Raamatullinen kreationismi: nippelitietoa 4

Raamattu antaa viitteitä miten monta eläintä Nooan kanssa tuli arkkiin. Raamattu ei kuitenkaan kerro montako eläintä arkista poistui. Päättelykykyisimmät ihmiset saattavat päätellä että osa eläimistä saattoi hyvinkin lisääntyä vuoden aikana jonka olivat arkissa.
15113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"Raamattu antaa viitteitä miten monta eläintä Nooan kanssa tuli arkkiin."

Jep, vastoin Jahven käskyjä Nooa vei arkkiin kaikkia eläimiä parin. Sitten hän uhrasi noita eläimiä tuoksuvana polttouhrina Jahvelle, eikä ne kuolleet sukupuuttoon. Meillä on edelleen kyyhkysiä, lampaita, vuohia ja lehmiä. Melkoinen myytti tuo tulvasatu.

4Äänestä

Päättelisin, että suuri osa tuli syödyksi. Arkissa on täytynyt olla lukuisia lihansyöjiä suurpedoista pieniin ja mikään lihavarasto ei olisi säilynyt vuotta syömäkelpoisena.

Entä se rehupuoli?
Pelkästään norsupari tarvitsisi vuoden risteilyllä ruokaa n. 200 tonnia. Ja tuottaa tietenkin ainakin saman verran sontaa.

Vettä eläimet tarvitsisivat hurjan määrän, sillä meriveteen sekoittunut sadevesi taitaisi kelvata varsin huonosti eläimille.

Nooalla oli paha logistiikkaongelma.

2Äänestä
  • Mehiläissyöjä syö noin 250 pistiäistä päivässä. Kun mikään pistiäinen ei lisäännyt päivässä eikä viikossa niin mehiläissyöjä söi ensimmäisen parin viikon aikana 3500 pistiäistä. Jos popsivat sopivasti aina yhden lajin kerrallaan sukupuuttoon, niin ensimmäisenä viikkona katosi 1750 pistiäislajia.

    Jäihän pistiäisiä toki 100.000 lajia jäljelle, että kyllä arkissa pörinää riitti, mutta kun ne pistiäisetkin ovat petoja ja tarvitsevat taas saalista pienemmistä hyönteisistä...

    2Äänestä

Jos kreationistit väittävät, että eläinlajeja kuoli vedenpaisumuksen seurauksena sukupuuttoon, väittävät he samalla, että Nooa oli tottelematon, ja kapinoi Herraansa vastaan...

1Äänestä
  • Niin onhan noita munuaistutkijoita & co jotka tekevät mielellään virheellisiä Raamattupäättelyjään, ja mikäs onkaan tehdessä kun hurrailevat evoluutioseurakunnat ovat tunnetusti hirnunnallisessa kehitysvaiheessa vielä.

    Äänestä

  • Looooooogisesti kirjoitti:

    Niin onhan noita munuaistutkijoita & co jotka tekevät mielellään virheellisiä Raamattupäättelyjään, ja mikäs onkaan tehdessä kun hurrailevat evoluutioseurakunnat ovat tunnetusti hirnunnallisessa kehitysvaiheessa vielä.

    "Niin onhan noita munuaistutkijoita & co jotka tekevät mielellään virheellisiä Raamattupäättelyjään..."

    En ole päätellyt mitään, totesin vain faktan, ettei Nooa totellut Jahven käskyä vaan vei kaikkia eläimiä pareittain arkkiin.

    Tässä asia on todettu kerran:

    6 Nooa oli kuudensadan vuoden ikäinen, kun vedenpaisumus tuli. 7 Hän vei poikansa, vaimonsa ja poikiensa vaimot mukanaan arkkiin vedenpaisumukselta turvaan. 8 Uhrikelpoisia ja epäpuhtaita karjaeläimiä, lintuja ja kaikkia maalla liikkuvia pikkueläimiä 9 meni PAREITTAIN, uros ja naaras kutakin lajia, Nooan luo arkkiin, niin kuin Jumala oli hänelle sanonut.

    Tässä asia todetaan toiseen kertaan:

    14 Heidän lisäkseen arkkiin meni kaikkia villieläimiä, karjaeläimiä ja maalla liikkuvia pikkueläimiä sekä kaikkia lintuja, niin pikkulintuja kuin muitakin siivekkäitä. 15 Nooan luo tuli kaikkia eläviä olentoja PAREITTAIN, 16 jokaista lajia uros ja naaras, niin kuin Jumala oli Nooalle sanonut. Ja Jumala sulki oven Nooan jälkeen.

    2Äänestä

  • Munuaistutkija kirjoitti:

    Asia on jo selitetty, mutta hyvä on että toimit esimerkkinä pakkomielteisestä mylvimisestä ja tietoisesta vastauksien mitätöimisestä. Kiva että olet todisteena evoluutuneesta toiminnasta.

    Äänestä

  • Looooooogisesti kirjoitti:

    Asia on jo selitetty, mutta hyvä on että toimit esimerkkinä pakkomielteisestä mylvimisestä ja tietoisesta vastauksien mitätöimisestä. Kiva että olet todisteena evoluutuneesta toiminnasta.

    "Asia on jo selitetty..."

    Enpä ole huomannut mitään selityksiä. Kertoisitko uudelleen, miksi Nooa rikkoi Jahven käskyä ottamalla arkkiin kaikkia eläimiä pareittain eikä seitsemää paria kuten Jahve käski?

    3Äänestä

  • Munuaistutkija kirjoitti:

    "Asia on jo selitetty..."

    Enpä ole huomannut mitään selityksiä. Kertoisitko uudelleen, miksi Nooa rikkoi Jahven käskyä ottamalla arkkiin kaikkia eläimiä pareittain eikä seitsemää paria kuten Jahve käski?

    En. En usko että omaksuisit vastausta tälläkään kertaa. Lisäksi uskon päättelykykyisten osaavan päättelellä asia ilman vastauksen toistoakin.
    Luokittelen sinut häiriköksi, etkä ansaitse vastauksiani. Keskustelen teologisista fiksumpien kanssa.

    Äänestä

  • "En. En usko että omaksuisit vastausta tälläkään kertaa."

    Eli et pysty kiemurtelemaan ulos tästäkään ristiriidasta.

    "Luokittelen sinut häiriköksi, etkä ansaitse vastauksiani. Keskustelen teologisista fiksumpien kanssa."

    Luokittelen sinut trolliksi.

    5Äänestä

On hienoa että Jumala oivalsi antaa monelle elukalle hampaat. Hampaiden osuus ruuan hankinnassa ja ruuan hienontamisessa ruuansulatustakin ajatellen on oleellinen asia. Ajatelkaapa niitä evoluutioseurakunnan olettamia olioita joilla ei aluksi ollut edes suuta minne ravintoa laittaisivat. yhdelle oliolle mutatoitui suu mutta ruuansulatus ja energiaksi muuttaminen puuttui vielä. toiselle oliolle kasvoi hammas ohimoon ja hissukseen siirtyi lähemmäs takapuolta. Hammas oli tietenkin yksinäinen ja ajatuksen voimalla syntyi toinen hammas. Joillekin eläimille kehittyi pelkkiä hampaita ja ne eivät pärjänneet. Evoluutiouskovaiset omaavat aika hampaattoman opin. Mutta on se hyvä että hampaita on koska ilman hampaita hammasharjat olisivat ihan tarpeettomia. Hampaat kehittyivät hammasharjoja varten. Delegoikaamme pureskelu jollekin toiselle ja syödään pilttiruokia. Kun odotamme tarpeeksi niin suumme kehittyy vielä (kuvassa näemme evohypoteesin millaiseksi purukalustomme on muuttuva) : https://youtu.be/1fInNqjttVM?t=50

Terveiset tekohampaillenne!

Äänestä
  • Oivallista. Häpäiset itsesi ja uskonlahkosi paljon tehokkaammin kuin kukaan ateisti kykenisi. Teet itsestäsi lähes idiootin välittämättä siitä, että edustat täällä myös uskontokuntaasi. Kukaan täysipäinen ei halua samaistua tuollaiseen seurakuntaan, jota sinä edustat.

    Äänestä

  • EiTerveenKuupanTuotosta kirjoitti:

    Oivallista. Häpäiset itsesi ja uskonlahkosi paljon tehokkaammin kuin kukaan ateisti kykenisi. Teet itsestäsi lähes idiootin välittämättä siitä, että edustat täällä myös uskontokuntaasi. Kukaan täysipäinen ei halua samaistua tuollaiseen seurakuntaan, jota sinä edustat.

    Ihmiset voivat valita asioita päätellen taikka kolikkoa heittämällä. Jos evoluutioteoriakin on kehittynyt sattumalta niin sille voi varmasti laskea halutessaan todennäköisyydenkin onko se oikein vai ei.

    Äänestä

  • Looooooogisesti kirjoitti:

    Ihmiset voivat valita asioita päätellen taikka kolikkoa heittämällä. Jos evoluutioteoriakin on kehittynyt sattumalta niin sille voi varmasti laskea halutessaan todennäköisyydenkin onko se oikein vai ei.

    Mitä ihmettä taas höpötät?
    Evoluutioteoria on kehittynyt viimeisen 150 vuoden aikana huippuyliopistoissa lukemattomien tutkijoiden toimesta. Se perustuu nimen omaan empiirisiin tutkimuksiin ja niistä tehtyihin päätelmiin.

    Äänestä

  • HölmönMölinää kirjoitti:

    Mitä ihmettä taas höpötät?
    Evoluutioteoria on kehittynyt viimeisen 150 vuoden aikana huippuyliopistoissa lukemattomien tutkijoiden toimesta. Se perustuu nimen omaan empiirisiin tutkimuksiin ja niistä tehtyihin päätelmiin.

    Raamattu kertoo kyllä että vääriä uskontoja syntyy ja monet niitä seuraavat ja eksyvät ja eksyttävät ja erityisesti nyt lopun aikana joten ei tuo minua yllätä. Suosittelen empiirisiä tutkimuksia evoluutiouskottelujen sijaan ja voitte havaita Raamatun olevan totta.

    Kutiaako korvat?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Looooooogisesti kirjoitti:

Raamattu antaa viitteitä miten monta eläintä Nooan kanssa tuli arkkiin. Raamattu ei kuitenkaan kerro montako eläintä arkista poistui. Päättelykykyisimmät ihmiset saattavat päätellä että osa eläimistä saattoi hyvinkin lisääntyä vuoden aikana jonka olivat arkissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu