Valitse Luthersäätiö!

Miksi hyväksyn luthersäätiön ja miksi kirkon ns. luulouskovat jätän lahkolaisten ja kirkon homomyönteisyyteen, enkä edes tervehdi heitä?

Ensiksikin koska he ovat samoja perkeleen sikiöitä ja kasvaneet jo monetkin suuriksi myrkkykäärmeiksi ja suussa myrkkyhampaat ovat
kuin kobralla ja synti ja synnin hyväksyminen on sitä myrkkyä joilla he tuhoavat sieluja ja ainakin itse joutuvat perikatoon sillä kun tulevat ruikuttamaan armoa me sanomme:...menkää niiden tykö jotka myyvät ja....ja potku perseelle.

Luthersäätiö lähtee kasvamaan heikkoudestaan, mutta onhan heidän Herransa väkevä omissaan jotka ainoina maailmassa ovat totuuden lapsia ja todellisia apostoleja ja profeettoja ja ennustan että pian me saamme nähdä ja kokea todellisia ihmeitä joskaan me emme niiden perässä juokse, mutta rukoilemme kuitenkin sitä koska käsketty on.

Herra on luvannut kostaa ja ne eliat kuten minä rukoilemme että Herra kostaisi jumalattomille puolestamme ja synnin vuoksi sodomalaisille ja kaikille niille jotka ovat rukoilleet sodomalaishenkisinä ollen osallisina häväisemään Jumalan sanan tosin meillä on oikea käännös ja emme koske jumalattomien tekemiin käännöksiin kuin vain pihdeillä pistääkseemme ne uuniin.

Emme hylkää nuorisoa, emme lapsia, emme sairaita, yksinäisiä ja vanhuksiakaan vaan me
julistamme rauhan sanaa ja pelastusta Jeesuksen veren kautta, mutta joka meitä halpana pitää, se on jo sidottu tuomioonsa jonka kieltämisellään ovatkin ansainnut sillä Jumala ei salli itseänsä pilkattavan.
Kirkon suljusakki ja valhekristityt rypeköön siinä paskassa mikä vuosien varrella on piispojen ja valtaapitävien kautta kirkkoon lykätty.
Voi kun siellä haisee pas....te hukutte pask...
Maailma hukkuu pask...
18959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

aloittaneet paljon ja kauan odotetun luterilaisen kirkon uskonpuhdistuksen?
Niin väkevää oli tekstisi, että tuli mieleen Martti-herra kun hän oikein annatteli oman aikansa juutalaisille ja muille syntisille.
Martti oli hieno mies puheistaan huolimatta.

Äänestä
  • Kyllä olemme ja ei tuo nyt niin helppoa ole eikä koskaan tule olemaankaan.
    Meillä on kokeneita vanhoja vielä hengissä jotka osaavat ohjata vikuroivia hevosiakin.
    On kuumakalleja porukassa ja hekin näyttävät jo iäkkäiltä.
    Pojankollit ovat esillä ja sitä ihmettelen, mutta kun ovat alkuun toiminnan saattaneet, olkoon minun puolestani.
    Minä nyt olen melko lailla Martti herra koska omaan hänen kirjansa ja oppinut Martilta paljon.
    Tämä nyt on hieman väärin Raamattua ajatellen, mutta kun en muuten ole päässyt ongelmallisista asioista joita on riittänyt.
    Nyt voin auttaa muita ja se on hyvä.

    Pystyisin Raamatulla puolustamaan että luther ei tehnyt syntiä kirjoittaessaan juutalaisista.
    Näen hänen ajatuksensa silloin kun hän kirjoitti "kuumista" aiheista.

    Minä en omaa sitä henkeä eli viisautta joka Martissa oli ja olenkin mielelläni hänen oppilaansa ja istun kuuntelemassa apostoleja sekä profeetoita ja Pyhä Henki siinä minua linttajalkaa auttakoon.

    PS. Emme me kirkkoa puhdista vaan pölyt jaloistamme, mutta luthersäätiö on vähän sellainen välttämättömyyden pakko uskollemme.

    Äänestä

  • Kastemies kirjoitti:

    Kyllä olemme ja ei tuo nyt niin helppoa ole eikä koskaan tule olemaankaan.

    Teidän Ruotsin kirkkonne (Missionprovinsen kyrkan) pappihan käyttikin vanhaa kansallissosialistisen saksan natsiagitaattoreiden kirjoituksia saarnoissaan, mutta hän vaihtoi sanan "juutalainen" sanaksi "homo".

    Asia meni oikeuteen ja päätettiin, että Missionprovinsenin papit saavat saarnata natsien tekstein, jos muuttavat sanan juutalainen sanaksi homo, mutta he eivät saa saarnata natsien tekstejä siten, että siellä on sana juutalainen.

    Asia jatkuu oikeudessa.

    Suomessa te ette voi saarnata suorin natsiejohtajien tekstein, koska te ette voi täällä käyttää sanaa juutalainen ettekä homo, kun julistatte oppejanne. Suomen Laki kieltää sen.

    Äänestä

  • garhard kirjoitti:

    suomen laki ja Raamattu on kaksi eri asiaa joista ensin kysytään, mitä Jumala sanoo laissaan?
    Me voimme rukoilla vapaasti tsunameja, tauteja ja onnettomuuksia suomen ja ruotsin osaksi koska
    nämä maat ovat jumalatonta sakkia.
    ...ja vieläpä kielillä.

    Äänestä

Olet esimerkillinen luthersäätiöläisten perustaman uuden lähetyskirkon edustaja.

Tärkeää on juuri tuo, mitä tuot esiin:

teillä on oma kirkkonne, jota Suomen Ev.lut. kirkon piispat ja kirkko ei hyväksy, vaan teidän opit on katsottu harhaopeiksi ja teidän työntekijöitänne ei hyväksytä Suomen ev.lut. kirkossa.

ne, jotka haluavat littyä teihin, liittykööt.
Emme vastusta. Päinvastoin.

Tärkeää on, että jatkossakin tuotte selkeästi esiin sen, että teillä on oma kirkko ja että Suomen Ev.lut. kirkon piispat ja kirkko ei teidän oppejanne hyväksy ev.lut. kirkkoon.

te ette saa näytellä Suomen Ev.lut. kirkkoon kuuluvia, vaan teidän on reilusti tuotava esiin, että edustatte tätä uutta lähetyskirkkoa, jonka oppeja ei Suomen Ev.lut. kirkko hyväksy.

Se, että te valehdellen näyttelette luterilaisia, ettekä kerro mitä oikeasti edustatte, on paitsi alhaista niin myös syntiä.

Olkaa rehellisiä ja kertokaa, että edustatte uutta lähetyskirkkoa, jonka työntekijöitä ja oppeja ei Suomen ev.lut. kirkossa hyväksytä. älkääkä enää puuttuko Suomen Ev.lut. kirkon sisäisiin asioihin näytellen luterilaisia, vaan tuokaa selkeästi esiin kuulumisenne tuohon omaan uuteen lähetyskirkkoonne.

Silloin ihmiset voisivat valita teidät. Tähän asti te vain valheellisilla eksytyksillä houkuttelette heitä salakavalasti. Olisitte rehellisiä ja antakaa ihmisten siten valita teidät ja lähteä pois Ebv.lut. kirkosta, jos he mieluummin haluavat teidän kirkkoonne tulla.

Mutta älkää harjoittako tuota valheellista näyttelemistä ja kieroiluanne enää, vaan olkaa jo rehellisiä, älkääkä viekkaudella vetäkö eksytykseen ihmisiä.

Äänestä
  • Näyttää hyvin ajatellulta kirjoitukselta.
    Näin heti monia asioita mitä ilmeisesti olet ajatellut,parhaaksemme.

    Joo luen vielä monta kertaa kirjoitustasi se on todella oikeasta hengestä.
    Harvinaista.
    Toivotan Herran käden runsautta sinulle ja lähipiirillesi.

    Äänestä

Raamatun käännöksestä sen verran Luthersäätiön Jumalanpalveluksissa ei ole oltu niin tiukkapipoisia sen suhteen päin vastoin kuin isossa kirkossa on käytetty sekä uutta että vanhaa

Äänestä
  • ...ja jos nuorten joikuja siellä kuuluu good by!
    Ei mihinkään liittyminen saa olla itsestäänselvyys.
    Täytyy ensin koetella kannattaako jää ja voiko siihen luottaa.

    Äänestä

  • Luthersäätiöläiset menivät kimppaan adventistien kanssa ja pitävät heidän kirkossaan menojaan, koska he eivät saaneet ev.lut. kirkon tiloissa pitää ev.lut. kirkon ja Raamatun vastaisia menoja. Niiden yhdistyminen adventistien kanssa johtuu kai myös niiden rahantarpeesta, kun ne ei saa enää rahaa ev.lut. kirkolta (kansanlähetyksen ja muiden kiertoteiden kautta). Semmonen oppien sekasotku ja eksyttäviä ihmisä koko uusi kirkko täynnä. On todella viekasta esiintyä tällaisilla palstoilla muka ev.luterilaisena, kun kuitenkin ovat oman kirkkonsa edustajia ja niiden opit on adventistien kanssa yhteneväisiä. Ne jättää nämä tosiasiat kertomatta ja yrittää käännyttää luterilaisia omaan joukkoonsa ja saamaan heidät vihaamaan ev.lut. kirkkoa, sen työntekijöitä ja homoja. Viekkaita riidan kylväjiä.

    Äänestä

  • kenttäkokemus kirjoitti:

    Luthersäätiöläiset menivät kimppaan adventistien kanssa ja pitävät heidän kirkossaan menojaan, koska he eivät saaneet ev.lut. kirkon tiloissa pitää ev.lut. kirkon ja Raamatun vastaisia menoja. Niiden yhdistyminen adventistien kanssa johtuu kai myös niiden rahantarpeesta, kun ne ei saa enää rahaa ev.lut. kirkolta (kansanlähetyksen ja muiden kiertoteiden kautta). Semmonen oppien sekasotku ja eksyttäviä ihmisä koko uusi kirkko täynnä. On todella viekasta esiintyä tällaisilla palstoilla muka ev.luterilaisena, kun kuitenkin ovat oman kirkkonsa edustajia ja niiden opit on adventistien kanssa yhteneväisiä. Ne jättää nämä tosiasiat kertomatta ja yrittää käännyttää luterilaisia omaan joukkoonsa ja saamaan heidät vihaamaan ev.lut. kirkkoa, sen työntekijöitä ja homoja. Viekkaita riidan kylväjiä.

    Nyt puhutte vastoin totuutta! Se, että LS joutui menemään Adventtikirkon tiloihin, johtui siitä että muita tiloja (ev.lut.kirkon) ei ollut. Ei heillä ole mitään yhteistä a-kirkon kanssa. Ei opillista eikä toiminnallista. Ei pitäisi puhua vaston parempaa tietoaan.
    Anneli

    En ole havainnutkan Metodistikirkoissa kylläkin Luthersäätiön tilaisuuksia on ollut Metodismi vastaa suunnilleen suomalaista Vapaakirkollisuuttta paitsi kastekäsitys

    Ettekö te jo huomaa ex. mengeleen häärivät eri nimimerkeillä joka palstalla koettaen saada uskovaisten asiat sekaisin.
    Kaveria on vissiin pökitty periin niin että itsetunto on siitä kärsinyt ja kusettaa teitä.
    Luther säätiön miehet ovat kastemiehen hyväksyneet porukkaansa vaikka omasta mielestäni
    sanoisin heille että olkaa tarkkana kenet hyväksytte.
    Siellä on kova kontrolli ja k-mies kyllä lutikat ajaa ulos vaikka persiiseen piiloon olisivat ryömineet.
    Tämä häiritsevä kaveri on syyntakeeton surkimus joka ei ole saanut rakkautta kuin homoilta.
    Epäilykseni, visioni.

    Äänestä

  • satamapastori kirjoitti:

    En ole havainnutkan Metodistikirkoissa kylläkin Luthersäätiön tilaisuuksia on ollut Metodismi vastaa suunnilleen suomalaista Vapaakirkollisuuttta paitsi kastekäsitys

    Helsingissä.
    Ovatko ne metodistienkin kanssa? Missä kaupungissa? Vai, ovatko ne Helsingissä metodistikirkossa? Muistelin ainakin, että adventistikirkossa, mutta oliko se metodistikirkko, jonka kanssa ne on yhdessä?
    Niiden pitäisi kyllä olla rehellisiä, eikä näytellä palstoilla luterilaisia, kun ovat oman kirkkonsa perustaneet ja liittoutuneet vielä metodistien (adventistien?) kanssa.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Nyt puhutte vastoin totuutta! Se, että LS joutui menemään Adventtikirkon tiloihin, johtui siitä että muita tiloja (ev.lut.kirkon) ei ollut. Ei heillä ole mitään yhteistä a-kirkon kanssa. Ei opillista eikä toiminnallista. Ei pitäisi puhua vaston parempaa tietoaan.
    Anneli

    he ovat perustaneet oman kirkon, joka ei kuulu Suomen ev.lut. kirkkoon, sillä Suomen ev.lut. kirkon piispat ovat ilmoittaneet, että kirkon sisällä ei voi toista kirkkoa olla. Samoin Luterilainen Maailman kirkko on asian vahvistanut.
    Puolestani he saavat olla Adventtikirkossa, sillä Suomen luterilaiseen kirkkoon he eivät enää kuulu, kuten Pohjola ja Suomen kirkon piispat ovat todenneet. Jos he olisivat olleet kirkon sisällä hyväksyttävä liike (kuten esim. herätysliikkeemme), niin kyllä he olisivat saaneet kirkolta tiloja. Asia ei ole enää ongelma, koska he ovat perustaneet oman kirkon, eivätkä he enää saa toimia Suomen ev.lut. kirkossa. Kukaan meistä luterilaiseen kirkkoon kuuluvista ei menisi Adventtikirkkoon. Kyllä heidän opilliset sotkunsa ovat melkoisia sekasotkuja ja pahinta on tuo huijaus, jolla huijaavat tavallisia luterilaisia heidän omaan kirkkoonsa Adventtikirkkoon.

    Äänestä

  • se joka kirjoitti kirjoitti:

    Helsingissä.
    Ovatko ne metodistienkin kanssa? Missä kaupungissa? Vai, ovatko ne Helsingissä metodistikirkossa? Muistelin ainakin, että adventistikirkossa, mutta oliko se metodistikirkko, jonka kanssa ne on yhdessä?
    Niiden pitäisi kyllä olla rehellisiä, eikä näytellä palstoilla luterilaisia, kun ovat oman kirkkonsa perustaneet ja liittoutuneet vielä metodistien (adventistien?) kanssa.

    Luthersäätiön Jumalanpalveluksia on pidetty Metodistikirkossa Jos Adventistien tiloja on käytetty uskon että kyse on vain tilojen vuokrauksesta hehän eivät tarvitse kirkkoaan sunnuntaisin Metodistien toimintaan ei liity mitään hämärää Ja kyllä Luterilaisetkin saattavat käyttää Metodistien tiloja ,olin Lappeenrannassa Kansanlähetyksen kokousteltan mukana ruokailimme Metodistikirkon tiloissa siellä taisi olla myös Kansalähetyksellä toimisto jos muistan oikein Adventisteja olen käynyt hieman vakoilemassa kävin heidän Raamattukurssiaan ensin se oli ihan jees ,mutta sitten alettiin tuputtamaan muutaman kurssi illan jälkeen heidän erityisoppejaan Mistä päättelet etteivät Luthersäätiöläiset olisi Luterilaisia?

    Äänestä

tervetulleeksi suomalaiseen uskonelämään-.
Siitä on jo kauan kun viimeksi olemme saaneet kokea uuden uskonnon viehätystä.
Kauan sitten tulivat meren takaa mormoonit, jehovantodistajat, adventistit ja monet muut.
Vihdoinkin jotain omaperäistä kotimaista, jota suomalaisena voin paremmin ymmärtää kuin amerikkalaisten uskontojen sielujen ja pääasiassa rahojen keräystä.

Tervetuloa vielä kerran ja jumalan siunausta kuten on tapana sanoa.

Äänestä
  • Tää on kylläkin ruotsalainen liike, eikä suomalainen :)

    Heja Sverige pojken!

    Äänestä

  • se joka kirjoitti kirjoitti:

    Tää on kylläkin ruotsalainen liike, eikä suomalainen :)

    Heja Sverige pojken!

    kulttuuriltaan ja menneisyydellään.
    Olimmehan samaa maata satoja vuosia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kastemies kirjoitti:

Miksi hyväksyn luthersäätiön ja miksi kirkon ns. luulouskovat jätän lahkolaisten ja kirkon homomyönteisyyteen, enkä edes tervehdi heitä?

Ensiksikin koska he ovat samoja perkeleen sikiöitä ja kasvaneet jo monetkin suuriksi myrkkykäärmeiksi ja suussa myrkkyhampaat ovat
kuin kobralla ja synti ja synnin hyväksyminen on sitä myrkkyä joilla he tuhoavat sieluja ja ainakin itse joutuvat perikatoon sillä kun tulevat ruikuttamaan armoa me sanomme:...menkää niiden tykö jotka myyvät ja....ja potku perseelle.

Luthersäätiö lähtee kasvamaan heikkoudestaan, mutta onhan heidän Herransa väkevä omissaan jotka ainoina maailmassa ovat totuuden lapsia ja todellisia apostoleja ja profeettoja ja ennustan että pian me saamme nähdä ja kokea todellisia ihmeitä joskaan me emme niiden perässä juokse, mutta rukoilemme kuitenkin sitä koska käsketty on.

Herra on luvannut kostaa ja ne eliat kuten minä rukoilemme että Herra kostaisi jumalattomille puolestamme ja synnin vuoksi sodomalaisille ja kaikille niille jotka ovat rukoilleet sodomalaishenkisinä ollen osallisina häväisemään Jumalan sanan tosin meillä on oikea käännös ja emme koske jumalattomien tekemiin käännöksiin kuin vain pihdeillä pistääkseemme ne uuniin.

Emme hylkää nuorisoa, emme lapsia, emme sairaita, yksinäisiä ja vanhuksiakaan vaan me
julistamme rauhan sanaa ja pelastusta Jeesuksen veren kautta, mutta joka meitä halpana pitää, se on jo sidottu tuomioonsa jonka kieltämisellään ovatkin ansainnut sillä Jumala ei salli itseänsä pilkattavan.
Kirkon suljusakki ja valhekristityt rypeköön siinä paskassa mikä vuosien varrella on piispojen ja valtaapitävien kautta kirkkoon lykätty.
Voi kun siellä haisee pas....te hukutte pask...
Maailma hukkuu pask...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu