Halmeenpää hoiteli rusatomin kotiin!

vihreeeSekeli

Opettajan kokemuksella ja puhetaidoilla rahvas maaseutuväestö vakuutettiin niin hyvin Hannan taakse, että jopa ei sitoutunut kansalaisjärjestö ja sitä myöten koko paikallisen ydinvoiman vastustajien liikenevät varat soljuivat vaalityöhön ja Hannan vierailuihin Vapaavuorta tapaamassa. Tuloksena yksi kausi eduskunnassa. Tosin siitäkin ajasta suurin osa vierähti mukavasti äitiyslomalla ja vanhempien vapaalla. Ilman ainuttakaan näkyvää kannanottoa ydinvoimaa vastaan saatiin ajettua Fennovoima näin onnistuneesti pilaamaan paikallisten yöunet ja perusturvallisuus. Nyt lonkin mukava keskittyä perhe-elämään ja toiseksi seurata toisen vastaavan kaksinaamaisuussatuilijan viitoittamaa tietä eu neuvostoon niin sanottujen tärkeämpien asioiden parissa lentelyyn muka lentomatkustelua pääasiassa vastustaen.

Luvattu on, että ne tullaan muistamaan, jotka hankkeen mahdollisiksi tekivät ja Hanna Halmeenpää on yhdessä muutaman kansalaisjärjestön veturin kanssa ehdottomasti tuon muistamisen ansainneet.

Ilman Hannana populistista otetta olisivat todelliset ongelmat ja paikallisten hereiläolo ja vastustus saaneet paljon näkyvämmät puitteet kuin nyt taitavalla manipulaatiolla.

28

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1hönäytetty

      Minaatko että kyläläisteen kustannuksella ja kustantamana tehtiin myyräntyötä Vapaavuoren, Halmeenpään ja Maijalan kesken? Vähän niin kuin strategisia suunnitelmia ajaa ruskyy piippuun?

    • vihreä_lankakärme

      Hyvä on siiponperällä köllötelllä ja leimata paikallisia vastustajia pelkiksi mökkiläisiksi.
      jos nyt parin aktiivin potti mökistään kasvoikin, oli suurin joukko se, joilla ei kesämökkiä alueella ollut, eikä olisi tullut.

    • flöjd_ei_sen_kummempi

      Euroopan neuvostoon piiloon jotta unohtuu laiskuus, kun tietää ettei näkymättömällä edustuskaudella jatkopaikkaa eduskuntaan enää heruisi.

      Tyypillistä kansalaisten varoilla eläville loisille.

    • rahhor

      Kuten huomaamme jopa atomikiimaiset persut palvovat Hannaa ja haluavat vierittää kiusalliset yksityiskohdat pois pinnalta. Lepakkosuojelijoita ovat molemmat.

    • piiloon_kyläläisiä

      Pohjoisen ainoa lepakko, joka ei ole vielä muuttanut talviksi lämpimämpiin oloihin.. Nyt kertoo yrittävänsä..

    • vihersetelit

      Putinille luovutti rannat, noh saihan kaverit mökeistään ylihintaa ja Hanna kunnon äitiyspäivärahat. Viis muista-

    • hahahahahanna

      Teräviä havaintoja Hannasta. Taitaa tulla lähipiiristä.

    • muutkin-rosmot

      Taitaa Hanna autoilla persuihin..

      • l.posetiivi

        Iso auto ja iso lapsiperhe, kyllä Hannan maali on Kepussa tai Kokoomuksessa, kovinhan tuo päästöistäkään säästelemättä Vapaavuortakin kävi tapailemassa aikoinaan, eikä edes osannut hävetä.


    • venäjän_kansallinen-etu

      Näähän hommas aina fennomyönteiset puheenjohtajatkin tilaisuuksiinsa, kuten kepun Inkeri Kerolankin, joka saa nyt kansaneläkkeen ja eduskuntaeläkkeen lisäksi palkkaakin Fennovoimalta. Taitavaa rahvaan vedätystä, vihreys oli vain kulissi jolla hölmöjä maalaisia vedätettiin.

    • Liikemiestentilaustyö

      Satu Hassi oli Paavo Lipposen kaverina tekemässä kuuluisan paskalain. Laki astuu syksyllä voimaan joten vihreät voisivat hehkuttaa nyt tätäkin saavutustaan.

      "Jätevesiasetuksella on sote-uudistuksiakin pidempi historia. Kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet hallitusvastuussa asetuksen käsittelyn aikana. Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) II hallitus päätti haja-asutusalueiden jätevesien puhdistuksen tehostamisesta jo vuonna 2000. Elämälle vieraan asetuksen valmistelutyö käynnistyi Satu Hassin (vihr.) ollessa ympäristöministerinä. Kun vihreät lähtivät hallituksesta 2002, uudeksi ympäristöministeriksi tuli Jouni Backman (sd.). Valtioneuvosto antoi asetuksen jätevesien puhdistusvelvollisuudesta viemäriverkoston ulkopuolisilla alueilla Jan-Erik Enestamin (r.) ollessa Anneli Jäätteenmäen (kesk.) lyhytikäisen hallituksen ympäristöministeri kesällä 2003".

      https://www.savonsanomat.fi/paakirjoitukset/Jätevesiasetuksen-pitkä-tie-johtaa-lopulta-käytäntöön/1252860

      • Maksajatkiittävät

        Onko vihreillä tarkoitus järjestää isotkin juhlat kun heidän junailemansa paskalaki astuu voimaan nyt syksyllä?


    • raha_vihree_lpos

      Hanna petti lähipiirinsä, käytännössä rahasti ja äänestytti tyhjillä lupauksilla ja harhautuksella, kuten tuollaisilla tapana on.

    • cesium-rousku

      Onkohan Hanna ymmärtänyt pistää sukan varteen jemmaa, että voi maksaa kyläläisille sponsoroinnit korkojen kanssa takaisin? Vai onko uusi koti jostain muualta katsottuna? EU meppi homma on ymmärrettävästi aika houkutteleva, tuskin tuota kehtaisi kylillä naamaansa muuten näyttää, odottelee että pöly laskeutuu, mutta kun ei vaan laske.

    • röyhkeet_pärjää

      Isomäen satukirjoja mainosti kyläilloissa tämä asiantuntija..

    • homma_etenee

      Fennovoiman pääkonttori kuuluu muuttavan Pyhäjoelle. Saa Halmeenpään Hannakin kutsumiaan ja arvoisiaan naapureita missä käydä kylässä.

    • alkeisbioska_onnaa

      Hannalle politiikkassa äänestäjät ovat äänien antamista varten, ja politikointi omaa etua ja helpolla vöyristymistä varten. Mitäs sitä, kun vaan makoiloo, eikä ota mitään vakavasti, niin palkka juoksee mukavasti. Eduskuntaan ei enää pääsisi ja toinen kausi kuitenkin takaisi mukavan loppuelämän eläkket, mutta Eu parlamenttia vajaa kausikin takaa kunnon potin loppu elämäksi, laskeskelee nyt..

    • osmon_myös

      Nythän Hannan takapirut heräsivät palstalle.

    • vara_valita

      Hannalla on suojelijoita niin kokoomuksessa kuin persuissakin. Kuten näkyy...

    • pakko_uskoo

      Kova on huoli myyrästään venkuloilla

    • parhajochki

      Opettaja joka sementöi pähkinäsaaren rauhan rajan alkuperäiselle paikalleen.

    • euroopan_petturit

      Pähkinäsaaren rauha solmittiin Novgorodin hallitsijan kanssa ja venäjä oli piskuinen valtio rakkilauma novgorodin rajojen itäpuolella. Vasta parisataa vuotta myöhemmin venäläiset valtasivat Novgorodin ja alkoivat pitää pähkinäsaaren rajaa omana länsirajanaan. Sopimuksen tulkinta oli heillä täysin muuta kuin se alkuperäinen kauppaoikeuksiin ja jonkinlainen tulliperintään liittyvä sopimus. Joten jos Hanna ja muut fennorusso hyyryläiset maailman suurimman ydinasevalmistajan kanssa liehakoidessaan kuvittelevat toteuttavansa jonkin historiallisen oikeutuksen, ovat he siinäkin täysin väärässä.

      Myyvät äitinsäkin kun joku lupaa jotain rahaa, jota ei sitten edes olekkaan, mutta sitähän ei muisteta ja sanotaan voi voi kun on myöhäistä.

    • kesä_kisat

      Joko Halmeenpää on loikannut?

    • kelvoton

      Vaikka Halmeenpää oli yksi Vihreiden varapuheenjohtajista, ei hänelle annettu puolueesta minkäänlaista näkyvää edustustehtävää Toivolan jäädessä sairaslomalle. vihreissä oltiin ilmeisen kyllästyneitä omaan pesään kuseksivaan pyrkyriin ja perillä Hannan kaksinaamaisuudesta.

    • paljonko_nyt_nettos

      Halmeenpäällä ja Soininvaaralla on ilon päivä, lobbaus_OL sai hallitukselta käyttöluvan. Varmasti oli Hanna suostuttelemassa.

    • putinismin_lampaat

      Hallitusvastuustakin saatettiin heti paeta, kun tuo merkittävä päätös ensin tehtiin. Mitä Hanna edellä, sen hallitus perässä.

    • täsmä_ohjus

      Onneksi Hanna ei kuulemma ole ehdolla, pilasi monen muunkin oulun vaalipiirin ehdokkaan mahdollisuudet kaksinaamaisuudellaan.

    • eurovihree

      Lieko toiset Hannaa kummempia, samanlaisia oman edun tavoittelijoita tyhmempiä vedättämällä. Ympäristö tässä farssissa on täysin sivuseikka.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1930
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1519
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      133
      1323
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1298
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1210
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      271
      1019
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      972
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      925
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      111
      896
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      48
      751
    Aihe