Venezuelan tuhoamisoperaatio

Partacus

Venezuelassa harjoitettiin bolivaaris-uskonnollista sisäpolitiikkaa viime vuosisadan lopulta lähtien. Ohjelma nosti miljoonia ihmisiä kurjuudesta.
Nyt maa on kaaoksessa. Maassa on vaaleilla valittu presidentti ja Yhdysvaltain tunnustama itse itsensä nimittänyt presidentti.

125

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Partacus

      Venezuelan päävientiartikkeli on öljy. Yhdysvallat oli pitkään kansallistetun öljyn pääostaja. Yhdysvallat määräsi vuonna 2017 maalle talouspakotteita. Sen seurauksena mm. öljyntuotantokalusto joutui kauppasaartoon ja tuotanto laski.
      Maan pääasiallinen vientitulo on ollut öljy. Vientitulojen vähentyminen johti talousvaikeuksiin.

      Talouspakotteiden jälkeen maan kuristamisen toinen vaihe on käsillä. USA:n tukema itse itsensä presidentiksi nimittänyt aikoo syöstä vallasta vaaleilla valitut elimet.
      Kaiken taustalla on öljy ja sen hallinta kuten oli tilanne aikaisemmin Irakissa tai Libyassa. Kansa ei saisi omistaa maaperänsä rikkauksia.
      Venezuelasta on kehittymässä kansainvälinen konflikti.

      Vapaakauppa on pelkkää puhetta silloin kun suurista voitoista on kysymys.



      Sen jälkeen Venezuelaan iski Yhdysvaltain vuonna 2017 määräämät talouspakotteet.
      Yhdysvallat oli ollut Venezuelan öljyn suurin ostaja.
      Kun öljytulot laskivat, maa ajautui yhä syvemmälle ongelmiin.
      Koska valtiollinen öljy-yhtiö ei saa investointeja tai lainaa ulkomailta, se joutuu sulkemaan toimintojaan.
      Venezuelan 30-miljoonaisesta väestöstä valtaosa on joutunut talouskurjuuden uhriksi.
      YK:n tilastojen mukaan vuoden 2015 jälkeen noin 3,3 miljoonaa ihmistä on lähtenyt maasta. Paenneiden määrä on vertailukelpoinen esimerkiksi Syyrian sotaa paenneiden määrän kanssa.
      Valtaosa etsii uutta elämää vain siirtolaisina, mutta YK:n pakolaisjärjestön mukaan noin 400 000 on hakenut pakolaisasemaa ulkomailta.
      Venezuelalaiset pakenevat nälkää ulkomaille ja maalla on tällä hetkellä kaksi kilpailevaa presidenttiä.
      Yhdysvallat on tunnustanut oppositiojohtaja Juan Guaidon julistautumisen virkaa toimittavaksi presidentiksi ja on saanut tukea kymmenkunnalta Latinalaisen Amerikan maalta.
      Venäjä, Turkki ja Kiina sen sijaan tukevat vaaleilla 2018 valittua presidentti Nicolas Maduroa.

    • shutdown

      Tässä "jenkkipelissä"ihmetyttää vielä se nopeus, millä tämä "vasallivaltioiden liitto"EU otti kantaa tähän kaappausyritykseen peesaamalla jenkkejä, siis millä valtuuksilla Suomi on mukana?Haloo. Näytelmä oli selvästi harjoiteltu etukäteen, no ei se sittenkään ihan putkeen mennyt. P.S. Eiköhän olisi korkein aika, että Hakkarainen julistautuisi Suomen presidentiksi. Ei huono.

    • Partacus

      Suomi Ensin, Oma maa Ensin, Venezuela Ensin - myönteisessä merkityksessä demokratian puolesta.

      Kysymys on samasta asiasta kuin Irakissa ja Libyassa.
      Maaperän rikkaudet eivät saa olla kansallisomaisuutta. Ne tulee löydön jälkeen siirtää läntisten kapitalistien omaisuudeksi. Suomessa samaa toteutetaan maaperän mineraalien suhteen. Ne luovutetaan kv-suuryhtiöille. Roskat ja jätteet jäävät suomalaisten kontolle.
      Irak ja Libya pommitettiin hajalle. Niiden kansallisrikkaus, öljy on tukevasti läntisten suuryhtiöiden omistuksessa ja hallinnassa. Venezuelassa yritetään luultavasti samaa. Nukkehallitsija on nimitetty.

      Kiina, Turkki ja Venäjä tukevat Venezuelaa. Kriisi saa kansainväliset ulottuvuudet.
      Venäjällä on öljynporaustekniikkaa. Kiina voisi ostaa öljyä. Auttaakseen Venezuelaa ne joutuvat napit vastakkain naton kanssa. Turkkikin on natomaa!

      Suuri kriisi saattaa tehdä tuloaan.
      Lännen kapitalismin käsikirjoitus on nostaa nukkehallitsija ja -hallitus valtaan ja anastaa Venezuelan öljy kansalta pois.
      Mikäli tukijamaat ovat tosissaan, vastakkainasettelu on selvä.

      • Kiina, Turkki ja Venäjä ovat diktatuureja ja ne kaikki pelkäävät demokratian yleistymistä koska se keikauttaa nykyisin vallassa olijat lähimpään maakuoppaan unohduksiin kirousten saattelemana.

        Totta kai nuo mölperit kannattavat Venezuelan diktaattoriksi pyrkijää! Sitä ei kuitenkaan kannata ottaa huomioon koska diktatuurit ovat mennyttä aikaa kuten kommunismikin sosialismeineen!

        Kuka siellä on nukkehallitsija? Maduro on ja hän pitää itseään vallassa ei kansan tahdosta vaan armeijan ja kuulemma venäläisten palkkasotilaiden avulla. Saisi hävetä! Ei muuta kuin demokraattinen vaalikamppailu YK:n valvonnassa ja uudet vaalit. Vaalikamppailun ajan YK voi hallita maan toimintaa.


      • UsaEuDiktatuuri
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kiina, Turkki ja Venäjä ovat diktatuureja ja ne kaikki pelkäävät demokratian yleistymistä koska se keikauttaa nykyisin vallassa olijat lähimpään maakuoppaan unohduksiin kirousten saattelemana.

        Totta kai nuo mölperit kannattavat Venezuelan diktaattoriksi pyrkijää! Sitä ei kuitenkaan kannata ottaa huomioon koska diktatuurit ovat mennyttä aikaa kuten kommunismikin sosialismeineen!

        Kuka siellä on nukkehallitsija? Maduro on ja hän pitää itseään vallassa ei kansan tahdosta vaan armeijan ja kuulemma venäläisten palkkasotilaiden avulla. Saisi hävetä! Ei muuta kuin demokraattinen vaalikamppailu YK:n valvonnassa ja uudet vaalit. Vaalikamppailun ajan YK voi hallita maan toimintaa.

        Diktatuurilla ei voi perustella minkään maan vaaleilla valitun presidentin vaihtoa paitsi kun usa ja sen jojo eu on niin päättäneet niin mikään demokratia tai kansainnäliset lait ja sopimukset ei silloin ole voimassa. YK on todennut että presidentin vaihto ei kuulu sen agendaan niin miten se kuuluu usa ja eumaiden agendaan kun ne on YKn jäsenmaita.


      • UsaEuDiktatuuri kirjoitti:

        Diktatuurilla ei voi perustella minkään maan vaaleilla valitun presidentin vaihtoa paitsi kun usa ja sen jojo eu on niin päättäneet niin mikään demokratia tai kansainnäliset lait ja sopimukset ei silloin ole voimassa. YK on todennut että presidentin vaihto ei kuulu sen agendaan niin miten se kuuluu usa ja eumaiden agendaan kun ne on YKn jäsenmaita.

        Oliko Venäjällä, Venezuelassa tai Turkissa vapaat demokraattiset vaalit joissa jokaisella puolueella ja ehdokkaalla oli samanmoiset mahdollisuudet? Jos ei ollut niin ne ovat käytännössä diktatuureja!


      • FeikilläPressaksi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Oliko Venäjällä, Venezuelassa tai Turkissa vapaat demokraattiset vaalit joissa jokaisella puolueella ja ehdokkaalla oli samanmoiset mahdollisuudet? Jos ei ollut niin ne ovat käytännössä diktatuureja!

        Oliko suomessa samat mahdollisuudet tulla valituksi presidentiksi saulin verrattuna kaikki tiedotusvälineet suosi saulia ja tiedustelu järjesti vuodon kun saulilta alettiin kysymään hankalia.


      • FeikilläPressaksi kirjoitti:

        Oliko suomessa samat mahdollisuudet tulla valituksi presidentiksi saulin verrattuna kaikki tiedotusvälineet suosi saulia ja tiedustelu järjesti vuodon kun saulilta alettiin kysymään hankalia.

        Sinuna opettelisin ensin kirjoittamaan! Erisnimet aloitetaan aina isolla kirjaimella!

        Kyllä kaikilla oli samat mahdollisuudet kunhan vain saavuttivat kansan suosiota Saulin verran. Äkkiä ei tule mieleen, että yhdenkään vaalimainontaa tai muuta oppinsa tai aatostensa julkituomista olisi estetty julkisissa tiedotusvälineissä. Kaikilla oli siinä mielessä samat mahdollisuudet. Kansa valitsi koska oli tykästynyt Sauliin. Se on sitä demokratiaa jota harvoin näemme vastaavassa mittakaavassa.

        Tuota samaa tasapuolisuutta ja monipuoluejärjestelmän vapautta tuskin voimme yhdistää sen enempää Venäjään, Turkkiin tai Venezuelaankaan unohtamatta yhtä nyt vielä mainitsematta jäänyttä Kiinaa. Noissa maissa kaikissa oppositio on vaikeuksissa tai piikkilangan takana jos ei saunan takana kuoppaan piilotettuna.

        Tiedotusvälineet pitkälti seuraavat sitä mistä kansa on kiinnostunut (se on niiden tehtävä) mutta en usko monenkaan jääneen ilman julkisuutta jos sitä oikeasti halusi.

        Saulin saamassa kannatuksessa/suosiossa ei ollut feikkiä vaikka se tietenkin komuloisesta voi siltä näyttää kun heidän ehdokkaansa, vaikka he ovat omasta mielestään ainoat oikeassa olijat, ei saanut yhtäkään ääntä.


    • akusti

      Porvarillinen lehdistö parjaa Venezuelaa Kiinan ja Kuuban ohella viimeisiksi kommunistimaaksi. Kiinassa ja Kuubassa on rakennettu vasta sosialismia. Venezuelassa yli kymmenen puolueen ja lukuisien kansalaisjärjestöjen yhteenliittymä lähti kansan vähäväkisten joukkojen nostamiseksi kurjuudesta. Maan pieni kommunistinen puolue oli ja on mukana tukemassa ns. bolivaarista vallankumousta. Kansan joukot otettiin mukaan valtion uudistustyöhön.
      Lännen kapitalismille hanke oli vaarallinen. Tavallinen kansa kansalaisjärjestöjensä kautta maata hallitsemassa on kauhistus. Chilessä oli vastaava tilanne 1970 luvun alussa. USA:n imperialismi tuhosi häikäilemättä demokratiakehityksen.

      Venezuelan vastaiset voimat ottavat käyttöön tuttuja teesejä; hallinnon korruptio (sitäkin varmasti on), sosialismin kehityssuunta, talous kaatuu ilman lännen suurkapitalisteja ja kaikkea roskaa. Kaikki mahdollinen epäsuotuisa otetaan esille hämäämään olennaista.
      Venezuelan valtavat öljyvarat ovat syy vallankaappausyritykselle.
      USA:n rajapolitiikka, rajoille muurit, luultavasti ennakoi tämänkin suuren nälkäpakolaisjoukon. Heitä ei halua. Öljy halutaan Venezuelalta pois.

      • VenäjänAntimet

        Venäjä osaa suistaa maan kuin maan kaaokseeen.

        Venäjä ja Venezuela harjoittivat salavuoteutta ja synnyttivät köyhyyttä, nälkää ja pakolaisuutta.

        Kovin tuttua kaikille Venäjän kanssa suhmuroineille maille.


    • UsanLahjat

      Trump tarvitsee sodan. Lähes kaikki USA:n presidentit ovat järjestäneet sotia. Natsien ja sen tukijoiden vastaiset sodat olivat oikeutettuja. Muut eivät.
      USA järjesti trolleineen ennen Irakin sotia mittavat parjaamis- ja valehtelukekkerit. Venezuelan kohdalla on sama esivalmistelu menossa.
      Irak on ammuttu hajalle. USA:n nostamat terroristijärjestöt toimivat vieläkin.
      Venezuelassa on kaapista nostettu presidentti ja USA:n armeija valmistautuu "demokratian nimissä" nostamaan sen valtaan. USA:n on pakko lähteä sotaan. Muuten se saa kakkaiset naurut nukkepresidenttinsä asettamisesta Venezuelaan.
      Minkälaisesta rauniokasasta Venezuela nousee Yhdysvaltain "vapautussodan" jälkeen, Se jää nähtäväksi. Suomi on EU:n mukana tukemassa Venezuelan vastaisia pakotteita. Isäntämaasopimus naton kanssa pakottaa Suomen hyväksymään amerikkalaisten intervention. Isäntämaasopimus pakottaa Suomen hyväksymään presidentin valinnan ulkomaille ilman laillisia vaaleja tilanteessa, jossa USA on valinnan tehnyt.
      Minne menet armas Suomi? Laittomuuksien hyväksyntään vai!!!!

    • r.hut

      Venezuelassa samaa vanhaa kommunismia kuin Venäjälläkin. Johtajat ja heidän lakeijansa ryöstävät mitä ikinä irti saavat. Kansa näkee nälkää. Oppositio ei voi toimia eikä vapaa lehdistö. Ihmisiä pidätetään mielivaltaisista syistä. Ihmiset pakenevat maasta jos pääsevät. Valta pidetään yllä väkivallalla ja sotilastiktatuurilla. Venäjä on niin huonossa hapessa taloudellisesti, ettei pysty rahoittamaan Syyriaa eikä Venezuelaa. Venäjä voi pitää näitä maita vain miehityksellä, sodalla tai rahan voimalla jota siltä tuskin löytyy. Nähtäväksi jää miten Venezuelassa ja Syyriassa käy. Veikkaan, että diktaattorit kaatuu jossain kohtaa.

    • rauhanaktivisti

      On aivan totta naton tuhoamissodat Lähi-idässä. Hävitys on ollut vähintään yhtä suurta luokkaa kuin toisessa maailmansodassa. Viimeisenä on ollut Syyrian tuhoaminen. Venäjän kapitalismi meni mukaan omine pyyteineen. Se halusi pitää tukikohtansa Välimeren rannalla ja joka oli myös naton tuhokohteena.
      Syyrian sisällissodassa ns, auttajineen oli omituinen piirre. USA tuki terroristeja. Venäjä tuki laillista hallitusta. Natomaa Turkki ja Venäjä puhalsivat yhteen. Turkki ampui Syyrian kurdeja. Natomaa USA tuki Syyrian kurdeja mutta myös isisläisiä terroristeja. Venäjä tuki hallitusta. Venäjä tuki kurdeja.
      Kuka kärsi? Syyrian kansa. 8 miljoonaa sisäistä pakolaista kun kodit pommitettiin hajalle. Neljä miljoonaa pakolaista lähiympäristön maissa telttaleireissä. EU:n persut yrittävät estää pakolaisten auttamisen. He vaativat aseita EU:n rajoille estämään pakolaisten tulemista EU:n alueelle.
      Kapitalismin imperialismi leikki suursodan kipinöillä. Liekki voi leimahtaa pienestäkin seikasta.

      USA:n trollit ympäri maailmaa osallistuvat Venezuelan sisäisiin asioihin puuttumisen politiikkaan tukemalla maan parjaamista kaikin keinoin. Aivan samanlaista kuin ennen Irakin ja Libyan tuhoamista. Sama pätee Jemeniinkin.
      Nyt nato meni pidemmälle. Se nosti kadulta ihmisen presidentiksi ja vaatii sen tunnustamista. Aivan röyhkeää demokratian loukkausta.
      Venezuelan kuten muiden maiden tulee omat roistonsa saattaa oikeuteen. Sielläkin taatusti on ylätason roistoja. Niin niitä on Yhdysvalloissakin. Pitäisikö meidän hyökätä Yhdysvaltoihin sen takia! Suomessa on eduskunnassa persuroistoja (varojen kavaltajia) - pitäisikö pyytää vieraita sotavoimia saattamaan persut kuriin.

      Kuka häviää sodassa, jos Venezuelan kriisi laajentuu suursodaksi?
      Maailman kaikki palkkatyöläiset menettävät jotain, vuorenvarmasti. Venezuelassa eniten.

      • Töymeis

        "On aivan totta naton tuhoamissodat Lähi-idässä"

        Mielenkiintoinen väittämä. Kerropa missä sodissa NATO on lähi-idässä osallisena.


      • NatoSumuttaja
        Töymeis kirjoitti:

        "On aivan totta naton tuhoamissodat Lähi-idässä"

        Mielenkiintoinen väittämä. Kerropa missä sodissa NATO on lähi-idässä osallisena.

        Nato on kaikissa sodissa mukana jäsenmaidensa välityksellä


    • tuttu-tyyli

      Maduro ei ole kommunisti. Suomen porvarit syöttävät asiassa valhetta. Hän laajan kansanrintaman edustaja.
      Maduro tuli valituksi 14.4.2013 presidentiksi. USA. Läntinen porvaristo aloitti välittömästi parjaamiskampanjan yhdessä sisäisen oikeisto-oppositon tueksi. Normaali syytös oli vaalivilppi.
      Samaan aikaan oikeistolaiset aloittivat väkivaltaisia toimia ja normaalia uhriutumista hallituksen väkivallasta saadakseen lännen myötätuntoa tai lännen avustuksella.

      Tämäntyylinen operaatio on nähty tälläkin vuosikymmenellä kymmeniä kertoja ja lopuksi natokapitalisti on järjestänyt boikottien lisäksi sotilaallisia toimia tai aseistaneet terrorismia kuten Syyriassa, Libyassa ja Irakissa.

    • Partacus

      Porvariston käsikirjoitus.
      Nukkepresidentti esiintyy jo diktaattorina. Hän lupaa armahduksen kaikille bolivaarisen kansanrintaman tukijoille, jotka siirtyvät Maduroa vastaan. Sotilaille luvataan samaa. Tämä on USA:n ja EU:n hyväksymä poliittinen linjaus. Käytännössä se merkitsee sisällissodan valmistelua. Kun väkivaltaa saadaan ja se onnistuu oppositiolta sangen hyvin, "vapaa kapitalismaailma" lähettää sille aseita ja ehkä interventiojoukkojakin. Ehkä aseellisia joukkoja jo rakennetaan.
      Lopputulos saattaa hyvinkin olla Irakin, Syyrian ja Libyan kaltainen tuho. Käsikirjoitus toteutettiin lähes näin Chilessä presidentti Allenden kansanrintaman tukahduttamisessa.

    • Partacus

      USA valmistautuu interventioon Venezuelassa. Maa on päätetty laittaa polvilleen mallina aikaisemmat Keski-Amerikan demokratiakehitysten tuhoamiset. Ihmisoikeuksilla niissä ei ollut merkitystä. Tialnnetta voi verrata suojeluskunta-armeija toimiin Suomen sisällissodassa.

      Yhdysvaltain Venezuela-erikoislähettilääksi perjantaina nimitetyllä Elliott Abramsilla on takanaan pitkä ura Yhdysvaltain ulkopolitiikassa.
      Tämä ura ei herätä välttämättä lämpimiä muistoja Latinalaisessa Amerikassa – eikä välttämättä Yhdysvaltain kongressissakaan.
      Abrams toimi 1980-luvulla presidentti Ronald Reaganin hallinnossa, kun Yhdysvallat tuki Keski-Amerikassa verisiä taisteluja vasemmistovoimia vastaan.
      Abramsin nimi kytkeytyy Reaganin hallintoa ravistelleeseen Iran-Contra-skandaaliin, jonka takia hänet tuomittiin valehtelemisesta kongressille.
      70-vuotiaan Abramsin nimityksen voi siis nähdä Yhdysvaltain hallinnon viestinä Venezuelaan siitä, että Yhdysvallat ei välttämättä aio siekailla otteissaan presidentti Nicolás Maduron sosialistihallintoa vastaan.
      https://yle.fi/uutiset/3-10615886

      Yhdysvallat lisää taloudellista kuristusta.
      Venezuelalla on Englannissa talletuksessa kultavarantoja. USA esti Venezuelaa ottamasta omia varoja käyttöönsä. Mayn hallitus hyväksyi USA:n määräyksen.
      Eikö tämä ole mitä törkeintä itsenäisen valtion sisäisiin asioihin puuttumista! Miten EU ja Suomi voi olla mukana tällaisessa kansainvälisten lakien rikkomuksissa.

      Kaikki merkit viittaavat Venezuelan kuristamiseksi väkivalloin ellei muutoin bolivaarinen kukistu.

      • Commendante

        "Maa on päätetty laittaa polvilleen.."

        Venezuelaa ei tarvitse laittaa polvilleeen - se on jo. Venezuela on sössinyt taloutensa tavalla, joka on epäilemättä maailmanennätystasoa. Inflaatio on miljoonan prosentin luokkaa. Ainakin pari miljoonaa asukasta on lähtenyt muualle. Jne, jne. Ja kumminkin vielä reilut parikymmentä vuotta sitten Venezuela oli varsin hyvin toimeentuleva valtio.


    • Partacus

      Venezuelan tuhoamisoperaatio etenee käsikirjoituksen mukaan.
      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/46083704-b3d3-46b0-ade0-dc6fa46a6530?utm_source=e-kontakti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=suosittelu_personoitu&utm_content=logged-out_uutiset&_ga=2.74082459.800951349.1541194282-324446429.1510406453

      Istuva presidentti Maduro on vaaleilla valittu. Lännen hyväksymä nukkepresidentti Guaido on itse itsensä presidentiksi nimittänyt. Se ei ole voinut tapahtua ilman natokapitalismin tukea. Natokapitalismi eli USA ja EU tunnustivat oitis Guaidon lailliseksi presidentiksi.
      Tuttu kuvio mm. Libyasta, Syyriasta ja Irakista.

      Väkivallan synnyttäminen on toinen normaali kuvio. Natokapitalismin trollit uutisoivat väkivallasta kertomatta lainkaan kuka-miten-miksi ja mistä syystä sitä harjoitti. Väkivalta sijoitetaan kaadettavan hallituksen syliin. Voidaan aivan hyvin olettaa, että väkivalta on tarkoituksella järjestetty istuvan hallituksen mustamaalaamiseksi.
      Näin USA teki Syyriassa aseistaessaan terroristijoukkoja ennen hallituksen puuttumista asioihin. USA ja länsi syytti yksipuolisesti istuvaa hallitusta väkivallasta.
      Väkivallan synnyttämisellä ja uutisoinnilla kalastellaan maailman hyväksyntää tulevalle väkivaltaiselle hallituksen kaatamiselle ja natomaiden sotilaalliselle väliintulolle tai sen yrittämiselle.
      Prosessi etenee tavanmukaisen kaavan mukaisesti. Ei mitään uutta.

      Kolmas huomio.
      Nukkepresidentti Guaidon klaani jakaa merkittäville hallituksen tukijaryhmille tulevana hallituksena armahduksia, jos luopuvat istuvan hallituksen tukemisesta. Käytännössä se merkitsee, että allekirjoitettu paperi irtautumisesta bolivaarien politiikasta jättää paperin kantajan joutumasta tapettavaksi.
      Tämä on täysin uusi taktiikka ja hyvin luultavasti lännen kapitalismin ajatushautomoissa suunniteltu. "Allekirjoita paperi meidän puolelle tulosta niin sinua ei tapeta. Ellet nyt allekirjoita, myöhemmin ei puolenvaihtoa hyväksytä."
      "Katumuspaperin" allekirjoitustaktiikka on suora sisällissodan julistus. Anataudu tai sinut tapetaan.

      Neljäs huomio.
      Tähän saakka natokapitalismi on aseilla kaatanut ja pystyttänyt hallituksia.
      Kysymys kuuluukin: Onnistuuko Venezuelan saattaminen sekasortoon. Kulkeeko muu maailma edelleen natokapitalismin talutusnuorassa.
      Saako valtiot hoitaa itse ongelmansa, edistyä tai tehdä möhliä. EU:n mukana Suomi on sotaisen politiikan tukija, koska ei ole irtisanoutunut nukkepresidentistä.
      Venezuelassa ei ole alunalkaenkaan ollut kyse ihmisoikeuksista vaan öljystä. Bolivaareissa on taatusti mukana valtion varojen kavaltajia kuten jokaisessa kapitalistisessa valtiossa. Heidän itsensä tehtävä on ottaa konnat kiinni, vaihtaa hallitusta jne. ilman ulkopuolisten puuttumista.

      Viides. USA takoo joka päivä uusia pakotteita kuristaakseen maan hengiltä. Toisinhan tulisi toimia - auttaa ongelmissa.
      Pahalta näyttää. Ennalta ohjelmoitua Venezuelan istuvan hallituksen kaatamisohjelmaa toteutetaan. Väkivallan hyväksymistä hallituksen kaatamiseksi valmistellaan ja maailman kansalaisten myötätuntoa kalastellaan trolliuutisilla ihan samalla tavalla kuin Libyan tuhoamisen edellä. Libya on raunioina ja taistelevien terroristiryhmien temmellyskenttänä.

    • urhopuro

      "Natokapitalismi" näyttää todella hinnalla millä hyvänsä yrittävän estää kansojen omaehtoisen politiikan harjoittamista. Jos yrittävät niin pakotteet, sanktiot, kapinaryhmien nostamiset, sotilaalliset interventiot nostetaan, maiden mustamaalaus nostetaan käytäntöön.
      Jokohan 26 maailman rikkaimman kapitalistin harvainvalta näyttää kyntensä! Ken ei suostu oligarkkien tahdon alle, se noppa poistetaan pelistä. Sosiaalisuus sallitaan vain kirkollisen hyväntekeväisyyden sektorilla. Kaikki muu tulee olla yksityistä voitonsaalistusta.
      Venezuelaa ei hyväksytä sittenkään vaikka katolinen kirkko tuki laajaa köyhien kurjuudesta nostamista.

    • Partacus

      Uutinen Helsingin Sanomissa:
      Trumpin lähimiehelle sattui lipsahdus tai ”lipsahdus” – John Boltonin muistilehtiöstä oli kaikkien nähtävillä teksti ”5 000 sotilasta Kolumbiaan”
      https://www.hs.fi/paikka/venezuela/
      Joko USA:n joukkoja siirretään asemiin vai vainko niillä ensin pelotellaan? Sotaa kuitenkin puuhataan.

      Porvarillinen suomalaismedia puhuu kauttaaltaan kahden presidentin valtataistelusta; Maduron ja lännen tukeman Guaidon. Lukijoita totutellaan siihen, että Guaido olisi myös virallisesti vaaleilla valittu vaikka on lännen tuella itse itsensä nimittänyt.
      Alusta saakka valhe luikertelee natokapitalismin salkkuun.

      Klassinen sodanvastainen työväenlaulu "Veli Sisko"
      https://www.youtube.com/watch?v=OHWJr2qnZX8

      Vastakkainasettelu on suoritettu. Loppu riippuu natokapitalismista. Lähteekö sotaan Venezuelan muuttamiseksi vai ei.
      Venäjä ja Kiinakin ovat tiettävästi tukeneet Venezuelaa taloudellisesti.

    • Partacus

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/7490df8f-f317-4c16-a772-5eb670ced13e

      Normaali kuvio lännen sodanaloittamiskeinovalikoimasta. Trollataan huhuja kohteesta kaikenlaisen pahuuden pesänä. Maduro ja venäläiset varastavat maan kullan kun toteutunut tilanne on päinvastainen. Englanti pimittää Venezuelalle kuuluvia varoja ja USA antaa valtakirjan hallitukseen kuulumattomalle Guaidolle käyttää Venezuelan pankkitileja mutta estää sen lailliselta hallitukselta.
      Tämä kuvio on toistunut kymmeniä kertoja ennen sotatoimien alkua. Muistetaan vaikkapa Libyan presidentistä maalattu paholaismaisuus eikä puhuta enää mitään siitä, miten vauras valtio tuhottiin. Valehdellaan ja taas valehdellaan - lännen natokapitalismi jälleen mielipuuhassaan johtamassa maailman kansalaisia harhaan. Suomen trollit perässä.

      Veikkaus:
      Venezuelan nujertamisen aate on mennyt niin pitkälle, että USA-EU ja oppositio kieltäytyvät Maduron tarjomasta neuvottelukosketuksesta. USA ja Trump janoavat sotaa Syyriassa koetun tappion jälkeen. Tällä kertaa kohde sijaistsee Etelä-Amerikassa.

    • poku

      Läntisen median kaksinaamaisuus.
      Ranskassa Macronin hallitus pidätyttää väkivaltaisiin tekoihin syyllistyneitä mielenosoittajia. Suomen hallitus tekee samoin.
      Venezuelassa vastaavaa ilmiötä kutsutaan raakalaismaiseksi rauhallisten ihmisten vangitsemiseksi ja pahoinpitelyksi. Suomen media toistaa USA:ssa kyhättyä uutista sekoittamaan suomalaisten päitä.

    • poku

      Trump asettui opposition tueksi ja tunnusti pienen oikeistolaispuolueen kansanedustajan Guaidon presidentiksi. Maduro on laillisilla vaaleilla valittu presidentti. Epäilemättä asia oli sovittu USA:n korkeissa poliittisissa piireissä. Trumpille suosiollisissa piireissä manooveerattiin Guaidon aseman "laillistaminen".
      USA on ollut tukemassa lukuisia liikkeitä tämän vuosituhannen puolella saadakseen Chavesin ja sittemmin Maduron hallinnon nurin.
      On ironiaa USA:n väitteet että sen asioihin on yritetty ulkomailta vaikuttaa. Kaikki valtiot tavalla tai toisella vaikuttavat toisiinsa. USA sekaantuu täysin purjein Venezuelan asioihin nostamalla laittomasti valtion johtoon vaaleilla valitsemattomia.

      Virpi Salojärven mukaan Trump kuuntelee asiassa latinotaustaisen republikaanisenaattorin Marco Rubion näkemyksiä. Rubio on vastustanut voimakkaasti Maduron hallintoa.
      https://yle.fi/uutiset/3-10612526

    • Partacus

      Aamulehden uutisointi paljastaa rivien välistä pitkään harkitun suunnitelman Venezuelan vaaleilla valitun hallinnon kukistamiseksi. USA ja EU (Sipilän hallitus mukana) tukevat poliittisesti ja mediatrollauksella kauppasotaa Venezuelan talouden romahduttamiseksi. Se on alkanut jo vuosia aikaisemmin.

      https://www.aamulehti.fi/a/201433864?utm_source=e-kontakti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=suosittelu_personoitu&utm_content=logged-out_uutiset&_ga=2.77759773.800951349.1541194282-324446429.1510406453
      - Venezuelan viranomaiset ovat pidättäneet kolme ulkomaalaista toimittajaa ja espanjalaiselle uutistoimistolle EFE:lle työskennelleen kuljettajan, kertoi EFE keskiviikkona.
      Maa on aiemminkin pidättänyt toimittajia, jotka ovat olleet raportoimassa Yhdysvaltojen tukemaa yritystä syöstä sosialistipresidentti Nicolás Maduro vallasta.

      Media tuottaa kaikissa natokapitalismin maissa propagandaa Maduron hallinnon roistomaisuudesta kuten Libyassa Gaddafin suhteen. Aamulehti osui sattumalta oikeaan.

      - Öljyjätti käski työntekijänsä pois USA:sta
      Venezuelan valtion hallussa oleva Citgo-öljy-yhtiö on määrännyt Yhdysvalloissa olevia työntekijöitään palaamaan Venezuelaan. Yhdysvallat on aiemmin asettanut Venezuelan öljy-yhtiön boikottiin. Venezuelan öljystä lähes puolet on toimitettu Yhdysvaltoihin.

      Öljystä on sittenkin kysymys. USA lopetti öljyostot. Maduron hallinto kutsuu kotiin USA:ssa olevat työntekijät. Sotaa käydään toistaiseksi ilman aseita Venezuelan kansan kurjistamiseksi. Odotetaan sitten kurjien käyvän syyttömän hallituksen kimppuun.

      - Valtaosa länsimaista tukee oppositiojohtaja Juan Guaidóa. Hän julistautui presidentiksi viime viikolla ja on vaatinut maahan uusia vaaleja.

      Kapitalistinen länsi valitsi Venezuelalle uuden presidentin ilman vaaleja. Voitaneen olettaa uudelle pressalle rakennettavan salaa armeijaa. Aina saadaan järjestettyä väkivaltaisia mellakoita ja joista syytetään hallitusta. Ranskassa mellakoista Macron syyttää kansaa!
      Presidentin valinta ja sille hyväksymisten hankinta natolännestä viittaa rinnakkaishallituksen muodostamisesta.
      Kysymys kuuluukin. Milloin sotatila alkaa ja miten. Natolänsi ei voine enää perääntyä. Poliittisten kasvojen menetys olisi liian suuri.
      Entä Kiinan ja Venäjän tuki lailliselle hallitukselle! Ovatko ne sanoja vai!!

      - Trumpin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja John Bolton puolestaan kehotti keskiviikkona maailman yrityksiä olemaan käymättä kauppaa Venezuelasta tuoduilla tuotteilla.

      USA hakee sotakoalitiota samalla tavalla kuin aikaisemmion Irakiin kohdistuneissa tuhoamissodissa. Taloudellinen kuristaminen on menossa. Sen suojissa ehkä jo aseistetaan kapina-armeijaa.

      Päätelmä: USA hakee sotaa. Trump tarvistee sotapäällikön kannukset. USA on mennyt niin pitkälle että sodan peruuntuminen olisi ihme.
      Eikö Sipilän hallitus tekisi isänmaallisen teon sanoutumalla irti Venezuelan vastaisesta liittoumsta. Mitä hittoa meillä on tekemistä USA:n aikeissa vallata maan öljyteollisuus omille oligarkeilleen.

    • polterrori

      Nykyaikaisen poliittisen terrorismin pääsuunta ja synnyttäjä on Yhdysvallat.
      Yhdysvaltain strategia on järjestää ennen sotilaallisia toimia kohdemaissa mitä tahansa aseryhmiä, ulkomaille suunnattua valepropagandaa, istuvan hallinnon parjaamista, oikeat kritiikin aiheet muunnetaan erityisiksi.
      https://www.kansahttps://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3482214-nykyaikainen-poliittinen-terrorismi-on-pitkalti-yhdysvaltain-luomusnuutiset.fi/artikkeli/3482214-nykyaikainen-poliittinen-terrorismi-on-pitkalti-yhdysvaltain-luomus

      Perussuomalaisten taktiikka syyllistää ulkomaalaisen tekemä rikos koko sen väestöryhmän rikokseksi on täsmälleen yhdysvaltalaisen valeuutisoinnin vastine.

    • rauhanaktivisti

      2000-luvun alkuvuosina bolivaarisen vallankumouksen Venezuelalla meni kohtalaisen hyvin. Venezuela käytti öljytulojaan tavalla, joka sai hyväksyntää maailmalla. Se olikin synti, jota USA ei voinut hyväksyä Amerikan mantereella. USA ei voi hyväksyä rahvaan nostamista kurjuudesta.
      Köyhille asukkaille rakennettiin asuntoja ja erilaiset sosiaaliohjelmat toivat työtä työttömille. Valtio tuki työ- ja palveluosuuskuntia.

      USA:n tuella on nostettu useita väkivaltaisia vallankaappausyrityksiä mutta joista läntinen media syytti maan hallitusta. Aste asteelta otteet ovat koventuneet. Nyt kun Syyrian sota on päätöksessä USA päätti ottaa toimenkuvaksi lopullisen ratkaisun. Sitä heijastaa parhaiten nukkepresidentin nimittäminen. Länsimedia esittää Guaidoa oikeaksi presidentiksi ja Maduroa vallananastajaksi. Näin luodaan pohjaa interventiosodalle. Taloudellisen saarron toivotaaan jouduttavan maan menemistä sekasortoon.

    • isien_perintö

      Perussuomalaiset: "Oma maa ensin."
      Perussuomalaiset eivät kritisoi USA:n ja EU:n sekaantumista Venezuelan asioihin.

      Venezuelan öljyvarat kuuluvat Venezuelan kansalle. Eikö niin?
      Suomen maaperän mineraalit ja pohjavedet kuuluvat Suomen kansalaisille. Eikö totta.
      Norjan öljyvarat ovat norjalaisten omaisuutta.
      Puolustaako USA ja EU kansaa nimittämällä kadulta Venezuelaan rinnakkaispresidentin, öljyvarojen kuulumista kansalle? Puolustiko nato Libyan kansaa ryhtyessään kaatamaan valtiollistetun öljyvarannon omaavaa hallitusta.
      Suomen hallitukset luovuttavat vapaaehtoisesti ulkomaisille kapitalisteille maaperämme mineraaleja. Poistuessaan ne jättävät siivouskulut suomalaisille.

      Perussuomalaiset.
      Teesinne "Oma maa ensin", mitä se on? Petosta se on. Kansan pettämistä hyveellisen käsitteen avulla. Olette Kokoomuksen mukana myymässä isänmaatamme rahvaan tappioksi upporikkaille ulkomaalaisille ja vähemmän rikkaille omille veronkiertäjäyrittäjille.

    • Partacus

      Suomalaisten julkimoiden innokkaita kommentteja Maduron hallinnon kukistamisen puolesta. USA vihdoinkin pani tuulemaan!
      Tosiasiassa USA on lyönyt kapuloita rattaisiin Chavesin presidenttikaudesta alkaen.

      1. Helsingin Sanomat.
      "Venezuelan parlamentin puhemiehen Juan Gauidòn julistautuminen presidentiksi ja ilmoitus maan sekasortoon syösseen presidentti Micolás Maduron syrjäyttämisestä oli merkittävä voimannäyttö Venezuelan oppositiolta, mutta ei valtataistelun päätepiste", kirjoittaa Kari Huhta (HS 25.1.2019).
      - HS tukee estoitta vallankaappausyritystä.
      Toisaalta Huhta toteaa: ”Yhdysvaltain innokas tuki on hankala asia”.

      2. Kommunistipointti Veikko Huuska US-blogissa.
      "Venezuela on Kiinan ja Kuuban ohella maailman viimeisiä kommunisti-mohikaaneja, noin yleisesti luonnehtien, kaikista huomattavista eroavuuksistaan huolimatta. Venezuelan ajautuminen yhä syvemmälle korruptoituneen vasemmistonationalismin mujuihin Hugo Shávesin ja tämän seuraajan, ensimmäisen 6-vuotiskautensa istuneen presidentti Maduron aikan on syössyt Etelä-Amerikan yhden kehittyneimmistä ja luonnonvaroiltaan rikkaimman valtion köyhyyteen ja sekasortoon. Samalla pinnan alla vaikuttaneet globaalit intressit ja väännöt ovat pelmahtaneet maailmanpolitiikan otsikoihin. Venäjä ja Kiina tukevat, Yhdysvallat ja EU yrittää kampittaa; siinä Maduron valtioraunioiden peliasetelma.
      - Huuska puhuu palturia Venezuelasta kommunistien johtamana sosialismina. Oikea linjaus on: Venezuealassa laaja bolivaarisen linjan kansanrintama yrittää nostaa maan kurjalistoa ihmisten ilmoille ja jossa mukana on mm. katolinen kirkko. Kommunistit ovat yhteenliittymässä pienehkö puolue. Huuska unohtaa, että USA on kampittanut maan talouden kehitystä Chavesin valtaantulosta lähtien. Huuska liputtaa tukea vallankaappaukselle kommunistikorttiin vedoten.

      3. EU USA:n rintamassa estoitta:
      Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kirjoitti Twitterissä toivovansa, että Eurooppa tukee demokraattisia voimia Venezuelassa.
      Toisin kuin Madurolla, maan parlamentilla ja sen puhemiehellä Juan Guaidólla on demokraattinen mandaatti Venezuelan kansalta.
      - EU antaa tukensa vallankaappausyritykselle. Röyhkeä kanta. Sipilä ei ole irtisanoutunut lausunnosta.


      4. Mitä sitten tekee pieni Suomi? "Ulkoministeri Timo Soini (Siniset ja Persu samassa paketissa) kommentoi tilannetta todeten, ettei Madurolla ole oikeutta olla vallassa."
      - Suomen ulkoministeri tukee vallankaappausta estoitta

      5. Epäilevä Tuomas.
      Jani Parkkari/YLE 24.1.2019 valotti hieman miestä nimeltä Juan Guaidó: https://yle.fi/uutiset/3-10612493.
      Emme tiedä Guaidosta muuta kuin että, ”keskiössä on Maduron vastustaminen”. Emme oikein tiedä, minkä PUOLESTA HÄN ON?
      - USA:n nostama nukkepresidentti voidaan varmuudella luokitella USA:n käskyvallassa olevaksi.
      "Venezuelasta uhkaa tulla uusi Syyria."
      - Tilanne näyttää johtavan juuri pahimpaan mahdolliseen tilanteeseen mikäli Kiina, Venäjä ja Turkki eivät antaudu natokapitalismin tahtoon.

      Pääpointti: Yhdysvallat ei siedä Amerikan mantereella demokraattisen kehityksen tietä. Se on tuhonnut takapihallaan viimeisen 60 vuoden aikana kymmeniä kansanvallankumousliikkeitä. Veri on virrannut satojen tuhansien ihmisten päistä Yhdysvaltain tukiessa äärioikeistolaisia liikkeitä aseellisesti.

    • Partacus

      Venezuelan poliittista kehitystä voidaan parhaiten kuvata pyrkimyksenä valtiomonopolistiseen kapitalismiin ja sen puitteissa tehtyihin tiettyihin kansallistamisiin.
      Tiettyjen yhtiöiden kansallistamiset kuuluvat yleisesti kapitalismin piiriin. Saman asian kääntöpuolena on perustaa valtiollisia suuryrityksiä. Jopa Suomessa sellaista tapahtuu porvareiden toimesta.
      Chavesia edeltäneellä aikakaudella 1900 luvun lopulla IMF pakotti maata yksityistämään kansallista omaisuutta. EU:n talouspolitiikka perustuu mahdollisimman suureen yksityisen pääoman valtaan.
      Chavesin ja Maduron aikana demokratiakehitys yleisesti eteni. Natokapitalismi pelkäsi rauhanomaisen kehityksen johtavan yhä enemmän sosialismin suuntaan ja siksi attentaatit
      ja taloudellinen kuristuslinja.
      Maa oli aivan selvästi liian kiinni öljytuloissa ja sitä USA käyttää hyväksi kapitalistisen diktatuurin pystyttämiseksi. Sillä tiellä verivirrat alkavat virrata valtoimenaan

    • Partacus

      Neuvottelua. Väliaikako?

      "EU on suostunut johtamaan yhteysryhmää Etelä-Amerikan maiden kanssa Venezuelan kriisin ratkomiseksi, EU:n ulkopoliittinen edustaja Federica Mogherini kertoo.
      Ryhmälle on annettu kolmen kuukauden määräaika. EU:n ulkoministerit keskustelivat myös mahdollisista uusista pakotteista presidentti Nicolás Maduron hallintoa vastaan."
      https://yle.fi/uutiset/3-10624853

      EU:n väliintulo saattaa estää välittömän USA:n aseellisen väliintulon. Toisaalta USA, nato ja EU saattavat käyttää väliaikaa opposition aseistamiseksi. Propagandasotakin vaatii tietyn ajan.
      Voiko EU olla puolueeton ja pyyteetön sovittelija. EU tukee nukkepresidenttiä, on säätänyt kauppapakotteita ja uhkaa laatia niitä lisää.

    • Partacus

      Erittäin vaarallinen poliittinen veto.
      USA irtaantuu tietystä ydinasesopimuksesta ja nato tukee päätöstä. Nato siis irtautuu ja militarismi etenee.

      "Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo ilmoittaa, että Yhdysvallat vetäytyy lyhyen ja keskipitkän matkan ohjuksia rajoittavasta INF-sopimuksesta.
      Sotilasliitto Nato on ilmoittanut tukevansa Yhdysvaltoja.
      Sotilasprofessori Jyri Raitasalo arvioi Ylelle lokakuussa, että Yhdysvaltain vetäytyminen INF-sopimuksesta voisi johtaa varustelukierteeseen Euroopassa."
      https://yle.fi/uutiset/3-10626806

      Ydinaseita on varman riittävästi maapallon tuhoamiseen. Uusia ei tarvittaisi. Nato on suositellut muutenkin jäsenmaiden ja liittolaistensa sotilasbudjettien kasvattamista.
      Sattumaako ilmoitus Venezuelan kriisin keskellä vai tarkoituksella ajoitettu voimannäyte.
      Natomaat ovat mellastaneet sotakentillä esteettömästi liki 30 vuotta.
      Vieläkö jatkuu vai voivatko maailman kansat laittaa vihdoin sulun militarismille.

    • rauhanaktivisti

      Valtamedian ulkopuolelta artikkeli.

      Yhdysvallat kokee Venezuelan demokratian uhaksi intresseilleen
      Teksti VTM Sami Laaksonen vuonna 2015 Obaman valtakauden aikana.
      "Etelä-Amerikan luonnonvaroiltaan rikkain maa ja maanosan vasemmiston esikuva Venezuela herättää pelkoa Yhdysvalloissa. Maaliskuussa presidentti Barack Obama julisti ”kansallisen hätätilan Venezuelan tilanteen Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle ja ulkopolitiikalle aiheuttaman epätavanomaisen ja poikkeuksellisen uhan takia”. Melkoinen saavutus maalta, joka ei ole millään tavoin uhannut maailman suurinta sotilasmahtia. Julistuksen taustalla ovatkin lähinnä maailman suurimmat öljyvarannot ja Venezuelan geopoliittinen asema. Maan nykytilanteesta puhuttaessa on huomioitava useita tekijöitä kuten tiedotusvälineiden asennoituminen, viimeaikainen poliittinen kehitys, Valkoisen talon intressit, kansainväliset reaktiot ja tämänhetkinen taloustilanne.
      Joulukuussa 2014 Yhdysvaltojen kongressi sääti sanktioista Venezuelaa vastaan pian sen jälkeen, kun suhteiden uudelleenlämmittäminen Kuuban kanssa tuli julkisuuteen. Tuolloin pohjoinen suurvalta päätti perua 56 virkailijan viisumit ja jäädyttää heidän varantonsa syyttäen heitä ”väkivallan lietsomisesta”.
      https://www.rauhanpuolustajat.org/rapu-artikkeli/yhdysvallat-kokee-venezuelan-demokratian-uhaksi-intresseilleen/?v=f0aa03aaca95

      USA ei siedä takapihallaan demokratiaa kohti ponnistavaa valtiota. Ystävälliset suhteet Kuubaan olivat etenkin erittäin paha USA:n kannalta!!!!!

    • sko.dit

      Suomi tukee Venezuelan kahdesta presidentistä sitä, jota ei ole vaaleilla valittu.
      Venezuelan parlamentti ei myöskään ole Guaidoa virkaan asettanut.
      Hän on yksinkertaisesti itse ilmoittanut presidenttiydestään.
      Millä lihaksilla EU ja Suomi tukevat "kadulta" astunutta kulkijaa valtion päämieheksi.
      Missä ulkoministeri Soini siellä USA ja nato.
      Virallisissa puheissa korostetaan kylläkin laillisuutta.

    • VenezLibre

      Venäläisten trollien vuodatus käy sitä pitkäpiimäisemmäksi ja uikahtelevammaksi mitä pidemmälle Venezuelan vallankumous etenee.

      Revolucion! Liberte!

    • Wivian

      Niin. Venetzuelassa on hyvinkin rikkaat öljyvarannot. Jos ne oltaisiin voitu hyödyntää niinkui olisi pitänyt normaalin markkinatalouden mukaan olisi kansa vielä nytkin kokonaisuudessaan kotonaan. olisi ruokaa, lääkkeitä, ym, ym. Piti sit Chavezin toimesta alkaa sosialisomaan koko öljyalaa. Seuraaja jatkaa oppi-isänsä jalanjäljessä ja kaaos on hirveää. Norjassa myskin löytyi öljyä. Hyödynnettiin se demokraattisen markkinatalouden voimin. Naapurit on kateelisia siitä, kuinka hyvin norjalla menee. Mitäköhän olisi tapahtunut jos norja olisi sosialisoinut tuotannon.

    • Partacus

      Suurvaltain välinen jännitys kiristymässä. USA sanoi eilen irti INF-ohjussopimuksen. Kaikilla alla mainituilla osapuolilla on yhteys Venezuelaan.

      "Putin: Venäjä keskeyttää ydinasesopimuksen noudattamisen – uusien ohjusten rakentaminen alkaa
      Venäjä syyttää Yhdysvaltoja keskimatkan ohjukset kieltävän INF-sopimuksen rikkomisesta."
      https://yle.fi/uutiset/3-10627677

      "INF-sopimus on vain kahden valtion keskeinen eikä se nykymuodossaan enää toimi Yhdysvaltojen hyväksi, arvioi Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori Jyri Raitasalo.
      Yhdysvaltain katse kuitenkin yltää Venäjän yli Aasiaan ja Kiinaan, joka on merkittävä keskimatkan ohjusten kehittäjä ja mahdollinen käyttäjä.
      Lyhyen ja keskimatkan ohjusjärjestelmiä ovat Kiinan lisäksi kehittäneet Intia, Pakistan, Iran, Pohjois-Korea ja Israel.
      Raitasalon mukaan Kiina on kuitenkin joutunut havaitsemaan, että Yhdysvallat jauhaa sitä nyt isolla myllyllä.
      https://yle.fi/uutiset/3-10627352

      Yhdysvaltain vaikutusvalta maailmalla on selvästi murenemassa. Kiina, Intia, Venäjä työntyvät yhä voimallisemmmin maailmankauppaan. Venäjäkin nousee pakotteista riippumatta. USA pelkää sivuun joutumista.
      USA:lla ei olisi mitään estettä olla mukana maailman asioissa mikäli unohtaa asedoplomatian. Sama koskee luonnollisesti muitakin maita.
      Aseistautuminen uhkaa kaikkien maailman kansalaisten etuija.

      Venezuelassa oppositio järjestää joukkomielenosoituksia. Persuloisten ja porvarien suhtautuminen on kummallinen. Venezuelassa se hyväksytään mutta Suomessa persuloiset kävivät kynsin hampain kimppuun kun ammattliitot puolustivat mielenosoituksilla työväen etuja.
      Vieläkään ei löydy Guaidon porukan ohjelmaa siitä, miten se haluaa maata muuttaa. Lahjoittaako se öljyn USA:lle, jota USA nyt ei osta. Millaisiin sosiaaliturvan heikennyksiin mentäisiin tai mitä! Opposition ohjelmasta ei kuulu mitään kuin kuin, että se haluaa laillisesti valitun presidentin pois virasta.
      EU vaatii Maduron eroa (Sipilän hallitus myös!). EU on asettunut täydellisesti USA:n vasalliksi. USA:n kauppasaarto tuhoaa tätä nykyä Venezuelan taloutta. Venezuelan viennin rakenne USA suurimpana vientikohteena asettuu maata vastaan USA:n kiristystoimina. Tuskinpa Guaido tätä kansalle kertoo!

    • median_metkut

      Median uutisointi on pääasiallisesti yksipuolista, jopa pääsääntöisesti tunteisiin vetoavaa valehtelua, Tyyli on samankaltaista kuin ennen Irakiin suuntautuneita sotia. Esitetään sellaisia seikkoja, joilla ei ole mitään merkitystä syntyneen tilanteen arvioinnissa.

      Guaidó olisi Jeesuksen kaltainen hyväntekijä. Hän sanoo ongelmien poistuvan heti jos Maduro syrjäytettäisiin. Hän ei kerro mitään ohjelmasta mitä hänellä voisi olla.
      Media näyttää kuvia, joissa kuulijat hurraavat sisällyksettömille sanoille
      Maduroa verrataan paholaiseen, yksivaltaiseksi diktaattoriksi. Samassa yhteydessä näytetään hurraavia väkijoukkoja. Maduroa tai bolivaarisen liikkeen johtoa ei haastatella. Heidän näkemyksistä vaietaan.
      Pakolaiseksi lähteneen vanhempia haastatellaan, jossa isä tai äiti kyynelehtii. Katsoja/lukija mieltää heti sen rikokseksi Maduron vanhempia vastaan.

      Entä jos tosi tulisi eteen.
      Suuria joukkoja on vaeltanut köyhiin naapurimaihin. EU ja varsinkaan persut eivät tee mitään hädänalaisten hyväksi. Rikkaan Euroopan tulisi toimittaa tarvikkeita Venezuelaan tai ottaa väestöä pakolaisstatuksella. USA on teljennyt Meksikon vastaisen rajan muurilla. USA:ssa ei näy elettäkään pakolaisten tai venezuelalaisten auttamiseksi.

      On suuresti epäiltävissä että, USA haluaa öljyn ja nukkepresidentti Guaido on myynyt maansa. Vallanvaihdon jälkeen USA toimittaisi maahan muutaman viljasäkin. Guaidon aikomat teloitukset alkaisivat niitä kohtaan, jotka eivät ole kirjallisesti luopuneet tukemasta Maduron bolivareja.

      • Ainoa keino Venezuelan kriisin korjaamiseksi on alkaa käyttämään öljyrahoja investointeihin niiden yleisen jakamisen sijaan. Siten homma ajan mittaan korjaantuu normaaliksi. Tuo komumainen rahanjako tietysati vaikuttaa hienolta mutta se sielläkin teki maanviljelyn kannattamattomaksi ja jos rahaa on jaossa niin liian harva viitsii sitä alkaa erikseen tienaamaan.

        Maduro ei näytä olevan kansan talouden nostamisen tarkoituksessa joten joku muu voisi olla parempi. Annetaan kansan ratkaista mikä sille sopii, kansa kun on oikeassa vaikka olisi väärässäkin jonkun mielestä.


    • Partacus

      Yhdysvaltain öljynostoboikotti jatkuu. Yhdysvaltain ja EU:n pakotteet jatkuvat. Sipilän hallitus EU:n osana on Venezuelan kuristajien mukana. Yhdysvaltain sekaantuminen itsenäisen valtion sisäisiin asioihin näyttää jatkuvan. Se alkoi Chavesin presidenttikaudella. Bolivaarista rintamaa tukeva parlamentissa oleva pienehkö kommunistinen puolue on kritisoinut vuosien ajan ongelmista.
      EU ei voi eikä halua auttaa Venezuelaa mm. suuntaamalla öljynostoa sieltä. EU:n natomaat on pakotettu tukemaan USA:n kuristuslinjaa. Kuvio on tämälleen sama kuin natomaiden sodissa arabimaiden tuhoamisessa. Ihmisoikeuksista pidetään melua, sitten ammutaan maa kerrallaan hajalle ylivoimaisen aseistuksen avulla.

      Sisällissodan valmistelua.
      "Venezuelan ilmavoimissa palveleva kenraali Francisco Yanez on tunnustanut oppositiojohtaja Juan Guaidón maan väliaikaiseksi presidentiksi.
      Yanez kehotti kollegoitaan seuraamaan esimerkkiään ja lopettamaan istuvan presidentin, diktaattoriksi syyttämänsä Nicolás Maduron tukemisen."
      https://www.aamulehti.fi/a/201438261?utm_source=e-kontakti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=suosittelu_personoitu&utm_content=logged-out_uutiset&_ga=2.146025917.800951349.1541194282-324446429.1510406453

      Kenraalin puuttuminen laittomasti valitun presidentin Guaidon tueksi laillisesti valitun presidenttti Maduron erottamiseksi on sodanjulistus. Mikään valtio ei voi sallia porvarillisen oikeuden mukaan upseereiden puuttumista poliittisen hallinnon tehtäviin.
      Kenraalin ulostulo vaikuttaa noudattavan käsikirjoitusta. Maata ajetaan väkivaltaisten yhteenottojen tielle ja jonka jälkeen USA, nato ja EU tulevat ihmisoikeuksia"puolustamaan" mahtavan aseistuksena voimalla. Samanlaista kuviota kuin Libyan tuhoamisessa on prosessissa nähtävissä.
      Näillä näkymillä nato ja USA etenvät suunnitellusti sotilaallisen ratkaisun tietä ellei niiden tahto muuten toteudu eli Venezuela siirtyisi tahdottomaksi USA:n imperialismin alamaiseksi.

      Geopolitiikan muutos.
      Joko Kiinan, Venäjän, Intian johtama akseli pystyy/haluaa asettamaan stoppia natokapitalismille!!!!!
      USA sai täydellisesti turpiin jo Syyriassa mutta josta ei kannata riemuita. Syyria - yksi raunioläjä. USA sai tosin nokilleen. Haluaako se yrittää kostoa Venezuelassa. Jos haluaa, Venezuelassa on nopeasti 20 miljoonaa koditonta ja valtavat erämaat kaupunkien raunioissa.

    • median_metkut

      https://yle.fi/uutiset/3-10628249
      Ylen uutisten kokoomaartikkeli Venezuelan tapahtumista on malliesimerkki "naton puolesta" trollaamisesta. Todellisten tapahtumien sisään laitetaan selviä valheita tai vastapuolesta olettamuksia " se voi tehdä pahoja, mutta Maduro ei suostu. Samanlaista kuin Irakin sodista 1990 luvun alussa lähtien. On linkissä epäilevääkin ainesta mutta voittopuolisesti Maduro demonisoidaan ja Guaidosta tehdään maailman pelastajaa.

      "Vaikka monet ulkovallat ovat Yhdysvaltojen lisäksi asettuneet tukemaan Juan Guaidóa, presidentti Nicolás Maduro pitää edelleen tiukasti kiinni vallankahvasta. Siksi Venezuelan kriisin ratkeaminen kestää todennäköisesti paljon luultua pidempään."
      - Lukijalle syötetään Guaidosta kuvaa laillisen presidenttinä ja Maduroa vallanastajana. Linkissä ei mitään mainintaa Guaidon ohjelmasta. Öljyn luovuttamista takaisin USA:lle ei voikaan etukäteen ilmoittaa. Sitä ei tehty Irakissakaan.

      "Vaikka Maduro suostuisi uusiin vaaleihin, oppositio vaatii vaalielinten uudistamista. Tällä hetkellä vaaliviranomaiset toimivat sosialistihallinnon alaisuudessa ja aiemmissa vaaleissa on lähes poikkeuksetta epäilty vilppiä."
      - Lause luo kuvan laittomista vaaleista Maduron valinnassa. Jostan syystä maailamalla on räjähdysmäisesti lisääntyneet "laittomat vaalit". Tässä yhteydessä huomio "on epäilty vilppiä". Faktoilla ei ole merkitystä. Mielikuva ratkaisee.

      "Eilen lauantaina Guaidó ilmoitti, että humanitaarista apua varten avataan kolme keskusta, joista yksi sijaitsee Cucutassa Kolumbian puolella Venezuelan rajalla, toinen Brasiliassa ja kolmas Karibianmeren saarella. "
      - Lukijalle syötetään kuva Guaidosta valtion päämiehenä. Tässä vedotaan kyynelehtiviin mummoihin. Vain Guaido huolehtisi kansan kärsimyksistä.
      Apuhanke kuulunee USA:n käsikirjoitukseen oikeisto-opposition puolesta. Maailmalle halutaan näyttää Guaido Venezuelan messiaana.

      "Todennäköistä on kuitenkin se, että hallinto yrittää vaikeuttaa avustusten perille pääsyä. Siksi Guaidó vetosi hallinnon sotilaisiin, jotta he eivät puuttuisi avustuskuljetuksiin. "
      - Apuhanke on vasta paperilla, jos sitä tuleekaan. Apuhanke ei toteudu ilman valtion toimia. Sen ohi toimiminen on edesvatuutonta.
      Uutisen kirjoittaja sanelee (USA:n trollauksen ohjeiden mukaan) varmaksi, että saatanallinen Maduro estää lääkkeiden ja muun avustuksen vastaanoton.

      "Yhdysvallat auttaa Venezuelaa 20 miljoonalla dollarilla, ja apua ovat tarjonneet lisäksi monet EU-maat. "
      - USA saattoi maalle miljardien dollarien menetykset taloussaarrolla ja tarjoaa maalle kolikoita taskun pohjalta tilalle. Ulkomaisia Venezuelan valtion tilejä on jäädytetty.Mummot, jotka eivät tunne tilannetta pitävät USAA pelastavana enkelinä.

      "Juan Guaidó on ottanut käyttöön niin sanotun armahduslain, jonka nojalla armeijan sotilaat armahdetaan, mikäli he asettuvat vastustamaan Maduroa. "
      - Lukijalle Guaido esitetään presidenttinä, joka suostuu armahtamaan rikollisen Maduron jos tämä heti antautuu. Lukija ei ymmärrä että Guaido julisti teloituslain. Kun Maduro syöstään vallasta maassa alkaa poliittinen puhdistus. Keskistysleirejä nousee ympäri maan.
      Julistus on uhkaus. Se on teloituslain esiintuominen.

      - Tämä viimeinen uutispätkä heijastanee todellisuutta. USA:n sotilaita on jo rajoilla. Venäjän sotilaita sanotaan olevan Maduron henkivartiojoukkona. Sisällissota jaa sen ulkomaistuminen on ovella. Viimeinen lause on erittäin oikeansuuntainen. USA:n sekaantumisten jälkeen verivirrat ovat kuohuneet rikkaiden hyväksi.
      "Useiden lähteiden mukaan Yhdysvallat on kuitenkin lähettänyt yli 5 000 sotilasta Kolumbiaan Venezuelan vastaiselle rajalle.
      Toisaalta Yhdysvaltojen sekaantumisesta Latinalaisen Amerikan maiden asioihin ei ole historiassa järin onnistuneita esimerkkejä."
      https://yle.fi/uutiset/3-10628249

    • PankitTappaaVenezuelan

      Venezuelan tilanne on paha paikka madurolle kun usan ja eun pankit jäädytti venezuelan varat ja jos öljyviennin tulotkin menee oman tekemälle presidentille guiadolle niin pidemmän päälle usan järjestämä vallan kaappaus varmasti toteutuu ellei sitten jostain löydy rahaa arjen pyöritykseen.

    • Partacus

      Venezuelan kuristamisen käsikirjoituksen askeleet etenevät.
      EU ja joukko unionimaita (useita naton jäsenmaita) liittyivät kadulta nimitetyn presidentin kannattajiksi. Maduro on valittu laillisissa vaaleissa presidentiksi. Hänen vikansa ei ole, että bolivaarien vastavoimat propagoivat vaaliboikottia ja hävisivät vaalin. Maailmalla on esiintynyt aika ajoin vastaavaa, eikä ulkovallat ole sekantuneet väliin.
      Media kirjoittaa jo ikäänkuin Guaido olisi vaaleilla laillisesti valittu ja hänen kohtalonsa ratkaistaisiin tulevissa ennenaikaisissa vaaleissa uudelleen,
      USA on pääpukari maan kuristamisessa. Käsikirjoitus etenee uhkavaatimusten ja kansainvälistä oikeutta räikeästi rikkoen. Näennäisesti ennen sotilaallista väliintuloa käytetään neuvotteluehdotuksia mutta jotka ovat uhkavaatimuksia.

      "Suomi on liittynyt EU-maiden joukkoon, jotka tukevat oppostiojohtaja Juan Guaidóa Venezuelan väliaikaiseksi presidentiksi.
      Ulkoministeri Timo Soini (sin.)välitti tekstiviestillä Ylelle Suomen kannan.
      – Kuten muutkin EU-maat, tukeakseen Venezuelan perustuslaillista prosessia, Suomi tukee Guaidóa Venezuelan vt. presidentiksi, lukee tekstiviestissä.
      Suomi tunnustaa vain valtioita, ei hallituksia."
      https://yle.fi/uutiset/3-10629368

      Suomi teki historiaa. Sipilän hallitus historian tekijänä. Kertaakaan aikaisemmin arabimaiden tuhoamisen aikoina (viimeiset 30 vuotta) Suomi ei virallisesti ole yhtynyt naton sotavoiman rintamaan. Tämä on ensimmäinen kerta.
      Päätös on historiallisesti yhtä merkittävä kuin Rytin hallituksen liittyminen natsien Barbarossasuunnitelmaan syyskuussa 1940.
      Suomen puolueettomus on lopullisesti tuhottu. Suomi on viety naton kekkereihin, silloin kun natokoalitio haluaa nujertaa jonkin valtion. Stubbin hallituksen solmima Isäntämaasopimus Naton kanssa kantaa murheellista hedelmää. Sopimus pakottaa Suomen tukemaan naton sotaseikkailuja. Suomalainen isänmaa on myyty nato sotavoimien alttarille.
      Teesi "Suomi Ensin" tässä yhteydessä tarkoittaisi Suomen irtautumista natosopimuksista ja liittyä siihen suureen valtioiden joukkoon, jotka eivät kuulu mihinkään ylikansalliseen sotaliittoon.
      Soinin lausunto on sitäpaitsi väärä. Suomen ulkoministeri valehtelee. Maduro on valittu Venezuelan perustuslain mukaisesti presidentiksi riippumatta siitä onko hän hyvä vai huono. median mukana valehtelulinjalle. Totuuden seassa toimietaan emävalheita.

      Soinin tviitistä:
      "Suomi tukee Guaidóa Venezuelan vt. presidentiksi, lukee tekstiviestissä.
      Suomi tunnustaa vain valtioita, ei hallituksia."
      Ennenkuulumatonta. Suomen, hallituksen vai eduskunnan, presidenttiehdokas Venezuelaan on persoona X. Milloin Suomen hallitus on asettanut ulkomaiden vaaleissa omia presidenttiehdokkaita! Kuuluuko toimi edes Suomen perustuslain mukaan hallituksen toimialaan.? Ei kuulu.
      Suomi ei valitse ulkomaiden kansanedustajia ja hallituksia. Kritisoida voi mutta valita ei.
      Hallituksen päätös edustaa puhdasta julkista vasallin aseman tunnustamista. Ehkä siihen on painostettukin!

      Kaikki merkit viittavaat väkivaltaisen ratkaisun suuntaan ja sen toteutukseen maan ulkopuolelta.
      Kenenkään ei tarvitse enää epäillä etteikö läntinenkin kapitalismi pyri vaikuttamaan ulkomaiden sisäisiin asioihin.

      ps. Bolivaarinen liike on pyrkinyt lähinnä Suomen kaltaiseen valtiomonopolistisen kapitalismin järjestelmään, jossa olisi korkea sosiaalisten turvaverkkojen taso.

      • Hallaahon.äänestäjä44

        Partacus tiedätkö OIKEASTI mitään Bolivarista? joka olisi SUORALTA KÄDELTÄ tuominnut Chavezin ja ilmoittikin ettei hän viitsi enää yrittää edes suur-Kolumbiaa kun
        pikkuhitlerit sotkevat kaiken tosin hitler ei ollut vielä syntynytkään
        mutta kuitekin

        Ei sen puolesta, ei aloiteta enää näin loppumetreillä vääntöä mistään
        kun parin kuukauden päästä palsta loppuu kirjautumiseen


    • ihmisen.oikeudet

      Yhdysvaltain nimittämä presidentti Guaido vaatii kirjallista sitoumusta kansalaisilta irtisanoutumiseksi laillisesti valitusta presidentistä Madurosta tai muuten teloitetaan.
      Lähde: Guaidon ilmoitus armahduslaista.
      Sipilän hallitus tukee varjopresidentti Guaidoa.

      Chile vuonna 1973.
      Yhdysvaltain tuella Pinochetin aseellisen vallankaappauksen jälkeen persidentti Allenden hallituksen kannattajia teloitettiin säälimättä. Läntinen kapitalismi vaikeni ihmisoikeuksista.

    • Partacus

      Amerikan mantereella on vain kaksi pohjoismaiden kaltaista vahvan sosiaalisen turvan valtiota, Kuuba ja Kanada.
      Yhdysvalloissa pohjoismaita haukutaan sosialismeiksi korkean sosiaalisuuden takia. Jokunen, useakin perussuomalainenkin pitää yhteiskunnallisia vakuutuksia vääränä. He esittävät kaikkea omasta lompakosta rahoitettavaksi ja sieltäkin sitten kun palkkoja on ensin alennettu.
      USA:n oligarkkikapitalismi on toisen maailmansodan jälkeen järjestänyt aina kapinan jos joku hallitus on yrittänyt jotain rahvaan eteen.
      Tässä on perussyy Venezuelan kuristamisprosessissa.
      USA:n ja EU:n pakotteet kuristavat maata edelleen. Tilanne vaikeutuu kaiken aikaa. Levottomuuksia syntyy. Väkivalta astuu kuvioon. Sitä myös ruokitaan. Sitten länsi rehvakkaasti astuu ihmisoikeuksineen Venezuelan pelastajaksi. Guaidon "armahduslaki" astuu voimaan. Joukkotuhonta alkaa. Luultavasti Guaidon väkivaltaa seuraa sisällissota.

      ps. Suomessa mm. perussuomalaiset muiden porvarien mukana pauhasivat päiviä ja öitä ammattiliittojen mielenosoituksia vastaan.
      Nyt porvarien leiristä ei kuulu sanaakaan joukkomieloenosoituksia vastaan. Ne hyväksytään estoitta.
      Suurin osa Venezuelan mielensoittajista ovat aidosti liikkeellä kehnoa taloustilannetta korjatakseen. Läntinen kapitalismi tekee kaikkensa mielenosoitusten suuntaamiseksi saada bolivaarinen kansaliike nurin ja peruuttaa sosiaaliset uudistukset. Lännen porvari on taitava käyttämään massojen liikehdintää niitä itseään vastaan.

    • ideatos

      Muistetaanpa vaikka USAn kaikkialle maailmaa tekemiä uhkauksia ja hyökkäyksiä. Invaasioita on satoja. Höykkäykset kohdistuivat milloin hallituksia tai kapinallisia vastaan, milloin se palveli kulloinkin USA:n poliittisia tai taloudellisia etuja
      Venezueelan uhkailu ja painostaminen ei ole poikeuksellinen. Poikeuksellista on Sipilän hallituksen liittyminen ehkä piankin sotaiseen ratkaisuun.
      Oliko hallitus rukousaamiaisessa ja sai korkeimmalta taholta toimintaohjeen: Älä auta heikkoa, lyö sitä entistä enemmän.
      Maailmanlaajuinen oligarkia ei näytä sietävän demokraattista kehitystä.

    • tlkom

      https://yle.fi/uutiset/3-10629209
      Ranskalaisten raivo Macronin hallitusta vastaan jatkuu. Kansa kaduilla vaatii muutosta.
      Milloin Sipilän hallitus antaa tukensa Ranskan onnettomille. Entä USA:n tuki keltaliiviliikkeelle. Trumpin suu asiassa vaikenee.

    • pelle.quu

      USA lähettää sotilaita Meksikon vastaiselle muurilla varustetulle rajalle.
      https://yle.fi/uutiset/3-10628758
      EU ja Timo Soini nukkuvat Ruususen unta. Ne hyväksyvät vapaan matkustuksen rajoittamisen.

    • reltm

      http://tuomasjaanu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269031-suomen-valtion-tunnustettava-juan-guaidon-venezuelan-lailliseksi-presidentiksi
      Artikkelin kirjoittaja ja jokunen kommentoija suorastaan vaativat Guaidon julistamista viralliseksi presidentiksi. He eivät odottaisi vaalejakaan!
      Selventäviä vasta-argumenttejakin oli; mitä jakoa Suomen on mennä USA:n tueksi, jonka invaasioissa kohdemaan kansat ovat joutuneet kärsimään.
      Hyvänä esimerkkinä IRAK. Presidentti saatiin viralta. Kansan kärsimykset ovat hirmuiset.

    • Partacus

      Erittäin tärkeä artikkeli Venezuelan tilanteen taustoista. Suomen valtamedia jos tietää, ei uskalla tai halua kertoa tosiasioita.

      http://raunolintunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269073-suomen-hallituksen-ja-ulkopoliittisen-johdon-rimanalitus
      Jokaisen kansalaisen tulisi lukea artikkeli.
      Kolumbian demokratiakehitys keskeytyi. Se liittyi natoon kesäkuussa 2018.
      USA:n joukkoja on Venezuelan vastaisen rajan tuntumassa. Voi olettaa, että tarvittaessa Kolumbian itsenäisyys pakkoitsenäisyyttä; sen on lähdettävä naton pyytäessä mukaan sotaan naapurivaltiota vastaan.

      Ensimmäisessä keskustelun viestissä on hupaisesti esitetty erittäin tärkeä huomio:
      "Suomi puolustaa Venezuelan kansan nautintaoikeutta omiin luonnonvaroihinsa aivan yhtä urhoollisesti kuin omien kansalaistensa oikeutta saada kohtuullinen osa suomalaisen maaperän rikkauksien tuotoista."
      Huomatkaa: Suomi on vapaaehtoisesti myynyt maaperän alla olevat rikkaudet natomaiden suurille kaivosyhtiölle. Kun vielä Suomi kutsuu naton sotavoimat lähes vakituisesti asumaan isänmaahamme valvomaan kaivosyhtiöiden omaisuuden turvaa niin nato ei uhkaakaan Suomea.

      Vanha teesi on oikea: USA ja nato - rauhan perikato.

    • Partacus

      Näytelmä lännen kadulta nostamasta nukkepresidentistä lännen kapitalismin uhkavaatimukseen laillisesti valitun presidentin erovaatimukseen on näytelty. Sipilän hallitus vaatii natomaiden ohella laillisesti valitulle presidentille lähtöpasseja. Uhkavaatimuksen määräaika päättyi sunnuntai-iltana 4.2.2018.
      Venezuela ei aio peruuttaa laillisen presidentin valtakautta eikä puolestaan Maduro anna tilaa Natolännen bulvaanille.
      Odottiko EU tukensa johtavan siististi läntisten öljy-yhtiöiden oligarkkien siistiin vallankaappaukseen vai ei? Joka tapauksessa syntyi pattitilanne. Ihan kuten sodassa asetelmia ryhmitetään uudelleen.

      USA:n 5 000 sotilasta odottaa Kolumbiassa Venezuelan vastaisella rajalla. Länsi panttaa edelleen Venezuelan varoja ja kuristaa siten taloutta. Myös Venäjällä ja Kiinalla on mittavia sijoituksia mm. öljyteollisuuteen.
      Jos Syyriassa USA ei enää esiintynyt yksinvaltiaana, ei se hävinnytkään. USA sai aikamoisen kolauksen arvovaltaansa.
      Natolänsi ei ehkä niin suvereeni enää olekaan. Se on kuin koira hampaat irvessä mutta haukkua ei tule. Kiinalla ja Venäjällä on suurempi intressi saada sijoitukset takaisin kuin Syyriassa tapahtumien aikaan.

      Miten jatkuu seuraava näytös. Järjestääkö USA maan sisälle väkivaltaa ja menee sotilaineen messiaana pelastajaksi.
      Vai miten vaikuttaa Venäjän ja Kiinan osuus! Nato tuskin enää selviää valehtelun ja kieroilun avulla. Neuvotteleeko lännen oligarkit väliajalla idän kanssa vai ei.
      On huomattava ettei Maduron tai Guaidon ero merkitse kuviossa yhtään mitään.
      Kiina tarvitsee öljyä tuhottomasti. Se voisi ostaa vuosiksi Venezuelan koko öljytuotannon.

      Natolännen on tehtävä jotain ja nopeasti muuten sen arvovalta saa kolauksen suurten uhkavaatimusten takia.

      ps. Säälittävää Sipilän hallitukset toimet. Se on aika lähellä maanpetosta. Lähteä vaatimaan laillisesti valitun presidentin erottamista - ennenkuulumatonta.

      • Väitätkö Partacusi jotta Venezuelan parlamentin puhemies on jonkun muun valitsema kuin venezuelalaisten?

        Jos Maduro ei uskalla vaaleihin, vapaisiin sellaisiin niin onko hänkään varma siitä, että kansa hänet valitsee koska muutoinhan se olisi vain vaatimaton väliaika hänen virassaan josta nyt ainakaan ei näytä mitään hyvää kansalle seuraavan.

        Sanoisin sinulle Partacusi seuraavaa, jos Maduron ainoat kannattajat ulkomailla ovat Kiinan ja Venäjän ja ehkä Turkin presidentit niin, on syytä epäillä niiden vaalien demokraattisuutta, joilla hänet valittiin.

        Onkohan Maduron eroa niinkään vaadittu EU:n taholta kuin uusien vaalien järjestämistä koska on alkanut näyttää siltä ettei Maduro ole edes omiensa joukossa kovinkaan suosittu!


    • Partacus

      Väliajalla kertauksen vuoksi seikat, mistä Venezuelassa on kysymys. Keskeinen teema on se, hallitseeko maan luonnonvaroja maa itse vai ylikansalliset yhtiöt.
      Rauno Lintusen artikkeli nostaa esiin syvimmät syyt, jotka eivät erityisiä kommentteja kaipaa.

      Mikä olisi pienen Suomen kohtalokas osa, jos Venezuelan laillinen hallinto ja kansa ei taivu Yhdysvaltojen ja EU:n masinoiman uuvuttamis- ja nälkiinnyttämisohjelman alla? Sotaan osallistuminen?
      "Kaikki EU-parlamentin suomalaiset jäsenet, Merja Kyllöstä lukuun ottamatta, hyväksyivät EU:n sekaantumisen Venezuelan sisäisiin asioihin. Kyllönenkään ei äänestänyt vastaan, vaan äänesti tyhjää.
      Venezuelan hallitus ei hyväksynyt EU:n imperialistista sekaantumista maan asioihin. EU tunnusti 4. helmikuuta Juan Guaidon aseman presidenttinä.

      - Suomi on siis kahta kautta, EU:n ja Sipilän hallituksen, osallistunut itsenäisen valtion prersidentin erottamisprojektiin.

      1990-luvun alusta osana Neuvostoliiton kaatamisen seurauksena syntynyttä uutta kansainvälistä porvariston vallankumousta myös Venezuelan öljyn hyödyntäminen avattiin kansainvälisille öljy-yhtiöille, kuten ConocoPhillips, ExxonMobil Corp., Chevron Corp., Total SA, Statoil ASA, ja BP PLC:lle. Ne saivat käsiinsä Venezuelan öljyn.
      Vuonna 1999 hyväksyttiin Venezuelalle uusi perustuslaki, jonka mukaan maasta tuli Bolivaarinen tasavalta. Perustuslain artikla 12 julisti, että malmi- ja hiilivetyesiintymät (kuten öljy ja maakaasu) ovat kansan omaisuutta.

      - Suomi luovuttaa estoittaa maaperänsä mineraaleja ulkomaisille yhtiölle lähes ilmaiseksi. Samoin Sipilän hallitus laajensi suuressa mitassa sosiaalitoimen myymistä ylikansallisille, lähinnä natomaiden yhtiöille.
      Jos Suomi ei luopuisi kansallisrikkauksistaan, natolänsi toimisi samoin meitä kohtaan kuin Venezualaakin!!!!!

      Vuonna 2017 Venezuelan valtiota vastaan on käynnissä yhteensä 13 öljyn ja kaasun tuotantoon liittyvää kansainvälistä välimiesoikeudenkäyntiä. Kansainvälinen kapitalismi ei luovu helpolla menettämistään asemista. Tämän vahvisti suoraan myös Yhdysvaltain hallituksen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John R. Bolton pari päivää sitten Fox News -kanavalle. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen öljy-yhtiöille olisi suurimerkityksellistä saada investoida Venezuelan öljyyn.
      http://raunolintunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269073-suomen-hallituksen-ja-ulkopoliittisen-johdon-rimanalitus

    • Partacus

      Suomalainen media jälleen trollaa laillisen hallinnon kaatamisen puolesta.
      Nyt verukkeena on avustuspropaganda. Ennen seuraavia uhkavaatimuksia Venezuelan tuhoajat itkettävät mummoja avustustoiminnalla.
      YLE uutisoi puolesta ja vastaan. Katsotaanpa.

      https://yle.fi/uutiset/3-10634887
      "Venezuelalaisen oppositiopoliitiikon mukaan on ironista, että avustuskuljetuksia estämään kutsutut sotilaat kärsivät itsekin elintarvike- ja lääkepulasta hyperinflaation kurittamassa maassa."

      Jokaisessa valtiossa katastrofien sattuessa avustukset hoidetaan kohdevaltion kanssa sopien. Irrallisena uutisen tarkoitus on synnyttää vihaa laillista hallintoa vastaan.

      "Venezuelan opposition mukaan armeijan estää näin humanitäärisen avun pääsyn maahan. Muun muassa Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo hyökkäsi Venezuelan presidenttiä Nicolás Maduroa vastaan avustuskuljetusten estämisestä rutiköyhään maahan. "

      Ensinnäkin. Armeijako? Guaido esittää armeijan suorittaneen vallankaappauksen ja syösseen Maduron hallituksen vallasta.
      Huvittavaa. USA:n ulkoministerin mielestä presidentti Maduro on syyllinen. Yksin syyllinen, yksinvaltias. Pompeo ja Guaido puhuvat itsensä ristiin.
      Mummot lukevat uutisen kuitenkin kirjaimellisesti ohittaen epäselvyydet ja kyynelehtivät auttajien puolesta. Mummoilla ei enää ole kontaktia, että USA:han vuosikausien keplottelun jälkeen sai kriisin aikaiseksi.

      "Maduron liittolainen, kansallista edustajistoa johtava Diosdado Cabello totesi tiistaina, että avustusten turvin vihamieliset ulkovallat yrittävät sekaantua sotilaallisesti Venezuelan asioihin."

      Stop. YLE kertoo myös hallituksen näkemyksen asiasta. Harvinaista. Mutta lukeeko mummot tai ajattelevatko enää. Tunnekuohu nostatettiin uutisen alkupuolella eikä ilkeän hallituksen ilkeitä kommentteja ehkä noteerata!!!

      Guaido ja USA kaappasivat miljardeja Venezuelan varoja USA:ssa ja Englannissa. Nyt Guaidolle järjestetään muutamien tuhansien dollarien avutuskuljetuksilla rikkannaishallituksen statusta. Guaido ainakin prosessissa on isänmaansa petturi. USA:n öljyrosvousaatteen bulvaani. Vastaavassa tilanteessa yksikään lännen hallitus ei hyväksyisi juonittelua kansan hädällä.

      Jos USA haluaa auttaa lääkkeillä ja muulla, se lopettaa kauppasaarrot ja sopii istuvan hallituksen kanssa avustusten toimittamisen menetelmistä.
      USA:n juoni on katala. Se panee valtion ensin polvilleen. Seuraavaksi se valitsee sille rinnakkaisen pressan. Nukkepressasta tehdään johtajaa antamalla sille valtiollisia tehtäviä istuva hallitus syrjäyttäen.

      Lännen oligarkit käyvät propagandasotaa vedoten petollisesti kansan hätään. Maailman ei tulisi enää uskoa valheisiin.
      Sipilän hallitus tukee edelleen natolännen kuristustoimia. Ei ainakaan ole irtisanoutunut valhepresidentti Guaidon tunnustamisesta.

    • näin.onn

      Laillinen hallinto.
      Venezuelan perustuslain mukaan presidentin estyessä virkaa hoitaa varapresidentti,eikä hän ole Juan Guaido.
      Presidetti Maduro sai toukokuun 2018 vaaleissa yli 7 miljoonaa ääntä ja 68 prosentin kannatuksen. Loput noin 32 prosenttia jäi kolmelle muulle ehdokkaalle.
      Äänestysprosentti oli 2018 lähes 47, vaikka oikeiston dollarikampanja painosti kansalaisia vaaliboikottiin.

    • Partacus

      Ylen uutisista poimittua. Ne ovat jäljempänä lainausmerkeissä
      https://yle.fi/uutiset/3-10636206

      Jos Venezuelassa ei olisi mineraaleja ja öljyä, lännen kapitalismi ei sormea notkauttaisi maan suuntaan.

      "Venezuelan talouskriisi ja perustarpeiden, kuten ruoan ja lääkkeiden, puute ovat ajaneet jo yli kolme miljoonaa venezuelalaista ulkomaille. Se on yli 10 prosenttia Venezuelan väestöstä."
      - Natokapitalismin kauppasaarto ja Venezuelan varojen pimitys niiden pankeissa edesauttoivat kurjuuden lisääntymistä.
      Tässä ei sovi vapauttaa maan johtoakaan syyllisyydestä. Sitä varmasti on. Jokaisen valtion tulee kuitenkin itse hoitaa ongelmansa muiden siihen puuttumatta. Viite tästä USA:n mesoamiseen oletetusta Venäjän puuttumisesta USA:n presidentinvaaleihin.

      "Kolumbian vuosikymmeniä jatkunut aseellinen konflikti pakotti miljoonat kolumbialaiset pakenemaan kodeistaan. Heistä arviolta viisi miljoonaa pakeni Venezuelaan (siirryt toiseen palveluun), joka oli aina 2010-luvun alkuun asti yksi Latinalaisen Amerikan vauraimmista maista."
      - Tiesitkö tämän? Venezuela auttoi pitkän aikaa ulkomaalaisia pakolaisia.

      "Viime aikoina muukalaisviha on alkanut nostaa päätään Kolumbiassa. Tärkeää olisi tarjota apua kaikille sitä tarvitseville, ei vain uusille siirtolaisille, Contreras kertoo."
      - Persuismi nostaa heti päätään. Kansallisuusvihaa lietsotaan. Sekin sopii natokapitalismin kuvioon.

      "Venezuelan diktatuuri elää viimeisiä tuntejaan, Duque sanoi helmikuun alussa Yhdysvallat on väläytellyt (siirryt toiseen palveluun) myös sotilaallisen väliintulon mahdollisuutta Venezuelassa."
      - Esillä on natokapitalismin toive. Toivottavasti Venezuelan kansa kestää.

      "Viime viikolla Yhdysvaltain presidentin turvallisuusneuvonantaja John Bolton kohahdutti lehdistötilaisuudessa otetussa kuvassa (siirryt toiseen palveluun), jossa hänen lehtiöstään oli luettavissa "5 000 sotilasta Kolumbiaan". "
      - On hyvin luultavaa, että USA on varustautunut sotilaalliseen invaasioon.

    • Partacus

      Lähinnä EU:n natomaista tai lähellä niitä olevista koostettu kontaktiryhmä käy neuvotteluja kriisin rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi. Näin uutisoidaan. Jos näin olisi, hanke oliti tuettava.
      Ryhmän ensiaskeleet näyttävät olevan uhkavaatimusten latelemista. Liekö edes otettu yhteyttä Venezuelan hallitukseen.

      https://yle.fi/uutiset/3-10636832
      "Venezuelan kriisiin ratkaisuja hakeva kansainvälinen kontaktiryhmä vaatii Venezuelaan vapaita ja rehellisiä presidentinvaaleja mahdollisimman pian.
      Noin 40 valtiota on tunnustanut väliaikaiseksi presidentiksi julistautuneen Juan Guaidón aseman. Keskeiset EU-maat ilmoittivat tuestaan Guaidólle sen jälkeen, kun presidentti Nicolás Maduro ei suostunut uusiin vaaleihin.
      Yhteysryhmä päätti lähettää Venezuelaan teknisen valtuuskunnan tukemaan humanitaarisen avun jakamista ja vaalien järjestämistä. "

      Viime vuonna maassa oli aidot presidentinvaalit. Vaaleissa oli 4 ehdokasta. Maduro voitti reilusti. Äärioikeisto boikotoi vaaleja ja siksi äänestysprosentti oli normaalia alhaisempi. Äärioikeisto ehkä noudatti käsikirjoitusta, jotta myöhemmin änestysvilkkauden vähyyttä voi käyttää maailman sumuttamiseksi.
      Ulkomaiden valitsema presidentti laillisesti valitun tilalle turmelee kaikkea oikeudenmukaisuutta ja valtioiden sisäisiin asioihin puuttumattomuutta.
      Kontaktiryhmä rikkoi Venezuelan lakeja aikoessaan maan hallituksen selän takana tehdä taloudellisia operaatioita. Ennenkuulumatonta.
      USA ja Englanti jäädyttivät miljardeissa maan varoja ja aikovat tuoda tilalle silakanhäntiä. Temppu törkeydessään on ennenkuulkumaton.

    • Partacus

      Oletus oli, että Venezuelan tuhoamisoperaatio tapahtuu suunnitellussa nopeassa järjestyksessä. Yhdysvaltain nimittämä presidentti kaappaa lännen tuella valtiolliset tehtävät ja bolivaarinen hallinto joutuu kesälomalle. EU:n natomaatkin kävivät antamassa madonluvut: Hyväksytte USAn valitseman Guaidon tai saatte köniin.
      Jotain näyttää menneen pieleen. Suomen media on vaiennut tyystin.
      Liekö vastaus seuraavassa uutisessa?

      "Pentagon varoittaa: Venäjä ja Kiina kehittävät Yhdysvaltojen satelliitteja vahingoittavia aseita
      Pentagonin mukaan Kiina ja Venäjä kehittävät useita tapoja haastaa Yhdysvaltojen asemaa avaruudessa."
      https://yle.fi/uutiset/3-10641970

      USA:n vakoilu on pureutunut Venäjän ja Kiinan ytimeen. Luultavasti uutinen kertoo totuuden.
      Uutisen mukaan USA:n ylivalta ja samalla naton ylivalta sotatekniikassa ja avaruudessa on kumoutunut. USA:n yksinvalta on mennyttä historiaa silläkin alueella. Rauhan maailman ihmisille uutinen on hälyttävä. Sota leviää avaruuteenkin.
      Kiina ja Venäjä, joilla on sijoituksia Venezuelassa, ovat saattaneet vihjata setäsamuleille liiasta meluamisesta.
      Toivokaamme, että Kiina-Venäjä akseli kykenee estämään naton invaasion ja Venezuelan pommittamisen Syyrian tapaan raunioiksi. Venezuelan öljy ja mineraalit kuuluvat Venezuelan valtiolle eikä natokapitalistien tulee seikkaan puuttua.

      Ollaan kuulolla. Natokapitalismi ei suosiolla lopeta. Se saattaa joutua luopumaan sodasta pakosta. Pidetään peukkuja itsenäisen Venezuelan kansan puolesta. He valitsevat valtionsa johtoelimet ja tekevät asioita. USA pysyköön muurinsa sisäpuolella.

    • Partacus

      USA:n ja EU:n välillä ristiriita. Se saattaa vaikuttaa hajottavasti Venezuelan tuhoamissuunnitelmaan.

      "Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence vaatii EU-maita luopumaan Iranin kanssa solmitusta ydinsopimuksesta ja liittymään mukaan Yhdysvaltain Iranin-vastaisiin pakotteisiin.
      Pence piti torstaina Varsovan Lähi-itä-konferenssissa poikkeuksellisen suorasanaisen puheen, jossa hän syytti Britanniaa, Ranskaa ja Saksaa sekä koko EU:ta siitä, että maat ovat pitäneet Iranin kanssa tehdyn sopimuksen voimassa. "
      https://yle.fi/uutiset/3-10647015

      Siinä on ohessa vaatimus EU:n ydinasevalloille luopua myös keskimatkan ydinohjusten rajoittamisesta. Trumpin vaatimus valtaan tullessaan sotavoimakulujen nostamiseksi Euroopassa saa lihaa luiden ympärille.
      Iranilla ei tiettävästi ole vielä ydinasetta ja EU:n sopimus on osaltaan sitä estämässä. USA haluaakin Iranille uusia pakotteita eli maan taloudellista kuristamista.
      Yhdysvallat on kuin irti päästetty susi, joka haluaisi tuhota kaiken edistyksen. Mielestäni USA ja EU ajautuvat yhä pahemmin vastakkain. Se saattaa olla Venezuealle etu.
      Väliaika Venezuelan kriisissä jatkuu. EU on lopettanut maan parjaamisen tai ainakin Suomen media vaikenee siihen nähden kuinka pari viikkoa sitten porvarilehdistö piti itsestään selvänä Venezuelan pakottamista öljyoligarkkien vallan alle.

      Suomessa tulisi perustaa Venezuelan solidaarisuuskomissio, joka pyrkisi vaikuttamaan maan itsenäisyyden loukkaamattomuuden puolesta. Sipilän hallituksen päätös tukea USA:n valitsemaa nukkepresidenttiä tulee saada purettua.

    • mallku

      Yhdysvaltain hallinto esittääkin, että sen pakotteet ja EU:n kaupan helpotukset Iranin suuntaan ovat ristiriidassa keskenään. kahden suuren kapitalistiblokin keskinäinen jännitys kasvaa.
      Miksi sitten EU meni USA:n tueksi liput hulmuten Venezuelaa vastaan! USA yksin ei mahda maailmalle mitään. Rauhanomainen tavaranvaihto sujuu ilman pakotteitakin.
      ............
      Trumpin hallinto alkaa seota. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla.

      "Yhdysvaltain senaatin molemmat puolueet esittävät uusia pakotteita Venäjälle, joka senaattorien mukaan jatkaa puuttumista muiden maiden asioihin. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters, joka on saanut nähtäväkseen lakiluonnoksen"
      https://yle.fi/uutiset/3-10645515

      Ajatelkaa "puuttumista muiden maiden asioihin". Entä nyt väkivallalla uhkailu natokapitalismin taholta Irania ja Venezuelaa kohtaan!!
      Suomen porvarimedia neuvoo kaikkea maailmaa. Samoin USA, Venäjä, Kiina, Brasilia ja kaikki. Työväen media pyrkii myös vaikuttamaan maailmanlaajuisesti.
      USA:n porvarit tekevät normaalista epänormaalia.

    • Partacus

      Propagandasota jatkuu. Suomimedia toistaa länsimedian "spekulaatiouutisia".

      https://www.verkkouutiset.fi/venezuelaa-varoitetaan-venajan-valiintulosta/
      Venäjän sanotaan sekaantuneen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin vuonna 2016. USA:n tiedustelupalveluiden mukaan Venäjä oli vaaleihin kohdistetun valtavan vaikuttamiskampanjan takana. Venäjän kerrotaan myös sekaantuneen useiden eurooppalaisten valtioiden sisäisiin asioihin.
      – Kaiken tämän perusteella olisi yllättävää, jos Vladimir Putin ei pyrkisi vaikuttamaan tämänhetkiseen Venezuelan kriisiin, Naím kirjoittaa.

      Julkisessa tiedossa on, artikkelissakin, että Venäjän yhtiöillä on sijoituksia Venezuelassa. Ihme että vaiettiin Kiinan ja muiden maiden sijoituksista. USA:lla on maassa omistuksia mm. öljyteollisuudessa.
      Väliajan aikana näyttää nousevan esiin Venäjän syyllisyyden nostaminen maan ongelmiin.

      Oleellista on että USA pelkää Venäjää (ja Kiinaa). Ne ovat ilmeisesti kulisseissa ilmoittaneet tukevansa Venezuelaan rauhanomaista kehitystä.
      Tuore USA:n kannalta arvovaltatappio nähdään Syyriassa. USA:n kynnys sotatoimiin Venezuelaa vastaan nousee.
      On myös epäiltävissä Ukrainassa, USA:n tukivaltiossa, kansannousu. Natomaat ovat velkaannuttaneet maan puille paljaille.

      Kaiken kaikkiaan. Natokapitalismi ei suinkaan ole enää yksinvaltias. Lännen ja idän oligarkiat käyvät kiivasta taistoa ja jossa länsi yhä enemmän eksyy pelkkään suunsoittoon.
      Maailman työläisten näkövinkkelistä oikea ratkaisu Venezuealassa on maan sisällä. Ulkopuolisten sotatoimet ovat tuomittavia.

      ps. Media on paljon paasannut Venäjän käyttävän Länsi-Eurooppaa vastaan kaasu- ja öljyasetta. Mitään sellaista ei kuitenkaan vielä tähän asti ole ilmaantunut. Venäjäkin on sidoksissa energaista saatuihin tuloihin.
      USA sen sijaan kieltäytyi ostamasta Venezuelan öljyä tarkoituksella saada maa talopudellisesti nurin. Se onnistui aika hyvin maan kansan tappioksi. USA on käyttänyt öljyasetta.

      • Pääasiahan on se Partacusi jotta saadaan vapaa demokratia toimimaan ja kansalaisille hyvinvointia nyt vallitsevan sosialismin yrityskaaoksen tilalle.


    • Partacus

      Kapitalismin vienti väkivalloin toiseen kapitalistimaahan, joka pyristelee irti rahamafian kahleista, on edesvatuutonta.

      Tässä syitä, jotka hidastavat USA:n sotilaallista väliintuloa. USA; sisäpolitiikka on kaaoksessa. USA:ssa saattaa syntyä kapina ennekuin Venezuelassa.
      https://yle.fi/uutiset/3-10652276

      Toinen ongelmakiista siitä tuleeko Yhdysvallat aidata muurilla vapaanmatkustuksen estämiseksi.:
      "Yhdysvaltain kongressi ei viime viikolla suostunut myöntämään Meksikon rajalle rakennettavalle muurille niin suurta määrärahaa, kuin presidentti Donald Trump oli toivonut. Tästä syystä Trump otti perjantaina käyttöön hätätilalain, jonka myötä presidentillä on oikeus siirtää varoja haluamiinsa kohteisiin.
      Trumpin hätätilajulistus sai välittömästi vastaansa protesteja. Eiliseen maanantaihin mennessä jo 16 Yhdysvaltain osavaltiota oli nostanut kanteen julistusta vastaan. Samoin oli tehnyt moni kansalaisjärjestö. Lisäksi kongressi aikoo käsitellä Trumpin päätöksen.
      16 osavaltiota haastoi Trumpin hallinnon oikeuteen hätätilan vuoksi "
      https://yle.fi/uutiset/3-10653247

      Yhdysavaltain hallitus on siten saatettu rikostutkinnan alaiseksi. Tapaus on ennenkuulumaton. Onko Trump ja hallitus enää kykenevä tekemään päätöksiä!
      Väliajalle Venezuelan kuristamiseksi näyttää tulevan ulkoisia estoja.
      Nopeaksi suunniteltu istuvan hallituksen kukistaminen saattaakin viivästyä ellei peruuntuakin. Jälkimmäinen vaihtoehto poistaisi sisällissodan uhkan.

      Kolmanneksi.
      USA haastaa riitaa EU:n suuntaan vangittujen ISIS sotilaiden osalta. ISIS on USA:n luomus mutta USA vaatii siirtämään vastuuta EU-maille. Natomaat ilman muuta ovatkin syyllisiä. Niiden tukijat myös.

    • vermut

      https://yle.fi/uutiset/3-10656205
      Hiljainen sisällissota jatkuu.
      USA nimitti ensin ilman vaaleja Guaido nimisen miehen viralliseksi presidentiksi.
      Hänen nimiin yritetään hyvin ovelaa kaappausta. USA viis veisaa virallisista kanavista hätäavun antamiseksi. USA haluaa hätäavun turvin luoda Venezuelaan kaksoishallinnon.
      Guaido on julistanut julman ehdon kansalle: Sitten kun tulemme valtaan, minä ja USA, niin ne jotka eivät allekirjoittaneet esittämääni dekreettiä irtautumisesta laillisesta hallinnosta, Maduron hallinnosta, heidät teloitetaan.

      Lehdistössä mainostetaan korkeiden virkailijoiden julkisesta asettumisesta Guaidon puolelle. Viimeksi armeijan everstiä mainostetaan takinkääntäjäksi.
      Läntinen lehdistö auliisti tukee takinkääntäjiä. Entä jos USA saa voiton Guaidon avulla. Maassa alkanee massiivinen vihollisten etsiminen ja joukkomurhat.
      Tottakai Guaidonanostamalla pyritään vaikuttamaan ulkomaalaisten mielipiteisiin. USA sekaantuu avoimesti itsenäisen valtion sisäisiin asioihin.
      EU:ssa kannattaisi kahdesti miettiä mennäkö USA:n mukaan ja munata itsensä.

    • uskokoon_ken_voi

      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006011157.html

      Kohta paukkuu.
      USA:n valmisteleva suunnitelma näyttää olevan kaksijakoinen. Ensin maa laitetaan kauppasaartoon ja sitten sinne yritetään viedä tavaraa ohi laillisen hallituksen.
      Toki niin koska USA nimitti, ei Venezuelan kansa, maalle presidentin. Hänen ympärilleen rakennetaan maailman mummoja kyynelehtimällä uutta hallintoa humanitaarisen avun nimissä.
      Maassa puhkeaa joko sisällissota tai USA:n armeija tekee "pelastusinvaasion" samaan tapaan kuin Libya nujerrettiin.

    • kuka.miksi

      Toisaalta, vaikka Maduro on kiistänyt humanitaarisen kriisin, hän ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että Venezuelan liittolaiselta, Venäjältä, on kuitenkin saapumassa maahan 300 tonnin avustuserä.
      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006011157.html

      Tuskinpa Venäjä väkisin tuo apua ja ohi virallisen hallinnon!!

    • Partacus

      Tilanne:
      Yhdysvallat ja usea läntinen valtio julisti Guaidon persidentiksi vaikka ei ole ollut yhdessäkään presidentinvaalissa ehdokkaana.
      Missä on sellainen (kapitalistinen) valtio, joka suvaitsisi siviilien ottavan rajavalvonnan ja tullin käsiinsä syrjäyttäen valtion viralliset elimet?
      Suomenkin porvarillinen media julistaa avoimesti laillisten vairanhaltijoiden sivuuttamisen puolesta.
      USA ja EU romahduttavat kauppasaarrolla Venezuelan taloutta. USA yrittää tyrkyttää leivänmurusia ohi valtion virallisten elinten, saada aikaan väkivaltaa ja "siveellistä" oikeutusta puuttua asioihin. Normaali kuvio itkettää vähemmän asioista miettiviä.

      "Venezuelan armeijan sotilaat ovat käyttäneet kyynelkaasua siviileihin, jotka ovat yrittäneet siirtää esteitä Kolumbian ja Brasilian yhdistävältä sillalta.
      Siviilien tarkoituksena on uhmata maan armeijaa ja tuoda rajalla odottavia aputarvikkeita Venezuelaan.
      Venezuelan ja Kolumbian rajalla ollut Ylen Ulkolinjan toimittaja Pertti Pesonen sanoo, että tilanne on siellä erittäin kireä. Mellakkapoliiseja ja sotilaita on liikkeellä paljon.
      – Taksimme pysäytettiin kahdeksan kertaa 20 kilometrin matkalla. Poliiseja on raja-alueella tosi paljon, Pesonen kertoo.
      Eilen Venezuelan armeija ampui kuoliaaksi kaksi ihmistä ja haavoitti 15:tä Brasilian vastaisella rajalla. Yhteenotto syntyi, kun sotilaat olivat torjumassa avustustarvikkeiden pääsyä maahan, ja mielenosoittajat yrittivät estää rajan sulkemisen."
      https://yle.fi/uutiset/3-10660226
      Sodan ei tarvitsisi vielä syttyä. USA voisi kääntyä Maduron hallituksen puoleen, sopia avustuskuljetuksista ja niiden jaosta.
      Käytännössä avustukset ovat bluffi saada Venezuelan ulkopuolinen maailma maata vastaan ja nostaa uusi hallinto ilman vaaleja.
      Muistettakoon Guaidon uhkavaatimus:
      - Allekirjoita Maduroa hylkivä asiapaperi niin sinua ei teloiteta.-
      Vaatimus on saanut natolännen tuen. Ehkä siellä keksittykin.
      ps. Venäjä on lähettänyt laivalastin avustustarvikkeita. Se menee perille maahan laillisia kanavia pitkin.

    • Partacus

      Maailman kansalaisiin kohdistunut ideologinen työ näyttää tehneen tehtävänsä.
      Itsenimitetty presidentti Guaido pyytää apua Venezuelan hallituksen kukistamiseksi. USA vastaa, että ryhdymme toimiin. Guaido ja USA toimivat yhteisen käsikirjoituksen mukaisesti.
      Vielä USA:ssa kehdataan vaahdota, että sen sisäsiin asioihin yritetään ulkomailta puuttua!

      "Venezuelan oppositiojohtaja ulkomaille: Pitäkää kaikki vaihtoehdot auki – USA:n ulkoministeri: Ryhdymme toimiin
      Kuluva sunnuntai saattaa olla ratkaiseva päivä, alkavatko ulkovallat konkreettisesti puuttua Venezuelan tapahtumiin.
      Ulkomaiden puuttuminen Venezuelan sisäisiin ongelmiin saattaa olla entistä lähempänä"
      https://yle.fi/uutiset/3-10660678

      Jos Guaido olisi isänmaansa asialla hän pyytäisi USA:n sopimaan avustuskuljetuksista hallituksen kanssa eikä ongelmaa olisi. Mikään valtio ei ota avustuksia vastaan pakotettuna. Rajatarkistukset kuuluvat asiaan. Tässä tapauksessa varsinkin on tutkittava ettei aseita, huumeita tai vastaavaa salakuljeteta maahan.
      Jos USA:lla olisi rehdit aikeet, se ei yrittäisikään kuljettaa tavaraa maahan Venezuelan hallituksen ohi.

      Uutinen kertoo sodanedellisen propagandan tehneen tehtävänsä ja kohta paukkuu.
      Maduron hallituksen eroaminen ei enää estäisi verenvuodatusta. Guaidon uhkavaatimus armahtaa bolivarit, jos siirtyvät opposition puolelle, on jo päättynyt. Guaido ja USA sitoivat itsensä verenvuodatukseen ja vaikeuttavat kunniallista peräytymistä. Pelättävissä olisi Chilen Pinochettin kaltaiset joukkomurha-aallot 1973. Pinochet järjesti tuolloin vallankaappauksen lailliselta hallinnolta USA:n tuella.

    • Partacus

      Ulkopoliittisen virkailijan, UPI:n, analyysiä:

      https://www.verkkouutiset.fi/tama-voisi-laukaista-sotilaallisen-valiintulon-venezuelassa/
      "– Eli mielenosoitukset yltyisivät, ja presidentti Nicolas Maduro hajottaisi niitä hyvin väkivaltaisesti ja syyllistyisi valtioterrorismiin.
      – Sen seurauksena venezuelalaiset voisivat alkaa itse vaatia interventiota. Venezuelalaiset eivät halua sitä tällä hetkellä. Mutta mikäli tilanne kärjistyisi todella veriseksi, niin voisi kuvitella tällaisten äänien nousevan vaatimaan interventiota."

      -Guaido on saattanut kannattajiaan rikkomaan maan lakeja. Väkivalta on jo alkanut.
      Guaido saattaa pyytää USA:n asellista tukea. Siitä on ehkä jo sovittukin.

      "Toisekseen Yhdysvaltain johtaman väliintulon voisi laukaista myös Venäjä omilla toimillaan. Venäjä on tehnyt sotilaallista yhteistyötä Venezuelan kanssa.
      – Toinen mahdollisuus olisi se, että Venäjä alkaisi siirtää sotilaskalustoa ja joukkoja Venezuelaan.
      Venäjä sijaitsee hyvin kaukana Venezuelasta. Yhdysvallat on paljon lähempänä. Tällaisen operaation toteuttaminen olisi Venäjälle paljon vaikeampaa."

      - Tämä analyysi on tarkoitettu suomalaisten pelottelemiseksi. Venäjä, joka ei ole pakotteilla suistanut maata vaikeuksiin nostetaankin syylliseksi.
      Toki Maduron hallinnollakin on syyllisyyttä ongelmiin.

      "– Interventiolle ei löydy kansainvälistä tukea. Latinalaisen Amerikan maat eivät tue sitä millään tavalla. Heille olisi sisäpoliittisesti hyvin hankalaa tukea USA-vetoista väliintuloa johtuen USA:n ja Latinalaisen Amerikan välisestä vaikeasta historiasta."

      - Tämä on varmasti totta. Amerikan mantereen valtioilla on huonoja kokemuksia Setä-Samulin toimista.
      Lausunnolla saatetaan viitata siihen, että EU:n tulisi mennä mukaan aseineen ja sotilaineen. Sipilän hallitus hyväksyi koskaan presidentinvaaleissa olleen Guaidon viralliseksi presidentiksi. Isäntämaasopimus velvoittaa vasallia tottelemaan.

    • Partacus

      Jotain toivoa rauhanomaisesta kehityksestä. USA ei saa tukea sotilaalliselle väliintulolle. Kadulta valittu Guaido kuvataan läntisessä mediassa valtion päämieheksi. Hän astelee isoisten rinnalla kuin presidentti konsanaan. Sipilän hallitus on varmasti tyytyväinen kun saa olla nukkepresidentin tukiryhmässä.

      "Kolumbian pääkaupungissa Bogotássa kokoontunut Liman ryhmä vastustaa sotilaallisia toimia Venezuelan kriisin ratkaisemiseksi.
      Kanadasta sekä Latinalaisen Amerikan maista koostuva ryhmä toteaa yhteisessä kannanotossaan, että Venezuelan siirtymisen demokratiaan on tapahduttava rauhanomaisesti perustuslakia ja kansainvälisiä lakeja kunnioittaen.
      Kokoukseen osallistunut Brasilian varapresidentti, eläkkeelle jäänyt kenraali Hamilton Mourao korosti, ettei Brasilia antaisi missään olosuhteissa Yhdysvaltojen hyökätä sotilaallisesti Venezuelaan Brasilian maaperältä.
      Ainoa sotilaallista voimaa väläytellyt on Bogotáan saapunut Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence. Yhdysvallat ei kuulu Liman ryhmään. Pencen mukaan kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä valtaan takertuneen presidentti Nicolás Maduron syrjäyttämiseksi."
      https://yle.fi/uutiset/3-10662760

      Venezuelan ongelma ei ole valtakysymys. Vaalit toimivat. Taloudessa on ongelmia eivätkä ne parane toimimalla ohi virallisen hallituksen.
      USA:n halu pommittaa Venezuelaa ei ole poistunut mutta vaikeutunut kylläkin.

    • Partacus

      Ylen uutiset esimerkkinä. Mahtavaa USA:n puolesta trollausta:

      Venäjä ja Kiina kaatoivat Yhdysvaltain ehdottaman päätöslauselman YK:n turvallisuusneuvostossa – tavoitteena oli saada presidentinvaalit Venezuelaan
      Venezuela on syöksymässä yhä syvemmälle poliittiseen sekasortoon.
      https://yle.fi/uutiset/3-10667861

      Jutun otsikko lyö lukijan silmiin järjettömyyden. Venäjä ja Kiina eivät halua ylipäänsä Venezuelaan presidentinvaaleja. Voi....voi.
      Totuus: Presidentinvaalit on pidetty viime vuonna.

      Yle kopioi luultavasti suoraan yhdysvaltalaista propagandaa.
      Jutun sisällä Guaidoa tituleerataan virkaa tekeväksi presidentiksi. Guaido ei ole ollut koskaan edes ehdokkaana.

    • maare

      Venezuela hakee tukea sieltä mistä olettaa sitä saatavan. Samalla USA ja Venäjä joutuvat vastakkain. Rauhoittuuko USA vai tuleeko niiden välille ... ehkä sota!

      "Venezuelan varapresidentti haki tukea Moskovasta – maan öljy- ja kaasuyhtiö siirretään Portugalista Venäjälle
      Yhdysvallat asetti pakotteita kuudelle venezuelalaiselle turvallisuusviranomaiselle, jotka tekevät yhteistyötä presidentti Maduron kanssa."
      https://yle.fi/uutiset/3-10668738
      Kysymys on pääkonttorin siirrosta.

    • maare

      Venezuelan varapresidentti haki tukea Moskovasta – maan öljy- ja kaasuyhtiö siirretään Portugalista Venäjälle
      Yhdysvallat asetti pakotteita kuudelle venezuelalaiselle turvallisuusviranomaiselle, jotka tekevät yhteistyötä presidentti Maduron kanssa.
      https://yle.fi/uutiset/3-10668738

      Venezuela hakee tukea mistä saa. USA vaikeuttaa lisää Venezuelan taloutta.
      Venäjä ja USA joutuvat törmäyskurssille. Entä seuraukset!

    • Partacus

      Suhteellisen lepotilan aikaista tietoa.

      "Guaidó on julistanut itsensä Venezuelan väliaikaiseksi presidentiksi. Yhdysvallat ja 50 muuta maata on tunnustanut hänet maan johtajaksi. "
      https://yle.fi/uutiset/18-34953

      "Suomi tukee Guaidón väliaikaista presidenttiyttä."
      Miten sitten on mahdollista, että Sipilän hallitus hyväksyy kadunmiehen itsensä ylentämisen!!!!!! Ehkä Sipilä haluaa nimittää Ranskalle ja muille maille presidentin .... jopa kaatopaikan asukeista.

      "Lavrovin mielestä Yhdysvallat käyttää humanitaarisen avun toimittamista vain tekosyynä uhata Venezuelan hallintoa.
      – Yhdysvallat on puuttunut räikeästi itsenäisen valtion sisäisiin asioihin ja rikkonut häpeämättömästi kansainvälistä oikeutta, Lavrov roimi Venäjän ulkoministeriön mukaan.
      Venäjä ja Yhdysvallat ovat erimielisiä avun toimittamisesta Venezuelaan. Venäjän näkemys on, että apu pitäisi kanavoida Maduron hallinnon kautta."
      https://yle.fi/uutiset/18-34953

      Tässä yhteydessä voidaan hyväksyä Venäjän kanta. Sijaispersidentin nimittämishomma voidaan olettaa USA:n ideoimaksi. Hän on varalla sotilaallista invaasiota varten ikäänkuin varastossa.
      Venezuelan hallitus on asettanut Guaidon matkustuskieltoon. Ryhtyykö USA puolustamaan voimatoimin nimittämäännä presidenttiä! Ollaan kuulolla.

      • Eihän Guaido mikään kadunmies ollut vaan parlamentin puheenjohtaja joka näki mihin surkeaan tilaan Venezuela oli Maduron komukonstein suistunut. Miljoonat ovat karanneet naapuriin ruokaa ja lääkkeitä hakemaan.

        On todella syytä syrjäyttää presidentti jonka oman vallanhalun määrää ei mikään pahoinvointi kansan keskuudessa pysty heilauttamaan. Hän vielä haluaa estää avustusrekkojen tulon joka osoittaa todellista kommunistista typeryyttä, samaa mikä kaatoi Suuren ja Mahtavan.

        Kun se on tarpeen tuo pressan vaihto niin on yhden tekevää kenen aloite se on! Meistä kumpikaan sitä ei voi tietää vaan se on aina arvelun varassa.


    • Partacus

      Väliaika jatkuu. Painostuskin jatkuu.

      – Emme ole vielä käyttäneet kaikkia keinoja painostaa Venezuelaa. Pakotteita voidaan lisätä ja Venezuelaa voidaan painostaa YK:n ja kansainvälisen rikostuomioistuimen kautta, hän sanoi.
      https://yle.fi/uutiset/3-10674483
      Sanoja on Kolumbian oikeistohallituksen ulkoministeri.

      Kolumbia ja Brasilia oikeistohallituksineen ovat sen verran oppineet, ettei USAaa saa päästää aseineen mantereelle.
      Venezuela on kuitenkin päätetty kaataa. Koalitiota rakennetaan samoin kuin aikoinaan Irakin ja Libyan kukistamiseksi.

      Aikamoinen paradoksi:
      USA vaatii, ettei ulkomaat (mm. Venäjä) saa vaikuttaa maan asioihin.
      Englanti vaatii samaa.
      EU ei salli ulkovaltojen puuttuvan sen asioihin.
      Nato ei salli jäsenmaidensa mainipulointia.
      Suomi ei hyväksy ulkoista vaikutusta asioihinsa.
      Kaikki mainitut tahot muodostavat yhteistä rintamaa painostaakseen Venezuelan istuvaa hallitusta eroamaan. USA johtaa koalition rakentamista.
      USA on menettämässä otteensa maailman suurimmista öljyvarannoista. Se on Venezuelan suurin epäkohta. Epäkohta, jota USA pyrkii korjaamaan palauttamalla itselleen ylivallan vieraan maan kansallisvarantoon.

      Veikkaus seuraavasta operaatiosta ennen sisällissotaa. Venezuelan varakas porvaristo järjestää väkivaltaisia liikehdintöjä ja pyytää setä-Samulia messiaaksi pelastamaan "demokratian". Demokratiasta huudetaan aina kun halutaan rosvota vieraan maan kansallisvarantoja. USA rakentaa koalitiota saadakseen hämättyä maailmalta omat imperialistiset pyyteensä.

      Seuraavan Suomen hallituksen tulee irtisanoutua Sipilän tunnustamasta itsenimittämästä presidentistä Guaidosta. Libyan pommitusten tukeminen saa olla viimeinen paha teko meiltä.

      • Siellä Venezuelassa lienee syytäkin painostaa uusiin vaaleihin. Saapahan sitten kansa valita mitä se oikeasti haluaa. Venezuelassa ei liene vapaata demokratiaa ollut vuosikausiin jos kymmeniinkään.

        Ensin muutamaksi kuukaudeksi YK:n hallintaan ja samalla puolueet voivat ryhdistäytyä sekä alkaa ehdokasvalinnan ja vaaleihin valmistumisen.

        Sen jälkeen taas olisi kunnon Venezuela jonka kansa oikeasti halusi tai luuli haluavansa.

        Guaido näyttää paremmalta vaihtoehdolta kuin Maduro joten Sipilän ja muiden demokratioiden kanta on parempi kuin diktatuurien kuten Venäjä ja Kiina kanta.


    • Partacus

      Guaido julistautui Venezuelan virkaatekeväksi presidentiksi tammikuussa. Yli 50 maata on tunnustanut hänet maan johtajaksi.
      Maduro ei ole suostunut ottamaan apua vastaan.
      https://yle.fi/uutiset/3-10675138

      Tärkeä seikka natolännen propagandassa on unohtunut. Jokaisessa tämän vuosituhannen sodassa se on ruumiillistanut valtion päämiehen paholaiseksi ja ehdolla olevan tai uuden päämiehen laupiaaksi samarialaiseksi, kansan pelastajaksi.
      Näin tässäkin. Saatanallinen Maduro toisaalla ja Guaidon pään ympärillä asustaa sädekehä, vaikka hän ei ole sanonut sanaakaan, miten aikoo muuttaa maan politiikkaa. Guaidosta tehdään messiasta samaan tapaan kuin perussuomalaiset tekivät sitä Soinista. Venezuelan öljyvaroista on puhuttu yhä vähemmän siksi, ettei todellinen juoni pääse ilmi. Jos Guaidon kapinaliike voittaisi, USA ja länsi työntäisivät alkuun rahaa ja tavaraa maahan. Hiljaisuudessa maan kansallisvarannot siirtyisivät oligarkkien hallintaan.

      Suomen media toistaa uskollisesti USA-propagandan valheita. Isäntämaasopimus velvoittaa. Maduro ei kiellä ulkomaiden apua. Ylen uutiset puhuu asiassa puppua omiinkin uutisiin nähden. Ainakin yhdessä uutisessa sanottiin Venäjältä tulevan avustustarvikkeita valtion kautta jaettavaksi.
      Ylen tulisi kertoa, että Venezuelan hallitus ei laske maahan Guaidon kautta mitään maahan. Apu otetaan vastaan virallisia teitä.

      Trump lähti Vietnamista ennen aikojaan saamatta mitään aikaiseksi. Sisäpoliittinen kriisi!
      Yhdysvaltain sisäinen kriisi saattaa ainakin estää lähitulevaisuudessa USA:n sotavoiman käyttöä. Venezuelan naapurimaat ovat ilmaisseet vahvasti vastustavansa sotatoimia ulkomaiden toimesta.

    • hauskanen

      Venezuela karkotti Saksan suurlähettilään vastalauseena oppositiojohtajalle osoitetusta tuesta
      Saksan ulkoministeri Heiko Maasin mukaan Krienerin karkotus vain pahentaa tilannetta Venezuelassa.
      https://yle.fi/uutiset/3-10677153

      Voi miten karmeaa. USA sanoo; Kukaan ei saa puuttua heidän sisäisiin asioihinsa. Saksa sanoo samaa.
      Suomalainen media näyttää kuitenkin hyväksyvän natolännen kaikenlaisen puuttumisen muiden maiden asioihin.

    • orre

      https://yle.fi/uutiset/3-10681076
      On täysin mahdollista, että jenkkimielinen porvaristo järjestää sabotaasia saadakseen puhtia.
      Yhdysvallat on jo kyberhyökännyt ainakin Iranin teollisuuslaitoksiin.

    • Partacus

      Yhdysvallat valmistautuvat sotilaalliseen väliintuloon. Diplomaattien poisveto on aikaisemmin aina merkinnyt sitä. USA on ilmeisesti todennut, ettei sen siviilikumous onnistu. Siksi sota. Näinhän USA:n strategia toimi Syyriassa aloituksen suhteen. Loppu menikin pieleen ja maa on raunioina.

      "Yhdysvallat vetää pois jäljellä olevan diplomaattihenkilöstönsä Venezuelasta, kertoo ulkoministeri Mike Pompeo.
      – Päätös perustuu toisaalta Venezuelan heikkenevään tilanteeseen ja toisaalta siihen johtopäätökseen, että suurlähetystössä oleva USA:n diplomaattinen henkilöstö asettaa rajoitteita Yhdysvaltain toimille, Pompeo kirjoitti Twitterissä."
      https://yle.fi/uutiset/3-10683937

      Progandasota eli maailman väestön hankkiminen myötämieliseksi USA:n interventiolle.
      Trumpin ulkoministeri Pompeo syyttää Kuubaa ja Venäjää Venezuelan tukemisesta. Kiina on jätetty tukijajoukosta pois vaikka viikko pari sitten Kiinakin oli "roistovaltio".
      USA toimii vanhalla periaatteella. Tuhottava ja alistettava kohde leimataan venäjäkortilla epäkelvoksi.

      Kuuba, Venäjä ja Kiina ovat tukeneet Venezuelaa eivätkä ole esittäneet kriisiin sotilaallista ratkaisua. Geopoliittisesti itä ja länsi ovat vahvasti vastakkain toisiaan. Suurempikin sodanvaaran uhka on edelleen olemassa.
      Suomen tulisi valtiona toimittaa kriisiapua Venezuelaan tykkääpä USA siitä tai ei.

    • Partacus

      Hiljaista on ollut. Välirauhako ennenkuin paukkuu?
      Trump saattaa tulla erotetuksi virastaan. Sekin voi olla syynä hiljaisuudelle.

      USA:n tuella Guaidon tukijat ovat vallanneet pari diplomaattilähetystöä New Yorkissa.
      https://yle.fi/uutiset/3-10695999

      Media hehkuttaa kanssakäymisessä toisten valtioiden sisäisiin asioihin puuttumattomuutta. Media ilmoittaa, että USA:n nostamalle Guaidolle 50 valtiota on antanut tunnustuksensa. Guaido nimitti itse itsensä presidentiksi ilman vaaleja.
      Guaidon tunnustajia ovat EU:n kautta kaikki sen jäsemaat. Suomikin tunnustaa viralliseksi presidentiksi kadun tallaajan Guaidon. Vaaleilla valittu saisi kalppia tiehensä.
      Sipilän hallitus ei ole irtisanoutunut EU:n päätöksestä. Sipilän hallitus ei puolestaan ole tukenut laillista Katalonian paikallishallitusta, jonka jäseniä Espanjan keskushallituksen toimesta on saatettu oikeuteen.

    • otapa_selvää

      Sisällissotaa valmistellaan.
      USA:n nimittämä presidentti Guaido lupaa sotilaille ja poliiseille armahdusta, jos siirtyvät hallitusta vastaan.
      Asian voi sanoa toisinkin. Vallanvaihdon jälkeen, tuleepa sisällissota tai muuten, Guaidon hallinto järjestää valtavan verenvuodatuksen. Sen on pakko tehdä se tämän ja aikaisempien uhkausten jälkeen.
      Miten laillinen hallinto voi sallia silmiensä edessä sisällisssodan valmistelua! Guaido on mennyt (USA:n tuella) niin pitkälle, että istuva hallitus ei voi estää sisällissodan syttymistä.
      Pahalta näyttää.

      Mitä merkitsee Kiinan ja Venäjän tuki lailliselle hallinnolle! Sanahelinää vai. Jos sisällissota syttyy niin ne ovat USA:n kanssa vastakkain....... ! Toinen Syyriako vai vieläkin pahempaa.

    • Partacus

      Uusi käänne.

      Venäjä: Ilmavoimien koneet, kaksi kappaletta, Venezuelassa ovat "sotilaallis-teknistä yhteistyötä"
      Venäjä ja Venezuela aikovat allekirjoittaa noin 20 eri alojen yhteistyösopimusta.
      Reutersin lähteen mukaan näiden asiantuntijoiden tarkoitus on suojella Maduroa vallanvaihdolta ja myös turvata venäläisten jalansijaa latinalaisessa Amerikassa. Venäjällä on paljon sijoituksia Venezuelassa.
      https://yle.fi/uutiset/3-10708606

      Vastakkainasettelu on selvä. Venäjä tukee istuvaa hallitusta ja sijoituksiaan. USA uhkaa väliintulolla.
      Tapahtuma on historiallinen. Tähän saakka USA on Amerikan mantereella erottanut ja nostanut hallituksia mielensä mukaan.

      Yhdysvallat ja monet länsimaat – mukaan lukien Suomi – ovat tunnustaneet opposition Juan Guaidon maan presidentiksi ja vaatineet Maduron luopumista vallasta. Sen sijaan esimerkiksi Venäjä, Kiina ja Kuuba tukevat Maduroa.
      Yksi uutuus on, jota YLE ei tässä mainitse. Natomaa Turkki on ilmaissut tukensa Maduron hallitukselle. Se ei siten tue USA:n nimittämää valepresidentti Guaidoa.

      Jos tilanne kärjistyy sodaksi, kenen puolesta Suomi toimii! Laillisen hallituksen vai nukkepresidentin. Joko natosopimukset velvoittavat tukemaan USA:n sotavoimia, jos sota syttyy. Suomen ulkopolitiikka on vakavassa tienhaarassa natokiiman vuoksi.
      Entä Kreikka? EU:n natomaat ryöstivät Kreikkaa menneinä vuosina EU-maiden suurten liikepankkien hyväksi. Tukeeko Kreikkakin vaikeuksissa olevaa valtiota oman maan ryöstäjien hyväksi. Kreikan kannasta ei löytynyt tietoa netistä.

      Jos Venezuelan kriisi ratkeaa rauhanomaisesti ilman ulkovaltojen sotatoimia, se olisi merkittävä etappi geopolitiikan muutoksessa. Läntisen kapitalismin ylivalta olisi nujerrettu. Libyan tuhoamisen kaltaista nato ei voisi enää toistaa.
      Toki lännen kapitalismilla on sotatarvikkeita ja sotavoimaa sittenkin mutta muutoksen airuet saapuisivat pelikentälle.

      Suomen työväenluokalta tilanne vaatii rauhanliikeiden voimistamista, mielenosoituksia, vaatimuksia irtaantua natosopimuksista.

      Rahan vallasta kansan valtaan.
      Suuntana sosialismi - tavoitteena kommunismi!
      https://www.skp.fi/eduskuntavaaliohjelma2019

    • ta-haku

      USA:n politiikka valitsemansa presidentin Guaidon turvin on kuivumassa kokoon. Maan sisäinen kapinayritys on kuivumassa sanasodaksi.

      Bolivaarinen rintama syntyi n. 20 vuotta useiden pienpuolueiden ja kansalaisjärjestöjen yhdistymisenä. Rintamaa nimitetään PSUV, Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue. Katolinen kirkko on tukenut kurjaliston nostamista ylös slummeista. Puoluetta voitaneen kuvata vasemmistososiaalidemokraattiseksi.
      Venezuelan kommunistit ovat tukeneet PSUV:n uudistuspolitiikkaa joskin myös kovasti arvostellut.
      Venezuelan ongelma on öljyvaltioiden ongelma. Talouden voimakas riippuvuus yhdestä tuotantoalasta aiheutti öljyn maailmanmarkkinahinnan laskeudettua ongelmia. Ongelmat ovat kiistattomasti Venezuelan hallituksen ongelmia riippumatta siitä että maa kykeni nostamaan miljoonia kansalaisia slummeista ihmisten ilmoille.

      Öljy on kansallistettu jo 1976. PSUV syrjäytti oikeistohallituksen, Hugo Chaves tuli presidentiksi PSUV:n ja kommunistien tuella.
      Tämän vuosituhannen puolella natoa lähellä oleva kapitalismi on sadellut uhkauksia, pakoitteita ja vastaavaa öljyvaltioille. Joitakin valtioita kuten Syyria ja Libya on tuhottu lähes maan tasalle. Toisia kuten Irania kohtaan lännen kauppapakotteet ovat jatkuneet vuosikausia. Näin on tuettu maan luisumista tiukaan islamismiin.

      Guaidon presidenttiyden hyväksyi n. 50 valtiota. 50 valtiota, Suomi mukana, on kuristamassa Venezuelaa ja tukemassa demokratian vastaisia toimia.
      Venezuela hallitus ja kurjalisto tarvitsee myös tukea USA:n sekaantumispolitiikkaa vastaan. Suomen työväenluokan solidaarisuus kallistuu Venezuelan demokraattisen kehityksen tueksi.
      USA on kutsunut diplomaatteja kotiin. Se merkitsee yleensä sotatoimien enteitä. Oletan, ettei se enää ole mahdollista. USA häviää kisan.

    • Partacus

      Poliittinen sissisota menossa.
      https://yle.fi/uutiset/3-10719728

      Venezuelan oikeuselimet ovat poistaneet syytesuojan itsejulistaneelta, USA:n nostamalta nukkepresidentiltä Guaidolta.

      YLE uutisoi "Maduro poisti" ja jatkaa samassa yhteydessä, että Venäjä tukee Maduron hallintoa (niinkuin tukeekin) ja että Maduron ja Venäjän toimet voivat johtaa sisällissotaan. Sähkökatkotkin YLE uutisoi ikäänkuin hallityuksen syyksi.
      YLE uutisoi täydellisesti USA:n laskuun. Isäntämaasopimus naton kanssa velvoittanee vääristelmään tapahtumia naton hyväksi.

      Sitten YLEN emävale:
      "Myös elintarvikkeista on pulaa, kun Maduron hallinto ei päästä avustuskuljetuksia maahan."
      Tätä valhetta YLE toistaa toistamistaan. Venezuela ei hyväksy tavaran maahantuontia Guaidon kautta jaettavaksi. Mikään hallitus ei sellaista hyväksyisi. Venezuela ottaa hätäaputavaraa vastaan virallisia kanavia myöten mutta YLE "unohtaa" sellaiset seikat mainita.

      Siinä YLE on oikeassa, että sisällissodan uhka on korkealla. Guaido saattaa joutua syytteeseen vallan väärinkäytöstä. Hänelle ja USA:lle jää ainoaksi mahdollisuudeksi yrittää väkivaltaista kapinaa.
      Näppituntuma on, että USA mieluummin jättää Guaidon oman onnensa nojaan kuin riskeeraa Kiinaa ja Venäjää vastaan. Maailmalla on toivoa, ettei naton tuhoaman Libyan tapaus toistu.
      Venezuelalla on silti tekemisen paikka korjata taloudessa tehdyt virheensä. Käsittääkseni maan teollistaminen ja maatalouden kehittäminen ovat askelia irtaantua öljyriippuvuudesta. Kaikkein pahin skenaario on maan joutuminen USA:n vasalliksi.

    • naftali

      USAKO ei pyri vaikuttamaan muiden valtioiden asioihin. Vainko Venäjä tai Kiina vaikuttaa? Sovitaanko että kaikki valtiot pyrkivät vaikuttamaan kaikkialla. Kysymys on vain vaikuttamisen sisällöstä.

      "Yhdysvallat on julkistanut kohdistavansa talouspakotteita Venezuelan valtiollisen öljy-yhtiön 34 alukseen sekä kahteen yhtiöön, jotka kuljettavat raakaöljyä Venezuelasta Kuubaan. Asian julkisti Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence perjantaina.
      Pakotteet rankaisevat myös Kuubaa, jota Yhdysvallat on arvostellut Venezuelan presidentti Nicolas Maduron hallinnon tukemisesta. "
      https://yle.fi/uutiset/3-10726030

      Vuorossa näyttää olevan taloudellisen saarron kiristäminen. Kuubakin olisi syntinen, kun ostaa Venezuelasta öljyä!!
      YLE toistaa tavanmukaisesti (käskystä!), että 50 valtiota tukee itse itsensä presidentiksi julistanutta Guaidoa. Häveliäästi YLE unohtaa nyt mainita, että Sipilän hallituskin tukee laittomuutta.

    • Partacus

      Hiljaista rintamalla. Nukkepresidentti Guaidon asema murentumassa.

      Venezuela on solminut Punaisen Ristin kanssa avutustarvikkeiden tuomisesta maahan.
      https://yle.fi/uutiset/3-10733053

      YLE puolestaan jatkaa uutisoinnin politisoimista Venezuealn laillista hallintoa vastaan. Mediapoli pakottanee.
      "Venezuelassa on käynnissä poliittinen valtakamppailu, sillä presidentti Maduron lisäksi oppositiojohtaja Juan Guaido on julistautunut maan väliaikaiseksi presidentiksi.
      Yli 50 maata on tunnustanut Guaidon aseman."

      Samaan tahtiin kun Guaidon vallankaappausyritys kaikkoaa taivaan tuuliin, YLE jatkaa samaa vanhaa liturgiaa.
      Onko viesti luettavissa siten että maassa on kaksi itsejulistautunutta presidenttiä! Näistä Guaidon, joka koskaan ei ole ollut presidentin vaaliehdokkaana, on todella 50 valtiota tunnustanut. Vaaleilla valittuja presidenttejä ei erikseen tunnusteta.
      YLE:n uutisointi on todella hupaisaa. Puolueetonta ja tosiseikkoja valaisevaa!!!
      Ylen uutisten perusteella valtalehdet levittävät värittynyttä tietoa.

      Tyyntäkö myrskyn edellä? Natovene vuotaa ympäri maailmaa. Se ei ehdi kaikkea vahtia.
      Mielenosoitukset lienevät laantuneet. Valtamedia taatusti uutisoisi jos niitä olisi.

    • Öyhöttäjiä_täälläkin

      Kylläpä melkein koko ketju on kommunistien sitkeää öyhötystä. Niin, palstojen mielenterveyspotilaat ovat sitkeitä.

    • Välitön sisällissodan tai USA:n invaasion uhka näyttää poistuneen. USA keskittyy taloudellisen kuristamisen taktiikkaan asettamalla lisää kauppapakotteita sekä myös Venezuelan kanssa kauppaa käyville Kuuballe ja Nicaragualle.
      Amerikkalaisten matkustamista Kuubaan rajoitetaan!!Toisaalla Meksikosta USA:aan matkustamista estetään. USA asettaa EU:lle pakotteita. EU vastaa USA:lle samalla mitalla.
      USA:n ongelmat monella rintamalla ovat pienten kansojen etu. Suomella olisi hyvät mahdollisuudet irtautua tehdyistä natosopimuksista.

    • https://yle.fi/uutiset/3-10750630
      USA:lla on ollut muita kiireitä. Vene vuotaa kaikkialla. Venezuela saa ainakin lisäaikaa. Toinen, suurempi ja tärkeämpi kohde, Iran, on USA:n hampaissa. Sekin on öljyntuottajavaltio.
      USA aikoo estää täysin öljyn oston Iranista. Iran ei saisi viedä öljyä minnekään. Kiellon piiriin tulisi 8 valtiota mm. Turkki, Japani, Intia ja Kiina, saivat Yhdysvalloilta poikkeusluvan jatkaa öljyn tuontia.
      Natomaa asettaa pakotteita toiselle natomaalle mutta myös Kiinalle ja Intialle.
      Kapitalistinen vapaakauppa on paperia silloin kun suuryhtiöiden edut ovat kyseessä.

      Tämä syrjäyttää Venezuelan mutta USA aikoo faktisesti julistaa Kiinalle ja Intialle sodan. Molemmat maat tarvitsevat öljyä ulkomailta.

    • Jokohan nyt rytinä alkaa.
      https://yle.fi/uutiset/3-10761617
      USA:n nopean toiminnan joukot valmiustilassa odottamassa, että oppositio lähtee aseelliseen vallankaappaukseen!
      Kiina ja Venäjä ovat antaneet tukea istuvalle hallitukselle. Entä nämä - menettävät kasvonsa, jos usalainen vallakaapaus alkaa, eivätkä ne tee mitään.
      Uutisen mukaan voi päätellä seuraavasti. USAn asettama nukkepresidentti Guaido olettaa vallankaappuaksen olevan mahdollinen. Voi olla niinkin että hiipuvaa protestia yritetään kiihdyttää. Jos USA ei voita Venezuelassa, se menettää arvovaltaansa.
      Sisällissodan vaara on olemassa.

      Suomen hallitus veivaisi aseilla hallituksen vaihtoa vaativat välittömästi putkaan.
      Suomen hallitus tukee EU:n mukana Venezuelan virallisen hallinnon ohi USA:n valitsemaa nukkea!!

      • Suomi on ainakin näin täältä katsoen demokratia kun vertaa Venezuelaan. Eiköös sitä Madurollekin ehdotettu vaaleja jolloin olisi nähty mitä kansa ajattelee. Maduro kuitenkin komuhenkisenä ei uskalla antaa valtaa kansalle koska hän voisi tippua kelkasta.

        Kun noin uutismielessä miettii mihin kuntoon Venezuela on tuon sosialismikokeilun aikana suistunut niin eipä juurikaan ihmettela jos joku jotain muuta haluaa.

        Onko tilanne kuten väität USA masinoitu niin siitä en vetoa lähtisi lyömään, kyllä kansakin näkee milloin mennään päin sitä minne päivä ei paista.


    • Tilanne oikeudellisesti.
      Presidentti Maduro on vaaleilla valittu presidentti.
      Guaidoa voi verrata katuojasta nostetuksi pressaksi ja jonka USA ja sen tukijamaat ovat "laillistaneet" presidentiksi.

      Sotarummut soivat. USA on uhkaillut aikaisemminkin mutta joko uusi presidentti sittenkin "valitaan" asevoiman avulla. Toistetaan Chilen 1971 kuvio Pinochetin nostamisessa kalifiksi sosialidemokraattipresidentti Allenden syrjäyttämisessä.

      Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon mukaan Yhdysvallat on valmis sotilaalliseen väliintuloon Venezuelassa.
      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006090297.html
      Eilen Guaidon porukat järjestivät väkivaltaisia yhteenottoja. Liekö sama tänään uusittu! Invaasiota valmistellaan. Maailmalle syötetään Maduron väkivaltaisuutta vaikka Guaido USAn suostumusella sellaista järjestäisikin.

      Venäjä on aikaisemmin tukenut laillista hallitusta. USA kysyy kuitenkin Venäjältä lupaa invaasiolle!!!!! Heikkouttako ja miltä osapuolelta!
      Uutinen, Maduro on pakenemassa Kuubaan on esitetty jo kaksi kertaa aikaisemmin ja taas uudelleen.

      On päivänselvää, että USA haluaa hallintaansa Venezuelan öljyn. USAlle demokratia ei merkitse mitään. Raha ratkaisee. Ehkä Pompeo lupaa Venäjälle provikkaa, jos suostuu laillisen vallan kumoamisen hyväksyjäksi.

    • klo 06:20: Yhdysvaltain ilmailuhallinto FAA on kieltänyt amerikkalaisia lentoyhtiöitä toistaiseksi lentämästä alle 26 000 jalan eli vajaan kahdeksan kilometrin korkeudella Venezuelan ilmatilassa. FAA:n mukaan syynä määräykselle on "kasvava poliittinen epävakaus ja jännitteet". FAA sanoi, että kaikkien yhdysvaltalaisten lentoyhtiöiden koneiden tulee poistua Venezuelasta 48 tunnin sisällä. (Reuters)
      https://yle.fi/uutiset/3-10762514

      USAn vakoilupalvelu olettaa, että tänään tulee kansannousu tai pienet Guaidon ryhmät järjestävät aseellisia provokaatioita, jolloin natoaseet tulevat viemään Venezuelaan demokratiaa aseilla. Sekin on natomaille normaali kuvio.
      Valitettavasti Suomi tukee vaaleilla valitsematonta Guaidoa. Natoaseet Venezuelassa synnyttäisivät sisällissodan.

      • Anonyymi

        Saa nähdä alkaako se tänään mutta varmaan jenkkien presidenttiehdokkaalle on viimeinen mahdollisuus yrittää vallankaappausta ennen seuraavia parlamenttivaaleja. Sivniilikoneita varoitetaan ilmatorjunnasta ja usan hävittäjille järjestetään ilmatilaa. Kyllä tässä varmasti tänään vallankaappausyritys keretään vielä tekemään kun päivä on vasta aluillaan venezuelassa.


    • Päältä päin katsoen siellä on menossa Venezuelan pelastusoperaatio!

      • Anonyymi

        Guiadon pelastus operaatio ainakin floppasi kun caragasin kadut oli olleet tyhjiä mielenosoittajista kertoo ulkomainen media ja ainoa mielenosoittaja oli tuumannut että jos niitä vielä jatketaan niin ajassa palataan 30 vuotta taaksepäin mitä lienee tarkoittanut, saattoi olla huono käännöskin. Jokohan eu ja usa kavereineen uskoo että vaaleilla valittua presidenttiä ei joku jenkkijojo syrjäytä.


    • Yhdysvaltain ja Venäjän ulkoministerit keskustelivat Venezuelan tilanteesta keskiviikkona. Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeon mielestä Venäjä horjuttaa Venezuelaa. Hän myös vaati Venäjää lopettamaan tukensa Venezuelan presidentille Nicolas Madurolle.
      Sergei Lavrov puolestaan tuomitsi puhelinkeskustelussa Yhdysvaltain "haitallisen vaikutusvallan", kun se tukee Venezuelan oppositiojohtajaa Juan Guaidoa.
      https://yle.fi/uutiset/3-10762967

      Vapunpäiväksi USA:n suunnittelema suurmielenosoitus taisi sittenkin jäädä muutaman nuoren kivien heitoksi. Suomen media olisi tännä kuvia, jos Guaidon kapinayritys olisi saanut tuulta purjeisiin.
      USA uhkaa nyt Kuubaa täydellisellä kauppasaarrolla, ellei se vedä tukeaan Venezuelan kansalta.
      Miten ihmeessä Suomen hallitus voi olla tukemassa rosvotoimia Venezuelaa vastaan. Sipilän sulkaan tulee tämäkin tahra.

    • Anonyymi

      Lännen touhu suomi mukaan lukien on hämmästyttävää lainvastaista touhua joka pudotti laillisuusnaamarin länsimaiden kasvoilta. Guiado ei voi olla presidentti muuta kuin lännen laittoman propagandan mielestä koska jos presidentti estyy hoitamasta virkaansa niin sitä hoitaa varapresidentti venezuelan lain mukaan eikä parlamentin puhemies guido ja sama käytäntö on kaikilla guiadon tukijamailla. Presidentin vaalit oli rehelliset koska sitä vastaan ei tehty laimukaista valitusta ja eikä 30 päivän kuluessa valinnasta käyty uusia vaaleja ja valittu presidentti on valinnan jälkeen ollut toimintakykyinen, siinäkin länsimaiden puhe että vaalit oli jotenkin laittomat on pelkkää valheellista propagandaa ja venezuelan opposition paskapuheiden peesailua. Lisäksi lännen touhu on myös kansainvälisen lain vastainen rikos jonka myös yk on tuominnut. Saulia pitää ihmetellä kun lakimiehenä hänen olisi pitänyt tietää että guiadon hyväksyminen uudeksi presidentiksi oli kaikkien lakien vastaista ja silti hän sen hyväksyi sen koska eukin hyväksyi eli kaikki laittomuus on sallittua eussa ja eumaissa kun presidentti näyttää esimerkkiä.

      • Anonyymi

        Venäjän kanssa suhmuroiville natsidiktaattoreille käy huonosti.

        Niin pitääkin.

        Venäjä on roistovaltio.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän kanssa suhmuroiville natsidiktaattoreille käy huonosti.

        Niin pitääkin.

        Venäjä on roistovaltio.

        Entäs usan kanssa suhmuroivalle saulidiktaattorille


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän kanssa suhmuroiville natsidiktaattoreille käy huonosti.

        Niin pitääkin.

        Venäjä on roistovaltio.

        Nato ja eumaiden touhu venezuelaa vastaan vasta diktatoorista on ja maduro ei ole diktaattori vaan vaaleilla valittu presidentti kuten saulikin. Usa ja eu vain haluaa itselleen venezuelan öljyt muut luonnon rikkaudet ja jenkkjojo guiado auttaa niitä


    • Huhtikuun viimeisenä päivänä Juan Guaidó julisti aloittaneensa ”viimeisen vaiheen” vallassa sinnittelevän presidentti Nicolás Maduron syrjäyttämiseksi.

      Yritin etsiä suomenkielisestä netistä median toitottamaa vapunpäivän suurmielenosoitusta. Samaan aikaan USA käski tyhjentää hävittäjiään varten Venezuelan ilmatilan sotatoimilleen.
      Guaidon kapina oli suunniteltu näin: Guaido kokoaa vapunpäivänä mielenosoituksen ja provosoi väkivaltaa ja sitten USA tuo sotavoiman maahan. Suomi EU:n mukana olisi tukenut USA:n hyökkäystä, koska tukee Sipilän suulla Guaidoa.

      Yllätyksen yllätys. Mistään ei löydy suurmielenosoitusta. Jos sellainen oli miksi media vaikenee! Ennen pienestäkin mustelmasta natomaiden hyväksi synnytetään suuret otsikot.

      USA järjesti Pinchetin avulla Chiileen 1973 verisen oikeistohallinnon etukäteen ilmoittamatta. USA oli valmistautunut samanlaiseen invaasioon Venezuealassa ilmoittaen etukäteen. Guaido on ilmaissut, muistettakoon, vain etukäteen istuvasta hallinnosta irtisanoutuneet armahdetaan, muut sitten..... !
      USA värkkää ilmiselvästi sotaa Venezuelaan. USA:n lähes jokainen presidentti on istuntoaikanaan järjestänyt sodan. Trumpilta puuttuu toistaiseksi sellainen.

      Tuleva Suomen hallitus: Hallitusohjelman ensimmäinen pykälä tulee kuulua: USAn näpit irti Venezuelasta. Isäntämaasopimus naton kanssa on puretaan.

      On muuten outoa, ettei SDP ilmaise mitään tukea Maduron sosiaalidemokraattispohjaiselle hallitukselle.

      • Anonyymi

        Kukaan ei tietääkseni ottanut esille soinin päätöstä hyväksyä guiado venezuelan presidentiksi eduskunnan kyselytunnilla. Tämä soinin laiton teko ja eduskunnan puuttumattomuus siihen osoittaa että suomen eduskunta laittomuudessa mukana eikä ensi kertaa, villi tilanne lainsäätäjät peittelevät hallituksen laittomia päätöksiä ja myös säätävät lakeja hallituksen tekemien laittomuuksien tekemiseksi lailliseksi.eikä.siijenkään kukaan puutu.


    • Partacus

      https://yle.fi/uutiset/3-10767419

      Soinia ennen Kokoomuksen Stubb lähes kyynelehti kun nato ei kutsunut Suomea pommittamaan Libyaa. Oikeistoakselilla on hinkua viedä isänmaa jälleen sotakentille.

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tapaa Venezuelan ulkoministerin Jorge
      Tapaaminen on ennen Lavrovin ja Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon tapaamista.

      YLEN uutisten arvokas kommentointi.
      "Maan kriisi otti uusia kierroksia vappuna, kun oppositio yritti vallankumousta siinä onnistumatta.
      Yhdysvallat ja Venäjä ovat eri puolilla Venezuelan kriisissä. Yhdysvallat tukee oppositiojohtaja Juan Guaidóa, Venäjä presidentti Nicolás Maduroa. "

      USA ja sen vasallipresidentti Guaido yrittivät vapunpäiväksi kaaosta ja josta olisi alkanut USAn sotilaallinen hyökkäys Venezuelaa vastaan.
      Jälleen heräsi toivo, että nato saa pehmoset housuunsa.
      Siihen kyllä tarvitaan maailman työläisten solidaarisuusliikettä. Natotrollit timosoinit ja extyökkärit tulee saada kammettua kumoon.

    • Oppositio jatkoi lauantaina mielenosoituksiaan ja yritti houkutella armeijaa mukaan, mutta mielenosoitukset olivat pieniä. Osallistujia oli uutistoimisto AFP:n mukaan satoja, ei tuhansia.
      Guaidó yritti vappuaattona vallankumousta sotilaiden tuella, mutta joutui pian tunnustamaan yliarvioineensa armeijan tuen.
      https://yle.fi/uutiset/3-10767971

      Tulihan Suomi-mediasta totuudenkin sanoja.
      Guaido yritti USA:n tuella vallankaapausta.
      Mahalasku tuli.
      Venezuela voi toistaiseksi jatkaa itsenäisesti omien asioiden hoitamista.

    • https://yle.fi/uutiset/3-10770834

      Uskomatonta.
      USA on kolme vuotta etsinyt Venäjän vaikutusyrityksiä USA:n sisäisiin asioihin ja pitää niitä rikollisina.
      USA katsoo oikeudekseen määrätä Venezuelan kenraaleita siirtymään omaa maataan vastaan. Samaan syssyyn USA tiedottaa, että Venäjän ja Kiinan poliittista tukea istuvalle hallitukselle ei katsota suopein silmin.
      USA uhkaa edelleen sotatoimilla viitaten siihen jos kenraalit eivät petä isänmaataan.

      Voiko Suomen tuleva hallitus olla tukemassa USA:n ja EU:n liittoumaa Maduron hallituksen kukistamiseksi? Entä sitten, mikäli USA:n sotavoima rynnistää maahan. Velvoittaako Isäntämaasopimus tukemaan USA:n nykyisiä uhkauksia ja mahdollisia sotatoimia!

    • Tähän on siis tultu. USA:n nimittämä hupipresidentti Guaido vehkeilee avoimesti vieraan valtion kanssa niiden sotavoimien tulemisesta kaatamaan laillisesti valittu hallitus.
      Entäpä jos esim. Perussuomalaiset vehkeilisivät samalla tavalla USA:n kanssa!!!!!!!!

      "Venezuelan Guaidó valmis keskustelemaan USA:n armeijan kanssa yhteistyöstä Maduron syrjäyttämiseksi
      Opposition mielenosoitukset eivät lauantaina keränneet osallistujia entiseen malliin, mikä saattaa olla merkki Guaidón ympärille syntyneen liikkeen innostuksen hiipumisesta.
      Venezuelan oppositiojohtaja Juan Guaidó on lähettänyt tähän mennessä vahvimman viestin halukkuudesta yhteistyöhön Yhdysvaltain asevoimien kanssa presidentti Nicolás Maduron syrjäyttämiseksi. Lauantaina kannattajilleen Caracasissa puhunut Guaidó sanoi määränneensä edustajansa Washingtonissa luomaan välittömästi keskusteluyhteyden armeijaan."
      https://yle.fi/uutiset/3-10779251

      Guaido on täten virallisesti pyytänyt USA:n sotavoimaa avuksi kun oma protestiliike on hiipumassa.
      Voiko Suomi olla enää tukemassa Guaidoa viralliseksi presidentiksi. Sipilän kokoomus-kepu-persukonklaavi taisi tehdä mustan tahran ulkopolitiikallemme sekaantumalla itsenäisen valtion sisäisiin asioihin.

      USA uhkailee P-Koreaa.
      USA laittaa kauppapakotteita Kiinalle, Kuuballe, Venezuelalle ja Iranille. Entisiä ei pureta.
      USA vie sotalaivoja Persianlahdelle ja uhkailee Irania sodalla. Iran kuulema olisi suuri uhka USA:n itsenäisyydelle!!
      USA kauppasomimusriidoissa EU:n kanssa.
      USA ei tue Katalonian itsenäisyyttä Espanjasta.
      USA vaatii EU:n jäsenmaita korottamaan sotilasbudjetteja.
      USA lukee Venäjän suuntaan "lakia" monenmoisista asioista.
      USA:n viimeisen 3 vuoden teema sisäpoltiikassa. USA:n asioihin ei kukaan ulkopuolinen saa sekaantua. "Vierasmaalaisen kanssa ei saa puhuakaan" !?!

    • Käykö Yhdysvallat kahteen sotaan?

      NYT: Valkoisessa talossa esiteltiin suunnitelma lähettää 120 000 sotilasta Lähi-itään
      Yhdysvaltalaiset virkamiehet syyttävät Irania tai sen tukijoita viikonloppuna kauppalaivoja vastaan tehdyistä iskuista.
      https://yle.fi/uutiset/3-10781532

      Tuntuu epäuskottavalta USA:n uutiset, jonka mukaan Iranin hallitus lähettää sabotaasin tekijöitä vieraan vallan rahtilaivojen kimppuun. Hankkeessa ei ole mitään järkeä. USA voi maastaan lähtien pommittaa Irania.
      USA hakee kiivaasti sotaa mistä tahansa.
      Vai onko taktiikkana hämätä Persianlahden tapahtumilla hyökkäystä Venezuelaan. Guaido on menettänyt kapinakenraalin maineensa. Sen avulla USA ei saa enää Venezuelan öljyä haltuunsa.

      Venäjän meno Syyrian sotaan, olipa se oikein tai väärin, sotki USA:n suunnitelmat kaapata Syyrian öljy.
      USA riehuu kuin eksynyt koira.

      ps. Yhdysvaltain asevoimat harjoittelevat sotaa Suomen ilmatilassa. Ketä vastaan, kenen puolesta!!!!

    • Anonyymi

      Yhdysvaltain toimet Irania vastaan ovat sille yleisiä maailmanherruuden elementtejä. Se mikä pätee Irania kohtaan (aikaisemmin sama Irakissa) pätee myös Venezuelassa.

      USA:n tuo sotakalustoa Persianlahdelle ja väittää tilanteen kärjistyneen sodan partaalle. USA unohtaa kertoa että heidän sotalaivansa synnyttivät uhkan.
      Trumpin hallinto aikoo kaataa Iranin pappishallinnon (vääräuskoiset) taloudellisen ja sotilaallisen painostuksen avulla. Lisäksi USA:n oletetaan voittavan mahdollisen sodan nopeasti ja sille vauriottamasti.

      Sama taktiikka on ollut käytössä Kuubaa kohtaan mutta Kuuba kesti. Venezuelaa on kuristettu pakotteilla bolivaristien valtaantulon jälkeen parikymmentä vuotta.
      USA tukee vapaan kapitalismin maailmaa, kun valtiot toimivat kuten USA haluaa.
      USA-Kiina vastakkainasettelu on alkanut USA:n toimesta. Uhkauksia ja pakotteita on ladellut.
      USA:n politiikka on naton politiikka. Suomi on sidottu sinettiä vaille USA;n sotatoimiin tai niitä edeltäviin temppuihin. Porvarillinen valtaeliitti hyväksyy USA:n toimet vaikenemalla.

    • Anonyymi

      Joo, se on totta, että USA puuttuu milloin mihinkin konfliktiin. Toisessa maailman sodassakin antoi Neuvostoliitolle niin massiivista materiaaliapua, että itse Stalinkin sanoi, että ilman sitä NL ei olisi voittanut sotaa Hitleriä vastaan. Asia on helppo tarkistaa googlettamalla: USA:n materiaaliapu Neuvostoliitolle.

    • Anonyymi

      Yhdysvallat valmistelee sotaa Irania vastaan.
      Venezuela saanee olla rauhassa. Kiina kuljettaa kriisiapua. Sekin voi olla USAlle viesti: näpit irti.

      Jos Yhdysvallat alkaa pommittamaan Irania, niin....voiko muu mailma hyväksyä sitä. Se olisi uskonnollinen ristiretki Trumpin kristillisyyden mukaisena operaationa.

    • https://yle.fi/uutiset/3-10802323

      Natomaa Norja on tarjoutunut välittäjäksi Venezuelan kriisissä. Osapuolet kokoontuvat uudelleen. Edellinen tapaaminen ei tuonut tulosta.
      Yle uutisoi normaalin yksipuolisesti esitellen nukkepressa Guaidon eli opposition näkemyksiä. Suomen valtio oikeudenmukaisuuden vastaisesti tukee edelleen USA:n nimittämää Guaidon maan johtajana.
      Guaido neuvottelee isänmaataan vastaan vastaan USA:n kanssa sen sotilaallisesta avusta laillisen hallinnon kumoamiseksi. Vapunpäivän sotilasoperaatio peruuntui, kun Guaidon kannattajat kaikkosivat suunnitellusta suurmielenosoituksesta. Suomessa Guaidon kaltainen olisi aikoja sitten vangittu!!

    • https://yle.fi/uutiset/3-10827120
      USA yrittää haukata ilmeisesti liian suurta palaa. Sotajoukkoja siirretään Puolaan. Onko menossa Puolan valloitus vai ketä vastaan sotilaat asetetaan!

      Toki pakotteilla toivotaan kuristaa taloutta. Kuubakin sai talouspakotteet kun on tukenut ja käynyt kauppaa Venezuelan kanssa. USA rajoitti mm. amerikkalaisten turistien vapaata matkustusoikeutta Kuubaan.

      YLE uutisoi välistä suurista mielenosoituksista. Näyttää kuitenkin siltä että bolivaarinen demokratialiike kestää. USA kuristaa eli ei tue inhimillisesti vaikeuksissa olevaa valtiota.

      Media kiinnostui Venäjän roskaongelmasta ja jotkut olettavat vallankumoustakin mutta eivät kerro mihin suuntaan. Roskakumous varmasti tarvitaan. Suomalaisyrityksillä olisi tuhannen taalan paikka mennä tietotaitoineen ja laitteineen "roskamarkkinoille". Luultavasti Suomi jää jalkoihin ja muut menevät edessä. Suomihan on uskollinen lännen pakotteille, joita Saksa ja USA itse kiertävät avoimesti.

      Venezuelassa ei lähikuukausina tapahdu mitään ulkoista päällekarkausta. Jos näin käy, kansa heittää valepresidentti Guaidon pihalle, luultavasti Trumpin jalkoihin kamuksi.

    • USA hakee sotaa sotaa. Se hakee sitä hinnalla millä hyvänsä. Venezuelan kansa ei lähtenytkään vapunpäivänä USA:n kelkkaan ja vallankaappausyritys epäonnistui.

      Sen sijaan IRAN on hampaissa. USA kerää samanlaista liittoumaa kuin Venezuelaa vastaan. Englanti on jo ilmoittautunut.
      Kuka uskoo, että IRAN valtiona olisi tehnyt hyökkäyksen norjalaista ja japanilaista tankkeria vastaan!! Ei kukaan. Väite on järjetön.
      USA tarvitsee sotaa. Trump tarvitsee sotaa. Epäilen, että Persianlahden tapahtumat ovat CIA:n järjestämä provokaatio.
      Suomen hallituksen ei tule mennä EU:n nimissäkään USA:n tueksi IRANIA vastaan.

      Ajattelun pohjaksi. USA ei saanut Venezuelan öljyä. Iranissa on öljyä ja sitä on paljon. USA menetti arvovaltansa myös Syyriassa. USA ampui ISIKSEN sijasta Syyrian hallituksen joukkoja.
      Rauhanliikkeiden tulee seurata nopeasti kääntyilevää maailmanpolitiikkaa.

    • USA - IRAN.
      Kortit kovenevat.

      Iran kertoo paljastaneensa suuren Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n vakoiluoperaation maassa. Se kertoo päässeensä vakoiluverkoston jäljille tekemällä yhteistyötä liittolaismaittensa kanssa.
      Iran kertoo myös pidättäneensä Yhdysvalloille vakoilleita agentteja, muttei kerro heidän määräänsä tai kansallisuuttaan.
      Asiasta kertoi Iranin valtiollinen yleisradioyhtiö IRIB, eikä sitä ole vahvistettu muista lähteistä.
      https://yle.fi/uutiset/3-10836140

      CIA vakoilee kaikissa maailman maissa. Siinä ei ole uutta. Yleensä vakoilijoiden kiinnijäämisestä pidetään vähän porua. Joko ne karkotetaan tai omanmaalaiset tuomitaan maanpetoksesta.
      Mysymys kuuluukin: Kestääkö USA:n uskottavuus, jos se toisen kerran peräkkäin uhoaa sotaa mutta perääntyy.
      Maailma muistaa, kuinka USA on käynyt Lähi-idässä sotia valheellisin perustein.

      Vahva näkemys tankkereiden upottamisyrityksestä haiskahtaa provokaatiolta, kun USA syyttää IRANIN valtion olleen asialla.
      Mikäli niin olisi, IRAN tulee saattaa kansainväliseen rikosoikeuteen.

    • Anonyymi

      Suoran vallankaappauksen uhka on poistunut. Lännen kapitalismi yrittää nujertaa maan kauppasaarrolla, pakotteilla ja ulkomailla olevien varojen jäädyttämisellä. Tämä vain siksi, että Venezuela yrittää kaventaa tuloeroja ja nostaa rahvasta slummeista.

      Eräitä taloudellisen sodan muotoja.
      - Kauppasaarto haittaa tuontia ja vientiä. Se vähentää tuloja miljardeissa euroissa ja jotka ovat poissa lääkkeistä ja muista perustarvikkeista.
      - Tänä vuonna lisätyt pakotteet Venezuelan siirtämiseksi kansainvälisten maksujärjestelmien ( = ulkomailla olevien varojen jäädyttäminen) ulkopuolelle lisäsivät välttämättömien tuontitavaroiden vähentymisen ohella vaatimukseen valtion hallinnon kumoamiseksi ja tunnustamaan ohi vaalien USA:n nimittämän presidentin hallinto. Suomi EU:n osana vaatii Venezuelaan vallankaappausta. Sipilän hallitus yhtyi asiassa EU:n päätökseen.
      - Venezuelalaisia varoja 4.8 mrd dollaria on jäädytetty Englannin pankin, Clearsreamin, Citipankin, Novo Bancon, Unionbankin, BangueEnin, Delubactin ja Eroclearin toimesta.
      Entä usalaiset ja muissa maissa jäädytetyt varat!
      Kun seuraavan kerran uutisoidaan lääke- ja ruokapulasta, niin syyttävä sormi tulee osoittaa USALLE ja sen liittolaisille Venezuelan kuristamisessa. He ovat syypäitä, jos ihmisiä kuolee nälkään tai lääkepulaan.
      - Venezuelalainen ihmisoikeusjärjestö Sures vaatii Yhdysvaltain hallinnon asettaman saarron välitöntä purkamista. Suomen tulee irtautua siitä oamsta tahdostaan.
      Rinteen hallitus voi aivan vapaasti purkaa Sipilän hallituksen päätöksen ja ryhtyä auttamaan vaikeuksissa olevaa maata.

    • Venezuelan tuhomaisoperaatio jatkuu. Välitön ulkoinen ja sisäinen väkivaltakierre on toistaiseksi sivuutettu.

      https://yle.fi/uutiset/3-10866492
      Oppositio ja Venezuelan hallinto aikovat jatkaa neuvotteluja Barbadoksella, kertoi Venezuelan oppositiojohtaja Juan Guaido sunnuntaina paikallista aikaa.

      Vielä keäväällä Suomenkin medfan hehkuttama kansannousu on kutistunut USA: puolelta neuvotteluiksi.
      USA:lla on kiireitä ja päänvaivaa Lähi-idässä. Jälleen kerran. Aikeissa on lyödä Iran matalaksi. Propagandistinen valmistelu on käynnissä yhdysvaltaisten ja ulkomaalaisten suuntaan.

      Tiesittekö muuten sen, että Israel on ampunut Syyriaan satoja ohjuksia julistamatta sotaa. Israelin sotatoimet heikentävät laillista hallintoa ja kääntäen tukevat terroristeja. Mitä jos Norja ryhtyisi pudottelemaan pommeja naapurimaihin !

      Suomen mediaa ei juurikaan kiinnosta Israelin sotatoimet sen rajojen ulkopuolella..

    • Anonyymi

      Venezuelan tuhoaminen on jäänyt tekemättä. 50 valtion liittouma, jossa on mukana kaikki EU:n jäsenvaltiot, ovat hiljaa.
      USA:n suunnitelma saartaa Venezuela epäonnistui. Kauppasaarrot. pakotteet, Venezuelan valtion ulkomaisten varojen jäädyttäminen jatkuvat. Se haittaa talouden kuntoon saattamista.
      Natokapitalismi suuntaa hyökkäystä Iraniin, vääräuskoisia vastaan.

      Venezuelaa ei luultavastikaan ole unohdettu. Hehkutuksesta riippumatta kansan enemmistö ei halunnut USA:n johtamaa hallitusta.

    • Taloudellinen sota jatkuu.
      USA jäädyttää lisää Venezuelan valtion omaisuutta Yhdysvalloissa. Varat ovat poissa maalle tärkeistä kohteista mm. lääkkeistä ja ruoasta.
      Kysymys on kaukana demokratiasta ja humanismista. Trumpin hallinnon edustajat kertovat avoimesti tarkoitusperistään miksi puuttuvat heille epämieluisan valtion sisäisiin asioihin.
      Pari faktaa:
      - Boltonin mukaan yritysten pitää nyt valita, tekevätkö he kauppaa Venezuelan vai Yhdysvaltojen kanssa.
      - Valkoinen talo tiedotti tiistaina, että Yhdysvallat tekee kaikkensa Maduron diktatuurin päättämiseksi Venezuelassa.
      https://yle.fi/uutiset/3-10911281

      USA tarkoitus on murtaa Venezuelan talous vaikka valtamedia on kertonut sen murtuneen jo satoja kertoja. Ohessa on suora uhkaus kaikille yhtiöille ja valtioille maailmassa olemaan käymättä kauppaa Venezuelan kanssa.
      Vaikeaa tulee. Maailman mustat trollit pääsevät muutaman kuukauden päästä väittämään, että maan hallitus on kykenemätön talousasioissa.
      USA:n varastamista varoista ei hiiskahdetakaan.
      Suomen tulee käydä tavaranvaihtoa entiseen malliin ja lähettää sinne hätäapua. Kakit USA:lle.

      Omituinen paradoksi ja jossa USA on toistakin maata kuristavana johtajana.
      YK:n turvallisuusneuvosto on asettanut Pohjois-Korealle pakotteita vuodesta 2006.
      https://yle.fi/uutiset/3-10911544

      Pakotteet ovat YK:lta mutta niiden takuumaat ovat suuria natomaita.
      Uutisen mukaan P-Korea on ansainnut miljardeja kyberhyökkäksillä kryptovaluuttaan ja pankkeihin.
      Kun kapitalistinen länsi estää maan normaalia kehitystä, se ryhtyy pankkirosvoksi ja ottaa pakotteiden menetykset tietokoneilla takaisin. Mikäli siis uutinen pitää paikkansa.
      USA on yrittänyt samaa tuontitulleilla Kiinaa kohtaan. Kiina kykenee antamaan vastaiskuja ja antaakin.

      USA:n toiminta heijastaa persumaista kansallismielisyyttä; oma suu ensin ja jos se ei toteudu, ryhdytään enemmän tai vähemmän väkivaltaisiin toimiin.

      Hupaa mutta ehkä totta. P-Koreassa saattaa olla maailman etevimmät tietotekniikan insinöörit.

    • Anonyymi

      Itse olen käynyt maassa n 25 vuotta sitten ja silmiin pisti tavallisten ihmisten säälimätön köyhyys ja valtavat hökkelikylät.
      Sitä ennen kävin maassa öljyaluksella ja tiedän konkreettisesti öljyn merkityksen maalle.
      Onko teidän tietojenne mukaan öljykriisi maassa vain kauppasaarron takia vai esim. öljyn markkinahinnan alhaisuuden vuoksi?
      Kuulemma maan oljyvarojen hyödyntäminen on suhteellisen kallista verrattuna sen markkinahintaan. Olisi hyvä tietää totuus ja onko se totuus jossakin kahden kertomuksen välissä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe