Itsellä ei ole kokemusta erirotuisista naisista, mutta kiinnostaisi tietää onko niissä eroja.
Juttujen mukaan aasialaisilla olisi pienet pillut ja varmaan siksi miehilläkin on pienet kalut.
Onko siis tästä perusteltua sanoa kehuttujen mustien miesten isoilla kaluilla olevan vastin kappaleeksi mustien naisten isot vaginat? ymm
Katselin tutkimus mielessä asiaa ja näyttäisi pienen otoksen mukaan pornossa todella ison mustan kalun menevän aika sutjakkaasti mustiin naisiin ja valkoiset naiset näyttäisi nauttivan niistä eniten ja aasialaisten olevan alku työnnöillä aika kovissa tuskissa, mutta tosi saaneelle nekin alkaa näyttämään kunhan alkuun venyy paikat.
Vaihteeksi ketju naisten alapään koosta.
8
78
Vastaukset
- Kokeiltuon
Totuuden löydät vain kokeilemalla.
Mutta sen verran voin kertoa että keskimäärin normaali suomalainen kalu, ei siis mikään iso, on joillekin Aasialaisille hieman iso ja kipua tuottava. Ainakin alkuun.
Mutta joillakin on ihan saman kokoinen värkki kuin suomalaisilla. Tosin suomalaisiltakin voi olla hyvin tiukka, mutta yleensä myös syvempi pikku.- Kokeiltuon
Kauhalöylyä en ole kokeillut, enkä kokeile, joten jätän sinulle ne puuhat... löylykauha... kauhia..
- Rasiantuntija
Eiköhän enemmän ole yksilö- kuin rotueroja. Vähäistä korrelaatiota varmasti naisen koon kanssa.
- Väinö-kataja
HÈH! Ilmankos Oulu on Suomen preikä. Jos on pieni ruummis, niin on pieni värkkikin. Satoja naisia omien sanojensa mukaan panneen avauksen tehneen oululaisen Askon nerokasta logiikkaa.
- vaikuttaa.tältä
totuudenetsijä, lienet katsonut japanilaisia videoita. Sikäläiseen kulttuuriin kuluu, että videoissa matkitaan väkisinmakaamista. Siksi naiset elehtivät, kuin heidät raiskattaisiin. Tuottaa japanilaisille miehille nautintoa fantasioida tällaisesta, Kovin erilaista kuin, mikä tuottaa nautintoa länsimaiselle keskivertomiehelle.
Toisentyyppiset japanilaiset videot ovat minusta taasen erityisen hyviä. Niissä sievä nuori nainen näyttää kauniita sukupuolielimiään hyvin rauhallisesti ja hitaasti, joten katsoja voi keskittyä. Aluksi tyttö saattaa vain seisoa alasti useita minuutteja, niin että viiva näkyy. Kuvataan alhaalta päin. Sitten taas useita minuutteja istuen ja jalat levällään.
Lopuksi käsillä sievästi levittäen häpyhuulet, niin että emättimen sisällekin näkyy. Taas useita minuutteja ja rauhallisesti. Koko videon ajan tytto hymyilee suloisesti kuin Mona Lisa. Kaunista, perin kaunista.🌹 - Dapa
Seukkasin aikoinaan kamerunilaisen naisen kanssa, eikä todella ollut mitenkään isompi. Tosi piukka, imevä ja aina valmis. Eiköhän ne erot ole lähinnä yksilöllisiä. Itse suosin tiukempaa.
- Rautala
Asko se jaksaa. Mihin jäi ne tyhmät teoriasi synnytyksen vaikutuksesta sukuelimen kokoon. Eikö filippiineillä pitäisi olla Oulun neron mukaan väljemmät sukupuolielimet kuin japanilaisilla. Amerikkalaisilta olen yleensä kuullut miten väljät vaginat japanilaisilla on verrattuna filippiineihin.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!11112029Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1079086Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1315092Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei844346- 1024291
Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka504214Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti73953Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113739Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden403623Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle313595