Tällaista Kurko nykyään harrastaa Pattayan palstalla, jota hieman kommentoitu.
MOTORISTIN MATKAPÄIVÄKIRJA, PATTAYA.
Ekalle reissulle Ruotsin, Tanskan ja Saksan läpi ajaessa ei vastaohjauksia tarvittu.
HUOM! Vastaohjausta ei tarvitse kuin tarvittaessa.
Vasta kun saavuttiin Itävaltaan ja sieltä Alppeja pitkin Pohjois-Italiaan, Sveitsiin ja Etelä-Ranskaan niin aloin saada jutun juuresta kiinni.
HUOM! Voit ajaa espanjaan asti tietämättä miten moottoripyörää ohjataan.
Espanjassa paineltiin jo komeasti.
Luulin että pyörässä on jotakin vikaa kun se totteli vastaankin vääntämistä.
Havaitsin sen hyväksi "viaksi" ja käytin sitä.
HUOM! Luulin viaksi moottoripyörän ohjaamista.
Olen ajanut omatoimisesti motocrossia murkkuiässä Pipon moottoriradalla ja minulla oli 350cc Honda 13 vuotiaana.
Opettelin ennakoivan ajotavan kyytiläiseni turvaksi.
Kaahaukset suoritin yksikseen.
Alppiteillä pidin aina huolta siitä etten ajaudu vastaantulijoiden kaistalle tai ulos ulkokurvista.
HUOM! Hyvin on toiminut vaikka en tiennyt miten ohjataan.
Isoja pyöriä minulla oli yhteensä 5 Suomessa.
Pitkäaikaisin oli GSX R 1100. Busalla en ajanut kuin kaksi kesää.
Olen kaahannut Alpeilla noin 80tkm urheilullista ajoa ja kaikki parhaimmat serpentiinit.
HUOM! 80 tuhatta kilometriä.
Kaksipäällä on menty liukumalla kaarteissa saarillakin.
HUOM! Osaan liukumamoottoripyöräajoa tietämättä miten moottoripyörää ohjataan.
Olen ajanut kymmeniä kertoja Thaimaan moottoriteillä niin kovin kuin pyörä kulkee.
Pyörinä olleet Suzuki Hayabusa 1999, Kawasaki ZX12R 2000 ja Kawasaki ZX10R 2006.
HUOM! Minä ajelen moottoriteillä ainoana täällä Thaimaassa.
Yli 250km/h nopeuksissa moottoritiet tuntuvat erittäin epätasaisilta ja mutkat tuntuvat yllättävän tiukilta.
Ylipäätään motarilla "kolmeasataa" ajamistaei voi suositella kuin hiljaisina kesäöinä.
HUOM! Olen ainoa thaimaassa 300 km/h moottoritiellä ajanut, sekä ainutlaatuiseksi ennätyksellisen tekoni tekee se, että en ollut hoksannut miten moottoripyörää ohjataan.
Toivottavasti piditte matkapäiväkirjabablastani.
Terveiset jutustelija ykköselle Thaimaasta.
6
<50
Vastaukset
- 5555555555
Tiedoksi että Thaimaassa on moottoritiet vain autoille eli moottoripyöriltä kielletty.
- Jutustelija1
Hyvä tietää, olisi kelju jos sattuisi kilokyykyttämään sielläpäin ja alkaisi ihmetellä mitä ihmiset viittelöivät.
Kiitos muuten kuulumisista, Kurko ei ole enää palstalla vieraillut kuin satunnaisesti lähdettyään Ausseihin ja viimeaikoina ei sitäkään vähää.
Tuo on samaa faktaa jota itse olen sanonut että kun vauhti kasvaa niin "suorallakin" tiellä alkaa ilmetä mutkia.
- PekkaKontulasta
Hämmästyttävää! Olisin kaivannut mukaan pitkäsäärisen rotunaisen kuulumiset.
- PekkaKontulasta
Selvitys hyväksytään.
- Anonyymi
Tuo aloitus ei ole minulta, vaan todennäköisesti Lerpalta jostain Hiekkaharjun alkkisparantolasta. Jos sattuu olemaan siinä kunnossa että pääsee nettiin.
Olen siis liisattuna Jumbon kipparina ANAn (All Nippon Airlines) hommissa, kotipaikka Tokion Narita. Mopoilu on jäänyt vähemmälle, vaikka säiden puolesta se kyllä onnistuisi. Köyhän on lennettävä leipänsä perässä, palkkani on n. 1,5 -kertainen eurooppalaisiin kippareihin nähden. Bonuksena asunto-, auto-, ja parkkipaikkaedut. Kesälomaa 2-3 kuukautta, osa palkatonta, osa koronapelleilyistä, mutta kotiin Laruun kesäksi, ja KTM ja Alfa baanalle.
Tässäpä tärkeimmät.
Lerppa, hae KELAlta jotain erityiskorvausta. Vammakot kyllä saa niitä.
T: HondaKurkoJoo nyt Korona toteuttaa monien varsinkin palkattomat lomatoiveet.
No, välillä on kiva pitää lomaakin ja jos karanteeneilta ynnä muilta pystyy niin vaikkapa ylläpitää ajoharrastusta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412014- 1881617
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461260Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50972- 40779
- 14770
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24725Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637