Lisäarvo

Jos Pohjois-Amerikan vapaakauppaliitto NAFTA:n jäsenmaat USA, Kanada ja Mexico perustaisivat nykyisen vapaakauppajärjestelmänsä rinnalle 20-30 000 kallispalkkaista byrokraattia työllistävän, EU-tyyppisen, kymmeniä tuhansia direktiivejä suoltavan ja julkisia varoja kierrättävän ja tuhlaavan mammuttikoneiston, niin mitä lisäarvoa tämä toisi näiden maiden kansalaisille ja elinkeinoelämälle?
Itse olisin taipuvainen uskomaan, ettei yhtään mitään. Jos olen väärässä, niin oikaiskaa toki.
21552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Yksi lisäarvo voisi olla huima määrä uusia työpaikkoja ja sitä kautta piristystä talouteen... :-))

Äänestä
  • Eiköhän Euroopan unionin varoista ole poltettu rahaa enemmän kuin mitä laiskanviroilla on työllistetty ja sillä maanosan laajentuneeseen yhteisöön tuotettu piristystä talouteen. Se ei Itä-Eurooppaan laajentuneessa EU:ssa ole edes yhtä promillea työpaikoista eikä todellakaan ole tuottanut taloudelle mitään mitä ei olisi moninkertaisesti menetetty koko unionin kansantuotteesta. Mutta turhan politiikan ja byrokratian karsimisella voitaisiin todella luoda huima määrä työpaikkoja.

    Poliittisella unionilla on vain ideologisia perusteita olemassaololleen - kuten Neuvostoliitolla ja kansallissosialistisella Saksalla aikoinaan.

    Äänestä

"Meksikon piispojen Naftaa käsittelevä julkilausuma" tuomitsi sopimuksen ja talouspolitiikan, jonka osa se on, turmiollisten yhteiskunnallisten vaikutusten takia. Piispat toistivat Latinalaisen Amerikan piispojen kokouksessa vuonna 1992 ilmaistun huolen siitä, että "markkinataloudesta tulee jotakin ehdotonta, jolle kaikki muu uhrataan ja jossa korostuvat epätasa-arvo ja väestön suuren osan syrjäytyminen".

"Johtava meksikolainen aikakauslehti Excelsior ennusti, että Nafta hyödyttäisi vain "niitä 'meksikolaisia', jotka tänään hallitsevat lähes koko maata (15 prosenttia saa yli puolet bruttokansantuotteesta)", "epämeksikolaistunutta vähemmistöä" ja että se olisi taas uusi vaihe "Yhdysvaltain historiaa maassamme", "hillittömiä väärinkäytöksiä ja ryöstelyä". Sopimusta vastustivat myös monet työntekijät (mukaan lukien suurin hallituksesta riippumaton ammattiliitto) ja muut ryhmät, jotka varoittivat sen vaikutuksista palkkoihin, työläisten oikeuksiin ja ympäristöön. Ne toivat myös esiin sopimuksesta seuraavan itsenäisyyden menetyksen, yhtiöiden ja sijoittajien oikeuksien lisääntyvän suojelun ja kestävän kasvun mahdollisuuksien heikkenemisen. Homero Aridjis, Meksikon tärkeimmän ympäristöjärjestön puheenjohtaja, valitti "kolmatta valloitusta, jonka Meksiko on joutunut kärsimään. Ensimmäinen valloitus tapahtui aseilla, toinen oli henkinen, kolmas on taloudellinen".

http://www.rauhanpuolustajat.fi/chomsky/artikkelit/zapatista.html

Äänestä

Tällä palstalla esiintyy paljon EU:n kannattajia, mutta missä he luuraavat, kun pitäisi vastailla oikein konkreettisiin kysymyksiin?

Alkakaahan vastailla ihan tosimielellä!

Äänestä
  • Turha byrokratia ei tuo koskaan mitään lisäarvoa kenellekään. Näin on myös EU:n laita, tai suomalaisen julkishallinnon.

    Suuri osa tuosta EU:n koneistosta, mikä tosin ei ole kovinkaan suuri (eikö Helsingin kaupungillakin ole jo noin 40.000 työntekijää) työskentelee kieliasioiden parissa - jokainen lomake tms. kun pitää kääntää jäsenmaan äidinkielelle. Niinpä tulkkeja tarvitaan! Tätä ongelmaahan Naftalla ei ole, joten he tuskin tarvitsisivatkaan tuollaista määrää työntekijöitä. Niinpä lisäarvoa ei syntyisi.

    Toisaalta - onhan se EU:n jäsenmaille lisäarvo että saavat palvelun omalla kielellään, eikö?

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Turha byrokratia ei tuo koskaan mitään lisäarvoa kenellekään. Näin on myös EU:n laita, tai suomalaisen julkishallinnon.

    Suuri osa tuosta EU:n koneistosta, mikä tosin ei ole kovinkaan suuri (eikö Helsingin kaupungillakin ole jo noin 40.000 työntekijää) työskentelee kieliasioiden parissa - jokainen lomake tms. kun pitää kääntää jäsenmaan äidinkielelle. Niinpä tulkkeja tarvitaan! Tätä ongelmaahan Naftalla ei ole, joten he tuskin tarvitsisivatkaan tuollaista määrää työntekijöitä. Niinpä lisäarvoa ei syntyisi.

