PÖLYPÄITTEN vaalikuumetta

Maahan muuttajat ja turvapaikan hakijat ovat joutuneet äärioikeiston hampaisiin Oulun tapahtumien takia, pölypäät unohtavat että raiskausten ja väkivallantekojen kärkisijaa Suomessa pitää edelleen kantaväestön edustajat. Mutta kyllä maailmaan mölyä mahtuu, antaa puolijauhoisten huudella, ei vaikuta mihinkään millään tavalla.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Helsingissä matut tekee jo yli puolet raiskauksista.

Äänestä
  • Oletko lukutaitoinen? Taidat olla niitä "pölypäitä"

    Äänestä

  • Torvelo_pölypää kirjoitti:

    Oletko lukutaitoinen? Taidat olla niitä "pölypäitä"

    Totuus ottaa koville.

    Äänestä

Nuo raportoidut lapset ovat joutuneet puolijauhoisten turvapaikanhakijoiden hampaisiin. Ja pitävät suhteessa asukaslukuun kärkisijoja noissa. Kunnes ajan mittaan, jos onnistuvat lusmuilemaan maassa, siirtyvät kantiksien tilastoja nostamaan.

Äänestä

Toivotaan ettei oma lapsesi saa rikastusta. Tai toivotaan ettei sinunlaisellasi
olisi edes lapsia.

Äänestä

Monenko tilastoissa olevan " suomalaisen " raiskarin nimi on Kamil tai Ali tai Alibulla ?

Äänestä
  • Niinpä. Suomessa kun jaellaan kansalaisuuksia kenelle vaan.

    Äänestä

  • Ministeri Mykkänenkin ehdotti oikein "passinjakopäiviä"!

    Äänestä

Voi ei...pölyääkö aloittajan pää ? Se on tämä pipokausi. Laita vaikka jotain öljypitoista hoitoainetta saunan jälkeen.

Äänestä

Se nyt vielä puuttuisi, että raiskausten ja väkivallantekojen kärjessä olisi
matut. Tämähän olisi silloin Matulandia. Toisilla on tosin kova hinku tehdä
tästä maasta kyseinen, mutta ei tule onnistumaan.

Äänestä

Vittu mitä mulkkuja täällä palstalla pyörii, puolet taitaa olla uusnatseja apinoita

Äänestä
  • Kumpi olet, mulkku vai uusnatsi?

    Äänestä

  • Enpä+osaa+tuohon+sanoa+mitään+mutta+70%++suvakeista+tällä+palstalla++on+somppuja.++Tosin+he+ovat+nyt+hävinneet+kokonaan,+sekä+palstalla+että+oikeassa+elämässä.+Kukaan+ei+kehtaa+enää+tunnustaa+olleensa+niin+tollo.

    Äänestä

Etkö typerys ole jo kaikkien näiden vuosien aikana oppinut, että suhteellinen osuus sanelee sen miten voidaan yleistää jonkun syyllistyvän todennäköisimmin johonkin.

Liimahipiltä on liikaa odotettu.

Äänestä

Opettele yhdyssanat ensi kerralla. Alakoululaisen kirjoitusta.

1Äänestä

1.+Ihminen+joka+"riskeeraa"+henkensä+että+saisi+turvapaikan+helvetin+kaukaa,+luulisi+ettei+kävelisi+edes+punaisia+päin.+Etkö+sinä+ymmärrä+kuinka+röyhkeää+tuollainen+on?2.+Se+että+matut+tekee+edes+2%+kantaväestön+raikauksista+on+täysin+sairasta.+Miten+muutama+kymmentätuhatta+voi+tehdä+niin+paljon+rikoksia+suhteessa+kantaväestöön+kun+kantaväestöä+on+5.5+miljoonaa.++Tähän+on+aivan+turha+sanoa+"että+kyl+ne+Suomalaisetkin"+ja+lakaista+maton+alle+koko+asia.3.+Minkä+takia+matut+alkaa+rettelöidä+enemmän+ja+enemmän+kun+heidän+määrä+samalla+alueella+kasvaa?+Jos+heitä+on+vain+pari+prosenttia+niin+heitä+saattaa+luulla+jopa+ihmisiksi,+mutta+kappas+kun+alkaa+olla+10%+ja+yli,+niin+alkaa+joukkoraiskaukset,+no+go+alueet+ja+väkivaltaisuudet.

Äänestä
  • Hyvin kirjoitettu ja totta joka sana.

    Äänestä

Geelitukka, muotikuteet ja älypuhelin, mutta paperit hukku. Nämä ovat
kotimaastaan karkoitettuja raiskaajia, ryöstäjiä ja rikollisia, johan sen
kertoo sekin, että monta tuhatta äijää on kateissa.

Äänestä

Näyttäisi, että tämä möly näistä seksuaalirikoksista on laskettu julkisuuteen ja eduskuntaan vain suurempien ongelmien peittelemiseksi. Jo alun alkaen siinä koko touhussa oli aika ronski hurskastelun maku. Onhan kyseessä toki hyvin ikävä rikos, mutta ei mitenkään erityinen. Tässä maassa on tapettu ja raiskattu ennenkin. Sitä paitsi kummastuttaa vanhemmat, jotka eivät valvo lastensa netin- ja ajankäyttöä. Sen vielä voi joten kuten ymmärtää, että 15-vuotias voi mennä ja tulla melko itsenäisesti mutta että sitä nuorempi!


Sitä paitsi eihän kyseisistä rikoksista ole vielä ilmeisesti ketään tuomittu ja jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan, niin minullekin on poliisi ja syyttäjä opettaneet, kun ovat suojelleet rikoksentekijää. Siinä valossa onkin perin omituista, että nyt jo painetaan lisälakeja ja budjettia rukataan ennen kuin ketään tuomittu.

Vieläkö joku muistaa, että äskettäin väläyteltiin julkisuudessa poliisin ja syyttäjän kuoppaavan rikosilmoituksia? Kummallista, että lisäbudjettia väläytellään juuri seksuaalirikosten varjolla. Päättäjien ja viranomaisen mielestähän nämä rikokset menevät aina edelle ja tutkintaan, niin mihin sitä lisäbudjettia tarvitaan?
Jos ihmiset oikeasti kaikessaan tajuaisivat millaisella älyttömyydellä heitä ohjaillaan, he alkaisivat kapinaan.

Seksuaalinen hyväksikäyttö on toki rikos siinä missä muutkin rikokset, mutta ei mitenkään erityinen muuhunkaan väkivalloin kajoamiseen, ainakaan jos kertaluonteisesti tapahtuu. En tosiaan ymmärrä vanhempia, jotka eivät yhtään valvo lastensa netin ja ajan käyttöä. Sen ymmärtää, että 15-vuotias liikkuu jo melko itsenäisesti mutta että sitä nuorempi. Haiskahtaa vähän siltä, että joku sisäpiiri on saanut tuulta purjeisiinsa ja pontta pyrkimyksiinsä kontaktiensa avulla. Sen verran herkkä sauma, kun eduskuntavaalit tulossa, kohua rikosten tutkimatta jättämisestä ja sitten vielä sopivan hurskas aihe niin jo päästään politiikkaa tekemään...

Tää seksuaalirikosjuttu on niin suuri ankka, että ei ole tosikaan.. Toki on rikos siinä missä, mikä tahansa muukin, mutta sillä on ihan turja tehdä politiikkaa. Ei tule ratkaisemaan ongelmia vaan tulee tuomaan entistä enemmän uusia ongelmia.







Tuolla päättäjien (ja viranomaisen) ajatusmaailmassa on tapana


Kaikkinensa suurta hurskastelua. Eduskuntaa ja viranomaista on

Äänestä
  • Tavaramerkki

    Äänestä

  • Niin lisäyksenä vielä:

    Ilmeisesti siis on joitakin asioita puitu jo oikeudessakin ja hyvin näyttää resurssit riittäneen...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Siinähän_huutevevat kirjoitti:

Maahan muuttajat ja turvapaikan hakijat ovat joutuneet äärioikeiston hampaisiin Oulun tapahtumien takia, pölypäät unohtavat että raiskausten ja väkivallantekojen kärkisijaa Suomessa pitää edelleen kantaväestön edustajat. Mutta kyllä maailmaan mölyä mahtuu, antaa puolijauhoisten huudella, ei vaikuta mihinkään millään tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu