Hävettääkö esim. Lähitapsalaista kun Espoossa päätös muuttuukin kielteiseksi, ja asiakas
maaksaakin hoitonsa itse jatkossa ?
Hävettääkö
9
183
Vastaukset
- nimierkki
Vakuutusvirkailija on ainoa selkärangallinen, jonka selkäranka katoaa oman edun tavoittelun vuoksi.
- kjnklhbh
Kovin on paksunahkaista porukkaa
- jgfcghdfx
Lähitapiolainen hakee paksunahkaisia kesätyöntekijöitä .
Valehtelutaitoisia. - Pohjoisen_poika
Vakuutusyhtiöiden henkilöstö edustaa aina pelkästään omaa yhtiötään ja ajavat asioita sen edun mukaisesti.
Emme olleet tyytyväisiä nimeltä mainitsemattomaan vakuutusyhtiöön hinnoittelun ja palvelun osalta, jonka takia halusimme tehdä kilpailutuksen puolueettoman toimijan kanssa. Onneksi sellainen löytyikin (Vakuuttava.fi) googlesta hakemalla.
Kilpailutuksen tuloksena yhtiö vaihtui ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä itse kilpailuttajaan ja uuteen yhtiöön. - huijaa_
Myyntimies on myyntimies mutta kun tapahtuu jotain mitä varten vakuutus on otettu. Myyntimieheltä saat myötätuntoa, päätökset tekeekin sitten joku muu taho ja muulla paikkakunnalla. Myyntimiehestä tulee sijaiskärsijä lähipiireineen.
- kusettajat
Jonkun tutkimuksen mukaan kotitalouskoneet pystyy uusimaan kahdeksan vuoden
vakuutusmaksuilla. Onko järkee tapella vakuutusyhtiöiden kanssa?- älä.höpötä
Vai "jonkun tutkimuksen mukaan..."? Heh-heh. Osaatkos ynnälaskua sen verran, että osaisit
laskea itse, miten täydellisen metsässä tuo väitteesi on?
- savolax_
Metsässä on laskelmat joo . Miele pesukoneen ostin kirpparilta n. kaksi vuotta sitten, ei ole korjattu
kertaakaan. Millasen vakuutuksen saa ostohinnalla 40€ ? Ruusenvelt jiäkuappi saatu ilmateks. - öljhkljnhkl
Meiltä sais kylmä/jääkaapin ilmaiseksi. Ei kyllä tuoda kun ei ole peräkärryä. Keittiöremontin tieltä.
Hakija vois käyttää rahansa järkevänpään, vaikkapa rahapelien pelaamiseen tai vakuutuksiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain767636Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1293039- 1531894
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha711718Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1291557Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1721492- 1321202
- 78879
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko50834- 53784