    Toisaalta - onhan se EU:n jäsenmaille lisäarvo että saavat palvelun omalla kielellään, eikö?

    No on se varsinaista "lisäarvoa" kun EU byrokraatit työllistävät itse itsensä! Ja kuluttavat veronmaksajien rahoja. => EU:sta ei ole lisäarvoa, vain lisäkuluja! Niinkuin itsekin annoit ymmärtää. Eli kaikki EU:ssa ovat nettomaksajia! Paitsi nämä Kehitysmaat alkuvaiheessa, joihin Suolletaan rahojamme.

    Äänestä

  • 1_X kirjoitti:

    Lähes kaikki ovat Suomessakin nettomaksajia valtiolle ja kotikunnalleen. Syydämme verovaroja heikompiosasille. On se niin väärin.

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Lähes kaikki ovat Suomessakin nettomaksajia valtiolle ja kotikunnalleen. Syydämme verovaroja heikompiosasille. On se niin väärin.

    Miksi siis pitäisi maksaa vielä EU:llekin??? Koska se on niin Kivaa maksaa ja koska Kuuluu maksaa?

    Äänestä

  • 1_X kirjoitti:

    Miksi siis pitäisi maksaa vielä EU:llekin??? Koska se on niin Kivaa maksaa ja koska Kuuluu maksaa?

    Miksi ei pitäisi maksaa EU:lle? Maksammehan YK:llekin, emmekä saa sieltä takaisin yhtään mitään. Olemme törkeitä nettomaksajia. Ja YK:n suojaverhon alla lähetämme vielä sotilaitamme maailman kriisialueille! Uskomatonta.

    Lisäksi maksamme kehitysapurahoja ympäri maailmaa - nettomaksajina tietenkin.

    Ja vielä maksamme.... lista on loputon.

    maksamme turhasta, ongelmat alkavat olla jo kotiportilla, tilanteen paranemisesta ei näy merkkiäkään:

    "Myös Suomessa köyhyydessä elävien lasten osuus on kasvanut hieman vuosikymmenen takaisista luvuista."
    http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat/ulkomaat.shtml?2005/03/352262

    Äänestä

  • miksi sitten kirjoitti:

    Miksi ylipäätään maksamme mistään mitään? Miksi pitää maksaa veroja, kun ei kuitenkaan saa tulonsiirtoja samalla mitalla takaisin?

    Mieti sitä. Ennen pitkää keksit vastauksen.

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Miksi ylipäätään maksamme mistään mitään? Miksi pitää maksaa veroja, kun ei kuitenkaan saa tulonsiirtoja samalla mitalla takaisin?

    Mieti sitä. Ennen pitkää keksit vastauksen.

    lapset joutuvat eneentyvässä määrin kärsimään, miksi EU-alueella ja muualla menee lapsilla paljon huonommin kuin pohjoismaissa? Joku taannoin esitti palstalla kysymyksen: "Mitä halutaan, valinnan paikka"???

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Miksi ei pitäisi maksaa EU:lle? Maksammehan YK:llekin, emmekä saa sieltä takaisin yhtään mitään. Olemme törkeitä nettomaksajia. Ja YK:n suojaverhon alla lähetämme vielä sotilaitamme maailman kriisialueille! Uskomatonta.

    Lisäksi maksamme kehitysapurahoja ympäri maailmaa - nettomaksajina tietenkin.

    Ja vielä maksamme.... lista on loputon.

    Kysymys kuului siis Miksi maksamme TURHASTA!?!? Tajuatko?? Suomea ollaan ajamassa alas. Miksi siitäkin pitää maksaa?!

    "Olemme törkeitä nettomaksajia."

    Törkeitä ovat ne jotka kinuavat. Me - suomalaiset - olemme Lampaita! Ja lampaiden on parempi elää Australissa tahi Uudessa Seelannissa!

    Äänestä

  • miksi !!!? kirjoitti:

    lapset joutuvat eneentyvässä määrin kärsimään, miksi EU-alueella ja muualla menee lapsilla paljon huonommin kuin pohjoismaissa? Joku taannoin esitti palstalla kysymyksen: "Mitä halutaan, valinnan paikka"???

    Vasta valmistuneen Unisefin tutkimuksen mukaan Suomessa ja Tanskassa elää maailman rikkaista maista vähiten lapsia köyhyydessä. Myös muut Pohjoismaat sijoittuvat hyvin tutkimuksessa.

    Mutta lintukodossa EU-alueella ollaan. Voisin sanoa, että esimerkiksi Afrikan alueella lapsilla on paljon huonommat oltavat kuin täällä.

    Äänestä

  • 1_X kirjoitti:

    Kysymys kuului siis Miksi maksamme TURHASTA!?!? Tajuatko?? Suomea ollaan ajamassa alas. Miksi siitäkin pitää maksaa?!

    "Olemme törkeitä nettomaksajia."

    Törkeitä ovat ne jotka kinuavat. Me - suomalaiset - olemme Lampaita! Ja lampaiden on parempi elää Australissa tahi Uudessa Seelannissa!

    Suomella menee mainiosti, paljon, paljon paremmin kuin 90-luvun alussa. Maa on päinvastoin noussut ylöspäin, ei ajettu alas.

    Tässä mielessä näkemyksemme ovat täysin päinvastaiset.

    Nettomaksajuus taas on asia, jolla ei ole minulle mitään merkitystä.

    Kyllä suomalaisia kosolti on Australiaan muuttanutkin, ehkä he ovat tajunneet tuon mainitsemasi asian? Vastavuoroisesti tänne murheen alhoon on jatkuvasti tullut lisää maahanmuuttajia. Miksiköhän?

    luehan nyt kerran loppuun,
    http://66.102.9.104/search?q=cache:JiI8_EBlGBwJ:www.kaapeli.fi/~veu/sosalsajo-pain.pdf sosiaalinen alasajo Suomessa&hl=fi&lr=lang_fi

    Äänestä

mitään. Mutta ne eivät sijaitsekaan Euroopassa.

Äänestä

Tää ei ole mitään muuta kuin säälittävän typerä ja tarkotushakunen kysymys. Ihan ensinnäkin tollanen 20-30 000 byrokraattia on melkosen vähän, kun muistetaan että EUssa on kansalaisia tällä hetkellä yli puoli miljardia. Täähän ei ole ihan sama asia, mutta ennemmin sun kannattaisi metelöidä 5 miljoonan asukkaan Suomen puoli miljoonaisesta julkisesta sektorista. Ei me maksata täällä maailman ennätysveroja minkään sairaanhoidon tms takia vaan yllä pitääksemme tuota julkista sektoria.
Lisäksi Suomellakin on tuollainen kallispalkkaisia byrokraatteja työllistävä, EU-tyyppinen, kymmeniä tuhansia direktiivej (=lakeja) suoltava ja julkisia varoja kierrättävä ja tuhlaava mammuttikoneisto! Mikset sä kysy mitä lisäarvoa tämä tuo meidän maan kansalaisille ja elinkeinoelämälle?

Äänestä
  • ..eihän noitten EU byrokraattien (30 000kpl) liksoihin mene "kuin" 7,5 Miljardia Euroa/vuosi. Mitä sillä saamme?? Muuta kuin saatananmoisen Byrokratien Direktiiviviidakon. Järki kaukana siitä!

    Ja Suomessa on väkilukuun suhteutettuna (vähintään) puolet liikaa byrokratiaa!

    Äänestä

  • ...megaluokan taloudellisilla eduilla varustettuja syöpäläisiä alkaa siirtymään sankoin joukoin eläkkeelle, niin kyllä sillä on jo taloudellistakin merkitystä.

    Ja sillä järjettömällä direktiivien ja säännösten tulvalla on taloutta halvaannuttava vaikutus. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että osa kotimaisista byrokraateistamme työllistyy joko kokonaan tai osittain juuri EU-byrokratian ansiosta.

    Niin että mikä se vastaus alkuperäiseen kysymykseeni olikaan?

    Äänestä

  • 1_X kirjoitti:

    ..eihän noitten EU byrokraattien (30 000kpl) liksoihin mene "kuin" 7,5 Miljardia Euroa/vuosi. Mitä sillä saamme?? Muuta kuin saatananmoisen Byrokratien Direktiiviviidakon. Järki kaukana siitä!

    Ja Suomessa on väkilukuun suhteutettuna (vähintään) puolet liikaa byrokratiaa!

    työttömyyttä, koska:
    - kitka ei fysiikan lakien ole eduksi kuin jarruissa
    - työllistäminen on vaikeampaa, koska tuottavuusvaatimukset tulevat vastaan
    - kaikkea työtä ei siis kannata tehdä vaikka sitä olisi, pienemmällä verolla ehkä kannattaisi, syy ei ole palkkatasossa vaan sen verotuksessa
    - byrokraatit vetivät nenästä, loivat vaan itselleen hyvinvointia ja verottomia korvauksia, vapaan matkustamisen ja kuitittomat kulukorvaukset

    Rakasta siis veroja kuten Kalliomäki neuvoo, syy on selvä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

fin kirjoitti:

Jos Pohjois-Amerikan vapaakauppaliitto NAFTA:n jäsenmaat USA, Kanada ja Mexico perustaisivat nykyisen vapaakauppajärjestelmänsä rinnalle 20-30 000 kallispalkkaista byrokraattia työllistävän, EU-tyyppisen, kymmeniä tuhansia direktiivejä suoltavan ja julkisia varoja kierrättävän ja tuhlaavan mammuttikoneiston, niin mitä lisäarvoa tämä toisi näiden maiden kansalaisille ja elinkeinoelämälle?
Itse olisin taipuvainen uskomaan, ettei yhtään mitään. Jos olen väärässä, niin oikaiskaa toki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu