Nopeimmat nyrkkeilijät eivät ole muita nopeampia

Huomio nyrkkeilystä: yleisesti huikean nopeina reaktioajoiltaan ja liikkeiltään pidetyt nyrkkeilijät eivät läheskään aina todellisuudessa ole yhtään huipputason vastustajiaan nopeampia. Kyse on usein taidosta, ja lähinnä taktisesta osaamisesta. He ”tietävät” mitä vastustaja tekee seuraavaksi ja siksi näyttävät maallikon silmin olevan huikean nopeita reagoimaan ja lyömään. Ei, he vaan ovat sen askeleen edellä. He tietävät mihin lyönti on tulossa ja torjuvat tai väistävät sen jo ennen kuin se oikein lähteekään. He tietävät missä vastustajan puolustuksesta aukeaa aukko seuraavaksi ja lähettävät lyönnin sinne jo ”etukäteen”. Heille nyrkkeily on ennenkaikkea shakkia ja he saavat vastustajansa näyttämään hitailta amatööreiltä.

Räikeimpänä esimerkkinä Mayweatheria kehuttiin edellisessäkin matsissaan nopeaksi. Totta puhuenhan Mayweather on nykyään jo melko hidas, niin reaktioiltaan kuin isku- ja jalkanopeudeltaankin. Taatusti hitaampi kuin se nuori japsi. Mutta Mayweather ”tietää” mitä tapahtuu jo pari sekuntia etukäteen.
No, tuo nyt oli mismatch muutenkin, mutta kärjistettynä esimerkkinä.

Myös Lomachenko kuuluu näihin. Ei hän ole mitenkään maagisen nopea, vaan maagisen kehä-älykäs.
Aina tyrmäyslyöjien huippuna pidetyn Mike Tysoninkin suurin vahvuus oli juuri tässä. Toki Iron-Mike löi kovaa ja nopeasti raskassarjalaiseksi, mutta silti parhaina päivinään suurin valttinsa oli osaaminen ja kehä-äly. Hän pääsi lyömään yllättävästi, näkymättömiä lyöntejä, jotka tyrmäävät paljon helpommin kuin nähdyt. Lisäksi hän oli yksi parhaita väistelijöitä raskaassa sarjassa koskaan. Ehkä paras.
11121
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Likimain täysin metsään. Sen vuoksi likimain, että tottakai ennakoimisesta on hyötyä, siinä nyt ei ole mitään epäselvää. Sen sijaan ihmettelen tuota muuta todisteluasi, varsinkin kun se ei sulje millään tavalla sitä pois, että reaktioajat vaikuttavat erittäin monessa muussakin lajissa, kuin nyrkkeilyssä. Nuo nopeat reaktioajat tulevat nyrkkeilijän selkäytimestä. Monesti ottelun jälkeen katsotuilta nauhotteilta ihmetellään, että noinko nopeasti mä tuossa löin, kun sitä itse iskua ei edes itse aina ottelussa ollut huomannut. Joillakin taas on todella hitaat reaktioajat.

Toinen väittämäsi on ihan yhtä käsittämätön, että huipulla, miksei muuallakin, ole erinopeuksisia ottelijoita liikkeiltään?? Aivan varmasti on. Joiltain ottelijoilta lähtee isku, kuin piiskan sivallus ja joillain se on kuin hidastetussa filmissä ja sama on väistöissä, toinen ei ehdi väistää yhtään iskua, kun toinen väistää kaikki ja tanssii alta pois.

Ehkäpä se et tarkoittanut yhtään sitä, mitä sä kirjoitit.

Äänestä
  • Idari, en missään sanonut, ettei reaktioajoilla olisi väliä tai ettei huipulla olisi erinopeuksisia nyrkkeilijöitä. Sanoin, ettei katsojien tulkitsema nopeus läheskään aina todellisuudessa ole nopeutta, vaan nopeutena näyttäytyvää ennakoimista, varautumista ja osaamista.
    Tietenkin reaktionopein ja lihasnopein saa edun, muttei kyse läheskään aina todellisuudessa ole nopeammista reaktioista tai lihaksista, vaan osaamisesta.

    Äänestä

  • Apapapapapa kirjoitti:

    Idari, en missään sanonut, ettei reaktioajoilla olisi väliä tai ettei huipulla olisi erinopeuksisia nyrkkeilijöitä. Sanoin, ettei katsojien tulkitsema nopeus läheskään aina todellisuudessa ole nopeutta, vaan nopeutena näyttäytyvää ennakoimista, varautumista ja osaamista.
    Tietenkin reaktionopein ja lihasnopein saa edun, muttei kyse läheskään aina todellisuudessa ole nopeammista reaktioista tai lihaksista, vaan osaamisesta.

    Älä viitsi studari puhua itseäsi enää enempää seinää vasten.

    Äänestä

Kyllä aloittaja on täysin oikeassa. Nopeat eivät ole nopeampia kuin hitaammat, vaan kaikilla on sama nopeus. Ne nopeammat samannopeuksiset vaan lyö äkkiämmin ne toiset yhtä nopeat jotka eivät lyö niin äkkiästi. Se on nyrkkeilijän strategia: äkkiästi, ekana ja vyö kotiin, sitten naisiin. Näin voi hidaskin nyrkkeilijä menestyä vaikka ammattilaistasolle asti; vaikka olisi hidas niin pitää lyödä äkkiämmin kuin se nopeampi kamppailija.

Äänestä
  • Joo, tuli jostain syystä Litti mieleen. Oli huippufutariksi hidas, mutta kun lähti liikkeelle ajoissa ja oikeaan paikkaan, niin oli perillä äkkiämmin kuin muut ja sitten tuli maali.

    Äänestä

  • Apapapapappa kirjoitti:

    Joo, tuli jostain syystä Litti mieleen. Oli huippufutariksi hidas, mutta kun lähti liikkeelle ajoissa ja oikeaan paikkaan, niin oli perillä äkkiämmin kuin muut ja sitten tuli maali.

    Äkkiämmin kuin maali, tuli loukkaantuminen.

    Äänestä

  • Apapapapappa kirjoitti:

    Joo, tuli jostain syystä Litti mieleen. Oli huippufutariksi hidas, mutta kun lähti liikkeelle ajoissa ja oikeaan paikkaan, niin oli perillä äkkiämmin kuin muut ja sitten tuli maali.

    Siinä on vaan se ongelma, jos olet Littimäisen hidas nyrkkeilyssä, niin sä löydät itses selältään kanveesin pinnalta. Mä oon kyl numeromiehen kanssa tarkkaan samaa mieltä, että olipas taas älyvapaa alotus.

    Äänestä

  • 1dan kirjoitti:

    Ei nyt ruveta kiusamaan Litmasta. Litti neuvottelee parhaillaan Mayweatherin kanssa suuresta näytösottelusta Ulan Batorin Aldar Sport Horoo areenalla. Mikään liitto ei sanktioi ottelua, mutta Litti on luvannut potkaista Mayweatheria nilkkaan pressitilaisuudessa. Rahaa on tulossa kamppailijoille niin paljon, että paskalle eivät enää tän jälkeen taivu.

    Äänestä

Lähdetään fysiikan perusteista:
f = m * a (voima=massa * kiihtyvyys)
Eli lyönnin tehokkuuteen vaikuttaa yhtä paljon lihasvoima kuin kiihtyvyyskin.
Reaktioaika taas vaikuttaa enemmänkin lyömisen ajoituksissa,väistelyssä ja kehässä liikkumisiin.
nopeat väistelyt ja nopeat jalat eivät suoraan tarkoita nopeita käsiä!

Äänestä
  • No kun ei lähdetä. Ohi asian.
    Lihasvoima kai sen kiihdytyksen muuten hoitaa.

    Äänestä

Täällä voi itse kukin testara reaktioaikaansa. Yleisurheiluissa varaslähdön rajana on 0,100 sekuntia. Itsellä ei olisi pelkoa varaslähdöistä tuon testin perusteella...

http://www.autokaupat.net/reaktio.htm

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nipsunarco kirjoitti:

Huomio nyrkkeilystä: yleisesti huikean nopeina reaktioajoiltaan ja liikkeiltään pidetyt nyrkkeilijät eivät läheskään aina todellisuudessa ole yhtään huipputason vastustajiaan nopeampia. Kyse on usein taidosta, ja lähinnä taktisesta osaamisesta. He ”tietävät” mitä vastustaja tekee seuraavaksi ja siksi näyttävät maallikon silmin olevan huikean nopeita reagoimaan ja lyömään. Ei, he vaan ovat sen askeleen edellä. He tietävät mihin lyönti on tulossa ja torjuvat tai väistävät sen jo ennen kuin se oikein lähteekään. He tietävät missä vastustajan puolustuksesta aukeaa aukko seuraavaksi ja lähettävät lyönnin sinne jo ”etukäteen”. Heille nyrkkeily on ennenkaikkea shakkia ja he saavat vastustajansa näyttämään hitailta amatööreiltä.

Räikeimpänä esimerkkinä Mayweatheria kehuttiin edellisessäkin matsissaan nopeaksi. Totta puhuenhan Mayweather on nykyään jo melko hidas, niin reaktioiltaan kuin isku- ja jalkanopeudeltaankin. Taatusti hitaampi kuin se nuori japsi. Mutta Mayweather ”tietää” mitä tapahtuu jo pari sekuntia etukäteen.
No, tuo nyt oli mismatch muutenkin, mutta kärjistettynä esimerkkinä.

Myös Lomachenko kuuluu näihin. Ei hän ole mitenkään maagisen nopea, vaan maagisen kehä-älykäs.
Aina tyrmäyslyöjien huippuna pidetyn Mike Tysoninkin suurin vahvuus oli juuri tässä. Toki Iron-Mike löi kovaa ja nopeasti raskassarjalaiseksi, mutta silti parhaina päivinään suurin valttinsa oli osaaminen ja kehä-äly. Hän pääsi lyömään yllättävästi, näkymättömiä lyöntejä, jotka tyrmäävät paljon helpommin kuin nähdyt. Lisäksi hän oli yksi parhaita väistelijöitä raskaassa sarjassa koskaan. Ehkä paras.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu