saastapropagandaa. Intiaanien ylivoimainen enemmistö oli hyvin suvaitsevaisia ja rauhanomaisia uusia mamuja kohtaan auttaen alkuun vaikeina aikoina. Kiitoksena tästä mamut vahvistuttuaan kävivät hullujen lailla toimeenpanemaan kansanmurhia alueet Lebensraumiksi saadakseen. Ensimmäiset natsit !
Likasankopropagandalla intiaanit on kuvattu kiljuviksi pedoiksi joita oikeudenmukaisuuteen pyrkivä ratsutäväki joutui ylivoimaisilla aseillaan massamurhaamaan. Tarkoituksellinen isorokon levittäminen sairastaneiden huopia anteliaasti lahjoitellen oli myös verraton keino, sillä kun kokonainen heimo katosi hyvin äkkiä.
Englannista tullut väestö tätä pani toimeen, ne suloiset ja palvottavat britit, Hitlerin esikuvat.
Likasankopropagandalla intiaanit on kuvattu kiljuviksi pedoiksi joita oikeudenmukaisuuteen pyrkivä ratsutäväki joutui ylivoimaisilla aseillaan massamurhaamaan. Tarkoituksellinen isorokon levittäminen sairastaneiden huopia anteliaasti lahjoitellen oli myös verraton keino, sillä kun kokonainen heimo katosi hyvin äkkiä.
Englannista tullut väestö tätä pani toimeen, ne suloiset ja palvottavat britit, Hitlerin esikuvat.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Ettei Ketaleella olisi näppis aivan kuolassa, kun niin kiihkoilee taas. Varo ettei tule oikosulkua.
Niin, koko ajan vaahtoaa stallareista. Pieniä punaisia miehiä kaikkialla!
Tuntuu Ketaleen oma verenhimo olla suurimmillaan? Kuola lentää ja näppäimistö uhkaa mennä rikki?
Tuntuu, että sinä et keksinyt järkevää vastalausetta? Kuola lentää ja näppäimistösi lenteli, kun piti rynniä kirjoittamaan JOTAIN, MITÄ TAHANSA? D:
Demonisoimalla intiaanit järjettömiksi pedoiksi on heidän surmaamisensa ja maitten anastaminen yritetty oikeuttaa sivistyksen nimissä. Ainoa sivistymätön joukko olivat Englannista tulleet murhanhimoiset uudisasukkaat.
Hyvin sanottu. Israelin laittomat siirtokunnan varastetuilla Palestiinan mailla toimittavat samanlaista virkaa: ryöstö-kolonialismia.
Sehän USAn ja brittien touhuissa niin surkuhupaisaa juuri on että Nyrnbergissä kyllä vaahto suussa tuomittiin rasismista ja kansanmurhista ja samaan aikaan heillä itsellään ei mustalla väestöllä ollut äänioikeutta, alkuperäisväestöt tapettu sukupuuton partaalle, jne.
Usassa pelkästään 1880-1925 lynkattiin noin 4000 mustaa. Osa lynkatuista vielä poltettiin. Lynkkaajat pääasiassa demokraattisen puolueen kannattajia. Varsinainen "vapauden valtakunta".
Todellisuudessa juuri USA:n liberaalipiirit ovat tehneet intiaaneista jaloja villejä, osana valkoisten vastaista vihakampanjaa. Liberalismi ja kommunismi ovat vain valkoisten vastaista viha-aatetta ja tuho-oppia. Tosiasiassa intiaanit olivat alkukantaisia, julmia ja tappelivat toisiaan vastaan koko ajan
Valkoset vituun.
Mielellään! Sinäkö tarjoat? Punikit eläkööt puutteessa!
Rotusoturi oikein tiedottamassa koko maailmalle miten vajaaksi jäänyt päänsä! Missäs tämäkin nähty ennen! XD
Monet intiaanit on ja oli raakalaisia.
Julmia tuhoisia, lyhtikäisiä.
Kovaa elämää se on ollu.
Ei siis mitään kivaa satua.
Nykyäänkin intiaanit juopottelee, rötöstelee ja murhaa.
Tosin on myös kunnon ihmisiä.
Olen asunut USA Kanada osavaltioissa joissa tämä asia on hyvin tiedossa!!
Ja ei eletä jossain haave kuvitelmissa.
Lähi idän raaka paimentolais alkuasukkaat, " intiaanit "" raiskasi lapsia Suomessa!! Tuhansia raiskauksia 2015 - 2019.
Kun täysin tomppeli uskois Juha laski rosvot maahan raiskaamaan 2015.
Ja vastuussa turvattomuudesta ja raiskauksista ovat Sipilä, Orpo, niinistö.
Typerys hallinto ei osaa toimia ranskalaisia vastaan.
Ranskalaisia vastaan. ( Ei siis ranskalaisia vastaan).
Raakalaisia vastaan...
Tietokone jostain syystä muuttaa raakalaisia ranskalaisiksi......
Ranskalaiset on hyvvii ketsupin kanssa. Njamnjam.
....Nykyäänkin intiaanit juopottelee, rötöstelee ja murhaa.....
Niin ne tekee kun on viety elämä ja kaikki ja ovat kaupungeissa surkeissa hökkeleissä ilman mitään mahdollisuuksia julman rotuvihan kohteina. Pahemmin kohdellaan kuin Suomessa mustalaisia, pois ajetaan joka paikasta eikä työ- tai koulutuspaikkoja irtoa kun jo pohjakoulutus on ihan pleseestä.
Avaus puhuu totta, toisin kuin sinä intiaaneja demonisoidessasi. Uskonsodat Euroopassa olivat aivan yhtä julmia.
Raakaa väkeä ovat.
Ja intiaanien historia ollu karkeaa ja julmaa jo keskenäänkin.
Sadut tarinat, kiva intiaanit onkin taruolentoja.
Suomeen tuotiin rosvoja 2015 n. 37000 kpl. Ja joka vuosi tulee lisää.
Tämä Oma raiskaus ongelma on itse tehty.
Osaamaton typerä hallinto Suomesta on toimillaan tehnyt suomesta RaiskausMaan, turvattoman maan.
Mikä elämä heiltä tarkalleen ottaen on viety? Ei liene mitenkään mahdollista että nykypäivänä kukaan enää elelisi preerialla puhveleita keihäällä metsästäen, vaikka niitä puhveleita olisikin. Pitäiskö inkkarienkin ottaa vähän vastuuta itsestään, hankkia ammatteja ja sopeutua yleiseen elämänmenoon. Niinhän tässä kaikki muutkin tekee, harva meikäläinenkään enää elelee suota kuokkien ja hevosella ajaen.
älyn-jättämä ja teksti on sen mukaista.
"Raakaa väkeä ovat.
Ja intiaanien historia ollu karkeaa ja julmaa jo keskenäänkin.
Sadut tarinat, kiva intiaanit onkin taruolentoja.
Suomeen tuotiin rosvoja 2015 n. 37000 kpl. Ja joka vuosi tulee lisää.
Tämä Oma raiskaus ongelma on itse tehty.
Osaamaton typerä hallinto Suomesta on toimillaan tehnyt suomesta RaiskausMaan, turvattoman maan."
Siinä aito tiedon pläjäys!
Pikemminkin niin että maahan tulleet siirtolaiset mahdollistivat heille valtavan kulttuuriloikan yli sukupolvien kivikaudesta suoraan nykyaikaan. Eri asia sitten oliko heistä siihen sopeutumaan.
Ehkä koneesi on valmistettu Algeriassa?
Miten niin se ei olisi mahdollista? Eläväthän saamelaisetkin edelleen poroja laiduntaen. Välineet vain nykyaikaistuneet.
Kaupunkeihin juopottelemaan, tupakoimaan, tappelemaan ja huoraamaan muuttaneet Maalaisliiton vihaajat tietenkin inhoavat saamelaisten elämäntapaa, joka edelleen yksi luonnonmukaisimmista ja voisi hyvin helposti sopeutua energiatalouden täydelliseen romahdukseenkin: moottorikelkat vain korvattaisiin taas poroilla.
Maya intiaaanit kuvattiin jossain liberaalivaiheessa kovinkin rauhallisiksi , mutta nyt on tullut ilmi tutkimukset verisistä ihmisuhreista ja veriorgioista. Heillä ei sentään ollut samanlaisia tuhansien ihmisten uhrauksia kuin atsteekeilla oli.
Näitä tietoja saatiin kun intiaaneja kidutettiin katolisten pappien toimesta. Katolisetkin olivat julmia muita kohtaan- samantapaisia kuin nykyään IS ja muut terrorijärjestöt uskonnon nimissä.
