Paimion talous

Onko kukaan paimiolainen koskaan mietittinyt, miksi paimion talous on ollut vuosikymmeniä retuperällä vaikka paimion työllisyysprosentti on ollut aina varsinais-suomen parasta a-ryhmää?

Meinaan vaan, että suomenkin hallituksen ja ekonomistien mukaan taloutemme nousee työssäkäyvien määrän kasvaessa.

En vaan tajua, minne paimion rahat menee vuodesta toiseen, kun työssäkäyvien perustella talouden pitäisi olla varsinais-suomen paras.

Joku voisi kysellä äänestämältään kunnallispoliitikolta tai kaupungin johtajalta, että mistä moinen käppi tulee vuodesta toiseen ja velkaa tarvitaan?

Pankki tietenkin kiittää, kun saa tasaista korkotuottoa jonka veronmaksajat maksaa, mutta onko tämä järkevää taloudenpitoa?

Hukkaputkeen toki paloi miljoona veronmaksajien rahaa eli jos joku keskituloinen maksaa veroja 10 000€ vuodessa, niin tarvittiin sadan paimiolaisen koko vuoden verokertymä hiitoniilojen harrastuksen sponsoroimiseen, eikä ne edes käyttänyt sitä ja koko pska myytiin 100 000 € pois kuluja aiheuttamasta. Ketkä kunnallispoliitikot tämänkin silloin keksivät?

Miksei Kunnallislehtikään ole asiasta kiinnostunut?
4203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Etkö ymmärrä, että yhdeksän euron päiväpalkka on verotonta. Siitä ei kassaan kilisevää kerry,

Äänestä
  • Paimiossa on ollut vuosikausia olematon elinkeinopolitiikka ja passiivinen johto. Suuria yrityksiä ei ole saatu paikkakunnalle, ne kun olisivat juuri niitä tärkeitä yhteisöveron maksajia. Muutamakin tällainen pelastaisi helposti kaupungin talouden. Vrt. Liedon ja Kaarinan teollisuusyritykset.

    Äänestä

  • Aktiivisuutta kirjoitti:

    Paimiossa on ollut vuosikausia olematon elinkeinopolitiikka ja passiivinen johto. Suuria yrityksiä ei ole saatu paikkakunnalle, ne kun olisivat juuri niitä tärkeitä yhteisöveron maksajia. Muutamakin tällainen pelastaisi helposti kaupungin talouden. Vrt. Liedon ja Kaarinan teollisuusyritykset.

    Hitaastihan nämä muuttuu. Näyttää nyt olevan yritystä. Katso sivut sunpaimio.fi, paimiohub.fi, lupavalitapaimio.fi

    Äänestä

Aika paljon suhmurointeja männävuosina, ihan kuten Portinkin kanssa kiinnostaa Jussimäkeä siskoineen lähinnä omat tienestit.

Loput on sitten ihan vaan sipilän tasoista taloudenpitoa eli ei pystytä muuta kuin leikkaamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MercilessPolitician kirjoitti:

Onko kukaan paimiolainen koskaan mietittinyt, miksi paimion talous on ollut vuosikymmeniä retuperällä vaikka paimion työllisyysprosentti on ollut aina varsinais-suomen parasta a-ryhmää?

Meinaan vaan, että suomenkin hallituksen ja ekonomistien mukaan taloutemme nousee työssäkäyvien määrän kasvaessa.

En vaan tajua, minne paimion rahat menee vuodesta toiseen, kun työssäkäyvien perustella talouden pitäisi olla varsinais-suomen paras.

Joku voisi kysellä äänestämältään kunnallispoliitikolta tai kaupungin johtajalta, että mistä moinen käppi tulee vuodesta toiseen ja velkaa tarvitaan?

Pankki tietenkin kiittää, kun saa tasaista korkotuottoa jonka veronmaksajat maksaa, mutta onko tämä järkevää taloudenpitoa?

Hukkaputkeen toki paloi miljoona veronmaksajien rahaa eli jos joku keskituloinen maksaa veroja 10 000€ vuodessa, niin tarvittiin sadan paimiolaisen koko vuoden verokertymä hiitoniilojen harrastuksen sponsoroimiseen, eikä ne edes käyttänyt sitä ja koko pska myytiin 100 000 € pois kuluja aiheuttamasta. Ketkä kunnallispoliitikot tämänkin silloin keksivät?

Miksei Kunnallislehtikään ole asiasta kiinnostunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu