Raamatullinen kreationismi: nippelitietoa 13

Looooooogisesti

Raamattu varoittaa ja kertoo että eksyttäjät tulevat käyttämään uniformitarianismismia. (evoluutiouskovaisten kehittämä hurja sana) Sen mukaan nykyisyys on avain menneisyyteen.

2. Piet. 3:3-4
Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."

Tosin he eivät aina pitäydy tuossakaan opissa vaan flipfloppailevat siitäkin pois kunhan se passaa heidän eksytykseensä. Esim mantereiden muodot heillä perustuvat tuolle opille.

21

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Looooooogisesti

      Uniformitarianismi tarkoittaa sitä että kaikki tapahtuvat kuten ne nykyäänkin havaitaan. Evoluutiouskovaiset virheellisesti viittaavat luonnonlakien muuttamattomuteen vaikka tosiasiassa he tarkoittavat että luonnonilmiöt pysyvät samana kuten eroosio, ilmasto, maan nousu, mentereiden liike jne. Tiedämme hyvin että muutokset tapahtuvat eri voimakkukkusilla, ja niiden yhteisvaikutukset vielä lisäävät vaikutuksia. Esimerkiksi lämpötilan suurempi vaihtelu aikaansaa tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä. Jäätä muodostuu eri voimakkuudella.

      Välillä evoluutiouskovaiset loikkaavat havainnoista kuitenkin pois kuten kuun loittoneminen josta sanotaan ettei loittoneminen tapahtuisikaan samalla nopeudella. samoin magnetismin muutos taikka happipitoisuuden muutokset. Niin usein evoluutioseurakuntalaiset näpertävät vain yhden muuttujan parissa näkemättä asioiden yhteisvaikutuksia. Kun asioita tutkii Raamatullisen narratiivin kautta loksahtavat muuttujat paikoilleen.

      Evoluutioteologiassa otetaan aina sopiva näpräystieto ja erotetaan se kokonaisuudesta. Uskonnollisuudessahan tuollainen toiminta on yleistä. Ja evoluutiohan on uskonto, jota pastorit koulu-uskonnossa syötetään lapsille ja väsyneesti ymmärtäväisille seurakuntalaisille.

    • TarinankerronnanDosentti

      "Raamattu varoittaa ja kertoo että eksyttäjät tulevat käyttämään uniformitarianismismia. "

      Millä kohtaa Raamattu tuollaisesta varoittaa? Uniformalismi termi on otettu käyttöön paljon satukirjasi kirjoittamisen jälkeen, eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö se olisi pääasiallisesti oikea teoria. Mainitsemillasi muutoksilla ei ole kokonaisuuden kannlata merkitystä. 4 600 miljoonaa vuotta ei muutu 6000:ksi millään selittelyllä; ei ainakaan koulupudokkaan sekavilla houreilla.

      "Esimerkiksi lämpötilan suurempi vaihtelu aikaansaa tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä. "

      Jos ilman lämpötilaa tarkoitat, niin tuo on silkkaa sontaa.
      Kuun loittoneminen ja liikkeen muutokset ovat laskettavissa Newtonin fysiikalla.
      Lapselliset kertomukset 6000 vuotta vanhasta maailmasta ja Nooan tulvasta ovat vain lapsellisia kertomuksia. Tieteen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.

      Oli sitten 13. kerta kun nolasit itsesi näillä aloituksilla.

      • ghjkkghk

        Evoluution nähtiin melkein onnistuvan. Evolaskelmien mukaan kissasta piti tulla kameli mutta kyllä siitä kissa tuli.

    • Looooooogisesti

      Uniformitarianismissa on kyse uskonnollisesta ja epätieteellisestä teoriasta jolla evoluutiouskovaiset flipfloppailevat suuntaan jos toiseenkin. Luonnonlaieissa he eivät pitäydy ja kiistävät olosuhdemuutokset kun se sopii heidän teoriaansa. Päättelykykyiset havaitsevat että olosuhteet muuttuvat kuten maanousu tai eroosio.

      • Uniformitarianismi on empiirisiin havaintoihin perustuva geologien teoria. Se ei lainkaan käsittele evoluutiota. Olet pahasti sekaisin selittelyinesi.

        Wiki: "Uniformitarianismi tai aktualismi viittaa geologiassa ja maantieteessä James Huttonin 1700-luvulla muotoilemaan periaatteeseen, jonka mukaan maanpinnan korkeuserot ja ulkoiset piirteet ovat syntyneet samojen ilmiöiden vaikutuksesta kuin ne nykyäänkin syntyvät eli mm. eroosion, rapautumisen ja laattatektoniikan seurauksena. Uniformitarianismin periaate tunnetaan yleisesti muodossa Nykyisyys on menneisyyden avain. Se on nykyäänkin, tosin pienillä lievennyksillä, geologian vallitseva paradigma. "

        Maan nousu ja eroosio kuuluvat oleellisesti juurikin uniformitarianismiin. Ne ovat ilmiöitä, jotka parhaillaankin hitaasti muokkaavat Maan pintaa.

      • fhgjhjgh
        agnoskepo kirjoitti:

        Uniformitarianismi on empiirisiin havaintoihin perustuva geologien teoria. Se ei lainkaan käsittele evoluutiota. Olet pahasti sekaisin selittelyinesi.

        Empiiri kertoi juuri että mitään havaintoa evoluutosta ei ole. Maan pinta muokkautuu joskus todella nopeasti.

      • Loooooooogisesti

        Kyllä uniformitarianismi on käytössä evoluution tukena, vaikka teoria on täynnä ongelmakohtia ja on väärä. James Huttonin uskonnollinen asenne on hyvin todistettu. Kyseessä ei ole tieteellinen periaate. Evoluutisesti uniformitarianismilla väärennettyä geologiaa käytetään evoluutiouskonnon tukena. Evolutisteille tyyppillisesti valikoidaan milloin mitäkin uskonnon tueksi tai kielletän mitä milloinkin huvittaa.

      • EiEdesVitsi
        Loooooooogisesti kirjoitti:

        Uniformitarianismi on oikea geologinen teoria, jolla ei ole ongelmakohtia. Olosuhteet saattavat muuttua ja muuttuvatkin, mutta hitaasti. Katastrofiteoria, joka aikaisemmin kilpaili uniformitarianismin kanssa on geologiassa hylätty ajat sitten.

        Osoita:
        1. Että geologia ei ole tiedettä.
        2. Että uniformitarismi ei ole geologiaa.
        3. Että kreationismilla olisi tieteellisiä todisteita.

        Tai pidä pääsi kiinni...

        Juttusi on älyväpaata uskonnollista saarnaa alusta loppuun. Tieteestä olet totaalisen pihalla, kuten apukoulun käyneet kreationistit yleensäkin.

      • Vähä-älyisenMölinää
        fhgjhjgh kirjoitti:

        Empiiri kertoi juuri että mitään havaintoa evoluutosta ei ole. Maan pinta muokkautuu joskus todella nopeasti.

        "Empiiri kertoi juuri että mitään havaintoa evoluutosta ei ole."

        Vai empiiri ihan kertoi. Kuka se mahtaa olla?
        Entä mikä on evoluuto? En ole ikinä kuullutkaan

        Olet Imbesilli ja Loooogikko on debiili, mutta hyvin te kreationismia edustatte. Ei turha järki tai yleissivistys päätä pakota.

      • Vähä-älyisenMölinää kirjoitti:

        "Empiiri kertoi juuri että mitään havaintoa evoluutosta ei ole."

        Vai empiiri ihan kertoi. Kuka se mahtaa olla?
        Entä mikä on evoluuto? En ole ikinä kuullutkaan

        Olet Imbesilli ja Loooogikko on debiili, mutta hyvin te kreationismia edustatte. Ei turha järki tai yleissivistys päätä pakota.

        Uskovaiset keksivät mielikuvitusolennon tai mielikuvitusolennon erehtymättömän kannanoton aina tarpeen mukaan.

      • fhgjhjgh
        Vähä-älyisenMölinää kirjoitti:

        "Empiiri kertoi juuri että mitään havaintoa evoluutosta ei ole."

        Vai empiiri ihan kertoi. Kuka se mahtaa olla?
        Entä mikä on evoluuto? En ole ikinä kuullutkaan

        Olet Imbesilli ja Loooogikko on debiili, mutta hyvin te kreationismia edustatte. Ei turha järki tai yleissivistys päätä pakota.

        Evoluuto on lyhempi versio evoluutiosta ja sen pitäisi tapahtua luonnossa niin nopeasti että sen huomaa mutta ei sitäkään ole havaittu.

      • fhgjhjgh kirjoitti:

        Evoluuto on lyhempi versio evoluutiosta ja sen pitäisi tapahtua luonnossa niin nopeasti että sen huomaa mutta ei sitäkään ole havaittu.

        Onhan sitä havaittu useita kertoja jopa labrassa. Evoluutioteorian käytännön sovellutuksesta myönnettiin kolmelle tutkijalle kemian Nobelit 2018. Kyllä heidän innovaatioissaan evoluutiota tapahtuu aivan havaittavasti.

      • fhgjhjgh
        agnoskepo kirjoitti:

        Onhan sitä havaittu useita kertoja jopa labrassa. Evoluutioteorian käytännön sovellutuksesta myönnettiin kolmelle tutkijalle kemian Nobelit 2018. Kyllä heidän innovaatioissaan evoluutiota tapahtuu aivan havaittavasti.

        Minkä värinen se evoluution mahdollinen/epätodennäköinen todiste on?

        Evoluutiotutkimuksesta ei ole myönnetty ainoatakaan nobelia.

      • NoVaikkapa
        fhgjhjgh kirjoitti:

        Minkä värinen se evoluution mahdollinen/epätodennäköinen todiste on?

        No vaikkapa, kasvina tietysti vihreä suurimmaksi osaksi, kukat vaaleita tai vaalean punaisia:

        http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/karheapillike

        Esimerkiksi tämän kasvin evoluutiohan voidaan kokeellisesti todistaa.

      • ghjkkghk
        NoVaikkapa kirjoitti:

        Kasvitkin pysyvät samana lajina eli ei evoluutiota.

    • Looooooogisesti

      Uniformitarianismi on aate. Teoria jolla ei ole totuuspohjaa. Ei se liity geologiaan vaan on historiallinen uskomuskäsitys. Kun uskonnollinen teoria liitetään geologiaan ei enää puhuta varsinaisesti geologiasta vaan evoluutiouskonnosta. Evolutistit vain heittäytyvät välillä geologeiksi toivoen saavansa uskonnolleen jotain uskottavuutta. Taikka yrittävät liittää geologian evoluutioonsa.

      Geologia on tutkivaa tiedettä muttei tarkoita että kaikki geologiasta johdetut päätelmät olisivat tosia. On kun väittäisi että koska 70 70=140 ja koska se on totta oli Petteri 140 vuotias koska matematiikka ei valehtele. Teillä on tuonluokan todisteluja uskontonne tueksi.

    • Looooooogisesti

      Uniformitarianismismi liitetään myös uskotteluihin vanhoista puista. Palstalla jossa siitä keskustellaan ei siedä tämän ketjun opetusta vaan viestiä poistateteen ahkerasti.

      Uniformitarianismismi aatteen vuoksi iänmääritysmetodit antavat vääriä tuloksia

    • ghjkkghk

      Onko se evoluutio jo tullut maailmaan?

    • sanankuulia

      Voi teitä kreationisteja!

      1)Luomiskertomuksessa kerrotaan materiaalisen maailman luomisesta.

      2) Toisessa luomiskertomuksessa kerrotaan hengellisen ihmisen luominenin
      Ensimmäinen hengellinen rike tapahtui Paratiisissa.
      Kun ensimmäinen jälkeläinen syntyi, hänestä tuli ensimmäinen uskonnosta riitaantunut ja hän tappoi veljensä erimielisyyden tautta.

    • ghjkkghk

      Huomenna kauppatorilla esitellään evoluution ensimmäinen todiste. Tilaisuuden järjestää 'sahataan herkkäuskoisia silmään' yhdistys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      109
      2740
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1331
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      98
      1176
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1007
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      958
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      843
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      673
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      668
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      632
    Aihe