Yksi tarina lisää

2385754

En ole koskaan ollutkaan normaali ihminen, mutta ihmisten kanssa kommunikointi on tuottanut todella suuria vaikeuksia. Minulle on aina tuottanut outoa tyydytystä toisten ihmisten ilon pilaaminen ja ärsyttäminen. Pienestä pitäen olen istunut tietokoneella pelaten ja useimmiten pelit ovat olleet paljon parempia kuin tämä oikea elämäni. Yläasteella sairastuin psyykkisesti enkä enää mielisairaalajakson jälkeen palannut kouluun. Samoihin aikoihin aloitin öisen pullojen keräämisen, josta taisi tulla ammattini ja elämäntyöni. Ongelmana on, että meinaan vähän väliä joutua sosiaalisiin tilanteisiin, vaikka yritän vältellä niitä kuin ruttoa. Pulloja keräämällä täällä päin tienaa vuodesta riippuen noin 15000-17000 euroa per vuosi kun jaksaa muutaman tunnin vuorokaudessa pyöräillä ja tonkia kaikki roskikset. Enemmän saisi, jos uskaltaisi mennä ihmisiltä kerjäämään, kuten jotkut mummot. Minä en niin tee. Minulle tuottaa myös tyydytystä se, että voin haistattaa yhteiskunnalle ja sen säännöille paskat. En tarvitse yhteiskunnan rahoja ja noudattaa herrojen kehittelemiä opiskelu/työvoimasäännöstöjä. Minä en ole tässä maailmassa kumartelemassa ketään. En tarvitse ystäviä, kumppania, enkä aio sitoutua mihinkään.

Toisaalta tuntuu, että tämä elämä alkaa olla nähty. Olen jo pari vuotta kärsinyt erinäköisistä terveysongelmista mutta en ole halunnut hoidattaa niitä. Hampaatkin ovat menneet kun olen päivittäin syönyt karkkia. Ehkä yhtenä aamuna en enää herää tai sitten menehdyn tuonne syrjäisään paikkaan ennenkuin joku ehtii paikalle pelastamaan, toivottavasti ei ehdi. Onhan tietokoneella pelaaminen, nettifoorumeille trollikirjoitusten kirjoittelu ja pullojen noukkiminen mummojen nenän edestä hauskaa, mutta ne kaikki alkavat olla loppuun kulutettuja. Olen kuitenkin sitä mieltä, että mitään en todellisuudessa osaa tässä maailmassa tehdä, enkä tule menestymään vaikka yrittäisinkin. Todennäköisesti saisin vain lopputilin hyvin nopeasti, oli kyseessä sitten joku opiskelu tai työ. Lisäksi nukun milloin sattuu. Kello 5 aamulla, kello 12 päivällä, kello 7 illalla jne. Suurin osa hankkimistani rahoista jää käyttämättä, koska en juuri syö tai juo mitään. Enkä osaa oikein tehdä mitään, kuin käyttää mikroa. -60% saa halpoja pizzoja jne. Kauppaan pitää mennä kello 7 illalla ja hamstrata kaikki lapputuotteet koriin jottei muut saa niitä. Sitten katsoo mitä tarvitsee ja laittaa loput takaisin hyllyyn. Jos olisi määrättömästi rahaa niin ostaisin ne kaikki, ihan siksi ettei kukaan vaan saisi niitä.

Tällaista tämä minun elämäni on.

23

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muutos-piristää

      Hei, sinä olet varmasti hyväkuntoinen, koska liikut paljon pulloja keräten. Pystyisit kuntosi vuoksi vaikka mihin työhön jos vain haluaisit. Esim. kiinteistöhuollossa on monipuolisia työtehtäviä. Myös postinkantajana pärjäisit varmasti. Opiskelukin sujuisi varmasti jos löytäisit sopivan alan mikä kiinnostaa. Nyt kohta alkaa yhteishaku joten kannattaisi katsella sieltä mihin haluaisit hakea.

      Minun mielestäni sunulla on potentiaalia vaikka mihin, koska olet hyvässä kunnossa. Monella nuorella on niin huono fyysinen kunto, että eivät todellakaan jaksa lähteä juuri mihinkään tietokoneen luota.

      Nyt ensimmäisenä sinun pitäisi hoitaa hampaasi kuntoon. Hampaat ovat tärkeät ja ne kannattaa hoidattaa, että pystyy syömään mitä vaan. Myös muut terveysongelmat tulisi hoitaa. Myös jotain muuta voisit tehdä mikä piristäisi mieltä. Vaikka ostamalla uusi takki, pusero, kengät tms. voisi mieli piristyä kummasti. Sinulla tuntuu olevan rahaa, niin hankinnat eivät veisi konkurssiin mitenkään.

      En osaa muuta tähän sanoa, kuin että mietipä tulevaisuuttasi vähän pidemmällä tähtäimellä. Jos innostut jostain uudesta asiasta niin toteuta se ihmeessä. Kaikki uudet asiat piristävät mieltä ja elämä voi tarjota vaikka mitä kun itse jaksaa yrittää.

      Toisaalta, jos olet tyytyväinen nykyiseen elämääsi niin jatka sitten vaan samalla tavalla. Oikein hyvää jatkoa!!

      • 2385754

        Kunnosta en tiedä. Lihaskunto on todella heikko, hapenotto mitattiin joskus ja se on huippuluokkaa, mutta eipä auta kun ei ole lihasta. Sydämen kanssa on ongelmia ja polvet ovat niin jäykät etten pysty kävelemään normaalisti ja liikun pienetkin matkat pyörällä. Minun on vain saatava sen verran rahaa että pääsen seuraavaan päivään, ihan sama mistä se tulee. Yhteiskunnalta on turha kysellä kun asenteeni on tunnettu. Talvella on vähän huonoa, varsinkin näin kovilla pakkasilla. Kevään tullen rahaa alkaa tulla riittävästi. Oikeastaan kaikki nykyiset tavarani on dyykattu roskiksista tai löydetty jostain. Aiemmin kaivelin sieltä myös ruuat mutta mulkut pistivät lukot roskiksiin. Siinähän sitä rahaakin säästyi kun ei tarvinnut juuri muusta maksaa kuin asunnosta, ja sekin on peritty, jossa on minimaalisen pieni vastike, vaikka haluaisin kyllä asua vähän tilavammassa. Ei ole ongelma kerätä yhtiövastiketta pulloilla yhden viikonlopun aikana, edes näin talvisaikaan.

        En ole koskaan kokenut että elämälläni olisi tarkoitusta tai että olisin jollekin tärkeä tai jollain tasolla merkittävä ihminen. Mielestäni olen mitättömän pieni ja turha kapistus tässä maailmankaikkeudessa, eikä ketään kiinnosta, vaikka nyt katoaisin olemasta. Nykyään yleensä kun käyn nukkumaan toivon, etten enää aamulla herää. Ensimmäiseksi yleensä kiroilen, että taasko se on uusi päivä. Olisin halunnut nukkua pidempään. Kuten sanottua yritän vältellä kaikenlaista keskustelua tuolla ulkomaailmassa, mutta välillä saan kuulla ikäviä kommentteja siitä, kuinka esim. pullonkerääjät ei ole kunnon ihmisiä, tai että pitäisi mennä töihin. En vastaile mitään, enkä koskaan katso muita silmiin. Uskon, että monet haluaisivat ehkä tappaa minut, osa kateellisuudesta, osa vain siitä syystä, että he näkevät tällaisen ihmisen yhteiskunnan rasitteena ja täysin turhana asiana. Vaikka itseasiassa en rasita yhtään ketään. Todennäköisesti kohtaankin loppuni joko liikenneonnettomuudessa tai rikoksen uhrina, jos terveys ei petä ennen sitä.

      • Pitkäaikatyötön
        2385754 kirjoitti:

        Kirjoituksissasi on yllättävää, että poikkeuksellisen vähäisestä koulutuksesta huolimatta kirjoitat erittäin selkeästi ja muutenkin hyvää suomen kieltä. Miten menestyit koulussa ennen mielisairaalajaksoa?

        "Minulle on aina tuottanut outoa tyydytystä toisten ihmisten ilon pilaaminen ja ärsyttäminen."
        "Toisaalta tuntuu, että tämä elämä alkaa olla nähty. Olen jo pari vuotta kärsinyt erinäköisistä terveysongelmista mutta en ole halunnut hoidattaa niitä."
        "En ole koskaan kokenut että elämälläni olisi tarkoitusta tai että olisin jollekin tärkeä tai jollain tasolla merkittävä ihminen."

        Nuo lainaukset viittaavat siihen, että mielenterveydessäsi olisi vielä kohentamisen varaa. Tuntemustesi takana voi olla kielteisiä kokemuksia muista ihmisistä jo lapsuuden ajalta, esimerkiksi tärkeän ihmisen tekemä kaltoinkohtelu. Ne voivat estää sinua rakentamasta hyviä suhteita toisiin.
        Toisaalta kyse voi olla myös jostakin fyysisestä vaivasta, joka vaikuttaa selvimmin henkisellä puolella. Esim. epäterveellinen ruokavalio vitamiinipuutoksineen voi aiheuttaa mielialan alenemista.
        Molemmat vaihtoehdot voivat pitää paikkansa myös samanaikaisesti, tai sitten sinulla on jotain muuta vaivaa, jota en maallikkona osaa kuvitella.

        Kaikki eivät ole luonteeltaan ulospäinsuuntautuneita, seurallisia ihmisiä, eikä tarvitsekaan olla. Osa on jopa autistisia. Jonkin verran sosiaalisia taitoja on kuitenkin hyvä opetella, sillä muista ihmisistä on monesti paljon apua.
        Suosittelisin varaamaan lääkäriajan terveysasemalle. Yleislääkäri voi sitten ohjata sinut tarvitsemaasi hoitoon.
        Voit itse valita, haluatko julkiselle tai yksityiselle, kun kerran tienaat tuplasti minua enemmän.

      • 2385754

        ''Kirjoituksissasi on yllättävää, että poikkeuksellisen vähäisestä koulutuksesta huolimatta kirjoitat erittäin selkeästi ja muutenkin hyvää suomen kieltä. Miten menestyit koulussa ennen mielisairaalajaksoa?''

        Olin ihan 8-tason oppilas koko kouluikäni, tosin käytösnumero oli usein vain 6 tai 7, juuri sen takia mitä tuossa puhuin aiemmin. Halusin saada ärsytettyä muita oppilaita niin, että he hermostuvat, alkavat kiroilla, ehkä jopa käyvät päälle. Minulle se ei ollut ongelma, mutta sain suuren tyydytyksen kun minua pidettiin kiusattuna ja toiset saivat aina rangaistuksen. Kerran tosin jäin kiinni ja sen jälkeen jouduin aika kovaan paikkaan, mutta mielestäni en ollut tehnyt mitään vaan vika oli muissa. Olen joskus miettinyt, että hyväksyttäisiinkö minut aikuislukioon, kun minulta jäi tuo 9. luokka käymättä eli en saanut siitä todistusta. Mihinkään muuhun kouluun tuskin. Nykyään täältä netistä saa kaiken tiedon. Jos jotain ei tiedä, kirjoittaa Googleen ja vastauksia löytyy. Itse yleensä katson jostakin aiheesta videon. Ymmärrän siten paremmin kuin lukemalla koska en jaksa keskittyä siihen kovin pitkään. Polkupyöriä on pitänyt korjata välillä, siihenkin löytyy paljon apua netistä. Englantiakin osaan aika hyvin, kun olen pienestä pitäen pelannut pelejä, käyttänyt tietokonetta englanniksi ja myös kirjoitellut ulkomaisille foorumeille. Edelleen, jos en jotain tiedä, niin nopeasti löytyy vastaus. Tämä netti on aika hyväkin juttu nykyään. Ilman sitä olisin ehkä paljon enemmän hukassa. Tai voi olla, että elämäni olisi erilaista. Kuka tietää.

        "Olen joskus miettinyt, että hyväksyttäisiinkö minut aikuislukioon, kun minulta jäi tuo 9. luokka käymättä eli en saanut siitä todistusta. Mihinkään muuhun kouluun tuskin."

        Kyllä peruskoulun voi suorittaa aikuisiälläkin, niin aikuislukioissa kuin kansanopistoissakin. https://opintopolku.fi/wp/aikuiskoulutus/peruskoulu-aikuisille/
        Ilman päättötodistusta ei kovin moneen paikkaan pääse, ei sen enempää kouluun kuin töihinkään. Sen puute taitaa syrjäyttää ulos yhteiskunnasta jokseenkin automaattisesti, halusi tai ei.

    • jani.89

      ''Onhan tietokoneella pelaaminen, nettifoorumeille trollikirjoitusten kirjoittelu ja pullojen noukkiminen mummojen nenän edestä hauskaa''

      Hyvä kun tunnustit että trollaat, niin ei kukaan ota varmasti tätäkään tosissaan :D

    • kannattaa-opiskella

      Kysy ihmeessä aikuislukiosta, voisitko tulla opiskelijaksi. Luulisi että se käy, vaikka sinulla jäi yläkoulu kesken. Kokeissahan se näkyy, osaatko lukiossa vaadittavat tieot. Opiskelu kannatta aina ja siitä saa sitä kuuluisaa henkistä pääomaa elämää varten. Itsekin olen kirjoittanut iltalukiosta ja se aika oli todella hyvää aikaa elämässäni. Soita lukion rehtorille tai lähetä sähköpostia aikuislukioon ja kysy asiaa. Sittenpähän tiedät, voisitko aloittaa opiskelun siellä. Toivon onnea!!

    • gfhgjhgjk

      Kirjoitat hyvin ja 'omalla äänelläsi'. Veikkaan, että voisit elättää itseäsi myös kirjoittamalla. Etäopiskelu voi olla sinulle helpompaa kuin ryhmässä, mutta toisaalta opiskelu voisi olla hyvä keino oppia olemaan ihmisten kanssa.

    • läskimaha

      Sulla on noissa pullotuloissa pari nollaa kyllä liikaa. Kukaan ei kerää 15000€ vuodessa pulloja. 200€ saatat ehkä kerätä jos oikeen roskiksia tongit.

      • simppelihomma

        Miksi tonkia roskiksia,kun käy onkimassa molokeilla,varsinkin viikonloppuisin kun ihmiset siivoavat ja tuovat kauppareissuilla pulloja kun eivät kehtaa viedä kauppaan.Itse kerään myös ruotsalaisia tölkkejä,ja käyn viemässä pari kertaa vuodessa niitä.Kyllä tällä hommalla elää kun vain viitsii kerätä.

    • Peruskoulussa ei opita kirjoittamaan kuten aloittaja kirjoittaa, silti hän kertoo lopettaneensa koulun jo 8-luokalla. Käytösnumeron alhaisuus kielii myös hyvin hankalista asenne- ja käytösongelmista. Luultavasti häntä ei olisi pidetty normaaliluokassa lainkaan, mikä olisi tehnyt kahdeksikon keskiarvosta jokseenkin mahdotonta.

      Mitä aloittajan mielenterveydessä oleviin ongelmiin tulee, eivät ne näytä millään tavalla aiheuttavan ainakaan kirjoitukseen vaikuttavaa ajatusten sekavuutta, mikä olisi käytöshäiriöisellä ihmisellä jokseenkin harvinaista.

      Hyvin luultavasti aloittaja on siten ainakin lukion oppimäärän suorittanut, mutta kenties kohdannut vaikeuksia myöhemmässä opiskelussa taikka työelämässä sosiaalisen rajoittuneisuutensa vuoksi. Fantasia riippumattomasta elämästä pullonkeräilyllä voi olla vahva, mutta sekä aloittaja että kaikki palstaa lukevat ymmärtävät sen silkaksi fantasiaksi. Sen sijaan huoli syrjäytymisestä ja sosiaalisesta eristäytymisestä vaikuttaa aidolta.

      • 2385754

        Ehkä se kirjoitustaito kehittyy kun kirjoittelee paljon? Olen suunnilleen puolet viimeisen 10 vuoden hereilläoloajastani käyttänyt nettikirjoitteluun. Tuohon käyttäytymisongelmaan sen verran että se on ollut osa minua koko elämäni eikä ole mihinkään edelleenkään hävinnyt. Koen hyvin usein etteivät säännöt koske minua, mutta koskevat kyllä kaikkia muita ja muiden pitäisi niitä kiltisti noudattaa. Olen myös ristiinnaulitsemassa lainrikkojat ensimmäisenä esim. täällä nettipalstoilla vaikka itse sitten teen vaikka mitä hämärää kunhan yö saapuu. Minun mielestäni minulla on oikeus tehdä sitä ja tätä (ehkä sanoin tämän jo aikaisemmin?) kunhan minulle itselleni on siitä hyötyä jollain tavalla, mutta en kuitenkaan halua aiheuttaa toiselle turhaa vahinkoa, vaikka minulle sinänsä on ihan sama mitä toisille tapahtuu tai mitä yleensäkin maailmassa tapahtuu. Koulussa olin näennäisesti kiltti poika, mutta heti kun valvova silmä vältti niin toteutin mielessäni pyörineet pahuudet. Sitten tietysti jossain vaiheessa jäin kiinni, jonka jälkeen tulin entistä vihaisemmaksi ja halusin kostaa. Sain myös päättömiä raivokohtauksia ja osittain sen takia käytösnumero oli aina niin alhainen. Puhuin myös usein kaikkien tappamisesta ja maailman valloittamisesta ihan sinne teini-ikään asti. Mielisairaalassa jouduin sitten jotenkin sopeutumaan koska siellä olisi käynyt huonosti jos olisi puhunut tai tehnyt jotain vastaavaa. Sekin piti kantapään kautta kokeilla. Sen jälkeen olen ollut huomattavasti varovaisempi elämässäni, mutta en ole koskaan päässyt eroon ongelmallisista ajatuksistani. Todennäköisesti vain kuolema parantaa minut.

      • voi.voi

        Kirjoituksistasi kuvastuu jonkinasteinen narsismi ja myös psykopaattisia elementtejä, viittaavat nähdäkseni epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön. Suosittelen hankkimaan maksusitoumuksen ja hyvän psykoterapeutin, jonka kanssa näitä asioita voi käydä läpi. Lääkityksellä tuskin hommat tulevat kuntoon.

      • Tämä on hyvin analysoitu! Veit sanat suustani, ajattelin myös juuri noin!

    • dfdgdfgfgjhf

      Minäkin olen ollut ihmisarka ihan keski-ikään asti. Mikään seurallinen en vieläkään ole, mutta en enää pidä itseäni omituisena, vaan omanlaisenani. Jo jonkin aikaa olen tajunnut olevani varsin tavallinen suomalainen ihminen.

      Kirjoitat todella hyvin. Olet ilmeisen älykäs. Jos koet, että jotkut perimäsi, sinuun kasvatuksella aiheutetut, tai itse kehittelemäsi luonteenpiirteet haittaavat elämistä täysillä, monia asioita itsessään voi muuttaa. Jos pikku hiljaa vaikka yrittäisit ottaa kontaktia toisiin ihmisiin. Juttelisit joskus jollekin ihan erilaiselle ihmiselle, tilanteessa, josta pääset heti pois, kun haluat, vaikka kaupassa. Sinulla on asioihin ihan omanlaisesi näkökulma. Voisi olla hyvinkin kiinnostavaa lukea muistelmiasi, koska tosiaan osaat havainnoida, analysoida ja kuvailla hyvin. Itsekin kirjoitan. Se antaa minullekin äänen. Joukossa olen yleensä se tuppisuu, tai se, jota joku hätyyttää puhumaan ja joka toivoo vain, että toisten huomio kääntyisi pois, että saisin jäädä taas tarkkailemaan, en esiintyä.

      Tämä elämä on kertakäynti täällä maanpäällä. Tee-se-itse -juttu. Elämme viimeistä sukupolvea. Ikuisuus alkaa pian, ja kukaan meistä ei halunne siihen pahaan paikkaan. Entä, jos laittaisit näiksi viime päiviksi/vuosiksi luottamuksesi Jeesukseen?

      • Pitkäaikatyötön

        Sinä voit elää viimeistä sukupolvea, mutta toiset jatkavat sukuaan.

        Nykyään yhä harvempi luulee narsistisesti, että eläisi ikuisesti.

      • y.t.m

        Pitkäaikaistyöttömät harvoin pääsevät sukuaan jatkamaan. Kyllä nykyisen pinnallisen ja materiaalisen kulttuurin maailmassa halutaan kumppanilta seuraavia asioita: ulkonäköä, rahaa, hyvää sosiaalista asemaa, hyvää mainetta ja tervettä itsetuntoa. Palstan at-miehiä yhdistää juttujen perusteella näiden puute. Palstalaisten on vaikea sitä myöntää mutta suurin syy heidän syrjäytymiseensä on pillunpuute, pillunsaantia kun pitäisi alkaa harjoittamaan silloin kun muna alkaa seisomaan, eikä odottaa sinne 40-vuotiaaksi.

      • tosinurkka
        y.t.m kirjoitti:

        Toivottavasti kukaan ei nyt tuon ilmeisesti aspergeria sairastavan aloituksesta kuvittele että perheettömät ovat tuota mallia.
        Perheetön voi olla vaikka kuinka kaikilla ominaisuuksilla varustettu. Monet asiat on ajoituksesta kiinni. Sitten osa ei myös ole saanut lapsia vain ja siksi sitten ei avioliitostakaan ole tullut elämäntapaa.
        Aloittajan elämää en alkaisi muuttamaan mitenkään muuten kuin terveyden osalta. Hän tietää itse kuka ja mikä hän on.

      • Flyiiit

        "Kyllä nykyisen pinnallisen ja materiaalisen kulttuurin maailmassa halutaan kumppanilta seuraavia asioita: ulkonäköä, rahaa, hyvää sosiaalista asemaa, hyvää mainetta ja tervettä itsetuntoa."
        Sylkäisen kirjoituksesi päälle. Ei pidä ollenkaan paikkaansa. Mitä rumempi ihminen sitä varmemmin ottaa sen ainoan puolisoksi kun sen lopulta saa kiinni. Sosiaalinen asema ei kiinnosta kun ovat puuhissa. Vai vielä maine ja itsetunto. Anna mun kaikki kestää.
        Ennemmin se alfauros jättäytyy naimattomaksi ja sinä vain unissasi olet kaunis kun eukkosi kanssa silmät kiinni pimeässä jälkikasvua teette.

      • Pitkäaikatyötön
        y.t.m kirjoitti:

        Pitkäaikaistyöttömät harvoin pääsevät sukuaan jatkamaan. Kyllä nykyisen pinnallisen ja materiaalisen kulttuurin maailmassa halutaan kumppanilta seuraavia asioita: ulkonäköä, rahaa, hyvää sosiaalista asemaa, hyvää mainetta ja tervettä itsetuntoa. Palstan at-miehiä yhdistää juttujen perusteella näiden puute. Palstalaisten on vaikea sitä myöntää mutta suurin syy heidän syrjäytymiseensä on pillunpuute, pillunsaantia kun pitäisi alkaa harjoittamaan silloin kun muna alkaa seisomaan, eikä odottaa sinne 40-vuotiaaksi.

        Ylimieliselle nälvijälle tiedoksi, että itseäni eivät ole lapset kiinnostaneet. Sen vuoksi en ole niitä pyrkinyt tekemäänkään. Lapsellehan olisi parasta saada sellaiset vanhemmat, jotka ovat heistä aidosti kiinnostuneita. Lisärahan takia en aio lapsia tehdä.

      • fgfdg
        tosinurkka kirjoitti:

        Toivottavasti kukaan ei nyt tuon ilmeisesti aspergeria sairastavan aloituksesta kuvittele että perheettömät ovat tuota mallia.
        Perheetön voi olla vaikka kuinka kaikilla ominaisuuksilla varustettu. Monet asiat on ajoituksesta kiinni. Sitten osa ei myös ole saanut lapsia vain ja siksi sitten ei avioliitostakaan ole tullut elämäntapaa.
        Aloittajan elämää en alkaisi muuttamaan mitenkään muuten kuin terveyden osalta. Hän tietää itse kuka ja mikä hän on.

        Aloituksessa tai aloittajan myöhemmissä viesteissä ei ole mitään muuta aspergeriin viittaavaa kuin sosiaalisten tilanteiden välttäminen, joka taas on oire ties kuinka monessa psyykkisessä sairaudessa. Valitettavasti vaan ihmisillä on vieläkin paljon väärinkäsityksiä autismista, etenkin mitä tulee empatiaan.

        Kirjoitustensa perusteella aloittajasta tulee pikemminkin mieleen antisosiaalinen persoonallisuushäiriö. Aloittaja kertoo saavansa tyydytystä toisten kiusaamisesta ja että uskoo etteivät säännöt koske häntä, sekä suuttuvansa pahanteosta kiinni jäädessään. Tosielämän sosiopaatit ovat juurikin tyypillisesti tällaisia "yksinäisiä susia" jotka tekevät mitä haluavat kun haluavat tekojensa seuraamuksista piittaamatta.

        Antisosiaalisuuteen ei ole olemassa hoitoa, eivätkä henkilöt itse sitä yleensä haluaisikaan joten virallisesta diagnoosista lienee vain haittaa.

      • voi.voi

        Kuten jo tuossa aiemmin totesinkin niin noita elementtejä ap:n ajatuksissa esiintyy. Minusta kuulostaa siltä, että hän on löytänyt elämässään suunnan jossa suurinpiirtein pysyy poissa pahemmista vaikeuksista, mutta toisaalta paremminkin voisi mennä. Ainakaan mitään vastuullista työtä en laittaisi ihmistä tekemään jos on tuollaisia ajatuksia. Yksityisyrittäjänä saattaa pärjätä hyvinkin. Ja poliitikkona tietysti... ;) tuossa epäsosiaalisessa persoonallisuushäiriössä on se kurja puoli, että moni sitä sairastavista istuu jossain vaiheessa elämäänsä vankilassa juurikin siksi, että ''minulla on oikeus tehdä sitä ja tätä''. Näitä heppuja on Suomenkin vankilat pullollaan. Mutta vankila ei sitä paranna, joissain tapauksissa jopa päinvastoin. Jos antisosiaalisuus uhkaa karata käsistä niin lääkitystä voi harkita pahimman impulsiivisuuden lievittämiseen. Muutoin olen edelleen sitä mieltä, että hyvä psykoterapeutti joka on mielellään tähän asiaan perehtynyt ja ihan viikottaiset tapaamiset, niin näyttää jo valoisammalta.

    • Anonyymi

      Nuku hyvä mies ja syö vähän paremmin. Ei tuollaista rääkkiä kenenkään elimistö kestä. Sodassa puolet miehistä tuli hulluiksi kun elivät tuollaisissa olosuhteissa, jatkuvaa ruumiillista ponnistelua ilman riittävää unta ja ruokaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      291
      6357
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2009
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1241
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1225
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      167
      1141
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1001
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      50
      991
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe