OSA 15
Ahtisaari pelataan lopullisesti ulos
HS kirjoittaa 20.4.99 otsikolla ”Ahtisaari halutaan pakottaa esivaaliin”:
- Presidentinvaalin perusasetelma on muuttunut olennaisesti presidentti Martti
Ahtisaaren suosion laskun ja Sdp:ssä virinneen esivaali-innostuksen takia.
- Ahtisaari on pantannut pitkään tietoa, asettuuko hän ehdolle.
- Vaikenemisen voi tulkita vain yhdellä tavalla: Ahtisaari epäröi asettua ehdolle.
- Halonen on toistaiseksi kieltäytynyt haastamasta Ahtisaarta. Hän on odotellut korrektisti ja kärsivällisesti Ahtisaaren ilmoitusta.
- Hän on vahva ehdokas myös siinä tapauksessa, että Ahtisaari päättää pyrkiä toiselle kaudelle. Sosiaalidemokraatit kun vaativat Halosta ehdolle vedoten siihen, että heidän pitää saada päättää puolueen ehdokkaasta kansanvaltaisesti esivaalissa. Ei olisi suuri yllätys, jos Ahtisaari ottaisi kaiken tapahtuneen jälkeen vihjeistä vaarin ja kieltäytyisi ehdokkuudesta.
Helsingin Sanomien Unto Hämäläinen 23.4.99 käsittelee samaa aihetta:
- Sosiaalidemokraattinen puolueväki kirjoittaa näinä päivinä uuden sivun Suomen poliittiseen historiaan. Puolueväki aikoo nimittäin siirtää istuvan tasavallan presidentin syrjään tehtävistään.
- Torstaihin mennessä 80 Sdp: puolueosastoa on asettanut ulkoministeri Tarja Halosen ehdokkaakseen esivaaliin. Ahtisaarella on parikymmentä tukiosastoa vähemmän, ja Jakob Södermanille on löytynyt 30 – 40 osastoa.
- Sdp:n kentältä tulevat viestit kertovat, että Halosen puolesta toimitaan, mutta Ahtisaaren ei.
- ”Virallisesti” Sdp:ssä toivotaan esivaalia Ahtisaaren ja Halosen välillä. Presidentin pitäisi luovuttaa, jotta tämä ei joutuisi kärsimään karvasta tappiota esivaalissa. Vain kiihkeimmät – etupäässä Kalevi Sorsan viimekertaisesta esivaalitappiosta mielensä pahoittaneet – toivovat Ahtisaarta ehdolle häviämään. Vasta sitten Sorsan tappio olisi hyvitetty.
- Ahtisaaren pulma näyttää olevan, että mistään ei tunnu löytyvän aktiivisia ihmisiä tekemään työtä hänen puolestaan. Uskolliset joukotkin ovat ällikällä, sillä he ovat tuudittautuneet varmaan ehdokkuuteen. Tämän piti olla läpihuutojuttu. Puolueen ulkopuoliset eivät pääse hätiin, sillä esivaali ei tällä kertaa ole avoin.
27.4.99 Kalevi Sorsa kirjoittaa Turun Sanomiin kuuluisaksi tulleen kolumnin ”Kunnianpalautus”, jota syystä voi pitää sodanjulistuksena Ahtisaaren pudottamiseksi jatkoajalta ja Tarja Halosen nostamiseksi puolueen ehdokkaaksi. Aluksi hän käsittelee Lipposen uuden muodostamista.
- Tuolinsa säilytti komeasti Tarja Halonen. Ykkös-Lipposen liikkeelle lähtiessä arvelin, että Tarjalta menisi pari vuotta homman oppimiseen, kansainvälisissä piireissä tunnetuksi tulemiseen sekä ulkopolitiikkaa harrastavien presidentin ja pääministerin varjosta pääsemiseen. Tosiasiassa hän selvisi urakastaan nopeammin.
- Ja ulkopoliittisesta kolmikosta se on ollut nimenomaan hän, jonka lausuntoja ei ole tarvinnut ihmetellä eikä jälkikäteen selitellä ja korjailla. Parin viime vuoden ajan hän on selvästi ollut ulkopolitiikan tekijä numero yksi.
- Lukuisista yhteydenotoista tiedän, että Sdp: kenttä käy kiihkeätä keskustelua. Kysymys on tietysti esivaalista.
- Olisi väärin sanoa, että tyytymättömyys kohdistuu istuvaan presidenttiin. Toki sitäkin, mutta jos henkilökohteita etsitään, kiukun kohteena on ennen kaikkea ”Maran mafia”, presidentin miehet.
- Näiden nähdään nöyryyttäneen ja häpäisseen viime esivaalissa sosialidemokraattista puoluetta, josta Rafael Paasio kerran sanoi, että sen kunnia on niin korkealla, etteivät vastustajien hyökkäykset sinne yllä. Periaatteellinen puolueväki on nyt hakemassa ennen kaikkea puolueen kunnianpalautusta.
- Halutaan, että puolue järjestää lailliset ja kunnialliset esivaalit ja siten pyyhkii yltään viime kerralla jääneet pahat tahrat.
29.4.99 HS kirjoitti Pekka Vuoriston kirjoittamassa uutisessa:
- Ulkoministeri Tarja Halonen ilmoitti keskiviikkona olevansa halukas osallistumaan sosiaalidemokraattisen puolueen esivaaliin presidenttiehdokkuudesta. Halonen piti kuitenkin voimakkaasti esillä mahdollisuutta, että presidentti Martti Ahtisaari olisi ehdolla presidentinvaaleissa, vaikkei Sdp:n esivaaliin osallistuisikaan.
- Halonen korosti pitämässään lyhyessä tiedotustilaisuudessa, että esivaali on neuvoa-antava ja ratkaisun ehdokkaasta tekee puoluekokous. ”Minusta presidentin vastaus antaa mahdollisuuden jatkokeskusteluun”, Halonen tulkitsi Ahtisaaren ilmoitusta, ettei hän presidentillisten kiireiden vuoksi osallistu esivaaliin.
- Halonen kertoi, ettei hän lopullista päätöstä viime vuorokauden aikana tehdessään ollut keskustellut enempää Ahtisaaren kuin puolueen puheenjohtajan Paavo Lipposenkaan kanssa.
- Päällimmäiseksi syyksi ilmoittautumiselleen Halonen sanoi, että esivaali on luotu puolueessa perusteellisen keskustelun jälkeen ”ja kyllä minun mielestäni silloin kannattaa pitää kiinni niistä säännöistä”.
- ”Onhan siinä vielä mielikuvitukselle tilaa niiden sääntöjen puitteissakin”, Halonen lisäsi.
- Halonen otti esiin myös mahdollisuuden, että Ahtisaari asettuisikin kansanliikkeen ehdokkaaksi.
Samana päivänä HS:n Unto Hämäläisen tekemän uutisen mukaan Lipponen ilmoittaa, että puolueen ehdokas tulee olemaan ”yksi näistä kolmesta” (Söderman, Paasio ja Halonen). Lipposen mukaan Ahtisaari ei ole lähdössä myöskään kansanliikkeen ehdokkaaksi.
- Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan presidentti Ahtisaaren kanta on täysin ehdoton. Hän ei ole ehdokkaana tulevissa presidentinvaalissa.
Tämä oli minulle ilonpäivä. Olin vuosikausia pelännyt sitä, että joudun elämään vielä toiset kuusi vuotta presidentti Ahtisaaren Suomessa. Mieleeni jäi kuitenkin pieni pelko, että jospa puoluekokous tai kansanliike vielä valitsevat hänet ehdokkaaksi. Halonenkaan ei pitänyt asiaa vielä lopullisena.
Samana päivänä (29.4.99) Helsingin Sanomat vielä kirjoitti:
- Jatkoaikeistaan vaiennut Ahtisaari on jätetty tylysti hoitamaan ”kausi loppuun kunnialla”, kuten puolueen lehti Demari otsikoi etusivunsa. Jopa muutoin niin määrätietoinen Paavo Lipponen näytti olevan hämillään, että miten tämä nyt näin meni.
- Ongelma syntyi siitä, että Ahtisaari ei halunnut lähteä esivaaliin saamaan todennäköisesti selkäänsä. Se on ymmärrettävää, mutta ehdokkaaksi suoraan kansanvaaliin ei pidä päästä erivapauksilla. Jos Ahtisaari ei edes ajatellut toista kautta, hän saa syyttää itseään outoon valoon joutumisesta.
Minä olen vakuuttunut Ahtisaarella olleen koko ajan toinen kausi mielessään, vaikka hän on jälkikäteen onkin sanonut jo hyvissä ajoin päättäneensä, että yksi kausi riittää. Tämä näytelmä sen myös osoittaa. Tämä vain karkasi Ahtisaaren käsistä ja todennäköisesti Lipponen toimi näytelmän kapellimestarina pelaamassa Ahtisaari ilmeisen kyvyttömänä toimimaan parlamentaarisen maan presidenttinä. Hänen halveksuntansa eduskuntaa ja muita poliitikkoja sekä puolueita kohtaan ylitti demareiden kynnyksen ja heittivät hänet ulos.
Kuvaavaa oli Terhon piirros Vappuna, jossa Ahtisaaren näköinen ilmapallo karkaa Lipposen kädestä ja Paavo sanoo ”Hups”.
Krapulaa
HS:n Erkki Pennanen pohtii kolumnissaan 1.5.99 Ahtisaaren luopumista.
- Martti Ahtisaari on uusin esimerkki siitä, miten vaikea on luopua vallasta. Sdp:n ratkaisujen jälkeen Ahtisaari on viestittänyt, että hän oli jo hyvän aikaa sitten päättänyt tyytyä yhteen kauteen presidenttinä. En tahtoisi leimautua kyyniseksi, selitystä on vaikea ottaa aivan täydestä.
- Ahtisaaren merkillisen vitkuttelun voi ymmärtää vain siten, että hän ei pystynyt tekemään päätöstä luopumisesta.
- Ahtisaari joutui seinää vasten, mutta katsoi silti pelin loppuun saakka. Loppuvaikutelmaksi jäi, että Sdp käänsi hänelle selkänsä.
- Kuinka luontevaa ja kunnioitusta herättävää olisikaan ollut, jos Martti Ahtisaari olisi ilmoittanut hyvissä ajoin tai viimeistään eduskuntavaalien ja hallituksen muodostamisen jälkeen, että kuusi vuotta presidenttinä riittää hänelle.
Kun ratkaisu näytti tulleen, se heijastui voimakkaasti Eeva Ahtisaaren mielialoissa HS:n tekemässä äitienpäivähaastattelussa 9.5.99.
- Yhdysvalloissa Nato-kokouksen aikana hän istui rouva Hillary Clintonin pöydässä, jossa oli useiden Balkanin maiden presidenttien puolisot ja Naton pääsihteerin puoliso Conception Solana. Eeva Ahtisaari kertoi keskustelleensa vaikeista asioista, mutta osallistujia yhdisti halu löytää ratkaisuja.
- ”Sitten tulen tänne ja täällä pelataan presidenttipeliä”.
- Pikkupolitikointi turhauttaa ja tuskastuttaa. Hän pettyy median näpertelyyn ja löytää itsessään maailmankansalaisen, joka häneen on kasvanut YK:n ja runsaan ulkomailla olon tähden.
- Eeva Ahtisaari on loukkaantunut siitä, kun kansa ja media eivät tajua globalisaation välttämättömyyttä, sitä että Suomen on pakko tehdä itseään maailmalla tunnetuksi.
- ”Ja kun mieheni on niin hyvä ulkomailla”.
- Tästä pikkumaisesta politikoinnista ja pelaamisesta presidenttipari haluaa irtautua.
- Kun on istunut presidentti Clintonin juhlaillallisilla ja takamuksillaan busmannien kyläkokouksessa Namibiassa ja monessa paikassa siltä väliltä, kansainväliset tehtävät vetoavat yhä.
- ”Meitä yhdistää maailmankansalaisuus. Täällä pelataan vain puoluepolitiikkaa”.
- Hän luottaa siihen, että Suomen seuraavakin presidentti on hyvä.
HS:n kolumnissaan Risto Uimonen pohti 18.5.99 Kekkosen ja Koiviston luoneen meille sellaisen presidenttikuvan, että hän on sekä hengen, että ruumiin jättiläinen. Ahtisaarenkin odotettiin olevan tällainen, mutta kansa taisi pettyä.
- Pääministeri Paavo Lipponen kutsui barbariaksi Ahtisaaren kohtelua mediassa. Vain historiaton ja sanasokea voi päätyä noin vahvaan ilmaisuun.
- Ahtisaarta on kohdeltu Iltalypsyssä analyyttisesti. On kuitenkin liioittelua olettaa, että pohja presidenttiydestä putoaisi pelkästään viihteellisiksi tiedettyjen ohjelmien irvailun takia tai lehdistön vähättelyn vuoksi. Kyse on syvällisemmistä prosesseista: presidenttiyteen liittyvistä odotusarvoista. Ne ja todellisuus eivät ole kohdanneet monelta osin toisiaan.
- Valtiomiestaito mediassa on vaikea politiikan laji, johtajien suosio nousee ja laskee. Kohtalokasta on kylmäpäiselle vain se, mikä se on vaalipäivänä.
Ilta-Sanomat julkaisi aiheeseen liittyvän kirjoitukseni 19.5.99.
Älkää enää itkekö
Heti kun selvisi, että demarit olivat saaneet pelattua Ahtisaaren pois presidenttiehdokkuudesta, eikä kenenkään tarvinnut enää pelätä, että Ahtisaari todella tulisi jatkokaudelle, alkoi valtava hurskastelu.
Esko Aho itki krokotiilinkyyneleitä syyttäen Sos.dem. puoluetta istuvan presidentin nolosta kohtelusta ja ehdotti harkitsemattomasti, että istuvan presidentin pitäisi halutessaan aina päästä ehdokkaaksi.
Lipponen on syyttänyt mediaa presidenttiparin barbaarisesta kohtelusta ja gallupeihin uskomisesta, vaikka juuri demaripuolue itse säikähti Ahtisaaren alenevaa gallupkannatusta ja uskoi Halosen nouseviin lukuihin. Puolueosastot alkoivatkin valita tylysti ehdokkaita esivaaliin. Lipponen, maan häikäilemättömimpänä runnojana olisi pystynyt halutessaan sen estämään. Mutta hänkään ei halunnut päästää presidenttiä toiselle kaudelle.
Ilmaantui suuri joukko muitakin poliitikkoja ja journalisteja, jotka valittavat Ahtisaaren kovaa kohtaloa ja kehuvat häntä hyväksi presidentiksi. Minusta tämä hurskas itku pitäisi lopettaa.
Ahtisaaret eivät koskaan kotiutuneet pieneen Suomeen. Ahtisaari oli tehnyt työuransa ulkomailla, eikä aina edes suomalaisten palveluksessa ja hän ei ollut lainkaan osallistunut kotimaiseen politiikkaan. Ei hänellä voinutkaan olla edellytyksiä menestyä Tasavallan presidenttinä, mikä vielä nyt on Suomen tärkein poliittinen tehtävä.
Ahtisaari voi olla aivan hyvä kansainvälisissä diplomaattisissa tehtävissä. Täytyy toivoakin hänen ponnisteluilleen menestystä Kosovon välitystehtävässä. Olisi vain parempi, että Suomen presidentti itse ei alentuisi neuvotteluihin Milosevicin kanssa.
Oiva Härkönen, Vantaa
I-S:n Pekka Ervasti pilkkaa 5.6.99 Ahtisaaren arvonimien jakamista parille keskustaa lähellä olevien lehtien päätoimittajalle, jotka ajoivat Ahtisaarta Keskustan presidenttiehdokkaaksi takanaan ajatus, että demarit ja Keskusta muodostavat sitten hallituksen ’99 vaalien jälkeen.
- Nykypolitiikkoja syytetään historiattomuudesta, mutta ainakin presidentti Martti Ahtisaaren nimitykset ovat osa suurta jatkumoa, jonka juuret ovat muinaisessa Roomassa.
- Keisari Caligula nimitti hevosensa senaattoriksi, presidentti Mauno Koivisto Eino Uusitalon (kesk) ministeriksi ja Ahtisaari häntä uutterasti liponeen Keskisuomalaisen päätoimittajan Erkki Laatikaisen professoriksi.
- Eikä siinä kaikki: lippujuhlapäivänä ylipäällikkö ylensi professorin vielä reservin majuriksi.
- Professorikisa oli tosin tiukka. Laatikainen voitti Ilkan päätoimittajan Kari Hokkasen (kesk) vain kielen mitalla.
11.6.99 HS julkaisee uutisen Ahtisaaren ehdotuksesta, että presidentin toimikaudet rajoitettaisiin yhteen.
- Näin presidentti olisi vapaa toiseen kauteen liittyvistä paineista ja saisi tehtävälleen työrauhan, Ahtisaari perusteli ajatustaan.
- Presidentti torjui syytökset, että hän olisi jatkuvasti kampanjoinut toisen kautensa hyväksi. Ahtisaari sanoi odottavansa rohkeutta anteeksipyyntöön kaikilta, jotka näin ovat väittäneet.
Tuokin kuvastaa, ettei hän ollut vieläkään oppinut politiikasta mitään. Ei täällä ennenkään ole pyydelty poliitikoilta anteeksi heidän poliittista toimintaansa koskevista arvailuista.
HS:n Erkki Pennanen vastustaa 21.6.99 Merkintöjä-kolumsisaan Ahtisaaren ehdotusta yhden kauden presidenteistä.
- Jos istuva presidentti ei voi asettua uudelleen ehdolle, spekulaatiot suuntautuvat presidentin seuraajan pohtimiseen. Se voi istuvan presidentin kannalta olla vielä häiritsevämpää.
- Missä vaiheessa hän päätyi tälle kannalle? Vastako sen jälkeen kun aivan viime tipassa oli ilmoittanut jäävänsää pois Sdp:n esivaalista Tarja Halosta ja muita vastaan?
- Istuvalle presidentille olisi ollut reilua ja luontevaa ilmoittaa hyvissä ajoin, myös ennen eduskuntavaaleja, että hän tyytyy yhteen kauteen. Erityisen luontevaa se olisi ollut, jos Ahtisaari oli jo silloin sitä mieltä, että presidentin toimikaudet tulisi rajoittaa yhteen.
HS kirjoittaa 29.6.99 otsikolla Ylen kova rangaistus:
- Presidentti Martti Ahtisaari ei esittänyt kovin omaperäistä ajatusta todetessaan juhannuksen alla Suomen Kuvalehdessä, että hänestä on tullut Yleisradion yksityistämisen lämmin kannattaja.
- Yleisradion yksityistämistä ei liene kuitenkaan vaadittu koskaan ennen yhtä ahtain ja köykäisin perustein kuin Ahtisaari tekee. ”Yleisradio esittää pilaohjelmien varjolla täysin poliittista ohjelmaa”, hän sanoo. Ahtisaari katsoo, että häntä on kohdeltu Ylen ohjelmissa asiattomasti.
- Yleä ei pidä yksityistää siksi, että presidentti ei kestä – myös huonoa – satiiria.
Lehti palaa vielä aiheeseen 4.7.99 Jaakko Lyytisen pakinassa Ylensyöjä:
- ”Iltalypsyssä on minuakin riepoteltu aika tavalla. En ole niin arkanahkainen, etten sietäisi leikinlaskua kustannuksellani”. Näin presidentti Ahtisaari tammikuussa 1996.
- Myös kansainvälinen arvostus, mitä Kosovon rauhanprosessi on Ahtisaarelle tuonut, näkyy ärähdysten ”maailmalla todellinen arvoni tunnetaan” -sävyssä.
- Nyt kun presidenttikausi lähestyy loppuaan, eikä jatkoa tarvitse petata, voi todelliset mielipiteet päästää ilmoille.
Vesa Vahree käsittelee eri presidenttien merkitystä maalle Talous-Sanomissa 29.7.99. Hän muuten asettaa presidentit seuraavaan tärkeysjärjestykseen: Ryti, Mannermeim, Kekkonen, Stålberg, Paasikivi, Svinhufvud, Koivisto ja Kallio.
- Viimeisen sijan jakavat Relander ja Ahtisaari, jotka eivät juuri ole vaikuttaneet maan tilaan tai kohtaloon. Molempien ja luultavasti myös Suomen onneksi kummankaan kausilla ei ole tapahtunut vakavia kotimaisia kriisejä.
Kosovo (Oiva Härkönen)
Milosevic oli aloittanut Kosovossa etniset puhdistukset, joukkomurhat ja monenlaiset muut ihmisoikeuksien loukkaukset samaan tapaan, jota hän oli jo kymmenen vuotta harjoittanut entisen Jugoslavian alueella. Kosovo ylitti jo Naton kärsivällisyyden ja se aloitti kuukausia kestäneet tynkä-Jugoslaavian strategisten kohteiden ja serbijoukkojen pommitukset. Milosevic, joka oli saanut haltuunsa kaiken vallan, ei taipunut. Länsivaltojen piti saada sota loppumaan ja saada sodan tavoite Kosovon vapauttamiseksi serbien vainosta toteutumaan. Keksittiin Ahtisaari, joka tosin oli itsekin tarjoutunut, Kosovon välitystehtäviin. Hän oli seuraavan EU:n puheenjohtajamaan presidentti, jolla oli ennestäänkin YK:n puitteissa tällaisesta tehtävästä kokemusta. Hän ja Venäjän entinen pääministeri Tchernomyrdin lähetettiin viemään Naton ja EU:n rauhanehdot Milosevicille. Heillä ei ollut valtuuksia neuvotella, piti vain saada vastaus kyllä tai ei. Milosevic oli pommituksilla ajettu nurkkaan, hänen täytyi sanoa kyllä.
Ahtisaari sai tästä paljon kunniaa ja mainetta ja hänen suosiolukemat kotimaassakin nousivat taas huikeisiin lukemiin ja monia demareita harmitti, että hänet oli jo pelattu ulos puolueen presidenttiehdokkuudesta.
Kansansuosio on tosiaan ailahtelevaa. Ahtisaarihan on hyvä konfliktien sovitteluasioissa, mutta suuri yleisö ei huomaa, etteivät ne ole Suomen tasavallan presidentin varsinaisia tehtäviä. Nyt kun hän vapautuu virasta, hän voi vapaasti ja kaikella tarmolla ja ammattitaidolla keskittyä niihin. Kyllä konflikteja riittää.
Erkki Pennanen pohtii 11.6.99 HS: n Merkintöjä-kolumnissaan Kosovon tapahtumien vaikutusta lähettiläiden poliittiselle uralle ja toteaa Tshernomyrdiniä syytetyn lähtemisestä liian helposti lännen kelkkaan.
- Ahtisaari olisi puolestaan noussut omien presidentin vaaliemme ylivoimaiseksi suosikiksi, ellei hän olisi juuri aikaisemmin ehtinyt luopua leikistä välttääkseen todennäköiseltä näyttäneen häviön Tarja Haloselle Sdp:n esivaalissa.
- Saatujen tietojen valossa Ahtisaari kuuli Kosovon tehtävästä vasta viikko sen jälkeen, kun ilmoittautuminen esivaaliin oli umpeutunut vapun alla.
- Sotarintamalla Nato painoi päälle voimansa tunnossa, Ahtisaaren oli säilytettävä joka tilanteessa lännen luottamus.
- Tshernomyrdinille haaste oli poliittisesti vielä kovempi. Ahtisaaren onneksi – ja Suomen – hän osoittautui aina tiukan paikan tullen juuri niin joustavaksi kuin parivaljakon onnistuminen Yhdysvaltain varaulkoministeri Strobe Talbottin hiostuksessa vaati.
Suomen Kuvalehti julkaisi 10.9.99 kirjoitukseni, joka käsitteli Koiviston ja Ahtisaaren suhdetta Kosovon tapaukseen.
Kaksi presidenttiä
Kuvalehden Tapani Ruokanen moittii kolumnissaan 3.9.99 Koivistoa Ahtisaaren väheksymisestä Kosovon kysymyksessä. Hän on oikeassa siinä, että Koivisto on metsässä Kosovoa koskevissa lausunnoissaan.
Pommituksella saavutettiin vähin siviiliuhrein monia hyviä tuloksia: Etninen puhdistus ja tappaminen ovat loppumassa Kosovossa. Serbiarmeijan suorituskyky on pysyvästi vähentynyt. Milosevicin lähtölaskenta on käynnissä. Sotarikollisia saadaan tuomiolle. Nyt vihdoin koittaa alueelle rauha ja jälleenrakennus 10 vuotta kestäneen Suur-Serbian ”rakentamisen” jälkeen, joka on vaatinut 300 000 ihmishenkeä. Länsimaista löytyvät ne rahat ja voimavarat, jotka tarvitaan Sarajevossa hahmoteltujen toimien tekemiseen. Nyt tulevat milosevicit tietävät, mitä seuraa nousemisesta kansainvälistä yhteisöä vastaan ja räikeistä ihmisoikeusrikoksista.
Tuskin vain vähätelläkseen Ahtisaarta Koivisto esiintyy. Koivistokin ymmärtää sen, ettei Ahtisaaren rooli ollut määräävä. Ahtisaari vain hyväksyi Naton pommitukset. Hän vei Tsernomyrdinin kanssa lännen asettamat ehdot Milosevicille. Jos Ahtisaari ei olisi sattunut olemaan siihen tehtävään sopivasti paikalla, olisi sen tehnyt joku muu. Sarajevon kokouksen puheenjohtajaksi hän oli myös sopiva, kun tunsi tapauksen ja oli EU:n puheenjohtajamaan edustaja. Mutta luonnollisesti sielläkin lännen johtajat tekivät tuloksen.
Nyt, kun Ahtisaari vapautuu hänelle sopimattomaksi osoittautuneesta Suomen tasavallan presidentin tehtävästä, hänet pitäisi nimittää kansainvälisten järjestöjen, YK, EU, NATO ja ETYJ, yhteiseksi pääkoordinaattoriksi operaatiossa, joka tähtää Balkanin rauhoittamiseen ja jälleenrakentamiseen.
Koivisto voisi lopettaa vihdoinkin moniselitteisten lausuntojen antamisen, joiden osoitteesta ja tarkoitusperästä ei saa selvää.
Oiva Härkönen, Vantaa
Janne Virkkunen sivusi aihetta kolumnissaan HS:ssa 26.9.99:
- Presidentin valta jää vahvasti riippumaan valittavan henkilön karismasta. Urho Kekkosella ja Mauno Koivistolla karismaa oli liiankin kanssa, Martti Ahtisaarella sitä taas ei ole. Kosovon sodan jälkiselvittely taas osoittaa, että presidentti voi menestyä kansainvälisissä tehtävissä ilman suurta henkilökohtaista suosiota kotimaassa.
Ahtisaari pelataan lopullisesti ulos
HS kirjoittaa 20.4.99 otsikolla ”Ahtisaari halutaan pakottaa esivaaliin”:
- Presidentinvaalin perusasetelma on muuttunut olennaisesti presidentti Martti
Ahtisaaren suosion laskun ja Sdp:ssä virinneen esivaali-innostuksen takia.
- Ahtisaari on pantannut pitkään tietoa, asettuuko hän ehdolle.
- Vaikenemisen voi tulkita vain yhdellä tavalla: Ahtisaari epäröi asettua ehdolle.
- Halonen on toistaiseksi kieltäytynyt haastamasta Ahtisaarta. Hän on odotellut korrektisti ja kärsivällisesti Ahtisaaren ilmoitusta.
- Hän on vahva ehdokas myös siinä tapauksessa, että Ahtisaari päättää pyrkiä toiselle kaudelle. Sosiaalidemokraatit kun vaativat Halosta ehdolle vedoten siihen, että heidän pitää saada päättää puolueen ehdokkaasta kansanvaltaisesti esivaalissa. Ei olisi suuri yllätys, jos Ahtisaari ottaisi kaiken tapahtuneen jälkeen vihjeistä vaarin ja kieltäytyisi ehdokkuudesta.
Helsingin Sanomien Unto Hämäläinen 23.4.99 käsittelee samaa aihetta:
- Sosiaalidemokraattinen puolueväki kirjoittaa näinä päivinä uuden sivun Suomen poliittiseen historiaan. Puolueväki aikoo nimittäin siirtää istuvan tasavallan presidentin syrjään tehtävistään.
- Torstaihin mennessä 80 Sdp: puolueosastoa on asettanut ulkoministeri Tarja Halosen ehdokkaakseen esivaaliin. Ahtisaarella on parikymmentä tukiosastoa vähemmän, ja Jakob Södermanille on löytynyt 30 – 40 osastoa.
- Sdp:n kentältä tulevat viestit kertovat, että Halosen puolesta toimitaan, mutta Ahtisaaren ei.
- ”Virallisesti” Sdp:ssä toivotaan esivaalia Ahtisaaren ja Halosen välillä. Presidentin pitäisi luovuttaa, jotta tämä ei joutuisi kärsimään karvasta tappiota esivaalissa. Vain kiihkeimmät – etupäässä Kalevi Sorsan viimekertaisesta esivaalitappiosta mielensä pahoittaneet – toivovat Ahtisaarta ehdolle häviämään. Vasta sitten Sorsan tappio olisi hyvitetty.
- Ahtisaaren pulma näyttää olevan, että mistään ei tunnu löytyvän aktiivisia ihmisiä tekemään työtä hänen puolestaan. Uskolliset joukotkin ovat ällikällä, sillä he ovat tuudittautuneet varmaan ehdokkuuteen. Tämän piti olla läpihuutojuttu. Puolueen ulkopuoliset eivät pääse hätiin, sillä esivaali ei tällä kertaa ole avoin.
27.4.99 Kalevi Sorsa kirjoittaa Turun Sanomiin kuuluisaksi tulleen kolumnin ”Kunnianpalautus”, jota syystä voi pitää sodanjulistuksena Ahtisaaren pudottamiseksi jatkoajalta ja Tarja Halosen nostamiseksi puolueen ehdokkaaksi. Aluksi hän käsittelee Lipposen uuden muodostamista.
- Tuolinsa säilytti komeasti Tarja Halonen. Ykkös-Lipposen liikkeelle lähtiessä arvelin, että Tarjalta menisi pari vuotta homman oppimiseen, kansainvälisissä piireissä tunnetuksi tulemiseen sekä ulkopolitiikkaa harrastavien presidentin ja pääministerin varjosta pääsemiseen. Tosiasiassa hän selvisi urakastaan nopeammin.
- Ja ulkopoliittisesta kolmikosta se on ollut nimenomaan hän, jonka lausuntoja ei ole tarvinnut ihmetellä eikä jälkikäteen selitellä ja korjailla. Parin viime vuoden ajan hän on selvästi ollut ulkopolitiikan tekijä numero yksi.
- Lukuisista yhteydenotoista tiedän, että Sdp: kenttä käy kiihkeätä keskustelua. Kysymys on tietysti esivaalista.
- Olisi väärin sanoa, että tyytymättömyys kohdistuu istuvaan presidenttiin. Toki sitäkin, mutta jos henkilökohteita etsitään, kiukun kohteena on ennen kaikkea ”Maran mafia”, presidentin miehet.
- Näiden nähdään nöyryyttäneen ja häpäisseen viime esivaalissa sosialidemokraattista puoluetta, josta Rafael Paasio kerran sanoi, että sen kunnia on niin korkealla, etteivät vastustajien hyökkäykset sinne yllä. Periaatteellinen puolueväki on nyt hakemassa ennen kaikkea puolueen kunnianpalautusta.
- Halutaan, että puolue järjestää lailliset ja kunnialliset esivaalit ja siten pyyhkii yltään viime kerralla jääneet pahat tahrat.
29.4.99 HS kirjoitti Pekka Vuoriston kirjoittamassa uutisessa:
- Ulkoministeri Tarja Halonen ilmoitti keskiviikkona olevansa halukas osallistumaan sosiaalidemokraattisen puolueen esivaaliin presidenttiehdokkuudesta. Halonen piti kuitenkin voimakkaasti esillä mahdollisuutta, että presidentti Martti Ahtisaari olisi ehdolla presidentinvaaleissa, vaikkei Sdp:n esivaaliin osallistuisikaan.
- Halonen korosti pitämässään lyhyessä tiedotustilaisuudessa, että esivaali on neuvoa-antava ja ratkaisun ehdokkaasta tekee puoluekokous. ”Minusta presidentin vastaus antaa mahdollisuuden jatkokeskusteluun”, Halonen tulkitsi Ahtisaaren ilmoitusta, ettei hän presidentillisten kiireiden vuoksi osallistu esivaaliin.
- Halonen kertoi, ettei hän lopullista päätöstä viime vuorokauden aikana tehdessään ollut keskustellut enempää Ahtisaaren kuin puolueen puheenjohtajan Paavo Lipposenkaan kanssa.
- Päällimmäiseksi syyksi ilmoittautumiselleen Halonen sanoi, että esivaali on luotu puolueessa perusteellisen keskustelun jälkeen ”ja kyllä minun mielestäni silloin kannattaa pitää kiinni niistä säännöistä”.
- ”Onhan siinä vielä mielikuvitukselle tilaa niiden sääntöjen puitteissakin”, Halonen lisäsi.
- Halonen otti esiin myös mahdollisuuden, että Ahtisaari asettuisikin kansanliikkeen ehdokkaaksi.
Samana päivänä HS:n Unto Hämäläisen tekemän uutisen mukaan Lipponen ilmoittaa, että puolueen ehdokas tulee olemaan ”yksi näistä kolmesta” (Söderman, Paasio ja Halonen). Lipposen mukaan Ahtisaari ei ole lähdössä myöskään kansanliikkeen ehdokkaaksi.
- Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan presidentti Ahtisaaren kanta on täysin ehdoton. Hän ei ole ehdokkaana tulevissa presidentinvaalissa.
Tämä oli minulle ilonpäivä. Olin vuosikausia pelännyt sitä, että joudun elämään vielä toiset kuusi vuotta presidentti Ahtisaaren Suomessa. Mieleeni jäi kuitenkin pieni pelko, että jospa puoluekokous tai kansanliike vielä valitsevat hänet ehdokkaaksi. Halonenkaan ei pitänyt asiaa vielä lopullisena.
Samana päivänä (29.4.99) Helsingin Sanomat vielä kirjoitti:
- Jatkoaikeistaan vaiennut Ahtisaari on jätetty tylysti hoitamaan ”kausi loppuun kunnialla”, kuten puolueen lehti Demari otsikoi etusivunsa. Jopa muutoin niin määrätietoinen Paavo Lipponen näytti olevan hämillään, että miten tämä nyt näin meni.
- Ongelma syntyi siitä, että Ahtisaari ei halunnut lähteä esivaaliin saamaan todennäköisesti selkäänsä. Se on ymmärrettävää, mutta ehdokkaaksi suoraan kansanvaaliin ei pidä päästä erivapauksilla. Jos Ahtisaari ei edes ajatellut toista kautta, hän saa syyttää itseään outoon valoon joutumisesta.
Minä olen vakuuttunut Ahtisaarella olleen koko ajan toinen kausi mielessään, vaikka hän on jälkikäteen onkin sanonut jo hyvissä ajoin päättäneensä, että yksi kausi riittää. Tämä näytelmä sen myös osoittaa. Tämä vain karkasi Ahtisaaren käsistä ja todennäköisesti Lipponen toimi näytelmän kapellimestarina pelaamassa Ahtisaari ilmeisen kyvyttömänä toimimaan parlamentaarisen maan presidenttinä. Hänen halveksuntansa eduskuntaa ja muita poliitikkoja sekä puolueita kohtaan ylitti demareiden kynnyksen ja heittivät hänet ulos.
Kuvaavaa oli Terhon piirros Vappuna, jossa Ahtisaaren näköinen ilmapallo karkaa Lipposen kädestä ja Paavo sanoo ”Hups”.
Krapulaa
HS:n Erkki Pennanen pohtii kolumnissaan 1.5.99 Ahtisaaren luopumista.
- Martti Ahtisaari on uusin esimerkki siitä, miten vaikea on luopua vallasta. Sdp:n ratkaisujen jälkeen Ahtisaari on viestittänyt, että hän oli jo hyvän aikaa sitten päättänyt tyytyä yhteen kauteen presidenttinä. En tahtoisi leimautua kyyniseksi, selitystä on vaikea ottaa aivan täydestä.
- Ahtisaaren merkillisen vitkuttelun voi ymmärtää vain siten, että hän ei pystynyt tekemään päätöstä luopumisesta.
- Ahtisaari joutui seinää vasten, mutta katsoi silti pelin loppuun saakka. Loppuvaikutelmaksi jäi, että Sdp käänsi hänelle selkänsä.
- Kuinka luontevaa ja kunnioitusta herättävää olisikaan ollut, jos Martti Ahtisaari olisi ilmoittanut hyvissä ajoin tai viimeistään eduskuntavaalien ja hallituksen muodostamisen jälkeen, että kuusi vuotta presidenttinä riittää hänelle.
Kun ratkaisu näytti tulleen, se heijastui voimakkaasti Eeva Ahtisaaren mielialoissa HS:n tekemässä äitienpäivähaastattelussa 9.5.99.
- Yhdysvalloissa Nato-kokouksen aikana hän istui rouva Hillary Clintonin pöydässä, jossa oli useiden Balkanin maiden presidenttien puolisot ja Naton pääsihteerin puoliso Conception Solana. Eeva Ahtisaari kertoi keskustelleensa vaikeista asioista, mutta osallistujia yhdisti halu löytää ratkaisuja.
- ”Sitten tulen tänne ja täällä pelataan presidenttipeliä”.
- Pikkupolitikointi turhauttaa ja tuskastuttaa. Hän pettyy median näpertelyyn ja löytää itsessään maailmankansalaisen, joka häneen on kasvanut YK:n ja runsaan ulkomailla olon tähden.
- Eeva Ahtisaari on loukkaantunut siitä, kun kansa ja media eivät tajua globalisaation välttämättömyyttä, sitä että Suomen on pakko tehdä itseään maailmalla tunnetuksi.
- ”Ja kun mieheni on niin hyvä ulkomailla”.
- Tästä pikkumaisesta politikoinnista ja pelaamisesta presidenttipari haluaa irtautua.
- Kun on istunut presidentti Clintonin juhlaillallisilla ja takamuksillaan busmannien kyläkokouksessa Namibiassa ja monessa paikassa siltä väliltä, kansainväliset tehtävät vetoavat yhä.
- ”Meitä yhdistää maailmankansalaisuus. Täällä pelataan vain puoluepolitiikkaa”.
- Hän luottaa siihen, että Suomen seuraavakin presidentti on hyvä.
HS:n kolumnissaan Risto Uimonen pohti 18.5.99 Kekkosen ja Koiviston luoneen meille sellaisen presidenttikuvan, että hän on sekä hengen, että ruumiin jättiläinen. Ahtisaarenkin odotettiin olevan tällainen, mutta kansa taisi pettyä.
- Pääministeri Paavo Lipponen kutsui barbariaksi Ahtisaaren kohtelua mediassa. Vain historiaton ja sanasokea voi päätyä noin vahvaan ilmaisuun.
- Ahtisaarta on kohdeltu Iltalypsyssä analyyttisesti. On kuitenkin liioittelua olettaa, että pohja presidenttiydestä putoaisi pelkästään viihteellisiksi tiedettyjen ohjelmien irvailun takia tai lehdistön vähättelyn vuoksi. Kyse on syvällisemmistä prosesseista: presidenttiyteen liittyvistä odotusarvoista. Ne ja todellisuus eivät ole kohdanneet monelta osin toisiaan.
- Valtiomiestaito mediassa on vaikea politiikan laji, johtajien suosio nousee ja laskee. Kohtalokasta on kylmäpäiselle vain se, mikä se on vaalipäivänä.
Ilta-Sanomat julkaisi aiheeseen liittyvän kirjoitukseni 19.5.99.
Älkää enää itkekö
Heti kun selvisi, että demarit olivat saaneet pelattua Ahtisaaren pois presidenttiehdokkuudesta, eikä kenenkään tarvinnut enää pelätä, että Ahtisaari todella tulisi jatkokaudelle, alkoi valtava hurskastelu.
Esko Aho itki krokotiilinkyyneleitä syyttäen Sos.dem. puoluetta istuvan presidentin nolosta kohtelusta ja ehdotti harkitsemattomasti, että istuvan presidentin pitäisi halutessaan aina päästä ehdokkaaksi.
Lipponen on syyttänyt mediaa presidenttiparin barbaarisesta kohtelusta ja gallupeihin uskomisesta, vaikka juuri demaripuolue itse säikähti Ahtisaaren alenevaa gallupkannatusta ja uskoi Halosen nouseviin lukuihin. Puolueosastot alkoivatkin valita tylysti ehdokkaita esivaaliin. Lipponen, maan häikäilemättömimpänä runnojana olisi pystynyt halutessaan sen estämään. Mutta hänkään ei halunnut päästää presidenttiä toiselle kaudelle.
Ilmaantui suuri joukko muitakin poliitikkoja ja journalisteja, jotka valittavat Ahtisaaren kovaa kohtaloa ja kehuvat häntä hyväksi presidentiksi. Minusta tämä hurskas itku pitäisi lopettaa.
Ahtisaaret eivät koskaan kotiutuneet pieneen Suomeen. Ahtisaari oli tehnyt työuransa ulkomailla, eikä aina edes suomalaisten palveluksessa ja hän ei ollut lainkaan osallistunut kotimaiseen politiikkaan. Ei hänellä voinutkaan olla edellytyksiä menestyä Tasavallan presidenttinä, mikä vielä nyt on Suomen tärkein poliittinen tehtävä.
Ahtisaari voi olla aivan hyvä kansainvälisissä diplomaattisissa tehtävissä. Täytyy toivoakin hänen ponnisteluilleen menestystä Kosovon välitystehtävässä. Olisi vain parempi, että Suomen presidentti itse ei alentuisi neuvotteluihin Milosevicin kanssa.
Oiva Härkönen, Vantaa
I-S:n Pekka Ervasti pilkkaa 5.6.99 Ahtisaaren arvonimien jakamista parille keskustaa lähellä olevien lehtien päätoimittajalle, jotka ajoivat Ahtisaarta Keskustan presidenttiehdokkaaksi takanaan ajatus, että demarit ja Keskusta muodostavat sitten hallituksen ’99 vaalien jälkeen.
- Nykypolitiikkoja syytetään historiattomuudesta, mutta ainakin presidentti Martti Ahtisaaren nimitykset ovat osa suurta jatkumoa, jonka juuret ovat muinaisessa Roomassa.
- Keisari Caligula nimitti hevosensa senaattoriksi, presidentti Mauno Koivisto Eino Uusitalon (kesk) ministeriksi ja Ahtisaari häntä uutterasti liponeen Keskisuomalaisen päätoimittajan Erkki Laatikaisen professoriksi.
- Eikä siinä kaikki: lippujuhlapäivänä ylipäällikkö ylensi professorin vielä reservin majuriksi.
- Professorikisa oli tosin tiukka. Laatikainen voitti Ilkan päätoimittajan Kari Hokkasen (kesk) vain kielen mitalla.
11.6.99 HS julkaisee uutisen Ahtisaaren ehdotuksesta, että presidentin toimikaudet rajoitettaisiin yhteen.
- Näin presidentti olisi vapaa toiseen kauteen liittyvistä paineista ja saisi tehtävälleen työrauhan, Ahtisaari perusteli ajatustaan.
- Presidentti torjui syytökset, että hän olisi jatkuvasti kampanjoinut toisen kautensa hyväksi. Ahtisaari sanoi odottavansa rohkeutta anteeksipyyntöön kaikilta, jotka näin ovat väittäneet.
Tuokin kuvastaa, ettei hän ollut vieläkään oppinut politiikasta mitään. Ei täällä ennenkään ole pyydelty poliitikoilta anteeksi heidän poliittista toimintaansa koskevista arvailuista.
HS:n Erkki Pennanen vastustaa 21.6.99 Merkintöjä-kolumsisaan Ahtisaaren ehdotusta yhden kauden presidenteistä.
- Jos istuva presidentti ei voi asettua uudelleen ehdolle, spekulaatiot suuntautuvat presidentin seuraajan pohtimiseen. Se voi istuvan presidentin kannalta olla vielä häiritsevämpää.
- Missä vaiheessa hän päätyi tälle kannalle? Vastako sen jälkeen kun aivan viime tipassa oli ilmoittanut jäävänsää pois Sdp:n esivaalista Tarja Halosta ja muita vastaan?
- Istuvalle presidentille olisi ollut reilua ja luontevaa ilmoittaa hyvissä ajoin, myös ennen eduskuntavaaleja, että hän tyytyy yhteen kauteen. Erityisen luontevaa se olisi ollut, jos Ahtisaari oli jo silloin sitä mieltä, että presidentin toimikaudet tulisi rajoittaa yhteen.
HS kirjoittaa 29.6.99 otsikolla Ylen kova rangaistus:
- Presidentti Martti Ahtisaari ei esittänyt kovin omaperäistä ajatusta todetessaan juhannuksen alla Suomen Kuvalehdessä, että hänestä on tullut Yleisradion yksityistämisen lämmin kannattaja.
- Yleisradion yksityistämistä ei liene kuitenkaan vaadittu koskaan ennen yhtä ahtain ja köykäisin perustein kuin Ahtisaari tekee. ”Yleisradio esittää pilaohjelmien varjolla täysin poliittista ohjelmaa”, hän sanoo. Ahtisaari katsoo, että häntä on kohdeltu Ylen ohjelmissa asiattomasti.
- Yleä ei pidä yksityistää siksi, että presidentti ei kestä – myös huonoa – satiiria.
Lehti palaa vielä aiheeseen 4.7.99 Jaakko Lyytisen pakinassa Ylensyöjä:
- ”Iltalypsyssä on minuakin riepoteltu aika tavalla. En ole niin arkanahkainen, etten sietäisi leikinlaskua kustannuksellani”. Näin presidentti Ahtisaari tammikuussa 1996.
- Myös kansainvälinen arvostus, mitä Kosovon rauhanprosessi on Ahtisaarelle tuonut, näkyy ärähdysten ”maailmalla todellinen arvoni tunnetaan” -sävyssä.
- Nyt kun presidenttikausi lähestyy loppuaan, eikä jatkoa tarvitse petata, voi todelliset mielipiteet päästää ilmoille.
Vesa Vahree käsittelee eri presidenttien merkitystä maalle Talous-Sanomissa 29.7.99. Hän muuten asettaa presidentit seuraavaan tärkeysjärjestykseen: Ryti, Mannermeim, Kekkonen, Stålberg, Paasikivi, Svinhufvud, Koivisto ja Kallio.
- Viimeisen sijan jakavat Relander ja Ahtisaari, jotka eivät juuri ole vaikuttaneet maan tilaan tai kohtaloon. Molempien ja luultavasti myös Suomen onneksi kummankaan kausilla ei ole tapahtunut vakavia kotimaisia kriisejä.
Kosovo (Oiva Härkönen)
Milosevic oli aloittanut Kosovossa etniset puhdistukset, joukkomurhat ja monenlaiset muut ihmisoikeuksien loukkaukset samaan tapaan, jota hän oli jo kymmenen vuotta harjoittanut entisen Jugoslavian alueella. Kosovo ylitti jo Naton kärsivällisyyden ja se aloitti kuukausia kestäneet tynkä-Jugoslaavian strategisten kohteiden ja serbijoukkojen pommitukset. Milosevic, joka oli saanut haltuunsa kaiken vallan, ei taipunut. Länsivaltojen piti saada sota loppumaan ja saada sodan tavoite Kosovon vapauttamiseksi serbien vainosta toteutumaan. Keksittiin Ahtisaari, joka tosin oli itsekin tarjoutunut, Kosovon välitystehtäviin. Hän oli seuraavan EU:n puheenjohtajamaan presidentti, jolla oli ennestäänkin YK:n puitteissa tällaisesta tehtävästä kokemusta. Hän ja Venäjän entinen pääministeri Tchernomyrdin lähetettiin viemään Naton ja EU:n rauhanehdot Milosevicille. Heillä ei ollut valtuuksia neuvotella, piti vain saada vastaus kyllä tai ei. Milosevic oli pommituksilla ajettu nurkkaan, hänen täytyi sanoa kyllä.
Ahtisaari sai tästä paljon kunniaa ja mainetta ja hänen suosiolukemat kotimaassakin nousivat taas huikeisiin lukemiin ja monia demareita harmitti, että hänet oli jo pelattu ulos puolueen presidenttiehdokkuudesta.
Kansansuosio on tosiaan ailahtelevaa. Ahtisaarihan on hyvä konfliktien sovitteluasioissa, mutta suuri yleisö ei huomaa, etteivät ne ole Suomen tasavallan presidentin varsinaisia tehtäviä. Nyt kun hän vapautuu virasta, hän voi vapaasti ja kaikella tarmolla ja ammattitaidolla keskittyä niihin. Kyllä konflikteja riittää.
Erkki Pennanen pohtii 11.6.99 HS: n Merkintöjä-kolumnissaan Kosovon tapahtumien vaikutusta lähettiläiden poliittiselle uralle ja toteaa Tshernomyrdiniä syytetyn lähtemisestä liian helposti lännen kelkkaan.
- Ahtisaari olisi puolestaan noussut omien presidentin vaaliemme ylivoimaiseksi suosikiksi, ellei hän olisi juuri aikaisemmin ehtinyt luopua leikistä välttääkseen todennäköiseltä näyttäneen häviön Tarja Haloselle Sdp:n esivaalissa.
- Saatujen tietojen valossa Ahtisaari kuuli Kosovon tehtävästä vasta viikko sen jälkeen, kun ilmoittautuminen esivaaliin oli umpeutunut vapun alla.
- Sotarintamalla Nato painoi päälle voimansa tunnossa, Ahtisaaren oli säilytettävä joka tilanteessa lännen luottamus.
- Tshernomyrdinille haaste oli poliittisesti vielä kovempi. Ahtisaaren onneksi – ja Suomen – hän osoittautui aina tiukan paikan tullen juuri niin joustavaksi kuin parivaljakon onnistuminen Yhdysvaltain varaulkoministeri Strobe Talbottin hiostuksessa vaati.
Suomen Kuvalehti julkaisi 10.9.99 kirjoitukseni, joka käsitteli Koiviston ja Ahtisaaren suhdetta Kosovon tapaukseen.
Kaksi presidenttiä
Kuvalehden Tapani Ruokanen moittii kolumnissaan 3.9.99 Koivistoa Ahtisaaren väheksymisestä Kosovon kysymyksessä. Hän on oikeassa siinä, että Koivisto on metsässä Kosovoa koskevissa lausunnoissaan.
Pommituksella saavutettiin vähin siviiliuhrein monia hyviä tuloksia: Etninen puhdistus ja tappaminen ovat loppumassa Kosovossa. Serbiarmeijan suorituskyky on pysyvästi vähentynyt. Milosevicin lähtölaskenta on käynnissä. Sotarikollisia saadaan tuomiolle. Nyt vihdoin koittaa alueelle rauha ja jälleenrakennus 10 vuotta kestäneen Suur-Serbian ”rakentamisen” jälkeen, joka on vaatinut 300 000 ihmishenkeä. Länsimaista löytyvät ne rahat ja voimavarat, jotka tarvitaan Sarajevossa hahmoteltujen toimien tekemiseen. Nyt tulevat milosevicit tietävät, mitä seuraa nousemisesta kansainvälistä yhteisöä vastaan ja räikeistä ihmisoikeusrikoksista.
Tuskin vain vähätelläkseen Ahtisaarta Koivisto esiintyy. Koivistokin ymmärtää sen, ettei Ahtisaaren rooli ollut määräävä. Ahtisaari vain hyväksyi Naton pommitukset. Hän vei Tsernomyrdinin kanssa lännen asettamat ehdot Milosevicille. Jos Ahtisaari ei olisi sattunut olemaan siihen tehtävään sopivasti paikalla, olisi sen tehnyt joku muu. Sarajevon kokouksen puheenjohtajaksi hän oli myös sopiva, kun tunsi tapauksen ja oli EU:n puheenjohtajamaan edustaja. Mutta luonnollisesti sielläkin lännen johtajat tekivät tuloksen.
Nyt, kun Ahtisaari vapautuu hänelle sopimattomaksi osoittautuneesta Suomen tasavallan presidentin tehtävästä, hänet pitäisi nimittää kansainvälisten järjestöjen, YK, EU, NATO ja ETYJ, yhteiseksi pääkoordinaattoriksi operaatiossa, joka tähtää Balkanin rauhoittamiseen ja jälleenrakentamiseen.
Koivisto voisi lopettaa vihdoinkin moniselitteisten lausuntojen antamisen, joiden osoitteesta ja tarkoitusperästä ei saa selvää.
Oiva Härkönen, Vantaa
Janne Virkkunen sivusi aihetta kolumnissaan HS:ssa 26.9.99:
- Presidentin valta jää vahvasti riippumaan valittavan henkilön karismasta. Urho Kekkosella ja Mauno Koivistolla karismaa oli liiankin kanssa, Martti Ahtisaarella sitä taas ei ole. Kosovon sodan jälkiselvittely taas osoittaa, että presidentti voi menestyä kansainvälisissä tehtävissä ilman suurta henkilökohtaista suosiota kotimaassa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sulla varmaan on jo dementtia ja muistelet vanhoja ja vedät tietosi irti asiayhteyksistään.
katson sen sitten, kun se ilmestyy.
Kiitollisena, että jaksat olla uupumaton. Apollonkatu tarjoaa kahvit sunnuntaina klo 5.15 ellei ensi niin sitten tai ehkä joskus jonakin sunnuntaina.
Kepuun ei voi luottaa.