Tuli tuossa kuljettua hallin ohitse ja todettua, että räkäporukka mellastaa siinä ulkopuolella miten tahtoo. Ei näy poliisia, ei vahtimiehiä. Milloin kuopiolaisen rappiosakin julkisilla paikoilla oleskeluun todella puututaan ja asianosaiset saatetaan vastuuseen julkisen rauhan häiritsemisestä?
Kalpa-hallin ympäristön siivottomuus ja juopottelu
olen_puhunut
8126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olet todella ankea ihminen kun olet keväästä asti valittanut jonniijoutavaa paskaa tälle palstalle. Toivottavasti talven myötä sinäkin pääset tuttuun hoitopaikkaasi.
Tiukassa on hoitopaikat.
Hienoa että oli lehteenkin saatu juttu tästä maleksimisongelmasta. Olen tällä palstalla useaan otteeseen todennut, että Kuopion suurin ongelma ovat häiriökäyttäytyjät yleisillä paikoilla, joissa ihmiset haluaisivat rauhassa lenkkeillä koirien tai lasten kanssa. Kuopion pahimmat ''räkälät'' sijaitsevat Sokoksen taustalla ja edustalla, Sankaripuistossa ja Amarillon nurkilla, näissä on ympärivuotista häiriköintiä havaittavissa. Kesäisin ongelmana ovat erityisesti Valkeisenlammen itäranta, Kuopionlahden aallonmurtaja, Snellmanin puisto ja Satamassa Albatrossin ympäristö. Viime vuosina myös Maljalahden pelipuiston ovat kaljoittelijat sankoin joukoin vallanneet käyttöönsä. Yhden häirikköryhmän muodostavat nykyään valitettavasti myös korkeakoulujen opiskelijat, jotka eivät tunnu opiskelusta välittävän vaan riehuvat jatkuvasti haalarit päällä lumihangessa ja mutavellissä, sotkien ja rikkoen paikkoja, mm. Snellamanin puiston suihkulähteen vuosi pari taaksepäin. Kannatan kovan kurin saattamista yleiseen käyttöön siten, että huonosta julkisesta käytöksestä annettaisiin kova sakkorangaistus ja jos toiminta jatkuu niin henkilö voitaisiin toimittaa tapauksesta riippuen joko mielenterveyshoitolaan, vankilaan tai työleirille.
Harmittavan aikaisin tänä vuonna. Vänärillä, Valkeisen rannalla, toripöydillä ja Satamassa on ollut tällä viikolla päivittäin kaljanjuojia. Sentään Snellmanin puisto säästyy nyt järjettömältä käytökseltä.
Sontiksiin mahtuu aina yksi lisää!
Relaa, ja mukaan puiston juopporemmiin. Nurmikollakin voi ryypätä, jos penkit on varatut.
Joka paikassa sitä juopottelua. Mutta odota kun talvi tulee niin vähenee B)
Ei koskaan.
Ylös!