Voisiko joku kreationisti nyt omalta kohdaltaan selvittää, että miten hän on rappeutuneempi kuin esi-isänsä vaikkapa 300 vuotta aiemmin?
Millä kaikilla tavoilla esi-isänne oli parempi, terveempi ja vähemmän rappeutuneempi kuin te nyt.
Aivotoiminnan rappeutumisen kreationisteilla me kaikki jo tiedämme, joten sen voi jättää mainitsematta, mutta nämä muut rappeutumisen ilmenevät asiat nyt kiinnostaisivat.
Rappeutuminen käytännössä?
43
<50
Vastaukset
Ei kaikkea tämän palstan uskonharhaisten harhoja kannata ottaa niin vakavasti. Aidon uskonharhaisen tunnistaa siitä, että hänellä lipsuvat sukset vähän joka paikassa. Pää on niin harhoilla aivopesty, että muutama lisäharha ei enää tunnu missään.
Miksi kommenttini oli poistettu? Sen sijaan julkijumalattomien asiattomat kommentit saavat jäädä.
Evoluutiousko on valhetta, mutta jumalattomat uskovat valheen mielellään. Sen näkee tälläkin palstalla.
- muuttokuorma
Ja minkä aiemman aikakauden paremmissa ja turvallisemmissa oloissa uskovainen haluaisi elää? Asia kiinnostaa siksi, että uskovaisten taholta esitetään kuinka paljon huonommaksi maailman olot ovat menossa kaiken aikaa.
Nimimerkki "muuttokuorma" voi harkita muuttoa taivaan kotiin, kun Jeesus saapuu. Siihen tarvitaan kuitenkin uskoa Jeesukseen. Mites on? Minnepäin olet menossa? Voit pohtia sitä itseksesi.
- muuttokuorma
Yksi_usko kirjoitti:
Nimimerkki "muuttokuorma" voi harkita muuttoa taivaan kotiin, kun Jeesus saapuu. Siihen tarvitaan kuitenkin uskoa Jeesukseen. Mites on? Minnepäin olet menossa? Voit pohtia sitä itseksesi.
Arvasin, että on liian vaikea kysymys vastattavaksi.
muuttokuorma kirjoitti:
Arvasin, että on liian vaikea kysymys vastattavaksi.
Sinulleko? Voit pohtia asiaa toki itseksesi.
Jos luit noita linkkaamiani videoita, niin rappeutumista voi verrata auton ruosteeseen. Se etenee, mutta sitä ei alkuun edes huomaa.
- TonttuToljanteri
MIksi ihmeessä minä katselisin joitain umpityperiä videoita?
Etkö sinä osaa itse ajatella mitään ja itse vastata johonkin kysymykseen?
Luulisi että sinulla olisi edes jokin oma ajatus sitä, että miten sinä olet rappeutuneempi kuin esi-isäsi 300 vuotta aikaisemmin.
Sinä tunnut olevan kreationistisen tieteen huippu asiantuntija Suomessa, niin edes yksi oma ajateltu vastaus eikä aina noita saatanan typeriä videoita. - Uskonnot.ovat.tätä
Auton ruostumista ei huomaa? No uskovainen pelle ei kyllä huomaa mitään.
Uskonnot.ovat.tätä kirjoitti:
Auton ruostumista ei huomaa? No uskovainen pelle ei kyllä huomaa mitään.
Prosessia ei huomaa. Ymmärsitkö vertauksen?
- TonttuToljanteri
Yksi_usko kirjoitti:
Prosessia ei huomaa. Ymmärsitkö vertauksen?
Kun kysymys oli että miten sinä itse olet rappeutuneempi kuin esi-isäsi 300 tai vaikka tuhat vuotta aikaisemmin niin alat höpistä auton ruostumisesta.
Etkö sinä kykene antamaan itsestäsi esimerkkiä että miten sinä koet tämän rappeutumisen itsessäsi?
<<Millä kaikilla tavoilla esi-isänne oli parempi, terveempi ja vähemmän rappeutuneempi kuin te nyt>>
Ihan pakko vastata tähän jotain. Armeijasta tulee jatkuvasti kommentteja, että kuinka nuoret miehet ovat esim. huonokuntoisia nykyään. Oletko muuten koskaan laulanut laulua: "Ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta, hiiohoi. Nyt on laivat rautaa ja miehet puuta, hiiohoi. (jotenkin tuohon tyyliin taisi laulu mennä.)Entäs sitten sairauksia, joita vastaan lääketiede taistelee. Kuuntele Pekka Reinikaisen luentoja, niin saat tietoa niistä.
- TonttuToljanteri
Ahaa. Geneettinen rappeutuminen siis tekee huonokuntoiseksi.
Vai voisiko siihen vaikuttaa se, että ei ennen armeijaa ole harrastanut liikuntaa ja on syönyt epäterveellisesti?
No miksi minä en sitten ole huonokuntoinen, vaan olen hyväkuntoinen? Eikö tämä sinun typerä rappeutumisteoria kosketa muita kuin muutamia varusmiehiä?
Pekka Reinikainen on seniili vanhus, niin en vaivaudu hänen höpövideoitaan katselemaan. Ne todistavat ainoastaan uskovaisten aivojen rappeutumisesta, eivät mistään muusta.
Tietenkin hupaisaa ajatella, että kyseinen pelle on elänyt jo vuosikymmeniä vanhemmaksi kuin ihmiset 300 vuotta sitten, niin siinäpä on rappeutumisteoriaa ihan kylliksi. Ainoastaan aivojen rappeutuminen on huomattavaa, eikä hän sitä itse edes huomaa. Yksi_usko kirjoitti:
Entäs sitten sairauksia, joita vastaan lääketiede taistelee. Kuuntele Pekka Reinikaisen luentoja, niin saat tietoa niistä.
Alzheimerin tauti aivojen etenevä rappeutumissairaus. Miksihän tämä kommentti oli poistettu?
TonttuToljanteri kirjoitti:
Ahaa. Geneettinen rappeutuminen siis tekee huonokuntoiseksi.
Vai voisiko siihen vaikuttaa se, että ei ennen armeijaa ole harrastanut liikuntaa ja on syönyt epäterveellisesti?
No miksi minä en sitten ole huonokuntoinen, vaan olen hyväkuntoinen? Eikö tämä sinun typerä rappeutumisteoria kosketa muita kuin muutamia varusmiehiä?
Pekka Reinikainen on seniili vanhus, niin en vaivaudu hänen höpövideoitaan katselemaan. Ne todistavat ainoastaan uskovaisten aivojen rappeutumisesta, eivät mistään muusta.
Tietenkin hupaisaa ajatella, että kyseinen pelle on elänyt jo vuosikymmeniä vanhemmaksi kuin ihmiset 300 vuotta sitten, niin siinäpä on rappeutumisteoriaa ihan kylliksi. Ainoastaan aivojen rappeutuminen on huomattavaa, eikä hän sitä itse edes huomaa.Miksi muuten kommentoit lähes aina toisia halventavasti? Mistä luulet sellaisen johtuvan?
- TonttuToljanteri
Yksi_usko kirjoitti:
Alzheimerin tauti aivojen etenevä rappeutumissairaus. Miksihän tämä kommentti oli poistettu?
Ja ennen siis kyseistä sairautta ei ole ollut vaan se on tämän rappeutumisen seurausta?
Se voi johtua myös siitä että sinun esi-isäsi eivät koskaan eläneet niin vanhoiksi että heille olisi kyseinen sairaus edes ehtinyt puhjeta.
Ja miksi minä halveksun typeriä ihmisiä? Sitä sopii miettiä ihan itsekseen. TonttuToljanteri kirjoitti:
Ja ennen siis kyseistä sairautta ei ole ollut vaan se on tämän rappeutumisen seurausta?
Se voi johtua myös siitä että sinun esi-isäsi eivät koskaan eläneet niin vanhoiksi että heille olisi kyseinen sairaus edes ehtinyt puhjeta.
Ja miksi minä halveksun typeriä ihmisiä? Sitä sopii miettiä ihan itsekseen.<<Se voi johtua myös siitä että sinun esi-isäsi eivät koskaan eläneet niin vanhoiksi että heille olisi kyseinen sairaus edes ehtinyt puhjeta.>>
Äitini suku tunnettiin kylällä pitkästä iästä. Mutta höperöitä ei suvussa ollut.
<<Ja miksi minä halveksun typeriä ihmisiä? >>
Minä en puhunut typeristä ihmisistä.- TonttuToljanteri
Yksi_usko kirjoitti:
<<Se voi johtua myös siitä että sinun esi-isäsi eivät koskaan eläneet niin vanhoiksi että heille olisi kyseinen sairaus edes ehtinyt puhjeta.>>
Äitini suku tunnettiin kylällä pitkästä iästä. Mutta höperöitä ei suvussa ollut.
<<Ja miksi minä halveksun typeriä ihmisiä? >>
Minä en puhunut typeristä ihmisistä.Eli tästä kreationistien aivopierusta, rappeutumisesta, sinulla on antaa esimerkki äitisi suvun pitkästä iästä. Tästä et osaa tehdä johtopäätöksiä koskien täysin idioottimaista ja typerää palvomaasi ajatusta kohtaan, eli rappeutumista.
Eikös jokaisen sukupolven sinun vanhempiesi suvussa pitäisi olla raihnaisempi ja raihnaisempi?
"Alzheimerin tauti aivojen etenevä rappeutumissairaus."
On täysin selvää, että muistisairaudet ovat olleet aina olemassa. On myös sekin selvää, että ennen niitä ei osattu niin hyvin diagnosoida ja sairaat höperöt luokiteltiin kylähulluiksi tai ne kuolivat ajoissa pois jaloista.
Muistin hidastuminen on osa vanhenemista, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Toisilla muisti alkaa pettämään aikaisemmin ja toisilla myöhemmin.
Yhteisöllisyys ja sosiaalisuus voi ennaltaehkäistä musitisairauden syntyä.
Moni vanhus elää nykyään yksin kotonaan ja on vailla juttukaveria tai seuraa, joten se pahentaa ratkaisesvasti tilannetta. Lemmikit voivat olla hyvänä apuna muistisairauden ehkäisyssä juuri vanhuksille, jotka vielä jaksavat hoitaa lemmikkiään.
Mitä siihen Raamatun satujumalan apuun tulee muistisairaan osalla, niin on täysin selvää, että niitä muistisairaita on lahkoissa ihan yhtä paljon kuin lahkojen ulkopuolellakin. Vaikka olisi koko ikänsä kuulunut johonkin lahkoon, niin se ei vaikuta muistisairauden syntyyn millään muotoa. Lahkoon kusetettu voi jopa olla pahemmassa asemassa, koska hänellä on vielä suppeampi se ystäväpiiri ja lahkon muita 'pyhiä' ei yhden lahkon jäsenen ongelmat paljoa hetkauta, koska ei se hetkauta niitä lahkon valtaapitäviäkään, ellei sitten näköpiirissä ole mahdollisuutta saada omaisuutta kotiutettua siltä reppanalta."Alzheimerin tauti aivojen etenevä rappeutumissairaus."
On täysin selvää, että muistisairaudet ovat olleet aina olemassa. On myös sekin selvää, että ennen niitä ei osattu niin hyvin diagnosoida ja sairaat höperöt luokiteltiin kylähulluiksi tai ne kuolivat ajoissa pois jaloista.
Muistin hidastuminen on osa vanhenemista, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Toisilla muisti alkaa pettämään aikaisemmin ja toisilla myöhemmin.
Yhteisöllisyys ja sosiaalisuus voi ennaltaehkäistä musitisairauden syntyä.
Moni vanhus elää nykyään yksin kotonaan ja on vailla juttukaveria tai seuraa, joten se pahentaa ratkaisesvasti tilannetta. Lemmikit voivat olla hyvänä apuna muistisairauden ehkäisyssä juuri vanhuksille, jotka vielä jaksavat hoitaa lemmikkiään.
Mitä siihen Raamatun satujumalan apuun tulee muistisairaan osalla, niin on täysin selvää, että niitä muistisairaita on lahkoissa ihan yhtä paljon kuin lahkojen ulkopuolellakin. Vaikka olisi koko ikänsä kuulunut johonkin lahkoon, niin se ei vaikuta muistisairauden syntyyn millään muotoa. Lahkoon kusetettu voi jopa olla pahemmassa asemassa, koska hänellä on vielä suppeampi se ystäväpiiri ja lahkon muita 'pyhiä' ei yhden lahkon jäsenen ongelmat paljoa hetkauta, koska ei se hetkauta niitä lahkon valtaapitäviäkään, ellei sitten näköpiirissä ole mahdollisuutta saada omaisuutta kotiutettua siltä reppanalta.<<ennen niitä ei osattu niin hyvin diagnosoida ja sairaat höperöt luokiteltiin kylähulluiksi tai ne kuolivat ajoissa pois jaloista.
>>
Ei aivan kyllä ole noin. Äiti sitä jo aikoinaan ihmetteli, nimittäin rappeutumissairautta. Hän sanoi, että kylällä kun kaikki tunsivat toisensa. Niin koskaan ei ollut höperöitä vanhuksia. Huonomuistisia kylläkin, mutta ei höperöitä.Yksi_usko kirjoitti:
<<ennen niitä ei osattu niin hyvin diagnosoida ja sairaat höperöt luokiteltiin kylähulluiksi tai ne kuolivat ajoissa pois jaloista.
>>
Ei aivan kyllä ole noin. Äiti sitä jo aikoinaan ihmetteli, nimittäin rappeutumissairautta. Hän sanoi, että kylällä kun kaikki tunsivat toisensa. Niin koskaan ei ollut höperöitä vanhuksia. Huonomuistisia kylläkin, mutta ei höperöitä.Enkä usko (hoitoalan ihmisenä), että höperyys johtuu pelkästään lääkkeistä, vaan kyseessä on todellakin sairaus, jota ei ennen ole ollut (tai sanotaan että hyvin vähäisessä määrin).
- Totuus.on.tämä
Yksi_usko kirjoitti:
Enkä usko (hoitoalan ihmisenä), että höperyys johtuu pelkästään lääkkeistä, vaan kyseessä on todellakin sairaus, jota ei ennen ole ollut (tai sanotaan että hyvin vähäisessä määrin).
Otitko kenties sikainfluensa rokotteen aikanaan?
Se rokote sisälsi ihmiselle vaarallisia yhdisteitä. Rokotetta oli tarkoituksellisesti muokattu mm. niin, että ihmisten lisääntymiskykyä saadaan alhaisemmaksi.
Rokote sisälsi myös aivojen toimintaa pysyvästi lamaannuttavia aineita, josta syystä alkoi ilmetä mm. uniapneaa ja äkillisiä nukahtamisia.
Nyt kun katsomme asiaa jälkeenpäin, niin on selvää, että sikainfluenssa rokote oli todellinen huijaus ja puhallus ja suoranainen murha.
- evoluutoonkuollut
300 vuotta on makroevoluutiolle aivan liian lyhyt aika että tapahtuisi yhtään mitään. Ei se sinä aikana ainakaan ihmisen kohdalla ennätä tehdä kovin paljon kokeita kun ne vielä on aivan sattumanvaraisia eikä tiedetä meneekö syteen vai saveen. Joku jakautuva eliö voi siinä ajassa ennättää edes teoriassa jotenkin muuttua, mutta suvuton lisääntyminen ei taasen olen edullinen ratkaisu muutoin makroevoluutiolle ja sen mahdollisuuksille. Se oikeastaan sulkee sen pois ja on muissakin varsin kyseenalaista.
Makroevoluutio tarvitsee ihmisen kohdalla miljoonia vuosia. Kuten esim. siinä miten olemme sivistyneet hölmösti ääntelevästä apinasta turhiksi netissä höpöttäjiksi. Siinä on täytynyt tapahtua niin monta sattumanvaraista kokeilua että yksi miljoona vuotta ei vielä ole aika eikä mikään. Onhan se tietenkin ollut aika harppaus ja valtava kehitys. Mutta ei pidä mennä vain valehtelemaan että sen on mahdollistanut joku evoluutiohyppäys. Ei, ei niin ei pidä mennä sanomaan, koska se paljastuu heti valheeksi. Makroevoluutio ei tee mitään hyppäyksiä, vaan siinä miljoonien vuosien aikana on tapahtunut sekä kehitystä että taantumaa, koska evoluutio ei pyri mihinkään. Ei sillä ole ollut tietoisena tavoitteena että joskus vielä höpisemme netissä. Niin on vain sattunut. Joten aikaa se on vaatinut kun siinä täytyy osua monen asian kohdalleen. Ei riitä se, että kun liha alettiin syödä, niin aivojen koko kasvoi. Monet eläimet syövät lihaa, mutta eivät silti kirjoittele nettiin.
Rappeutumista tulee ajatella tämän kehityskaaren mukaan ja meillä tulee olla selkeä käsitys siitä minä vuosimiljoonina viestintämme oli milläkin tasolla sekä tietenkin Darwinin saariteorian mukaan ihmisillä pitäisi olla erilaisia kykyjä viestiä kun emme ole voineet kaikki lisääntyä kaikkien kanssa. Eri kieli meillä kyllä on, mutta aivan tarkalleen samat tavat viestiä. Vaikka otetaan alkuasukas, joka ei ole ollut koskaan sivistyksen kanssa missään tekemissä ja joka elänyt täysin suljetussa yhteisössä, niin hänellä on kuitenkin samat valmiudet viestintään kuin meillä, eikä hän ole siinä jäänyt mihinkään apinakehitysvaiheeseen, vaikka kaikkien teorioiden mukaan pitäisi niin olla.
Osaltaan ihminen rappeutuu siksi että lääketieteen vuoksi emme sopeudu enää yhtään mihinkään, eikä mitään karsintaa tapahdu, vaan kaikki lisääntymiskykyiset lisääntyvät. Evoluutio on täysin pysähtynyt ihmisen kohdalta jos sitä on koskaan ollutkaan. - evosatuilijathiljaisia
Oikeasti panee miettimään, että miksi ihmisen kyvyssä viestiä, ajatella sekä toimia sosiaalisesti ei juurikaan ole eroja koko ihmiskunnan välillä. Vaikka olemme kyllä erilaisia ruumiinrakenteelta, ihonväriltä sekä jopa oman maan sisällä on heimoeroavaisuuksia, niin silti koko ihmiskunta on rakentunut aivan samalla älyllisellä, viestinnällisellä ja tunnetasolla. Darwinin mukaan niin ei pitäisi olla, koska emme ole voineet kaikki lisääntyä keskenään suurista etäisyyksistä ja jopa eristyksissä olosta johtuen. Tai sitten meidän on täytynyt kehittyä jo hyvin pienenä populaationa sellaisiksi kun olemme ja levittäytyä sen jälkeen puhumaan eri kieliä ja murteita. Mikä ei taasen sovi evoluutioteoriaan ollenkaan. Ihmisen kehitys kun on tieteellisesti todistettuna vaatinut kymmeniä miljoonia vuosia ja emme ole voineet sitä aikaa kyyhöttää samoissa savimajoissa lisääntyen siten että mutaatiot voivat opettaa meidät puhumaan. Niin se ei ole voinut toimia.
Mutta tietenkään meitä ei kiinnosta nämä kysymykset eikä meillä ole mitään tieteellistä kunnianhimoa ratkoa näitä, vaan evoluutio on kehittänyt meidät turhan höpisijöiksi netissä ja saamme henkinen orgasmin vain siitä kun kettuilemme toinen toisillemme ja voimme harhakuvaisesti kuvitella että olemme viisaampia kuin muut, vaikka emme osaa selittää ihmisen evoluutiosta edes alkeellisempia asioita.- Näin.se.on
"Oikeasti panee miettimään, että miksi ihmisen kyvyssä viestiä, ajatella sekä toimia sosiaalisesti ei juurikaan ole eroja koko ihmiskunnan välillä."
Ei pidä paikkaansa.
Otetaanpa esim. joku Amazonin viidakossa asuva alkukantainen heimo, joka elää eristyksessä sivistyksestä, niin ero on valtava verratuna sivistyneeseen maailmaan.
Myös Afrikan savimajoissa elävät, joilla ei ole sähköä ja mahdollisuutta internetpalveluihin, niin heidän viestintä ja käyttäytymisensä on kyllä ihan erilaista kuin länsimaissa.
