Viimeisen tiedon mukaan tänne Thaimaahan matkustelu on laantunut viimevuoden aikana Suomalaisa matkailijoita ollen hieman alle 100.000.
Näistä matkailijoista runsas osa myös vuokraa moottoripyörän, toiset jopa ensimmäistä kertaa elämässään ajaa täällä Thaimaassa moottoripyörällä elämänsä ensimmäiset metrit.
Tuolloin on itsensä, seuralaisensa, sekä ympäristönsä turvallisuuden kannalta tärkeää hoksata perusasioita, joita muutama seuraavassa:
Täällä on yksi maailman vaarallisimmaksi luokiteltu liikenne sen ohella, että Suomalaisille käänteinen, eli vasemmanpuoleinen liikenne.
Tiet on liukkaita.
Moottoripyöriin on asennettu renkaat, joiden pito ei ole paras mahdollinen.
Moottoripyörän hallinnan ymmärtämiseksi on syytä ymmärtää ennen liian myöhäistä hoksaamista vähintäänkin perusasiat, joita on kahden kiinteän aineen välinen kitka, joka ei ole ilmakitka.
Hyrrävoima, sekä ohjaustekniikka.
Hyrrävoimasta on hyvä aloittaa.
Moottoripyörä ei pysy pystyssä tahdonvoimalla, vaan sitä pitää pystyssä renkaiden ja vanteiden pyöriessä hyrrävoima.
Motoristit jotka esimerkiksi kokemattomina yllättävässä tilanteessa niittaa lukkoon etu- ja takarenkaan, poistavat toimenpiteellään hyrrävoiman, eli tämän jälkeen hallinta on menetetty.
Esimerkkinä voin kertoa että koska minulla on Harrikka ja Inkkari, kykenen pitämään pyöriäni pystyssä jopa paikallaan koskematta jaloilla tiehen.
No minä pystyn sen johdosta että pyörieni moottoreissa on tekniikkansa johdosta vauhtipyörät ja tyhjäkäyntiä hieman runsaammilla kierroksilla ne synnyttävät mainitun hyrrävoiman, jota ei ole ns. kierroskoneissa.
Kitka on toki vaikuttava tekijä kaarreajossa, mutta tässä paneudun jarruttamiseen.
Täällä Thaimaassa siis todetusti on liukasta ja myös paljon sorateitä, eli kun kokematon yleisimmin jarruttaa etujarrulla ja joskus jopa hätäiseen, niin hups.
Jarrutustekniikka on että ensin hieman jarrutetaan etujarrulla tietysti huomioiden vallitsevan kitkan jolloin pyörän painopiste siirtyy eteen ja jousetkin hieman painuvat kokoon, tämän jälkeen vasta tulee tehostaa jarrutusta.
Mikäli jarrutuksen suorittaa heti voimakkaasti, kitka eturenkaan ja tien välissä on alhaisempi ja on vaarana etupyörän lukkiutuminen tuloksella taas hupsista.
Takajarrua siis on hyvä käyttää kohtuudella ja oikeissa paikoisssa vaikkakin se lukkiutuu helpommin.
Moottoripyörän ohjaus on syytä ymmärtää ja ainoa oikea tapa on ymmärtää etupyörän jota nokkapyöräksikin kutsutaan, kääntyminen ja kääntäminen oikeaan suuntaa, oikean suunnan ollessa täysin päinvastainen kääntymissuuntaan nähden maantienopeuksissa.
Korostan mainintaa maantienopeuksissa.
On olemassa liian monta henkilöä multaan kuopattuna, jotka eivät ymmärtäneet tai välittäneet yllä olevia perustietoja itselleen selvittää.
On myös olemassa itseään motoristeina pitäviä henkilöitä jotka hankkivat itselleen toinen toistaan voimakkaampia moottoripyöriä ajellen vuosikymmenen ristiin rastiin Suomea ja Alppeja, sitten 130 hevosvoimaisella moottoripyörällä ajaen Espanjaan hoksaten vasta mikä on moottoripyörän ohjaustekniikka.
Nämä kuuluu myös vahvasti mielipiteineen ryhmään jotka ovat ajokoulutusvastaisia mielipiteineen, että on parempi itse hoksata.
Kirjoitin tämän kirjoituksen tarkoituksellani, että edes yksi henkilö tahtoisi hoksata moottoripyöräilyn perussäännöt ennenkuin hoksaa olevansa haudassa, pyörätuolissa, tai edes täällä Thaimaassa matkansa pilaten asfaltti-ihottumalla tai jalka kipsissä.
MOOTTORIPYÖRÄILTÄESSÄ ON HYVÄ HOKSATA.
39
<50
Vastaukset
- laatulerpanMopot
Lerpan ympyrä on sulkeutunut. Nyt on palattu ilmanlaatu ja moottoripyöräilynlaatu -opetuksiin.
Voisitko homoinva tehdä siellä laitoksessa sellaisen opetusvideon, missä hoitaja työntää sua pitkin käytävää ja sulla on vaateripustin käsissä niinkuin mopon sarvina ja sitten selostat kovasti ja kääntelet sitä henkaria kurveissa havainnollisesti?
Kun tykkäät jutella noista laatuasioista, niin kerrotko vielä millaiseksi arvioisit oman elämänlaatusi?- Sensei--
On erilaisia asenteita ja sinulla omasi.
Kuluvana vuonnakin tänne Thaimaahan matkustaa kuusinumeroinen määrä matkailjoita, joista ehkä viisinumeroinen lukumäärä ns.mopoilee.
Tiedoksesi, että tätä palstaa luultavasti joskus lukee myös muita kuin miljoonalerpattajia ja mikäli kirjoituksellani voin jonkun tietämykseen ja jopa asenteeseen vaikuttaa, niin hyvä.
Arvelen kuitenkin että noin niinkuin yleisesti ottaen minun kirjoituksieni anti on sinun antiasi runsaampi.
- SoliferSuzuki
Tässä kuvassa sensei harjoittelee hyrrävoimaa suurella antaumuksella. Vain harjoittelemalla sensei voi seistä liikennevaloissa ilman jalkoja ja käsiä hyrrän ansiosta. Leppäkertun kuvat bensatankissa somistavat hienosti Indian moottoripyörää ja 42 vuotta vanha koulutodistus korostaa aitoa Chiang Mailaista tunnelmaa.
https://aijaa.com/sWilP6- Sensei--
Koulutodistus 42 vuotta vanhana osoittaa 42 vuoden kokemusta, jota ei käytetä etsimällä netistä leppäkerttu- ja lepakkokuvia.
- lerpantodisteet
Sensei-- kirjoitti:
Koulutodistus 42 vuotta vanhana osoittaa 42 vuoden kokemusta, jota ei käytetä etsimällä netistä leppäkerttu- ja lepakkokuvia.
Ainoa mitä sä todistat ikivanhoilla kuvilla ja papereillasi on se että elämäsi on takanapäin ja olet Suomessa helvetin yksinäisenä.
- 2010unreg
"Viimeisen tiedon mukaan tänne Thaimaahan matkustelu on laantunut viimevuoden aikana Suomalaisa matkailijoita ollen hieman alle 100.000.
Näistä matkailijoista runsas osa myös vuokraa moottoripyörän, toiset jopa ensimmäistä kertaa elämässään ajaa täällä Thaimaassa moottoripyörällä elämänsä ensimmäiset metrit"
Kahdella valheella aloitit tarinasi. En viitsinyt edes lukea pidemmälle. Suomalaisten matkailu Thaimaahan kun on lisääntynyt rajusti. 2016 peräti 30% lisäystä edelliseen vuoteen.
Toinen valhe on että suuri osa vuokraa moottoripyörän ja ajaa sillä elämänsä ekaa kertaa. No ei vuokraa eikä aja. Ne harvat jotka vuokraavat, ovat kokeneita motoristeja myös Suomessa.
Ei suomalainen tyhmä ole. Kolaroiminen kun pilaisi monen loman taloudellisessakin mielessä, niin ei sitä riskiä kokematon ota.
Monet pelkää Thaimaan liikennettä, kuten sinä Lerpsa olet monet kerrat sanonut pelkääväsi. Sinä nyt tosin pelkäät kaikkea muutakin ja varmaan omaa varjoasikin vitun paskaasuoltava pupujussi.- Sensei--
Katso eiliset suomen uutiset matkailijamääristä.
- Sensei--
Sensei-- kirjoitti:
Katso eiliset suomen uutiset matkailijamääristä.
Vielä Dille.
Sulla on valtaisa tietämys kun tiedät matkailijoiden motoristitaidotkin.
Yksi kysymys jos sallit.
Koska itse koit olevasi kokenut motoristi.
Ennen vai jälkeen päivän kun espanjassa 130 heppaa allasi hoksasit miten moottoripyörää ohjataan. - 2010unreg
Sensei-- kirjoitti:
Vielä Dille.
Sulla on valtaisa tietämys kun tiedät matkailijoiden motoristitaidotkin.
Yksi kysymys jos sallit.
Koska itse koit olevasi kokenut motoristi.
Ennen vai jälkeen päivän kun espanjassa 130 heppaa allasi hoksasit miten moottoripyörää ohjataan.Tämä on Pattaya palsta. Asun Pattayalla ja näen liki päivittäin suomalaisia. Tunnen ainakin sata suomalaista täältä. Juttelen heidän kanssaan. Tunnen pyöränvuokraajat. Näen ihan omin silmin ja kuulen ihan omin korvin että vain harvat suomalaiset vuokraa isoja pyöriä ja kokemattomat ei ollenkaan.
Muutamilla suomalaisilla on oma iso pyörä täällä. Hienoja vehkeitä. He ovat kokeneita kuskeja, mutta lähinnä niidenkin prätkien käyttö on se että se ajetaan kotoa baarin eteen ja käydään kahvilla. Tapahtumiin osallistuu monet vuosittain.
Jos suomibaarin edessä seisoo iso prätkä, niin se on käytännössä aina omistajansa pyörä eikä vuokrattu.
Siksi tuo saarnasi kohdistettuna amatööreille, menee hukkaan. - 2010unreg
Sensei-- kirjoitti:
Vielä Dille.
Sulla on valtaisa tietämys kun tiedät matkailijoiden motoristitaidotkin.
Yksi kysymys jos sallit.
Koska itse koit olevasi kokenut motoristi.
Ennen vai jälkeen päivän kun espanjassa 130 heppaa allasi hoksasit miten moottoripyörää ohjataan.80- luvulla ajokorttiin tuli A automaattisesti. Ei ollut ajokokeita eikä kursseja. Olin ajanut omatoimisesti motocrossia murkkuiässä Pipon moottoriradalla ja minulla oli 350cc Honda 13 vuotiaana.
Opettelin ennakoivan ajotavan kyytiläiseni turvaksi. Kaahaukset suoritin yksikseen. Alppiteillä pidin aina huolta siitä etten ajaudu vastaantulijoiden kaistalle tai ulos ulkokurvista. Hyvin on toiminut. Suomessa moottoripyöräonnettomuuksia 0kpl, Euroopassa 0kpl ja Thaimaassa 0kpl. Läheltäpiti- tilanteita muutama, muttei koskaan silloin kun joku on kyydissä. - Sensei--
Tässä hieman parempaa aikaakommentoida Neidin asennepurkausta.
Aloituksesta:
Näistä matkailijoista runsas osa myös vuokraa moottoripyörän, toiset jopa ensimmäistä kertaa elämässään ajaa täällä Thaimaassa moottoripyörällä elämänsä ensimmäiset metrit.
Dillen muunnos:
Toinen valhe on että suuri osa vuokraa moottoripyörän ja ajaa sillä elämänsä ekaa kertaa.
Kommentti:
Suurin osa ei aja ensimmäistä kertaa, mutta näinkielioppineromme asian muuttaa.
Dille kertoo että ei suomalainen tyhmä ole mutta kertoi itse hoksanneensa miten moottoripyörää ohjataan vasta vuosien kuluttua moottoripyöräiltyään, minä kutsunsitä tyhmyydeksi.
Matkailjamääristämainitessani tietoni perustuu eilisiin suomen tv-uutisiin, mutta aamulypsyä päivittäin kuunteleva Dille heitti prosentin mistä lie.
En ota kantaa onko uutisointi oikea, mutta näin sanottiin.
Pupujussikirjoitus osoittaa asenteen.
En lausunut sanaakaan isoista moottoripyöristä, kirjoitukseni koskaa kaikkia moottoripyöriä joista skootterit matkailijoille yleisimpiä.
Kun kokeneena motoristina itseäänpitävä pitää aloitustani saarnana, minä pidän Dilleä asennevammaisena ja juuri hänen kaltaistensa vuoksi on paljon haudassa ihmisiä.
Dilleon ajanut motocrossiakin tietämättä miten moottoripyörää ohjataan koska hoksasi tuon vasta espanjassa allaollen 130 woplaavaa heppaa.
Kaikki Dillen asenteen omaavat ei ole olleet yhtä onnekkaita.
Dille osaa ennakoivan ajon, mutta ihmettelen miksi ei jaa tietoansa vaan on alahuulilerpallaan kun minä sitä teen. - 2010unreg

Dille osaa ennakoivan ajon, mutta ihmettelen miksi ei jaa tietoansa vaan on alahuulilerpallaan kun minä sitä teen.Pidät kaikkia muita paitsi itseäsi idioottina.
Sitten kun saat sen ekan oman invamoposi niin voit testata toimiiko vastaohjaus myös kolmipyöräisellä menopelillä. Oikea suomalainen motoristi ei luokittele vespoja ja skoottereita moottoripyöriksi, oli niiden kuutiotilavuus sitten mikä tahansa.
Moottoripyöräilystä kiinnostuneet ottavat itse selvää asioista ja autokoulussa nykyään on kattavat ajo-opetukset.
Tarkkaavaisuus ja varovaisuus ovat kaikkein tärkeimpiä Thaimaassa. Ajotaidot tulee kakkosena ja ne kehittyy kokemuksen myötä. Muistan kun ajoin ekan kerran Thaimaan liikenteessä kaksipyöräisellä, niin jännitti ensimmäisen minuutin ajan ja sitten se oli jo helppoa kuin heinänteko.
Surmaloukut kun tiedostaa ja oppii välttämään, kuten sen että U- käännökset vaatii aina erityistä tarkkuutta. Piennarta pitkin ohittaessa ruuhkaa pitää huomioida risteysalueet ja eteenkääntyjät. Kaistojen välissä ajettaessa pitää huomioida että autojen välistä voi tulla mopo eteen.
Ammattikäytössä olevat autot on kovilla Thaimaassa. Niistä irtoilee renkaita silloin tällöin vauhdissa. Joutuu siksi tarkkailemaan vastaantulevaakin liikennettä. Viime Buriramin moporeissulla irtosi edellä menevästä lava-autosta eturengas ja se kaartui nopeasti tien laitaan. Turvaväli auttoi minua.
Tehokkaassa pyörässä on sekin etu jos joku alkaa kiilaamaan syystä tai toisesta, niin kiihdyttämälläkin pääsee alta pois. En ikinä ajele rekkojen rinnalla kuin ohitusten verran. Etsin aina tyhjän välin ja sovitan siihen nopeuden. Näin minulla on paras mahdollinen näkyvyyskin eteen ja sivuille.
Ajan vähän kovempaa kuin takana tulijat, niin minun ei tarvi olla huolissaan että joku tulee päälle ja sitä varten on peilitkin.
Valoista liikkeelle en lähde ennenkuin olen tarkistanut ettei kukaan tule vanhoilla vihreillä.
Moottoritiellä ajaminen on kielletty moottoripyörillä Thaimaassa, niin siksi reitti kannattaa suunnitella tarkasti etukäteen, ettei ajaudu "umpikujaan" ja sakkoihin.
Vasemmalta ohittaminen isommilla teillä ei ole fiksua. Reippaasti oikealta ohi peiliin vilkaisten ja sitten paluu vasemmalle kaistalle. Siellä olet suojassa vastaantulijoiltakin paremmin.
Huolehdi nesteytyksestä. Max 45 minuuttia ajoa ja tauko kuumalla säällä.
Ennakoi jo kaukaa U-käännöspaikat isoilla teillä. Eteen kääntyvä kuormuri tukkii helposti kaksikin kaistaa ja et pääse ohi edestä etkä takaa.
Ajohanskat on hyvä olla kovemmissa vauhdeissa. Iso ötökkä tai kivi tekee kipeää paljaisiin sormiin.
Vältä sateella ajamista jos mahdollista. Älä aja väsyneenä. Kuumuus ja väsymys on huono yhdistelmä.
Näkösälle asennettu GPS on myös turvallisuusvaruste. Ei tarvi arpoa seuraavaa risteystä niin huomio kiinnittyy liikenteen tarkkailuun.
Varaa 40% enemmän aikaa matka-ajossa reitillesi, kuin mistä suoriutuisit autolla. Lataa kännykkäsi akku ennen pitkälle matkalle lähtöä.
Nopeita väistöjä ja jarrutuksia voit harjoitella tyhjillä tieosuuksilla, jos katsot siihen olevan tarvetta.
Nämä ohjeet ovat ihan ikiomasta kokemuksesta motoajamisesta Thaimaassa, eikä mistään lehdestä.
Jarrut on niin hyviä japanilaisissa sporttipöyörissä nykyään että jarrutuksen säännöstely on helppoa. Monissa pyörissä jarrupiirit on yhdistetty siten että painoit sitten etu tai takajarrua niin molemmat pyörät jarruttaa oikeaoppisella jakaumalla, jossa etupyörään tulee noin 80% jarrutustehosta, ettei takapyörä mene lukkoon. ”Sitten kun saat sen ekan oman invamoposi niin voit testata toimiiko vastaohjaus myös kolmipyöräisellä menopelillä. Oikea suomalainen motoristi ei luokittele vespoja ja skoottereita moottoripyöriksi, oli niiden kuutiotilavuus sitten mikä tahansa. ”
Nyt kun on kyse Thaimaasta, eikä suomalaisen motoristin luokittelusta. Niin tee vaikka Google haku ”motorbike rent Thailand” ja katso tulos mitä tarjotaan vuokralle. Samoin mene kysymään Thaimaassa mitä on tarjolla, kun jossain on kyltti ”motorbike for rent”.
Niin, sillä on tarjontana lähinnä vain juurikin noita skoottereita mitä et lue moottoripyöriksi. No, Thaimaassa ne ovat juurikin niitä motorbikejä eli moottoripyöriä, sinun mielipiteestäsi huolimatta. Ja myös Suomenkin lainsäädännössä kyseiset ajopelit ovat (kevyt)moottoripyöriä ja niiden ajamiseen vaaditaan moottoripyörä ajokortti.
Pattayaa, Phukettia ja Chiang maita lukuunottamatta noiden isompien pyörien löytäminen vuokratyön on välillä hyvinkin haastavaa (itse olen esimerkiksi juuri Khao lakissa ja en onnistunut itselleni löytämään uutta PCX:ää ihmeellisempää
Ajopeliä).
Eli turisti kun vuokraa Thaimaassa ”motorbiken”, niin se on 80-90%:ti tuollainen 125-150cc skootteri, ja niitä vuokrataan paljon.
Minunkin tämän hetkisen hotellin pihassa oli eilennä illalla luokkaa 25kpl turistien skoottereita (henkilökunta jättää skooterinsa toiseen paikkaan kuin Hotellin asukkaat) skoottereita, ja kun hotellissa on noin Satakunta huonetta joista arviolta 60-70 on asukkaita, niin 25skootteria tuohon huonemäärään on mielestäni aika iso joukko.
Sanoin kun lähden skootterilla hotellilta liikkeelle, niin skootterilla (”motorbikellä”) luulee vastaan turisteja jatkuvalla tahdilla. Tämä siis khao lakissa.- Sensei--
santtu_1975X kirjoitti:
”Sitten kun saat sen ekan oman invamoposi niin voit testata toimiiko vastaohjaus myös kolmipyöräisellä menopelillä. Oikea suomalainen motoristi ei luokittele vespoja ja skoottereita moottoripyöriksi, oli niiden kuutiotilavuus sitten mikä tahansa. ”
Nyt kun on kyse Thaimaasta, eikä suomalaisen motoristin luokittelusta. Niin tee vaikka Google haku ”motorbike rent Thailand” ja katso tulos mitä tarjotaan vuokralle. Samoin mene kysymään Thaimaassa mitä on tarjolla, kun jossain on kyltti ”motorbike for rent”.
Niin, sillä on tarjontana lähinnä vain juurikin noita skoottereita mitä et lue moottoripyöriksi. No, Thaimaassa ne ovat juurikin niitä motorbikejä eli moottoripyöriä, sinun mielipiteestäsi huolimatta. Ja myös Suomenkin lainsäädännössä kyseiset ajopelit ovat (kevyt)moottoripyöriä ja niiden ajamiseen vaaditaan moottoripyörä ajokortti.
Pattayaa, Phukettia ja Chiang maita lukuunottamatta noiden isompien pyörien löytäminen vuokratyön on välillä hyvinkin haastavaa (itse olen esimerkiksi juuri Khao lakissa ja en onnistunut itselleni löytämään uutta PCX:ää ihmeellisempää
Ajopeliä).
Eli turisti kun vuokraa Thaimaassa ”motorbiken”, niin se on 80-90%:ti tuollainen 125-150cc skootteri, ja niitä vuokrataan paljon.
Minunkin tämän hetkisen hotellin pihassa oli eilennä illalla luokkaa 25kpl turistien skoottereita (henkilökunta jättää skooterinsa toiseen paikkaan kuin Hotellin asukkaat) skoottereita, ja kun hotellissa on noin Satakunta huonetta joista arviolta 60-70 on asukkaita, niin 25skootteria tuohon huonemäärään on mielestäni aika iso joukko.
Sanoin kun lähden skootterilla hotellilta liikkeelle, niin skootterilla (”motorbikellä”) luulee vastaan turisteja jatkuvalla tahdilla. Tämä siis khao lakissa.Kiitos Santtu kommentistasi aiheuttaen, että en ota kantaa tässä kuin tuohon asenteeseen ja kolmipyörään.
Asenne tuollakaverilla on niin kertakaikkisen vääristynyt ja sanankäyttö kakaramaista.
2010 kertoi kuitenkin tuossa kaikessa hyvyydessään hoksanneensa vastaohjauksen vasta espanjassa vuonna jota en nyt tarkasta, mutta selitystensä mukaan on ennen tuota hoksaamistaan pitänyt itseään myös motoristina.
Trike myös mun mielestä mielenkiintoinen, enkä ole sellaista itseltäni kieltänyt, päinvastoin voin jopa sellaisen joskus vielä hankkiakin ja tottakai tästä lausumastani taas saan lerpatusta, mutta voivathan samalla lerpattaa maanrakoon kaikki jotka on hankkinut mönkijän. - Sensei--
Terve homottelija.
Muistutan että kiusaan Dilleä vaikkakin ohjeistukseni oikeaoppiseen moottoripyöräilyn asenteeseen on oikea.
Jep onhan se lälläripyörälaulu kiva,muttakunnytkuitenkintotuus on, että skootterin mallisia vuokrataan täällä eniten.
Etkö huomaa.........kun teen aloituksen moottoripyöräilystä niin satavarmasti Dile aktivoituu.
Dille on ihan täys harjoittelija, ajanu jumankekka 13 vuotiaana jo crossia ja hoksannu miten pyörää ohjataan 20 vuotta sen jälkeen.
Ps. Ihan kiitettävä määrä komentteja tässä aloituksessa, pystytkö parempaan apina ??? - Sensei--
Sensei-- kirjoitti:
Terve homottelija.
Muistutan että kiusaan Dilleä vaikkakin ohjeistukseni oikeaoppiseen moottoripyöräilyn asenteeseen on oikea.
Jep onhan se lälläripyörälaulu kiva,muttakunnytkuitenkintotuus on, että skootterin mallisia vuokrataan täällä eniten.
Etkö huomaa.........kun teen aloituksen moottoripyöräilystä niin satavarmasti Dile aktivoituu.
Dille on ihan täys harjoittelija, ajanu jumankekka 13 vuotiaana jo crossia ja hoksannu miten pyörää ohjataan 20 vuotta sen jälkeen.
Ps. Ihan kiitettävä määrä komentteja tässä aloituksessa, pystytkö parempaan apina ???Kas vaan siitä poistui homottelijan 2010 kertomus jossa sanoi koko elämänsä ajaneen satapiikillä.
Toivottavasti ei tuolla asenteellaan hankikaan isompaa.
No tulipa tuokin sitten lopulta tietoon Dillen moottoripyöräilystä, hauskaa. - 2010unreg
Sensei-- kirjoitti:
Kas vaan siitä poistui homottelijan 2010 kertomus jossa sanoi koko elämänsä ajaneen satapiikillä.
Toivottavasti ei tuolla asenteellaan hankikaan isompaa.
