Lähipiirini miehillä tuntuu olevan synkkyyteen ja ahdistuneisuuteen, mahdollisesti masennukseen taipuvainen mieli. Nuorena ja vielä aikuisenakin sain pelätä isäni mielialaa, etenkin silloin kun isä ja veljeni eivät tuntuneet tulevan toimeen. Samaan ruokapöytään meno oli usein ahdistavaa, kun ei tiennyt mitä milloinkin alkoi tulla miesten suusta. Ja vaikka eivät olleet yhtä aikaa paikalla, kumpikin vuorotellen synkisteli ja oli puhumaton tai antoi tulla kivahtamalla tekstiä, joka koski toista heistä. Äitini ja minä saimme tuntea nahoissamme, siis puheen tasolla, ei fyysisesti, miten paha heillä kulloinkin oli, kuitenkin ei meidän tekemisistämme vain kaikista muista miehiä hiertävistä asioista.
Isä kuoli, mutta veljelläni sama jatkui, kun hänellä alkoi mennä vaimonsa kanssa huonosti. Veli tulee istumaan äitini luo, jossa usein käyn, eikä puhu mitään, vaan mulkoilee vihaisen näköisenä penkin päässä. Sitten jonkun ajan päästä voi tulla jokin vihainen puuskahdus, jota me äidin kanssa yritämme ymmärtää. Veli on katkera isälle siitä, että hän ei saanut elämässään tehdä mitä halusi, vaan piti jatkaa tilaa. Hän ei ole päässyt vieläkään katkeruudestaan irti, vaikka isän kuolemastakin on kulunut yli 10 vuotta ja viljely tilalla on loppunut jo ajat sitten. Lisäksi hän on alkanut käyttää alkoholia jatkuvasti, lihonut eikä huolehdi itsestään. Heillä on poika, joka on ahkera ja löytänyt oman alansa, mutta yhteenottoja isänsä kanssa on silloin tällöin ja poika on myös huolissaan isästään.
Pelkään ottaa asioita puheeksi veljeni kanssa, koska hänellä on huono itsetunto ja vihjailee kuolemastaan silloin tällöin. Vanhalle äidille en haluaisi taakkaa enää jakaa.
Olen miettinyt, että raskasmielisyys on meillä varmaan suvussa, koska minäkin, nainen, otan nämä asiat aika raskaasti ja ne vaikuttavat omaan elämääni. En ajatellut, että eläkkeellä ollessa tulisi vielä tämänkaltaiset asiat kohdalle ja veisivät yöunet. Minulla itselläni on muuten asiat aika OK, mutta tuo veljeni asia on raskasta katsoa.
Isä kuoli, mutta veljelläni sama jatkui, kun hänellä alkoi mennä vaimonsa kanssa huonosti. Veli tulee istumaan äitini luo, jossa usein käyn, eikä puhu mitään, vaan mulkoilee vihaisen näköisenä penkin päässä. Sitten jonkun ajan päästä voi tulla jokin vihainen puuskahdus, jota me äidin kanssa yritämme ymmärtää. Veli on katkera isälle siitä, että hän ei saanut elämässään tehdä mitä halusi, vaan piti jatkaa tilaa. Hän ei ole päässyt vieläkään katkeruudestaan irti, vaikka isän kuolemastakin on kulunut yli 10 vuotta ja viljely tilalla on loppunut jo ajat sitten. Lisäksi hän on alkanut käyttää alkoholia jatkuvasti, lihonut eikä huolehdi itsestään. Heillä on poika, joka on ahkera ja löytänyt oman alansa, mutta yhteenottoja isänsä kanssa on silloin tällöin ja poika on myös huolissaan isästään.
Pelkään ottaa asioita puheeksi veljeni kanssa, koska hänellä on huono itsetunto ja vihjailee kuolemastaan silloin tällöin. Vanhalle äidille en haluaisi taakkaa enää jakaa.
Olen miettinyt, että raskasmielisyys on meillä varmaan suvussa, koska minäkin, nainen, otan nämä asiat aika raskaasti ja ne vaikuttavat omaan elämääni. En ajatellut, että eläkkeellä ollessa tulisi vielä tämänkaltaiset asiat kohdalle ja veisivät yöunet. Minulla itselläni on muuten asiat aika OK, mutta tuo veljeni asia on raskasta katsoa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja vielä piti sanoa, että mikä ihme siinä on, että miehille, ainakaan näille minun tuntemilleni, on niin ylivoimaista mennä lääkäriin ? Vasta viime tipassa mennään, jos silloinkaan...
Se on aika evolutiivinen juttu. Jopa kansallisuuteen liittyvä jossain pienessä määrin. Ei suomalainen keskiverto mies puhu tunteistaan. Apua haetaan vasta kun on pakko ja osa ei silloinkaan. En yleistä, mutta kuitenkin. Toivokaamme että saatte asiat parhainpäin.