Kyllä IltaSanomat ynnämuutkin terroristijärjestöt on aika julmia...
Maya-kansa operoi heksadesimaali-lukujärjestelmällä. Meistä vain harva kykenee samaan.
Ilahduttavaa nähdä tämä koloanialismin vastainen henki ja epäilemättä olit juuri valmistautumassa tuomitsemaan tällaiset aloitukset:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15182529/venaja-toi-rauhan-siperiaan-missa-erilaiset
Mitä jos kävisit sanomassa tuolle kolonialismin propagandistille myös suorat sanat ;)
Järkevä aloitus tuo mihin viittaat. Venäjä toi Siperiaan rauhan kansojen välille. Valkoinen eurooppalainen toi Amerikoihin kuoleman, käsittämättömän julmuuden, reservaatit ja sukupuutot.
Ai, enpä olisi kyllä niin yhtään millään arvannut sitä sinun tekemäksesi aloituksesi. Olen todella suuresti yllättynyt, että löydät kolonialismista puolustettavaa yhtäällä, mutta et toisaalta ;)
PS. Ilmoittele kun ehdit lopulta niitä mainostamiasi historiankirjoja raottaa.
PPS. Niin ja sinulla taitaa olla se Upottakaa Rommelin laivat-kirjakin vielä vaiheessa. Onko monta sivua vielä jäljellä? Siis tarkoitan, että oletko lukenut niitä sivuja?
On siinä meillä maailman viisain kamu kun näkee yhteyksiä intiaanien ja Rommelin huoltolaivojen välillä. Rommel ei löytänyt Amerikkaa jos sitä meinaat, Kolumbus ehti ennen.
"On siinä meillä maailman viisain kamu kun näkee yhteyksiä intiaanien ja Rommelin huoltolaivojen välillä."
Sinä olet tarjonnut sitä kirjaa, lukematta tosin sitä itse, totuuden lähteenä ainakin nelisen vuotta. Onko nyt äkkiä jokin erityinen syy, minkä vuoksi haluat unohtaa koko asian?
"Rommel ei löytänyt Amerikkaa jos sitä meinaat, Kolumbus ehti ennen."
Uutisvälähdys; eivätköhän alkuperäisasukkaat olleet löytäneet molemmat Amerikan mantereet ainakin muutamaa hetkeä ennen Kolumbusta, vai oletko nyt päättänyt lopulta siirtyä Siperian alkuperäiskansojen vihaamisesta myös Amerikan alkuperäiskansojen vihaamiseen? Koska se olisi, joskin täyttä skeidaa, mutta ainakin johdonmukaista skeidaa ;)
Siis nytkö jo näin pian perut sen ajatuksesi, että Rommel huoltolaivoineen löysi Amerikan ? Mutta sitä mieltä olet edelleen, että ratsuväen kuuluikin tappaa intiaanit.
Siis mitä ihmeellistä ja kummallista täällä taas tapahtuu? Ketale ei ymmärrä että häntä taas jallitetaan. Enpä ole ennen nähnyt :)
"Siis nytkö jo näin pian perut sen ajatuksesi, että Rommel huoltolaivoineen löysi Amerikan ? "
Tässä ketjussa on yksi tyyppi, jonka jutuissa Rommelin laivat menevät Amerikkaan Kolumbuksen "löydettyä" sen ja se on ole ollut minä, jos riittää vihjeeksi ;)
"Mutta sitä mieltä olet edelleen, että ratsuväen kuuluikin tappaa intiaanit."
Tässä ketjussa on myös yksi sellainen heppu, joka on huutanut kolonialismin "ilosanomaa" ja sekään en ole ollut minä. Jätän kuitenkin tämän vihjeen, joka auttaa selvittämään kuka on kysymyksessä:
"Järkevä aloitus tuo mihin viittaat. Venäjä toi Siperiaan rauhan kansojen välille."
Jos haluat kiitellä avusta niin voit parhaiten tehdä sen kokeilemalla lopulta lukea sen kirjan ;)
Intiaanineidot tänäkin päivänä käyvät suomalaisten hikimajoissa.
Valkoiset tekivät inkkarien kanssa kymmeniä rauhansopimuksia olemaan voimassa "niin kauan kuin aurinko paistaa ja ruoho kasvaa" mutta sitten rikkoivat ne KAIKKI ja tappoivat tiellään olleet heimot elleivät ne ehtineet edellä karkuun.
Vielä 1800-luvun lopulla tasankointiaanit koetettiin tappaa nälkään ampumalla kaikki biisonit. Ainoakaan, ei edes lahtarien laatima, historiankirja tiedä kertoa Venäjän koettaneen tappaa pohjoisen kansat nälkään ampumalla kaikki porot ja hirvet ja myös jänikset ja oravatkin.
Ketale pääsi taas noihin kirjoihin :)
Hitto, kun ei opi mistään kirjasta mitään. Kirjastokin aivan liian paha paikka yksinäiselle stallarivajakille. Sen tietää (ei ole mistään lukenut), että ryssä ei ole koskaan mitään pahaa kelleen tehnyt. Ketaleella tosi vahva fiilis ainakin siitä asiasta :)
Siriseekö päässäs ?
Länsimaat on sentään jättäneet raakuudet taakseen mutta jälkijättöinen venäjä pitää kansanmurhien ja valloitussotien lippua korkealla.
Mitähän kansanmurhaa Venäjä on viime aikoina ollut tekemässä, pahvi ?
Esim. Kaukasuksella monta
Puhut monikossa joten alapa luetella hävitettyjä kansoja nimeltä.
Tsetseenian sota ei ollut kansanmurha lähimainkaan siinä mielessä kuin oli lahtarien toimeenpanema Suomessa -18. Kyseessä oli normaali sisällissota ja kapinallisten kukistaminen ja tämänhän Suomen oikeisto ilomielin sallii. Mikään läntinen media ei ole kertonut vangittujen Tsetsenian kapinallisten laajamittaisesta surmaamisesta mikä oli ominaista Suomen valkoisille punaisia kohtaan.
Sekä läntiset että itäiset lähteet kertovat 50 000 - 100 000 surmatusta siviilistä pelkästään 1. Tsetsenian sodan aikana.
Ensimmäinen Tsetseenian sota päättyi aika äkkiä venäläisten lähtöön eikä taisteluja käyty koko maan alueella joten tuollaisia määriä siellä ei voinut siviileitä kuolla. Toinen sota voisi olla lähempänä noita lukuja.
Lännen medialla on sellainen taipumus Venäjän suhteen, että joka asiassa otetaan se kamalin heitto mitä maailmalta löytyy ja sitä aletaan toistella heiton todenperäisyyttä pahemmin selvittämättä.
== päättyi aika äkkiä
Siis yli puolitoista vuotta on "aika äkkiä"? Mihin verrattuna?
== eikä taisteluja käyty koko maan alueella
Niitä käytiin koko Tsetsenian sekä osittain naapurimaiden alueilla.
== Lännen medialla
Tässäpä "lännen" edustajia: "Russian Interior Minister Anatoly Kulikov claimed that fewer than 20,000 civilians were killed. Sergey Kovalyov's team could offer their conservative, documented estimate of more than 50,000 civilian deaths. Alexander Lebed asserted that 80,000 to 100,000 had been killed and 240,000 had been injured. The number given by the ChRI authorities was about 100,000 killed. According to claims made by Sergey Govorukhin and published in the Russian newspaper Gazeta, approximately 35,000 ethnic Russian civilians were killed by Russian forces operating in Chechnya, most of them during the bombardment of Grozny.
Entäs ne Meksikon tai Väli-Amerikan Maya- ja Azteekki-intiaanit ihmisuhreineen... oikeinkin "rauhaa rakastavia temppeliritareita" kallovuorineen....
Kyllä siinä sopii kiitospäivää viettää...
Trumpilla on tähänkin ongelmaan vastaus:
http://irelandoncraic.com/india/
Kaikki muut on mamuja paitsi valkoinen.
Noo, pitihään brittien saada Elintilaa eli Lebensraumia ja kuka joukkomurhaaja olisi ennenkään tekonsa tunnustanut.
Intiaanit kyllä kiduttivat, tappoivat, raiskasivat ja skalpeerasivat eurooppalaisia maanrosvoja, se on totta. Mutta tarinat eivät kerro mitä raiskaus- ja kidutusorgioita valkoiset rosvot panivat toimeen. Lienee turhaa väittää, että sellaisia ei tapahtunut ollenkaan.
Eikä kerro sitä, että intiaanit olivat oppineet julmuuden idästä Beringin salmen yli!
Tsuktsitko niitä kävivät opettamassa vaiko evengit. Ei, sittenkin taisivat olla burjaatit ja samojedit ja olihan siellä opettajina muutama suomalainenkin.
