Se on hieno uutinen, että myös muslimeita pelstuu Jeesukselle. Luterilainen kirkko ei taida paljoa evankelioida muslimeita vaikka lähetyskentä on tullut heidänkin ulottuvilleen?
Suomeen tulleista muslimeista on osa kääntynyt kristityiksi
104
<50
Vastaukset
Aamen, totisesti 🙏 Helsingin kansainvälisessä seurakunnassa farsin kielinen messu sunnuntaisin ja siihen osallsituu 35-40 afgaania ja irakilaista.
Minusta on erikoista, että jotkut näkevät negatiivisena sen, että muslimi luopuu islamista ja ottaa Jeesuksen Herrakseen🤔Täytyy tunnustaa se, että itse koin joskus kirkossa, että yksi ulkomaalainen oli siellä tosiuskovainen ja jotkut ehkä kävivät siellä näytelläkseen kristittyä paremman turvapaikkapäätöksen toivossa. Yksi oli niin harrasrukoilija ja aina kyseisessä kirkossa paikalla - että hänet koki varmasti kristityiksi. Toisten kristillisyydestä en ollut varma ja epäilin heistä ainakin osan käyvän paremman päätöksen takia osoittaakseen kristillisyyttään. Toisaalta olen tavannut farsinkieltä puhuvia irakilaisia naisia, joiten kristillisyyttä en epäile myöskään. Hienoa, että jotkut todella kääntyvät, vaikka joukossa saattaisi olla muuta feikki. Jeesus näkee sydämeen ja meidän tulee ottaa kristityiksi veljiksi mahdolliset esittäjätkin, sillä ei aina tiedä kuka on oikea kristitty ja kuka ei?
Faith.Hope.Love kirjoitti:
Täytyy tunnustaa se, että itse koin joskus kirkossa, että yksi ulkomaalainen oli siellä tosiuskovainen ja jotkut ehkä kävivät siellä näytelläkseen kristittyä paremman turvapaikkapäätöksen toivossa. Yksi oli niin harrasrukoilija ja aina kyseisessä kirkossa paikalla - että hänet koki varmasti kristityiksi. Toisten kristillisyydestä en ollut varma ja epäilin heistä ainakin osan käyvän paremman päätöksen takia osoittaakseen kristillisyyttään. Toisaalta olen tavannut farsinkieltä puhuvia irakilaisia naisia, joiten kristillisyyttä en epäile myöskään. Hienoa, että jotkut todella kääntyvät, vaikka joukossa saattaisi olla muuta feikki. Jeesus näkee sydämeen ja meidän tulee ottaa kristityiksi veljiksi mahdolliset esittäjätkin, sillä ei aina tiedä kuka on oikea kristitty ja kuka ei?
Luulenpa, että kirkoissa käyvistä suomalaista suurempi osa käy siellä jostain muusta syystä kuin sen takia, että ovat uskossa😆
usko.vainen kirjoitti:

Minä en ainakaan käy aikaisemman tarinani kirkossa juuri muun takia kuin sen, että se on kiva kirkko ja uskon Jumalaan. Tietysti minulle olisi melkoinen menetys, jos siellä ei monesti vieressä olisi kiva vuonna 1991 syntynyt nuori nainen. Tavallaan tämä kirkko on minulle treffipaikka Joensuun ulkopuolella, mutta menen sinne hiljentymisen ja uskon takia. Kävisin siinä kirkossa jumiksissa, vaikka tätä kivaa nuorta naista ei olisikaan siellä vieressä istumassa. Meinaan käydä vuosia kyseisessä kirkossa ja hengellisissä tilaisuuksissa myös Joensuussa. Niissä käyminen saattaa osittain vain olla sosiaalinen, mutta taustalla on aina usko. Ei luterilainen kirkko tarjonnaltaan kiinnostaisi ollenkaan ellei olisi uskossa. Ilman uskoa en kävisi Kauneimmissa joululauluissa?
Millä perusteella syy käydä kirkossa on joku muu kuin usko?Faith.Hope.Love kirjoitti:
Minä en ainakaan käy aikaisemman tarinani kirkossa juuri muun takia kuin sen, että se on kiva kirkko ja uskon Jumalaan. Tietysti minulle olisi melkoinen menetys, jos siellä ei monesti vieressä olisi kiva vuonna 1991 syntynyt nuori nainen. Tavallaan tämä kirkko on minulle treffipaikka Joensuun ulkopuolella, mutta menen sinne hiljentymisen ja uskon takia. Kävisin siinä kirkossa jumiksissa, vaikka tätä kivaa nuorta naista ei olisikaan siellä vieressä istumassa. Meinaan käydä vuosia kyseisessä kirkossa ja hengellisissä tilaisuuksissa myös Joensuussa. Niissä käyminen saattaa osittain vain olla sosiaalinen, mutta taustalla on aina usko. Ei luterilainen kirkko tarjonnaltaan kiinnostaisi ollenkaan ellei olisi uskossa. Ilman uskoa en kävisi Kauneimmissa joululauluissa?
Millä perusteella syy käydä kirkossa on joku muu kuin usko?Kaste-, rippijuhlat. Häät, hautajaiset, kirkkokonsertit ja joulujuhlat🙂
Eikös ne ole suurimmat syyt luterilaislla käydä kirkossa.usko.vainen kirjoitti:
Kaste-, rippijuhlat. Häät, hautajaiset, kirkkokonsertit ja joulujuhlat🙂
Eikös ne ole suurimmat syyt luterilaislla käydä kirkossa.Minä tarkoitin tavallista jumista. Minä ainakin käyn pääasiassa uskon takia kirkossa ja ehtoollisella. Huomenna menen seurakuntatalolle yhteen tilaisuuteen ehkä osin sosiaalisista syistä nähdäkseni tuttuja, mutta kirkossa sunnuntaina en ole ystävien takia vaan uskon.
Ilman usko en tosissaan kävisi kuin Kauneimmissa joululauluissa, sekä mahdollisissa isäni hautajaisissa tai sukulaishäissä.Faith.Hope.Love kirjoitti:
Minä tarkoitin tavallista jumista. Minä ainakin käyn pääasiassa uskon takia kirkossa ja ehtoollisella. Huomenna menen seurakuntatalolle yhteen tilaisuuteen ehkä osin sosiaalisista syistä nähdäkseni tuttuja, mutta kirkossa sunnuntaina en ole ystävien takia vaan uskon.
Ilman usko en tosissaan kävisi kuin Kauneimmissa joululauluissa, sekä mahdollisissa isäni hautajaisissa tai sukulaishäissä.Mikä on jumis🤔❓ Mutta minä puhuin kaikista kirkossa käynneistä.
usko.vainen kirjoitti:
Mikä on jumis🤔❓ Mutta minä puhuin kaikista kirkossa käynneistä.
Jumis on seurakuntaslangissa jumalanpalvelus. En jaksa kirjoittaa pitkästi jumalanpalveluksesta, joten käytän nimeä "jumis". Ei ole minun keksintö vaan olen oppinut sen muualta. Joku toinen käytti sitä ja minä omaksuin sen. Itse en käy siis jumiksissa kuin lähinnä uskon takia, mutta muissa tilaisuuksissa saattaa olla paljon sosiaalisia motiiveja. Seurakuntatalolla esimerkiksi tapaa kavereita ja vastakkaista sukupuoltakin. Kun ei ole naimisissa niin vastakkaisen sukupuolen uskovainen kiinnostaa kovasti ja saa menemään osittain seurakuntatalolle. Toisaalta kirkkoon se nainen ei saa menemään samalla tavalla, sillä siellä ei voi seurestella oikein muutoin kuin kirkkokahveilla. Jumikset menee liturgian perusteella ja sosiaalista puheaikaa ei oikein muitten kanssa silloin ole.
- päivitellen
Faith.Hope.Love kirjoitti:
Täytyy tunnustaa se, että itse koin joskus kirkossa, että yksi ulkomaalainen oli siellä tosiuskovainen ja jotkut ehkä kävivät siellä näytelläkseen kristittyä paremman turvapaikkapäätöksen toivossa. Yksi oli niin harrasrukoilija ja aina kyseisessä kirkossa paikalla - että hänet koki varmasti kristityiksi. Toisten kristillisyydestä en ollut varma ja epäilin heistä ainakin osan käyvän paremman päätöksen takia osoittaakseen kristillisyyttään. Toisaalta olen tavannut farsinkieltä puhuvia irakilaisia naisia, joiten kristillisyyttä en epäile myöskään. Hienoa, että jotkut todella kääntyvät, vaikka joukossa saattaisi olla muuta feikki. Jeesus näkee sydämeen ja meidän tulee ottaa kristityiksi veljiksi mahdolliset esittäjätkin, sillä ei aina tiedä kuka on oikea kristitty ja kuka ei?
Siellä on mukavaa varmasti. Voi miettiä koko ohjelman ajan, miksi noin korea poika täällä käy. Onkohan se minut huomannut.
Täällä saa naimatonkin nainen puhutella toista sukupuolta, sillä ollaanhan herran huoneessa.
Luuleekohan joku ihan oikeasti, että kääntyminen on joku automaatti palautuksen estämiseen. Jos on, niin palataan sitten Lutterin aikoihin, jolloin "kun lantti kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa".
Hyväksyykö jumalanne tällaisen salamakääntyjän, joka ei takuulla tiedä Raamatusta tuon taivaallista, - Ksksksksk
päivitellen kirjoitti:
Siellä on mukavaa varmasti. Voi miettiä koko ohjelman ajan, miksi noin korea poika täällä käy. Onkohan se minut huomannut.
Täällä saa naimatonkin nainen puhutella toista sukupuolta, sillä ollaanhan herran huoneessa.
Luuleekohan joku ihan oikeasti, että kääntyminen on joku automaatti palautuksen estämiseen. Jos on, niin palataan sitten Lutterin aikoihin, jolloin "kun lantti kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa".
Hyväksyykö jumalanne tällaisen salamakääntyjän, joka ei takuulla tiedä Raamatusta tuon taivaallista,Jumala näkee ihmisen sydämen, ja usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta. Raamattu on vain väline mihin nämä sanat on koottu.
- Rikastumme_taas
Ei vain taida kirkon verosaalis näist uus-uskovista karttua.
Hylätyn turvapaikkahakemuksen jälkeen rupeavat vaikka sammakoksi, jos sillä perusteella saa uuden hakemuskierroksen käyntiin, ja voi jatkaa loisimista ja lastenraiskaamista täällä hölmölandiassa.- aitoa.on
usko.vainen kirjoitti:
Joillekin usko on ihan aitoa vaikka se ei evl.kirkosta heti tulekaan mieleen 🤔
Ihmisen usko on aina aitoa uskoo hän sitten islamin Jumalaan tai kristinuskon Jumalaan.
aitoa.on kirjoitti:

Ei minusta. Kun puhutaan kristillisestä uskosta jota kuvataan Raamatussa se ei ole vain uskomista jonkun asian olemassaoloon 🤔
- aitoa.on
usko.vainen kirjoitti:
Ei minusta. Kun puhutaan kristillisestä uskosta jota kuvataan Raamatussa se ei ole vain uskomista jonkun asian olemassaoloon 🤔
Kyllä Turun puukottaja -muslimikin oli hyvin aito uskossaan. Tottakai hän uskoi myös Jumalan olemassaoloon, mutta hän toteutti myös Jumalansa tahtoa. Sanotaanha Koraanissa, Jumalan sanassa, että vääräuskoisilta on vedettävä kurkut auki. Näitä vääräuskoisia edusti kauppatorilla esitteitään jakavat Jehovantodistajat.

En toennytkään, että hän oli uudestisyntynyt kristitty 😕 Olen ymmärtänyt hänen olevan muslimi.
- aitoa.on
usko.vainen kirjoitti:
En toennytkään, että hän oli uudestisyntynyt kristitty 😕 Olen ymmärtänyt hänen olevan muslimi.
Tuollaista ei ole kukaan väittänytkään. Lue kommentit oikein.
aitoa.on kirjoitti:
Tuollaista ei ole kukaan väittänytkään. Lue kommentit oikein.
Mitäs sitten aloit islamista puhua 😂
- aitoa.on
usko.vainen kirjoitti:
Mitäs sitten aloit islamista puhua 😂
Äläs sekoile. Puhuimme uskon aitoudesta ja uskoahan on yhtä hyvin islamissa, buddhalaisuudessa, kristinuskossa ym. ym. ym.
aitoa.on kirjoitti:
Äläs sekoile. Puhuimme uskon aitoudesta ja uskoahan on yhtä hyvin islamissa, buddhalaisuudessa, kristinuskossa ym. ym. ym.
kts. kommenttini klo 18:25
- aitoa.on
usko.vainen kirjoitti:
kts. kommenttini klo 18:25
Katso sinä kommettini 18:21
- aitoa.on
usko.vainen kirjoitti:
Katso ketjun aloitus 😉
Aloituksessa ei puhuttu mitään uskosta mutta kommenteissa kyllä joihin sinäkin yritit vastata mutta et osannut tai et ymmärtänyt.
aitoa.on kirjoitti:
Aloituksessa ei puhuttu mitään uskosta mutta kommenteissa kyllä joihin sinäkin yritit vastata mutta et osannut tai et ymmärtänyt.
Kerro toki ihan minusta riippumatta mitä haluat sanoa aloitukseen 😂
Ja nyt kääntymyksen tehneet odottavat Oulussa muuallakin tuomioitaan.
Eräällä kääntyneellä on murhasyytekin niskassaan.- Deletoit
usko.vainen kirjoitti:
Laita toki näyttöä näille murhasyytteille 😉
Poistat sen vastauksen. Laitoin jo.
- BBQ.BILETYSTÄ.EXMUSUILLE
saavat sitten jo paistella , ja syödä sikaa ja makkaroita.
Toivottavasti tuo oli sarkasmia. Etkö tiedä että muslimit vain sanoo kääntyvänsä kristityksi, että saavat turvapaikan? Kyse on valekristityistä.
- SinisilmäsyysSuomessa
Osa alkaa homoiksi, mutta se on liian suuri muutos osalle; toinen vaihtoehto on ruveta kristityksi. Ja uusi turvapaikkahakemus.
- höppsistä
Eivätkö nämä helluntailaiset tiedä ketä on tullut kristinuskoon ja ketä ei vaikka ovat kastaneet näitä ja kirjoittaneet heille todistuksia kastamisesta?
höppsistä kirjoitti:

Miten luterilaiset voivat kirjoitella kastetodostuksia vauvoille vaikka eivät tiedä ovatko ne tulleet kristinuskoon 🤔❓
- hahhahaaa
usko.vainen kirjoitti:
Miten luterilaiset voivat kirjoitella kastetodostuksia vauvoille vaikka eivät tiedä ovatko ne tulleet kristinuskoon 🤔❓
Luterilaisessa kirkossa ei ole tarvetta kirjoitella kastetodistuksia vauvoille, eikä niitä ole kirjoitettukaan. Olet aivan hassu:):):)
hahhahaaa kirjoitti:
Luterilaisessa kirkossa ei ole tarvetta kirjoitella kastetodistuksia vauvoille, eikä niitä ole kirjoitettukaan. Olet aivan hassu:):):)
"Kastetodistus ja nimen lukeminen jumalanpalveluksessa
Lapsi saa kasteesta kastetodistuksen muistoksi. Samoin kummeille annetaan kummitodistukset kastetilaisuuden jälkeen. Kaste voidaan myös merkitä vihki- tai perheraamattuun.
Kasteen jälkeisenä sunnuntaina lapsen nimi luetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa ja hänen puolestaan rukoillaan. Kastetun vanhemmat, sisarukset, kummit ja muu suku ovat erityisen tervetulleita tähän jumalanpalvelukseen. Nimi voidaan jättää pyynnöstä lukematta."
Etkö tiennyt 😳❓- hahhahhaaa

Etkö tiennyt 😳❓Minä en ole saanut kastetodistusta. En ole sellaista koskaan nähnyt eikä sellaisesta ole koskaan meillä puhuttu. En minä sillä mitään tekisikään.
hahhahhaaa kirjoitti:
Minä en ole saanut kastetodistusta. En ole sellaista koskaan nähnyt eikä sellaisesta ole koskaan meillä puhuttu. En minä sillä mitään tekisikään.
Et varmaan kun se on annettu vanhemmillesi 😂 Kysy heiltä tai sinut kastaneelta papilta. Mutta evl.kirkossa annetaan kastetodistus.
- kahden.kummi

En minäkään. En kastetodistusta enkä kummitodistusta.
- hahhahhaa
usko.vainen kirjoitti:
Et varmaan kun se on annettu vanhemmillesi 😂 Kysy heiltä tai sinut kastaneelta papilta. Mutta evl.kirkossa annetaan kastetodistus.
Minun ei tarvitse mitään kastetodistuksia kenellekään näytellä todistaakseni jollekin taholle olevani kristitty. Tiedän että minut on kastettu kristillisellä kasteella vauvana koska niin toimitaan kirkkoon kuuluvien lapsille
hahhahhaa kirjoitti:

Ihan sama tarvitsetko vai et mutta se kuuluu evl. kirkon asiakaslupaukseen ja palveluun 😉
- peräpenkit
höppsistä kirjoitti:
Eivätkö nämä helluntailaiset tiedä ketä on tullut kristinuskoon ja ketä ei vaikka ovat kastaneet näitä ja kirjoittaneet heille todistuksia kastamisesta?
Vapaiden seurakuntien joukossa näkee muslimimiehiä istumassa tilaisuuksissa, mutta istuvat viimeisellä penkkirivillä kameroiden ulottumattomissa. Toiset käyvät useaan otteeseen tilaisuuden aikana ulkona tupakalla. Se vaan ihmetyttää niin eivät keskustele kuin keskenään eli ei mitään kontakria muihin seurakuntalaisiin. Olivat sitten kastettuja tai eivät. Polttavatko uskoon tulleet seurakuntalaiset tiiviisti tupakkaa????
peräpenkit kirjoitti:

Olisikohan keskustelemattomuuteen syynä yhyeisen kielen puute🤔 Mutta kannattaa mennä paikanpäälle eikä seurata vain sitä rajattua kuvaa mitä tv näyttää.
- Jeesuksenesitys
Siitä paitsi, niin kyllä kristittykin voi joutua uskon lahjomaksi...
- monia.syitä
Motiiveja kristityksi kääntymiselle on monia. Helvetinpelko on yksi, toinen voi olla pelko joutua takaisin Irakiin
- monia.syitä
usko.vainen kirjoitti:
Missä sanotaan, että kristityksi kääntyneitä ei palautettaisi 🤔❓
Uskontonsa takia vainotuksi tai hengenvaaraan joutuminen on este palauttamiselle.
- monia.syitä
Kyllä se pitää käytännössä paikkansa. Käännytetyt ovat olleet feikkikristittyjä jotka eivät tietenkään joudu omassa maassaan hengenvaaraan.
monia.syitä kirjoitti:

Olisit nyt vaan katsonut tuon dokumentin 😉
usko.vainen kirjoitti:
Olisit nyt vaan katsonut tuon dokumentin 😉
Kiitos hyvästä videolinkistä. Minä katsoin sitä - ja pidin sitä hyvänä siltä osalta mitä näin. Olinkin vuosia sitten haastatellut lehtijuttua varten miespuhujaa videossa. Tapasin hänet myös viime vuonna. Hänellä ja sillä naisella on näkemystä. Hyvää asiaa ja ajattelemisen aihetta katsojalle. Kiitos linkin tänne panemisesta. Toivottavasti moni muuttaa mielensä käännynnäisistä videon myötä.
- näin.on

Pitänee paikkansa. Jeesuksen seuraajat lähtevät todistamaan uskostaan omaan maahansa martyyriksi tulemisen uhallakin, eivätkä he jää tänne piilottelemaan ja raiskaamaan lapsia niin kuin nyt nämä helluntailaisiksi kääntyneet feikkikristityt.
- monia.syitä
usko.vainen kirjoitti:
Olisit nyt vaan katsonut tuon dokumentin 😉
Kyllä olen sen jo aikaisemminkin katsonut. Tapanani ei ole kommentoida asioita mitä en ole nähnyt.
Faith.Hope.Love kirjoitti:
Kiitos hyvästä videolinkistä. Minä katsoin sitä - ja pidin sitä hyvänä siltä osalta mitä näin. Olinkin vuosia sitten haastatellut lehtijuttua varten miespuhujaa videossa. Tapasin hänet myös viime vuonna. Hänellä ja sillä naisella on näkemystä. Hyvää asiaa ja ajattelemisen aihetta katsojalle. Kiitos linkin tänne panemisesta. Toivottavasti moni muuttaa mielensä käännynnäisistä videon myötä.
Timo Keskitalolla ja Mari Turusella on nimenomaan tietoa ja kokemusta näkemyksensä takana🤓
usko.vainen kirjoitti:
Timo Keskitalolla ja Mari Turusella on nimenomaan tietoa ja kokemusta näkemyksensä takana🤓
Joo kun asuin Stadissa niin Timo oli kansainvälisen seurakunnan pastori ja jo silloin hyvin perillä ulkomaalaisista. Myöhemmin hän taisi olla juuri työssä maahanmuuttajien parissa. Itse vähän vierasta sitä, että hän on "Patmoksesta", jota en täysin koe omaksi porukakseni ainakaan vielä. Tuntuivat tietävänsä asiansa.

Timo on ollut parikymmentä vuotta lähetystyössä muslimimaissa ja edelleen on siellä joka vuosi muutan viikon jakson 🤓 Patmos on kirkkokunnista riippumaton säätiö joka antaa hyvät mahdollisuudet lähetystyön tekemiseen.

Korjaan osan ajasta oli Englannissa mutta muslimien parissa🤓
- jepjepp
Faith.Hope.Love kirjoitti:
Joo kun asuin Stadissa niin Timo oli kansainvälisen seurakunnan pastori ja jo silloin hyvin perillä ulkomaalaisista. Myöhemmin hän taisi olla juuri työssä maahanmuuttajien parissa. Itse vähän vierasta sitä, että hän on "Patmoksesta", jota en täysin koe omaksi porukakseni ainakaan vielä. Tuntuivat tietävänsä asiansa.
Timo Keskitalo patmoslainen! No se selittääkin jo paljon. Siinä äijässä olikin jokin koira haudattuna.
jepjepp kirjoitti:
Timo Keskitalo patmoslainen! No se selittääkin jo paljon. Siinä äijässä olikin jokin koira haudattuna.
Minusta hyvä mies ja haastateltava. Haastattelin häntä yhtä tosi isoa paikallislehteä varten, mutta valitettavasti heidän en saanut kokonaisjuttua valmiiksi deadlinea varten, joten Kuukausiliite ei julkaissut juttuani.
"Historiallinen suuri herätys muslimien keskuudessako?
24.7.2018 Timo Keskitalo
Muslimit kääntyvät Jeesukseen uskoviksi kaikkialla muslimimaailmassa. Kyse ei ole vain turvapaikanhakijoiden kikkailusta, vaan kyse on historiallisesta herätyksestä muslimimaailmassa. Samaan tapaan kuin 20-30 vuotta sitten kohistiin kiinalaisten parissa vaikuttavasta herätyksestä, joka levisi kiinalaisten parissa kaikkialla maailmassa, niin nyt muslimien keskuudessa on heräämistä maantieteestä riippumatta. Me näemme osan tästä herätyksestä täällä Euroopassa ja Suomessa maahanmuuttajien... "
https://www.patmos.fi/blogi/kirjoittajat/Timo Kesitalo- äitees.sano
usko.vainen kirjoitti:
Korjaan osan ajasta oli Englannissa mutta muslimien parissa🤓
Oletko sinä "usko.vainen" kans joku feikkiuskovainen? Olen saanut sellaisen käsityksen että meet mieluummin äitees hameen alle piiloon kuin nyt nämä helluntailaisiksi kääntyneet muslimitkin.
äitees.sano kirjoitti:

Jos sinä olet feikki niin minäkin olen 😂😂😂
- huomioi
Faith.Hope.Love kirjoitti:
Minusta hyvä mies ja haastateltava. Haastattelin häntä yhtä tosi isoa paikallislehteä varten, mutta valitettavasti heidän en saanut kokonaisjuttua valmiiksi deadlinea varten, joten Kuukausiliite ei julkaissut juttuani.
"Historiallinen suuri herätys muslimien keskuudessako?
24.7.2018 Timo Keskitalo
Muslimit kääntyvät Jeesukseen uskoviksi kaikkialla muslimimaailmassa. Kyse ei ole vain turvapaikanhakijoiden kikkailusta, vaan kyse on historiallisesta herätyksestä muslimimaailmassa. Samaan tapaan kuin 20-30 vuotta sitten kohistiin kiinalaisten parissa vaikuttavasta herätyksestä, joka levisi kiinalaisten parissa kaikkialla maailmassa, niin nyt muslimien keskuudessa on heräämistä maantieteestä riippumatta. Me näemme osan tästä herätyksestä täällä Euroopassa ja Suomessa maahanmuuttajien... "
https://www.patmos.fi/blogi/kirjoittajat/Timo KesitaloIslamin herätysliike Tablighi moskeijat leviää tällä hetkellä nopeimmin maailmassa.
- tämä.on.totta
huomioi kirjoitti:
Islamin herätysliike Tablighi moskeijat leviää tällä hetkellä nopeimmin maailmassa.
Kristinusko on tuomittu häviämään. Kristilliset uskonlahkot ovat kuolinkouristuksissaan
- äitees.sano
usko.vainen kirjoitti:
Jos sinä olet feikki niin minäkin olen 😂😂😂
Minä olen kyllä Heikki. Oletko sinäkin?
- Hilulle
äitees.sano kirjoitti:
Minä olen kyllä Heikki. Oletko sinäkin?
Hilkka sinä olet.
- Hiluvilu
Hilulle kirjoitti:
Hilkka sinä olet.
Hillka Hilu
- kaapeli12
toivottavasti kirkko tarjoaa juhlaillailisen kristin uskon kunniaksi. tietysti sianlihasta valmistettua, jos ei kelpaa montun reunalle ja antaa soittaa niin saatanasti. kalkkia päälle ettei paskakärpäset lisäänny moccakulli lietteessä.
- Raamattu.todistaa
Hakivatko varhaiset kristityt turvapaikkaa? Eivät hakeneet vaan olivat valmiit kuolemaan uskonsa puolesta. Niin eivät feikkiuskovaiset koskaan tee.
- Raamattu.todistaa
usko.vainen kirjoitti:
Tarkoitatko, että kristityjen tulisi ehdoin tahdoin tulla tapetuiksi🤔❓
Lue Raamattua äläkä jankuta.
Varmaan kestää muutaman kymmentä vuotta kääntymisen jälkeen ennen kuin kasvaa kristityksi.
Missä sanotaan, että kristityksi kasvetaan🤔❓ Eilös,kristityksi tulla kun synnytään uudesti ja Jeesus tulee elämän Herraksi❓
- luterilainen
usko.vainen kirjoitti:
Missä sanotaan, että kristityksi kasvetaan🤔❓ Eilös,kristityksi tulla kun synnytään uudesti ja Jeesus tulee elämän Herraksi❓
Ei, uskovaiseksi voidaan kyllä tulla yht äkkiä yleensä helluntailaishihhulien kokouksissa, niin kuin sinullekin on ilmeisesti käynyt, mutta uskovaiseksi KRISTITYKSI tuleminen tapahtuu aina kasteen ja opetuksen kautta niin kuin Jeesus opetti.
- tämäkin.on.nähty
luterilainen kirjoitti:
Ei, uskovaiseksi voidaan kyllä tulla yht äkkiä yleensä helluntailaishihhulien kokouksissa, niin kuin sinullekin on ilmeisesti käynyt, mutta uskovaiseksi KRISTITYKSI tuleminen tapahtuu aina kasteen ja opetuksen kautta niin kuin Jeesus opetti.
Ilman kristillistä opetusta Perkele voi tulla elämän herraksi. Hänkin on hyvin tyrkyllä uskonlahkojen vapahtajana. Yht äkkiset uskoontulot kertovat hänen kieltään.
- tämä.on.totta
usko.vainen kirjoitti:
Missä sanotaan, että kristityksi kasvetaan🤔❓ Eilös,kristityksi tulla kun synnytään uudesti ja Jeesus tulee elämän Herraksi❓
Maallistakin syntymää edeltää hedelmöityksestä yhdeksän kuukauden kehitys. Hengellinenkin uusisyntyminen tarvitsee aikaa. Kädennostotemput vapaakirkoissa ovat sielullista hölynpölyä.
tämä.on.totta kirjoitti:

Luuletko, ettei uskoontulleille anneta opetusta? Meidän vapiksella oli esim. noin kymmenen illan opetussarja uskon perusasioista, kun olin tullut uskoon. Sitten on alfa-kursseja, nuorten aikuisten iltoja ym. normaalien kokousten lisäksi.

Kerro toki mitä sinä sitten ymmärrät hengellisellä uudestisyntymisellä 🤔
Tipale kirjoitti:
Luuletko, ettei uskoontulleille anneta opetusta? Meidän vapiksella oli esim. noin kymmenen illan opetussarja uskon perusasioista, kun olin tullut uskoon. Sitten on alfa-kursseja, nuorten aikuisten iltoja ym. normaalien kokousten lisäksi.
Aivan, mutta sinä ensin synnyit uudesti ja sen jälkeen sait lisää opetusta ja oppiminen myös uskon asioista on loppu elämän kestävä prosessi 🤓
- Jeesuksen.opetuslapsi
Tipale kirjoitti:
Luuletko, ettei uskoontulleille anneta opetusta? Meidän vapiksella oli esim. noin kymmenen illan opetussarja uskon perusasioista, kun olin tullut uskoon. Sitten on alfa-kursseja, nuorten aikuisten iltoja ym. normaalien kokousten lisäksi.
Jeesus käski tehdä hänelle opetuslapsia KASTAMALLA JA OPETTAMALLA. Opetus tulee siis ennen uudestisyntymistä. "Uudestisyntymiset" jotka tulevan ennen kristillistä opetusta ovat Saatanasta.
Jeesuksen.opetuslapsi kirjoitti:

No totta mooses sitä opetusta tarvitaan vielä sen uudestisyntymän jälkeenkin, vai täydelliseksikö oletat ihmisen tiedon uskonasioista sillä hetkellä pamahtavan? :o

Uudestisyntymisiä on yhtä paljon kuin uskovaisiakin. Joku on ollut uskossa pienestä saakka, eikä' osaa kunnolla määrittää mitään tiettyä uskoontulohetkeä. Jollekin uskoontulo tapahtuu pitkän uskonasioiden pohtimisen ja tutkimisen jälkeen. Jonkun Jumala yllättää täysin pystymetsästä. Meidän on aivan turha väittää, että on muka joku yksi ja oikea tapa tulla uskoon. Jumalaako luulemme määräilevämme, jos niin teemme.
- minun.kokemukseni

Miten ihminen voi tulla uskoon jos hän ei ihan käytännössä TIEDÄ miten se tapahtuu ja mitä se merkitsee ja mihin siinä sitoudutaan? Keskustelin erään vapispastorin kanssa ja kysyin miten tullaan uskoon ja tarkoitin tässä nimenomaan kristinuskoa. Hän alkoi hokea ota jeesus vastaan ota jeesus vastaan jne. En tullut siitä keskustelusta hullua hurskaammaksi. Ei tainnut olla vapispastorilla itselläänkään asiat oikein järjestyksessä.
Kyllä oikeaa tietoa kristinuskosta tarvitaan ennen kuin ylipäätään voi tulla kristityksi. Uskoon voi toki tulla monenlaiseenkin lipeväkielisten saarnamiesten tai automyyjien manipuloimana, mutta kristinuskoon tuleminen ei ole pelkkää hurmoskokouksessa tapahtuvaa kuulijoiden aivopesua.
Siksi luterilainen kirkko opettaa Jeesuksen käskyn mukaan nuoria rippikoulussa. Kristityksi tuleminen edellyttää tietoa hyvinkin paljon. Ihminen ei voi tehdä uskon valintaa puoleen tai toiseen jos hän ei edes tiedä mitkä ovat vaihtoehdot. Kristillinen dogmatiikka on opiskeltava aine yliopistossakin tuleville papeille. - hullujako.olivat
Tipale kirjoitti:
No totta mooses sitä opetusta tarvitaan vielä sen uudestisyntymän jälkeenkin, vai täydelliseksikö oletat ihmisen tiedon uskonasioista sillä hetkellä pamahtavan? :o
Minä en saanut vapaakirkossa mitään opetusta. Se oli pelkkää mölyämistä. Erityisesti naisihmiset pitivät merkillistä ääntä.
- tule.uskoon
Tipale kirjoitti:
Uudestisyntymisiä on yhtä paljon kuin uskovaisiakin. Joku on ollut uskossa pienestä saakka, eikä' osaa kunnolla määrittää mitään tiettyä uskoontulohetkeä. Jollekin uskoontulo tapahtuu pitkän uskonasioiden pohtimisen ja tutkimisen jälkeen. Jonkun Jumala yllättää täysin pystymetsästä. Meidän on aivan turha väittää, että on muka joku yksi ja oikea tapa tulla uskoon. Jumalaako luulemme määräilevämme, jos niin teemme.
Hyvä esimerkki uskoontuloista on se kun nuori liittyy ISIS:iin. Yksinäistä juuretonta nuorta aivopestään lupaamalla tuhat kaunista. Tämä kokee uudestisyntymiskokemuksen ja alkaa uskonnollisen terroristijärjestön jäseneksi. Ihminen on manipuloitavissa helposti mihin tahansa uskoon.
- ISIS
tule.uskoon kirjoitti:

Aivopesu pitää toteuttaa niin ettei manipuloitava edes huomaa sitä vaan luulee toimivansa omaksi parhaakseen. Karu totuus voi paljastua vasta paljon myöhemmin. Kristillisen aivopesun uhreja löytyy pajon Uskontojen uhrien tuki ry:n vertaistukiryhmistä.
- 7y6t5r
"Miehet, jotka normaalisti vastustavat feminismiä, ilmoittautuvat naisten puolustajiksi."
Juuri näin. Tää on nähty.
- aamenta
Kiitos Herralle!
Kun muslimi kääntyy kristinuskoon hänestä tulee kaksinkertainen antisemitisti, eli kaksinverroin pahempi.
- suvakin.teesit
Muslimi ei saa kääntyä kristityksi eikä homo heteroksi.
- mites.on
No saako kristitty kääntyä muslimiksi ja hetero kääntyä homoksi?
- Lslsldme
mites.on kirjoitti:
No saako kristitty kääntyä muslimiksi ja hetero kääntyä homoksi?
Se on joillekin pelin henki.
- valitettavasti
Lslsldme kirjoitti:
Se on joillekin pelin henki.
Valitettavasti.
- hyvämerkki
Kristinusko löytää myös muslimeita.
- kristitty.muslimi
Moniko viimeaikaisista Don Juaneista on kääntynyt kristinuskoon?
- Ksksksk
Arviolta 1000 muslimia on vaihtanut uskontoaan kristinuskoon Suomessa.
- aamen_
Ksksksk kirjoitti:
Arviolta 1000 muslimia on vaihtanut uskontoaan kristinuskoon Suomessa.
Kiitos Jeesukselle!
- Pling.plong
aamen_ kirjoitti:
Kiitos Jeesukselle!
Kiitokset mistä?
Et kai sinä nyt propakandaan usko.
Muslimilla on oikeus valehdella kristitylle.
Toivottavasti käännytyspäätös ei muutu tällaisesta huuhaasta. Pling.plong kirjoitti:
Kiitokset mistä?
Et kai sinä nyt propakandaan usko.
Muslimilla on oikeus valehdella kristitylle.
Toivottavasti käännytyspäätös ei muutu tällaisesta huuhaasta.Mikä sinusta siinä on ihmeellistä, että muslimi jättää islamin ja tulee Jeesukseen uskovaksi 🤔❓
- Vastausta.ei.kuulu
usko.vainen kirjoitti:
Mikä sinusta siinä on ihmeellistä, että muslimi jättää islamin ja tulee Jeesukseen uskovaksi 🤔❓
Hyvä kysymys.
- Jumala_on_yksi
usko.vainen kirjoitti:
Mikä sinusta siinä on ihmeellistä, että muslimi jättää islamin ja tulee Jeesukseen uskovaksi 🤔❓
Vastaus: Islam on parempi uskonto. Islamin paratiisissa odottelee seitsemänkymmentäkaksi neitsyttä uskontaistelussa kunnostautunutta sotilastaan.
- Lsösösö
Jumala_on_yksi kirjoitti:
Vastaus: Islam on parempi uskonto. Islamin paratiisissa odottelee seitsemänkymmentäkaksi neitsyttä uskontaistelussa kunnostautunutta sotilastaan.
Siitä sitten vaan Koraania lukemaan ja Mekkaan pyllistämään.
- qåaäzm
Voiko näihin uskoontuloihin luottaa? Onko ne aitoja? Siinäpä pähkinä purtavaksi.
- qåaäzm
Vai onko kyse pelkästään turvapaikan saamisesta? Erään uskonnon piirissä voidaan valehdella jos asia niin vaatii.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jes! Miljoonat diesel-autot joutumassa ajokieltoon
Erittäin hyvä ilmastouutinen! https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/a1277257-1244-4700-9bd7-399ef4d4313c "Tuo ajokiel4785978Halkokarilla ammuttu
Halkokarin uimarannan metsissä/tiellä poliiseja juoksenteli n.13.30.Onko pahvihousut setvimässä sukuriitoja?282807Yle aamu taas huolissaan laittomasti maassa olevien terveydenhuollosta
Yle se jaksaa aina nostaa tämän asian esille, vaikka ei pitäisi. Laittomasti maassa olevat pitää säilöä ja karkoittaa, e2161804Odotan että eroat
Sitten vasta meidän suhde voisi alkaa. En halua mihinkään pettämiskuvioihin mukaan. Sun pitäis siis ottaa riski, että jä731639Mitä tehdä kun eräs henkilö seuraa puhelintani
Ja informoi asioitani ulkopuolisille ja ei kyse ei ole viranomaisista vaan sairaasta yksilöstä joka ei jätä rauhaan vaan1911585- 1671542
Tuli yhtäkkiä kova ikävä sinua, J
Olisitpa täällä, niin voisin halata ja suukottaa sinua juuri nyt... Vaikka tilanne on mikä se on, enkä voi tätä oikeass831210Maailmankaikkeuden synty
Universumi syntyi reilut 14 miljardia vuotta sitten ns alkuräjähdyksessä. Aluksi laajentuminen tapahtui jopa valoa nopea2471196Jengi haluaa että
Lähden täältä pois. Syystä että? Antaa tulla syitä nyt.... Huomenta sitten viimeisen kerran. 💔🐺🖤1901133Täytyy tunnustaa
että olet kauneinta mitä olen nähnyt. Käteni tärisevät vieläkin. Olen tosiaan ihastunut. Tästäkin vaikenen.1071052