No tulipa tuokin sitten lopulta tietoon Dillen moottoripyöräilystä, hauskaa.Äläpäs lerppameisseli taas sekoittele kirjoittajia ja kirjoituksia keskenään. Minä kirjoitan vain tällä nimimerkillä.
Kuulepas hyrränpyörittäjä. Kyllä minä käsitin että tässä oli tarkoitus puhua moottoripyöräilystä eikä vespailusta lomakohteessa. Näillä kahdella asialla on suuri ero. Vespailla voi vaikka uimahousut jalassa ja puhua vaikka puhelimeen samalla tai räpsiä valokuvia.
Moottoripyörällä ei. Enkä tarkoita moottoripyörällä myöskään liikuteltavaa sohvaa. Moottoripyörä ei ole pelkkä kulkuneuvo kämpältä rantaan, vaan se on villiori jossa on resursseja muuhunkin.
Ei kukaan valitse vespaa pohjoisen serpentiineillekään ja kerro olevansa moottoripyöräilemässä. Se on vespailua. Vespa on niin köykönen ja pienten renkaidensa vuoksi sellainen että siinä jää vastaohjauksen merkitys mitättömäksi.
Toista se oli ennenvanhaan isojen pyörien kanssa, kun piti tehdä töitä saadakseen se tottelemaan mutkissa. Runko vääntelehti ja vikuroi vastaan. Ei ollut ohjausiskunvaimentimia ja sarvista ei voinut laskea irti tai alkoi tolkuton ravistus ja woblaus.
Näistähän sinä et tiedä mitään koska moottoripyöräilysi on teoriatasolla. Tässä meikäläisen eka iso ratsu vuonna 1987. Selvennöksen vuoksi kerron että olin tuolloin 20 vuotias. Oli vielä tukkaa ja takatukkaakin.
Tuo oli amerikan vientimalli ja YK- miehen Suomeen tuoma Libanonista. Mittaristo oli kunnon bling blingiä amerikkalaiseen makuun. Oli suuri valaistu vaihteenilmaisinkin aikaansa edellä. Tuninkina oli velipojan hitsaama kovaääninen tehoputki ja Öhlinsin ilmaiskarit takana.
Laitetaan kuvalinkki erikseen.
Isoja pyöriä minulla oli yhteensä 5 Suomessa. Pitkäaikaisin oli GSX R 1100. Busalla en ajanut kuin kaksi kesää. Liian kömpelö makuuni. Kuvan pyörällä tehtiin kolme ekaa Euroopan reissua ja siihen asennettiin tarvikekatteet sittemmin, joissa oli stereot, radio ja antenninvahvistin jotka kytkettiin kypäräpuhelimiin. - Sensei--
2010unreg kirjoitti:
Äläpäs lerppameisseli taas sekoittele kirjoittajia ja kirjoituksia keskenään. Minä kirjoitan vain tällä nimimerkillä.
Kuulepas hyrränpyörittäjä. Kyllä minä käsitin että tässä oli tarkoitus puhua moottoripyöräilystä eikä vespailusta lomakohteessa. Näillä kahdella asialla on suuri ero. Vespailla voi vaikka uimahousut jalassa ja puhua vaikka puhelimeen samalla tai räpsiä valokuvia.
Moottoripyörällä ei. Enkä tarkoita moottoripyörällä myöskään liikuteltavaa sohvaa. Moottoripyörä ei ole pelkkä kulkuneuvo kämpältä rantaan, vaan se on villiori jossa on resursseja muuhunkin.
Ei kukaan valitse vespaa pohjoisen serpentiineillekään ja kerro olevansa moottoripyöräilemässä. Se on vespailua. Vespa on niin köykönen ja pienten renkaidensa vuoksi sellainen että siinä jää vastaohjauksen merkitys mitättömäksi.
Toista se oli ennenvanhaan isojen pyörien kanssa, kun piti tehdä töitä saadakseen se tottelemaan mutkissa. Runko vääntelehti ja vikuroi vastaan. Ei ollut ohjausiskunvaimentimia ja sarvista ei voinut laskea irti tai alkoi tolkuton ravistus ja woblaus.
Näistähän sinä et tiedä mitään koska moottoripyöräilysi on teoriatasolla. Tässä meikäläisen eka iso ratsu vuonna 1987. Selvennöksen vuoksi kerron että olin tuolloin 20 vuotias. Oli vielä tukkaa ja takatukkaakin.
Tuo oli amerikan vientimalli ja YK- miehen Suomeen tuoma Libanonista. Mittaristo oli kunnon bling blingiä amerikkalaiseen makuun. Oli suuri valaistu vaihteenilmaisinkin aikaansa edellä. Tuninkina oli velipojan hitsaama kovaääninen tehoputki ja Öhlinsin ilmaiskarit takana.
Laitetaan kuvalinkki erikseen.
Isoja pyöriä minulla oli yhteensä 5 Suomessa. Pitkäaikaisin oli GSX R 1100. Busalla en ajanut kuin kaksi kesää. Liian kömpelö makuuni. Kuvan pyörällä tehtiin kolme ekaa Euroopan reissua ja siihen asennettiin tarvikekatteet sittemmin, joissa oli stereot, radio ja antenninvahvistin jotka kytkettiin kypäräpuhelimiin.Mitä mitä justhan sun kaveri jutteli invavessassa, että sun eka mopo oli tossu ja sitte satapiikki.
Eikö teidän rakkaiden juttuihin ole uskominen, häh?
Pojupoju itse seikoittelet lerppameisseli liikemiespuhetta......
Ohjeistin normituristia ja sellainen vuokraa skootterirunkoisen moottoripyörän, sekä tiedoksi sinulle että samat perusteet niissäkin.
En vaivaudu muuta vastaamaan.
Ei muutu sun juttus.......hoksasit miten moottoripyörää ohjataan........paljonko oli takana kilometrejä ennenkuin hoksasit ??????
Muuten en halua asiaa kommentoida, mutta miten perustelet tuon ”tiet ovat liukkaita” asian?
Luonnollisesti tie on ”liukas” jos on satanut ja tiellä on vettä, taikka roskia/hiekkaa, sehän nyt on selvä, mutta muuten en tuota ”liukkautta” verrattuna muiden maiden teihin missä olen ajanut, millään tavalla Thaimaassa havainnoi.
Yksi jopa ”positiivinen” asia liukkauden osalta verrattuna vaikka Suomeen, on hyvin vähäinen määrä tienpinnasta olevia kaistamerkintöjä yms. jotka tosiaan etenkin kostealla kelillä ovat liukkaita ja vaarallisia kaksipyöräisellä ajaville.- Sensei--
Ei täällä materiaalit sen liukkaampia ole kuin muuallakaan. Laitoin liukkauden koska 2010 niin väittää. Eli vältyin ainakin siltä osin bablalta.
- 2010unreg
Vastaan sensein puolesta. Tietysti se riippuu kaarrenopeuksista, milloin tiet alkaa tuntua liukkailta ja vertaus on suhteellinen. Minä vertaan sitä liukkautta eurooppalaisiin teihin.
Sanotaanko näin että Euroopassa en ole ikinä joutunut kaksipyöräluisuun paitsi kerran Suomessa, kun oli traktorin lavalta pudonnut viljaa kaarteeseen parinkymmenen metrin matkalle. Vauhtia oli noin 180.
Olen kaahannut Alpeilla noin 80tkm urheilullista ajoa ja kaikki parhaimmat serpentiinit. Ikinä ei ole pito loppunut.
Thaimaassa, oli sitten kyse Sukhumvitin asfaltista tai Pohjois-Thaimaan vuoriteistä, niin pientä lipsumista on joka kerta. Viimeksi lähdin luisuun kun kiihdytin liikennevaloista. Kaksipäällä on menty liukumalla kaarteissa saarillakin. Kyse ei edes ole ollut tilannenopeuden ylittämisestä vaan siitä että pito on huono.
Asfaltti on paikka paikoin ikäänkuin margariinilla voideltu. Lieneekö kyse että autojen päästöt tarttuvat paikalliseen asfalttiin vai onko kyse öljyvuodoista vai asfaltissa käytetyn öljyn ominaisuudesta, en tiedä. On pitäviäkin asfaltteja Thaimaassakin mutta ei uskalla luottaa niidenkään pitoon kaahaamalla. Betonitiet on valtateillä, niissä on pitoa mutta ei niiden pito auta serpentiineillä.
Viimeksi kun palasin Mae Chaemista Chiang Maihin tihkusateessa, niin ajoin mutkat kirjaimellisesti kävelyvauhtia. Oli tolkuttoman liukasta ja kylmää. Vuokrapyörän ennestäänkin kovat renkaat kivettyy alhaisessa lämpötilassa.
Tässä vähän ajoa pitävällä eurooppalaisella baanalla. Tuo potato ei kulkenut yli kolmeasataa kuten Busani, mutta kivasti kuitenkin. https://aijaa.com/dnlngN - 2010unreg
2010unreg kirjoitti:
Vastaan sensein puolesta. Tietysti se riippuu kaarrenopeuksista, milloin tiet alkaa tuntua liukkailta ja vertaus on suhteellinen. Minä vertaan sitä liukkautta eurooppalaisiin teihin.
Sanotaanko näin että Euroopassa en ole ikinä joutunut kaksipyöräluisuun paitsi kerran Suomessa, kun oli traktorin lavalta pudonnut viljaa kaarteeseen parinkymmenen metrin matkalle. Vauhtia oli noin 180.
Olen kaahannut Alpeilla noin 80tkm urheilullista ajoa ja kaikki parhaimmat serpentiinit. Ikinä ei ole pito loppunut.
Thaimaassa, oli sitten kyse Sukhumvitin asfaltista tai Pohjois-Thaimaan vuoriteistä, niin pientä lipsumista on joka kerta. Viimeksi lähdin luisuun kun kiihdytin liikennevaloista. Kaksipäällä on menty liukumalla kaarteissa saarillakin. Kyse ei edes ole ollut tilannenopeuden ylittämisestä vaan siitä että pito on huono.
Asfaltti on paikka paikoin ikäänkuin margariinilla voideltu. Lieneekö kyse että autojen päästöt tarttuvat paikalliseen asfalttiin vai onko kyse öljyvuodoista vai asfaltissa käytetyn öljyn ominaisuudesta, en tiedä. On pitäviäkin asfaltteja Thaimaassakin mutta ei uskalla luottaa niidenkään pitoon kaahaamalla. Betonitiet on valtateillä, niissä on pitoa mutta ei niiden pito auta serpentiineillä.
Viimeksi kun palasin Mae Chaemista Chiang Maihin tihkusateessa, niin ajoin mutkat kirjaimellisesti kävelyvauhtia. Oli tolkuttoman liukasta ja kylmää. Vuokrapyörän ennestäänkin kovat renkaat kivettyy alhaisessa lämpötilassa.
Tässä vähän ajoa pitävällä eurooppalaisella baanalla. Tuo potato ei kulkenut yli kolmeasataa kuten Busani, mutta kivasti kuitenkin. https://aijaa.com/dnlngNPahoittelen kuvanlaatua. Iphone nelosen kamera ei oikein hyvin toiminut hämärässä ja tärinässä.
- Sensei--
2010unreg kirjoitti:
Vastaan sensein puolesta. Tietysti se riippuu kaarrenopeuksista, milloin tiet alkaa tuntua liukkailta ja vertaus on suhteellinen. Minä vertaan sitä liukkautta eurooppalaisiin teihin.
Sanotaanko näin että Euroopassa en ole ikinä joutunut kaksipyöräluisuun paitsi kerran Suomessa, kun oli traktorin lavalta pudonnut viljaa kaarteeseen parinkymmenen metrin matkalle. Vauhtia oli noin 180.
Olen kaahannut Alpeilla noin 80tkm urheilullista ajoa ja kaikki parhaimmat serpentiinit. Ikinä ei ole pito loppunut.
Thaimaassa, oli sitten kyse Sukhumvitin asfaltista tai Pohjois-Thaimaan vuoriteistä, niin pientä lipsumista on joka kerta. Viimeksi lähdin luisuun kun kiihdytin liikennevaloista. Kaksipäällä on menty liukumalla kaarteissa saarillakin. Kyse ei edes ole ollut tilannenopeuden ylittämisestä vaan siitä että pito on huono.
Asfaltti on paikka paikoin ikäänkuin margariinilla voideltu. Lieneekö kyse että autojen päästöt tarttuvat paikalliseen asfalttiin vai onko kyse öljyvuodoista vai asfaltissa käytetyn öljyn ominaisuudesta, en tiedä. On pitäviäkin asfaltteja Thaimaassakin mutta ei uskalla luottaa niidenkään pitoon kaahaamalla. Betonitiet on valtateillä, niissä on pitoa mutta ei niiden pito auta serpentiineillä.
Viimeksi kun palasin Mae Chaemista Chiang Maihin tihkusateessa, niin ajoin mutkat kirjaimellisesti kävelyvauhtia. Oli tolkuttoman liukasta ja kylmää. Vuokrapyörän ennestäänkin kovat renkaat kivettyy alhaisessa lämpötilassa.
Tässä vähän ajoa pitävällä eurooppalaisella baanalla. Tuo potato ei kulkenut yli kolmeasataa kuten Busani, mutta kivasti kuitenkin. https://aijaa.com/dnlngNTäsmälleen. Tuossa asenne. Kaahausvideo.
Kakaroiden puuhaa. - 2010unreg
Sensei-- kirjoitti:
Täsmälleen. Tuossa asenne. Kaahausvideo.
Kakaroiden puuhaa.Nytkö se on kakaroiden puuhaa, kun vastikään kerroit ihaillen vaimosi ajavan edelläsi polvi maassa kurveihin ja ihmettelit miksei valokuvissa ole MP:n takarengas kulunut kuin keskeltä?
Epäilit että silloin ei osaa ajaa, jos jalkatappi ei ole kulunut.
Näin ne muuttuu ne sinun ihanteesi. Väkivallastakin olit huolissasi, mutta sitten kerrot ihaillen kuinka pieni tyttö murskasi potkulla miehen nenän, joka koski käteensä.
Sinulla on vain tarve vittuilla ja olla eri mieltä. Takkisi kääntyy jokaisessa kurvissa. Syö puurosi ja mene lukemaan lehtiä lisää. - Sensei--
2010unreg kirjoitti:
Vastaan sensein puolesta. Tietysti se riippuu kaarrenopeuksista, milloin tiet alkaa tuntua liukkailta ja vertaus on suhteellinen. Minä vertaan sitä liukkautta eurooppalaisiin teihin.
Sanotaanko näin että Euroopassa en ole ikinä joutunut kaksipyöräluisuun paitsi kerran Suomessa, kun oli traktorin lavalta pudonnut viljaa kaarteeseen parinkymmenen metrin matkalle. Vauhtia oli noin 180.
Olen kaahannut Alpeilla noin 80tkm urheilullista ajoa ja kaikki parhaimmat serpentiinit. Ikinä ei ole pito loppunut.
Thaimaassa, oli sitten kyse Sukhumvitin asfaltista tai Pohjois-Thaimaan vuoriteistä, niin pientä lipsumista on joka kerta. Viimeksi lähdin luisuun kun kiihdytin liikennevaloista. Kaksipäällä on menty liukumalla kaarteissa saarillakin. Kyse ei edes ole ollut tilannenopeuden ylittämisestä vaan siitä että pito on huono.
Asfaltti on paikka paikoin ikäänkuin margariinilla voideltu. Lieneekö kyse että autojen päästöt tarttuvat paikalliseen asfalttiin vai onko kyse öljyvuodoista vai asfaltissa käytetyn öljyn ominaisuudesta, en tiedä. On pitäviäkin asfaltteja Thaimaassakin mutta ei uskalla luottaa niidenkään pitoon kaahaamalla. Betonitiet on valtateillä, niissä on pitoa mutta ei niiden pito auta serpentiineillä.
Viimeksi kun palasin Mae Chaemista Chiang Maihin tihkusateessa, niin ajoin mutkat kirjaimellisesti kävelyvauhtia. Oli tolkuttoman liukasta ja kylmää. Vuokrapyörän ennestäänkin kovat renkaat kivettyy alhaisessa lämpötilassa.
Tässä vähän ajoa pitävällä eurooppalaisella baanalla. Tuo potato ei kulkenut yli kolmeasataa kuten Busani, mutta kivasti kuitenkin. https://aijaa.com/dnlngNVastataanpa tähänkinyhteenvetona.
Aloitukseni ensinnäkään ei ollut kaikkitietävälle Dillelle tarkoituksena kaarrenopeudet ja Alpit, vaan kokemattomille joilla onluonnostaan itsesujeluvaisto ja mielenkiinto asioihin ilman asennevammaisuutta, jota Dille potee jokaikisessä aiheessa.
Dille se poju huitoo kaksipyöräluisussakin vaan jäipä kertomatta miten luisusta oikeaoppisesti selviää muulla tavoin kuin toivomalla.
Kaahausvideoon en vaivaudu kommentoimaan.
Korjauksia.
Minä en ole vaimoni polvista kirjoittanut liikenteessä, meillä on rata sitä varten..
Voi että Dille pahoinpitelytuomittu on ottanu itteensä feikkivideon jossa Dillenkropanomaava saa tytöltä pataan.
V......n edelleenkin sinun sanankäyttösi johdosta,eli kiitos samoin kokenut motoristi jolla mäntypöytä Savossa.
- EläväMotoristi
Liikenneturvan kehittämä motoristien ennakoivan ajon koulutus on pyörinyt jo yli 30 vuotta. Omaa liikenneturvallisuutta voi aina kehittää ajotaitoon ja kokemukseen katsomatta. Oppiminen on elinikäistä.
Motoristien onnettomuusanalyysi myös korostaa omien valintojen merkitystä. Tutkituista motoristien kuolonkolareista lähes 80 prosenttia olisi voitu välttää omaa ajotapaa muuttaen. - Kalsarimotoristi2010
Dillellä onvuokramoottoripyörä ja kalsarit.
Vaikka motoristin ajokuume olisi polttava, varusteiden ja moottoripyörän kunto kannattaa tarkistaa ennen kuin lähtee liikenteeseen isompiensa sekaan.
Viisaasti varautuva karistaa talvikankeuden joko ruosteenpoistokurssilla tai omaehtoisesti harjoittelemalla suljetulla alueella.
SULJETULLA ALUEELLA..........SULJETULLA ALUEELLA.
Liikenneturvan kouluttaja Esa Ahon mukaan moottoripyöräilijän pakollisiin varusteisiin kuuluu kypärän lisäksi kalsarit.
– Ilman kalsareita saattaa saada syytteen siveettömyysrikoksesta, hän veistelee.- KrunikanVili
Vastaohjaa lerppa nyt kauniisti iltapäiväpuurolle!!!
- Hyvänäin
KrunikanVili kirjoitti:
Vastaohjaa lerppa nyt kauniisti iltapäiväpuurolle!!!
Ja niin lerppa ohjasi. Tottunut hoitohenkilöstön määräyksiin.
- Mr.Ed
Kiitän hyvästä aloituksesta ja hyvistä kommenteista.
Harmillista mielestäni on, että varmastikaan monikaan ei viitsi tarkasti lukea mitä kaikkea todellista asiaa on kirjoitettu. Itse asia hukkuu kirjoittajien keskinäiseen nokitteluun siitä, kenellä on suurimmat kuksat.
Totean tämän nyt 14 minuuttia yli puolen yön. - HuolestunutAsukki
Eräs paikallislehti kirjoitti artikkelin "Lerpalla kusistondis hoitolassa. Karhuryhmä hätiin". Mitä on tapahtunut?
- 2010unreg
Katetri tukossa, veikkaisin? Kuoliovaara.
Juttelin tuossa äsken Chiang Maissa asuvan suomalaisen kaverin kanssa että miten meni joulut ja uusivuosi. Me oltiin maaseudulla Nangrongissa, jossa päivälämmöt oli yli kolmeakymppiä, mutta frendi kertoi että Chiang Maissa oli pakkasta jouluna.
Mites se on mahdollista että Mr Ilmapuntari senseiltä jäi mainitsematta nuo yöpakkaset, kun Herra siellä päästeli Indianilla menemään joulunakin yöllä pakkasessa? Olikohan HD- parta jäässä ja oliko tiessä tarpeeksi kitkaa? Entäpäs hyrrävoimat ja toimiko vastaohjaus?
Senseihän mainitsi myös että Chiang Mai on aurinkoisempi kuin Pattaya. - 2010unreg
2010unreg kirjoitti:
Katetri tukossa, veikkaisin? Kuoliovaara.
Juttelin tuossa äsken Chiang Maissa asuvan suomalaisen kaverin kanssa että miten meni joulut ja uusivuosi. Me oltiin maaseudulla Nangrongissa, jossa päivälämmöt oli yli kolmeakymppiä, mutta frendi kertoi että Chiang Maissa oli pakkasta jouluna.
Mites se on mahdollista että Mr Ilmapuntari senseiltä jäi mainitsematta nuo yöpakkaset, kun Herra siellä päästeli Indianilla menemään joulunakin yöllä pakkasessa? Olikohan HD- parta jäässä ja oliko tiessä tarpeeksi kitkaa? Entäpäs hyrrävoimat ja toimiko vastaohjaus?
Senseihän mainitsi myös että Chiang Mai on aurinkoisempi kuin Pattaya.Unohdin että kyseinen Herra on talviajon expertti, sillä kävihän hän ajamassa Tammikuun lopulla koeajon Indianilla Suomessakin 8 asteen pakkasessa kun tiet oli lumessa ja jäässä. Koeajo johti ostopäätökseen ja siitä innostuneena hän postitti kyseisen pyörän myynti- ilmoituksen.
Kun kävi ilmi että kyseinen pyörä sitten myöhemmin oli edelleenkin Suomessa ja myymättä, niin sensei tarkensei ettei se ole tuo pyörä, mutta samanlainen. Noh, sensein mainitsemassa liikkeessä ei ollut toista samanlaista pyörää koskaan ollut, eikä yhtäkään myyty.
Jotta se siitä Indian- motskarista ja sen lennätyksestä Chiang Maihin lentorahtina. - SavolainenKateelinenko
2010unreg kirjoitti:
Unohdin että kyseinen Herra on talviajon expertti, sillä kävihän hän ajamassa Tammikuun lopulla koeajon Indianilla Suomessakin 8 asteen pakkasessa kun tiet oli lumessa ja jäässä. Koeajo johti ostopäätökseen ja siitä innostuneena hän postitti kyseisen pyörän myynti- ilmoituksen.
Kun kävi ilmi että kyseinen pyörä sitten myöhemmin oli edelleenkin Suomessa ja myymättä, niin sensei tarkensei ettei se ole tuo pyörä, mutta samanlainen. Noh, sensein mainitsemassa liikkeessä ei ollut toista samanlaista pyörää koskaan ollut, eikä yhtäkään myyty.
Jotta se siitä Indian- motskarista ja sen lennätyksestä Chiang Maihin lentorahtina.Ketä olet ajatellut ajatella tänään ?
Kirjoituksistasi paistaa katkeruus ja kateus ?
Kohdehenkilösi oli jouluna valkoisen hiekkarannan saarella.
Onko tullut paljon lunta ? - uskotaanuskotaan
SavolainenKateelinenko kirjoitti:
Ketä olet ajatellut ajatella tänään ?
Kirjoituksistasi paistaa katkeruus ja kateus ?
Kohdehenkilösi oli jouluna valkoisen hiekkarannan saarella.
Onko tullut paljon lunta ?Tottakai olit tosi valkoisella hiekkarannalla ja teidän valkaistut hampaat loistivat kilpaa valkoisen hiekan kanssa ja sitten räppäsit kuvan puukupista ja aijasit sen tänne.
- OletOravannahka2010
uskotaanuskotaan kirjoitti:
Tottakai olit tosi valkoisella hiekkarannalla ja teidän valkaistut hampaat loistivat kilpaa valkoisen hiekan kanssa ja sitten räppäsit kuvan puukupista ja aijasit sen tänne.
Ai niinpä tosiaan 2010 kirjoittaa vain omalla nimimerkillään.
Täytyneekin korjata että kateuden ja katkeruutesi kohde lennähti vasta joulun jälkeen saarelle jota et tiedä.
Miten oma joulusi ja juhannus tuolloin aiemmin ???
- hehehhee
Siirry kirjoittelemaan vastaohjauksistasi prätkäpalstalle ja jätä tämä matkailupalsta matkailuaiheiseksi.
- Hohohhoo
Onko ehdotuksia minne Krunikan Vili voisi siirtyä ?
- romantiikkaapeliin
Hohohhoo kirjoitti:
Onko ehdotuksia minne Krunikan Vili voisi siirtyä ?
Kerro meille taas miten olit siellä autiolla saarella yksityiskoneella jouluna missä oli luksushotelli!?! :O
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa712705- 552657
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun162066- 401999
- 491974
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2751944Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211261- 371076
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo01010Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.95966