Helluntailaiset kansanedustajat olivat juonimassa edellisiä leikkauksia kehitysapuun, josta saa nyt kärsiä helluntailainen Fida.
Nyt helluntailainen Mika Niikko ehdottaa uutta leikkausta kehitysapuun ja se olisi peräti 75 miljoonaa.
Miten helluntailaiset itse suhtautuvat siihen, että heidän oma edustajansa on viemässä Rahoituksen Fidalta.
Helluntailaiset kansanedustajat ovat myös siitä ihmeellisiä, että he eniten kritisoivat turvapaikanhakijoiden maahantuloa.
Kuitenkin heidän helluntailaiset uskontoverinsa ovat juuri niitä jotka eniten ovat halunneet turvapaikanhakijoita Suomeen.
Aikamoinen ristiriita.
Helluntailais-edustajat viemässä rahat Fida:lta
13
<50
Vastaukset 13
- capiche
Fida on vain yksi monista järjestöistä, joka on saanut tukea yksittäisiin hankkeisiinsa kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyömäärärahoista. Tuen myöntäminen Fidalle - tai millekään muullekaan järjestölle - ei ole mikään automaatio. Vaan eri toimijoiden hankkeet kilpailevat rahoituksesta vuosittain.
- capiche
Pe.ku kirjoitti:
Tuo ei muuta miksikään sitä asiaa, että ovat viemässä tuen Fidalta.
Ei minun logiikallani. Sillä kansanedustajat päättävät ainoastaan hallituksen määrärahaesityksestä. Ulkoministeriö sen sijaan päättää kuka sitä rahaa saa. Budjettileikkaus voi sitäpaitsi tehdä hyvääkin kehitysyhteistyön laadulle.
Ja mitä tulee turvapaikanhakijoihin, niin ei Irakissa, Syyriassa tai Afganistanissa voi edes tehdä kehitysyhteistyöprojekteja. Niiden aika tulee vasta olojen riittävästi vakiinnuttua. Turvallisuus ja toimeentulo saavat ihmiset pysymään kotonaan. Näistä meidän hankkeista ei taida olla lääkettä tuohon vaivaan. capiche kirjoitti:
Ei minun logiikallani. Sillä kansanedustajat päättävät ainoastaan hallituksen määrärahaesityksestä. Ulkoministeriö sen sijaan päättää kuka sitä rahaa saa. Budjettileikkaus voi sitäpaitsi tehdä hyvääkin kehitysyhteistyön laadulle.
Ja mitä tulee turvapaikanhakijoihin, niin ei Irakissa, Syyriassa tai Afganistanissa voi edes tehdä kehitysyhteistyöprojekteja. Niiden aika tulee vasta olojen riittävästi vakiinnuttua. Turvallisuus ja toimeentulo saavat ihmiset pysymään kotonaan. Näistä meidän hankkeista ei taida olla lääkettä tuohon vaivaan.Kyllä afgaanien mailla on koko ajan menossa kehitysyhteistyöprojekteja. Kaivoja kaivetaan, koluja rakennetaan jne.
- capiche
he-ma kirjoitti:
Kyllä afgaanien mailla on koko ajan menossa kehitysyhteistyöprojekteja. Kaivoja kaivetaan, koluja rakennetaan jne.
Tiedän. Suomellakin on ollut hankkeita vuodesta 2002 alkaen Afganistanissa. Varsinaiset sotatoimethan siellä keskittyvät etelän maakuntiin ja maan pohjoisosassa oli ennen suhteellisen turvallisiakin alueita. Mutta tilanne on nykyään myös pohjoisessa heikentynyt, kun Isis on asetunut talebanin lisäksi kuvioihin. Ei se hankehomma siellä ihan samanlaista ole kuin muualla, kun joudutaan kulkemaan sotilaiden kanssa.
- Huuhaata
Fida on jokseenkin turha organisaatio. Ainakin meidän seurakunnasta se on lähettänyt pariskuntia muutaman vuoden kesälomille pitkin maailmaa. Ja kun ne sieltä sitten tulevat takaisin, niin eivät sovellu tekemään enään työtä koto Suomessakaan.
Viisaita ja ajantasalla olevia kansanedustajia.
Luottamukseni poliitikkoihin palautuu !!!
- TunnustaRikkautta
Pe.ku on vähän yksinkertainen, entiset hellarit kun ovat.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/206035-leipajonojen-tutkija-eduskunnan-765-000-euron-ruoka-apurahassa-eriskummallisia#comments
https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/445089-kohu-ruoka-avusta-paisuu-hs-junailiko-kansanedustaja-rahaa-itse-perustamalleen- epärehellistä
oikeessa olet.
Niikko tosiaan junaili Valtiolta rahaa omalle porukalleen.
- Guudes
Eihän toi pidä paikkansa lainkaan! Sen blogissa juuri asia päinvastoin.. http://mikaniikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268326-minne-menet-kd
- epärehellistä
Niikko syyttää KD:ä valehtelusta, vaikka itse sitä tekee.
Tuo on sitä kristillistä rakkautta ennen vaaleja.
- VirtaJokaVieHelvettiin
Mika Niikon kohdalla Pe.ku ei kerro Niikon River-yhteyksistä. Pe.ku on trolli.
http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265260-river-helsinki-ja-eturivin-perussuomalaiset - Kirjakääröt
Mark.12:40 Biblia (1776) Jotka syövät leskein huoneet, ja muodoksi pitävät pitkät rukoukset. Nämät saavat sitä raskaamman kadotuksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491165- 16815
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69678Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9540Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8490- 4472
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434- 16421
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 33398
- 35389
- 31389