Eivät halua Grönlannin alkuperäisasukkaatkaan omien sanojensa mukaan USA:n siirtomaa orjiksi.
Kulutsukilainen Bent Abelseen muistuttaa CNN:llä vielä varhaisemmasta kaupanhieronnasta: Grönlanti oli ostoslistalla myös 1800-luvulla, jolloin Yhdysvallat osti Venäjältä Alaskan.
”He yrittivät ostaa meidät 1867 ja toisen maailmansodan aikaan, ja nyt he yrittävät uudestaan. Ei tule tapahtumaan”, Abelseen sanoi.
GRÖNLANTI on autonominen osa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, eikä muutos amerikkalaiseen elämäntyyliin houkuttele.
”Jos Yhdysvallat ostaisi meidät, hyvinvointijärjestelmämme olisi murskana”, Grönlannin vähemmistöpuoluetta Tanskan parlamentissa edustava Aaja Chemnitz Larsen sanoo tanskalaisessa BT-lehdessä.
Chemnitz Larsen huomauttaa itsekin asuneensa Yhdysvalloissa. Hänen edustamansa puolue on itsenäisyysmielinen, mutta grönlantilaisessa Sermitsiaq-lehdessä hän tarkentaa, miksi silti mieluummin Tanska.
”Grönlannin yhteiskunnan arvot perustuvat pohjoismaiseen hyvinvointimalliin. On ilmainen koulutus ja varaa käydä lääkärissä ilman, että täytyy miettiä kustannuksia.”
”Kuulostaa joltakin, johon liittyy orjuutta ja siirtomaavaltaa.”
KÖÖPENHAMINASSA asuvan Indalik Høegin olisi hänenkään vaikea nähdä kotisaartaan amerikkalaisena – olkoon, ettei elo Tanskankaan kanssa täysin ongelmatonta. Yksinkertaistettuna työnjako menee niin, että Tanska vastaa ulkopolitiikasta ja puolustuksesta ja tukee Grönlantia taloudellisesti, mutta muilta osin noin 56 000 asukkaan saari hoitaa omat asiansa.
Luultavasti olivat enimmäkseen ihan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin.
Vielä 1800-1900 lukujen vaihteessa USAssa intiaaneja tapettiin surutta missä vain tavattiin eikä niitä pidetty murhina, pikemminkin haittaeläinten hävityksenä.
Läntisten germaaniveren saastuttamien kansojen verenhimoa ei voita mikään.
Eurooppalaisten vyöryessä länteen surmaten kokonaisia heimoja alkoivat inkkaritkin tietenkin puolustautumaan. Tämä puolustautuminen selitettiin lännessä verenhimoksi ja villeydeksi jonka vuoksi intiaanit tietenkin piti tappaa.
Kerropa miksi nämä "puolustautujat" itse murhasivat tuhansia ihan vaan sekopäisen uskontonsa oikeuttamana?
Aloittaja on pitkälti oikeassa. Toisin kuin Väli-Amerikan alkuperäisasukkaat, Pohjois-Amerikan intiaaniheimot eivät olleet kovinkaan sotaisia ennen kuin eurooppalaiset alkoivat kuristaa heidän elintilaansa. Eurooppalaisen vaikutuksen myötä syntyivät ratsastavat ja ratsailta ampuvat intiaanit, jolloin ahdinkoon joutuneista perinteisistä heimoista erosi suoranaisia rosvojoukkioita, jotka elivät ryöstelemällä valkoisia tai toisia intiaaneja.
Siinä on hyvä esimerkki siitä, mitä seuraa kun maahan muuttaa itäeurooppalaisia ja saksalaisia. Suomen tulisi välittömästi erota Schengen-sopimuksesta ja potkia nuo maiden valtaamiseen erikoistuneet matut ulos maasta.
----Venäjä toi Siperiaan rauhan kansojen välille. Valkoinen eurooppalainen toi Amerikoihin kuoleman, käsittämättömän julmuuden, reservaatit ja sukupuutot.-----
Eikä vain Amerikoihin vaan kaikkialle eli Afrikkaan, Aasiaan, Australiaan. Koko ihmiskunnan historian pahimmat ja julmimmat kansat ovat nämä indoeurooppalaisista kehittynyt germaaninen sakki.
Siperiaan myös. Isovenäläinen on valkoinen eurooppalainen.