kansalliskieleksi - valitettava virhe.
Ruotsi alisti suomen- ja saamenkielisten asuttamat alueet valtaansa 1200-luvulta lähtien, joten suomenkieliset elivät suoraan Ruotsin vallan alla, ruotsinmaalaisina noin 600 vuotta. Lisäksi Venäjän vallan alla runsaan sata vuotta kestäneen autonomian aikana Suomen suuriruhtinaskunnan hallinnon ainoa kieli oli ruotsi 1900-luvulle asti. Vaikka ruotsin kieli siis oli Suomen hallinnon ainoa kieli runsaat 700 vuotta, mistään kansalliskielestä ei tuona aikana puhuttu. Edes suurvalta-Ruotsissa ei ollut ”kansalliskieltä”.
Ruotsin kieli ei siis ole koskaan ollut Ruotsin kansalliskieli.
Suomenkielisellä väestöllä ei vuosisatojen varrella ollut mitään kielioikeuksia Suomessa Ruotsin valtakunnan kansalaisina, vaan hallinnon ainoana kielenä oli valloittajan kieli, joten osa suomenkielisistäkin vaihtoi kielensä suomesta ruotsiin. Tällainen vaihto lienee ollut rationaalinen vaihtoehto, varsinkin hallintotehtäviin pyrkiville. Kielenvaihto siis antoi enemmän kansalaisoikeuksia kuin oman kielen säilyttäminen. Samalla se loi Suomen alueen sisäisen privilegion suhteessa niihin, jotka eivät halunneet unohtaa omaa kieltään, suomen kieltä. Tämä ruotsin kielen privilegio on edelleen vahva Suomessa.
Kielensä ruotsiin vaihtaneet ja alunperinkin äidinkieleltään ruotsinkieliset vastustivat autonomian aikana suomenkielisten oikeutta elää täysipainoisesti suomenkielisinä suomalaisina Suomessa.Tämä seikka on täysin unohdettu, kun puhutaan ”Suomen kaksikielisyydestä pitkänä perinteenä”.
Kansalaisten valtaenemmistön siis tuli mukautua eliitin kieleen eli ruotsin kieleen.
Nykyinen opintojen kaikkia tasoja koskeva pakkoruotsi on suora jatkumo 1800-luvun asetelmalle.
Porvoon valtiopäivillä 1809 Venäjän valloitettua Suomen ruotsin kielen asema säilyi hallinnon ainoana kielenä. Tämä mahdollisti Ruotsin vallan ajan käytäntöjen jatkumisen: Ruotsinkieliset ja kielensä suomesta ruotsiin vaihtaneet olivat edelleen privilegioidussa asemassa. Privilegioista nauttiva harvemmin vapaaehtoisesti luopuu privilegioistaan. Yhteistä kieltä rahvaan ja eliitin välillä ei ollut, vaan maata hallittiin entisen valloittajan kielellä, ja uusi valloittaja puhui vielä omaa kieltään tai kansainvälistä ranskaa.
Koska Suomen alueella väestön valtaenemmistö oli aina ollut muuta kuin ruotsinkielistä, kielenvaihtajista huolimatta, 1800-luvun aatemaailmassa oli luonnollista pohtia myös suomenkielisten asemaa.
Tuntui luonnolliselta, että suomenmaalaisten yhteiseksi kieleksi tulisi enemmistön kieli eli suomen kieli.
Tämä ei kuitenkaan käynyt Suomen ruotsalaiselle väestölle. He eivät halunneet luopua privilegioistaan.
Pakkoruotsi ja ruotsinkielisten etuoikeudet ovat ongelma, ne kiristävät valtaväestön ja surujen suhteita pahasti ja aiheuttavat jopa vihaa - molemminpuolin.
Ruotsi alisti suomen- ja saamenkielisten asuttamat alueet valtaansa 1200-luvulta lähtien, joten suomenkieliset elivät suoraan Ruotsin vallan alla, ruotsinmaalaisina noin 600 vuotta. Lisäksi Venäjän vallan alla runsaan sata vuotta kestäneen autonomian aikana Suomen suuriruhtinaskunnan hallinnon ainoa kieli oli ruotsi 1900-luvulle asti. Vaikka ruotsin kieli siis oli Suomen hallinnon ainoa kieli runsaat 700 vuotta, mistään kansalliskielestä ei tuona aikana puhuttu. Edes suurvalta-Ruotsissa ei ollut ”kansalliskieltä”.
Ruotsin kieli ei siis ole koskaan ollut Ruotsin kansalliskieli.
Suomenkielisellä väestöllä ei vuosisatojen varrella ollut mitään kielioikeuksia Suomessa Ruotsin valtakunnan kansalaisina, vaan hallinnon ainoana kielenä oli valloittajan kieli, joten osa suomenkielisistäkin vaihtoi kielensä suomesta ruotsiin. Tällainen vaihto lienee ollut rationaalinen vaihtoehto, varsinkin hallintotehtäviin pyrkiville. Kielenvaihto siis antoi enemmän kansalaisoikeuksia kuin oman kielen säilyttäminen. Samalla se loi Suomen alueen sisäisen privilegion suhteessa niihin, jotka eivät halunneet unohtaa omaa kieltään, suomen kieltä. Tämä ruotsin kielen privilegio on edelleen vahva Suomessa.
Kielensä ruotsiin vaihtaneet ja alunperinkin äidinkieleltään ruotsinkieliset vastustivat autonomian aikana suomenkielisten oikeutta elää täysipainoisesti suomenkielisinä suomalaisina Suomessa.Tämä seikka on täysin unohdettu, kun puhutaan ”Suomen kaksikielisyydestä pitkänä perinteenä”.
Kansalaisten valtaenemmistön siis tuli mukautua eliitin kieleen eli ruotsin kieleen.
Nykyinen opintojen kaikkia tasoja koskeva pakkoruotsi on suora jatkumo 1800-luvun asetelmalle.
Porvoon valtiopäivillä 1809 Venäjän valloitettua Suomen ruotsin kielen asema säilyi hallinnon ainoana kielenä. Tämä mahdollisti Ruotsin vallan ajan käytäntöjen jatkumisen: Ruotsinkieliset ja kielensä suomesta ruotsiin vaihtaneet olivat edelleen privilegioidussa asemassa. Privilegioista nauttiva harvemmin vapaaehtoisesti luopuu privilegioistaan. Yhteistä kieltä rahvaan ja eliitin välillä ei ollut, vaan maata hallittiin entisen valloittajan kielellä, ja uusi valloittaja puhui vielä omaa kieltään tai kansainvälistä ranskaa.
Koska Suomen alueella väestön valtaenemmistö oli aina ollut muuta kuin ruotsinkielistä, kielenvaihtajista huolimatta, 1800-luvun aatemaailmassa oli luonnollista pohtia myös suomenkielisten asemaa.
Tuntui luonnolliselta, että suomenmaalaisten yhteiseksi kieleksi tulisi enemmistön kieli eli suomen kieli.
Tämä ei kuitenkaan käynyt Suomen ruotsalaiselle väestölle. He eivät halunneet luopua privilegioistaan.
Pakkoruotsi ja ruotsinkielisten etuoikeudet ovat ongelma, ne kiristävät valtaväestön ja surujen suhteita pahasti ja aiheuttavat jopa vihaa - molemminpuolin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suomen kansalliskielet ovat ja voivat olla vain alkuperäiskielet suomi ja saame.
Ihan sama mitä svekolait sanovat. Mikään laki ei voi muuttaa totuutta valheeksi tai päinvastoin.
Suomi syntyi vähitellen Ruotsin vallan aikana. Olimme harvaan asuttu maa, jossa eleli ihmisiä siellä täällä. Sillä, että olimme olleet "suomalaisia", ei tuohon maailman aikaan ollut mitään merkitystä. Suomi syntyi vasta Ruotsin vallan ajan jälkeen, kun autonomian aika Venäjän vallan alla alkoi.
Myös Ruotsi ja Norja olivat harvaan asuttuja maita jotka kuuluivat Kalmarin unionin kautta pitkään osaksi Tanskaa, Suomi mukaan luettuna. Nykyisin Suomi on 54 vanhin valtio kaikista maailman noin 200 valtiosta. Tästä voi päätellä että valtioita tulee ja menee melko tiheään tahtiin joten valtion pitäminen jonain mittarina kansojen olemassaololle on melko huono.
No, voi olla näinkin, mutta milloin kansakunta sitten syntyy? Osaatko vastata tähän? Olen täysin vakuuttunut, että jos olisi kysynyt tämän kysymyksen vaikkapa 1400-1500-luvun 'suomalaiselta', olisit saanut vastaukseksi vain ihmetteleviä katseita...
Valtiot kuten ne tänään käsitämme syntyivät 1800-luvulla. 1400-luvun suomalainen tuskin on kutsunut itseään myöskään ruotsalaiseksi vaan luultavasti savolaiseksi, hämäläiseksi tai vastaavaksi.
Miksi luulet että vaikkapa skånelainen olisi kutsunut itseään silloin kun Skåne oli vielä osa Tanskaa ja miksi sen jälkeen kun Ruotsi valloiti Skånen? Tuliko suomalaisista venäläisiä kun Venäjä valloiti Suomen?
Olivatko jugoslavialaiset ensisijaiset jugoslavialaisia vai serbejä, kroateja, bosniaakkeja, albaaneja, makedonialaisia, sloveeneja ja montenegrolaisia?
Hyvä kommentti.