On useampi tuote siellä myynnissä. Viestissä kysellään ja ollaan kiinnostuneita tuotteesta mutta sitten heistä ei kuulukaan enää yhtään mitään tuon ensimmäisen yhteydenoton jälkeen. Mikä mättää, että käyttäytyvät noin?
Samaten yksi tyyppi soitti ja oli kiinnostunut myynnissä olevista suksista. Kiinnostus lopahti, kun sanoin ettei ollut monoja. Ilmoituksessa ei ollut edes maininta monoista, vaan pelkät sukset myynnissä. Eikö osata lukea vai mikä mättää. Outoja hyypiöitä siellä näköjään joukossa pyörii.
Samaten yksi tyyppi soitti ja oli kiinnostunut myynnissä olevista suksista. Kiinnostus lopahti, kun sanoin ettei ollut monoja. Ilmoituksessa ei ollut edes maininta monoista, vaan pelkät sukset myynnissä. Eikö osata lukea vai mikä mättää. Outoja hyypiöitä siellä näköjään joukossa pyörii.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Näin on. Ehkä yksi kymmenestä kyselijästä saattaa oikeasti ostaa jotain. Mutta kyllä sen näkee yleensä jo viestistä tuleeko kauppoja vai ei, kun ei ne osaa kirjoittaa viestiin edes nimeään.
Joskus kirjoittelin myytävästä tavarasta pitkät jutut, mutta havaitsin, että torikyselijät:
a) Eivät lue tuotekuvauksia.
b) Lukevat, mutta eivät ymmärrä.
c) Lukevat, mutta eivät usko.
Niinpä olen lopettanut koko kuvailun ja kirjoitan vaan lauseen tai kaksi.
Taitaa Tori olla nyt tuhon tiellä kun tekivät tori-tililit ja kirjautumispakot. Ei ole enää koko kansan kauppapaikka. Uutta odotellessa...
Minä kyllä suosittelen lämpimästi vars. kirppiksissä paikan päällä käymistä. Nettikirppikset ei oo minun juttu enkä voi suositella hyvälläkään tahdolla.
Itse myyn lasten pyörää. Sitten kysellään esim. että minkä ikäisellä tai pituisella lapsella on ollut käytössä, onko hyvässä kunnossa jne.
Ilmoituksessa lukee että hyvässä kunnossa. En mitenkään muista lapsen pituutta vuosi kaksi takaperin. Pyörän valmistajan sivuilta näkee yleensä sen minkä pituiselle lapselle mikäkin runkokoko on sopiva. Ikä ei niinkään vaikuta vaan se pituus.
Ei myöskään kiinnosta loputon viestittely, sillä tekstiviestin hinta liittymässäni on 7 senttiä kpl.
Soittaminen on ainoa järkevä tapa olla yhteydessä, jos se vain on mahdollista/sallittua. Voi suoraan kysellä asiat ilman älytöntä viestirumbaa.
Sähköposti ei maksa mitään ja itse olen käyttänyt pelkästään sitä ostaessani tori.fi tai huuto.netin kautta. Myydessäni en edes laita puhelinnumeroa ilmoitukseen vaan pelkän sähköpostiosoitteen. Sitten vasta jos tulee kaupat, annan muut yhteystietoni.
Puhelimella soittamisesta on muodostunut mulle enimmäkseen vain virallisissa asioinneissa yhteysmuotona ja vanhempienkin kanssa joskus puhelimen kautta puhuen, aika paljon tekstiviestejäkin käytetään mutta sähköposti ei ole vanhemmilla oikein hyvin hallinnassa, ikä heillä alkaa kuutosella. Itsellä nelosella.
Tori+oli+vielä+vuosi+taaksepäin+sitten+jotenkuten+asiallinen+kauppapaikka.+Nyt+viimeinen+vuosi+mennyt+ihme+venkoiljoissa-+jos+niitä+yleensä+on.+Hirmuinen+ostaja+kato+käynyt.+Ennen+saattoi+tulla+kyselyitä+tavarasta+jo+viimeisiä+ilmoituksi+laitettaessa.+Nyt+itsellä+viimeinen+kauppa+tapahtunut+n.+2.5+kk+sitten+ja+senkin+annoin+liki+ilmaiseksi,+kun+ei+muuten+kelvannut.+Saa+edes+jotain.
Toisekseen.+Ennen+vähintään+3.+kyselijä+osti+tuotteen.+Nyt+saa+olla+10+kyselijää+eikä+välttämättä+kukaan+niistä+osta.+Tosian+ennen+tuo+10+kyselijää+tuli+viikossa.+nyt+siihen+menee+puoli+vuotta...
3.++Ei+juurikaan+tingitty.+nyt+lähtökohta+on+50%+ale...+ja+siltikään+ei+osteta....+Häivytään+kuin+se+kuuluisa+"peräyskäisy"+saharaan.++Ei+vaikka+itse+on+tarjottu+jokin+hinta+ja+siihen+suostun...
4.+Kysellään+joutavia+eli+ei+todellakaan+lueta+ilmoitusta+tai+katsella+kuvia.+Viimeksi+renkaista+joku+kyseli+vanteiden+mittoja...+no,+kuvista+käy+ilmi+selvästi,+että+vanteita+ei+ensinnäkään+renkaissa+ole...
5.+Soittelupakko+vaikka+kerron,+että+en+vastaanota+soittoja+ja+en+soittele.+Sähköposti+ainut+millä+saa+kiinni+lähes+reaaliaikaisesti.+Puhelimeen+tulee+viesti+jos+posti+saapuu+ja+heti+katson+onko+aihetta+vastata.+ei+haitannut+ennen+mitenkään+kaupantekoa.+hyvin+toimi...+Nyt+tuntuu+olevan+tärkeää+että+myyjä+soittaa..+Ja+nimenomaan+myyjä...+ei+hän+-+ostaja!+Onkohan+tarkoitus+vedättää+vain+ja+saada+puhelinkuluja?+No,+vapaa-ajallani+teen+mitä+teen+ja+sitten+vastailen+postiin+jos+on+aihetta.+Soittelut+jääneet+muutenkin.+Kaikki+viestit+kulkee+muutenkin.+Hyvin+vähän+soitan+enää.+Jos+tuo+on+ongelma+-+pitäköön+ostaja+tunkkinsa!
6.++Nouto.+No+niin,+nyt+päästään+asiaan!+Se+ei+vain+onnistu.+Ei+kerta+kaikkiaan.+Jos+1/10+onnistuu+tosiaan+saamaan+itseään+per...stä+kiinni+sen+verran,+että+jaksaa+ajella+tavaran+noutamaan,+niin+on+kyllä+pyhä+ihme!+Yleensä+noutajilla+on+enemmä+halua+noutaa+kuin+sitä+toteuttaa.+Sitten+pakko+sovitellaan+outoaikaa+-+johon+ei+kyllä+varmasti+ketään+kuulu..+ei+välttämättä+edes+päivän+tarkkuudella.+Toinen+asia+on+se,+että+odotan+hakijan+olevan+edes+selvin+päin!+Yleensä+näin+on+mutta+pari+kertaa+on+kyllä+käynyt+meilkoinen+pettynys+ja+harmaitakin+huksia+syntynyt+kun+känniläinen+tulee+tavaraansa+hakemaan.+oi+sitä+autuutta+ja+pas...n+puhumista+ja+joutavan+hokemista...+Ei+kannataisi+vaivautua+noutoon,+jos+tietää+vaikka+kyseessä+oli+tonnin+tavara!+Ja+kun+eivät+ymmärrä+edes+lähteä!+Ei+vaika+sanoo+että+tavar+on+sinulla+ja+rahat+minulla+eli+kauppa+loppuun+suoritettu+ja+tämä+oli+sitten+tässä.+Että++hei+vain+ja+sitä+rataa+ja+yrittää+jollain+tavalla+kauniisti+ilmoottaa+että+täss+kuussa+olisi+vielä+muutakin+hommaa+kun+palvoa+arvoisaa+kännikalaa...
++Lukuisa+muut+nyt+mieleen+tulemattomat+asia+mutta+kaikkiaan+olen+nyt+kastonut+parhaaksi+lopettaa+torimyynnin+ja+kikutan+kaikki+kertyvät+ylimäärät+taloudesta+suoran+kaatikselle+tahi+SPR.lle.+Ihan+vain+että+en+jaksa+noita+säätäjiä...
6.
Niin,+ja+unohtui+vielä+nämä+ns.+"puoleen+väliin+ajattajat".++Muutaman+kerran+tuota+harrastaneen+sanon,+että+unohtakaa+koko+homma.+Ensin+soviaan+hinta+ja+kun+sitten+ollee+puolivälitavattu,+niin+hinta+onkin+yht'äkkiä+vain+50%+sovitusta...+Ja+monesti+vielä+käy+ilmi+,+että+tämä+"puolivälin+Santtu"+onkin+ko.+kyläläisiä...+Se+mihinkään+ajanut!+Käveli+vain+kantabaarista+kadun+yli+sokkarin+parkkiapikalle+tms...+Monesti+vielä+kaverikaarti+kännissä+vieressä+irvaillen...+Siinä+se+hermo+lepää+ja+hiukan+on+vaikea+pitää+kaasu+jalka+kuriss+kotia+kohti+kurvatessa...+No,+ei+onnistu+enää.+Pitäköön+tunkkinsa.+tavarat+löytyy+siis+kaatikselta+tai+SPR+jatkossa...
kyllä on tosiaan niin paljon kaikenlaista kusettajaa että en jaksa minäkään enää kaupata mitään missään, roskiin lentää tästä lähtien tarpeeton tavara. Isken vielä vasaralla paskaksi että varmasti kukaan ei saa niistä mitään hyötyä.
Niin minäkin rikon kaikki ja roskiin. Tänään viimeksi odotin yhtä hakijaa, kun oli toriin jätt'nyt viestin ja sähköpostiin, tinkasi jo viestissään 70e tavarasta 20e pois. Ei edes viitsinyt ilmoittaa, ettei tule, kun laitoin, että: soita, olen illalla 18-20 välillä kotona, kun tulen töistä? En ole joka ilta odottamassa turhaan, on minulla muutakin menoa. Yksikin lupasi viikon tulla, viestitti melkein joka päivä ja kyseli. Kun laitoin ajan, milloin olen kotona, niin ei mitenkään voinut vastata, mutta illalla kymmenen yhdentoista aikoihin viestitti sähköpostiin ja tinkasi hinnasta kolmanneksen. Kun lupasin myydä, kun aamulla näin viestin, niin ilmoitti seuraavana päivänä, että on jo ostanut muualta. Nyt en odota ketään, jolle tule heti hakeen, enkä viestittele sähköpostissa, jos ei osaa soittaa, niin menköön kurssille opetteleen yhteydenottoa puhelimella