sisar-markkinat

Yksi asia ylitse muiden tekee mieleni haikeaksi, kun muistelen aikaani "kiinnostuneena" ja kastamattomana julistajana. Sisar-markkinat.

Maailmassa on markkina-arvoni punnittu ja varsin kevyeksi havaittu. Mutta Jehovan todistajien keskuudessa ulkoa päin tullut parikymppinen nuori mies, kastamaton julistaja, ihan siedettävän näköinen, ihan siedettävän tapainen, on siskojen kesken kovaa valuuttaa. Naimisiin menoa ei toki voi vielä vakavasti harkita, mutta sitä voi pohjustaa. Olo on kuin kukkona tunkiolla - kiitos "suojatullien". Kelpo vaimoista on suorastaan runsauden pula.

En kirjoita tätä kuitenkaan pelkästää nostalgia-mielessä, "oi niitä aikoja" muistellen. Onhan toisaalta niin, että juuri nuo siskot maksavat hinnan näistä "suojatulleista", joista minäkin sain hetken nauttia. Tästä mielelläni herättäisin keskustelua.

Onko kehoitus mennä naimisiin "vain Herrassa" (tässä tapauksessa tarkoittaa "Jehovan todistajien järjestön kastetun jäsenen kanssa") sitten kuitenkaan kohtuullinen, nimen omaan sisarten kannalta? Tiedän, että ei ole kiellettyä mennä naimisiin "maailmallisen" kanssa. Toisaalta sitä ei myöskään katsota hyvällä, ja siinäkin on tarpeeksi rasitetta. Kuitenkin, arkitodellisuus pitäisi toisaalta myös ottaa huomioon. Veljistä on pulaa. Miksette alkaisi pitää luonnollisena sitä, että sisaret voivat katsella puolison "maailmasta"?

Ja onhan tässä vielä eräs puoli... Omasta ja kaikkien kunnollisten "maailmallisten" miesten puolesta: "Sallikaa sisarten tulla tyköni".
242275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Täysin keksitty ilmiö, mitään velipulaa ei ole. Sisaret ja veljet eivät kohtaa, siis on aivan sama onko salilla 2 vapaata sisarta ja 1 vapaa veli, sillä jos ei synkkaa, niin täytyisi lähteä kuokkimaan ja siihen homma sitten useimmiten tyssää.
Harva kovin kuokkii, koska jokainen JT tietää joutuvansa juorujen kohteeksi ja "naisen"/"miehenkipeäksi" jos kovin lentää seurakunnasta toiseen etsiessään kaveria itselle.

Käytännössä 50% vanhemmista vapaista veljistä on rajattu avioliiton ulkopuolelle, koska heitä pidetään luusereina, koska eivät tsemppaa kusetuksen eteen tai käyvät huonosti kokouksissa.
Mahdollisuudet seurusteluun ovat olemattomat koska otsaan on lyöty epäteokraattisen leima, joten tässä ne puntit sitten tasoittuu, vanhemmalle tienraivaajasiskolle ei kovin helposti löydy "sopivaa" aviopuolisoa salien teokraattisista "luusereista" Ja tästä ilmiöstä puhutaan silloin, kun puhutaan ns. velipulasta.

Tämä teokraattisten naisten reservi taas sopii johtaville veljille. Kun jokun vanhin jostain syystä menettää puolisonsa, niin valtakunta on täynnä kauniita sisaria, jotka odottavat sitä "sopivaa" eli aseman omaavaa veljeä, jolle voi pyllyä sitten kunnialla antaa. Kaiken maailman kaksoisleuka-läski vanhin nappaa kurvikkaan sisaren ja ja pääsee sisko sitä kautta piireihin. Monta kertaa salien takapenkkiläinen veli, joka roikkuu mukana vain sukunsa takia ihmettelee, että missä vika vaikka bodi ja kunto on terästä ja käytös asiallista, niin ilman sisarta jää, mutta kaveri ei tajua otsassa olevaa
teokraattisen luuserin leimaa, joten ainoa seksi kaverille on oma nyrkki jos ei tajua ottaa pitkät kusetuksesta.

Äänestä
  • Täyttä asiaa kirjoitit. Jehovan todistajilla on todellakin pahasti vääristynyt näkemys parisuhteesta sekä puolison löytämisestä. Mulla synkkas vuosia sitten tosi hyvin erään jt tytön kanssa, jonka isä on todella tiukka srk:n vanhin. Meillä oli tosi hauskaa ja alettiin jäämään toistemme seuraan niin paljon että kokoukset jäi. jostain syystä mulla on käyny niin hyvä tuuri että nykyinen vaimoni ei mennyt mukaan tuohon JT aristokratiaan, edelleen ollaan kirjoilla seurakunnassa vanhempiemme takia muttei olla käyty kokouksissa yms. kolmeen vuoteen, koska JT:t ovat todella sairasta sakkia ja mä olen niin iloinen että me ollaan se tajuttu, eikä tartte siellä esittää mitään salkkuhienostelijaa.

    Äänestä

  • Toi on kyllä totta että Jt-sisaret ja veljet eivät kohtaa muualla kuin konventeissa ja siellä taas aloitteen teko on tuskallisen hankalaa ja kiusallista. Tämä on se perusongelma miksi Jt:n on niin vaikea päästä avioon ja se taas johtaa avioitumispaniikkiin eli kaikki änkee naimisiin 18-veenä koska pelkäävät että jäävät ilman.

    Äänestä

  • >>Käytännössä 50% vanhemmista vapaista veljistä on rajattu avioliiton ulkopuolelle, koska heitä pidetään luusereina, koska eivät tsemppaa kusetuksen eteen tai käyvät huonosti kokouksissa.
    Mahdollisuudet seurusteluun ovat olemattomat koska otsaan on lyöty epäteokraattisen leima>valtakunta on täynnä kauniita sisaria, jotka odottavat sitä "sopivaa" eli aseman omaavaa veljeä, jolle voi pyllyä sitten kunnialla antaa

    Äänestä

  • ex-julistaja kirjoitti:

    >>Käytännössä 50% vanhemmista vapaista veljistä on rajattu avioliiton ulkopuolelle, koska heitä pidetään luusereina, koska eivät tsemppaa kusetuksen eteen tai käyvät huonosti kokouksissa.
    Mahdollisuudet seurusteluun ovat olemattomat koska otsaan on lyöty epäteokraattisen leima>valtakunta on täynnä kauniita sisaria, jotka odottavat sitä "sopivaa" eli aseman omaavaa veljeä, jolle voi pyllyä sitten kunnialla antaa

    Luin h2o saitilta järjestön hyökkäyksen jw-match naitto palstaa vastaan.
    Ymmärsin niin, että takapenkkiläiset, joilla on taskussa hieman rahaa, voivat aloittaa seurustelun sisaren kanssa ohi järjestön kontrollin ja siitähän eliitti pillastuu.

    Kehitysmaissa on tuhansia sisaria, jotka haluavat länteen veljen luo, jolla on työpaikka ja kohtuulliset ansiot. Siinä ei enää asema seurakunnassa kiinnosta kun kerrankin saa syödä vatsansa täyteen. Tästä suuntauksesta järjestö menetti hermonsa, koska avioliittomarkkinat menevät sekaisin, kun tavis saa hommattua itselle sisaren ohi kontrollin.

    Jos siviilipalvelus tulee Suomessa Jehovantodistajille ja naittopalstojen kautta voi löytää kumppanin, niin silloin järjestön ote varsinkin nuorista veljistä lipsuu pahan kerran.
    Jos ei alle parikymppisenä veljen tarvitse kumartaa kusetusta sen verran, että pääsee naimisiin piireihin olemalla avustava palvelija, niin järjestön pohja rapautuu.
    Toimeliaita veljiä "herran" työssä on vaikea löytää, jos kiristykseltä putoaa pohja pois.

    Äänestä

  • Velipula? kirjoitti:

    Otin vaimokseni sen mikä silmää miellytti, luonnetta unohtamatta. Ei ollut seurakunta avuja pelissä mukana, kaukana siitä.

    Turha naputtaa, jos ei ole kykyjä muodostaa ihmissuhteita.

    Sika syitä löytää, jos ei ole maa kovaa niin on kärsä kipeä.

    Äänestä

  • fger kirjoitti:

    Muistan jonkun kirjoittaneen "fger beettelin koira" Sinä kuulut juuri siihen ylimieliseen eliittiin, jonka vuoksi salit (onneksi) tyhjenevät.

    >>Ei ollut seurakunta avuja pelissä mukana, kaukana siitä.

    Älä sössötä. Menin kasteelle vasta silloin kun olin seurustellut jo vuoden verran, joten siinä sinulle avuja.

    Äänestä

  • fger kirjoitti:

    Älä sössötä. Menin kasteelle vasta silloin kun olin seurustellut jo vuoden verran, joten siinä sinulle avuja.

    Siis eliitin jälkeläinen, tyyliin isä vanhin ja muuta mukavaa.
    Et sä sälli mua hämää, sun raivos puolustaa kusetusta kertoo sinusta sen, että joku romahtaa samalla hetkellä, kun kusetus romahtaa.

    Ja kyllä sä Fger sisimmässäsi tiedät totuuden totuudesta, sen tietää kaikki näitä palstoja lukenut.

    Meni vielä kertaalleen väärin. Olisiko parempi että lopettaisit arvaamisen kun siitä ei kerran tule mitään.

    Rakkaus on hormooneja ja feromoneja, harva pystyy niitä järjellä ohjaamaan.

    Kiitos Fger kun tunnustit!

    Sillä ainakin se, että tiedät totuuden kusetuksesta meni oikein, koska et sitä kieltänyt.
    Näin aivosi alitajuisesti pelaa rehellisesti, vaikka valhetta koitat epätoivoisesti puolustaa.

    Äänestä

  • Meidän srk:ssa nämä takapenkin veljet ovat KAIKKI naimisissa.

    Nykyään sisaret vähät välittävät veljen "asemasta" srk:ssa, kunhan saavat jonkinlaisen miehen ja pääsevät naimisiin.

    Äänestä

  • star kirjoitti:

    Meidän srk:ssa nämä takapenkin veljet ovat KAIKKI naimisissa.

    Minultakin jäi huomaamatta tuo asemahakuisuus. Tai voiko asemasta puhua, jos se yksinkertaisesti sisältää enemmän hommia. Ei se tietysti sulje pois sitä, etteikö joku olisi niin tehnyt. Mutta ei näin mitä täällä on yritetty maalailla.

    Tämäkin herra joka takapenkissä lihaksiaan ihaili ja luuli että se on ratkaiseva niitti naisille, erehtyi.

    Joissain seurakunnassa saattaa näin olla, että sisaret laittavat normaalit tarpeensa kusetuksen edelle.
    Siis halun rakastaa ja tulla rakastetuksi, halu rakentaa perhe ja tietenkin sukupuoliset tarpeet. Mutta näin ei ole kuin pienessä vähemmistössä, sillä niin kova sisarilla on paine saada Fregerin kaltainen "asemapoika" jota takaa pääsyn eliittiin ja teokraattiseen kermaan seurakunnassa.
    Tämän tiedän kokemuksesta.

    Oli se puku päällä takapenkilläkin, joten lihakset jäivät sen alle.

    Muuten juttusi oli "asemapojan" ja Beettelin koiran tuttua ulvontaa.

    Äänestä

  • Velipula kirjoitti:

    Joissain seurakunnassa saattaa näin olla, että sisaret laittavat normaalit tarpeensa kusetuksen edelle.
    Siis halun rakastaa ja tulla rakastetuksi, halu rakentaa perhe ja tietenkin sukupuoliset tarpeet. Mutta näin ei ole kuin pienessä vähemmistössä, sillä niin kova sisarilla on paine saada Fregerin kaltainen "asemapoika" jota takaa pääsyn eliittiin ja teokraattiseen kermaan seurakunnassa.
    Tämän tiedän kokemuksesta.

    Ns. hengellismieliset sisaret valitsevat mieheksi yleensä sellaisia, jotka ovat yhtä innokkaita teokraattisissa asioissa. Käytännössä tämä tarkoittaa usein sitä, että tulevalla miehellä on joku "nimitys". Toisenlainen ratkaisu herättäisi kummastelua.

    Mutta mielestäni näin ei tehdä, jotta sisar pääsisi tiettyihin piireihin, vaan käytännön syistä. Naimisiin menevät kun yleensä "sopivat yhteen" eri asioissa, myös uskon asioissa.

    Eli JT-asiat tosissaan ottava naispuolinen ei yleensä ota mieheksi sellaista, joka roikkuu mukana armeijavapautuksen takia - tosin sellaisiakin on, meidänkin srk:ssa. Käyvät yksin kokouksissa kun miehet on kokousiltoina varastossa 3-vuorotyössä...

    on kolmivuorotyössä. Vai onko se niin että kunnon hengelliset miehet ovat kunnon töissä toimistossa, joissa ei vuorotyötä tunneta? Eli hyvä palkka=hyvä hengellisyys kun ehtii kokouksiin?

    Tässä on asiaa

    >> Ns. hengellismieliset sisaret valitsevat mieheksi yleensä sellaisia, jotka ovat yhtä innokkaita teokraattisissa asioissa. Käytännössä tämä tarkoittaa usein sitä, että tulevalla miehellä on joku "nimitys". Toisenlainen ratkaisu herättäisi kummastelua.

    Äänestä

  • vikaa kirjoitti:

    on kolmivuorotyössä. Vai onko se niin että kunnon hengelliset miehet ovat kunnon töissä toimistossa, joissa ei vuorotyötä tunneta? Eli hyvä palkka=hyvä hengellisyys kun ehtii kokouksiin?

    Tuo on totta pitäisi olla perheen huoltaja ja kovin hengellinen, mutta kuinka perhettä huolletaan yö-postia jakamalla?

    JT sakramentit laittavat työssäkäyville veljille kohtuuttomia paineita, sillä helppo on Betelin loiselämää viettävän veljen elvistellä, kun kaikki kulut maksetaan.

    Äänestä

Kun seurakunnassa alkoi minusta liikkua homopuheita, eli minua ei kuulemma naiset kiinnosta, koska olin 27-vuotiaana naimaton. Tilanne oli vain se, että olin JT-avioliittomarkkinoilla mappi Ö-mies, koska minua ei kusetus kiinnostanut, enkä tsempannut yhtikäs mitään.

Totuus oli se, että olin kuluttanut aikani urheiluun ja olin teräksisessä kunnossa siis fyysisesti ja jouduin työpaikalla selittelemään naisille, miksen lähde festaamaan kun kutsuja sateli naisilta.

Kun homopuheita seurakunnasta kantautui korviini päätin lopettaa pelleilyn ja lähdin lätkimään. Kahden kuukauden jäkeen kun otin hatkat löysin nykyisen vaimoni ja takaisin en todella halaja.

Äänestä

Sisaret etsivät juuri sitä ihanne veljeä komeaa, hienostomaista ja mikä tärkeintä rikasta joka on rikas tai rikkaasta hyvästä jt perheestä jonka isä on mieluiten seurakunnan vanhimpia (mainitut ominaisuudet eivät ole välttämättömiä jos on rikas). Vaikka omaisit kaikki täydelliset ominaisuudet, mutta jos on köyhä tausta tai kouluttamaton/työtön nii saapi veli olla rauhassa. Sisarille rahakas puoliso on se joka kaiken ratkaisee, niinhän se taitaa olla monesti maailmallisissakin, mutta jt:issä se on täysin päivänselvä asia, raha tuo/antaa kaiken.

Äänestä
  • On täälläkin argumentointia ja "keskustelua". Miten kukaan voi tosissaan anteeksi nyt vain väittää tuollaista. Itse kuulin ja koin tälläistä puhetta viimeksi kun olin ala-asteella ja jotkut muksut yrittivät kiusata, silloin "väitteet" olivat yhtä aikuisella tasolla....

    "Jehnut ne vaan nai rahasta, lälläläläää"

    Anna mun kaikki kestää....

    Onkohan suomi24:sen taso muilla uskontoja käsittelevillä sivustoilla samaa luokkaa...

    Ja kaiken huipuksi paikan moderaattori kieltää kaiken keskustelun joka liittyy _asialliseen_ uskosta keskusteluun jos siinä ei mainita JT...Ei täällä näköjään käydä lainkaan älykästä juttua Raamatusta, uskosta ja siitä miten mahdollisesti Jehovan todistajat asioista ajattelevat tai miten keskustelua voitaisiin käydä sopuisasti eri uskontojen edustajien välillä.

    Äänestä

  • Uhhuh kirjoitti:

    On täälläkin argumentointia ja "keskustelua". Miten kukaan voi tosissaan anteeksi nyt vain väittää tuollaista. Itse kuulin ja koin tälläistä puhetta viimeksi kun olin ala-asteella ja jotkut muksut yrittivät kiusata, silloin "väitteet" olivat yhtä aikuisella tasolla....

    "Jehnut ne vaan nai rahasta, lälläläläää"

    Anna mun kaikki kestää....

    Onkohan suomi24:sen taso muilla uskontoja käsittelevillä sivustoilla samaa luokkaa...

    Ja kaiken huipuksi paikan moderaattori kieltää kaiken keskustelun joka liittyy _asialliseen_ uskosta keskusteluun jos siinä ei mainita JT...Ei täällä näköjään käydä lainkaan älykästä juttua Raamatusta, uskosta ja siitä miten mahdollisesti Jehovan todistajat asioista ajattelevat tai miten keskustelua voitaisiin käydä sopuisasti eri uskontojen edustajien välillä.

    joukkoon ja avaa keskustelu jollakin järkevällä mielipiteellä!!!!!!!!!!

    Äänestä

"Onko kehoitus mennä naimisiin "vain Herrassa" (tässä tapauksessa tarkoittaa "Jehovan todistajien järjestön kastetun jäsenen kanssa") sitten kuitenkaan kohtuullinen"

Mielestäni kehoitus on kohtuuton sillä Paavalin lausunto koski leskinaisia - ei naimattomia henkilöitä. Voihan sitä toki soveltaa naimattomiinkin mutta silloin ollaan tuon kohdan suhteen menty yli sen mitä on kirjoitettu.

Toisaalla on kirjoitettu ettei tulisi iestyä epäsuhtaisesti epäuskovien kanssa (1 Kor 6:14) mutta sekin on käsittääkseni merkinnyt ettei kristityn tulisi olla parisuhteessa ei-kristityn (epäjumalanpalvelijan) kanssa. En näe mitään raamatullista syytä olla menemättä naimisiin jotain toista kristillistä suuntaa edustavan ihmisen kanssa. Kokonaan toinen asia on olisiko se lainkaan järkevää jehovantodistajien järjestön opetuksen huomioon ottaen - konflikteja saattaisi tulla uskonasioiden vuoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ex-julistaja kirjoitti:

Yksi asia ylitse muiden tekee mieleni haikeaksi, kun muistelen aikaani "kiinnostuneena" ja kastamattomana julistajana. Sisar-markkinat.

Maailmassa on markkina-arvoni punnittu ja varsin kevyeksi havaittu. Mutta Jehovan todistajien keskuudessa ulkoa päin tullut parikymppinen nuori mies, kastamaton julistaja, ihan siedettävän näköinen, ihan siedettävän tapainen, on siskojen kesken kovaa valuuttaa. Naimisiin menoa ei toki voi vielä vakavasti harkita, mutta sitä voi pohjustaa. Olo on kuin kukkona tunkiolla - kiitos "suojatullien". Kelpo vaimoista on suorastaan runsauden pula.

En kirjoita tätä kuitenkaan pelkästää nostalgia-mielessä, "oi niitä aikoja" muistellen. Onhan toisaalta niin, että juuri nuo siskot maksavat hinnan näistä "suojatulleista", joista minäkin sain hetken nauttia. Tästä mielelläni herättäisin keskustelua.

Onko kehoitus mennä naimisiin "vain Herrassa" (tässä tapauksessa tarkoittaa "Jehovan todistajien järjestön kastetun jäsenen kanssa") sitten kuitenkaan kohtuullinen, nimen omaan sisarten kannalta? Tiedän, että ei ole kiellettyä mennä naimisiin "maailmallisen" kanssa. Toisaalta sitä ei myöskään katsota hyvällä, ja siinäkin on tarpeeksi rasitetta. Kuitenkin, arkitodellisuus pitäisi toisaalta myös ottaa huomioon. Veljistä on pulaa. Miksette alkaisi pitää luonnollisena sitä, että sisaret voivat katsella puolison "maailmasta"?

Ja onhan tässä vielä eräs puoli... Omasta ja kaikkien kunnollisten "maailmallisten" miesten puolesta: "Sallikaa sisarten tulla tyköni".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu