Putinin pelko

Putin pelkää eniten venäjän kansaa. Kannatusluvut pohjamudissa.

Putin ei luovu vallastaan ja on myös varautunut tähän.
1<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onnittelut nimimerkille. M. Makkosella oli laulun mukaan joskus Helsingissä Ruumisarkkuliike. :D Mutta asiaan. Samaa mieltä. Pikkumies-Putin pelkää nimenomaan oman kansansa reaktioita itseensä nähden. Kuuntelin joskus, en muista oliko se politiikkaradiossa, ykkösaamussa vai missä, kun joku vierailija siellä kertoi Putinin katselleen huolestuneena videota Libyan kansannoususta, jossa Gaddafi syöstiin vallasta. Tätä samaa kohtaloa hän juuri pelkää.

Venäjä puhuu ja uhoaa paljon, mutta ei sillä ole kanttia tehdä kuin promille siitä kaikesta.

Putinin ja Venäjän ainut ilo on se, että Usassa sattuu olemaan vallassa samanlainen, joka tykkää hänestä ja hänenlaisistaan. Mutta kun se taustaryhmä, kongressi, senaatti yms. ei tykkää. Eli ainut ilo Putinille Trumpista on se, ettei Trump tölvi ja hauku Putinia henkilökohtaisella tasolla, persoonakohtaisesti. Putinhan on itseironiaton pökkelö.

Suuri haave hänellä toki on päästä kahden välisiin keskusteluihin Trumpin kanssa, koska onhan Putin Trumpia älykkäämpi ja osaisi vedättää häntä. Mutta kun näin ei käy. En usko kahdenkeskisiin tapaamisiin. Taustaryhmä huolehtii siitä.

2Äänestä

Kommentoi aloitusta


M.Makkonen kirjoitti:

Putin pelkää eniten venäjän kansaa. Kannatusluvut pohjamudissa.

Putin ei luovu vallastaan ja on myös varautunut tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu