Mitä

mieltä olette abortista? Uteliaisuuttani kyselen. Voin itse antaa myöhemmin mielipiteeni. :-)

Huom. Olen ateisti.
24980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Ihan asiallinen juttu jos sillä pystytään säästämään lentomatkustajien henkiä myöhästymisen uhalla.

Huom. Varo vaaraa!

Äänestä

Jos joku haluaa abortin, hakeutukoon lääkäriin ja kyllä asia hoituu.

Kun tieteemme on luonut keinot välttää ei toivottu raskaus, osapuolten tulisi itse vastata kustannuksista, eikä siirtää niitä veronmaksajien maksettavaksi.

Äänestä

on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu.

Joissakin elämäntilanteessa saattaa olla ainoa vaihtoehto.
Itsekin olen käynyt asian läpi, enkä koe sen takia itseäni huonommaksi ihmiseksi, vaikka ympärillä onkin ihmisiä, jotka kärsivät lapsettomuudesta.
Joskus elämäntilanne voi olla niin vaikea, että raskaus ei sovi kuvioihin.
Hyväksyn siis abortin, jos ei muuta vaihtoehtoa ole näkyvissä.
Tärkeintä on, että tähän ratkaisuun päätynyt ihminen kestää henkisesti abortin tuomat seuraukset ja pystyy elämään elämäänsä syyllistämättä itseään tästä ratkaisusta.

Mutta toivon, että abortteja ei tulisi.
Toivon, että ehkäisyvalistuksella saataisiin tilanne hoidettua, ilman tätä viimeistä vaihtoehtoa.

En ole ateisti.
Uskon Jumalan olemassoloon, vaikken olekaan uskovainen omasta mielestäni.

Äänestä
  • "on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu."

    ainakin sikiölle se on kovinkin henkilökohtainen...

    jos nainen saa päättää omasta ruumiistaan, saako hän myös automaattisesti päättää oman ruumiinsa sisällä olevasta toisesta ruumiista?

    abortti on surma, jonka nykyinen juridiikka sallii.

    Äänestä

  • uskovainen? kirjoitti:

    "on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu."

    ainakin sikiölle se on kovinkin henkilökohtainen...

    jos nainen saa päättää omasta ruumiistaan, saako hän myös automaattisesti päättää oman ruumiinsa sisällä olevasta toisesta ruumiista?

    abortti on surma, jonka nykyinen juridiikka sallii.

    juridiikkaa, olisi paljon onnettomia ja katkeroituneita ihmisiä.
    Sekö olisi sitten oikein niille tuleville lapsille?
    Minun mielestä lapsen murhaa parhaimmillaan on elämä vihan täyttämässä perheyhteisössä.
    Ja siltä pahalta ei edes lapsi pääse enää karkuun.
    Joutuu tyytymään elämään, jonne ei ole toivottu eikä rakastettu.

    Äänestä

Millon ihmisen saa tappaa? Milloin abortti muuttuu murhaksi?

Ennen ensimmästä rääkäisyä? Ennenkuin pää on ulkona? Ennekuin...mitä?

Äänestä
  • Ihmisen saa tappaa aivan milloin vaan.

    Ei mitään väliä oletko vielä äitisi kohdussa; tuhansia ja tuhansia raskaana olevia naisia on seivästetty kuin teuraita.

    Lapsuus ei suojele murhalta, päinvastoin on lapsi helppo tapettava.

    Aikuisia miehiä ja naisia tapetaan koko ajan milloin mistäkin syystä.Kaikkein elinvoimaisimpina ja siksi potentiaalisesti vaarallisimpina vihollisina on heidät syytäkin nirhata.

    Vanhuksia tapetaan myös. Se ei ole syntinä kovin suuri sillä he kuolisivat jokatapauksessa melko pian.

    Me elämme juuri nyt lintukotomaisessa rauhan tyyssijassa, jossa yksi nuoren neidon murha (kts lööpit) riittää kohahduttamaan koko kansakuntaa.
    Tämä vääristää perspektiiviämme.

    Ihmisiä on tuupattu tuonpuoleiseen koko kirjoitetun historian ajan sellaisella antaumuksella ettei ole mitään syytä olettaa, että meininki tästä kovin äkkiä muuttuisi.

    Vielä se virtaa veri meilläkin, usko pois!

    Äänestä

  • Susanne-77 kirjoitti:

    Ihmisen saa tappaa aivan milloin vaan.

    koska Jumala loi ihmisestä kuolevaisen.

    Siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä miten niiden pitäisi olla. Teit siis klassisen virhepäätelmän. Kyllä, ihmisiä listitään, Ei, se ei silti ole välttämättä oikein (useimmat meistä onneksi ovat sitä mieltä, että se on väärin).

    Ja onneksi vielä jaksamme järkyttyä yksittäisen ihmisenkin kohtalosta. Onneksi ei aina tarvita 100 000 uhria, jotta inhimilliset puolemme (empatia) heräävät. Onneksi kaikki eivät ole läpikotaisin kyynisiä, peli on menetetty vasta kun emme viitsi edes yrittää.

    Äänestä

  • hn124 kirjoitti:

    Mitä saivartelet?

    En minä väittänyt, että ihmisten lahtaus on oikein.
    Enpä kyllä väitä, että se kovin väärinkään on.
    Kokoajan tapahtuva tosiasia se kuitenkin on varmasti.

    Sillä aikaa kun sinäkin väsäät kokoon filosofisia totuuslausekkeitasi kuolevien veri kastelee maata kaikkialla maapallollamme.

    Tästä seuraa, että ihmisiä kuolee.

    Suora lainaus: "Ihmisen saa tappaa aivan milloin vaan." Eli aika lailla väitit, että se on oikein (=ei ole väärin).

    Jepjep, ihmisiä tapetaan, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko tappaminen oikein vai väärin. Ei ole saivartelua korjata täydellisen vääriä analogioita ja johtopäätelmiä. Jos ei kestä asiallista kritiikkiä, kannatta pysyä keskustelun ulkopuolella.

    Ja muuten, kun puhutaan oikeasta ja väärästä, filosofia antaa keinoja tarkastella kysymystä. Tuloksia voi sitten soveltaa tosielämässä. On ikävää, että monia ihmisiä ei kiinnosta edes miettiä, mikä on oikein, saatika että yrittäisivät itse tehdä niin.

    Btw, miten luulet oman kommenttisi parantaneen maailmaa? Oliko se jotenkin hyödyllisempi kuin minun?

    Äänestä

Sielu suhahtaa sikiöön vasta juuri ennen syntymistä.
Sitä ennen sikiö on vain sielutonta orgaanista massaa, jota eivät ihmis- eivätkä taivaalliset oikeudet suojele.

Tämän vuoksi abortti ei ole moraalinen kysymys vaan puhtaasti käytännöllinen ongelma, jota on pohdittava aina tapauskohtaisesti.

Henkilökohtaisesti suosin aborttia ainakin seuraavissa tapauksissa:

1. Äiti tai lapsi on vammainen
2. Äiti on liian nuori,liian vanha tai köyhä
3. Äiti kuuluu etniseen vähemmistöön ja/tai ei
täytä yleisiä ulkonäkövaatimuksia.
4. Raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta
5. Äidillä on jo ennestään kolme tai enemmän lasta
6. Lapsi ei ole toivottu

Äänestä
  • >> Tämän vuoksi abortti ei ole moraalinen kysymys vaan puhtaasti käytännöllinen ongelma, jota on pohdittava aina tapauskohtaisesti. >>

    On se nyt sentään melkolailla moraalinenkin kysymys, ainakin äidin, useimmiten myös isän kannalta.
    Yhteiskunnan kannalta se taas on poliittinen kysymys, lakeja muutellaan yleisen mielipiteen vaatimaan suuntaan.

    >> Henkilökohtaisesti suosin aborttia ainakin seuraavissa tapauksissa: >>

    En suosi abortteja missään tilanteessa, mutta kyllä ne pitää hyväksyä, periaatteesa silloin kun laki sen sallii ja äiti haluaa. Sen verran on rajoituksia oltava, ettei siitä koskaan saa muodostua ehkäisykeinoa.

    >> 3. Äiti kuuluu etniseen vähemmistöön ja/tai ei
    täytä yleisiä ulkonäkövaatimuksia. >>

    Ohhoh ! >>Sielu suhahtaa sikiöön vasta juuri ennen syntymistä>> ja etniseen vähemmistöön tai kierosilmäisille on parempi kun ei suhahda ??

    Äänestä

  • tapahtuu luonnollinen keskenmeno, suhahtaako sielu silloinkin sikiöön? Entä keisarinleikkaukset ennen laskettua aikaa?

    Eikö kohdassa 3 pitäisi myös lapsen isän olla vaatimukset täyttävä?

    Äänestä

ihmiskunta kuolee sukupuuttoon, vaikka jotkut aborttiin, varmasti pätevistä syistä, joutuvat turvautumaan. Minua ihmetyttää, että halutaan ylläpitää ja säilyttää sellaista uskontoa, joka pakottaa ihmisen synnyttämään tämän huonosta tilanteesta huolimatta.

Itse en ole vielä täysin päättänyt, mihin rupean uskomaan (niin kuin toisessa avauksessa tällä palstalla olen pohdiskellut kera vastaajien).

Äänestä

Olin pitkään (~25v) ehdottomasti sitä mieltä etten ikinä tule muksua hommaamaan. Siis silloin kun moista asiaa edes ajattelin.

Sitten se pää kääntyi = joskus kolmenkympin jälkeen kun elämä on muutenkin ohi...

Ja sitten huomasinkin miettiväni abortin tekemistä (tai siis eihän sitä minulle oltu tekemässä vaan avovaimolle). Siinä pähkäilin ja totesin että minusta ihmisellä on vain yksi elämä. Näin ollen ihmisen elämä on korvaamaton. En voinut hyväksyä aborttia, vaikka lapsi ei silloin oikein suunnitelmiin sopinutkaan.

Jos olisin uskonut kuolemanjälkeiseen elämään tai muuhun vastaavaan, olisin varmaankin taipunut abortin kannalle, näin ollen ei moiseen minusta ollut oikeutta.

Isä

Äänestä
  • Voisitko vastata, miltä isänä oleminen tuntuu?

    Äänestä

voisin itse sanoa omia mielipiteitäni asiaan.

1. Minusta abortti on hyväksyttävää jos sikiö on sairas tai on raskaus vaaraksi odottavalle.

2. Jos itse tietää että, ei ole kykeneväinen huolehtimaan lapsesta.

3. Raiskaus, sukurutsaus.

Lisää vaan mielipiteitä tulemaan.

Äänestä

Sanotaan näin: minä en ole kieltämässä aborttia keneltäkään. Itse miehenä en tule koskaan (toivottavasti?) tekemään ratkaisua abortista. Mniä en lähtisi kieltämään abortteja, koska ihmiset hankkisivat aborttinsa silloin jotain muuta kautta, joka saattaa olla vielä vaarallisempi (esim. puoskari epästeriilillä metallihengarilla sorkkimassa kohtua). Tosin kannattaa myös harkita adoptiota. Lääkärin tulisi myös painottaa potilaalle, että abortti on radikaali toimenpide eikä yleisehkäisymetodi. Jos ei muut ehkäisyvälineet kelpaa, niin selibaatti erittäin tehokas sukupuolitautien(lapsi on hirvittävin sukupuolitauti, jonka tunnen) ehkäisijä.

Huom. Olen ateisti sekä inhoan lapsia.

Äänestä
  • "lapsi on hirvittävin sukupuolitauti."
    "olen ateisti sekä inhoan lapsia."
    herttiset sentään, että nuo oli jasonimaisesti sanottu! :-)

    tottapuhuen kuitenkin saatat vielä isompana tulla toisiin aatoksiin. niin ja oma lapsi on aina oma lapsi, jos sellaisen onnistut joskus väsäämään.

    Äänestä

  • tod e kirjoitti:

    "lapsi on hirvittävin sukupuolitauti."
    "olen ateisti sekä inhoan lapsia."
    herttiset sentään, että nuo oli jasonimaisesti sanottu! :-)

    tottapuhuen kuitenkin saatat vielä isompana tulla toisiin aatoksiin. niin ja oma lapsi on aina oma lapsi, jos sellaisen onnistut joskus väsäämään.

    "herttiset sentään, että nuo oli jasonimaisesti sanottu!"

    Joo, parasta Jason-laatua :)>

    "niin ja oma lapsi on aina oma lapsi, jos sellaisen onnistut joskus väsäämään."

    Väsäämään? Onko ne tehtävä itse, ei voi tilata postimyynnistä? ;D>

    Äänestä

  • old_profile_18485 kirjoitti:

    "herttiset sentään, että nuo oli jasonimaisesti sanottu!"

    Joo, parasta Jason-laatua :)>

    "niin ja oma lapsi on aina oma lapsi, jos sellaisen onnistut joskus väsäämään."

    Väsäämään? Onko ne tehtävä itse, ei voi tilata postimyynnistä? ;D>

    kyllä niinkin voi käydä, että joutuu väsäämään ja niinkin, että pääsee väsäämään (huom! en tarkoita nyt väsäystekniikkaa).

    Äänestä

Ei Jumala ainakaan ole rankaisemassa ihmistä. Abostista saattaa läheiset ja yhtreiskunta kyllä rankaista, joten onhan siinä kestämistä. Ihminen tappaa elämää ympärillää niin monessa muodossa, että on tekopyhää ruveta jollain abortilla hurskastelemaan.
Ne jotka vastustavat aborttia ottavat varmaan miellellään muutaman ylimääräisen lapsen kasvatettavakseen. Jos heille nyt mitään uskaltaa antaa.

Äänestä

päättää milloin, miten ja kenen kanssa haluaa tehdä jälkeläisiä. Vaihtoehto pakkoraskaudelle ja puoskareille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Likka 25v. kirjoitti:

mieltä olette abortista? Uteliaisuuttani kyselen. Voin itse antaa myöhemmin mielipiteeni. :-)

Huom. Olen ateisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu