Väyrysen uusi puolue ilmoitti kansanedustajaehdokkaansa ja listoilta löytyy pari vuotta sitten IPUn varapuheenjohtaja, joka potkittiin 2017 puolueesta.
Tämä ex vpj kutsuu itseään Väyrysen listoilla Kiina- ja ympäristökonsultiksi, mikä on aika erikoinen titteli täysin kielitadottomalle urpolle, jonka ei saanut edes peruskouluaan loppuun.
IPUn poispotkittu varapuheenjohtaja kelpasi Väyryselle.
22
54
Vastaukset
- ihmissaasta.kelpaa
Väyrysen uusi puolue on suomalaisen politiikan jäteämpäri.
- me-emme-luovuta
Se ihmetyttää että IPUssa olikin näin paljon EUn kannattajia koska Väyrynen on aina puhunut EU-jäsenyyden puolesta. Hän on toki hyötynyt tästä rahallisesti enemmän kuin muut. IPUn takinkääntäjiä ei voi ymmärtää. Puhuivat vuosikymmeniä EU-jäsenyyttä vastaan . Taisi vanha keputausta taas muuttaa ajatkset.Mutta IPUlla on edelleen ne 5 miljoonaa kannattajaa . Vain puoli miljoonaa hyötyy EU-jäsenyydestä ja nekin siksi että saavat kusettaa muista rahansa direktiivien avulla.
- pyhä_vesi
Loikkareita riittää ipusta, linkkiähän et tietenkään malta laittaa. Jos kyse on Mauri Nygårdista, hän on kertonut omassa toisinajattelija sivustossaan olevansa sekä ipu:n, että kansalaispuolueen jäsen, nyt sitten vielä kolmannenkin tähteen... Mielenkiintoista on miten tuostakin kommunismia ja kepuvihaa, jopa kirjoituksissaan Väyrystäkin aikoinaan morkanneesta elostelijasta löytyy tuollainen tuuliviiri. Mutta itse pointti on se, että ei edes sääntöjen vastaisesti toimivia eroteta <ipustsa, koska silloin totuus olisi pakko sanoa ääneen, ipulla ei ole jäseniä. Ja epätoivoisesti joakaisesta tuuliviiristä pidetään kiinni sillä onhan pieniä toiveita, että he maksavat sitä kovasti kaivattua jäsenmaksua.
Mutta miksi <mauri lähti monen muun kanssa sooloilemaan, se taas on selviö. Ei pelkällä elostelulla ja VPJ tittelillä tee mitääön, jos puolueella ei ole kannatusta eikä uskottavuutta, narsismi ja elostelu vaativat kannattajia ja palvojia ja uusia höynäytettäviä muuten kupla ei kasva.
Öjan mörö teki ratkaisunsa ja haki vihreämmille laitumille, joka kertoo kaikilla tapaa, ettei IPU:a tarvita, onhan paremmin menestyneiden ryssäköiden vanhuudenhöperöitä kerhoja joissa pääsee toteuttamaan paremmin intohimojaan. Ehkä Väykkää kyuitenkin on varoitettu, että autoasi älä lainaa..
Noh yöanargo liisalle on pääasia, että horisee jotakin, antaahan se varmaan yön tunteina vaikutelman, että osallistuu päivänpolttaivimpaan politiikkaan. Nää päivänpolttamat on vaan sitä jo menneen talven lumea kaikki vanhuudenhöperöt, elostelevat vaarit jotka loikkaa tai potkitaan. Tuuliviirejä ja ties mitä, ei näihin kannata ai kukaan täyspäinen tiedä edes nimiä näille luusereille, ja äänisaalis vaaleissa tulee olemaan korkeintaan tonnin hujakoilla.. Tuskin sitäkään.
Periaatteellisissa linjauksissa Vanhaan ipuun verrattuna Väykkädiktatuurissa on muutamia eroja, mm lokkaan iso allas on pakko saada jos Väykältä kysytään ja ehdoton atomin mies ryssähyyryläisenä Paavo on ja sitä myötä hänen muutkin ehdokkaansa. Eli menestyskiimaiselle ipulille periaatteet ovat uhrattavissa kaikin osin, kunhan saisi edes hetken elämässään kuvitella paistattelevansa politiikan parrastavalojen polttopisteessä. Jo tuon mielikuvan kytkeýtyminen Väyrysen tuomaksi mahdollisuudeksi on jotain joka kertoo kuinka metsässä ipuloiset ovat kauttaaltaan.- korruptiovaltio
IPUsta on erotettu vuoden aikana perustajäseniä pilvin pimein kun SN ja hänen kannattajansa sai johdon uskomaan jotain perätöntä heistä. SN on koko ajan tehnyt samaa myyräntyötä ja jäljet osoittavat kepuun .Siksi jotkut erehtyivät täysin lähtiessään perättömien huhujen ja mustamaalaamisen johdosta muualle.Tilanne on vakava koska se osoittaa tämän "ulkovaltojen" puuttumisen Suomen sisäpolitiikkaan.Valtapuolueista tätä peliä tietysti johdetaan. Siksihän asiaan ei puututa.Tämä sisäpoliittinen toiminta on pilannut koko Suomen demokratian. Missään muussa valtiossa ei ole itsenäisyyspuolueita kohdeltu näin härskisti. Mutta tämä osuu taatusti omaan nilkkaan kun tieto tulee joskus esiin.Kysymyksessähän on kansan enemmistö jolta on varastettu valta ja omaisuudet vilpillä.
- horinakerho_tyrehtyy
Kiina ja ympäristökonsultti nimitystä itsestään käytti yksi ryssäkkäipunisti valokuvaaja helsingistä joka ei kyllä ole ollut ipussa hetkeäkään vpj, mutta kylläkin ehdolla eduskunta vaaleissa ilman menestystä. Täystorvelo joka tapauksessa kuten edellinenkin ja kertoo vain Paavon vanhuudesta ja tarkkaamattomuudesta sekä epätoivosta ja povaa aikamoista uskottavuuskatoa ja poliittista itsemurhaa tällekin puolueyritelmälle pikapuoliin jos nyt hänestäkään on kysymys.
Erikoiset on mandaatit ipulla jos oma suosio ja uskottavuus mitataan sillä, että pööppänä kelpaa toisillekin, onhan noita loikkinut osa viisaammista jos nyt pyrkyreistäkin aina silloin tällöin ties minne, pääasiassa persuihin jos on huolittu, mutta loikkaajalle tuo loikka ipusta on aina merkki jonkinlaisesta harkinnasta ja reaalitajusta, ipusta kun ei tule mitään, se ei ole mitään ja se elostelukin jää jo kymmeneen kertaan kaluttujen luiden nakerteluksi ja homeisen pinnan nuoleskeluksi.- Ilkka.liima
Tässä linkki, josta selviää, että kyseessä on Ilkka Luoma https://www.paavovayrynen.fi/2019/01/21/seitseman-tahden-liikkeella-on-nyt-70-tahtiehdokasta/
Äijä on ollut yli 20 v ilman palkkatyötä, kielitaidoton ja peruskoulukin jäi kesken. - wkikihiki
Wikipedian mukaan Luoma oli varapuheenjohtaja 2016 - 2017
https://fi.wikipedia.org/wiki/Itsenäisyyspuolue
- höröjen_kaattis
Taattua ipuplaatua, leuka pystyyn kaikki höröt!
Liisastakin voi kehkeytyä tulevaisuudessa oiva lentoemojen haastaja, ei muuta kuin horinat pois ja jäsenhakemusta postaamaan.- komu_kuuluu
Olisikohan nyt niin tärkeä aihe, että se ylittäisi ipun uutisarvoissa kotkan kuukautiskokoukset. Nythän nuo näyttelevät pääosaa ja ainoa muu asia on parin kuukauden takainen leikkiammattyhdistyksen perustaminen, joka kuuluukin ehdottomasti ipu:n jäsenmaksuilla kustannetun nettitilan järkevään käyttöön ja täyttöön.
Mikä parasta tuo leikkiammattiyhdistys kytkeytyy miltei huomaamattomasti vielä ipuakin saamattomamman vasemmistolaiskommunistisen puolueyritelmän sisarjärjestöksi aina vetureitaan myöden.
http://sosedp.blogspot.com
Kysymys kuuluukin kumpiko (julmaan toivottomuuuteen heränneinä) vai molemmat ipussa puukottavat hissun kissun kerhoa hengiltä puheenjohtaja vai sihteeri? Ja hakevat viimeisille omaisuuksille, joku pc486 ja tuoli kenties sääntöjen mukaista sopivasti ryssähtävää sijoituspailkkaa.
Mutta pitäähän Luoman saavuttama tähtitieteellinen menestys ajankohtaisena aiheena sinne ehdottomasti saada julkaistua vai kuinka? - ujutusta_ujutusta
komu_kuuluu kirjoitti:
Olisikohan nyt niin tärkeä aihe, että se ylittäisi ipun uutisarvoissa kotkan kuukautiskokoukset. Nythän nuo näyttelevät pääosaa ja ainoa muu asia on parin kuukauden takainen leikkiammattyhdistyksen perustaminen, joka kuuluukin ehdottomasti ipu:n jäsenmaksuilla kustannetun nettitilan järkevään käyttöön ja täyttöön.
Mikä parasta tuo leikkiammattiyhdistys kytkeytyy miltei huomaamattomasti vielä ipuakin saamattomamman vasemmistolaiskommunistisen puolueyritelmän sisarjärjestöksi aina vetureitaan myöden.
http://sosedp.blogspot.com
Kysymys kuuluukin kumpiko (julmaan toivottomuuuteen heränneinä) vai molemmat ipussa puukottavat hissun kissun kerhoa hengiltä puheenjohtaja vai sihteeri? Ja hakevat viimeisille omaisuuksille, joku pc486 ja tuoli kenties sääntöjen mukaista sopivasti ryssähtävää sijoituspailkkaa.
Mutta pitäähän Luoman saavuttama tähtitieteellinen menestys ajankohtaisena aiheena sinne ehdottomasti saada julkaistua vai kuinka?ipu:n kotkan toimintaryhmä ja sen vetäjät ovatkin kas kummaa.. Samat ja jo yli vuosikymmenen toimineet omana puoluepyrkimyksellään peuhaavat vasuriammattiyhdistys jne toimijat joiden varsinainen nimi ja järjestö on tuo Sosiaalinen Edistyspuolue!
http://sosedp.blogspot.com/2016/
Siis ipun ainoa toimiva ja aktiivinen osa-alue joka ipu:n sivuilla mitenkään näkyy on ipu:n sisällä oleva toinen vasemmistolaispuolue.. Tämän piskuisen joukon aatesuunta ja paikallisuus ovat estäneet oman puolueen kannattajakorttien riittävän keräämisen ja nyt on sitten katseltu tällainen happaneva raunio jossa vieläpä löytyy nykyisen prisaatteettoman, osaamattoman, hajanaisuuden ja sekalaisuuden takia vastaan kaikia kaikelle joka vain vihaa jenkkejä.
- koko.suku.äänesti
Jospa Luomalla äänimäärä kasvaa - taisi saada 7 ääntä viiimeksi...
- kaikki_mahdollista
Liisakin voi joku päivä olla jalasmökin emäntä ja hurjimmissa visioissa koristeena posliinikuppien kyljessä.
- varma.ääniharava
Yli 40 sai 2015.
- teeipuxit
Ipu:n vinksahtaneesta ja raitelitaan ajasutuneesta politiikasta Luoman touhu ei eroa laisinkaan jos ydinvoimaa ei oteta huomioon, vai liekö ydinvoiman vastustaminenkaan enää ipu:ssa oleellista kun kerho on julistanut toiminnallisen pyhän sodan rasismia vastaan.
Luomakaan ei ollut niiiiin hullu, että olisi tuohon sankkiämpäriin enää päätään laittanut vaan valitsi paljon osaavamman ja kokeneemman poliittisen taktikon leirin.
Väyrynen hallitsee julkisuuspelin ja osaa taktikoida, ilman järjettömiä populistisia rimanalituksia.
http://www.mtvtekstikanava.fi/new2008/113-01.htm
Miksi ihmeessä osaamattomat kommarit pilaavat kaikki mihin ryhtyvät? Vai onko se keino rappeuttaa kaikki isänmaalisuus ja itsenäiset valtiot? Tällä tiellä on ipu, joka kääntää kansalaiset toisiaan vastaan.- veljes-sta
Voimme vain ihmetellä, ilmeisesti taustalla on joku maailman rikkain aivo, hajota ja hallitse..
Rahalle löytyy ottaja ja katalimmallekin juonelle toteuttaja. IPU onkin joidenkin soroksien tahtoa toteuttava mora. - turhaa-
Miksi ihmeessä täällä horiset aivottomia juttuja joita kukaan ei enää lue.
- mastermind
turhaa- kirjoitti:
Miksi ihmeessä täällä horiset aivottomia juttuja joita kukaan ei enää lue.
abc, def, hij, klm nop, qrs, tuv, wxy zåä, ö otetaan sitten alkukirjain aina kolmessta.. ADH, KNQ, TWZ, ÖBE, ILO, RUW, ÅCF, JMP, SVY, Ä
Tähän ketjuun sisältyy koodi jonka vain kyllin taitava voi ratkaista.. Oletko se sinä??
- järki_käteen_ja
Väyrynen lähteekin EU ehdokkaaksi, joten jos ryhdyt seiskatähden ehdolle, voit kenties jo keväällä huomata olevasi eduskunnan seiskatähti liikkeen puolueryhmän puheenjohtaja, ja kaikki tämä kun vain huolella täytät asiallisen hakemuksen ilman sitoutumisia mihinkään lahtariryhmiin!
- missarussakka
Lukuisa määrä ipun kanssa toivonsa heittäneitä höröjä on valinnut seiskastaran seuraavaksi ponnahduslaudakseen. Ipuexitin tehneitä 7:skassa on ehdolla jo enemmän kuin ipu on onnistunut maanittelemaan uusia kasvojensa menettäjiä kansalaisvaino ehdoilla omalle listalleen. On entisiä piiripuheenjohtajia, hallituksen jäseniä ja varapuheenjohtajiakin useita.
Kovin kirjavaa seurakuntaa sinällään, ainakaan liikkeen päättävään asemaan ei Väykänkään kannattane koko joukkoa päästää, muuten historia toistaa itseään. Ipulla ja seiskaliikkeellä yhdistävä tekijnä on nimenomaan kova hinku venäjän vallan alle pääsystä.- Vaik-voissa-paistais
Eiköhän ne Venäjä-mieliset ole jo ajat sitten löytäneet kyseistä suuntautuneisuutta ipua paremmin edustavat väylät. Puolueettomuus- vaatimusten esittäjästä kun ei yhden suurvallan nuoleskelijaksi ole.
- hospoti_rus
Vaik-voissa-paistais kirjoitti:
Eiköhän ne Venäjä-mieliset ole jo ajat sitten löytäneet kyseistä suuntautuneisuutta ipua paremmin edustavat väylät. Puolueettomuus- vaatimusten esittäjästä kun ei yhden suurvallan nuoleskelijaksi ole.
Molempien Väyrysläisten ja IPU:n ehdokkaana vanhoja puolueensa karille ajaneita saamattomia kommareita. Narsismi ja Venäjäkiima pontimena häärätään ja puukotetaan vapautta ja länsimaisuutta olan takaa selkään niin että räkä roiskuu ja sekö ei ole ryssäläistä kommunismia.
Haluatko muutamia hyvin selkeitä ipulaisten ja väyrysen peesissä olevien entisten ipulaisten selkitä lausuntoaja ja linkit niihin vai mitä se putinisti oikein täällä yrittää? Mutta joo varmasti taas tulee mahdottoman suuri menestys ja vaalivoitto ja kaikkea. Mutta älkää polot vielä nostako jäsenmaksuja ettei viimeisetkin rippeet nosta kytkintä.
- Xmasagainbitte
Ovatko Börgelsson ja Bitte JuulJorgensen sukulaisia Suomen Joulupukin kaa?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124320MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822171Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551711Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991425Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331078Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3878- 171874