Globaali maailma globalisoi myös käyttäytymistämme ja tapojamme. Toiselta puolelta maapalloa saatava info saavuttaa meidät sekunnin murto-osassa.
Globalisoitimisesta saamme kiittää jälleen evoluutioita. - TonttuToljanteri
>>>vaikka emme osaa selittää ihmisen evoluutiosta edes alkeellisempia asioita.>>>
Onko todellakin näin?
Suositan lämpimästi matkaa kirjastoon ja sieltä hyllylle, jonka päädyssä lukee biologia. Ernst Mayerin Evoluutio on erittäin hyvä aloitusteos ja varmasti monet mieltäsi askarruttavat ajatukset tulevat saamaan vastauksensa.
https://www.booky.fi/tuote/ernst_mayr/evoluutio/9789510278970
Ja ne muut kirjat, joita siellä on aiheesta toinen toisensa perään. Jätät suosiolla näiden kreationistien huuhaa-opukset hyllyyn tai pistät roskiin, jonne ne ympäristöjätteenä kuuluvat ja harrastat tietokirjoja, niin kyllä se siitä alkaa helpottaa.
- kirjateiauta
Omat juttusi ovat aivan huuhaata. Jos otetaan eristyksessä oleva heimo, sen kieli ja viestintä on yksinkertaisempaa johtuen vähemmästä vuorovaikutuksesta ja teknillisestä kehityksestä-mikä ei ole evoluutiota-, mutta sen fysiologiset ja henkiset valmiudet ovat aivan samalla tavalla kun meidän "hienojen" ihmisten. Jos niiden lapsi laitetaan kouluun, se oppii aivan samaa tahtia ja samat asiat kuin sivistyneiden lapset-jopa paremminkin-, eikä se ääntele kuin apina tunnilla eikä evoluutio ole tehnyt siitä yhtään erilaista ihmisenä. Vaikka kaikkien teorioiden mukaan pitäisi niin olla.
Mitään hienoja kirjoja kirjastosta ei siihen tarvita miksi näin on, vaan sen voi selittää omin sanoin, miten evoluutio on voinut kehittää ns. sivistymättömille ihmisille aivan samat hienot globaaliset moninaisuudet, vaikka he eivät ole niitä koskaan käyttäneet eikä mitään valikoitumista ole voinut tapahtua? Syy on aivan sama kuin se miksi apinan ja ihminen ero on niin suuri ja miksi ei ole välimuotoja tai miksi ne muka ovat kuolleet sukupuuttoon. Niitä ei ole koskaan ollutkaan.
Afrikassa on paljon täysin alkuasukaslähtöisiä heimoja eikä niiden älyllisessä tai kielellisessä kehityksessä ole mitään eroa meihin, vaikka viestintä on yksinkertaista. Joidenkin heimojen kieli on erittäin helppoa suomalaisille, kun siinä ole kuin konsonantti ja vokaali äänteitä peräkkäin. Esim. kolme on tatu. Kielen monimutkaisuus kertoo kansan sivistyksen tasosta, mutta se ei kerro mitään siitä mitä ihminen itsessään on. Näillä ihmisillä on hetkessä mahdollisuus aivan samaan sivistykseen kuin meillä eivätkä he tarvitse siihen sukupolvien aikana tapahtuvia muutoksia.
Meidän sivistyksemme tai mikään hieno teknillinen kehitys ei ole millään tavalla evoluutiota. Jos olisi, sen pitäisi olla miljoonien vuosien kehityksen tulos. Nyt kaikki on tapahtunut yhdessä hujauksessa siten ettei evoluutiolla ole ollut mitään mahdollisuutta edes vaikuttaa siihen. Esim. me suomalaiset olemme osanneet kirjoittaa vasta satoja vuosia. Miten evoluutio muka olisi pystynyt meidät siihen opettamaan satojen vuosien aikana? Eikä se voi suorittaa valintaansa silloin kun ihmiset eivät kirjoita, vaan henkensä pitimiksi metsästävät mitä sattuvat saamaan. Se, että olemme metsäsuomalaisista kehittyneet nokiainsinööreiksi ei ole evoluution ansioita, vaan kyvyn ja mahdollisuuden olemme saaneet jo siihen silloin milloin ihminen on laitettu alulle. Jos silloin on ollut tiedossa, että joskus hänellä on kännykkä kädessä ja hän höpisee turhia jaarituksia netissä. - eievoluutiontekeleitä
On idiotismia väittää että esim. netti olisi jotenkin evoluutiosta johtuvaa. Joka niin väittää ei ymmärrä edes omia evoluutioteorioitaan miten niiden muka pitäisi toimia. Netti syntyi kun kaksi eri rakennuksissa olevaa tietokonetta yhdistettiin kaapeilla toisiinsa. Pian siihen liitettiin useampia koneita ja niin tietokoneilla voitiin viestiä toisilleen kun siihen tehtiin sopivia ohjelmia. Se levisi siitä sitten ympäri maailmaa. Evoluutio ei siinä näytellyt mitään osaa. Yhä vähän kuin monessa muussa asiassa, jonka kuvitellaan muka olevan evoluution tulosta. Siinä ei sattuma kokeillut mitään, siinä ei tapahtunut geenimuunnoksia, vaan hörhöillä oli vain idea mikä osoittautui toimivaksi.
Facebookin syntyi siten, että nuoret kaverit hakkeroivat yliopiston tietokannan, jossa oli oppilaiden ja opettajien kuvia. He kirjoittivat siihen omia juttujaan ihmisistä sekä osin herjojakin. Se herätti niin paljon kohua, että saivat idean muokata siitä ohjelman jossa ihminen voi itse kirjoittaa itsestään ja elämästään sen mitä haluaa. Niin syntyi naamakirjan idea eikä siinäkään evoluutio puuttunut peliin, vaan jälleen nuoret hörhöt vain seikkailivat ja jälkeenpäin ovat hieman olleet myös katkeria toisilleen kun yksi heistä käärinyt siitä mahdottomat rahat.
Olemme niin kaukana tieteellisyydestä ja evoluution ymmärtämisestä kuin voi, kun kuvittelemme että tuollaiset asiat ovat jotenkin evoluutiota tai todistavat siitä. Tuskin myöskään kirjastosta löytyy yhtään kirjaa, joka laittaa nämä tapahtumat evoluution piikkiin. Muutoinkaan mitään mikä on lähitulevaisuudessa tapahtunut ei voida laittaa evoluution ansioiksi. Muutoinhan se olisi aivan todistettava teoria. Kaiken minkä se on saanut aikaan, on täytynyt tapahtua miljoonia tai miljardeja vuosia sitten. Silloin teoria toimii oikein hienosti ja tieteellisesti. Silloin siitä voi lukea hienoja sepustuksia miten hieno teoria on sekä miten muovannut ihmisen alkulimasta tähän muotoon. Mutta mitään konkreettista siitä ei voi esittää, vaan kaikki ovat vain olettamuksia ja arvailuja, jotka on verhottu hienon tieteellisyyteen verhoon. Ja se meidän tieteellisyytemmekään ei ole kovin monia satoja vuosia vanha juttu. Itseasiassa sitäkin olisi pitänyt evoluution muovailla miljoonia vuosia.- TonttuToljanteri
Mikään evoluutiossa ei ole vuonna 2018 olettamuksia tai arvailuja. Evoluution mekanismit ovat erittäin hienosti selvillä ja tämä on selitetty alan kirjallisuudessa vallan mainiosti niin että hieman yksinkertaisempikin ihminen voi sen ymmärtää.
Tästä todisteena vaikkapa eläinjalostus tai se että kykenemme pienessä ajassa luomaan bakteerin, joka muuttaa syömänsä öljyn sokeriksi tai toisin päin. Geenimanipulointi on arkipäivää ja se toimii ja se johtuu siitä että ymmärrämme evoluution mekanismit paremmin kuin loistavasti.
Joten kirjastoon hankkimaan tietoa, niin ei tarvitse päästellä aivopieruja asiasta, jota et todellakaan tunnu ymmärtävän ollenkaan. - aivotonpierijä
Et ole siis itse lukenut niitä kirjoja kun et osaa selittää ihmisen evoluutiota sivistyksen osalta. Mene lukemaan ne ja tule sitten kertomaan miten evoluutio on meidät sivistänyt ja missä vaiheessa se on tapahtunut ja kuinka evoluutio keksi netin.
Geenimanipulaatiolla ja evoluutiolla ei ole mitään tekemistä keskenään. Se, että ihminen muuttaa geenimekanismeja on hyvin kaukana siitä että evoluutio jalostaisi yksilöitä. Todella kaukana.
Jos kysymykset ovat sinut aivopieruja, niin silloin sinulla ei ole aivoja ollenkaan. - TonttuToljanteri
aivotonpierijä kirjoitti:
Et ole siis itse lukenut niitä kirjoja kun et osaa selittää ihmisen evoluutiota sivistyksen osalta. Mene lukemaan ne ja tule sitten kertomaan miten evoluutio on meidät sivistänyt ja missä vaiheessa se on tapahtunut ja kuinka evoluutio keksi netin.
Geenimanipulaatiolla ja evoluutiolla ei ole mitään tekemistä keskenään. Se, että ihminen muuttaa geenimekanismeja on hyvin kaukana siitä että evoluutio jalostaisi yksilöitä. Todella kaukana.
Jos kysymykset ovat sinut aivopieruja, niin silloin sinulla ei ole aivoja ollenkaan.Kulttuurievoluutio ei oikeastaan liity mitenkään biologiseen evoluutioon. Kyllä tässä sinulla nyt taitaisi olla enemmän tarvetta päivittää tietojaan kuin minulla.
Ota ensin evoluutiosta selvää että ymmärrät mitä se on ja mitä se ei ole niin ehkä sen jälkeen kanssasi voisi jopa keskustella. - kysynpävaa
TonttuToljanteri kirjoitti:
Kulttuurievoluutio ei oikeastaan liity mitenkään biologiseen evoluutioon. Kyllä tässä sinulla nyt taitaisi olla enemmän tarvetta päivittää tietojaan kuin minulla.
Ota ensin evoluutiosta selvää että ymmärrät mitä se on ja mitä se ei ole niin ehkä sen jälkeen kanssasi voisi jopa keskustella.Kysyisin sinulta yhtä asiaa jota kysyin aikoinaan tällä palstalla eräältä ateistilta.
Miksi ateisti ottaa Raamatusta sanoja joita sitten käyttää voimasanoina ?
Tämä ateisti lupasi miettiä asiaa.
Hyvää päivän jatkoa sinulle. - Siitä-syystä
kysynpävaa kirjoitti:
Kysyisin sinulta yhtä asiaa jota kysyin aikoinaan tällä palstalla eräältä ateistilta.
Miksi ateisti ottaa Raamatusta sanoja joita sitten käyttää voimasanoina ?
Tämä ateisti lupasi miettiä asiaa.
Hyvää päivän jatkoa sinulle."Miksi ateisti ottaa Raamatusta sanoja joita sitten käyttää voimasanoina ?"
Siitä syystä, että muistakin satukirjoista on otettu voimasanoja yleiseen käyttöön. Satukirjasta voi hyvin ottaa voimasanoja käyttöön, koska ne sanat eivät millään lailla liity voimaan tai todellisuuteen ylipäätään.
- tyhmänoltavahiljaa
Ihmisen, joka ei osaa selittää selkeästi ihmisen evoluutiosta, kanssa ei tarvitse keskustella yhtään mistään. Jos hän ei osaa silloin selittää biologista eikä kulttuurista evoluutiota omin sanoin eikä tosiasiassa tiedä siitä yhtään mitään, vaan piiloutuu vain tieteellisyyden taakse kuvitellen olevansa joku viisas, vaikka on tyhmä kuin patalappu.
Noin ylimielisen typeryksen kannattaa pysyä niiden kirjojensa ääressä ja olla puuttumatta ollenkaan asioihin joista ei mitään ymmärrä ja joihin ei ole mitään sanomista.- Tietoa-on-tarjolla
Sinä se tässä tyhmä patalappu olet, kun et edes yskinkertaisimpia asioita ymmärrä saati, että ymmärtäsit mikä on evoluutio.
Osta kirja, joka avaa sinunkin silmäsi, jos osaat lukea tai ymmärrät ylipäätään lukemaasi. Valaise pimeää 'ullakkoasi'.
http://www.terracognita.fi/tc/product/maailman-hienoin-esitys/ - eioletarpeentäällä
Sinua ei täällä tarvita keskustelemassa evoluutiosta, kun et sitä osaa. Pysy vain niiden kirjojesi parissa, niiden suostuttelua ei kukaan tule kaipaamaan.
eioletarpeentäällä kirjoitti:
Sinua ei täällä tarvita keskustelemassa evoluutiosta, kun et sitä osaa. Pysy vain niiden kirjojesi parissa, niiden suostuttelua ei kukaan tule kaipaamaan.
Ja sinäkö "eioletarpeentäällä" sitten osaat keskustella evoluutiosta?
Taitosi näyttävät rajoittuvan vain oman tyhmyytesi esille tuomiseen.- turhatännetyöntyä
Minä uskallan siitä kirjoittaa yhtä sun toista toisin kun eräät, jotka ovat tulleet tänne vain vinoilemaan muka tietämyksellään. Jos kerran ei ole mitään kirjoittamista evoluutiosta-ei oikeaa eikä väärää- voi tosiaan pysyä poissa muita häiritsemästä.
- TonttuToljanteri
turhatännetyöntyä kirjoitti:
Minä uskallan siitä kirjoittaa yhtä sun toista toisin kun eräät, jotka ovat tulleet tänne vain vinoilemaan muka tietämyksellään. Jos kerran ei ole mitään kirjoittamista evoluutiosta-ei oikeaa eikä väärää- voi tosiaan pysyä poissa muita häiritsemästä.
Sinun kirjoittelusi evoluutiosta on hölynpölyä.
Sinun pitää ensin kyetä ymmärtämään evoluutiosta edes perusasiat ja sen jälkeen voit siitä keskustella.
Siihen vaivaan auttaa kirjasto ja sieltä hylly, jossa lukee biologia.
Jos sinä olet niin helvetin laiska että et jaksa asiasta tietoa lukea niin miksi sinua pitäisi ruveta täällä opettamaan kun olet jo kertonut että tieto ei kelpaa tai et jaksa asiasta ottaa itse selvää?
Evoluutioteoria on murskaavan hyvin todistettu teoria jossa ei ole mitään epäselvää ja se selviäisi sinullekin jos ottaisit asioista selvää.
- selittelyeilopu
Tiedän aivan tarkalleen miten tiede on selvittävinään evoluutioteorian sekä ihmisen kohdalla tapahtuneen ns. evoluutiohyppäyksen-millä selitetään meidän eroamisemme ihmisestä-, mutta se ei vain tunnu ollenkaan uskottavalta eikä tieteelliseltä. Se tuntuu enemmän sadulta.
Se, että et kerro miten ihmisen evoluutio on oikeastaan mitään osin mennyt, on vain todiste siitä, että et oikeasti usko siihen itsekään, vaan vetoat pelkästään tieteeseen. Aivan kuin sanoisin että Jumala on kun kerran Raamatussa niin lukee. Sitä en kuitenkaan en ole sanonut, enkä vaatinut uskomaan mihinkään satuolentoon, vaan vain omiin rakkaisiin teorioihin. Jos ne ovat ylivoimaisia ymmärtää ja selittää, niin miksi tulla tänne yleensä kirjoittelemaan jos ei osaa sitä tehdä. Voi antaa tyhmien olla aivan keskenään ja itse olla yksin omassa viisaudessaan.
Me tullaan joka tapauksessa maailman tappiin vääntelemään evoluutiota täällä eikä siihen ynseällä halveksunnalla ole yhtään mitään merkitystä. Vain sillä olisi, että itse oikeasti ymmärtäisi ja osaisi selkeäsanaisesti kuvailla miten sattumalta me ihmispoloiset olemme tänne kehittyneet ja miten tosiaan vain 100 000 vuodessa on voinut tapahtua huima kehitys, joka on vain aivan viime vuosituhansina ollut hyppäyksenomaista. Tiedekään ei voi väittää ettei niin olisi, että ihminen on lähes jumalolento elämiseen verrattuna vaikka meitä tyhmiksi haukutaankin. - tätäevoluutio
Kirjoitettaan sitten tieteellisestä ihmisen evoluutiosta niin ei pitäisi olla kellään mitään nurisemista.
Voidaan tieteellisesti sanoa että kahdella jalalla kävelevä ihminen on noin 2 miljoonaa vuotta vanha. Nämä esi-ihmiset olivat eri puolilla maapalloa hieman erilaisia eikä voida sanoa että kehitys olisi tullut suoraan apinoista, vaan kehityslinjassa on erilaisia haaroja. Tietenkin, koska miksi muutoin enää olisi apinoista olemassa tai olisi jäänyt apinoita puihin hyppimään kun sattuma karsinta olisi kehittänyt jalomman yksilön. Emme voi olla suora kehitysversio apinoita, vaan on täytynyt keksiä hienompi kehityspolku.
Sitten 30 000 vuotta sitten on tapahtunut vallan ihmeellinen asia. On syntynyt nykyinen tilanne, että on olemassa vain yksi ihmislaji, joilla on kaikilla samat geneetiset ominaisuudet eikä mitään välimuotoja apinan ja ihmisen välillä. Näin vain on sattumalta tapahtunut ja muut kehitysversiot ovat hävinneet tai joku syönyt ne, vaikka itse apinat ovat kyllä jääneet hyppimään puihin. Outoa, mutta eihän tiedettä voi epäillä. Se on tyhmää. Tulee vain uskoa että näin se menee.
Sitten kun oikein muuta selitystä ihmisen monimutkaiselle kehitykselle ei ole keksitty, niin asiat selitetään hyppäyksillä. Yksi sellainen on se kun ihminen alkoi kävellä kahdella jalalla. Hidas kehitys olisi johtanut siihen että ihminen olisi ollut köntys liikkumaan kun kumpikaan muoto ei olisi ollut hallinnassa. Siksi keksittiin hyppäys siihen että alettiin vipeltää kahdella jalalla. Ja että siinä hyppäyksessä karsiutuivat pois ne, jotka eivät hypänneet kahdelle jalalla, koska he eivät saaneet niin tehokkaasti ruokaa jälkeläisilleen. Mitä kyllä apinoita katsellessa tuntuu aivan järjettömältä johtopäätökseltä. Viidakossa apinat pesevät ihmiset 10-0 eikä ne savannillakaan jää jälkeen. Mutta pakko uskoa tähänkin ettei olisi tyhmä.
Seuraava hyppäys tapahtui kun tämä kahdella jalalle hypännyt alkoi käyttää työkaluja. Joskaan mitä tekemistä evoluutiolla on siinä jos kahdelle jalalle hyppääjä ottaa maasta risun ja alkaa huitoa sillä muita. Siihen ei ole kyllä hyppäystä tarvittu, mutta uskotaan niin ettei luulla tyhmäksi.
Suuri hyppäys tapahtui 6000 000 vuotta sitten kuin aivot hyppäsivät isommiksi. Joskin outoa miksi se tapahtui vain ihmisillä ja tekikö luonnonvalinta sitten sen, että vain ne joilla aivot olivat hypänneet lisääntyivät ja hyppäämättömät aivot omaavat kuolivat pois.
Sitten suuri suuri hyppäys on siinä kuin ihminen oppi kielen. Alkuun tämä pystyihminen ei hyppäyksestä huolimatta pystynyt kuin viittomaan toisilleen, koska se ei voinut vielä meidän tavalla muodostaa ääneitä. Jouduttiin odottamaan vähän aikaa että tuli hyppäys siihen, että ihmiset alkoivat laverrella keskenään. Ja tietenkin sattuma teki valintojaan siten, että vain lavertelijat lisääntyivät ja tyhmät viittoilijat kuolivat pois. Tähän hyppäykseen liittyy tieteellinen olettamus että kieliopi hyppäsi ihmiseen 45 000 vuotta sitten. Vaikka tosin meille kerrottu myös Agricolasta, joka eli paljon myöhemmin eikä muidenkaan kansojen kieli ole kuin aivan lähihistoriasta. Mutta uskotaan, muutoin luullaan taasen tyhmäksi.
Iltasatu on nyt luettu ja kaikki ovat tyytyväisiä. Lapset voivat mennä nukkumaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen765904Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2775200Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk453284Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1052703Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään92649Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t41635Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151585Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät291428Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211370Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei131937