Petturi ORPO tiesi että raiskauksia ym. muuta ikävää tulee:)

Orpo kertoi tienneensä alusta pitäen millaisia turvallisuusuhkia rajan auki pitäminen aiheuttaa. Orpo siis tiesi, että hänen ja Juha Sipilän (kesk) hallituksen muun ministerikunnan suosima avoimien rajojen politiikka tuottaa mitä todennäköisimmin terrorismia ja seksuaalirikoksia, joiden seurauksena yhteiskunnan turvallisuustaso, todellinen ja kansalaisten kokema, luisuu huonoon suuntaan.

Orpon sanoja ei ole tällä kertaa syytä epäillä, sillä sisäministerin tehtävässä istuva henkilö ei ole voinut olla tietämätön invaasion tuomasta terrorismiuhan kasvusta ja seksuaalirikollisuuden korrelaatiosta Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta saapuvan maahanmuuton kanssa. Sisäministeri on myös poliisiministeri, joten hän saa kaiken merkittävän tiedon sisäiseen turvallisuuteen liittyvissä asioissa.

Orpo on vaan toiminut täysin munattomasti.
4<50
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Orpo olisi ehkä voinut estääkin tulijoita, mitta vihreät ja vassarit ja osittain demaritkin uhkasivat sotkea kiky-suunnitelmat jos he eivät saa matuja Suomeen.
Oli pakko antaa periksi. Näin työväenpuolueet möivät työväen matuista, eikä sen jälkeen ole duunariväestön asiat kiinnostaneet.

1Äänestä
  • Orpo ei halunnut missään nimessä estää matuvyöryä, koska vaimon vokkibisnes olisi kärsinyt.

    1Äänestä

Orpo järjesti eukolleen töitä.

1Äänestä

Täytyy nyt muistaa että matuaalto alkoi jo vuoden -15 alussa jolloin Stubbin-Rinteen hallitus hallitsi.
Valeihin mennessä matuja oli hivuttautunut Suomeen jo lähes 10000. Pahin aalto oli vielä tulematta.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pitäis.erota kirjoitti:

Orpo kertoi tienneensä alusta pitäen millaisia turvallisuusuhkia rajan auki pitäminen aiheuttaa. Orpo siis tiesi, että hänen ja Juha Sipilän (kesk) hallituksen muun ministerikunnan suosima avoimien rajojen politiikka tuottaa mitä todennäköisimmin terrorismia ja seksuaalirikoksia, joiden seurauksena yhteiskunnan turvallisuustaso, todellinen ja kansalaisten kokema, luisuu huonoon suuntaan.

Orpon sanoja ei ole tällä kertaa syytä epäillä, sillä sisäministerin tehtävässä istuva henkilö ei ole voinut olla tietämätön invaasion tuomasta terrorismiuhan kasvusta ja seksuaalirikollisuuden korrelaatiosta Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta saapuvan maahanmuuton kanssa. Sisäministeri on myös poliisiministeri, joten hän saa kaiken merkittävän tiedon sisäiseen turvallisuuteen liittyvissä asioissa.

Orpo on vaan toiminut täysin munattomasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu