Yle tuuttasi aamulla Ykkösaamussa, ja toisti saman pari tuntia myöhemmin Radio Suomen puolella, jonkun tutkijan haastattelun muodossa, että Suomen pakolaispolitiikka on epäonnistunut koska Suomessa on nyt paljon paperittomia, eli laittomasti Suomessa oleskelevia pakolaisia.
Asiahan voitaisiin korjata tehostamalla maassa luvatta olevien poistamista maasta, mutta ottiko tutkija tämän vaihtoehdon esille. Eipä.
Suomen perheenyhdistämispolitiikastakin tutkijalla oli valittamista. Esittikö hän, että jos yksi perheen jäsen saa kielteisen turvapaikka-/oleskelulupapäätöksen, niin automattisesti koko perhe tuli poistaa Suomen kamaralta?
Ja esittikö hän, että jos yksi perheenjäsen/ osa perheenjäsenistä saa myönteisen päätöksen, mutta muut eivät, niin tämä/nämä luvan saanutkin/saaneetkin tulisi palauttaa sinne mistä tuli/tulivat, jotta perhe pysyy yhdessä. Eipä. Vaikka sehän toteuttaisi hänen priorisoimansa perheen yhdessä pysymisen.
Hänen reseptinsä paperittomien ongelmaan taitaakin olla se, että kaikille halukkaille annetaan paperit sen kummemmin tutkimatta ja kyselemättä?

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kansalaisaloite.fi;ssä on aloite, turvapaikanhakijat jotka saavat kielteisen päätöksen. Jakakaa linkkiä.
Jos laki olisi sikamaista, niin se sisältäisi kamaraa.
"Paperittomat" ovat esimerkillisen lainkuuliainen kokonainen kansanosa. Yhtäkään "paperitonta" eli laittomasti maassa oleskelevaa ei ole koskaan syytetty mistään rikoksesta.
Kaikille paperittomille pitää välittömästi myöntää Suomen kansalaisuus.
Vain siinä tapauksessa jos ne suostuu muuttamaan ruotsiin ;)
Vaikea arvata tutkijan puoluetaustaa.........vihreät
Mikä ihmeen paperiton?
Paperiton Suomessa tarkoittaa Laittomasti Suomessa olevaa.
Laiton siis rikollinen.
Rikollisten ei pidä kuljeskella vapaasti ympäri maata.
Rikollisille on oma paikkansa!
Eivät kuulu Suomeen hortoilemaan, moni on tehtaillut kalliiden juristien avustamana lukuisia "viilattuja" hakemuksia ja jos bumerangi on tullut, on varmaa, jotta homma on ainakin kalliisti tutkittu ja perusteet saduksi todettu.
Nyt vaan näyttää äly paenneen maamme poliitikkojen ja viranomaisten osalta, jos rajan yli on tultu rempseinä älykännykkä kourassa ja tupakki suupielessä, sama toiminee toistepäinkin?
Runsaslukuisten sadunkertojien turistireissut syövät valtion ja kuntien kassavaroja ja maksajathan on hyvin tiedossa :/
Muistamme toki, kuinka hallitus vuona 2015 teki lakimuutoksen, jonka mukaan vapaaehtoisesta paluusta kieltäytyvä henkilö ei voi enää saada tilapäistä oleskelulupaa Suomessa.
Tämä johti kummallisiin asioihin. Sotatilan vuoksi esimerkiksi Syyriaan tai Irakiin ei voitu käännyttää ihmisiä ja toisaalta heille ei voida myöntää edes tilapäistä oleskelulupaa. Muodostui paarialuokka, joka on kummallisessa oikeudettomassa välitilassa, Hallitus toki lupasi 2015 hurskaasti seurata tilannetta, mutta seuraamatta se jäi. Nykyinen hallitus ei myöskään ole korjannut tilannetta.
Paperiton putoaa kummalliseen välitilaan; hän ei ole oikeutettu oikein mihinkään palveluun, hän ei voi tehdä työtä tai maksaa veroa. Kotimatkaan suostuminen taas voi tarkoittaa hengen lähtöä. Siinä sitä on ihmisellä pohtimista.
Ehkä tämäkin asia kannattaisi korjata tolkullisemmaksi.
Tehdöään kjten italia....myönnetään väliaikainen oleskelulupa 1 kk ajaksi ja annetaan bussilippu ruotsiin...
"Sotatilan vuoksi esimerkiksi Syyriaan tai Irakiin ei voitu käännyttää ihmisiä "
Naureskellaan yhdessä tovi jos toinenkin:))
Sotatila ei oikeuta turvapaikan saamiseen.
Vanhoina aikoina ei oltais oltu näin munattomia lampaita, vaan kaikki olis jo otettu kiinni ja poistettu maasta. Joskus kaipaa kunnon "natsimeininkiä" jossa ei pelätä, vaan otetaan asiat rajusti käsittelyyn, ilman naismaista hempeilyä.