Uskomaton Koskinen!!

Seventy-eight

Kukapa olisi uskonut että tullessaan Edmontton oilerssiin Mikko Koskinen syrjäyttää Cam Talbottin, oottaa tältä ykkösvahdin paikan ja mitä todennäköisemmin Talbott saa katsella itselleen uuden seuran.
Talbott jäi selkeästi seuraan tulleen Koskisen jalkoihin.
Koskinen on ollut selkeästi seuran paras maalivahti minkä joukkue palkitsi huikealla kolmivuotisella ja 13.5 miljoonan taalan sopimuksella.
Mutta ei Koskisen otteet ja huikea sopimus täysin kaikkija yllättäneetkään. Kalpa kasvatti"kossu" niin kuin kuopiossa hänet ristittiin, valittiin KHLn kauden 2015-16 parhaaksimaalivahdiksi hänen voittaessaan khl mestaruuden gagarin cupin Pietari SKAn riveissä.
Vuonna 2016 koskinen edusti suomea jääkiekon MM-kisoissa missä hänet valittiin MM-turnauksen parhaaksi maalivahdiksi.
Suomi saavutti kyseisistä kisoista hopeaa, myös kevään 2014 MM-kisoissa Koskinen torjui suomelle mm-hopeaa.
Eli vaikka kossun otteet ja tuore sopimus rapakon takana ihastuttaakin sekä puhuttaa, eivät hänen aikaisemmatkaan meriittinsä aivan mitättömät ole.
Mikko Koskinen ei pelkästään tällä hetkellä ole maamme paras torjuja, hän kuuluu kiistatta NHLn ja maailman parhaiden jääkiekkomaalivahtien harvalukuiseen joukkoon.
Henkilökohtainen mielipiteeni on että koskinen on tällä hetkellä pelipaikallaan maailman paras!

6

191

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Blueskausikorttihalvalla

      Hyvin on suomalaisia veskareita nyt NHL:ssä. Koskinen kyllä taitaa olla Vantaalta kotosin, mutta Kalpassakin kävi pelaamassa. Bluesin kasvatti muistaakseni.

    • Huippuveska

      Eri mieltä näin koskisen V.2017 Helsingissä ja ymmärsin miten peittävä kaveri on kyseessä.

    • Seventy-eight

      Edmontton Oilerssin maalivahti ongelma lienee nyt kuitenkin hoidetti. Se on saanut tolppiensa väliin hyvän maalivahdin jolla on mahdollisuus auttaa joukkuettaan voittamaan.
      Tätä mahdollisuutta Cam Talbot sille ei kyennyt koskaan antamaan.
      Oilerssilla on vielä kuitenkin paljon suuria ongelmia. Joukkue rakennettiin nuorten huippu hyökkääjien varaan, näistä hyökkääjistä usea ei kuitenkaan ole pystynyt vastaamaan huutoon.
      Esimerkiksi Ryan Nugent-Hopkins tuli nhllään suurin odotuksin mutta nhl tasolla mies on osottautunut jopa keskiverto nhl hyökkääjää huonommaksi pelaajaksi.
      Eikä Nugent Hopkins ole edes ainoa Oilerrssin epäonnistunut hyökkääjä, niitä on monta muutakin ja Taylor Hall latoo nykyisin maaleja New Jersseyssa. Connor McDavidilla on yksinäistä.
      Mainittakoon vielä Jesse Puljujärvi. Puljun tasoisen pelaajan ei kuuluisi vielä pelata nhlssä, taso ei vielä riitä ja jatkuvat epäonnistumiset murentavat muutenkin jo heikkoa itseluottamusta.
      Vauhtia pitäisi hakea alemmalta tasolta, saada sieltä onnistumisia ja palata tulevaisuudessa nhllään mikäli mies sinne vaaditulle tasolle kehittyy.
      Joukkue ylihyökkää ja puolustus selkeästi unohtuu. Todennäköisesti nyt kuienkin Mikko Koskinen tuo siihen muutosta ja kontrolloi oman pään peliä maaliltaan. Torjunnoillaan ja puolustuspään johtamisellaa Koskinen voi kuitenkin kääntää joukkueen kurssin.

    • Hupihommianämä

      Lol ! Ei ketään kiinnosta mikään marginaalilaji jääkiekko :DD tuossa lajissa pärjää jokainen joka viitsii vähän panostaa kun kilpailua ei käytännössä ole. Jalkapallo, koripallo jne on vakavasti otettavia urheilulajeja

      • Seventy-eight

        Enpä itse ainakaan ole potkupallosta kiinnostunut, tuskin suomessa moni muukaan taitaa laji olla meillä pelkkä vitsi.
        Mutta ei kysymys siitä ole! Kysymys kuuluu kykeneekö Mikko Koskinen johtamaan jääkiekkojoukkue Edmontton Oilerssin nhlln kevään pudotuspeleihin? Vai ei?


      • KaikkiOnTylsää

        Kuitenkin vaivaidut tänne "ei ketään kiinnosta" lajin palstoille. Koris ja futis on vaan niin helkutin tylsiä lajeja. Pingis taitaa mennä vielä noiden edelle harrastajissa. Ei muuta kun kaikki ping pongailemaan, kun se on se vakavasti otettavin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1160
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1081
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1032
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      940
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      95
      904
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      755
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      711
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      191
      662
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      649
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    Aihe