Kuka pelkää Väyrystä niin paljon, että Tähtiliike suljettiin pois Ylen vaaliohjelmista?
Ei vaikea arvata. Sipilä nimitti Ylelle uuden uutistoimistuksen päätoimittajan. Nyt tämä kyseinen henkilö ymmärtää olla kiitollinen.
Kuka pelkää Väyrystä?
5
56
Vastaukset
- kansanvallanpuolesta
Eikö ylen hallintoneuvoston puheenjohtajana toimi sinisten kansanedustaja. Ihmettelen kuinka kansalaisten pakko yle verolla voidaan tehdä hallituspolitiikkaa.
Taitaa kepun ja sinisten polvet tutista.
Kumpa saisi nykyisen hallituksen valtakunnanoikeuteen. - fundeerasin
Väyrynen valittiin eduskuntaan keskustan ehdokkaana. On ymmärrettävää, että loikkareiden kesken vaalikautta perustamia puolueita ei oteta Ylen vaaliohjelmiin. Selvintä olisi, että Ylen vaaliohjelmissa olisivat edustettuina ne puolueet, jotka saivat edustajia viime vaaleissa. Näin esimerkiksi Sininen turhakepuolue ei olisi vaaliohjelmissa.
- karne-vaali
Samoilla linjoilla olen. Tässä olisi hyvä pitää tuollainen selkeä periaate: Kesken vaalikauden tekaistu poppoo ei ole kansanvallan vaaleissa valtuuttama ryhmittymä.
Niiden mandaatti on kyseenalainen; mitä Sinisten edustajia aiemmin äänestäneiltä kansalaisilta kysyttiin, kun lähdettiin omille teille?
Niin, eipä yhtään mitään..
- Väyrysenvalivali
Ei pienille sirpalepuolueille voi antaa puheaikaa samalla mitoin kuin suurille puolueille. Pienpuolueet ovat kautta aikain joutuneet tekemään töitä saadakseen kannatusta. Ei olisi oikein että puheautomaatti Väyrynen saisi oikeuden paasata ja kuluttaa kallista lähetysaikaa olemattomalla kannatuksella.
Sitten kun Väyrysen puolue on kasvanut on asia eri.
Suomessa on pilvin pimein puolueita joilla ei ole kannatusta eduskuntaan asti, ei näiden jorinoiden voi antaa pilata debattia ?- NestoriJukola
Sinäpä sen sanoit eli kirjoitit arvoisa "Väyrysenvalivali" eli mainitset tilanteen: "Sitten kun Väyrysen puolue on kasvanut on asia eri." Siis esim. Yle-vaalikeskusteluihin osallistuminen olisi perusteltua, kun Tähtiliike (Seitsemän Tähden Liike) olisi saanut eduskuntaan vaaleissa edustuksen. Sen asetelman muutoksen pitäisi siis nostaa Tähtiliike mukaan jo europarlamentin vaalien keskusteluihin, jos Tähtiliikkeellä olisi edustus tulevassa uudessa eduskunnassa. Saattaisikohan tuo olla niinkin, jotta mm. Keskusta puolueena ja miksipä ei jokunen muukin puolue suorastaan pelkää, josko tuo mokoma Väyrys-Paavo ja hänen puolueensa saisivat kenties runsaastikin äänestävän kansan kannatusta. Pelko lienee melkoinen monilla tahoilla. Tämä Yle-keskusteluihin mukaan pääsemisen kysymys koskettaa yhtä lailla myös Harry Harkimon "Liike Nyt"-ryhmittymää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1093769Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3171970Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471757- 1041667
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4361610Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21570Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311473Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431240MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar461148Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3931107