Niin, ihan vaan sellaista kysyisin, että mitä se elämä on? Mistä tiedämme että jokin asia on elävä?
Jos emme voi tätä määritellä, niin millä perusteella se elämä sitten alkaa hedelmöityksessä, varsinkin kun raamatusta ei sellaista väitettä löydy.
Mahdoton aborttikysymys
27
<50
Vastaukset
Tiedetään hyvin, että ilman ruokasuolan aineksia, eli natriumia ja klooria, ei ihminen elä.
Ne ovat siis eläväksi tekeviä, ja on ruokasuola eläväksi tekevää.
Mutta hulluna taitaisimme pitää sitä joka sanoisi suolapurkin sisältöä eläväksi.- AteistiVaan
Raamattu liittää elämän alkamisen useimmiten selvästi hengittämiseen eli elämä alkaisi tällöin syntymässä. Mooseksen laissa raskaana olevan äidin tappamisesta seuraa kuolemanrangaistus, mutta kohdussa olevan vauvan tappaminen on vain sakon arvoinen rikkomus.
Ns. primitiivisten kansojen käsityksissä henki, sielu ja hengittäminen todellakin ovat melkein sama asia.
Miksi haukotellessa ns. sivistynyt hyvätapainen ihminen peittää suun kädellään? Todennäköisesti taustalla on uskomus siitä, että sielu voi karata haukotuksessa.- tieteenharrastaja
kekek-kekek kirjoitti:
Ns. primitiivisten kansojen käsityksissä henki, sielu ja hengittäminen todellakin ovat melkein sama asia.
Miksi haukotellessa ns. sivistynyt hyvätapainen ihminen peittää suun kädellään? Todennäköisesti taustalla on uskomus siitä, että sielu voi karata haukotuksessa.Suu peitetään yleensä, kun ihmisiä on näkemässä, ei yksin haukotellessa.
Parempi selitys on lienee, että haukotteleva suu tuo mieleen erään muut ruumiin pyöreät aukot. Korvaa ja nenää ei sovi julkisesti kaivella, mutta silmään koskeminen ei ole samalla tavoin tabu. - BlueDevil
kekek-kekek kirjoitti:
Ns. primitiivisten kansojen käsityksissä henki, sielu ja hengittäminen todellakin ovat melkein sama asia.
Miksi haukotellessa ns. sivistynyt hyvätapainen ihminen peittää suun kädellään? Todennäköisesti taustalla on uskomus siitä, että sielu voi karata haukotuksessa.Oikeastaan kyse on pelosta, että paholainen voi riivata ihmisen, jos suuta ei peitä haukotellessa.
- Mistänoitapahojariittää
Höpöhöpö, Mooseksen laki vaati keskenmenon aiheuttajalle kuolemanrangaistuksen. Näin kertoo ikiaikainen heprealainen raamatuntulkinta.
Vasta nykyaikana aborttimurhaajahimoiset ovat alkaneet esittää että abortti olisi jotenkin muka hyväksyttävää. Mutta iloitsen siitä että paha saa lopulta kuitenkin palkkansa. Ja niin se vain tilastollisesti menee että suurin osa lapsensa kohtuunsa murhanneista naisista kärsii masennuksesta lopun ikänsä ja muut ovat tunnevammaisia. - BlueDevil
Mistänoitapahojariittää kirjoitti:
Höpöhöpö, Mooseksen laki vaati keskenmenon aiheuttajalle kuolemanrangaistuksen. Näin kertoo ikiaikainen heprealainen raamatuntulkinta.
Vasta nykyaikana aborttimurhaajahimoiset ovat alkaneet esittää että abortti olisi jotenkin muka hyväksyttävää. Mutta iloitsen siitä että paha saa lopulta kuitenkin palkkansa. Ja niin se vain tilastollisesti menee että suurin osa lapsensa kohtuunsa murhanneista naisista kärsii masennuksesta lopun ikänsä ja muut ovat tunnevammaisia.Ei muuten vaadi, vaan sakot.
"Jos miehet tappelevat keskenänsä ja loukkaavat raskasta vaimoa, niin että hän synnyttää kesken, mutta vahinkoa ei tapahdu, niin sakotettakoon syyllistä vaimon miehen vaatimuksen ja riidanratkaisijain harkinnan mukaan."
- Exevokki
No katsos kun me viisaat tiedemiehet ihan vain yhteikunnallisista syistä olemme sopineet keskenämme että sikiöstä tulee elävä ihminen sillä sekunnilla kun sille tulee havaitusta hedelmöityksestä ikää 12 viikkoa klo 24:00 yöllä jonka jälkeen sitä ei ole enää lupa abortoida.
12 viikkoa on tulevalle äitiehdokkaalle katsottu yhdessä poliittisten päättäjien ja sossun kanssa olevan riittävä aika harkita sitä että tappaako tukevan vauvansa jo ennen tämän syntymää jos se ei nyt oikein sovi nykyiseen elämäntilanteeseen kun on ehkä opiskelutkin kesken eikä yksinhuoltajuuskaan kiinnosta ja kun siitä isästäkään ei ole varmuutta jne.
Näin asia hoituu mallikkaasti tässä evolutionisti-ateistissessa 70 % kristityssä lapsenmurhasuomessa jossa 10000 viatonta uhria surmataan joka vuosi. Siis sisällisota jatkuu täällä mutta osapuolina ovat äitiehdokkaat ja syntymnättä jäävät vauvelit."Näin asia hoituu mallikkaasti tässä evolutionisti-ateistissessa 70 % kristityssä lapsenmurhasuomessa jossa 10000 viatonta uhria surmataan joka vuosi."
Tiesitkö, että aborteista lähes 90% tehdään kehitysmaissa. Rikkaissa teollisuusmaissa määrä on lähes puolittunut. Lähes kolme neljästä abortista tehdään naimisissa oleville naisille. Aborttien määrässä ei ollut tutkimuksen mukaan eroa maissa, joissa se on laillista tai maissa, joissa sitä oli voimakkaasti rajoitettu. Abortin kriminalisoiminen ajaa tutkijoiden mukaan naiset etsimään laittomia palveluita ja menetelmiä.
https://yle.fi/uutiset/3-8875457
Tiedät varmaan kummassa on enemmän evolutionistiateisteja, kehitysmaissa vai rikkaissa teollisuusmaissa? Niinpä niin. Abortit ovat nekin uskontojen ongelmia.- Ajattelueiolekiellettyä
Evo-ateistien kovasydämisyys ja itsekkyys peilautuu aika hyvin juuri tässä aborttikysymyksessä. Nuo kakkiaiset ovat valmiita murhaamaan jopa omat jälkeläisensä jo ennen näiden syntymää. Voiko tunteettomampaa oliota olla kuin nämä?
Eipä ihme etteivät nuo osaa pitää ihmiselämää juuri missään arvossa. Ääriesimerkkinä voisi pitää sitä tuomioita jonka sai about 30 v. sitten riihimäkeläishammaslääkäri joka ravintolaillan päätteeksi ampui pistoolilla vaimonsa kuoliaaksi ja sai siitä vain 6 v. linnaa mutta joka kestikin sitten vain 3 v. ja ensimmäistä kuukautta lukuunottamatta hän piti päivisin yllä praktiikkaansa kaupungilla ja lusi vain yöt vankilassa. Tosi oikeudenmukaista evoilua vai mitä? Ajattelueiolekiellettyä kirjoitti:
Evo-ateistien kovasydämisyys ja itsekkyys peilautuu aika hyvin juuri tässä aborttikysymyksessä. Nuo kakkiaiset ovat valmiita murhaamaan jopa omat jälkeläisensä jo ennen näiden syntymää. Voiko tunteettomampaa oliota olla kuin nämä?
Eipä ihme etteivät nuo osaa pitää ihmiselämää juuri missään arvossa. Ääriesimerkkinä voisi pitää sitä tuomioita jonka sai about 30 v. sitten riihimäkeläishammaslääkäri joka ravintolaillan päätteeksi ampui pistoolilla vaimonsa kuoliaaksi ja sai siitä vain 6 v. linnaa mutta joka kestikin sitten vain 3 v. ja ensimmäistä kuukautta lukuunottamatta hän piti päivisin yllä praktiikkaansa kaupungilla ja lusi vain yöt vankilassa. Tosi oikeudenmukaista evoilua vai mitä?"Nuo kakkiaiset ovat valmiita murhaamaan jopa omat jälkeläisensä jo ennen näiden syntymää. Voiko tunteettomampaa oliota olla kuin nämä? "
Miksi evo-ateistin pitäisi murhata jälkeläisensä? Evo-ateisti tuntee ehkäisymenetelmät ja osaa säädellä sukupuolista käyttääytymistään, joten evo-ateistille ei yleensä tule yllätysraskauksia. Toisin on uskovaisilla, joilla sukupuolisen käyttäytymsen säätelee jumala, seurakunta ja (avio)mies. Tiesithän, että tyypillisesti abortti tehdään uskovaiselle, naimisissa olevalle naiselle kehitysmaissa.- BlueDevil
Eli jyri ei osaa vastata. Joten mikäs murha se on, jos ei tapeta mitään ?
- muut.tietää
BlueDevil kirjoitti:
Eli jyri ei osaa vastata. Joten mikäs murha se on, jos ei tapeta mitään ?
https://yle.fi/uutiset/3-9212876
Käy Puolasta kysyyn kyllä ne osaa kertoa mikä on murha vaikka ei tapettas mitään? - BlueDevil
muut.tietää kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-9212876
Käy Puolasta kysyyn kyllä ne osaa kertoa mikä on murha vaikka ei tapettas mitään?Puola, tuo demokratian mallimaa...
- bvcfgh
BlueDevil kirjoitti:
Puola, tuo demokratian mallimaa...
"Irlannissa on yksi Euroopan tiukimmista aborttilaeista. Siellä ei aborttia voi saada edes sikiöön liittyvistä lääketieteellisistä syistä. Abortti sallitaan vain, jos äti on kuolemanvaarassa. Tämäkin myöntymys on sallittu vasta muutaman vuoden ajan."
Vain suomi on demokratia? - BlueDevil
bvcfgh kirjoitti:
"Irlannissa on yksi Euroopan tiukimmista aborttilaeista. Siellä ei aborttia voi saada edes sikiöön liittyvistä lääketieteellisistä syistä. Abortti sallitaan vain, jos äti on kuolemanvaarassa. Tämäkin myöntymys on sallittu vasta muutaman vuoden ajan."
Vain suomi on demokratia?Puolassa ei demokratia hirveämmin toteudu, ja irlannissahan ollaan muuttamassa tuota lakia.
- Oksettaatuollainen
Munuaistutkija kirjoitti:
"Näin asia hoituu mallikkaasti tässä evolutionisti-ateistissessa 70 % kristityssä lapsenmurhasuomessa jossa 10000 viatonta uhria surmataan joka vuosi."
Tiesitkö, että aborteista lähes 90% tehdään kehitysmaissa. Rikkaissa teollisuusmaissa määrä on lähes puolittunut. Lähes kolme neljästä abortista tehdään naimisissa oleville naisille. Aborttien määrässä ei ollut tutkimuksen mukaan eroa maissa, joissa se on laillista tai maissa, joissa sitä oli voimakkaasti rajoitettu. Abortin kriminalisoiminen ajaa tutkijoiden mukaan naiset etsimään laittomia palveluita ja menetelmiä.
https://yle.fi/uutiset/3-8875457
Tiedät varmaan kummassa on enemmän evolutionistiateisteja, kehitysmaissa vai rikkaissa teollisuusmaissa? Niinpä niin. Abortit ovat nekin uskontojen ongelmia.Ikävä havaita että sinäkin kannatat sitä että lapsia saa murhata jo ennen heidän syntymäänsä.Miten kenelläkään voi olla noin kova ja paha sydän?
- Tiedoksivain
Munuaistutkija kirjoitti:
"Nuo kakkiaiset ovat valmiita murhaamaan jopa omat jälkeläisensä jo ennen näiden syntymää. Voiko tunteettomampaa oliota olla kuin nämä? "
Miksi evo-ateistin pitäisi murhata jälkeläisensä? Evo-ateisti tuntee ehkäisymenetelmät ja osaa säädellä sukupuolista käyttääytymistään, joten evo-ateistille ei yleensä tule yllätysraskauksia. Toisin on uskovaisilla, joilla sukupuolisen käyttäytymsen säätelee jumala, seurakunta ja (avio)mies. Tiesithän, että tyypillisesti abortti tehdään uskovaiselle, naimisissa olevalle naiselle kehitysmaissa.Tiesitkös itse sen että suuri osa ehkäisypillereistä onkin todellisuudessa aborttimurhapillereitä joiden avulla tapetaan hedelmöitynyt munasolu joten lämme valtavassa teurastamossa jossa uhrien määrää ei kyetä edes laskemaan, tyhmä.
Oksettaatuollainen kirjoitti:
Ikävä havaita että sinäkin kannatat sitä että lapsia saa murhata jo ennen heidän syntymäänsä.Miten kenelläkään voi olla noin kova ja paha sydän?
"Ikävä havaita että sinäkin kannatat sitä että lapsia saa murhata jo ennen heidän syntymäänsä.Miten kenelläkään voi olla noin kova ja paha sydän? "
Referoin YLE:n uutisen tuohon ja väänsin fundamentalistitollolle rautalangasta, että pääosa aborteista tehdään kehitysmaissa naimisissa oleville uskovaisille naisille. Taidat olla samanlainen tolvana kun luetun ymmärtäminen on niin vaikeaa. Minä en kannattanut lapsenmurhia, en edes abortteja.Tiedoksivain kirjoitti:
Tiesitkös itse sen että suuri osa ehkäisypillereistä onkin todellisuudessa aborttimurhapillereitä joiden avulla tapetaan hedelmöitynyt munasolu joten lämme valtavassa teurastamossa jossa uhrien määrää ei kyetä edes laskemaan, tyhmä.
"Tiesitkös itse sen että suuri osa ehkäisypillereistä onkin todellisuudessa aborttimurhapillereitä..."
Kannattaa itse selvittää faktat, eikä uskoa puhujasetien valheisiin.
"lämme valtavassa teurastamossa jossa uhrien määrää ei kyetä edes laskemaan, tyhmä. "
Tiesitkö, että muinainen maailma oli varsinainen lapsiteurastamo? Kolmen aikuisen lapsen kasvattaminen vaati noin kymmenen synnytystä. Miksi jumala sallii 70% lapsista kuolla ennen aikuisuutta?
Nykyajan pahimmat lapsiteurastamot kaikki liittyvät taikauskoon. Jemenissä yksi sodan syistä on uskonto. Sodan seurauksena valtava määrä lapsia kuolee nälänhätään. Samoin lapsia kuolee taikauskon seurauksena esim. Afrikassa kun vanhemmat eivät turvaudu moderniin lääketieteeseen vaan luottavat poppamiesten taikakonsteihin.
Miksi lapsiteurastamoista päästään eroon vasta kun hylätään jumalat ja luotetaan moderniin lääketieteeseen, jonka edistysaskelet monelta osin perustuvat mm. evoluutiobiologiaan?
- Yksinkertaistaa
Raskaana oleva äiti pystyy synnyttämään uuden elämän vaikka kohdussa oleva menehtyisi. Äiti on kantaäiti. Äidissä syntyy elämä. Ei kohdussa olevasta ihmisestä. Joten äidin henki tuossa tilassa on arvokkaampi.
Hengen asettuminen ihmiseen on taas niin vaikea kysymys, että se varmasti kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Siinä vaiheessa kun jokin asia alkaa kasvamaan niin luultavasti se on olemassa. Ja mikä aloittaa kasvamaan, niin senhän pitää antaa kasvaa. Kunnes aika on niittää sato tai synnyttää se ihminen.
Elävää siis on kaikki no Elävä. Jokainen asia joka ja mikä kasvaa. Eläimissä ja ihmisissä on henki. Ihminen taas on valinnut ottaa pahan ja hyvän elämään. - 12____13
> Mistä tiedämme että jokin asia on elävä?
Itse määrittelisin esim. näin: munasolu on elävä, kun se on toimiva, eli voi hedelmöittyä ja kehittyä.- BlueDevil
Eli munasolujen poistaminen, esimerkiksi munasarjasyövän vuoksi on joukkomurha?
Muuten tuolla määritteellä jumalasi on myös murhaaja, koska kuukautisissahan hedelmöittymätön munasolu poistuu, ainakin jos uskotaan väite että jumala suunnitteli naisen niin... - 12____13
BlueDevil kirjoitti:
Eli munasolujen poistaminen, esimerkiksi munasarjasyövän vuoksi on joukkomurha?
Muuten tuolla määritteellä jumalasi on myös murhaaja, koska kuukautisissahan hedelmöittymätön munasolu poistuu, ainakin jos uskotaan väite että jumala suunnitteli naisen niin...> Muuten tuolla määritteellä jumalasi on myös murhaaja, koska kuukautisissahan hedelmöittymätön munasolu poistuu, ainakin jos uskotaan väite että jumala suunnitteli naisen niin...
No, en tiedä voiko solun tappamista vielä kutsua murhaksi. Mutta, Jumala on antanut elämän, Hänellä n siten oikeus päättää sen pituus myös, eikä Jumala ole murhaaja. Murha on oikeudeton tappo ja Jumalalla on elämän antajana oikeus päättää kuinka pitkän elämän antaa.
"Jos emme voi tätä määritellä, niin millä perusteella se elämä sitten alkaa hedelmöityksessä, varsinkin kun raamatusta ei sellaista väitettä löydy."
Jeesuskin syntyi raiskauksen tuloksena.
Paimentolaiskansojen keskuudessa tämä "jeesuksen uuden tulemisen yrittäminen" on tuttua myös täällä Suomessa.Koeputkihedelmöityksessä useampi munasolu hedelmöitetään, niitä kasvatetaan, valitaan paras ja se istutetaan kohtuun. Loput hedelmöittyneet munasolut pakastetaan mahdollista myöhempää käyttöä varten. Lopuksi ylijääneet pakastetut ihmisenalut hävitetään.
Tämän vuoksi Päivi Räsäsenkin pitäisi vastustaa koeputkihedelmöityksiä, mitä hän ei kuitenkaan tee.- Qqiuw
Voidaan kääntää myös toisin päin. Mitä kuolema on? Eikös Jeesus ole voittanut kuoleman, mikä käytännössä tarkoittaa sitä minkä tiedekin tietää. Se, että Jeesusta on tulkittu väärin, ei ole Jeesuksen vika.
Kaikki on vaan eri taajuuksilla värähteleviä hiukkasia. Materia ei ole sitä miltä näyttää eikä aikaa todellisuudessa ole, on vaan nykyhetki.
Einstein kirjoitti, kun Michele Besso kuoli: "Nyt hän on lähtenyt tästä oudosta maailmasta hieman ennen minua. Se ei merkitse mitään. Meidän kaltaiset ihmiset, jotka uskomme fysiikkaan, tietävät, että menneisyyden, nykyisen ja tulevaisuuden erottelu on vain itsepäisesti pysyvä illuusio."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583693Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j723065Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin532271Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.131433Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651259- 861136
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä23961Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55935- 47932