Olen miettinyt sitä, että yhteiskunnan tulisi suojella lapsia mutta nyt näin ei ole. Otan näkökulmaksi nyt vain avioliiton ja avioerot. Pitäisi olla paljon tiukemmat ehdot avioeron saamiselle. Avioliitto valassahan luvataan olla yhdessä sekä myötä- että vastoinkäymisissä. Ennen kuin parille voidaan myöntää avioero, niin olisi tarkemmin käytävä ko. parin tilanne läpi silloin kun perheessä on alaikäisiä lapsia. Pakollista olisi osallistuminen parisuhdeterapiaan ja parisuhteessa lähtökohtaisesti molempien osapuolten tulisi haluta eroa ja erolle tulisi löytyä joku todellinen syy, joka oikeuttaisi eroon ja jos ero tulee niin tämä tarkoittaa sitä, että parin pitää jatkossakin asua niin kauan kuin lapset ovat alaikäisiä lähettyvillä, jotta lapsilla on mahdollisuus vapaasti tavata molempia vanhempiaan. Jos pari ei pysty sitoutumaan tähän, niin sitten heille avioliitto ei ole oikea vaihtoehto ja tällöin ainakin olisi tiedossa molemmille osapuolille, että toinen ei ole tällaiseen sitoutunut ja voisi kenties miettiä, että kannattaako sitä perhettä hänen kanssaan perustaa tai jos lapsi olisi jo syntynyt, niin ainakin tietäisi ja osaisi varautua siihen, että toinen osapuoli ei sitoudu mainittuihin ehtoihin ja hänen arvomaailmansa on täten erilainen.
Luetuimmat keskustelut
- 51841
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍83781Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15690Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2654Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70523
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it183522Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486Ihmettelen tämän palstan naisia
Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä83479