuntaa mistään!
Valtuuston vastuullinen selkäranka on kuin venyneiden verkkarihousujen kuminauhaa.
Korvavaikusta ja napanöyhtästäkö virkamiesten ja päävaltuutettujen aivot ovat muodostuneet? Ja extraa tuodaan housunpersuuksessa , kun valmistelussa kuuntelette "kokenutta" ?
Se nyt on satavarma, että käyttämänne talousäly on muokattu vastaamaan omaa haavekuvaanne paikkakunnasta, missä on runsaasti tuottamattomia neliöitä tyhjää täynnä!
Taitaa olla sama päässänne?
https://www.selanne-lehti.fi/uutinen/560394
Siinä olisi aito singaali- aurausmerkki ,tehdä täyskäännös hullutteluiissanne.
Ymmärrätekö, mitä tarkoitan, te lisätilojen hamuajat, te umpisuohon matkaajat.
Nykyinen väistäneliötila on kuin huutomerkki väistämättömästä, se on KURJASTO, ei suinkaan kirjasto.
Tässä ketjussa on ehdotus, jota on pidettävä mainiona. Elikkäs se, että OP-tyhjennetty liikerakennus kirjaston käyttöön. On vallan komea ja keskeinen tilarataksiuneen kaikkineen. Ja tulee varmasti edullisemmaksi, kuin satojen uusneliöiden rakentaminen johon kylkiäisenä tulisi liikuntasali ja auditorio.
Ei enää tähän kurjaan tunnelmaan pidä verovaroin ylöspidettävää lisämaksettavaa rakentaa.
Mikäli OP tahtoo rakennuttaa kerrostalon asumiskäyttöön, niin sille paikka ihan toisaalle! Pyhäsalmi ollintien varsi ei ole optimaalinen, eiköhän sellainen "vaurastumisen "viesti, tulijalle kaupungintuntua tuova paikka udelle kerrostalolle ole esim entisen shellin tontti, tai helluntasrk kohdilla oleva, seon vastapäätä oleva paikka?
Päättäjien pitää lopultakin tulla alas ylhäisyydestään, ja muistaa ottaa se jäätynyt maalaisjärki perstaskuun, puhaltakaa kämmeniinne ja ryhtykää hiomaan suunnitelmia, ennen kuin lähdette trumpetit soiden haalimaan liikaa kannateltavaa vimpanpäälle olevaa neliömassaa eläkeläistuloille.
Festarit ovat menneen loiston vaiheessa, Pohti kyttää vain kuormasta syömistä, ja kansainväliset tiedemiehet, fyysikot ja muut pörriäisprofessorit eivät persuuksensa alle tarvitse uutta plyyshiä.
Tullaan ihmisiksi, ollaan ihmisiksi ja ryhdytään kuluttamaan vähäistä syömärahaa järki-immeisten tavoilla, sen riittävän tarpeen mukaisesti, kaupan päälle.
Tulisko kirjasto kellariin ja liikuntatilat ja auditorio katutasoon? Vai miten ajattelit tilat järjestää niin kuin sillä maalaisjärjellä?
Lue teksti ja ota ajatusta, mikäli odotat vastauksia, koska kysymykseesi on jo vastaukset. Kirjasto on ainut tarvittava tila.
Kaikille ei nämä korkeakulttuurit eikä liikunta ole se omin juttu! Onneksemme sivistysyhteiskunta on valtaväestön tavoite!
Nyt olet erinomaisen paljon harhateillä, ainakin mitä minuun tulee. Harrastan niin liikuntaa, kuin myös kävijänä käytän/kulutan kulttuuria, monipuolisesti.
Liikuntapaikoina ovat luonto, maantiet, ladut jne..laduistakin sellaiset, jotka muodostuvat luonnon lumella esim. järven jäälle.
Mielenkiinnosta kysyn, mitä sinä korkeakulttuurista itse pidät, kait sitten jotenkin sen tarpeen ymmärtäneenä kommentoit ja miten siihen sijoitat omaa rahaa, vaikkapa pääsymaksun verran?
Paikkakunnan ns korkeakulttuuria on vain ja ainoastaan Täydenkuun tanssit-festarit.
Muu kulttuuritarjonta on muodostunut pääosin muutamien harrasteryhmien harjoitelmien myötä. Heille tuskin iso auditorio antaa pontta tuottaa"korkeaa kulttuuria" ottaa oppia ja esittää? He ovat tasoonsa nähden sopivimmissa tiloissa nykyisissä koulujen liikuntasaleissa. Arvostan esityksiä, joita käyn katsomassa myöskin.
Ja sen voin monien, monien kesien aikan ko. tapahtuman, festareiden katsomossa lipun ostaneena todeta, sekä vuosien mittaan havainnoituna, että katsojina ovat samat naamat, nämä vapaalipun saaneet pyhäjärven päättäjät ja kourallinen muuta yleisöä. Valtuutetuistakin hyvin harvat saapuvat korkeaa kulttuuria katsomaan ? katsojina luetaan päälukuun myöskin "viranpuolesta" vapaamatkustajina paikalle vaivautuneet kaupungin virkamiehet- ja naiset.
Pyhäjärviset eivät todellakaan tarvitse nousevaa katsomoa, eivät isompaa liikuntasaliaakaan..vain kirjaston fiksummat tilat ja sijoituspaikan toimilleen.
Pidän kansalaisoikeutena, ja velvollisuutena olla vaakaasti mieltä; lisää siistimisneliöitä ei tarvita.
Vastuustaja tulevaisuudesta huolestuneena haluan puolustaa säästämistä, talouden uhkakuvien edessä peräänkuuluttaa järkeä rakentamishömppiin ja olla siinä rintamassa, joka kulkee "kuivin jaloin" kaivoksen loppumisen ja koulujen sulkemisen aiheuttamasta alakulosta, varmuusvarauksin uuteen, monia vuosikymmeniä "hyvää odottaen".
Kulttuuri ei kuoletu tilojen puutteeseen.
Voi kamalaa , mitä tekstiä ja halveksuntaa oman pitäjän harrastajia ja osaajia kohtaan. "korkeakulttuuria on vain ja ainoastaan täydenkuun tanssit " oliko huomautus tarkoitettu vain ärsyttämään, vai oletko todella sitä mieltä. Kulttuuri kuolettuu tilojen puutteeseen, vaikka toista väität. Me pyhäjärviset kuljemme ympäri maakuntaa konserteissa teatteriesityksissä ym tapahtumissa, joita voisi olla omalla paikkakunnalla jos olisi asianmukaiset tilat.
Voi sääli taas, et lue tekstiä ymmärryksellä. Onhan sinulla ymmärrys, äly, vai kuinka?
Tilat tai niin niiden puuttuminen, eivät kertakaikkiaan ole harrastamisen, ei matalan ei korkean kulttuurin esittämisen este , mutta eivät myöskään tae. Festarien takia ei nousevaa velkamäärää, anteeksi, katsomoa, tarvitse tämän väestön selkänahasta otettuna rakentaa.
Mitä tulee moniin harrasteryhmiin, kirjoitin "He ovat tasoonsa nähden sopivimmissa tiloissa nykyisissä koulujen liikuntasaleissa. Arvostan esityksiä, joita käyn katsomassa myöskin."
Huom, sen mitä sanoin, niin myös tarkoitan, arvostan nähtyä vaivaa mm musiikki, teatteri tms. suhteen ja käyn katsomassa mahdollisimman usein heidän esityksiään.
Jos sinä ja linja-auto porukat vierailette muualla, ei kertakaikkiaan ole mikään peruste- syy nostaa kunnan velka-astetta..maksettavaa on jo yllin kyllin.
Siinä olet ehkä oikeassa, kulttuurin kuolettumisesta. Samat naamat kaikkialla, elämän ilo on pudottautunut alle leuankaaren.. Toisaalta manuaalinen sekä sanallinen "tappotahti" uusien ideoiden tukemisessa ovat olleet päättäjien taholta enemmän kuin aktiivista. Urheilu on saanut aina leijonan osan avustuksistakin..Ai niin sehän on "kulttuuria"...
Oletetaan että kulttuuritilat olisi tarvittu 30 vuotta sitten, nyt ei ole enää auditorion tarvetta, paremminkin krematorion.
Ehei liikuntatilat on se gluu, jota kirjastoa ja auditoria hyödyntäen itseasiassa kisutellaan..eli jälleen kulttuuri on sijaiskärsijä.
Nämä ikuiset valittajat tappaa kaiken yrittämisen ja vapaaehtoistyön Pyhäjärvellä! Kuka viitsii mitään tehdä tai edes esittää kun samantien alkaa läski vinkuun ja eriäviä mielipiteitä sadella!
Onko tämä mielestäsi fiksu vastaus, vastine keskusteluun, missä todella näyttää olevan marssijärjestyksenä että kulttuuritilat tulee kyllä kylkiäisenä, kunhan iso liikuntasali saadaan kisutettua veronmaksajien harteille?
Tässä tapahtuneiden tosiasian kertauskaava:
Kyläkoulut kiinni, kirjasto pois jaloista, eli neljä yksikköä kulttuurisivistystä niistettiin pohjapotiksi, jotta Pohdin talon paikalle, herrakulisseissa pitkään juntatulle hankkeelle SYNTYY MITTAVA TILAUS.
Outoa, perin outoa ja silti uskottavaa, että vain muutama viikko valtuuston päätöksestä Pohin talo iskettiin käyttökieltoon? Eikö ole aikaslailla odotettu tilaisuus ja motiivikin on päivän selvä.
Kuormasta syöjiä s****na on koko herraseuruepiiri ja himmeä perännuolijasakki!
Oikein! Muuta ei Pyhäjärvellä tarvita, kuin kunnollinen, toimiva, kirjasto. Siinä on ikiroudanmaan suurin kaipaus.
Olipa siinä kulttuuri-ihmiseltä kultturelli kirjoitus! Huh,huh!
Henkilökohtaisesti kannatan auditorion kulttuurisalin rakentamista ja kirjastotilojen rakentamista , kaikkea näitä kahta sosiaali- ym. tiloineen. Mutta esitän harkittavaksi liikuntatilojen rakentamista.
Meillä on laitettu rahaa lähivuosien ajan liian kanssa urheiluun ja liikuntaan. Kun Pyhäjärven Pohti aloittaa rakennuskompleksinsa, sinne tulee liikuntasalien rakentaminen ajankohtaisemmaksi.
Kaupunki ostaa tarvittaessa kuin myöskin muut tarvitsijat.
Ei pidä liikuntatiloja sotkea kirjasto-kultturisalin rakentamisinvestointiin.
Kulttuuritilat olisi jo vuosikymmeniä tarvittu, koska kaikkien rakastama "täydenkuun festivaali" on
avuttomista tiloista esittänyt korkeaa kulttuuria.
Jees, tehdään nyt kirjasto-kulttuuritilat ja katsellaan, mitä Pyhäjärven Pohti ry , aktiivinen seura saa aikaiseksi.
Kuka muutoin sai aikaiseksi Pohdin talon hävittämisen? Joku sanoo, että homemestarit. Ei näin, olisi voinut tarkistella paikkoja ja painimolskeja kellaritiloissa ja poistaa ne käytöstä jne..
Nyt tulee lunta tupaan ja luita porstuaan! Mutta, ei se mitään, kirjoitin sen kuitenkin.
Pohti rules ja rulettaa uuden seuratalon ihan veikkausvoittovaroin ja omin lainoin, ilman kaupungin sotkeutumista asiaan. Miehet ja naiset tositoimiin. Jäähalli on meidän veronmaksajien
vastuulla. Teillä on vastuu muusta urheilu- ja liikuntatilasta.
Kärsämäellä Katajan tanssitalo on tiensä päässä.Ei sielläkään kunta rakenna sille uutta tilaa .Miksi Pyhäjärvellä sitten pitäisi?Samaa mieltä olen edellisen kanssa asioista!Täällähän Pohti voisi tansseja pitää vaikka hotellilla!
Vai että Pohti rakentaa tuon? Elä unta nää. Millä rahalla?
Oikeastaan,,,vai että kaupunkiko sen rakentaa? Elä unta mää. Millä rahalla?
Kuka maksaa ylläpidon? Pohtiko? 15.000 euroo kuukaudessa. Älä unta nää.
Tiedättehän sentäs sen, mitä sana kulttuuri tarkoittaa?
Lyhyesti siteeraten VILJELYÄ ja mm tätä "1700-luvulla valistuksen ajalla kulttuurin käsitettä ryhdyttiin käyttämään ihmisen elintavoista tai kaikesta siitä, mikä on ihmisen tekemää ympäristöä. Tähän pohjautuu myös sanan käyttö kulttuuriantropologian käsitteenä. Kulttuurin käsite kattaa siten myös tekniikan, talouden ja aineelliset tuotteet."
En ole kulttuurivastainen, olen lisävelan vastainen!
Kunnan talous on ryöstöviljelty tilaan tuottamaton ja se on samaa, mitä oli 1970-luvun "pellot pakettiin"- sääntely.
Joten se on myös hengen "viljelymerkityksessä " sanoen samaa, kuin jäädä niille sijoilleen tai että " sivistystyönsarka" metsitetään metsienmiesten ohjeilla.
No sepä siitä viljelykulttuurista, mutta huomautan vielä toisesta "viljelystä":
Kaivostiloissa touhut, ei onnistu ei. Auditorio siellä ehkä..???
Hyönteiskasvatushanke- ihan noin sivuhuomatuksena, on tuholaistuomittua myös, Ruotsinpyhtään hyönteiskasvattoma, Suomen suurin tuotantolaistos, ajetaan alas KANNATTAMATTOMANA. Yle alue-uutiset eilen.
Sirkat ja ötökät, vihreät potut, kaiken tämän hulluuden suurin ilmentymä. Eeeeiiiiii enää näitä, ei !
Kyllä Pohti saa rakentaa liikuntatilansa. Onhan se mahtavaa, kun koko alueen suurin ja kaunein urheilutalo nousee pystyyn entiselle, hyvälle paikalle. Sinne molski- ja pallo- ja muulle liikunnalle hienot tilat.
Kaikki yhteen hiileen puhaltamaan. Minäkin olen ainaisjäsen, että kannatan tätä. Ei kaupungille kaikkea rasitteeksi. Jäähalli jo riittää. Olkaapa nyt todellisia pyhäjärviisä yhteen hiileen puhaltajia. Kerätkää vaikkapa niitä tukkeja, kuten keräsi PL jäähallin rakentamiseen. Meilläkin on osake. Kukahan sen nyt lunastaisi. Olisi myytävänä. Ei se PL ole liian vanha, että hommiin vain. Ammattitaitoa löytyy. Honkavuori on jo saanut omansa. Että KT:kin tähän projektiin mukaan.
Mites suu sukkuloidaan kun syntyvyys laskee ja nyky tosi lessutki tuntuu käyttävän ehkäisyä.
Urheiluseura Pyhäjärven Pohti, joka on kasvattanut nuoria liikunnan harjoittamiseen eri lajien kanssa, on avainasemassa uuden toimitilansa myötä rakentamaan liikuntaa varten ,lain kriiteerejä noudattaen, liikuntasaleja ja -tiloja. Ei kuulu enää kaupungin veronmaksajille tämä kustannustaakka.
Nykyinen kansallinen tila antaa vielä suuremmat mahdollisuudet kaikenlaisten avustusten ja rahoitusten
saamiseen, näin saadaan lapsia ja nuoria sekä yleensä harrastajia eri tavoin innolla mukaan.
Kaupungin tulee järjestää kulttuuri- ja kirjastotilat, se on yhteinen asia. Ei muuta. Tarvittaessa
liikuntatiloja voidaan vuokrata liikuntatoimen tarpeisiin.
Pohti voi toimia yhdessä eri yhteisöjen kanssa liikuntatilatarpeita suunnitellessaan. Se on sitä kolmannen sektorin (yhdistysten) yhteistyötä.
Tässä tapahtuneiden tosiasian kertauskaava:
Kyläkoulut kiinni, kirjasto pois jaloista, eli neljä yksikköä kulttuurisivistystä niistettiin pohjapotiksi, jotta Pohdin talon paikalle, herrakulisseissa pitkään juntatulle hankkeelle SYNTYY MITTAVA TILAUS.
Outoa, perin outoa ja silti uskottavaa, että vain muutama viikko valtuuston päätöksestä Pohdin talo iskettiin käyttökieltoon?
Eikö ole aikaslaillatietäen odotettu tilaisuus ja motiivikin on päivän selvä, liikuntasali pohdin paikalle veronmaksajien maksamana oli luvattu ja siten ikään kuin tilattu jo vanhojen säätöjen nimiin.
Kuormasta syöjiä s****na on koko herraseuruepiiri ja himmeä perännuolijasakki!
jos ei ole käyttöä niin isketään kiini olipa se vaikka meijeri, ylpiätään kun lukee Pj s24 kirjoituksia niin pienipiiripyörii samat aiheet, noh eihän siinä mitään, mutta nekin tiimat vois käytää "liikuntaan ja mennä lenkille, vai vielä miljoonien liikuntatilat, voi herra siunaa ja varjele Pj, ä! semminkin kun me veronmaksajat sen maksamme.
Nyt pitäs miettiä miten torjumme mamujen raiskaukset, Orpo se kuiteski1,5 miljoonaa varaa budjettiin raiskauksien ennaltaehkäisyyn, ei jo tapahtuneisiin.
PS on jo sinisistä erosta-alkaen julistanut PS-puolueen nollatoleranssin mamujen maahanmuutolle.
Eikä maksa miljoonia, kun pidämme #Kerpeleen oven kiinni!
Persut hankkivat ko. mamut tänne.
outko mitanna kuumeen, se vasikoista tarttunut on vaarallinen, pese käjet, elä käytä wenäläistä sormi ja lappu pyyhetekniikkoo wceeccä
,, ja vaiha ne hantuukit wceeccä
Olet oikeassa, kunnan kokeneiden voimien myötäavustuksella, suoritettiin rajuin viimehetken repäisy, päätettiin tehdä luvattu.
Monien juonien varmistajina hääränneiden henkilöiden huomioimiseksi suuroperaatio kävi kätevästi enemmistöpäätöksellä .
Veronmaksajana huomautan, että siinä painetaan villaisella paljon asioita, jotka voisivat aktivoitua ns. henkilökiristyksen omaiseksi?.
Pyhäjärvi, omintakeinen hiukkasenötökkökunta.
Lakit päästä, ruumissaatot ovat jo lähetetyt lopulliselle matkalle.
Tuskin talous nousee haparoiville siivilleen vain systeemin sisäpiirille kohdistettuina hankkeilla, kalliisti koetellulla tarkoitushakuisella, ei muuta mahdollisuutta-taktiikalla.
Olisipa mahtavaa, kun OP;n ent.tilat laitettaisiin kirjastokäyttöön, siinäpä paikka mitä parhain kirjastolle ja kulttuuritiloille. Asuntorakentamiselle on paljon parempia- ja asukkaiden kannalta väljempiä tontteja Pyhäjärvellä. Pohdin talo ja-tontti on tietysti urheiluseuran oma asia, heillä on siihen tontti olemassa , jos on halua rakentaa uusi talo, tai remontoida entinen kuntoon. Pohdin asiat ei kuulu veronmaksajille.
Liikuntapaikkojen rakentaminen kuuluu yhteiskunnalle! Näinhän on mm. uimahalli ja muut lukuisat liikuntasalit! Vaikka ko. paikat maksetaankin yhteisillä verovaroilla, tulee investoinnit takaisin korkojen kera säästyneissä sairauskuluissa! Tollo ei taida harrastaa liikuntaa juuri ollenkaan, vai mitä!
Hmm--meinaatko "ei tollo". että terveellinen liikunta vaatii seinät, lattian, puitteet verovaroilla, jotta sairauskulut minimoituu?
Kas, ylös, ulos ja vipinää kinttuihin, siitä se terveys tykkää.
Aivan olen samaa mieltä. Kirjaston ja näyttelyjen asiakkaille ent Op tiiitalo on otollisella paikalla.
Aloittaja esittää pyhäjärvisille kulttuuriym osuuskunnan perustamista, ennen kuin rakentamiseen edes ryhdytään. Ilman järjestäynyttä toimijakuntaa miljoonien pytinki jää tyystin veronmaksajien harteille, ja sen voin vannoa, että kunnan hartiat eivät tule kestämään maksuja.
Mallia Kärsämäki
Siellä on jo lusikat samassa kattilassa
"Kattilakosken kulttuuriosuuskuntaan kuuluvat Taideyhdistys Elsuupa, Musiikkia Paanukirkossa -yhdistys, Paanukirkon kannatusyhdistys ja Suomen Elämäntarinayhdistys. Huttusen tehtävänä on koordinoida yhdistysten järjestämiä tapahtumia, kuten ARS-Kärsämäki, Elämäntarinafestivaali ja Musiikkia Paanukirkossa -tapahtuma. "
https://www.selanne-lehti.fi/uutinen/560996?brand=selanne&title=karsamaella-kulttuuriosuuskunnan-toiminnanjohtaja-vaihtui-jetta-huttunen-aloitti-vuoden-alussa&src=rss
Tuo on totta että Kärsämäellä on jonkinlaista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, mutta kaikki tapahtumat järjestetään Frosteruksen koululla tai jossain muussa kunnan tai kirkon omistamassa tilassa!
Meillä pitää olla kirjasto-kulttuuritalo. Eikä muuta.
Rillankivi Oy:llä on nyt tällähetkellä vapaana 21.1.2019 25kpl vuokra-asuntoja.Näissä luvuissa ei ole mukana kuusvooninkisen tyhjänä olevat 10kpl huoneistoja.Kiviniemi haluaa 2-6 kuusvooninkista taloa lisää,että tulisi kaupunkimainen miljöö ja asuntojen vuokrahintataso laskisi.Pyhäsalmen asemasta henkkamaukka tekee Itä -ja Länsimaisen kaupunkimiljöön,asutus ja asukasluvun kisutus nousee radan varteen.
ja rata laitettahan tunneliin taajaman kohilla ni saahaan taajama leviämmää ja vois sanua ett täällä metro
Ja puunlaustaus rautahepojen kyytiin loppuu.
Tässä ketjussa on ehdotus, jota on pidettävä mainiona. Elikkäs se, että OP-tyhjennetty liikerakennus kirjaston käyttöön. On vallan komea ja keskeinen tilarataksiuneen kaikkineen. Ja tulee varmasti edullisemmaksi, kuin satojen uusneliöiden rakentaminen johon kylkiäisenä tulisi liikuntasali ja auditorio.
Ei enää tähän kurjaan tunnelmaan pidä verovaroin ylöspidettävää lisämaksettavaa rakentaa.
Mikäli OP tahtoo rakennuttaa kerrostalon asumiskäyttöön, niin sille paikka ihan toisaalle! Pyhäsalmi ollintien varsi ei ole optimaalinen, eiköhän sellainen "vaurastumisen "viesti, tulijalle kaupungintuntua tuova paikka udelle kerrostalolle ole esim entisen shellin tontti, tai helluntasrk kohdilla oleva, seon vastapäätä oleva paikka?
Päättäjien pitää lopultakin tulla alas ylhäisyydestään, ja muistaa ottaa se jäätynyt maalaisjärki perstaskuun, puhaltakaa kämmeniinne ja ryhtykää hiomaan suunnitelmia, ennen kuin lähdette trumpetit soiden haalimaan liikaa kannateltavaa vimpanpäälle olevaa neliömassaa eläkeläistuloille.
Festarit ovat menneen loiston vaiheessa, Pohti kyttää vain kuormasta syömistä, ja kansainväliset tiedemiehet, fyysikot ja muut pörriäisprofessorit eivät persuuksensa alle tarvitse uutta plyyshiä.
Tullaan ihmisiksi, ollaan ihmisiksi ja ryhdytään kuluttamaan vähäistä syömärahaa järki-immeisten tavoilla, sen riittävän tarpeen mukaisesti, kaupan päälle.
Pyhäjärvellä yhdistykset toimivat aktiivisesti. Pyhäjärvellä on Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen mukaan 137 yhdistystä (4/2017).
Yhdistykset järjestävät monipuolista toimintaa mm. pitävät kerhoja, järjestävät tapahtumia, retkiä ja vertaistukitoimintaa, tuottavat liikunta- ja kulttuuripalveluita itse tai yhteistyössä muiden toimijioiden kanssa.
Kaatopaikka koko paikka, koko Pyhäjärven kaupunki. Siellä luetaan persuken pyyhintä paperista viikon uutiset. Kellään ei tunnu olevan asiat hyvin. Kukaan ei pakota asumaan kyseisellä paikka kunnalla.